Lue keskustelun säännöt.
Oletko jäänyt töistä pois lopullisesti koska et kestä ihmisiä ja sitä ihmissuhdeteatteria?
03.10.2026 |
Minä olen 14 vuotta sitten.
En ole katunut päivääkään.
Misantrooppina ja äärimmäisenä introverttina vaatisin työn jossa saa yksin tehdä rauhassa hommaansa mutta sellaista on vaikea löytää.
Kommentit (125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihminen työtä kaipaa mutta harrastuksia pitää olla ettei masennu sohvalle.
Ja ne harrastukset maksaa.
Ei todellakaan kaikki ja myös edullisesti voi harrastaa, esim työväenopiston kursseilla ja ainakin täälläpäin työttömät saa 50% alennuksen, jolloin lukukauden tuntien hinnaksi tulee reilu 10€.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mutta välillä olen breikkejä ottanut. Nyt olen onnekseni työssä jossa voi pääosin työskennellä yksin ja ei ole pakollisia yhteisiä tauko-aikoja.
Missä on pakollisia yhteisiä taukoaikoja?
Aika monessa suorittavassa työssä jossa työtä tehdään tiimissä.
Eikö sitä taukoa voi viettää yksin? Mikä pakko on olla työkavereiden kanssa?
No ei ole mitään lain tai työnantajan vaatimaa pakkoa. Mutta eräänlainen sosiaalinen pakko on. Ei vaan voi jokaisessa työyhteisössä toimia niin että muiden mennessä tauolle yksi jättäytyy porukasta pois ja menee pitämään taukoaan kun muut tulleet takaisin. Toki jos haluaa tehdä introvertiydestään numeron niin kaikin mokomin. Mutta harva introvertti kaipaa minkäänlaista ylmääräistä huomiota itseensä.
Työurani alussa parissa paikassa oli hyödyllistä osallistua tiimin yhteisiin kahvitaukoihin, koska niissä puhuttiin myös oikeista työtapauksista ja siitä, kuinka eri tapauksia tulisi käsitellä.
Jos jättäytyi pois kahvituokioista, saattoi jäädä ilman tarpeellisia tietoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttelen työkavereiden kanssa vaan töistä. En käy kahvilla enkä lounaalla heidän kanssaan. Hyvin toimii näin.
Tätä mäkin yritin eräässä työpaikassa, jossa viihdyin, mutta eräs työntekijä otti sen ilmeisesti henkilökohtaisena loukkauksena ja teki työntekoni niin hankalaksi kun vaan pystyi. Olen aina tullut hyvin toimeen työkavereitteni kanssa, mutta tämän kokemuksen jälkeen tiedän, että se ei välttämättä aina riitä.
Ja jos olet ulkopuolisena niin todennäköisesti sinusta puhutaan selän takana paskaa ja vääriä syytöksiä voi tulla sitten esimiehenkin korviin ja turha haaveilla mistään ylennyksistä tai että työ välillä vaihtuisi johonkin mielekkäämpään ja sitten YT-neuvotteluissa olet ensimmäisenä siinä putoamisuhan alla. Tuota dynamiikkaa näkee tositv:ssä hyvin, nyt katselen Petollisia ja siinä varmasti sinut äänestetään uskollisena pihalle jos vetäydyt muusta porukasta ja olet hiljainen suorittaja joka kyllä pyrkii selvittämään petollisia mutta ei lähde kaikkiin juorukerhoihin mukaan. Ja jos joku sanoo ettei välitä mitä muut hänestä ajattelee ja keskittyy vain työntekoon niin valehtelee itselleen, ihminen on laumaeläin ja raskasta se on täysin ulkopuolisena olla työyhteisössä. Joillekkin se juonittelu ja pelaaminen on taas niin luontaista ettei itsekkään tajua että tekee sitä koko ajan ja sen takia sanoo että ei ole sellaista havainnut omalla työpaikallaan, toki voi olla myös työpaikkoja jossa selllaista ei ole, onnellinen se joka sellaisessa työpaikassa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttelen työkavereiden kanssa vaan töistä. En käy kahvilla enkä lounaalla heidän kanssaan. Hyvin toimii näin.
Minusta tuo kuulostaa hyvin erakkomaiselta elämältä. Etenkin jos yksityiselämässäkään ei ole ketään, jonka kanssa puhuisi mistään.
Olen lukenut, että keskiajalla oli erakkomunkkeja ja -nunnia, jotka elivät yksin jossain pikku majassa.
Niin? Onko sinulta jotenkin pois että jotkut keskittyvät vain työasioihin töissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttelen työkavereiden kanssa vaan töistä. En käy kahvilla enkä lounaalla heidän kanssaan. Hyvin toimii näin.
Minusta tuo kuulostaa hyvin erakkomaiselta elämältä. Etenkin jos yksityiselämässäkään ei ole ketään, jonka kanssa puhuisi mistään.
Olen lukenut, että keskiajalla oli erakkomunkkeja ja -nunnia, jotka elivät yksin jossain pikku majassa.
Kuorma-auton kuljettajana tuo on aivan normaalia. Minä en näe työkavereita edes aamulla ja illalla, kun lähden omasta pihasta yksin firman autolla töihin. Hallilla käyn korkeintaan kerran kk niin voin nähdä jonkun. Puheluita työasioiden vuoksi tulee muutaman kerran kk. Ne eivät montaa lausetta sisällä.
Ei ole draamaa tässä työssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttelen työkavereiden kanssa vaan töistä. En käy kahvilla enkä lounaalla heidän kanssaan. Hyvin toimii näin.
Minusta tuo kuulostaa hyvin erakkomaiselta elämältä. Etenkin jos yksityiselämässäkään ei ole ketään, jonka kanssa puhuisi mistään.
Olen lukenut, että keskiajalla oli erakkomunkkeja ja -nunnia, jotka elivät yksin jossain pikku majassa.
Kuorma-auton kuljettajana tuo on aivan normaalia. Minä en näe työkavereita edes aamulla ja illalla, kun lähden omasta pihasta yksin firman autolla töihin. Hallilla käyn korkeintaan kerran kk niin voin nähdä jonkun. Puheluita työasioiden vuoksi tulee muutaman kerran kk. Ne eivät montaa lausetta sisällä.
Ei ole draamaa tässä työssä.
Noinhan se on helppoa olla erakko työntekijä, sitten taas esimerkiksi tehtaassa missä pitää olla muitten kanssa samassa tilassa niin olisi ahdistaavaa olla joku alien siinä porukassa jos ei kiinnosta jutella muitten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Teen työni enkä sotkeennu mihinkään ihmissuhdeteatteriin.
Sitä joutuu väkisin mukaan siihen touhuun, jos joutuu muiden kanssa olemaan tekemisissä töissä.
Miten joutuu? On hiljaa eikä ota kantaa muuhun kuin työasioihin.
Justiinsa näin. Miksi työpaikalla työkavereiden kanssa pitäisi levittää yksityisasioita. Jotkut luulevat työpaikan olevan sama kuin perhe ja ystävät, pomokin on kuin isäukko ja töihin tuodaan ties mitä yksityistä roskaa kerrottavaksi. Olin viimeisessä työpaikassani melkein 30 vuotta eikä siellä mitään ihmissuhde ja parisuhdeongelmia päivät päästään pohdiskeltu. Kävin työkavereiden kanssa lounaalla ja kahvilla kaikki vuodet ja työasioista puhuttiin tai säätilasta. Eläkkeellä vasta ystävystyin paremmin toisen eläkkeelle lähteneen työkaverin kanssa ja olemme edelleen ystäviä. Sivistymätöntä yksityisten asioiden tuominen työpaikalle. Voi tietty olla niinkin nykyisin, ettei monella ihmisellä ole läheisiä ja ystäviä ollenkaan ja sitten tuodaan yksityisasiat työkavereiden kiusaksi työpaikoille pohdittavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä. Sulkiessani työpaikan oven ensimmäisen lapsen jälkeen päätin, että ei enää koskaan takaisin. Lyhyesti sanottuna työ hoitoalalla oli introverttina, vastuullisena ja tarkkana työntekijänä täysi helvetti. Sama kokemus oli useammasta työpisteestä. Ehkä vika oli myös itsessäni, kun en luonteeni vuoksi sopinut juoruilevan ja työtä pakoilevan kanalauman joukkoon. Nyt olen reilu 30-vuotias ja minulla on kaksi alle kouluikäistä lapsia. Lapset olen hoitanut itse. Velkaa 0e ja tulevaisuus turvattu puolison kanssa sijoitusten avulla. Olen antanut itselleni luvan elää näin päästyäni oravanpyörästä ja nautin jokaisesta päivästä saadessani itse päättää, kenen seurassa vietän aikani ja miten järjestän elämäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttelen työkavereiden kanssa vaan töistä. En käy kahvilla enkä lounaalla heidän kanssaan. Hyvin toimii näin.
Minusta tuo kuulostaa hyvin erakkomaiselta elämältä. Etenkin jos yksityiselämässäkään ei ole ketään, jonka kanssa puhuisi mistään.
Olen lukenut, että keskiajalla oli erakkomunkkeja ja -nunnia, jotka elivät yksin jossain pikku majassa.
Niin? Onko sinulta jotenkin pois että jotkut keskittyvät vain työasioihin töissä?
Minun on vaikea kuvitella, miten se on mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttelen työkavereiden kanssa vaan töistä. En käy kahvilla enkä lounaalla heidän kanssaan. Hyvin toimii näin.
Minusta tuo kuulostaa hyvin erakkomaiselta elämältä. Etenkin jos yksityiselämässäkään ei ole ketään, jonka kanssa puhuisi mistään.
Olen lukenut, että keskiajalla oli erakkomunkkeja ja -nunnia, jotka elivät yksin jossain pikku majassa.
Niin? Onko sinulta jotenkin pois että jotkut keskittyvät vain työasioihin töissä?
Minun on vaikea kuvitella, miten se on mahdollista.
Tämä varmaan tosiaan riippuu työtehtävistä. Mutta esim. toimistossa ennen koronan etätöitä oli aika tavallista vaihtaa työkaverien kanssa myös kuulumisia, vaikka vain lyhyesti.
Kannattaa hakeutua muihin tehtäviin tai toiseen firmaan… Työpaikoissa on eroa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Teen työni enkä sotkeennu mihinkään ihmissuhdeteatteriin.
Sitä joutuu väkisin mukaan siihen touhuun, jos joutuu muiden kanssa olemaan tekemisissä töissä.
Miten joutuu? On hiljaa eikä ota kantaa muuhun kuin työasioihin.
Justiinsa näin. Miksi työpaikalla työkavereiden kanssa pitäisi levittää yksityisasioita. Jotkut luulevat työpaikan olevan sama kuin perhe ja ystävät, pomokin on kuin isäukko ja töihin tuodaan ties mitä yksityistä roskaa kerrottavaksi. Olin viimeisessä työpaikassani melkein 30 vuotta eikä siellä mitään ihmissuhde ja parisuhdeongelmia päivät päästään pohdiskeltu. Kävin työkavereiden kanssa lounaalla ja kahvilla kaikki vuodet ja työasioista puhuttiin tai säätilasta. Eläkkeellä vasta ystävystyin paremmin toisen eläkkeelle lähteneen työkaverin kanssa ja olemme edelleen ystäviä. Sivistymätöntä yksityisten asioiden tuominen työpaikalle. Voi tietty olla niinkin nykyisin, ettei monella ihmisellä ole läheisiä ja ystäviä ollenkaan ja sitten tuodaan yksityisasiat työkavereiden kiusaksi työpaikoille pohdittavaksi.
Uskoisin että ihminen on pohjimmiltaan yhteisöllinen, Suomessa vaan ei nykyään olla yhteisöllinen kulttuuri mutta täälläkin joskus aikoinaan ollaan kyläyhteisöissä aika pitkälti eletty ja töitäkin tehty yhteisön keskellä ja yhteisölle vaikka tuotettu ruokaa tai yhteisön rakennuksia rakennettu ja aika luonnollista on että osa kokee sen työpaikan sellaisena osana yhteisöä johon kuuluu, ei kaikki, osa on kaltaisiasi. Työpaikalla kulutettu aika työmatkoineen vie kuitenkin suuren osan ajasta, kotona vielä ennen töihin menoa jos käy suihkussa ja syö aamiaisen niin ei välttämättä montaa tuntia iltasella jää ennenkuin pitää mennä nukkumaan ja vähiin jää aika kuin muita ihmisiä mahdollisen perheen ulkopuolella kerkiää näkemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttelen työkavereiden kanssa vaan töistä. En käy kahvilla enkä lounaalla heidän kanssaan. Hyvin toimii näin.
Minusta tuo kuulostaa hyvin erakkomaiselta elämältä. Etenkin jos yksityiselämässäkään ei ole ketään, jonka kanssa puhuisi mistään.
Olen lukenut, että keskiajalla oli erakkomunkkeja ja -nunnia, jotka elivät yksin jossain pikku majassa.
Niin? Onko sinulta jotenkin pois että jotkut keskittyvät vain työasioihin töissä?
Minun on vaikea kuvitella, miten se on mahdollista.
Tämä varmaan tosiaan riippuu työtehtävistä. Mutta esim. toimistossa ennen koronan etätöitä oli aika tavallista vaihtaa työkaverien kanssa myös kuulumisia, vaikka vain lyhyesti.
Eikä sen tarvitse olla muuta kuin että vaikka toteaisi junan olleen myöhässä, minkä vuoksi työmatka kesti tavallista pidempään. Eihän se mikään kiinnostava tieto ole, mutta ihmisillä oli tavatessaan tapana vaihtaa muutama sana tutun kollegan kanssa.
Yksityisasiahan tuokin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työkavereitaan ei voi valita, mutta onneksi heissä on myös fiksuja. Kaikki eivät tietenkään ole ja se sitten taas on raskasta. Voi sanoa, että älykkyystasoilla keskustellaan aivan eri tasoilla. Kanssakäyntiä ei voi välttää eikä taukojaan määrittää siten, että ne saisi yksin pitää. Muutama työkaveri ei ymmärrä toisen yksinäisen hetken ja levon tarvetta. Tullaan jauhamaan esim. jostakin henkilöstä p*skaa tai kehua retostelemaan lomillaan tai miten ja missä asennossa on joka päivä mitattu koiran peräsuolesta kuumetta. Lässytyksiin riittää. Lähtökohtaisesti ei kiinnosta vttujakaan, ja vain väsyttää. Pitäis ajatella työtä. Jotkut työntekijät vievät jopa enemmän energiaa pois kuin itse työ. Onhan se työelämä sillä tavoin raskasta. Itsekin tykkäisin kyllä tehdä työni, mutta yksin.
Haluaisin keskittyä töihin, mutta osalle lässytys on tärkeämpää.
Joskus on käynyt niin että kukaan ei puhu työpaikan kahvihuoneessa mitään, liikaa introverttejä. Käy rasittavaksi se hiljaisuuskin. Sitten toinen ääripää on monologin pitäjä joka puhuu itsestään tai työasioista kaikki tauot ja muut eivät puhu mitään. Paras on semmoinen porukka missä jokainen sanoo joskus jotain.
Kyllä se välillä siltä tuntuu, että työkaveri pitää kolleegaansa jonain hänen omana viihdyttäjänään. Sit pitäis olla hämmästelemässä ja kumartelemassa kertomuksia miten tämä on ollut milloin missäkin etevä. Kotiin tullessa on aivan loppu päivän päätteeksi. Väsyttävää small talkia millä ei ole mitään merkitystä itselle. Työpaikka on töitä varten.
Vierailija kirjoitti:
EN ole koskaan ollut työpaikalla jossa olisi ihmissuhdeteatteria. Miesvaltainen ala.
Omassa työhistoriassa taas se kaikkein miesvaltaisin ala (metalliteollisuudessa) oli se aivan kamalin ihmissuhdedraamojen näyttämö :D Ihan kuin päiväkodissa olisi ollut, kun meno oli ihan kaiken aikaa luokkaa "pomo pomo Matti kiusaa", "pomo pomo Pekka varastaa mun lelut", "pomo pomo Jussi sanoi X ja Y ja Z". Plus siihen päälle se jatkuva kyttääminen, kyräily ja p*skanpuhuminen tuotanto- ja toimistotyöntekijöiden välillä sekä johtamistyyli jostain 70-luvun oppikirjoista, niin juu ei tarvinnut siellä kauan vanhentua.
En tietenkään. Kuka maksaisi kuluni?
Kolme kuolemantuomiota, edelleen tienaamassa.
Minua ahdisti työpaikalla juoruilu työkavereista heidän selkänsä takana.
Milloin mitäkin p-aa sai kuulla. Jostain syystä juoruja ei kuitenkaan keksitty kaikista vaan muutamista vain.