Lue keskustelun säännöt.
Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 7 vuotta, mies ei vieläkään "tiedä" haluaako naimisiin vai ei
Kommentit (153)
Vierailija kirjoitti:
Mä en mene naimisiin, koska se on taloudellinen itsemurha. Tosin tämän kerron aina alussa kaikille, että näin ei tule mun kanssa tapahtumaan koskaan.
Niin sinun mielestäsi naisen pitäisi antaa tuusata kehonsa ilmaiseksi sinun spermaasi, steroidikemikaaleihin ja synnytyksiin sekä imetyksiin vai. Check
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitoutumiseen ja yhteiseen elämään tarvitaan jokin avioliittolupaus niin jotain on pielessä.
Avioliitossa on kyse yhteisöstä: me olemme yksikkö, me olemme perhe, ja osoitamme sen olemalla naimisissa.
Tietenkin nykyisin tässä individualistisessa maailmassa yhteisö ei merkkaa mitään, mutta siinä onkin yksi syy, miksi monet on onnettomia. Mitä se muille kuuluu- ajattelu tekee harvan lopulta onnelliseksi.
Me ollaan kyllä oikein tiivis yksikkö ja perhe vaikka ei olla menty naimisiin - tai ehkä jopa juuri siksi.
Varmasti ainakin omasta mielestänne. Mutta viesti ulospäin ei ole ollenkaan se.
Näinpä. Jos keski-ikäiset vain ovat avoliitossa, niin kyllä se minulle viestii ainakin sitoutumisongelmista, oli niitä tai ei. Joku luonnevika kuitenkin.
Viesti ainakaan minulle ei ole se, että me pysymme yhdessä kunnes kuolema erottaa.
Minulle se viestii että nuo aidosti tekevät duunia parisuhteensa ja perheensä eteen eivätkä ole yhdessä vain siksi että rengas pakottaa.
Tuo on taas sinun omassa päässäsi. Itselleni ihmissuhteessa ajelehtiminen ilman virallista sitoutumista ei näyttäydy duunin tekemisenä, ennemmin laiskuutena tai evvk-asenteena.
Luonnollisesti puhuin pariskunnista ja perheistä jotka ovat olleet vuosia - tai vuosikymmeniä - yhdessä, ilman että ovat naimisissa. Tässä tapauksessa olisi pikemminkin perin outoa jos ajatus olisi että heidän elämänsä ilmentää ajelehtimista??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitoutumiseen ja yhteiseen elämään tarvitaan jokin avioliittolupaus niin jotain on pielessä.
Avioliitossa on kyse yhteisöstä: me olemme yksikkö, me olemme perhe, ja osoitamme sen olemalla naimisissa.
Tietenkin nykyisin tässä individualistisessa maailmassa yhteisö ei merkkaa mitään, mutta siinä onkin yksi syy, miksi monet on onnettomia. Mitä se muille kuuluu- ajattelu tekee harvan lopulta onnelliseksi.
Me ollaan kyllä oikein tiivis yksikkö ja perhe vaikka ei olla menty naimisiin - tai ehkä jopa juuri siksi.
Varmasti ainakin omasta mielestänne. Mutta viesti ulospäin ei ole ollenkaan se.
Näinpä. Jos keski-ikäiset vain ovat avoliitossa, niin kyllä se minulle viestii ainakin sitoutumisongelmista, oli niitä tai ei. Joku luonnevika kuitenkin.
Viesti ainakaan minulle ei ole se, että me pysymme yhdessä kunnes kuolema erottaa.
Sormus sormessa tosin ei ulkopuolisille kerro oikeiastaan muuta kuin sen että jossain kohtaa on ollut tarve sanoa "tahdon". Se ei kerro mitään siitä mikä tilanne on tällä hetkellä. Puolet avioliitoista päättyy eroon.
Luonnollisesti avoliitoista paljon suurempi osa päättyy eroon kuin avioliitoista.
Se että ei ole koskaan ollut tarvetta sanoa "tahdon" kertoo paljon.
Hyvä että joku kertoi sinullekin että myös toisenlaisia näkökulmia on olemassa kuin omasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitoutumiseen ja yhteiseen elämään tarvitaan jokin avioliittolupaus niin jotain on pielessä.
Avioliitossa on kyse yhteisöstä: me olemme yksikkö, me olemme perhe, ja osoitamme sen olemalla naimisissa.
Tietenkin nykyisin tässä individualistisessa maailmassa yhteisö ei merkkaa mitään, mutta siinä onkin yksi syy, miksi monet on onnettomia. Mitä se muille kuuluu- ajattelu tekee harvan lopulta onnelliseksi.
Me ollaan kyllä oikein tiivis yksikkö ja perhe vaikka ei olla menty naimisiin - tai ehkä jopa juuri siksi.
Varmasti ainakin omasta mielestänne. Mutta viesti ulospäin ei ole ollenkaan se.
Näinpä. Jos keski-ikäiset vain ovat avoliitossa, niin kyllä se minulle viestii ainakin sitoutumisongelmista, oli niitä tai ei. Joku luonnevika kuitenkin.
Viesti ainakaan minulle ei ole se, että me pysymme yhdessä kunnes kuolema erottaa.
Minulle se viestii että nuo aidosti tekevät duunia parisuhteensa ja perheensä eteen eivätkä ole yhdessä vain siksi että rengas pakottaa.
Tuo on taas sinun omassa päässäsi. Itselleni ihmissuhteessa ajelehtiminen ilman virallista sitoutumista ei näyttäydy duunin tekemisenä, ennemmin laiskuutena tai evvk-asenteena.
Luonnollisesti puhuin pariskunnista ja perheistä jotka ovat olleet vuosia - tai vuosikymmeniä - yhdessä, ilman että ovat naimisissa. Tässä tapauksessa olisi pikemminkin perin outoa jos ajatus olisi että heidän elämänsä ilmentää ajelehtimista??
Kyllä itselleni tulisi todella outo viba ihmisestä jonka tapaisi, 20 vuotta saman kumppanin kanssa mutta ei naimisissa. Jotakin todella pahasti pielessä kyseisessä pariskunnassa ilmeisesti molemmissa. Terve tuollaisesta jo lähtisi, eikä jäisi katselemaan 20 vuodeksi sitoutumatonta, ilmeisesti molemmat jotenkin häiriintyneitä
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä koko naimisiinmenon ideaa.
Sen ymmärrän, että kuoleman kohdatessa leski saattaa saada leskeneläkettä ja lapset saavat puoliorvoneläkettä/perhe-eläkettä 22 ikävuoteen sakkaa. Kun susipari eroaa, niin kumpikaan ei saa taloudellista hyötyä ja lasten elatus loppuu, kun lapsi täyttää 18 tai on suorittanut toisenasteen koulutuksen ( lukio/ammattikoulu). Mutta mennäänkö naimisiin rahasta vaiko rakkaudesta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne haluakkaan, mutta akat vaatii. Sitten vaativat lapsia, talon, paremman auton. Kaikkea vaaditaan, mutta mitään ei anneta takaisin. Siinäpä se miehen elo sitten meneekin, kunnes on vanha kärttyisä käntty joka katuu katkerasti miksei ajatellut koskaan sitä mitä itse haluaa. Ai niin, akkojen kanssa ei jutella.
Mitään ei anneta takasin?? Lasten synnyttäminen on sulle pikku juttu?? Yleensä naiset myös ne suurimmaksi osaksi hoitaa ja menee vielä töihin tienaamaan. Enemmän mies saat kun nainen avioliitosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitoutumiseen ja yhteiseen elämään tarvitaan jokin avioliittolupaus niin jotain on pielessä.
Avioliitossa on kyse yhteisöstä: me olemme yksikkö, me olemme perhe, ja osoitamme sen olemalla naimisissa.
Tietenkin nykyisin tässä individualistisessa maailmassa yhteisö ei merkkaa mitään, mutta siinä onkin yksi syy, miksi monet on onnettomia. Mitä se muille kuuluu- ajattelu tekee harvan lopulta onnelliseksi.
Me ollaan kyllä oikein tiivis yksikkö ja perhe vaikka ei olla menty naimisiin - tai ehkä jopa juuri siksi.
Varmasti ainakin omasta mielestänne. Mutta viesti ulospäin ei ole ollenkaan se.
Näinpä. Jos keski-ikäiset vain ovat avoliitossa, niin kyllä se minulle viestii ainakin sitoutumisongelmista, oli niitä tai ei. Joku luonnevika kuitenkin.
Viesti ainakaan minulle ei ole se, että me pysymme yhdessä kunnes kuolema erottaa.
Sormus sormessa tosin ei ulkopuolisille kerro oikeiastaan muuta kuin sen että jossain kohtaa on ollut tarve sanoa "tahdon". Se ei kerro mitään siitä mikä tilanne on tällä hetkellä. Puolet avioliitoista päättyy eroon.
Minihame kertoo että on prostituutti. Rinkula kertoo ettei etsi seuraa. Neonliivi kertoo että on persvakoukkeli töissä. Pukeutuminen on viestintää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni tärkeää on ollut, että perheessämme kaikilla on sama sukunimi. Ja jos mies olisi halunnut avioehdon niin sekin olisi sopinut. Meillä on yhteisiä lapsia, niin aika luonnollista on mennä naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitoutumiseen ja yhteiseen elämään tarvitaan jokin avioliittolupaus niin jotain on pielessä.
Avioliitossa on kyse yhteisöstä: me olemme yksikkö, me olemme perhe, ja osoitamme sen olemalla naimisissa.
Tietenkin nykyisin tässä individualistisessa maailmassa yhteisö ei merkkaa mitään, mutta siinä onkin yksi syy, miksi monet on onnettomia. Mitä se muille kuuluu- ajattelu tekee harvan lopulta onnelliseksi.
Me ollaan kyllä oikein tiivis yksikkö ja perhe vaikka ei olla menty naimisiin - tai ehkä jopa juuri siksi.
Varmasti ainakin omasta mielestänne. Mutta viesti ulospäin ei ole ollenkaan se.
Näinpä. Jos keski-ikäiset vain ovat avoliitossa, niin kyllä se minulle viestii ainakin sitoutumisongelmista, oli niitä tai ei. Joku luonnevika kuitenkin.
Viesti ainakaan minulle ei ole se, että me pysymme yhdessä kunnes kuolema erottaa.
Minulle se viestii että nuo aidosti tekevät duunia parisuhteensa ja perheensä eteen eivätkä ole yhdessä vain siksi että rengas pakottaa.
Tuo on taas sinun omassa päässäsi. Itselleni ihmissuhteessa ajelehtiminen ilman virallista sitoutumista ei näyttäydy duunin tekemisenä, ennemmin laiskuutena tai evvk-asenteena.
Eikös parisuhteessa ole tarkoitus ylläpitää suhdetta ihan riippumatta siitä onko suhde avo- vai avioliitto? Miten sillä, kumman muodon pariskunta valitsee, mitenkään vaikuttaa suhteen ytimeen? Kuulostaa silta että naimisiinmenolla olisi jokin itseisarvo sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä koko naimisiinmenon ideaa.
Sen ymmärrän, että kuoleman kohdatessa leski saattaa saada leskeneläkettä ja lapset saavat puoliorvoneläkettä/perhe-eläkettä 22 ikävuoteen sakkaa. Kun susipari eroaa, niin kumpikaan ei saa taloudellista hyötyä ja lasten elatus loppuu, kun lapsi täyttää 18 tai on suorittanut toisenasteen koulutuksen ( lukio/ammattikoulu). Mutta mennäänkö naimisiin rahasta vaiko rakkaudesta...
Minusta ne perheet ovat sekavia, joissa vanhemmilla on eri sukunimi kuin lapsilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitoutumiseen ja yhteiseen elämään tarvitaan jokin avioliittolupaus niin jotain on pielessä.
Avioliitossa on kyse yhteisöstä: me olemme yksikkö, me olemme perhe, ja osoitamme sen olemalla naimisissa.
Tietenkin nykyisin tässä individualistisessa maailmassa yhteisö ei merkkaa mitään, mutta siinä onkin yksi syy, miksi monet on onnettomia. Mitä se muille kuuluu- ajattelu tekee harvan lopulta onnelliseksi.
Me ollaan kyllä oikein tiivis yksikkö ja perhe vaikka ei olla menty naimisiin - tai ehkä jopa juuri siksi.
Varmasti ainakin omasta mielestänne. Mutta viesti ulospäin ei ole ollenkaan se.
Näinpä. Jos keski-ikäiset vain ovat avoliitossa, niin kyllä se minulle viestii ainakin sitoutumisongelmista, oli niitä tai ei. Joku luonnevika kuitenkin.
Viesti ainakaan minulle ei ole se, että me pysymme yhdessä kunnes kuolema erottaa.
Sormus sormessa tosin ei ulkopuolisille kerro oikeiastaan muuta kuin sen että jossain kohtaa on ollut tarve sanoa "tahdon". Se ei kerro mitään siitä mikä tilanne on tällä hetkellä. Puolet avioliitoista päättyy eroon.
Minihame kertoo että on prostituutti. Rinkula kertoo ettei etsi seuraa. Neonliivi kertoo että on persvakoukkeli töissä. Pukeutuminen on viestintää.
Se ettei käy baareissa yksin lienee varmempi merkki siitä ettei etsi seuraa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselleni tärkeää on ollut, että perheessämme kaikilla on sama sukunimi. Ja jos mies olisi halunnut avioehdon niin sekin olisi sopinut. Meillä on yhteisiä lapsia, niin aika luonnollista on mennä naimisiin.
Meillä on yhteisiä lapsia eikä minkäänlaista tarvetta säätää yhteistä sukunimeä kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni tärkeää on ollut, että perheessämme kaikilla on sama sukunimi. Ja jos mies olisi halunnut avioehdon niin sekin olisi sopinut. Meillä on yhteisiä lapsia, niin aika luonnollista on mennä naimisiin.
Meillä on yhteisiä lapsia eikä minkäänlaista tarvetta säätää yhteistä sukunimeä kaikille.
On varmasti. Mutta hiton sekavia perheitä, kun joka mukulalla ja vanhemmilla on eri nimet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä tuhlaa enään sitten aikaa kun vähintään parissa vuodessa jo pitäisi tulla selväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne haluakkaan, mutta akat vaatii. Sitten vaativat lapsia, talon, paremman auton. Kaikkea vaaditaan, mutta mitään ei anneta takaisin. Siinäpä se miehen elo sitten meneekin, kunnes on vanha kärttyisä käntty joka katuu katkerasti miksei ajatellut koskaan sitä mitä itse haluaa. Ai niin, akkojen kanssa ei jutella.
Sinulle tulee varmaan uutena sellainen asia, että aina voi erota. Netistä löytyy ohjeet, varmaan miehetkin osaa toimia niiden perusteella.
Sieltähän se yksi naimisiin menon este tulikin, monella yläpeukulla: "Aina voi erota".
Kysykää vaikka eroherkiltä Suomi-mammoilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitoutumiseen ja yhteiseen elämään tarvitaan jokin avioliittolupaus niin jotain on pielessä.
Avioliitossa on kyse yhteisöstä: me olemme yksikkö, me olemme perhe, ja osoitamme sen olemalla naimisissa.
Tietenkin nykyisin tässä individualistisessa maailmassa yhteisö ei merkkaa mitään, mutta siinä onkin yksi syy, miksi monet on onnettomia. Mitä se muille kuuluu- ajattelu tekee harvan lopulta onnelliseksi.
Me ollaan kyllä oikein tiivis yksikkö ja perhe vaikka ei olla menty naimisiin - tai ehkä jopa juuri siksi.
Varmasti ainakin omasta mielestänne. Mutta viesti ulospäin ei ole ollenkaan se.
Näinpä. Jos keski-ikäiset vain ovat avoliitossa, niin kyllä se minulle viestii ainakin sitoutumisongelmista, oli niitä tai ei. Joku luonnevika kuitenkin.
Viesti ainakaan minulle ei ole se, että me pysymme yhdessä kunnes kuolema erottaa.
Minulle se viestii että nuo aidosti tekevät duunia parisuhteensa ja perheensä eteen eivätkä ole yhdessä vain siksi että rengas pakottaa.
Tuo on taas sinun omassa päässäsi. Itselleni ihmissuhteessa ajelehtiminen ilman virallista sitoutumista ei näyttäydy duunin tekemisenä, ennemmin laiskuutena tai evvk-asenteena.
Luonnollisesti puhuin pariskunnista ja perheistä jotka ovat olleet vuosia - tai vuosikymmeniä - yhdessä, ilman että ovat naimisissa. Tässä tapauksessa olisi pikemminkin perin outoa jos ajatus olisi että heidän elämänsä ilmentää ajelehtimista??
Kyllä itselleni tulisi todella outo viba ihmisestä jonka tapaisi, 20 vuotta saman kumppanin kanssa mutta ei naimisissa. Jotakin todella pahasti pielessä kyseisessä pariskunnassa ilmeisesti molemmissa. Terve tuollaisesta jo lähtisi, eikä jäisi katselemaan 20 vuodeksi sitoutumatonta, ilmeisesti molemmat jotenkin häiriintyneitä
Miten voit väittää etteivät olisi sitoutuneita kun sitä todistettavasti ovat? Eikö tuttavapiirissäsi ole muka yhtään tuollaisia pariskuntia/perheitä? Vai oletko joku trolli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni tärkeää on ollut, että perheessämme kaikilla on sama sukunimi. Ja jos mies olisi halunnut avioehdon niin sekin olisi sopinut. Meillä on yhteisiä lapsia, niin aika luonnollista on mennä naimisiin.
Meillä on yhteisiä lapsia eikä minkäänlaista tarvetta säätää yhteistä sukunimeä kaikille.
On varmasti. Mutta hiton sekavia perheitä, kun joka mukulalla ja vanhemmilla on eri nimet.
Sekavia? Tervetuloa nykyaikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitoutumiseen ja yhteiseen elämään tarvitaan jokin avioliittolupaus niin jotain on pielessä.
Avioliitossa on kyse yhteisöstä: me olemme yksikkö, me olemme perhe, ja osoitamme sen olemalla naimisissa.
Tietenkin nykyisin tässä individualistisessa maailmassa yhteisö ei merkkaa mitään, mutta siinä onkin yksi syy, miksi monet on onnettomia. Mitä se muille kuuluu- ajattelu tekee harvan lopulta onnelliseksi.
Me ollaan kyllä oikein tiivis yksikkö ja perhe vaikka ei olla menty naimisiin - tai ehkä jopa juuri siksi.
Varmasti ainakin omasta mielestänne. Mutta viesti ulospäin ei ole ollenkaan se.
Näinpä. Jos keski-ikäiset vain ovat avoliitossa, niin kyllä se minulle viestii ainakin sitoutumisongelmista, oli niitä tai ei. Joku luonnevika kuitenkin.
Viesti ainakaan minulle ei ole se, että me pysymme yhdessä kunnes kuolema erottaa.
Sormus sormessa tosin ei ulkopuolisille kerro oikeiastaan muuta kuin sen että jossain kohtaa on ollut tarve sanoa "tahdon". Se ei kerro mitään siitä mikä tilanne on tällä hetkellä. Puolet avioliitoista päättyy eroon.
Luonnollisesti avoliitoista paljon suurempi osa päättyy eroon kuin avioliitoista.
Se että ei ole koskaan ollut tarvetta sanoa "tahdon" kertoo paljon.
En tiedä kertooko se oikeasti juuri mistään mutta jos omat vanhemmat ovat eronneet (avioliitosta) niin ymmärrän että silloin ei välttämättä myöskään itse näe avioliittoa hyvän parisuhteen tai perheen ehtona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne haluakkaan, mutta akat vaatii. Sitten vaativat lapsia, talon, paremman auton. Kaikkea vaaditaan, mutta mitään ei anneta takaisin. Siinäpä se miehen elo sitten meneekin, kunnes on vanha kärttyisä käntty joka katuu katkerasti miksei ajatellut koskaan sitä mitä itse haluaa. Ai niin, akkojen kanssa ei jutella.
Mietin tätä eilen kun tuli taas kutsukortti että kuinkahan moni mies ihan aidosti sydämestään edes haluaa ne perinteiset teatterit häitään varten vaikka naimisiin haluaisikin. Kyllä siinä yleensä hypätään täysin naisen halujen ja haaveiden mukaan.
Ei kumpikaan haluttu muuta kuin naimisiin maistraatissa. Korona oli pahimmillaan ja käytettiin sitä tekosyynä.
Molempien vanhemmat hiilenä kun ei tullut oikeita häitä.
Palstalais-metsäläis erakkomainen valinta.
Luonnollisesti avoliitoista paljon suurempi osa päättyy eroon kuin avioliitoista.
Se että ei ole koskaan ollut tarvetta sanoa "tahdon" kertoo paljon.