Onko uusperhettä muodostaessa tämä tyypillistä?
Millaisia kokemuksia teillä itsellänne tai teidän läheisillä on ollut:
Kun olette perustaneet uusperheen, siis muuttaneet yhteen, niin onko se tyypillistä, että alkuun kaikki tuntuu menevän hienosti ja vaivattomasti, mutta sitten muutaman kuukauden tai parin vuoden kuluttua tulee yhtäkkiä sellainen fiilis, että voi hitto miten kamalaa tää on ja mitä järkeä tässä on? Vai onko mennyt just toisinpäin, eli alkuun ollut kaikilla osapuolilla hankalaa ja joutuu hammasta purren jatkamaan ja sitten pian kuitenkin helpottanut ja on tosi kivaa asua uusperheessä?
Kommentit (636)
Vierailija kirjoitti:
Onnistuminen riippuu siitä
A) onko lapset koko ajan paikalla vai vain joka toinen vkl
B) miten biologinen vanhempi kantaa oman hoito- ja kasvatusvastuunsa
C) miten kontrollifriikki bonusvanhempi on.
Jos lapset käyvät vain harvoin ja vanhempi pitää lapsensa kurissa, ja bonus ei ole nipottaja - niin kyllä voi onnistua hyvin.
hyvä analyysi
Vierailija kirjoitti:
Mieheni oli viisas tuore leski 2008, kun aloitimme seurustelun. Hänellä lapsia 4 (3, 7, 12, 17) ja minulla vastaeronneella 2 (14, 18). Pidin itsestään selvänä, että muutaman vuoden päästä muutetaan yhteen. Ymmärsin sitten itsekin, miten idiootti ajatus yhteenmuuttaminen lapsinemme olisi ollut. Erityisesti lasten kannalta ja suhteen kannalta. Siispä seurustelimme ensin kaksitoista vuotta ja muutimme yhteen, kun tuo mieheni nuorimmainen oli ainut kotona asuva. Menimme naimisiin ja ostimme kakkoskodin Espanjasta. Elämme elämämme parasta aikaa.
mitä tarkoitat tuolla, että "ymmärsin miten idiootti ajatus yhteenmuuttaminen olisi ollut erityisesti lasten ja suhteen kannalta"?
En aio koskaan mihinkään uusperhetilanteeseen joutua. Voin käydä panemassa yh-äitiä, mutta sen pidemmälle ei.
No, meillä miehen lapset kävivät max joka toinen viikonloppu, jolloin minä tein omiani. Tapasin kavereita, hoidin vanhojen vanhempieni asioita, olin menossa. Mies ei ikinä vaatinut minulta mitään, mutta ihan vapaaehtoisesti tein koko porukalle ruoat.
Ihan hyvin tuo uusperheaika meni. Nyt lapset jo aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
No, meillä miehen lapset kävivät max joka toinen viikonloppu, jolloin minä tein omiani. Tapasin kavereita, hoidin vanhojen vanhempieni asioita, olin menossa. Mies ei ikinä vaatinut minulta mitään, mutta ihan vapaaehtoisesti tein koko porukalle ruoat.
Ihan hyvin tuo uusperheaika meni. Nyt lapset jo aikuisia.
oliko sinulla tuolloin alaikäisiä lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aluksi vaikeaa ja ajan myötä vaan vaikeampaa. Uusperheet ovat julma rangaistus lapsille ja sanana hirviö, koska kyse ei koskaan ole perheestä.
Kuinka niin? Valtaosa uusperheessä elävistä lapsista ja aikuisista on erittäin tyytyväisiä tilanteeseensa. Ei ne uusperheet muuten olisi niin yleisiä, jos ne olisivat kovin vaikeita.
Itse uusperheessä eläneenä voin sanoa, että se oli yhtä helvettiä! Enkä todellakaan usko, että yksikään lapsi tai nuori, joka joutuu sellaisessa asumaan, ole ”todella tyytyväinen”. Ne ovat yleisiä vain ja ainoastaan aikuisten itsekkyyden takia.
En ikinä halunnut lasteni ollessa alaikäisiä muodostaa uusperhettä. Onneksi en sitä perustanut. Sitten kun he olivat aikuisia, aloin seurustelemaan. Kaikki meni meillä erittäin hyvin. En vain itsekkään halunnut mitään uusperhettä. Ei mun juttu. Haluan rauhaa.
Hyvä, että edes joskus osataan kyseenalaistaa tällä palstalla aikuisen itsekkyys. Voitto laiskuudesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aluksi vaikeaa ja ajan myötä vaan vaikeampaa. Uusperheet ovat julma rangaistus lapsille ja sanana hirviö, koska kyse ei koskaan ole perheestä.
Kuinka niin? Valtaosa uusperheessä elävistä lapsista ja aikuisista on erittäin tyytyväisiä tilanteeseensa. Ei ne uusperheet muuten olisi niin yleisiä, jos ne olisivat kovin vaikeita.
Itse uusperheessä eläneenä voin sanoa, että se oli yhtä helvettiä! Enkä todellakaan usko, että yksikään lapsi tai nuori, joka joutuu sellaisessa asumaan, ole ”todella tyytyväinen”. Ne ovat yleisiä vain ja ainoastaan aikuisten itsekkyyden takia.
Elitskä sinä uusperheessä lapsena vai aikuisena? Mikä siinä oli sitten niin kamalaa?
Vierailija kirjoitti:
En ikinä halunnut lasteni ollessa alaikäisiä muodostaa uusperhettä. Onneksi en sitä perustanut. Sitten kun he olivat aikuisia, aloin seurustelemaan. Kaikki meni meillä erittäin hyvin. En vain itsekkään halunnut mitään uusperhettä. Ei mun juttu. Haluan rauhaa.
Miksi et halunnut uusperhettä aikoinaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ikinä halunnut lasteni ollessa alaikäisiä muodostaa uusperhettä. Onneksi en sitä perustanut. Sitten kun he olivat aikuisia, aloin seurustelemaan. Kaikki meni meillä erittäin hyvin. En vain itsekkään halunnut mitään uusperhettä. Ei mun juttu. Haluan rauhaa.
Miksi et halunnut uusperhettä aikoinaan?
Taisin jo vastata. Minä halusin rauhaa. Meidän perhe, lapset ja minä, me elimme rauhassa. En varastanut lasteni elämästä rauhaa. Rauhaa, vain,rauhaa. Silloin ei uusperhe ole missään tapauksessa vaihtoehto. Nykyisin seurustelen kyllä. Tämä oli meidän perheelle kaikista paras ratkaisu. Jokainen saa tehdä mitä huvittaa, se ei ole tietenkään minulta pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ikinä halunnut lasteni ollessa alaikäisiä muodostaa uusperhettä. Onneksi en sitä perustanut. Sitten kun he olivat aikuisia, aloin seurustelemaan. Kaikki meni meillä erittäin hyvin. En vain itsekkään halunnut mitään uusperhettä. Ei mun juttu. Haluan rauhaa.
Miksi et halunnut uusperhettä aikoinaan?
Taisin jo vastata. Minä halusin rauhaa. Meidän perhe, lapset ja minä, me elimme rauhassa. En varastanut lasteni elämästä rauhaa. Rauhaa, vain,rauhaa. Silloin ei uusperhe ole missään tapauksessa vaihtoehto. Nykyisin seurustelen kyllä. Tämä oli meidän perheelle kaikista paras ratkaisu. Jokainen saa tehdä mitä huvittaa, se ei ole tietenkään minulta pois.
ai uusperheessä asuessa ei voi olla rauhaa kotona?
mikä siinä sitten oli niin mielttömän hankalaa?