Miksei muita satuta niin kovasti se, ettei kukaan rakasta?

Koska rakkauden mukana tulee mahdollisesti parisuhde ja ajatuskin siitä kuvottaa. Rakkaushan on sinällään jonkin aikaa ihan mukavaa.

Kyllä minua rakastetaan. Lapset, ystävät ja lemmikit. Olen kiitollinen rakkaudesta, en edellytä, että kokisin enää parisuhderakkautta. Olen sellaisenkin, hyvän ja syvän kerran kokenut. Ymmärrän kyllä kaipuun kumppanuuteen ja rakkauteen, vaikken itse enää sitä kaipaakaan.

Suorastaan rakastan sitä kuinka merkityksetön muille ihmisille olen...

Koska en tiedä mitä rakkaus on. Olen tottunut olemaan yksin lemmikkieni kanssa, nuorena tapailin miehiä, mutta ei siitä saanut kuin mielipahaa. Joten lopetin. 

Joo, kyllä sitä jokainen varmasti unelmoi jostain ihanasta kumppanista, mutta miksi pilata ainutkertainen elämänsä jonkun yksisarvisen miettimiseen?  

Kyllä mä ainakin koen rakkautta, en halua yleistää mutta miesten "antama rakkaus" tähän mennessä on ollut vaan sellasta että oon ns. p4nopuu. Mutta on paljon sukulaisia, ihana perhe jota rakastan (siis lapsuudenperhe, ite tuskin alan lisääntymään kun ei huvita). Omistan myös paljon serkkuja ja niiden mahdollisista tulevista lapsista tulee rakkaita. 

Samalta se minustakin tuntuu. Mutta pakkohan sitä on elämistä jatkaa ja tehdä siitä mahdollisimman hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minua rakastetaan. Lapset, ystävät ja lemmikit. Olen kiitollinen rakkaudesta, en edellytä, että kokisin enää parisuhderakkautta. Olen sellaisenkin, hyvän ja syvän kerran kokenut. Ymmärrän kyllä kaipuun kumppanuuteen ja rakkauteen, vaikken itse enää sitä kaipaakaan.

Ihanaa, että sait kokea hyvän ja syvän rakkauden edes kerran elämässäsi. Itseäni kaihertaa kovasti, ettei sitä ole suotu. Olisi ihanaa olla molemminpuolisesti ja onnellisesti rakastuneena yhdessä jonkun kanssa, vaikka edes sen 2 vuotta, joka alkuhuuman pitäisi kestää. 

Vierailija kirjoitti:

Koska en tiedä mitä rakkaus on. Olen tottunut olemaan yksin lemmikkieni kanssa, nuorena tapailin miehiä, mutta ei siitä saanut kuin mielipahaa. Joten lopetin. 

 

Joo, kyllä sitä jokainen varmasti unelmoi jostain ihanasta kumppanista, mutta miksi pilata ainutkertainen elämänsä jonkun yksisarvisen miettimiseen?  

Valitettavasti totta...Se oli raskas hetki kun tajus että ne prinsessasadut mitä lapsena luin ja mihin uskoin on fantasiaa. Siis edes se että mies olis kunnollinen (siis että ei petä, en tunne yhtäkään jätkää joka ei petä)

Olihan se vaikeaa nuorena. Keski-iässä keskittyy vähän muualle ja yrittää elää sillä mitä on. Muttei ole välinpitämätön täysin. Eipä se elämä ole ihan kuin muilla tai on erilaista joka tapauksessa, hyvässä mielessä toivottavasti. Sitä vain on olemassa täällä ja voi tuntea itse tunneasioita. Sopivia miehiä ei puussa kasva.

En ole kiinnostunut romanttisesta rakkaudesta. Inhottavaa olla toisen ihailun tai halun kohde. En ihastu ihmisiin. En halua parisuhdetta. 

Lastani ja koiraani rakastan, ja hekin minua. Se riittää hyvin.

Hanki koira, niin joku rakastaa sinuakin.

Olisikin vain miehestä kyse, mutta kun on ollut vanhemmista lähtien jokaikinen ihminen... Enää en jaksa.

Kaikkeen tottuu.

Sitä paitsi todellinen rakkaus on hyvin harvinaista. Suurin osa parisuhteista on muodostunut siten, että on otettu se joka on satuttu saamaan. Jälki on sen mukaista. Puolet pareista eroaa ja saman verran petetään jne. Ennemmin olen yksin kuin väkisin yhdessä jonkun kanssa sosiaalisesta pakosta tai yksinäisyydestä.

Se että joku hehkuttaa parisuhdettaan ja postaa imeliä kuvia someen, ei ole läheskään aina totuus. Kulisseissa saattaa olla täysi helv etti irti.

Yksin yksinäisyys ei edes tunnu niin pahalta kuin kaksin. Minä tiedän.

Vierailija kirjoitti:

En ole kiinnostunut romanttisesta rakkaudesta. Inhottavaa olla toisen ihailun tai halun kohde. En ihastu ihmisiin. En halua parisuhdetta. 

 

Lastani ja koiraani rakastan, ja hekin minua. Se riittää hyvin.

Usein mies himoitsee mutta harvemmin rakastaa.

Liikaa tavoitellaan miehen rakkautta. Kaikkein tärkeintä on miehen kunnioitus ja lojaalius, se vasta on harvinaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska en tiedä mitä rakkaus on. Olen tottunut olemaan yksin lemmikkieni kanssa, nuorena tapailin miehiä, mutta ei siitä saanut kuin mielipahaa. Joten lopetin. 

 

Joo, kyllä sitä jokainen varmasti unelmoi jostain ihanasta kumppanista, mutta miksi pilata ainutkertainen elämänsä jonkun yksisarvisen miettimiseen?  

Valitettavasti totta...Se oli raskas hetki kun tajus että ne prinsessasadut mitä lapsena luin ja mihin uskoin on fantasiaa. Siis edes se että mies olis kunnollinen (siis että ei petä, en tunne yhtäkään jätkää joka ei petä)

Sekä por no että romanttiset leffat, sadut  yms tulisi kieltää. Miehet ja naiset kasvavat niiden parissa liian kauaksi toisistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen tottuu.

 

Sitä paitsi todellinen rakkaus on hyvin harvinaista. Suurin osa parisuhteista on muodostunut siten, että on otettu se joka on satuttu saamaan. Jälki on sen mukaista. Puolet pareista eroaa ja saman verran petetään jne. Ennemmin olen yksin kuin väkisin yhdessä jonkun kanssa sosiaalisesta pakosta tai yksinäisyydestä.

 

Se että joku hehkuttaa parisuhdettaan ja postaa imeliä kuvia someen, ei ole läheskään aina totuus. Kulisseissa saattaa olla täysi helv etti irti.

 

Yksin yksinäisyys ei edes tunnu niin pahalta kuin kaksin. Minä tiedän.

Yksin yksinäisyys ei edes tunnu niin pahalta kuin kaksin. Minä tiedän.

Uhhh. Kuin tikarilla olisi sydämeen isketty. Sehän on juuri noin. Parempi kokonaan yksin kuin yksin parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minua rakastetaan. Lapset, ystävät ja lemmikit. Olen kiitollinen rakkaudesta, en edellytä, että kokisin enää parisuhderakkautta. Olen sellaisenkin, hyvän ja syvän kerran kokenut. Ymmärrän kyllä kaipuun kumppanuuteen ja rakkauteen, vaikken itse enää sitä kaipaakaan.

Ihanaa, että sait kokea hyvän ja syvän rakkauden edes kerran elämässäsi. Itseäni kaihertaa kovasti, ettei sitä ole suotu. Olisi ihanaa olla molemminpuolisesti ja onnellisesti rakastuneena yhdessä jonkun kanssa, vaikka edes sen 2 vuotta, joka alkuhuuman pitäisi kestää. 

Btw on kummallista, että vain romanttisessa rakkaudessa "alkuhuuma" menee tietyn ajan kuluttua ohi ja loppuu toisen huomioiminen. Eihän esim. ystävyyssuhteissa ole alkuhuumaa, vaan niissä huomioidaan vuosikausia toista.

Minua ei kukaan rakasta. Mutta ei vihaakaan. Pärjään näin oikein mainiosti!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ainakin koen rakkautta, en halua yleistää mutta miesten "antama rakkaus" tähän mennessä on ollut vaan sellasta että oon ns. p4nopuu. Mutta on paljon sukulaisia, ihana perhe jota rakastan (siis lapsuudenperhe, ite tuskin alan lisääntymään kun ei huvita). Omistan myös paljon serkkuja ja niiden mahdollisista tulevista lapsista tulee rakkaita. 

Miehillä on tänä ainana illuusio loputtomista mahdollisuuksista, eikä suuri osa heistä haluakaan sitoutua. Valehtelua, pettämistä, painostusta jne on tarjolla, mutta rakkaudesta on turha puhua. 

Miehillä on myös 24/7 pääsy naisen kehoon aikuisviihteen ja somen kautta, joten tässä ei voi enää "pärjätä", ellei valitse katsoa hyväksyen toisaalle. 

"Kulman takana voi olla vielä parempi, mutta katselen tämän naisen kanssa muita tässä samalla" on päivän sana. Myös nettideiteillä. Pikasuhdekulttuuri ja parin vuoden parisuhteet ja vaihto toiseen -aika on tullut jäädäkseen. 

Kannattaa keskittyä itseensä kuten miehet useimmiten tekevät. Miestä ei ole muutenkaan hyvä laittaa elämänsä keskiöön eikä miesten validaatiolle kannata elää. Siinä käy lopulta huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Hanki koira, niin joku rakastaa sinuakin.

Tämä! Tai kissa!

 Kissoilla on oma tahto ja ne tykkäävät olla paljon omissa oloissaan. Kissat eivät pidä kaikista ihmisistä. Mutta kun on kissan kiintymyksen kokenut, ei ole parasta maailmassa. Kissat on parhaita <3