Onko milleniaaleilla tosiaan sellainen lastenkasvatusfilosofia,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa. Olen milleniaali vanhempia ja kyllä ainakin itse olen lastani kieltänyt ja rajoittanut, mutta erona ehkä on se, että me millenaalit ollaan tehty enemmän työtä tunnekasvatuksen puolella, koska iso osa suomalaista kohtelee lapsiaan välttelevästi eli on joku annettu remmiä tai sitten käsketty omaan huoneeseen miettimään eli ei ole käsitelty tunteita. Me milleniaali vanhemmat ollaan korjattu noita puutteita jota vanhemmalla sukupolvella oli. Ja sen huomaa, että vanhempi sukupolvi ei ymmärrä tunnekasvatusta ollenkaan eivätkä myöskään välttämättä juurikaan reflektoi. Myös sisarussuhteisiin kiinitetään enemmän huomiota, kun ennen sitä perheen vanhinta lasta aina syyttettiin kaikesta ja oli vastuussa kaikesta niin itse olen ainakin kasvattanut niin, että jokainen kantaa oman vastuunsa eikä se niin voi olla, että se joka syntyy ensin on vastuussa kaikesta ja muiden ei esim. tarvitse osallistua kotitöihin. 

Tunnekasvattajat yleensä uskovat, että lapsen huono käytös johtuu huonoista tunnetaidoista ja siksi rangaistusten tarvetta ei sisäistetä. Ajatus on, että lapsi ei koskaan tahallaan käyttäydy huonosti vaan vain osaamattomuuttaan.

Nurkkaan komentamisen sijasta lapselle näytetään tunnemittarista tunteita koska lapsella selvästikin on vaikea tunnetilanne ja on akuutti tarve tunnetyölle.

Ihan pienillä noin. Kokemuksen puute. Vanhemmat lapset ymmärtävät jo mitä ovat tekemässä. Alkupään kasvatuksella on iso ero siihen miten koululainen toimii. Sitten teini-ikäisenä kuuluukin vähän kapinoida, mutta ilkeä tai kiusaaja ei saa olla silloinkaan. 

Ulkosuomalaisena sanoisin, että Suomessa ongelma on erityisesti se, että lapset saavat jo käytännön syistä liikaa itsenäisyyttä liian aikaisin. Kulkevat yksin kouluun ja harrastuksiin, viettävät yksin aikaa koulun jälkeen, puhelimet jo alakoulussa, yksin kylillä teininä iltaisin jne. Sitä on pidetty jotenkin hienona asiana, itse näkisin toisin. Aikuisten kasvatuksella jää vähemmän aikaa. 

Samaa mieltä olen, että ihan liian yksin lapset ovat ja aion olla edellä kävijä toisen lapseni kanssa, eli ei todellakaan mitään yksin kylillä hillumista vaan oikeaa aitoa yhdessäoloa vaikka joku alkaisi kritisoida niin aion olla edelläkävijänä tässä kehityssuunnassa. Lasten ja teinin ei kuulu mellastaa kylillä keskenään miten sattuu. 
Ensimmäisen lapseni isä antoi lapsemme kulkea kylillä sanoen, että minulta äidiltä ei mielipidettä kysytä. Toisen lapsen kohdalla en anna enää miesten määräillä kun lopputulos on huono miesten tavalla eli jos liian vapaasti saa kulkea, ei ole hyvä eikä turvallista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa. Olen milleniaali vanhempia ja kyllä ainakin itse olen lastani kieltänyt ja rajoittanut, mutta erona ehkä on se, että me millenaalit ollaan tehty enemmän työtä tunnekasvatuksen puolella, koska iso osa suomalaista kohtelee lapsiaan välttelevästi eli on joku annettu remmiä tai sitten käsketty omaan huoneeseen miettimään eli ei ole käsitelty tunteita. Me milleniaali vanhemmat ollaan korjattu noita puutteita jota vanhemmalla sukupolvella oli. Ja sen huomaa, että vanhempi sukupolvi ei ymmärrä tunnekasvatusta ollenkaan eivätkä myöskään välttämättä juurikaan reflektoi. Myös sisarussuhteisiin kiinitetään enemmän huomiota, kun ennen sitä perheen vanhinta lasta aina syyttettiin kaikesta ja oli vastuussa kaikesta niin itse olen ainakin kasvattanut niin, että jokainen kantaa oman vastuunsa eikä se niin voi olla, että se joka syntyy ensin on vastuussa kaikesta ja muiden ei esim. tarvitse osallistua kotitöihin. 

Tunnekasvattajat yleensä uskovat, että lapsen huono käytös johtuu huonoista tunnetaidoista ja siksi rangaistusten tarvetta ei sisäistetä. Ajatus on, että lapsi ei koskaan tahallaan käyttäydy huonosti vaan vain osaamattomuuttaan.

Nurkkaan komentamisen sijasta lapselle näytetään tunnemittarista tunteita koska lapsella selvästikin on vaikea tunnetilanne ja on akuutti tarve tunnetyölle.

Se on ihan tutkittu, että jatkuva rankaisevuus ei opeta lapselle mitään. Yleensä ihmiset jotka kasvattaa pelkällä rankaisevuudella kärsii itse tunnetaitojen puuttesta, eivätkä ymmärrä tunteista juuri mitään, ovat henkisesti ja tai fyysisesti väkivaltaan taipuvia. Kuvitellen, että huono käytös korjataan aikuisen huonolla käytöksellä. 

Rangaistus on toisaalta painostusmenetelmä ja toisaalta rikkomuksen sovitusmenetelmä. Rangaistukset ovat välttämätön osa toimivaa kasvatusta.

Ja kuritettiin  ruummilliesti huuhtelun lisäksi,ja jos koulussa ei totellut opettajaa, sai karttakepistä tai sai  kirjasta  päähän(lyötiin kirjalla päähän)  , ja kommenettin nurkkaan häpeeämän  ja koko  luokaakin saatettiin pitää jälki- istunnossa vaikka koko luokka ei ole ollut osallinen kun yksi, mutta kun tämä vaikeni niin opettaja rankaisi koko luokkaa. 

Joo näin se oli ennen kova kuri kotona ja koulussa. 

Vierailija kirjoitti:

Tekoälyn mukaan ilmiö on todellinen. Monet vanhemmat ovat sekoittaneet keskenään lapsen tunteiden hyväksymisen ja käytöksen sallimisen. He ajattelevat virheellisesti, että kieltäminen tai rajojen asettaminen pahoittaa lapsen mielen, traumatisoi tämän tai murentaa tämän itsetunnon. Voisin kuvitella, että myös Keltikangas-Järvinen olisi asiaa käsitellyt?

Kasvatustiede ja psykologia taitavat olla eri mieltä, mikä siitä mikä lapselle on hyväksi. Esimerkkinä tästä psykologitaustaisen tutkijan tekemä kasvatustieteen väitöskirja, joka sai täyden tyrmäyksen kasvatustieteen piirissä. En nyt muista hänen nimeään. Väikkärin aihe liittyi muistaakseni jotenkin koulujen avoimiin oppimisympäristöihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole huomannut moista. Toki siis sellainen linja näyttää olevan, että huutamisen ja rangaistusten sijaan lapsia pyritään kasvattamaan ensisijaisesti keskustelulla ja positiivisella vahvistamisella, mutta se ei ole sama kuin ilman rajoja kasvatattaminen. Enemmän nämä nykyiset 15+ vuotiaat tuntuvat olevan niitä, että ovat saaneet kaikessa periksi, eikä pettymyksiä ole tarvinnut opettaa sietämään.

Mitä vanhemmat tekevät jos lapsi ei vaan tottele vaikka kuinka keskustellaan ja positiivisesti vahvistetaan? Vilho-Elviira 9v nimittelee sisarustaan päivästä toiseen ja Siiri-Kustaa 5v:n kanssa kauppareissut ovat yhtä kaaosta?

Ei se silloin tottele huutamista tai rangaistuksiakaan. 

Mitäs silloin tehdään? Kukaan näistä kuria ja rangaistuksia mainostavista ei ikinä osaa kertoa, mitä sitten tehdään, kun lapseen ei toimi se kuri ja rangaistukset? 

Mä ainakin olen tähän vastannut jo vaikka kuinka monta kertaa: 

Ensinnäkin kurilla ja rangaistuksilla kasvattaminen on typerää. Paljon järkevämpää on kasvattaa periaattella: minä kohtelen sinua kunnioittavasti ja rakkaudella, ja edellytän samaa vastavuoroisesti sinulta. ELi myös lapselta.

Ei lapset ole syntyjään pahoja, jotka vaan haluaa tehdä kaiken väärin, vaan lapsilla on lähtökohtaisesti sisäsyntyinen halu toimia yhteistyössä vanhemman ja muiden ihmisten kanssa. Toki siihen pitää pienenä enemmän ohjata, mutta aina oikein toimimisesta palkita, ja tämä ei tarkoita tavaraa tai herkkuja, vaan yhdessä tekemistä ja rakkauden osoittamista.

Lasta ei ole tarkoitus alistaa ja nujertaa, sitä yrittämällä saa vain kieroja silmänpalvojia. Lasta tulee ohjata rehellisyyteen ja vastuullisuuteen - hölmöillä saa, mutta hölmöilyistä pitää myös kantaa vastuu. Ja tämä jää usein vanhemmilta huomiotta. Jos lapset repii kukkaistutuksia, ne pitää korvata, ja korvaus tehdään lapsiin varatuista rahoista - jää namipäivän namit kauppaan tai sovittu lelu ostamatta. Ja tätä ei tarvitse hieroa lapsen naamaan ja huutaa ja mäkättää, syy-seuraus-suhdetta voi opettaa myös rakkaudella ja empatialla.

Mutta miksi kuri ja rangaistukset ei toimi? Koska jos nyt ollaan siinä pisteessä että niitä tarvitaan, niin hirveän moni vanhempi a) jakelee rangaistuksia, joita ei voi oikeasti loppuun saakka toteuttaa b) Ei tohdi, raaski tms. viedä asioita loppuun saakka.

On turha jakaa arestia, jos tietää, että lapsi karkaa. ON turha sanoa että puhelinta ei saa käyttää yöllä, jos ei oikeasti ota sitä pois jne. 

Kyllä lapsi, jonka kohdalla seuraamukset on johdonmukaisesti viety loppuun asti, uskoo ja tottelee niitä. Mutta vaikka vanhempi itse olisi sitä mieltä, että kaiken olen aina oikein tehnyt, hirveän harva on. Lapsi haistattelee vanhemmille --> silti lapsi ajalee tuolla mopolla ja ostelee kuukausirahallan energiajuomia..miksi?  Jos yksikään mun kolmesta pojasta olisi mulle soittanut suutansa, niin aika pitkään olisi saanut tehdä töitä sen eteen, että multa olisi tippunut enää yhtään mitään.

Mutta koska meillä on alusta asti kohdeltu toinen toista kunnioituksella ja rakkaudella, ei tällaista ole tarvinnut edes miettiä. Ja kyllä, täältäkin löytyy neurokirjon tapauksiakin, ihan sama pätee heihin.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole huomannut moista. Toki siis sellainen linja näyttää olevan, että huutamisen ja rangaistusten sijaan lapsia pyritään kasvattamaan ensisijaisesti keskustelulla ja positiivisella vahvistamisella, mutta se ei ole sama kuin ilman rajoja kasvatattaminen. Enemmän nämä nykyiset 15+ vuotiaat tuntuvat olevan niitä, että ovat saaneet kaikessa periksi, eikä pettymyksiä ole tarvinnut opettaa sietämään.

Mitä vanhemmat tekevät jos lapsi ei vaan tottele vaikka kuinka keskustellaan ja positiivisesti vahvistetaan? Vilho-Elviira 9v nimittelee sisarustaan päivästä toiseen ja Siiri-Kustaa 5v:n kanssa kauppareissut ovat yhtä kaaosta?

Ei se silloin tottele huutamista tai rangaistuksiakaan. 

Mitäs silloin tehdään? Kukaan näistä kuria ja rangaistuksia mainostavista ei ikinä osaa kertoa, mitä sitten tehdään, kun lapseen ei toimi se kuri ja rangaistukset? 

Mä ainakin olen tähän vastannut jo vaikka kuinka monta kertaa: 

Ensinnäkin kurilla ja rangaistuksilla kasvattaminen on typerää. Paljon järkevämpää on kasvattaa periaattella: minä kohtelen sinua kunnioittavasti ja rakkaudella, ja edellytän samaa vastavuoroisesti sinulta. ELi myös lapselta.

Ei lapset ole syntyjään pahoja, jotka vaan haluaa tehdä kaiken väärin, vaan lapsilla on lähtökohtaisesti sisäsyntyinen halu toimia yhteistyössä vanhemman ja muiden ihmisten kanssa. Toki siihen pitää pienenä enemmän ohjata, mutta aina oikein toimimisesta palkita, ja tämä ei tarkoita tavaraa tai herkkuja, vaan yhdessä tekemistä ja rakkauden osoittamista.

Lasta ei ole tarkoitus alistaa ja nujertaa, sitä yrittämällä saa vain kieroja silmänpalvojia. Lasta tulee ohjata rehellisyyteen ja vastuullisuuteen - hölmöillä saa, mutta hölmöilyistä pitää myös kantaa vastuu. Ja tämä jää usein vanhemmilta huomiotta. Jos lapset repii kukkaistutuksia, ne pitää korvata, ja korvaus tehdään lapsiin varatuista rahoista - jää namipäivän namit kauppaan tai sovittu lelu ostamatta. Ja tätä ei tarvitse hieroa lapsen naamaan ja huutaa ja mäkättää, syy-seuraus-suhdetta voi opettaa myös rakkaudella ja empatialla.

Mutta miksi kuri ja rangaistukset ei toimi? Koska jos nyt ollaan siinä pisteessä että niitä tarvitaan, niin hirveän moni vanhempi a) jakelee rangaistuksia, joita ei voi oikeasti loppuun saakka toteuttaa b) Ei tohdi, raaski tms. viedä asioita loppuun saakka.

On turha jakaa arestia, jos tietää, että lapsi karkaa. ON turha sanoa että puhelinta ei saa käyttää yöllä, jos ei oikeasti ota sitä pois jne. 

Kyllä lapsi, jonka kohdalla seuraamukset on johdonmukaisesti viety loppuun asti, uskoo ja tottelee niitä. Mutta vaikka vanhempi itse olisi sitä mieltä, että kaiken olen aina oikein tehnyt, hirveän harva on. Lapsi haistattelee vanhemmille --> silti lapsi ajalee tuolla mopolla ja ostelee kuukausirahallan energiajuomia..miksi?  Jos yksikään mun kolmesta pojasta olisi mulle soittanut suutansa, niin aika pitkään olisi saanut tehdä töitä sen eteen, että multa olisi tippunut enää yhtään mitään.

Mutta koska meillä on alusta asti kohdeltu toinen toista kunnioituksella ja rakkaudella, ei tällaista ole tarvinnut edes miettiä. Ja kyllä, täältäkin löytyy neurokirjon tapauksiakin, ihan sama pätee heihin.

 

Kuria ja rangaistuksia vaaditaan siihen, että lapselta pystyy käytännössä edellyttämään asioita. Jos niitä ei ole niin silloin vanhemman sanomiset ovat vain suosituksia koska lapsi voi helposti valita olla noudattamatta sitä mitä vanhempi sanoo.

Lapsella ei ole mitään synnynnäistä halua tehdä aina niin kuin vanhempi sanoo tai vastata ystävällisyyteen ystävällisyydellä. Toki lapsi on kiintynyt vanhempaansa ja tarpeen tullen myös suojelee vanhempaansa, mutta ei se tarkoita sitä, että lapselta puuttuisi oma tahto ja halu oman edun ajamiseen.

Pienet lapset ovat usein hyvinkin häikäilemättömiä ja itsekkäitä jos heille annetaan siihen mahdollisuus. Lapset eivät myöskään ole sidoksissa aikuisten sosiaalisiin kuvioihin tai siihen, että mitä aikuiset pitävät sovinnaisena. Kun lapsi lähtee taistelemaan vanhemman tahtoa vastaan niin lapsella on siinä kaikki keinot käytössä. Vanhempi joka ei usko kuriin eikä rangaistuksiin on lähes aseeton sellaisessa taistelussa eli lapsi kaappaa häneltä vallan.

Vanhempien velvoite on aiheuttaa hetkellistä mielipahaa ja rajoittaa lasta. Sitä se kasvattaminen on.

Aikuisena joutuu vielä enemmän kestämään elämän kolhuja, vaikea aikuisuus on heillä edessä. Nykyisillä nuorilla ei ole stressinsietokykyä ollenkaan, kaupassa käyntikin ahdistaa ja päiväkotilapset vanhempineen ovat hermoraunioina kun Nahkapokaali ei saa pissata lattiakaivoon.

Joku milleniaaliäityli tulee kuintenkin vinkumaan, millä oikeudella minä tulen kommentoimaan, koska minulla ei ole omia (Hyvästä syystä ei tule ollenkaan!). Minut onkin KASVATETTU VANHEMPIEN PUOLESTA, ei kaverivanhempien. Omia vanhempia kiinnosti enemmän alkoholi kuin omat lapset, mutta kasvattivat kuitenkin. Olen ollut itsekin lapsi, joten tiedän mitä olisin vaatinut kunnon lapsuudessa, mitä en saanut.

Nää kesän mopo-jonnnet on hyvä esimerkki huonosta kasvatuksesta. Rikkovat lakia ja kun poliisin kanssa joutuu asioimaan hirveä valitus että mitään ei saa tehdä. Ja tästä 2.0 versio että järkätään virkavaltaa ja väijymään kameran kanssa että saatais ksikki kauhistelemaan miten voi olla että mä en saa tehdä mitä haluan. 

Se on kumma juttu kun kuulapäitä ei saa kieltää eikä käskeä tekemään mitään mitä ei huvita tai jaksa ja silti niillä on niin saatanan rankkaa ja vaikeeta vaikka saa olla niin imbesilli Kun osaa ja sitten se aina muitten vika joku homma ei oikein toimi

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien velvoite on aiheuttaa hetkellistä mielipahaa ja rajoittaa lasta. Sitä se kasvattaminen on.

 

Aikuisena joutuu vielä enemmän kestämään elämän kolhuja, vaikea aikuisuus on heillä edessä. Nykyisillä nuorilla ei ole stressinsietokykyä ollenkaan, kaupassa käyntikin ahdistaa ja päiväkotilapset vanhempineen ovat hermoraunioina kun Nahkapokaali ei saa pissata lattiakaivoon.

 

Joku milleniaaliäityli tulee kuintenkin vinkumaan, millä oikeudella minä tulen kommentoimaan, koska minulla ei ole omia (Hyvästä syystä ei tule ollenkaan!). Minut onkin KASVATETTU VANHEMPIEN PUOLESTA, ei kaverivanhempien. Omia vanhempia kiinnosti enemmän alkoholi kuin omat lapset, mutta kasvattivat kuitenkin. Olen ollut itsekin lapsi, joten tiedän mitä olisin vaatinut kunnon lapsuudessa, mitä en saanut.

Äksät ovat niitä kaverivanhempia. Milleniaalit korostavat enemmän tunneoppia ja emotionaalisen älykkyyden tärkeyttä. 
Mä en edelleenkään tajua missä kuplassa milleniaalit eivät muka komentaisin lapsiaan, jos siihen on tarvetta. Kai se riippuu yhteiskuntaluokastakin. Omassani ainakin käytöstavat, koulumenestys ja ylipäätään taloudellisesti hyvä elämä tulevaisuudessa on erittäin tärkeitä tavoitteita lapsille ja niihin on prepattu monella tavalla taaperosta alkaen. Kaikki tietää, että noita varten pitää tehdä töitä lapsesta saakka eikä se ole aina kivaa. 

Vierailija kirjoitti:

Nää kesän mopo-jonnnet on hyvä esimerkki huonosta kasvatuksesta. Rikkovat lakia ja kun poliisin kanssa joutuu asioimaan hirveä valitus että mitään ei saa tehdä. Ja tästä 2.0 versio että järkätään virkavaltaa ja väijymään kameran kanssa että saatais ksikki kauhistelemaan miten voi olla että mä en saa tehdä mitä haluan. 

Sellaisia on ollut aina. Muistan ysäriltä mopopojat, viritetyt mopot ja kilpa-ajot poliisien kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa. Olen milleniaali vanhempia ja kyllä ainakin itse olen lastani kieltänyt ja rajoittanut, mutta erona ehkä on se, että me millenaalit ollaan tehty enemmän työtä tunnekasvatuksen puolella, koska iso osa suomalaista kohtelee lapsiaan välttelevästi eli on joku annettu remmiä tai sitten käsketty omaan huoneeseen miettimään eli ei ole käsitelty tunteita. Me milleniaali vanhemmat ollaan korjattu noita puutteita jota vanhemmalla sukupolvella oli. Ja sen huomaa, että vanhempi sukupolvi ei ymmärrä tunnekasvatusta ollenkaan eivätkä myöskään välttämättä juurikaan reflektoi. Myös sisarussuhteisiin kiinitetään enemmän huomiota, kun ennen sitä perheen vanhinta lasta aina syyttettiin kaikesta ja oli vastuussa kaikesta niin itse olen ainakin kasvattanut niin, että jokainen kantaa oman vastuunsa eikä se niin voi olla, että se joka syntyy ensin on vastuussa kaikesta ja muiden ei esim. tarvitse osallistua kotitöihin. 

Tunnekasvattajat yleensä uskovat, että lapsen huono käytös johtuu huonoista tunnetaidoista ja siksi rangaistusten tarvetta ei sisäistetä. Ajatus on, että lapsi ei koskaan tahallaan käyttäydy huonosti vaan vain osaamattomuuttaan.

Nurkkaan komentamisen sijasta lapselle näytetään tunnemittarista tunteita koska lapsella selvästikin on vaikea tunnetilanne ja on akuutti tarve tunnetyölle.

Se on ihan tutkittu, että jatkuva rankaisevuus ei opeta lapselle mitään. Yleensä ihmiset jotka kasvattaa pelkällä rankaisevuudella kärsii itse tunnetaitojen puuttesta, eivätkä ymmärrä tunteista juuri mitään, ovat henkisesti ja tai fyysisesti väkivaltaan taipuvia. Kuvitellen, että huono käytös korjataan aikuisen huonolla käytöksellä. 

Rangaistus on toisaalta painostusmenetelmä ja toisaalta rikkomuksen sovitusmenetelmä. Rangaistukset ovat välttämätön osa toimivaa kasvatusta.

Tottakai  jokainen joutuu joskus antamaan lapselleen jonkin rangaistuksen ja seuraamuksen, mutta joillakin vanhemmilla ei ole mitään muuta keinoa eli jos vanhempi jatkuvasti vain rankaisee kaikesta se kertoo keinottomuudesta ja osaamattomuudesta, koska lapsen kanssa pitää käydä ohjaavia keskuteluja ja antaa lapselle aikaa. Omien havaintojen mukaan rankaiseva vanhempi voi olla samaan aikaan sellainen joka antaa myös liikaa vapautta ja sitten rankaisee jos  homma menee pieleen, koska ei jaksa käyttää aikaa siihen kasvatuspuoleen kuten ohjaamiseen käymällä keskusteluja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien velvoite on aiheuttaa hetkellistä mielipahaa ja rajoittaa lasta. Sitä se kasvattaminen on.

 

Aikuisena joutuu vielä enemmän kestämään elämän kolhuja, vaikea aikuisuus on heillä edessä. Nykyisillä nuorilla ei ole stressinsietokykyä ollenkaan, kaupassa käyntikin ahdistaa ja päiväkotilapset vanhempineen ovat hermoraunioina kun Nahkapokaali ei saa pissata lattiakaivoon.

 

Joku milleniaaliäityli tulee kuintenkin vinkumaan, millä oikeudella minä tulen kommentoimaan, koska minulla ei ole omia (Hyvästä syystä ei tule ollenkaan!). Minut onkin KASVATETTU VANHEMPIEN PUOLESTA, ei kaverivanhempien. Omia vanhempia kiinnosti enemmän alkoholi kuin omat lapset, mutta kasvattivat kuitenkin. Olen ollut itsekin lapsi, joten tiedän mitä olisin vaatinut kunnon lapsuudessa, mitä en saanut.

Äksät ovat niitä kaverivanhempia. Milleniaalit korostavat enemmän tunneoppia ja emotionaalisen älykkyyden tärkeyttä. 
Mä en edelleenkään tajua missä kuplassa milleniaalit eivät muka komentaisin lapsiaan, jos siihen on tarvetta. Kai se riippuu yhteiskuntaluokastakin. Omassani ainakin käytöstavat, koulumenestys ja ylipäätään taloudellisesti hyvä elämä tulevaisuudessa on erittäin tärkeitä tavoitteita lapsille ja niihin on prepattu monella tavalla taaperosta alkaen. Kaikki tietää, että noita varten pitää tehdä töitä lapsesta saakka eikä se ole aina kivaa. 

X:t ja boomerit ei nyt halua reflektoida vaan syyttää kaikesta milleniaaleja vaikka tässä on nimeomaan elettyä X:n ja boomereiden valtakautta, eli ovat määränneet, mutta eivät kuitenkaan halua päätöksistään kantaa vastuuta vaan pelkästään ovat vihanneet ja haukkuneet meitä milleniaaleja vaikka meidän sukupolvi on joutunut kärsimään 90 luvun lamasta ja kasvaneesta työttömyydestä ja kaikista heikennyksistä ym. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa. Olen milleniaali vanhempia ja kyllä ainakin itse olen lastani kieltänyt ja rajoittanut, mutta erona ehkä on se, että me millenaalit ollaan tehty enemmän työtä tunnekasvatuksen puolella, koska iso osa suomalaista kohtelee lapsiaan välttelevästi eli on joku annettu remmiä tai sitten käsketty omaan huoneeseen miettimään eli ei ole käsitelty tunteita. Me milleniaali vanhemmat ollaan korjattu noita puutteita jota vanhemmalla sukupolvella oli. Ja sen huomaa, että vanhempi sukupolvi ei ymmärrä tunnekasvatusta ollenkaan eivätkä myöskään välttämättä juurikaan reflektoi. Myös sisarussuhteisiin kiinitetään enemmän huomiota, kun ennen sitä perheen vanhinta lasta aina syyttettiin kaikesta ja oli vastuussa kaikesta niin itse olen ainakin kasvattanut niin, että jokainen kantaa oman vastuunsa eikä se niin voi olla, että se joka syntyy ensin on vastuussa kaikesta ja muiden ei esim. tarvitse osallistua kotitöihin. 

Tunnekasvattajat yleensä uskovat, että lapsen huono käytös johtuu huonoista tunnetaidoista ja siksi rangaistusten tarvetta ei sisäistetä. Ajatus on, että lapsi ei koskaan tahallaan käyttäydy huonosti vaan vain osaamattomuuttaan.

Nurkkaan komentamisen sijasta lapselle näytetään tunnemittarista tunteita koska lapsella selvästikin on vaikea tunnetilanne ja on akuutti tarve tunnetyölle.

Se on ihan tutkittu, että jatkuva rankaisevuus ei opeta lapselle mitään. Yleensä ihmiset jotka kasvattaa pelkällä rankaisevuudella kärsii itse tunnetaitojen puuttesta, eivätkä ymmärrä tunteista juuri mitään, ovat henkisesti ja tai fyysisesti väkivaltaan taipuvia. Kuvitellen, että huono käytös korjataan aikuisen huonolla käytöksellä. 

Rangaistus on toisaalta painostusmenetelmä ja toisaalta rikkomuksen sovitusmenetelmä. Rangaistukset ovat välttämätön osa toimivaa kasvatusta.

Tottakai  jokainen joutuu joskus antamaan lapselleen jonkin rangaistuksen ja seuraamuksen, mutta joillakin vanhemmilla ei ole mitään muuta keinoa eli jos vanhempi jatkuvasti vain rankaisee kaikesta se kertoo keinottomuudesta ja osaamattomuudesta, koska lapsen kanssa pitää käydä ohjaavia keskuteluja ja antaa lapselle aikaa. Omien havaintojen mukaan rankaiseva vanhempi voi olla samaan aikaan sellainen joka antaa myös liikaa vapautta ja sitten rankaisee jos  homma menee pieleen, koska ei jaksa käyttää aikaa siihen kasvatuspuoleen kuten ohjaamiseen käymällä keskusteluja. 

Tietenkin rangaistuksen yhteydessä pitää myös keskustella jotta lapsi tietää miksi rangaistus tuli ja että miten sen voi välttää jatkossa. Toisaalta rangaistuksen tulisi myös olla niin tuntuva, että lapsi muistaa sen pitkään jolloin ei tarvitse alvariinsa olla rankaisemassa varsinkaan samoista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien velvoite on aiheuttaa hetkellistä mielipahaa ja rajoittaa lasta. Sitä se kasvattaminen on.

 

Aikuisena joutuu vielä enemmän kestämään elämän kolhuja, vaikea aikuisuus on heillä edessä. Nykyisillä nuorilla ei ole stressinsietokykyä ollenkaan, kaupassa käyntikin ahdistaa ja päiväkotilapset vanhempineen ovat hermoraunioina kun Nahkapokaali ei saa pissata lattiakaivoon.

 

Joku milleniaaliäityli tulee kuintenkin vinkumaan, millä oikeudella minä tulen kommentoimaan, koska minulla ei ole omia (Hyvästä syystä ei tule ollenkaan!). Minut onkin KASVATETTU VANHEMPIEN PUOLESTA, ei kaverivanhempien. Omia vanhempia kiinnosti enemmän alkoholi kuin omat lapset, mutta kasvattivat kuitenkin. Olen ollut itsekin lapsi, joten tiedän mitä olisin vaatinut kunnon lapsuudessa, mitä en saanut.

Lapsettomien kannattaa tosiaan olla ihan hiljaa kun ette te ymmärrä mitä on olla tämän päivän vanhempi! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa. Olen milleniaali vanhempia ja kyllä ainakin itse olen lastani kieltänyt ja rajoittanut, mutta erona ehkä on se, että me millenaalit ollaan tehty enemmän työtä tunnekasvatuksen puolella, koska iso osa suomalaista kohtelee lapsiaan välttelevästi eli on joku annettu remmiä tai sitten käsketty omaan huoneeseen miettimään eli ei ole käsitelty tunteita. Me milleniaali vanhemmat ollaan korjattu noita puutteita jota vanhemmalla sukupolvella oli. Ja sen huomaa, että vanhempi sukupolvi ei ymmärrä tunnekasvatusta ollenkaan eivätkä myöskään välttämättä juurikaan reflektoi. Myös sisarussuhteisiin kiinitetään enemmän huomiota, kun ennen sitä perheen vanhinta lasta aina syyttettiin kaikesta ja oli vastuussa kaikesta niin itse olen ainakin kasvattanut niin, että jokainen kantaa oman vastuunsa eikä se niin voi olla, että se joka syntyy ensin on vastuussa kaikesta ja muiden ei esim. tarvitse osallistua kotitöihin. 

Tunnekasvattajat yleensä uskovat, että lapsen huono käytös johtuu huonoista tunnetaidoista ja siksi rangaistusten tarvetta ei sisäistetä. Ajatus on, että lapsi ei koskaan tahallaan käyttäydy huonosti vaan vain osaamattomuuttaan.

Nurkkaan komentamisen sijasta lapselle näytetään tunnemittarista tunteita koska lapsella selvästikin on vaikea tunnetilanne ja on akuutti tarve tunnetyölle.

Se on ihan tutkittu, että jatkuva rankaisevuus ei opeta lapselle mitään. Yleensä ihmiset jotka kasvattaa pelkällä rankaisevuudella kärsii itse tunnetaitojen puuttesta, eivätkä ymmärrä tunteista juuri mitään, ovat henkisesti ja tai fyysisesti väkivaltaan taipuvia. Kuvitellen, että huono käytös korjataan aikuisen huonolla käytöksellä. 

Rangaistus on toisaalta painostusmenetelmä ja toisaalta rikkomuksen sovitusmenetelmä. Rangaistukset ovat välttämätön osa toimivaa kasvatusta.

Tottakai  jokainen joutuu joskus antamaan lapselleen jonkin rangaistuksen ja seuraamuksen, mutta joillakin vanhemmilla ei ole mitään muuta keinoa eli jos vanhempi jatkuvasti vain rankaisee kaikesta se kertoo keinottomuudesta ja osaamattomuudesta, koska lapsen kanssa pitää käydä ohjaavia keskuteluja ja antaa lapselle aikaa. Omien havaintojen mukaan rankaiseva vanhempi voi olla samaan aikaan sellainen joka antaa myös liikaa vapautta ja sitten rankaisee jos  homma menee pieleen, koska ei jaksa käyttää aikaa siihen kasvatuspuoleen kuten ohjaamiseen käymällä keskusteluja. 

Tietenkin rangaistuksen yhteydessä pitää myös keskustella jotta lapsi tietää miksi rangaistus tuli ja että miten sen voi välttää jatkossa. Toisaalta rangaistuksen tulisi myös olla niin tuntuva, että lapsi muistaa sen pitkään jolloin ei tarvitse alvariinsa olla rankaisemassa varsinkaan samoista asioista.

Et selvästi ole kovin tunnetaitoinen, koska keskustelusta puuttuu tunteiden merkitystä ja ne nähdään jotenkin erillisenä. Rankaisevuus ei voi olla pääasiallinen kasvatuskeino, lapselle tulee silloin herkästi liian kriittinen sisäinen ääni tai hänestä voi tulla perfektionisti. Kuten jo sanoin, jos vanhemman tai asiantuntijan ainoa kasvatuskeino on rankaisevuus hän ei ole kovinkaan tunneälykäs. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien velvoite on aiheuttaa hetkellistä mielipahaa ja rajoittaa lasta. Sitä se kasvattaminen on.

 

Aikuisena joutuu vielä enemmän kestämään elämän kolhuja, vaikea aikuisuus on heillä edessä. Nykyisillä nuorilla ei ole stressinsietokykyä ollenkaan, kaupassa käyntikin ahdistaa ja päiväkotilapset vanhempineen ovat hermoraunioina kun Nahkapokaali ei saa pissata lattiakaivoon.

 

Joku milleniaaliäityli tulee kuintenkin vinkumaan, millä oikeudella minä tulen kommentoimaan, koska minulla ei ole omia (Hyvästä syystä ei tule ollenkaan!). Minut onkin KASVATETTU VANHEMPIEN PUOLESTA, ei kaverivanhempien. Omia vanhempia kiinnosti enemmän alkoholi kuin omat lapset, mutta kasvattivat kuitenkin. Olen ollut itsekin lapsi, joten tiedän mitä olisin vaatinut kunnon lapsuudessa, mitä en saanut.

Lapsettomien kannattaa tosiaan olla ihan hiljaa kun ette te ymmärrä mitä on olla tämän päivän vanhempi! 

Tänä päivänä on pakko olla kaverivanhempi koska muuten joku tekee lasun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla sellaista että lasten jatkuva huomionhakuinen ja rajaton käytös aiheuttaa raivokohtauksen? Minulla on sellainen piirre. En käsitä miten lasten vanhemmat jaksavat katsoa huonoa ja äänekästä käytöstä. Minä en pysty  siihen, koska saan raivokohtauksen. Se kohtaus tulee ihan luonnostaan. Huom: kyse ei ole lasten normaalista metelöinnistä, vaan siitä jos se menee mellakointiin.

Minä kiihdyn lasten karjumisesta ja kun paukuttavat rännnejä tai potkivat ovia. Sydän alkaa hakata ja kädet vapista, että kyllä se kiihtymys minusta näkyy kun menen asiasta huomauttamaan. Vaikuttaahan se, kun kurittomien kakaroiden käytös on niin kunnioittamatonta, aggressiivista ja väkivaltaista. Mutta hillitsen kuitenkin itseni etten huuda tai uhkaile.

Miksi ei saisi huutaa ja/tai uhkailla? Uhkaahan valtiokin ihmisiä seurauksilla jos lakia rikotaan.

Niin, AIKUISIA ihmisiä. Lapset vasta opettelevat näitä taitoja.

Väität että lapsi ei tahallaan tee kiellettyä?

Totta kai mutta lapsi samalla tavalla kykene hahmottamaan seurauksia ja asiayhteyksiä kuin aikuinen. Tämä on osasyy miksi alle 15v ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa vaan (hänen pitäisi olla) vanhempien vastuulla, joiden tehtävä on selittää nämä seuraukset ja yhteydet.

Pelkkä selittäminen siis riittää tahallisen kielletyn teon seuraukseksi jos teon tekijänä on alle 15-vuotias? Mitä lapsi oppii siitä että hänelle selitetään sääntö jonka hän jo ymmärtää?

Vänkäät nyt tahallasi. On selvää että toisinaan on syytä jopa fyysisesti kantaa lapsi pois paikalta, jos asiallinen sanominen ei toimi. Jos lapsi on niin iso että ei enää onnistu niin sitten on kasvatuksessa mennyt joku pieleen jo aiemmin. Väkivallan käyttö (johon lasken myös uhkailun ja aggressiivisen käytöksen) ei ole kuitenkaan tuossakaan tapauksessa keino toimia. Eihän sivistysvaltiossakaan väkivaltaa käytetä

En vänkää vaan ihmettelen todella sitä, että ajattelet lasten tottelevan vain pelkkien selitysten voimalla. Toki yksittäisiä äärikilttejä lapsia on jotka tuntuvat olevan lähes vailla omaa tahtoa, mutta siinä puhutaan harvinaisista tapauksista.

Mitä väkivaltaan tulee, niin uhkailu ei lähtökohtaisesti ole väkivaltaa. Ja toisaalta valtio valmistautuu käyttämään hyvin rajuakin väkivaltaa koska se on viime kädessä ainoa keino millä lait ja yhteiskuntajärjestelmä voidaan säilyttää. Yleensä väkivaltaa ei toki tarvitse käyttää koska pelkkä tietoisuus väkivallan käyttömahdollisuudesta pitää normaalisti sekä sisäiset että ulkoiset uhat kurissa.

Mikä on äärikiltti? Omani olivat varsin vilkkaita ja sanoisinko aloitekykyisiä, mutta kyllä ne ihan selityksen voimalla oppivat. Ja ilkeitä, väkivaltaisia tai pahansuopia he eivät olleet.

Mitä kiltti-sana tarkoittaa? Kind eli ystävällinen ja kiva?

Kiltti tarkoittaa muun muassa sitä, että se lapsi tottelee aikuisten määräyksiä ja muitakin sääntöjä ja ei yritä kiusata toisia tahallaan. Lähes kaikilla lapsilla ilmenee toistuvasti ei-kiltteyttä eli tuhmuutta monissa eri muodoissa. Sisältäen myös sitä ilkeyttä, väkivaltaisuutta ja pahansuopuutta.

Tietysti asia on usein kiinni myös siitä, että mitä vanhemmat haluavat edellyttää lapselta ja mitä he pitävät hyvänä käytöksenä. Esimerkiksi lapsen taholta tuleva jatkuva häsläys ja hermoille käyvä tottelemattomuus voidaan tulkita asiaankuuluvana käytöksenä jota ei ole tarve pyrkiä tosissaan estämään.

Hetkinen. Se ettei kiusaa toisia on perusoletus ja kasvatuksen tulos. Ei todellakaan mikään poikkeus tai erityistä kiltteyttä. 

Kiltteys on temperamentti piirre myös, eikä niinkään liity kasvatukseen. Olen itse kiltti ja ollut siis aina kiltti lapsi, se on luonteenpiirre eikä kasvatuksen tulos. Jos lapsen temperamentti tyyppi on haastavampi, aikuisia kohtaan kapinoivampi yms. niin ei sellainen lapsi välttämättä ole kiltisti tai kiltti edes käskiessä tai kasvattaessa vaan häntä kasvatetaan hänen temperamenttiinsa sopivalla tavalla. Mutta ihmisillä yleensä on vähemmän kasvatuskeinoja haastavampien lasten kanssa toimimiseen, koska kiltteys on luonteen piirre jota ei voi kasvattaa eikä siirtää vaikka lapselle voikin opettaa monia asioita kuten eettisiä arvoja, sääntöjä jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa. Olen milleniaali vanhempia ja kyllä ainakin itse olen lastani kieltänyt ja rajoittanut, mutta erona ehkä on se, että me millenaalit ollaan tehty enemmän työtä tunnekasvatuksen puolella, koska iso osa suomalaista kohtelee lapsiaan välttelevästi eli on joku annettu remmiä tai sitten käsketty omaan huoneeseen miettimään eli ei ole käsitelty tunteita. Me milleniaali vanhemmat ollaan korjattu noita puutteita jota vanhemmalla sukupolvella oli. Ja sen huomaa, että vanhempi sukupolvi ei ymmärrä tunnekasvatusta ollenkaan eivätkä myöskään välttämättä juurikaan reflektoi. Myös sisarussuhteisiin kiinitetään enemmän huomiota, kun ennen sitä perheen vanhinta lasta aina syyttettiin kaikesta ja oli vastuussa kaikesta niin itse olen ainakin kasvattanut niin, että jokainen kantaa oman vastuunsa eikä se niin voi olla, että se joka syntyy ensin on vastuussa kaikesta ja muiden ei esim. tarvitse osallistua kotitöihin. 

Tunnekasvattajat yleensä uskovat, että lapsen huono käytös johtuu huonoista tunnetaidoista ja siksi rangaistusten tarvetta ei sisäistetä. Ajatus on, että lapsi ei koskaan tahallaan käyttäydy huonosti vaan vain osaamattomuuttaan.

Nurkkaan komentamisen sijasta lapselle näytetään tunnemittarista tunteita koska lapsella selvästikin on vaikea tunnetilanne ja on akuutti tarve tunnetyölle.

Se on ihan tutkittu, että jatkuva rankaisevuus ei opeta lapselle mitään. Yleensä ihmiset jotka kasvattaa pelkällä rankaisevuudella kärsii itse tunnetaitojen puuttesta, eivätkä ymmärrä tunteista juuri mitään, ovat henkisesti ja tai fyysisesti väkivaltaan taipuvia. Kuvitellen, että huono käytös korjataan aikuisen huonolla käytöksellä. 

Rangaistus on toisaalta painostusmenetelmä ja toisaalta rikkomuksen sovitusmenetelmä. Rangaistukset ovat välttämätön osa toimivaa kasvatusta.

Tottakai  jokainen joutuu joskus antamaan lapselleen jonkin rangaistuksen ja seuraamuksen, mutta joillakin vanhemmilla ei ole mitään muuta keinoa eli jos vanhempi jatkuvasti vain rankaisee kaikesta se kertoo keinottomuudesta ja osaamattomuudesta, koska lapsen kanssa pitää käydä ohjaavia keskuteluja ja antaa lapselle aikaa. Omien havaintojen mukaan rankaiseva vanhempi voi olla samaan aikaan sellainen joka antaa myös liikaa vapautta ja sitten rankaisee jos  homma menee pieleen, koska ei jaksa käyttää aikaa siihen kasvatuspuoleen kuten ohjaamiseen käymällä keskusteluja. 

Tietenkin rangaistuksen yhteydessä pitää myös keskustella jotta lapsi tietää miksi rangaistus tuli ja että miten sen voi välttää jatkossa. Toisaalta rangaistuksen tulisi myös olla niin tuntuva, että lapsi muistaa sen pitkään jolloin ei tarvitse alvariinsa olla rankaisemassa varsinkaan samoista asioista.

Rangaistus ikätason mukaan. Omaa ekaluokkalaista ei ole tarvinnut vielä kertaakaan rangaista. Kop, kop. 
Huutamalla tai väkivallalla sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä. 

Entisaikaan kasvatustyö oli helppoa. Mukula joko totteli vanhempiaan tai sai remmiä ja totteli. Ei mietitty sitä, että kehittyykö mukulan tunnepääoma tarpeeksi hyvin positiivisen tunneteorian valossa.