Uskovaisten sadistinen ja epäinhimillinen kanta eutanasiaan laukaisi eroaallon kirkosta
On käsittämätöntä, että juuri uskovaiset, jotka esiintyvät tekopyhästi hyvinä lähimmäisiään rakastavina ihmisinä
ovat kuitenkin käytännössä suurimpia esteitä eutanasian, suurimman inhimillisen laupeudenteon, toteutumiselle.
Uskovaiset siis haluavat riistää kaikilta ihmisiltä oikeuden mahdollisimman inhimilliseen kuolemaan siinä vaihessa kun kaikki toivo on jo heitetty.
Tuo ei ole ihmisrakkautta vaan kierotunutta sadismia ja julmuutta muita kohtaan.
Uskovaiset ovatkin ilmeisemmin suurin este ihmiskunnan moraalis-eettiselle kehitykselle.
Elävät edelleen synkkää ja pimeää keskiaikaa.
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Lääkäriliitto vastustaa eutanasiaa. Se kertoo paljon. He ovat vannoneet suojelevansa elämää.
Monenko lääkärin olet kuullut haluavan vapaaehtoisesti pitkittää omia kärsimyksiään mikäli saisi vaikka parantumattoman syövän? Itselleen ovat tietenkin valmiit suomaan poikkeuksen. Terhokodin entinen johtaja ylilääkäri Juha Hänninenkin on nykyään eutanasian vankkumaton kannattaja nähtyään työpaikallaan riittävästi kauheita loppuja kun kuolemaa toivovia hirvittävästi kärsiviä ihmisiä pidetään väkisin hengissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomme, että elämän pituuden määrää Jumala, eikä ihmisten itse pidä sitä ennenaikaisesti päättää. Tärkeintä elämän aikana on löytää yhteys Jumalaan ja pelastus. Ja niin kauan kuin ihminen on hengissä, on toivoa siitä.
Lemmikkini on sairas ja aion lopettaa hänen kärsimyksen. Vai sanonko hänelle, että pitää nyt vain kärsiä, jumala sitten päättää miten kauan?
Ketju todellakin kannattaa lukea, ettei tarvi toistella jo annettuja vastauksia.
Luettu. Mistä tämä tieto, että eläimen kohdalla eutanasia ok, ihmisen ei? Eikö jokainen elämä ole yhtä arvokas, jonka päättymisestä jumala yksin päättää?
Jos katsot ympärillesi, huomaat pian, että kaikki elämä vaikuttaa ympärillään olevaan elämään. Kaikki on jatkuvassa muutoksessa ja lopulta yhtä. Eläin- ja kasvikunta, lajit syövät toisiaan, toimivat yhteistyössä, ravinto kiertää.. Kuinka monta eläintä oletkaan syönyt ja kuinka moneen olentoon (myös ihmiseen) vaikuttanut? Turha sanoa, että se oli Jumala joka tappoi ne eläimet tai ihmiset. Päätösvalta ja vastuu on meillä jokaisella.
Olen siis eri henkilö, enkä todellakaan kristinuskossa. Tuntuu aivan absurdilta ajatus, että Jumala päättää kuolemasta siinä kohtaa, kun ihmistä virutetaan letkuissa edenneen syövän läpilyöntikivuissa tai muuta vastaavaa. Ihminen siinä päättää toisen elämästä.
Jep :D
Passiivinen eutanasia on jo sallittua Suomessa. Ihmistä ei ole pakko "viruttaa letkuissa". Vain aktiivinen eutanasia on laitonta
Uskovat eivät tunnu ymmärtävän, että uskonnonvapaus sisältää kaksi asiaa:
Heidän oikeutensa uskoa kuten haluavat, sen he kyllä muistavat ja ymmärtävät. Se mikä heiltä jää huomiotta on, että uskonnonvapaus tarkoittaa myös kaikkien muiden vapautta olla uskomatta heidän tavallaan.
Paukut pitäisi laittaa kivunlievityksen kehittämiseen eutanasian ajamisen sijasta.

EI kai tässä kukaan ole ollut pakottamassakaan muita uskomaan samalla tavalla.
Eutanasia-asiaan kuuluu paljon muutakin kuin uskonto. Läheskään kaikki sitä vastustavat eivät ole minkään sortin uskovaisia.
Niin, miksi vouhkataan siitä, että vain uskovaiset vastustavat eutanasiaa kun esimerkiksi koko lääkäriliitto tekee sitä myös?
Enemmän luottamusta herättää alankomaalainen lääkäriliitto. Mutta siellä päin Eurooppaa ollaan kirjoitetun historian alusta lähtien oltu sivistyneempiä ja varakatseisempia kuin Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Uskomme, että elämän pituuden määrää Jumala, eikä ihmisten itse pidä sitä ennenaikaisesti päättää. Tärkeintä elämän aikana on löytää yhteys Jumalaan ja pelastus. Ja niin kauan kuin ihminen on hengissä, on toivoa siitä.
Tämähän on tosi epäloogista. Kaiken lääketieteellisen puuttumisen esim. elämän pidentämiseen voisi sitten kieltää samalla argumentilla. Jos jumala on halunnnut ihmisen sairastuvan, eikö sitä pitäisi kunnioittaa ja jättää hoitamatta?
Vierailija kirjoitti:
Lääkäriliitto vastustaa eutanasiaa. Se kertoo paljon. He ovat vannoneet suojelevansa elämää.
Kuitenkin moni lääkäri kannattaa eutanasiaa. Lääkäriliitossa äänessä on vain pieni osa, joka sinne on valikoitunut.
Taustalla vaikuttaa myös vastuutaakka, moni ei halua ottaa riskiä tilanteesta, jossa joku, vaikkapa omainen riitauttaa tehdyn eutanasian. Sellainen pelko ajaa monella moraalin edelle, kun on työn lisäksi omakin elämä elettävänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumala on ainoa joka saa päättää ihmisen päivien määrästä.
Paitsi jos lääkkeillä ja tieteellä niitä päiviä voidaan lisätä, silloin toimitaan Herran Siunauksen alla.
Miksi vain päivien lisäys on sallittua? Jos kerran lääketiede voi tehdä mitä vain? Ei Jumala siinäkään päätä, vaan lääketiede. Ja ihminen, jos ei vaikka huoli hoitoa.
Jumalan kannalta on suuri merkitys sillä, että vielä ennen kuolemaansa ihminen voi tulla synnintuntoon, katua ja ottaa vastaan Jeesuksen lunastajanaan ja syntiensä sovittajana. Siten päivien lisääminen voi lisätä ihmisen mahdollisuuksia päästä Jumalan valtakuntaan, elämän lopettaminen taas voi estää ihmisen mahdollisesti myöhemmin tekemän parannuksen.
Ihminen yrittää leikkiä Jumalaa joka asiassa en ole eutanasian enkä abortin kannalla.
Vierailija kirjoitti:
Paukut pitäisi laittaa kivunlievityksen kehittämiseen eutanasian ajamisen sijasta.
Eutanasia on armonteko kuolemansairaille ihmisille, kivunlievityksen tulee toki olla tehokasta
Vierailija kirjoitti:
Ihminen yrittää leikkiä Jumalaa joka asiassa en ole eutanasian enkä abortin kannalla.
Oletko uskissaastaa? 🤢🤮
Onko Lääkäriliitonkin yhtenevä kanta"sadistinen ja epäinhimillinen"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumala on ainoa joka saa päättää ihmisen päivien määrästä.
Paitsi jos lääkkeillä ja tieteellä niitä päiviä voidaan lisätä, silloin toimitaan Herran Siunauksen alla.
Miksi vain päivien lisäys on sallittua? Jos kerran lääketiede voi tehdä mitä vain? Ei Jumala siinäkään päätä, vaan lääketiede. Ja ihminen, jos ei vaikka huoli hoitoa.
Jumalan kannalta on suuri merkitys sillä, että vielä ennen kuolemaansa ihminen voi tulla synnintuntoon, katua ja ottaa vastaan Jeesuksen lunastajanaan ja syntiensä sovittajana. Siten päivien lisääminen voi lisätä ihmisen mahdollisuuksia päästä Jumalan valtakuntaan, elämän lopettaminen taas voi estää ihmisen mahdollisesti myöhemmin tekemän parannuksen.
On sulla sairas, sadistinen ja paha jumala. Tulee mieleen joku mafioso kiduttaja.
En kyllä tuollaisen jumalan luo menisi.
Sukulaisellani on nopeasti etenevä als. Hänellä ei ole halusta huolimatta varaa lähteä Sveitsiin päättämään kärsimystään, mitä viime ajat todellakin ovat olleet.
Hän ei halua kuolla tukehtumalla, joten aikoo pian omin avuin (kun vielä kykenee) päättää päivänsä itse.
Vierailija kirjoitti:
Paukut pitäisi laittaa kivunlievityksen kehittämiseen eutanasian ajamisen sijasta.
Millä aineilla se eutanasia edes aiheutetaan, jotain myrkkyä? Inhimillisempää on kuolla kovaan kivunlievitykseen, ainakin läheisille parempi vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomme, että elämän pituuden määrää Jumala, eikä ihmisten itse pidä sitä ennenaikaisesti päättää. Tärkeintä elämän aikana on löytää yhteys Jumalaan ja pelastus. Ja niin kauan kuin ihminen on hengissä, on toivoa siitä.
Lemmikkini on sairas ja aion lopettaa hänen kärsimyksen. Vai sanonko hänelle, että pitää nyt vain kärsiä, jumala sitten päättää miten kauan?
Ketju todellakin kannattaa lukea, ettei tarvi toistella jo annettuja vastauksia.
Luettu. Mistä tämä tieto, että eläimen kohdalla eutanasia ok, ihmisen ei? Eikö jokainen elämä ole yhtä arvokas, jonka päättymisestä jumala yksin päättää?
Jos katsot ympärillesi, huomaat pian, että kaikki elämä vaikuttaa ympärillään olevaan elämään. Kaikki on jatkuvassa muutoksessa ja lopulta yhtä. Eläin- ja kasvikunta, lajit syövät toisiaan, toimivat yhteistyössä, ravinto kiertää.. Kuinka monta eläintä oletkaan syönyt ja kuinka moneen olentoon (myös ihmiseen) vaikuttanut? Turha sanoa, että se oli Jumala joka tappoi ne eläimet tai ihmiset. Päätösvalta ja vastuu on meillä jokaisella.
Olen siis eri henkilö, enkä todellakaan kristinuskossa. Tuntuu aivan absurdilta ajatus, että Jumala päättää kuolemasta siinä kohtaa, kun ihmistä virutetaan letkuissa edenneen syövän läpilyöntikivuissa tai muuta vastaavaa. Ihminen siinä päättää toisen elämästä.
Jep :D
Passiivinen eutanasia on jo sallittua Suomessa. Ihmistä ei ole pakko "viruttaa letkuissa". Vain aktiivinen eutanasia on laitonta
Aktiivisesta hoidosta luopuminen ei ole eutanasia laisinkaan.
Suomessa hoidetaan paljon ihmisiä vasten tahtoaan, olen itse tätä todistanut nyt 16 vuoden ajan. Vaikka iäkäs potilas anelee poispääsyä, häneen pumpataan nesteitä ja tahdistin tahdistaa sydäntä. Jos ei pysty enää itse toimimaan ja on pientäkin muistitautia tms. on toisten armoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumala on ainoa joka saa päättää ihmisen päivien määrästä.
Paitsi jos lääkkeillä ja tieteellä niitä päiviä voidaan lisätä, silloin toimitaan Herran Siunauksen alla.
Miksi vain päivien lisäys on sallittua? Jos kerran lääketiede voi tehdä mitä vain? Ei Jumala siinäkään päätä, vaan lääketiede. Ja ihminen, jos ei vaikka huoli hoitoa.
Jumalan kannalta on suuri merkitys sillä, että vielä ennen kuolemaansa ihminen voi tulla synnintuntoon, katua ja ottaa vastaan Jeesuksen lunastajanaan ja syntiensä sovittajana. Siten päivien lisääminen voi lisätä ihmisen mahdollisuuksia päästä Jumalan valtakuntaan, elämän lopettaminen taas voi estää ihmisen mahdollisesti myöhemmin tekemän parannuksen.
On sulla sairas, sadistinen ja paha jumala. Tulee mieleen joku mafioso kiduttaja.
En kyllä tuollaisen jumalan luo menisi.
En sanonut, että Jumala haluaa lisätä kärsimystä, haluat vain tulkita sen niin.
Vierailija kirjoitti:
Sukulaisellani on nopeasti etenevä als. Hänellä ei ole halusta huolimatta varaa lähteä Sveitsiin päättämään kärsimystään, mitä viime ajat todellakin ovat olleet.
Hän ei halua kuolla tukehtumalla, joten aikoo pian omin avuin (kun vielä kykenee) päättää päivänsä itse.
Se on harmi, että ilman laillista eutanasiaa tuon kuolemanpäätöksen joutuu yleensä tekemään etukäteen. Vielä kun olisi hetki kohtuullista eloa jäljellä, täytyy jo lähteä, kun vielä voi.
Lääketieteellä tai tieteellä ylipäätään, ei kai ole omaa tahtoa. Tullaan siten taas siihen kysymykseen, mikä on Jumalan tahto ja mikä ihmisen ja miten erottaa nämä toisistaan.
Onko tappaminen laupeutta vai ei? Esitetyt perusteetko ratkaisevat?