Lue keskustelun säännöt.
Onko uusperhettä muodostaessa tämä tyypillistä?
Millaisia kokemuksia teillä itsellänne tai teidän läheisillä on ollut:
Kun olette perustaneet uusperheen, siis muuttaneet yhteen, niin onko se tyypillistä, että alkuun kaikki tuntuu menevän hienosti ja vaivattomasti, mutta sitten muutaman kuukauden tai parin vuoden kuluttua tulee yhtäkkiä sellainen fiilis, että voi hitto miten kamalaa tää on ja mitä järkeä tässä on? Vai onko mennyt just toisinpäin, eli alkuun ollut kaikilla osapuolilla hankalaa ja joutuu hammasta purren jatkamaan ja sitten pian kuitenkin helpottanut ja on tosi kivaa asua uusperheessä?
Kommentit (636)
Fuusiossa on riskinsä, joskin etunsa. Riippuu osallistujista ja panostuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi lasten täytyy kärsiä apn laisen takia? Miksi?
Lapsuus on lyhyt aika. Jos aikuisten on pakko tapailla se on voitava järjestää muuten.
Noista järjestelyistä tulee rikkinäisiä lapsia.
Jos takana on vasta pari kuukautta muuttakaa takaisin erilleen. Lapsilla on oikeus olla rauhassa kotonaan.
Miksi oletat automaattisesti, että lapset kärsivät? Aika outo ennakko-olettama. Luuletko, että lapset eivät kärsi koskaan yh-vanhemmuudesta ja siihen monesti liittyvästä vähävaraisuudesta?
Omiin lapsiin on luonnollinen side, toisen ihmisen lapsiin ei ole. Toimeen voi tulla hyvinkin, mutta luonnollista, biologista sidettä ei ole. Eli vähän sama kuin muuttasit kimppakämppään ihmisen kanssa josta tulee joko läheinen tai ei tule. Ja et pääse hänestä eroon, paitsi tietenki sitten pääset jos eroat hänen isästään/äitistään myös. Vaikeita tunteita uusioperheeseen liittyy, välillä helppoa, välillä vaikeaa. En itse rakasta omaa ”bonus” lasta, vaikka toimeen tullaankin. Haluaisin joskus olla vain omieni kanssa mutta ei tuu tapahtuun..
Miksi bonuslasta sitten pitäisi rakastaa kuin omaamsa? Hänellähän on omat vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Omiin lapsiin on luonnollinen side, toisen ihmisen lapsiin ei ole. Toimeen voi tulla hyvinkin, mutta luonnollista, biologista sidettä ei ole. Eli vähän sama kuin muuttasit kimppakämppään ihmisen kanssa josta tulee joko läheinen tai ei tule. Ja et pääse hänestä eroon, paitsi tietenki sitten pääset jos eroat hänen isästään/äitistään myös. Vaikeita tunteita uusioperheeseen liittyy, välillä helppoa, välillä vaikeaa. En itse rakasta omaa ”bonus” lasta, vaikka toimeen tullaankin. Haluaisin joskus olla vain omieni kanssa mutta ei tuu tapahtuun..
En minäkään rakasta bonuslastani, mutta olen hänelle vastuullinen ja turvallinen aikuinen. Kuskaan tarvittaessa, jne. Ja totta kai välitän hänen hyvinvoinnistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä hinku ihmisillä on perustaaa kasapäin perheitä? Jos sitä on jo kerran yritetty ja siinä epäonnistuttu, niin mitä jos annettaisiin lasten kasvaa rauhassa aikuisiksi ja muuttaa pois kotoa ja sillä välillä hoitaa se deittailu ja paneskelu jossain muualla kun kotona?
Vierailija kirjoitti:
Omiin lapsiin on luonnollinen side, toisen ihmisen lapsiin ei ole. Toimeen voi tulla hyvinkin, mutta luonnollista, biologista sidettä ei ole. Eli vähän sama kuin muuttasit kimppakämppään ihmisen kanssa josta tulee joko läheinen tai ei tule. Ja et pääse hänestä eroon, paitsi tietenki sitten pääset jos eroat hänen isästään/äitistään myös. Vaikeita tunteita uusioperheeseen liittyy, välillä helppoa, välillä vaikeaa. En itse rakasta omaa ”bonus” lasta, vaikka toimeen tullaankin. Haluaisin joskus olla vain omieni kanssa mutta ei tuu tapahtuun..
Minulla ihan kivoja bonuslapsia ja voin sanoa, että pidän heistä kaikista. Mutta silti miehelle sanon, että jos haluaa lapsiasn nähdä, niin ottakoon heidät vain silloin, kun pystyy. En minäkään vastuuta omien lasteni hoito- tai viihdytysvastuuta miehelle. Hädässäautetaan, mutta ei lähtökohtaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä hinku ihmisillä on perustaaa kasapäin perheitä? Jos sitä on jo kerran yritetty ja siinä epäonnistuttu, niin mitä jos annettaisiin lasten kasvaa rauhassa aikuisiksi ja muuttaa pois kotoa ja sillä välillä hoitaa se deittailu ja paneskelu jossain muualla kun kotona?
Onnistuu näin, jos on vuoroviikkovanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Mikä hinku ihmisillä on perustaaa kasapäin perheitä? Jos sitä on jo kerran yritetty ja siinä epäonnistuttu, niin mitä jos annettaisiin lasten kasvaa rauhassa aikuisiksi ja muuttaa pois kotoa ja sillä välillä hoitaa se deittailu ja paneskelu jossain muualla kun kotona?
valtaosa uusperheessä elävistä lapsista on erittäin tyytyväisiä perhetilanteeseensa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Aiheutat sen jotenkin itse, jos noin käy monen kanssa.
Ja kannattaa myös varautua siihen, ettei lapsi muuta omilleen (vaikka olisi tyttö).
Jos olette päättäneet yrittää saada lapsia, ja teitä on onnistanut saada lapsia, niin silloin ollaan yhdessä niin kauan kuin lapset ovat aikuisia!!!
Tottakai on raskasta ja vaikeaa välillä, mutta silloin, hoitakaa suhdettanne. Kunnioittakaa toisianne, menkää pariterapiaan, sopikaa riitanne. Lapsenne ovat teidän vastuullanne! Pois itsekyydestä ja riitelystä.
Vain paha alkoholismi, väkivalta, ja jatkuva uskottomuus oikeuttavat eroon.
Kaikkea hyvää teille nuoret parit liittoihinne.
T. 45v naimisissa ollut, 3 lasta, 6 lastenlasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös uusperheen lapsi, mutta en erolapsi vaan vauva, joka syntyi uudesta liitosta. Minulla on siis kaksi kymmenisen vuotta vanhempaa siskopuolta. Itse koin lapsuuteni onnelliseksi, mutta samalla hyvin ulkopuoliseksi. Siskoillani oli omat jutut joihin en kuulunut. Se on jättänyt minut vähän surulliseksi asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös uusperheen lapsi, mutta en erolapsi vaan vauva, joka syntyi uudesta liitosta. Minulla on siis kaksi kymmenisen vuotta vanhempaa siskopuolta. Itse koin lapsuuteni onnelliseksi, mutta samalla hyvin ulkopuoliseksi. Siskoillani oli omat jutut joihin en kuulunut. Se on jättänyt minut vähän surulliseksi asiasta.
Tuohon ulkopuolisuuteen on ehkä vaikuttanut myös suuri ikäero. 10 vuotiaalla ja 20 vuotiaalla on ihan eri jutut. Ero tasoittuu vuosien vieriessä. 60 ja 70 vuotiaat ovat jo hyvinkin samoissa sfääreissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omiin lapsiin on luonnollinen side, toisen ihmisen lapsiin ei ole. Toimeen voi tulla hyvinkin, mutta luonnollista, biologista sidettä ei ole. Eli vähän sama kuin muuttasit kimppakämppään ihmisen kanssa josta tulee joko läheinen tai ei tule. Ja et pääse hänestä eroon, paitsi tietenki sitten pääset jos eroat hänen isästään/äitistään myös. Vaikeita tunteita uusioperheeseen liittyy, välillä helppoa, välillä vaikeaa. En itse rakasta omaa ”bonus” lasta, vaikka toimeen tullaankin. Haluaisin joskus olla vain omieni kanssa mutta ei tuu tapahtuun..
En minäkään rakasta bonuslastani, mutta olen hänelle vastuullinen ja turvallinen aikuinen. Kuskaan tarvittaessa, jne. Ja totta kai välitän hänen hyvinvoinnistaan.
Mielenkiinnosta: rakastatko sukulaistesi lapsia, esim. sisarustesi? Jos niin, niin miksi? En sano, että sinun täytyisi rakastaa miehesi lapsia, riittää kunhan välität. Mutta jos se menee niin, että kykenet muiden lapsia rakastamaan, mutta et vain miehesi, niin kyse on ehkä enemmän vain siitä, ettet rakasta miestäsi. Tämä ei nyt ollut suoraan tarkoitettu sinulla, vaan yleisesti.
Vierailija kirjoitti:
Jos olette päättäneet yrittää saada lapsia, ja teitä on onnistanut saada lapsia, niin silloin ollaan yhdessä niin kauan kuin lapset ovat aikuisia!!!
Tottakai on raskasta ja vaikeaa välillä, mutta silloin, hoitakaa suhdettanne. Kunnioittakaa toisianne, menkää pariterapiaan, sopikaa riitanne. Lapsenne ovat teidän vastuullanne! Pois itsekyydestä ja riitelystä.
Vain paha alkoholismi, väkivalta, ja jatkuva uskottomuus oikeuttavat eroon.
Kaikkea hyvää teille nuoret parit liittoihinne.
T. 45v naimisissa ollut, 3 lasta, 6 lastenlasta
Kun sitä ei voi yksin päättää pysyä yhdessä, eroa voi hakea ja erilleen muuttaa ihan omalla päätöksellä. Jos puoliso haluaa erota, silloin se ero tulee vaikka itse olisi sataprosenttisesti sitoutunut jatksmasn yhdessä.
On niitä uusioperheitä ollut ennenkin. Silloin syynä ei ollut ero vaan toisen vanhemman kuolema.
Vierailija kirjoitti:
"Missä teidän mielestänne kulkee raja kumppanin ja hänen lastensa hyväksymisen sekä oman ajan ja oman elämän säilyttämisen välillä?
Voiko toista rakastaa täysin, hyväksyä hänen lapsensa täysin – ja silti sanoa joskus: “Tänään haluan olla ihan vain itsekseni. Nähdään sitten, kun meillä on aikaa toisillemme.”?"
Olen samoilla linjoilla kanssasi, mutta moni mies haluaa asua yhdessä kumppaninsa kanssa. Heille ei käy se, että kumpikin asuu omassa asunnossaan. Kuulemma he perustelevat sitä sillä, että "parisuhteeseen mun mielestä kuuluu se että asutaan yhdessä ja se ei ole mikään parisuhde, jos ei asuta yhdessä".
Tuon perustelun olen kuullut ennenkin: mies haluaa. Ihmettelen vaan että eikö nainen ole 50 prosenttia suhteesta? En ikinä suostuisi muuttamaan yhtään kenenkään kanssa yhteen vain siksi että se toinen haluaa, etenkin jos lapsia on ja epäilisin yhtään miten sujuu.
Ja jos toinen osapuoli on jo yhteenmuuton osalta kompromissikyvytön ja painostava niin enpä kovin korkeita odotuksia laittaisi yhteisasumisen ihanuudelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olette päättäneet yrittää saada lapsia, ja teitä on onnistanut saada lapsia, niin silloin ollaan yhdessä niin kauan kuin lapset ovat aikuisia!!!
Tottakai on raskasta ja vaikeaa välillä, mutta silloin, hoitakaa suhdettanne. Kunnioittakaa toisianne, menkää pariterapiaan, sopikaa riitanne. Lapsenne ovat teidän vastuullanne! Pois itsekyydestä ja riitelystä.
Vain paha alkoholismi, väkivalta, ja jatkuva uskottomuus oikeuttavat eroon.
Kaikkea hyvää teille nuoret parit liittoihinne.
T. 45v naimisissa ollut, 3 lasta, 6 lastenlasta
Kun sitä ei voi yksin päättää pysyä yhdessä, eroa voi hakea ja erilleen muuttaa ihan omalla päätöksellä. Jos puoliso haluaa erota, silloin se ero tulee vaikka itse olisi sataprosenttisesti sitoutunut jatksmasn yhdessä.
Totta. Siksi tulisi selvittää puolisokandidaatin arvot ja reagointitavat ongelmia kohdatessa. Kuinka vakaa hän on?
Oma vaimoni on kuin tuo 45v. naimisissa ollut. Hän ei koskaan ole edes uhkaillut erolla. Tämä ei johdu siitä, että olisin täydellinen mies, tai että vaimoni olisi täydellinen. Avioliitto on yhteinen, ei siihen sovi sooloilut, erouhkailut, pettämiset ja jättämiset.
Tämä luo turvallisen perustan lastenkin kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olette päättäneet yrittää saada lapsia, ja teitä on onnistanut saada lapsia, niin silloin ollaan yhdessä niin kauan kuin lapset ovat aikuisia!!!
Tottakai on raskasta ja vaikeaa välillä, mutta silloin, hoitakaa suhdettanne. Kunnioittakaa toisianne, menkää pariterapiaan, sopikaa riitanne. Lapsenne ovat teidän vastuullanne! Pois itsekyydestä ja riitelystä.
Vain paha alkoholismi, väkivalta, ja jatkuva uskottomuus oikeuttavat eroon.
Kaikkea hyvää teille nuoret parit liittoihinne.
T. 45v naimisissa ollut, 3 lasta, 6 lastenlasta
Kun sitä ei voi yksin päättää pysyä yhdessä, eroa voi hakea ja erilleen muuttaa ihan omalla päätöksellä. Jos puoliso haluaa erota, silloin se ero tulee vaikka itse olisi sataprosenttisesti sitoutunut jatksmasn yhdessä.
Totta. Siksi tulisi selvittää puolisokandidaatin arvot ja reagointitavat ongelmia kohdatessa. Kuinka vakaa hän on?
Oma vaimoni on kuin tuo 45v. naimisissa ollut. Hän ei koskaan ole edes uhkaillut erolla. Tämä ei johdu siitä, että olisin täydellinen mies, tai että vaimoni olisi täydellinen. Avioliitto on yhteinen, ei siihen sovi sooloilut, erouhkailut, pettämiset ja jättämiset.
Tämä luo turvallisen perustan lastenkin kasvaa.
Pitkässä liitossa voi toinen muuttua. Vakaa ei olekkaan enää vakaa. Sinulle on käynyt hyvin. Kaikille ei käy vaikka tarkasti harkiten on puolisonsa valinnut. Kaikki asiat ei ole pelkästään omissa käsissä tai omasta erinomaisuudesta johtuvaa. Näin voi uskoa silloin, kun elämä on kantanut toivotulla tavalla.
Oikotietä onneen ei ole.
https://yle.fi/a/3-7210781