Miksei muita satuta niin kovasti se, ettei kukaan rakasta?
Kohauttavat olkiaan ja toteavat, että sellaista se on, ja täyttävät elämänsä muilla asioilla. Itse en näe elämää elämisen arvoisena ja haluan kuolla.
Kommentit (160)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minua rakastetaan. Lapset, ystävät ja lemmikit. Olen kiitollinen rakkaudesta, en edellytä, että kokisin enää parisuhderakkautta. Olen sellaisenkin, hyvän ja syvän kerran kokenut. Ymmärrän kyllä kaipuun kumppanuuteen ja rakkauteen, vaikken itse enää sitä kaipaakaan.
Ihanaa, että sait kokea hyvän ja syvän rakkauden edes kerran elämässäsi. Itseäni kaihertaa kovasti, ettei sitä ole suotu. Olisi ihanaa olla molemminpuolisesti ja onnellisesti rakastuneena yhdessä jonkun kanssa, vaikka edes sen 2 vuotta, joka alkuhuuman pitäisi kestää.
Kyllä minun aviomies rakastaa minua edelleen. Iän myötä rakkaus muuttaa muotoaan. Taitaa olla vielä hulluna minuun. Minäkin rakastan häntä kovasti. 6kymppisiä ollaan. On sanontakin, joka menee näin: olen nuori ja rakastan sinua. Vanhenen, minä vain rakastan sinua. Olen vanha ja vain minä rakastan sinua.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkeen tottuu.
Sitä paitsi todellinen rakkaus on hyvin harvinaista. Suurin osa parisuhteista on muodostunut siten, että on otettu se joka on satuttu saamaan. Jälki on sen mukaista. Puolet pareista eroaa ja saman verran petetään jne. Ennemmin olen yksin kuin väkisin yhdessä jonkun kanssa sosiaalisesta pakosta tai yksinäisyydestä.
Se että joku hehkuttaa parisuhdettaan ja postaa imeliä kuvia someen, ei ole läheskään aina totuus. Kulisseissa saattaa olla täysi helv etti irti.
Yksin yksinäisyys ei edes tunnu niin pahalta kuin kaksin. Minä tiedän.
Ei aitoa rakkautta hehkuteta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska en tiedä mitä rakkaus on. Olen tottunut olemaan yksin lemmikkieni kanssa, nuorena tapailin miehiä, mutta ei siitä saanut kuin mielipahaa. Joten lopetin.
Joo, kyllä sitä jokainen varmasti unelmoi jostain ihanasta kumppanista, mutta miksi pilata ainutkertainen elämänsä jonkun yksisarvisen miettimiseen?
Valitettavasti totta...Se oli raskas hetki kun tajus että ne prinsessasadut mitä lapsena luin ja mihin uskoin on fantasiaa. Siis edes se että mies olis kunnollinen (siis että ei petä, en tunne yhtäkään jätkää joka ei petä)
Sekä por no että romanttiset leffat, sadut yms tulisi kieltää. Miehet ja naiset kasvavat niiden parissa liian kauaksi toisistaan.
Kuka nuita edes katsoo? Romanttiset elokuvat ei mielestäni ole mikään esikuva parisuhteesta. Katsoja päättää, miten sen ottaa. Porno ei ole tervettä. N55
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkeen tottuu.
Sitä paitsi todellinen rakkaus on hyvin harvinaista. Suurin osa parisuhteista on muodostunut siten, että on otettu se joka on satuttu saamaan. Jälki on sen mukaista. Puolet pareista eroaa ja saman verran petetään jne. Ennemmin olen yksin kuin väkisin yhdessä jonkun kanssa sosiaalisesta pakosta tai yksinäisyydestä.
Se että joku hehkuttaa parisuhdettaan ja postaa imeliä kuvia someen, ei ole läheskään aina totuus. Kulisseissa saattaa olla täysi helv etti irti.
Yksin yksinäisyys ei edes tunnu niin pahalta kuin kaksin. Minä tiedän.
Yksin yksinäisyys ei edes tunnu niin pahalta kuin kaksin. Minä tiedän.
Uhhh. Kuin tikarilla olisi sydämeen isketty. Sehän on juuri noin. Parempi kokonaan yksin kuin yksin parisuhteessa.
Mihin on kadonnut keskustelun taito, kunnioitus?! Onneksi laitoimme näitä eväitä poikiemme reppuun!
Itse en päästä ketään lähelleni. Pidän mieluummin sopivasti etäisyyttä kaikkiin. Sopii minulle parhaiten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minua rakastetaan. Lapset, ystävät ja lemmikit. Olen kiitollinen rakkaudesta, en edellytä, että kokisin enää parisuhderakkautta. Olen sellaisenkin, hyvän ja syvän kerran kokenut. Ymmärrän kyllä kaipuun kumppanuuteen ja rakkauteen, vaikken itse enää sitä kaipaakaan.
Ihanaa, että sait kokea hyvän ja syvän rakkauden edes kerran elämässäsi. Itseäni kaihertaa kovasti, ettei sitä ole suotu. Olisi ihanaa olla molemminpuolisesti ja onnellisesti rakastuneena yhdessä jonkun kanssa, vaikka edes sen 2 vuotta, joka alkuhuuman pitäisi kestää.
Btw on kummallista, että vain romanttisessa rakkaudessa "alkuhuuma" menee tietyn ajan kuluttua ohi ja loppuu toisen huomioiminen. Eihän esim. ystävyyssuhteissa ole alkuhuumaa, vaan niissä huomioidaan vuosikausia toista.
Samoin rakkaus lemmikkien kanssa ei ehdy, päinvastoin vain kasvaa vuosi vuodelta. Sen takia onkin niin surullista, että ne elää niin lyhyen ajan.
Surullista on myös se, että eläimetkin osaa rakastaa paremmin kuin ihmiset.
Eikä rakkaus omaan lapseen kuole koskaan. Sekin elää erilaisia vaiheita, mutta on aina olemassa.
Kyllä satuttaa, mutta tämän kanssa pärjää kunhan ei anna itsensä ajatella asiaa. Välillä se ei onnistu, mutta ajan kanssa sen oppii painamaan pois mielestä melko hyvin. Persoonaa se muuttaa ja tekee tunnekylmäksi tai oikeastaan kuin sisältä kuolleeksi monella tapaa. Muuttuu vähän kuin joksikin robotiksi joka vain suorittaa sitä pakollista arkea ja on elossa, mutta ei elä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkeen tottuu.
Sitä paitsi todellinen rakkaus on hyvin harvinaista. Suurin osa parisuhteista on muodostunut siten, että on otettu se joka on satuttu saamaan. Jälki on sen mukaista. Puolet pareista eroaa ja saman verran petetään jne. Ennemmin olen yksin kuin väkisin yhdessä jonkun kanssa sosiaalisesta pakosta tai yksinäisyydestä.
Se että joku hehkuttaa parisuhdettaan ja postaa imeliä kuvia someen, ei ole läheskään aina totuus. Kulisseissa saattaa olla täysi helv etti irti.
Yksin yksinäisyys ei edes tunnu niin pahalta kuin kaksin. Minä tiedän.
Ei aitoa rakkautta hehkuteta!
Missään ei ole niin yksin kuin huonossa parisuhteessa.
Jokainen kerta kun käy yksin elokuvissa, konsertissa, taidenäyttelyssä, teatterissa ajattelee, että tässä pitäisi nyt olla se kumppani mukana. Vaan ei ole, eikä myöskään tule olemaan tulevaisuudessa. Ja samalla näkee, miten joillain toisilla on hyvä parisuhde ja osallistuva kumppani. Se katkeroittaa.
Mieluummin yksin ilman katkeruutta kuin huonon kumppanin kanssa.
Kyllä se sattui pitkään, ettei omat vanhemmat rakastaneet, eikä mieskään rakastanut vaan valehteli. On ollut raskasta koota itsensä palasista ja opetella rakastamaan itseään. Mutta nyt minulla on koirani kanssa elellessä rauha, enkä kaipaa tähän enää mitään suhdetta.
Miehet ei yleensä ole kiinnostuneita tekemään vastaavaa työtä omien haavojensa kanssa, joten en usko, että voisin saada edes tasaveroista rakkaussuhdetta. Kenenkään haavoja en ala enää hoitaa tai katsomaan rikkinäistä toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Olisikin vain miehestä kyse, mutta kun on ollut vanhemmista lähtien jokaikinen ihminen... Enää en jaksa.
Mä olen tosi pahoillani. Olisi kiva sanoa, että varmaan sun vanhempasi rakastavat/rakastivat sinua, mutta enhän mä tunne sun elämääsi ja jotkut aikuiset ovat niin vaurioituneita, että eivät kykene rakkauden tunteisiin edes lapsiaan kohtaan. Se ei ole sinun syytäsi, jos näin oli, etkä ole yksin. Tämän varmaan tiedätkin jo, mutta hyvä terapeutti voi oikeasti auttaa pääsemään sovintoon menneisyyden kanssa. Kaikkea hyvää sinulle.
Suurin vale maailmassa on, että "kukaan ei rakasta minua." Ihmiset etsivät rakkautta kaikista vääristä paikoista, koska eivät tiedä, mitä Rakkaus on.
Joillekin se on toisen ihmisen lämpö, toisille suklaa ja kolmannelle seksi. Etsi ensin mitä Rakkaus on. Sen löydettyäsi tiedät, kuka Sinua rakasti eilen, rakastaa tänään ja rakastaa vielä huomennakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkeen tottuu.
Sitä paitsi todellinen rakkaus on hyvin harvinaista. Suurin osa parisuhteista on muodostunut siten, että on otettu se joka on satuttu saamaan. Jälki on sen mukaista. Puolet pareista eroaa ja saman verran petetään jne. Ennemmin olen yksin kuin väkisin yhdessä jonkun kanssa sosiaalisesta pakosta tai yksinäisyydestä.
Se että joku hehkuttaa parisuhdettaan ja postaa imeliä kuvia someen, ei ole läheskään aina totuus. Kulisseissa saattaa olla täysi helv etti irti.
Yksin yksinäisyys ei edes tunnu niin pahalta kuin kaksin. Minä tiedän.
Ei aitoa rakkautta hehkuteta!
Missään ei ole niin yksin kuin huonossa parisuhteessa.
Jokainen kerta kun käy yksin elokuvissa, konsertissa, taidenäyttelyssä, teatterissa ajattelee, että tässä pitäisi nyt olla se kumppani mukana. Vaan ei ole, eikä myöskään tule olemaan tulevaisuudessa. Ja samalla näkee, miten joillain toisilla on hyvä parisuhde ja osallistuva kumppani. Se katkeroittaa.
Mieluummin yksin ilman katkeruutta kuin huonon kumppanin kanssa.
Vaan siltikään aitoa rakkautta ei hehkuteta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minua rakastetaan. Lapset, ystävät ja lemmikit. Olen kiitollinen rakkaudesta, en edellytä, että kokisin enää parisuhderakkautta. Olen sellaisenkin, hyvän ja syvän kerran kokenut. Ymmärrän kyllä kaipuun kumppanuuteen ja rakkauteen, vaikken itse enää sitä kaipaakaan.
Ihanaa, että sait kokea hyvän ja syvän rakkauden edes kerran elämässäsi. Itseäni kaihertaa kovasti, ettei sitä ole suotu. Olisi ihanaa olla molemminpuolisesti ja onnellisesti rakastuneena yhdessä jonkun kanssa, vaikka edes sen 2 vuotta, joka alkuhuuman pitäisi kestää.
Btw on kummallista, että vain romanttisessa rakkaudessa "alkuhuuma" menee tietyn ajan kuluttua ohi ja loppuu toisen huomioiminen. Eihän esim. ystävyyssuhteissa ole alkuhuumaa, vaan niissä huomioidaan vuosikausia toista.
Samoin rakkaus lemmikkien kanssa ei ehdy, päinvastoin vain kasvaa vuosi vuodelta. Sen takia onkin niin surullista, että ne elää niin lyhyen ajan.
Surullista on myös se, että eläimetkin osaa rakastaa paremmin kuin ihmiset.
Eikä rakkaus omaan lapseen kuole koskaan. Sekin elää erilaisia vaiheita, mutta on aina olemassa.
Mutta ei kaikki koe tuollaista rakkautta omilta vanhemmiltaankaan. Saa olla kiitollinen, jos edes toiselta heistä.
Siksi koska en anna kenellekään edes mahdollisuutta rakastaa. Olen todennut, että minun on parempi olla yksin.
Psykopaatteja / persuja ei satuta mikään tunne.
Olen tottunut siihen. En enää itsekään tunne kiintymystä ketään kohtaa.
Joo hommatkaa toki lemmikki johon kiinnytte. Sitten kun se kuolee niin tuntuu oikein hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Joo hommatkaa toki lemmikki johon kiinnytte. Sitten kun se kuolee niin tuntuu oikein hyvältä.
Kyllä ne ihmisetkin kuolee. Minä olen yksin juuri sen takia, että kaikki on kuolleet. Vanhemmat ja myös sisarukset. Enkä ole vielä edes viittäkymmentä.
Pakko vaan pärjätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkeen tottuu.
Sitä paitsi todellinen rakkaus on hyvin harvinaista. Suurin osa parisuhteista on muodostunut siten, että on otettu se joka on satuttu saamaan. Jälki on sen mukaista. Puolet pareista eroaa ja saman verran petetään jne. Ennemmin olen yksin kuin väkisin yhdessä jonkun kanssa sosiaalisesta pakosta tai yksinäisyydestä.
Se että joku hehkuttaa parisuhdettaan ja postaa imeliä kuvia someen, ei ole läheskään aina totuus. Kulisseissa saattaa olla täysi helv etti irti.
Yksin yksinäisyys ei edes tunnu niin pahalta kuin kaksin. Minä tiedän.
Ei aitoa rakkautta hehkuteta!
Missään ei ole niin yksin kuin huonossa parisuhteessa.
Jokainen kerta kun käy yksin elokuvissa, konsertissa, taidenäyttelyssä, teatterissa ajattelee, että tässä pitäisi nyt olla se kumppani mukana. Vaan ei ole, eikä myöskään tule olemaan tulevaisuudessa. Ja samalla näkee, miten joillain toisilla on hyvä parisuhde ja osallistuva kumppani. Se katkeroittaa.
Mieluummin yksin ilman katkeruutta kuin huonon kumppanin kanssa.
Jotkut vaan on luotu yksin kulkemaan. Itsekin olen aina ollut yksin ja nähnyt vierestä kun muut eroaa ja löytää taas uuden, entistäkin paremman miehen.
Minusta jos joku edes kiinnostuu, kyseessä on aina joku ihan kamala tyyppi tai huijari.
Joten ilman muuta parempi olla yksin, mutta ei se kivaa ole. Veljeni on epäsosiaalinen ja hän haluaakin olla yksin, hän on tyly ja ilkeä ihminen. Mutta itse olen empaattinen ja eniten kärsin siitä ettei minua tarvitse kukaan. Tykkäisin auttaa ja olla hyödyllinen jollekin, joka on minulle läheinen. Mutta ei voi mitään.
Tiedän että tulen olemaan yksin loppuelämäni, eikä asialle ole mitään tehtävissä. Kaikki ihmiset ei vaan ole kiinnostavia.
Samoin rakkaus lemmikkien kanssa ei ehdy, päinvastoin vain kasvaa vuosi vuodelta. Sen takia onkin niin surullista, että ne elää niin lyhyen ajan.
Surullista on myös se, että eläimetkin osaa rakastaa paremmin kuin ihmiset.