Miksei muita satuta niin kovasti se, ettei kukaan rakasta?
Kohauttavat olkiaan ja toteavat, että sellaista se on, ja täyttävät elämänsä muilla asioilla. Itse en näe elämää elämisen arvoisena ja haluan kuolla.
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Olisikin vain miehestä kyse, mutta kun on ollut vanhemmista lähtien jokaikinen ihminen... Enää en jaksa.
Sama täällä mutta olen oppinut arvostamaan ja rakastamaankin itseäni ja ymmärrän nykyään lähiympäristöön pääsevän vain ihmisiä jotka eivät ole itselle haitaksi.
Vierailija kirjoitti:
Koska rakkauden mukana tulee mahdollisesti parisuhde ja ajatuskin siitä kuvottaa. Rakkaushan on sinällään jonkin aikaa ihan mukavaa.
Parisuhde on syöpää. Jos yhtäkkiä sellainen ihme tapahtuu että rakastuu niin mitään yhteenmuuttoshaibaa tai sormussyöpää ei tule missään nimessä. On oltava omat kämpät ja toinenkin on salee introvertti ja järkevä ihminen eikä mikään ekstrovertti energiavampyyri tuhannen askareen kanssa trombina himassa ja satoine kamuineen sätkimässä hilavitkutin menoineen. En oo tulossa enkä tutustumassa. Tavataan max kerran viikossa. Eikä soitella tai viestitellä joka päivä ainakaan 24/7. Eikä silti hypitä joka vuoteeseen vaan ollaan uskollisesti ja luotettavasti kimpassa. Aika utopistista, joten yksin jatketaan.
Kumma kyllä joidenkin parisuhde kestää aikaa. Tasapainoisten ihmisten.
Vierailija kirjoitti:
Kumma kyllä joidenkin parisuhde kestää aikaa. Tasapainoisten ihmisten.
Ihmisten jotka tyytyvät ja hyväksyvät asian.
Se auttaa tosi paljon kun tutustuu tarpeeksi moneen ihmiseen. Suurin osa ihmisistä on täysiä mänttejä, joilta en ole kyllä vailla mitään. Enkä aio tuhlata aikaani jonkun neulan etsimiseen heinäsuovasta. Kuvittelet ap, että tuolla on jotain ihania ihmisiä, siksi kaipaat heiltä jotain. Koita vaan ymmärtää ettei ole.
Rakasta itseäsi. Ei tarvitse pelätä ja kokea pettämistä, luopumista.. En ole koskaan ollut rakastunut. En osaa kaivata sellaista, mitä ei ole koskaan ollut. Näin on hyvä.
Pitäisikö sitä vatvoa terapeuttien voimin ja juosta junan alle, vai yksinkertaisesti hyväksyä se tosiasiana ja jatkaa eteenpäin. Aina on muitakin asioita elämässä. Toki, jos tämä on elämässäsi kynnyskysymys, niin tee asialle jotain. Hommaa sinä se terapeutti ja osta vaikka rahalla se puoliso tai välittävä henkilö ulkomailta.
Hyvää syksyä ja sen jatkoa
Vierailija kirjoitti:
Olisikin vain miehestä kyse, mutta kun on ollut vanhemmista lähtien jokaikinen ihminen... Enää en jaksa.
Sinulla on vain huono tuuri ihmissuhteissa. Älä luovuta tai elä nyt ainakin itseäsi varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska rakkauden mukana tulee mahdollisesti parisuhde ja ajatuskin siitä kuvottaa. Rakkaushan on sinällään jonkin aikaa ihan mukavaa.
Parisuhde on syöpää. Jos yhtäkkiä sellainen ihme tapahtuu että rakastuu niin mitään yhteenmuuttoshaibaa tai sormussyöpää ei tule missään nimessä. On oltava omat kämpät ja toinenkin on salee introvertti ja järkevä ihminen eikä mikään ekstrovertti energiavampyyri tuhannen askareen kanssa trombina himassa ja satoine kamuineen sätkimässä hilavitkutin menoineen. En oo tulossa enkä tutustumassa. Tavataan max kerran viikossa. Eikä soitella tai viestitellä joka päivä ainakaan 24/7. Eikä silti hypitä joka vuoteeseen vaan ollaan uskollisesti ja luotettavasti kimpassa. Aika utopistista, joten yksin jatketaan.
Ei se mitään utopiaa ole, katsos ainakin meissä miehissä on paljonkin niitä, jotka toivovat parisuhteelta aivan samaa kuin sinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisikin vain miehestä kyse, mutta kun on ollut vanhemmista lähtien jokaikinen ihminen... Enää en jaksa.
Sinulla on vain huono tuuri ihmissuhteissa. Älä luovuta tai elä nyt ainakin itseäsi varten.
Joka kolmannella naisella käy huono tuuri miesten kanssa, näin sanoo tilasto.
Erittäin hyvin sanottu. Olen samaa mieltä. Viihdyn nykyään yksin, koska miehen kanssa oleminen on aina laskenut elämänlaatuani.