Lue keskustelun säännöt.
Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 7 vuotta, mies ei vieläkään "tiedä" haluaako naimisiin vai ei
Kommentit (184)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiahan on niin, että kun mies saa itselleen naisen, josta ajattelee, että tämä on paras, mitä hän voi saada, hän haluaa lyödä homman lukkoon pian. Hän haluaa siirtyä tapailusta seurusteluun ja julkistaa suhteen. Hän kosii ja haluaa naimisiin. Miehen vaisto hokee, että tämä saalis on otettava omaksi niin, että se on mahdollisimman hyvin muilta turvassa. Jos nainen on upea (en nyt meinaa vain ulkonäköä), mies ajattelee, että muutkin ovat kiinnostuneita, ja pyrkii minimoimaan uhan, että joku muu ehtii ensin.
Jos mies ei toimi näin, hän joko tietoisesti tai tiedostamatta ajattelee, että voisi saada paremmankin tai toivoo löytävänsä vielä sen todellisen elämänsä naisen.
Naiset eivät ole samanlaisia. Nainen ei yleensä ryhdy vakavaan suhteeseen, ellei hän koe miehen olevan oikea. Näin on siksi, että suhde sinänsä ei paranna naisen elämänlaatua.
Mies taas saa melkein kenen tahansa naisen kanssa elämisestä niin paljon lisäarvoa, että jää suhteeseen. Nätti siisti koti, ruokaa, pyykinpesua, seksiä, statusta.
Mies voi kyllä mennä kakkosvaihtoehdon kanssa naimisiin ja tehdä lapsiakin. Mutta lähteä sitten ja jopa ilmoittaa, ettei koskaan rakastanut.
Jos miehen joutuu suostuttelemaan naimisiin tai hän menee naimisiin, koska on tietyn ikäinen ja esimerkiksi haluaa isäksi, niin juu, "hyvällä" tuurilla hän jää, koska ei tule se parempi vastaan. Mutta mielessään hänellä on aina ovi raollaan.
En jaksa uskoa että nykyaikana naimisiinmeno on enää signaali oikeastaan mistään.
Oli se sinusta signaali tai ei, kyseessä on merkittävä juridinen sitoutuminen. Puolisoilla on keskinäinen elatusvelvollisuus. Eron sattuessa varat pannaan puoliksi.
Edelleen lähes kaikki ensimmäisellä kierroksella olevat vakiintuneet heteroparit menevät naimisiin siinä vaiheessa, kun suunnittelevat lapsia tai ovat saaneet lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiahan on niin, että kun mies saa itselleen naisen, josta ajattelee, että tämä on paras, mitä hän voi saada, hän haluaa lyödä homman lukkoon pian. Hän haluaa siirtyä tapailusta seurusteluun ja julkistaa suhteen. Hän kosii ja haluaa naimisiin. Miehen vaisto hokee, että tämä saalis on otettava omaksi niin, että se on mahdollisimman hyvin muilta turvassa. Jos nainen on upea (en nyt meinaa vain ulkonäköä), mies ajattelee, että muutkin ovat kiinnostuneita, ja pyrkii minimoimaan uhan, että joku muu ehtii ensin.
Jos mies ei toimi näin, hän joko tietoisesti tai tiedostamatta ajattelee, että voisi saada paremmankin tai toivoo löytävänsä vielä sen todellisen elämänsä naisen.
Naiset eivät ole samanlaisia. Nainen ei yleensä ryhdy vakavaan suhteeseen, ellei hän koe miehen olevan oikea. Näin on siksi, että suhde sinänsä ei paranna naisen elämänlaatua.
Mies taas saa melkein kenen tahansa naisen kanssa elämisestä niin paljon lisäarvoa, että jää suhteeseen. Nätti siisti koti, ruokaa, pyykinpesua, seksiä, statusta.
Mies voi kyllä mennä kakkosvaihtoehdon kanssa naimisiin ja tehdä lapsiakin. Mutta lähteä sitten ja jopa ilmoittaa, ettei koskaan rakastanut.
Jos miehen joutuu suostuttelemaan naimisiin tai hän menee naimisiin, koska on tietyn ikäinen ja esimerkiksi haluaa isäksi, niin juu, "hyvällä" tuurilla hän jää, koska ei tule se parempi vastaan. Mutta mielessään hänellä on aina ovi raollaan.
En jaksa uskoa että nykyaikana naimisiinmeno on enää signaali oikeastaan mistään.
Oli se sinusta signaali tai ei, kyseessä on merkittävä juridinen sitoutuminen. Puolisoilla on keskinäinen elatusvelvollisuus. Eron sattuessa varat pannaan puoliksi.
Edelleen lähes kaikki ensimmäisellä kierroksella olevat vakiintuneet heteroparit menevät naimisiin siinä vaiheessa, kun suunnittelevat lapsia tai ovat saaneet lapsia.
Karkeasti puolet lapsiperheistä on sellaisia jossa vanhemmat ovat naimisissa. Toinen puoli jakaantuu suunnilleen tasan yksinhuoltajien ja avoliitossa olevien vanhempien välille. Eli väite että "lähes kaikki" menevät naimisiin kun lasten hankinta tulee ajankohtaiseksi, ei todellakaan pidä paikkaansa nykyaikana.
Mä otin avioliiton puheeksi kolmen vuoden kohdalla, ihan kysyin että mitä mieltä on asiasta. Mies meni vaikeaksi eikä siitä saanut irti yhtään mitään. Vuoden päästä yritin uudelleen ottaa puheeksi ja selitin samalla oman kantani: en halua hääjuhlaa, MUTTA
- En pidä suhdetta vakavana jos avioliitto ei ole suunnitelmissa.
- Avioehto on itsestäänselvyys, avioliiton päätarkoitus on suojata toista puolisoa jos toinen kuolee äkillisesti tai vaikkapa vammautuu.
- En aio omistaa mitään isoa (esim asuntoa) yhdessä pelkän poikaystävän kanssa.
- En myöskään tee mitään isoja tai pitkälle meneviä suunnitelmia poikaystävän kanssa.
- En muuta yhteen jollei yhteisenä tavoitteena ole avioliitto (tämä ei tarkoita että pitäisi mennä naimisiin ennen yhteenmuuttoa, mutta että sen pitäisi olla selkeästi päämäärä).
- Minä en ole se, jonka kanssa hengaillaan vuosikymmen ja sitten todetaan että kerran nyt ei parempaa tullut vastaan niin mennään naimisiin sitten. 5v oli raja jonka jälkeen jos hän ei halua olla aviomieheni, niin hän saa olla poikaystäväni kunnes löydän aviomieheni. Eli hyväksyy sen, että hän on hupia toistaiseksi joka vaihdetaan kun vakavastiotettava puolisokandidaatti astelee estradille.
Luonnollisesti hän ei ottanut tätä tosissaan (eihän miehet ikinä ota, aina tulee etukäteen kerrotut asiat yllätyksenä) ja nyt 7v jälkeen kyselee miksei voitaisi ostaa yhteistä asuntoa tai edes muuttaa yhteen. Yritti kosiakin tuossa taannoin, mutta sanoin suoraan että hän itse valitsi olla pelkkä poikaystävä ja oli hyvin tietoinen siitä, että mä en ole mikään ikuisesti saatavilla oleva vaihtoehto.
Ollaan vielä suhteessa, (kepeästi) mutta pidän silmät auki. Jos todellinen elämäni rakkaus (tai mahdollisuus siihen) ilmestyy jostain, niin poikaystävä ei ole edes hidaste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiahan on niin, että kun mies saa itselleen naisen, josta ajattelee, että tämä on paras, mitä hän voi saada, hän haluaa lyödä homman lukkoon pian. Hän haluaa siirtyä tapailusta seurusteluun ja julkistaa suhteen. Hän kosii ja haluaa naimisiin. Miehen vaisto hokee, että tämä saalis on otettava omaksi niin, että se on mahdollisimman hyvin muilta turvassa. Jos nainen on upea (en nyt meinaa vain ulkonäköä), mies ajattelee, että muutkin ovat kiinnostuneita, ja pyrkii minimoimaan uhan, että joku muu ehtii ensin.
Jos mies ei toimi näin, hän joko tietoisesti tai tiedostamatta ajattelee, että voisi saada paremmankin tai toivoo löytävänsä vielä sen todellisen elämänsä naisen.
Naiset eivät ole samanlaisia. Nainen ei yleensä ryhdy vakavaan suhteeseen, ellei hän koe miehen olevan oikea. Näin on siksi, että suhde sinänsä ei paranna naisen elämänlaatua.
Mies taas saa melkein kenen tahansa naisen kanssa elämisestä niin paljon lisäarvoa, että jää suhteeseen. Nätti siisti koti, ruokaa, pyykinpesua, seksiä, statusta.
Mies voi kyllä mennä kakkosvaihtoehdon kanssa naimisiin ja tehdä lapsiakin. Mutta lähteä sitten ja jopa ilmoittaa, ettei koskaan rakastanut.
Jos miehen joutuu suostuttelemaan naimisiin tai hän menee naimisiin, koska on tietyn ikäinen ja esimerkiksi haluaa isäksi, niin juu, "hyvällä" tuurilla hän jää, koska ei tule se parempi vastaan. Mutta mielessään hänellä on aina ovi raollaan.
En jaksa uskoa että nykyaikana naimisiinmeno on enää signaali oikeastaan mistään.
Joskus taitaa olla paniikkireaktio millä vielä yritetään pelastaa parisuhde erolta. Nainen on esim jo esittänyt tyytymättömyytensä vallitsevaan tilanteeseen ja silloin mies suostuu sitoutumaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä otin avioliiton puheeksi kolmen vuoden kohdalla, ihan kysyin että mitä mieltä on asiasta. Mies meni vaikeaksi eikä siitä saanut irti yhtään mitään. Vuoden päästä yritin uudelleen ottaa puheeksi ja selitin samalla oman kantani: en halua hääjuhlaa, MUTTA
- En pidä suhdetta vakavana jos avioliitto ei ole suunnitelmissa.
- Avioehto on itsestäänselvyys, avioliiton päätarkoitus on suojata toista puolisoa jos toinen kuolee äkillisesti tai vaikkapa vammautuu.
- En aio omistaa mitään isoa (esim asuntoa) yhdessä pelkän poikaystävän kanssa.
- En myöskään tee mitään isoja tai pitkälle meneviä suunnitelmia poikaystävän kanssa.
- En muuta yhteen jollei yhteisenä tavoitteena ole avioliitto (tämä ei tarkoita että pitäisi mennä naimisiin ennen yhteenmuuttoa, mutta että sen pitäisi olla selkeästi päämäärä).
- Minä en ole se, jonka kanssa hengaillaan vuosikymmen ja sitten todetaan että kerran nyt ei parempaa tullut vastaan niin mennään naimisiin sitten. 5v oli raja jonka jälkeen jos hän ei halua olla aviomieheni, niin hän saa olla poikaystäväni kunnes löydän aviomieheni. Eli hyväksyy sen, että hän on hupia toistaiseksi joka vaihdetaan kun vakavastiotettava puolisokandidaatti astelee estradille.
Luonnollisesti hän ei ottanut tätä tosissaan (eihän miehet ikinä ota, aina tulee etukäteen kerrotut asiat yllätyksenä) ja nyt 7v jälkeen kyselee miksei voitaisi ostaa yhteistä asuntoa tai edes muuttaa yhteen. Yritti kosiakin tuossa taannoin, mutta sanoin suoraan että hän itse valitsi olla pelkkä poikaystävä ja oli hyvin tietoinen siitä, että mä en ole mikään ikuisesti saatavilla oleva vaihtoehto.
Ollaan vielä suhteessa, (kepeästi) mutta pidän silmät auki. Jos todellinen elämäni rakkaus (tai mahdollisuus siihen) ilmestyy jostain, niin poikaystävä ei ole edes hidaste.
Surullista tuhota hyvä suhde tuollaisen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä otin avioliiton puheeksi kolmen vuoden kohdalla, ihan kysyin että mitä mieltä on asiasta. Mies meni vaikeaksi eikä siitä saanut irti yhtään mitään. Vuoden päästä yritin uudelleen ottaa puheeksi ja selitin samalla oman kantani: en halua hääjuhlaa, MUTTA
- En pidä suhdetta vakavana jos avioliitto ei ole suunnitelmissa.
- Avioehto on itsestäänselvyys, avioliiton päätarkoitus on suojata toista puolisoa jos toinen kuolee äkillisesti tai vaikkapa vammautuu.
- En aio omistaa mitään isoa (esim asuntoa) yhdessä pelkän poikaystävän kanssa.
- En myöskään tee mitään isoja tai pitkälle meneviä suunnitelmia poikaystävän kanssa.
- En muuta yhteen jollei yhteisenä tavoitteena ole avioliitto (tämä ei tarkoita että pitäisi mennä naimisiin ennen yhteenmuuttoa, mutta että sen pitäisi olla selkeästi päämäärä).
- Minä en ole se, jonka kanssa hengaillaan vuosikymmen ja sitten todetaan että kerran nyt ei parempaa tullut vastaan niin mennään naimisiin sitten. 5v oli raja jonka jälkeen jos hän ei halua olla aviomieheni, niin hän saa olla poikaystäväni kunnes löydän aviomieheni. Eli hyväksyy sen, että hän on hupia toistaiseksi joka vaihdetaan kun vakavastiotettava puolisokandidaatti astelee estradille.
Luonnollisesti hän ei ottanut tätä tosissaan (eihän miehet ikinä ota, aina tulee etukäteen kerrotut asiat yllätyksenä) ja nyt 7v jälkeen kyselee miksei voitaisi ostaa yhteistä asuntoa tai edes muuttaa yhteen. Yritti kosiakin tuossa taannoin, mutta sanoin suoraan että hän itse valitsi olla pelkkä poikaystävä ja oli hyvin tietoinen siitä, että mä en ole mikään ikuisesti saatavilla oleva vaihtoehto.
Ollaan vielä suhteessa, (kepeästi) mutta pidän silmät auki. Jos todellinen elämäni rakkaus (tai mahdollisuus siihen) ilmestyy jostain, niin poikaystävä ei ole edes hidaste.
Miksi suhde ei voi olla vakava jos avioliitto ei ole suunnitelmissa? Monet sitoutuvat ja muuttavat yhteen ja saavat lapsia ilman avioliittoa.
Täysterää. Kattila tai pata päätä kohti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä otin avioliiton puheeksi kolmen vuoden kohdalla, ihan kysyin että mitä mieltä on asiasta. Mies meni vaikeaksi eikä siitä saanut irti yhtään mitään. Vuoden päästä yritin uudelleen ottaa puheeksi ja selitin samalla oman kantani: en halua hääjuhlaa, MUTTA
- En pidä suhdetta vakavana jos avioliitto ei ole suunnitelmissa.
- Avioehto on itsestäänselvyys, avioliiton päätarkoitus on suojata toista puolisoa jos toinen kuolee äkillisesti tai vaikkapa vammautuu.
- En aio omistaa mitään isoa (esim asuntoa) yhdessä pelkän poikaystävän kanssa.
- En myöskään tee mitään isoja tai pitkälle meneviä suunnitelmia poikaystävän kanssa.
- En muuta yhteen jollei yhteisenä tavoitteena ole avioliitto (tämä ei tarkoita että pitäisi mennä naimisiin ennen yhteenmuuttoa, mutta että sen pitäisi olla selkeästi päämäärä).
- Minä en ole se, jonka kanssa hengaillaan vuosikymmen ja sitten todetaan että kerran nyt ei parempaa tullut vastaan niin mennään naimisiin sitten. 5v oli raja jonka jälkeen jos hän ei halua olla aviomieheni, niin hän saa olla poikaystäväni kunnes löydän aviomieheni. Eli hyväksyy sen, että hän on hupia toistaiseksi joka vaihdetaan kun vakavastiotettava puolisokandidaatti astelee estradille.
Luonnollisesti hän ei ottanut tätä tosissaan (eihän miehet ikinä ota, aina tulee etukäteen kerrotut asiat yllätyksenä) ja nyt 7v jälkeen kyselee miksei voitaisi ostaa yhteistä asuntoa tai edes muuttaa yhteen. Yritti kosiakin tuossa taannoin, mutta sanoin suoraan että hän itse valitsi olla pelkkä poikaystävä ja oli hyvin tietoinen siitä, että mä en ole mikään ikuisesti saatavilla oleva vaihtoehto.
Ollaan vielä suhteessa, (kepeästi) mutta pidän silmät auki. Jos todellinen elämäni rakkaus (tai mahdollisuus siihen) ilmestyy jostain, niin poikaystävä ei ole edes hidaste.
Surullista tuhota hyvä suhde tuollaisen takia.
Jollekin ikuinen avoliitto ilman avioliiton oikeuksia ja velvollisuuksia on riittävän hyvä suhde. Onnea heille.
Mä haluan suhteen jossa sitoudutaan toisiimme täysillä. Tämä tarkoittaa sitä, että toinen on virallinen lähiomainen, perii toisen (lapsia ei ole eikä tule) jos toinen kuolee ennenaikaisesti. Jos toinen sairastuu vakavasti tai vammautuu, niin avioliitto merkitsee mulle sitoutumista toisen omaishoitajuuteen tarvittaessa. Mulle avioliitto merkitsee lupausta seistä toisen rinnalla myötä- ja vastoinkäymisissä. Rakentaa yhteistä elämää ja olla toinen toisemme tuki ja turva ja että on vakaa tahto pysyä yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Se tarkoittaa myös valmiutta vastustaa ulkopuolisia houkutuksia.
Pelkälle poikaystävälle en tällaisia lupauksia anna. Olen luonteeltani monogaminen, en harrasta esimerkiksi seksiä parisuhteen ulkopuolella ja mulle olisi ihanteellisinta harrastaa seksiä loppuelämä sen yhden Valitun kanssa. Siksi pidän mielelläni poikaystävää kunnes kohtaan sen oikean elämäni rakkauden. Irtosuhteet ei kiinnosta pätkääkään joten kepeä mutta turvallinen parisuhdeseksi kelpaa kyllä. Mutta poikaystävät eivät ole pysyviä eikä niiden kanssa ole minkäänlaisia juridisia suojia jos jotain tapahtuu. Ei oikeutta mihinkään jos toinen kuolee, mutta ei myöskään velvoitetta pysyä rinnalla jos toiselle tapahtuu jotain. Jos mun puoliso joutuisi vaikkapa työttömäksi yllättäen, niin aviomiestä elättäisin mielelläni mutta poikaystävää en. Kepeä seurustelusuhde ei ole niin hyvä suhde että uhraisin sen eteen mitään viikonloppua suurempaa. Avioliiton vuoksi taas olen valmis uhraamaan koko elämäni.
Pelkkää pelleilyä jos ei tiedä 7 vuodessa haluaako naimisiin niin sitten ei todennäköisesti ole vakavissaan eikä halua turhaa vatvomista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne haluakkaan, mutta akat vaatii. Sitten vaativat lapsia, talon, paremman auton. Kaikkea vaaditaan, mutta mitään ei anneta takaisin. Siinäpä se miehen elo sitten meneekin, kunnes on vanha kärttyisä käntty joka katuu katkerasti miksei ajatellut koskaan sitä mitä itse haluaa. Ai niin, akkojen kanssa ei jutella.
Mietin tätä eilen kun tuli taas kutsukortti että kuinkahan moni mies ihan aidosti sydämestään edes haluaa ne perinteiset teatterit häitään varten vaikka naimisiin haluaisikin. Kyllä siinä yleensä hypätään täysin naisen halujen ja haaveiden mukaan.
Ei kumpikaan haluttu muuta kuin naimisiin maistraatissa. Korona oli pahimmillaan ja käytettiin sitä tekosyynä.
Molempien vanhemmat hiilenä kun ei tullut oikeita häitä.
Palstalais-metsäläis erakkomainen valinta.
Suomenruotsalais tönötyshäät vs erakko metsäläis niin kyllä edelleen maistraatti oli aivan loistava veto.
Miten voi olla, ettei tiedä? Mitä järkeä on edes alkaa seurustella ihmisen kanssa, josta ei pian saa fiilistä, että voisi olla potentiaalia aviopuolisoksi? Kyllähän tällaisen asian tietää muutamassa kuukaudessa. Todennäköisesti "miehesi" on huomannut saavansa sinulta kaikki vaimon palvelut ilman naimisiin menoa. Siivouspalvelua, seksipalvelua, lastensa äitinä olo- palvelua. En itsekään hommaisi kuntosalijäsenyyttä, jos pääsen sinne jo nyt ilmaiseksi. Sama juttu tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asuntojen välittäjä ja rikollinen.
Potkut töistä.
Velat.
Ulosottoja 70 000e.
Häätö asunnosta - hassua.
Rikosrekisteri +.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä otin avioliiton puheeksi kolmen vuoden kohdalla, ihan kysyin että mitä mieltä on asiasta. Mies meni vaikeaksi eikä siitä saanut irti yhtään mitään. Vuoden päästä yritin uudelleen ottaa puheeksi ja selitin samalla oman kantani: en halua hääjuhlaa, MUTTA
- En pidä suhdetta vakavana jos avioliitto ei ole suunnitelmissa.
- Avioehto on itsestäänselvyys, avioliiton päätarkoitus on suojata toista puolisoa jos toinen kuolee äkillisesti tai vaikkapa vammautuu.
- En aio omistaa mitään isoa (esim asuntoa) yhdessä pelkän poikaystävän kanssa.
- En myöskään tee mitään isoja tai pitkälle meneviä suunnitelmia poikaystävän kanssa.
- En muuta yhteen jollei yhteisenä tavoitteena ole avioliitto (tämä ei tarkoita että pitäisi mennä naimisiin ennen yhteenmuuttoa, mutta että sen pitäisi olla selkeästi päämäärä).
- Minä en ole se, jonka kanssa hengaillaan vuosikymmen ja sitten todetaan että kerran nyt ei parempaa tullut vastaan niin mennään naimisiin sitten. 5v oli raja jonka jälkeen jos hän ei halua olla aviomieheni, niin hän saa olla poikaystäväni kunnes löydän aviomieheni. Eli hyväksyy sen, että hän on hupia toistaiseksi joka vaihdetaan kun vakavastiotettava puolisokandidaatti astelee estradille.
Luonnollisesti hän ei ottanut tätä tosissaan (eihän miehet ikinä ota, aina tulee etukäteen kerrotut asiat yllätyksenä) ja nyt 7v jälkeen kyselee miksei voitaisi ostaa yhteistä asuntoa tai edes muuttaa yhteen. Yritti kosiakin tuossa taannoin, mutta sanoin suoraan että hän itse valitsi olla pelkkä poikaystävä ja oli hyvin tietoinen siitä, että mä en ole mikään ikuisesti saatavilla oleva vaihtoehto.
Ollaan vielä suhteessa, (kepeästi) mutta pidän silmät auki. Jos todellinen elämäni rakkaus (tai mahdollisuus siihen) ilmestyy jostain, niin poikaystävä ei ole edes hidaste.
Miksi suhde ei voi olla vakava jos avioliitto ei ole suunnitelmissa? Monet sitoutuvat ja muuttavat yhteen ja saavat lapsia ilman avioliittoa.
Joillekin ehdottomasti voi olla, löytäköön nämä ihmiset toisensa ja eläköön onnellisina yhdessä!
Mulle taas, kuten ylempänä selitin avioliitto edustaa kokonaisvaltaista sitoutumista. Haluan puolison jolle se merkitsee samaa. Voin olla kevyessä seurustelusuhteessa vaikka kuinka kauan, mutta haluan olla (ja olen ollutkin) avoin siitä mitä se mulle merkitsee ja mitä se ei merkitse. Se, että joku muu on valmis sitoutumaan täysillä ilman mitään juridista suojaa tai vahvistusta on täysin okei, mutta sellainen suhde ei ole mun päämäärä. Ja jos/kun joskus löydän sen vakavastiotettavan suhteen jossa näkemys avioliitosta on yhteneväinen, niin poikaystävä väistyy tieltä välittömästi vaikka yhteistä historiaa olisi vuosikymmeniä. Moni välttelee avioliittoa nimenomaan koska se tekisi eroamisen vaikeaksi, joten ei pitäisi olla mitään väärää että tällaisista ihmisistä eroaminen pidetään helppona ja nopeana myös muilla tavoin. Jos pelkää juridiikan "mutkistavan" asioita, niin ei sitten mutkisteta, vaan kumpikin on vapaita liitämään tiehensä pelkällä yksipuolisella ilmoituksella ilman perusteluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sanoin tuossa vaiheessa miehelle, että joko mennään naimisiin tai erotaan. Mentiin naimisiin, 20 v hääpäivä oli keväällä. Onnellisia olemme olleet.
Toki olin tuolloin 26 v ja lapset haaveissa, nykyisin en varmasti välttämättä haluaisi naimisiin tässä iässä, kun perheen perustaminen ei enää olisi ajankohtaista. Riippuu elämäntilanteesta, onko naimisiinmeno olennaista.
Vierailija kirjoitti:
Mä otin avioliiton puheeksi kolmen vuoden kohdalla, ihan kysyin että mitä mieltä on asiasta. Mies meni vaikeaksi eikä siitä saanut irti yhtään mitään. Vuoden päästä yritin uudelleen ottaa puheeksi ja selitin samalla oman kantani: en halua hääjuhlaa, MUTTA
- En pidä suhdetta vakavana jos avioliitto ei ole suunnitelmissa.
- Avioehto on itsestäänselvyys, avioliiton päätarkoitus on suojata toista puolisoa jos toinen kuolee äkillisesti tai vaikkapa vammautuu.
- En aio omistaa mitään isoa (esim asuntoa) yhdessä pelkän poikaystävän kanssa.
- En myöskään tee mitään isoja tai pitkälle meneviä suunnitelmia poikaystävän kanssa.
- En muuta yhteen jollei yhteisenä tavoitteena ole avioliitto (tämä ei tarkoita että pitäisi mennä naimisiin ennen yhteenmuuttoa, mutta että sen pitäisi olla selkeästi päämäärä).
- Minä en ole se, jonka kanssa hengaillaan vuosikymmen ja sitten todetaan että kerran nyt ei parempaa tullut vastaan niin mennään naimisiin sitten. 5v oli raja jonka jälkeen jos hän ei halua olla aviomieheni, niin hän saa olla poikaystäväni kunnes löydän aviomieheni. Eli hyväksyy sen, että hän on hupia toistaiseksi joka vaihdetaan kun vakavastiotettava puolisokandidaatti astelee estradille.
Luonnollisesti hän ei ottanut tätä tosissaan (eihän miehet ikinä ota, aina tulee etukäteen kerrotut asiat yllätyksenä) ja nyt 7v jälkeen kyselee miksei voitaisi ostaa yhteistä asuntoa tai edes muuttaa yhteen. Yritti kosiakin tuossa taannoin, mutta sanoin suoraan että hän itse valitsi olla pelkkä poikaystävä ja oli hyvin tietoinen siitä, että mä en ole mikään ikuisesti saatavilla oleva vaihtoehto.
Ollaan vielä suhteessa, (kepeästi) mutta pidän silmät auki. Jos todellinen elämäni rakkaus (tai mahdollisuus siihen) ilmestyy jostain, niin poikaystävä ei ole edes hidaste.
Eli sinulle naimisiinmeno on tärkeää, muttet ottanut asiaa puheeksi ennen seurustelun aloittamista, ja senkin jälkeen odotit kolme vuotta ennen kuin avasit suusi?
Ei tuo nyt kovin tärkeältä kuulosta.
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne haluakkaan, mutta akat vaatii. Sitten vaativat lapsia, talon, paremman auton. Kaikkea vaaditaan, mutta mitään ei anneta takaisin. Siinäpä se miehen elo sitten meneekin, kunnes on vanha kärttyisä käntty joka katuu katkerasti miksei ajatellut koskaan sitä mitä itse haluaa. Ai niin, akkojen kanssa ei jutella.
Toivottavasti miehesi ei ole yhtä naisvihamielinen mitä itse olet.
Vierailija kirjoitti:
Asuntojen välittäjä ja rikollinen.
Potkut töistä.
Velat.
Ulosottoja 70 000e.
Häätö asunnosta - hassua.
Rikosrekisteri +.
Sellanen miesoletettu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiahan on niin, että kun mies saa itselleen naisen, josta ajattelee, että tämä on paras, mitä hän voi saada, hän haluaa lyödä homman lukkoon pian. Hän haluaa siirtyä tapailusta seurusteluun ja julkistaa suhteen. Hän kosii ja haluaa naimisiin. Miehen vaisto hokee, että tämä saalis on otettava omaksi niin, että se on mahdollisimman hyvin muilta turvassa. Jos nainen on upea (en nyt meinaa vain ulkonäköä), mies ajattelee, että muutkin ovat kiinnostuneita, ja pyrkii minimoimaan uhan, että joku muu ehtii ensin.
Jos mies ei toimi näin, hän joko tietoisesti tai tiedostamatta ajattelee, että voisi saada paremmankin tai toivoo löytävänsä vielä sen todellisen elämänsä naisen.
Naiset eivät ole samanlaisia. Nainen ei yleensä ryhdy vakavaan suhteeseen, ellei hän koe miehen olevan oikea. Näin on siksi, että suhde sinänsä ei paranna naisen elämänlaatua.
Mies taas saa melkein kenen tahansa naisen kanssa elämisestä niin paljon lisäarvoa, että jää suhteeseen. Nätti siisti koti, ruokaa, pyykinpesua, seksiä, statusta.
Mies voi kyllä mennä kakkosvaihtoehdon kanssa naimisiin ja tehdä lapsiakin. Mutta lähteä sitten ja jopa ilmoittaa, ettei koskaan rakastanut.
Jos miehen joutuu suostuttelemaan naimisiin tai hän menee naimisiin, koska on tietyn ikäinen ja esimerkiksi haluaa isäksi, niin juu, "hyvällä" tuurilla hän jää, koska ei tule se parempi vastaan. Mutta mielessään hänellä on aina ovi raollaan.
En jaksa uskoa että nykyaikana naimisiinmeno on enää signaali oikeastaan mistään.
Usko Jumalaan. Jeesukseen.
Raamattu.
En jaksa uskoa että nykyaikana naimisiinmeno on enää signaali oikeastaan mistään.