Lue keskustelun säännöt.
Onko uusperhettä muodostaessa tämä tyypillistä?
Millaisia kokemuksia teillä itsellänne tai teidän läheisillä on ollut:
Kun olette perustaneet uusperheen, siis muuttaneet yhteen, niin onko se tyypillistä, että alkuun kaikki tuntuu menevän hienosti ja vaivattomasti, mutta sitten muutaman kuukauden tai parin vuoden kuluttua tulee yhtäkkiä sellainen fiilis, että voi hitto miten kamalaa tää on ja mitä järkeä tässä on? Vai onko mennyt just toisinpäin, eli alkuun ollut kaikilla osapuolilla hankalaa ja joutuu hammasta purren jatkamaan ja sitten pian kuitenkin helpottanut ja on tosi kivaa asua uusperheessä?
Kommentit (636)
Uusperheessä minun lapseni ovat tietenkin minulle kaikki kaikessa. Bonuslapsi on hyvin etäinen, meidän välit on viileät ja teennäiset. Puolison ja minun lasteni välit on asialliset. Sanotaanko nyt näin, että vain omat lapset ovat rakkaita. Alusta asti on ollut päivänselvää, että yhteistä lasta ei tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olette päättäneet yrittää saada lapsia, ja teitä on onnistanut saada lapsia, niin silloin ollaan yhdessä niin kauan kuin lapset ovat aikuisia!!!
Tottakai on raskasta ja vaikeaa välillä, mutta silloin, hoitakaa suhdettanne. Kunnioittakaa toisianne, menkää pariterapiaan, sopikaa riitanne. Lapsenne ovat teidän vastuullanne! Pois itsekyydestä ja riitelystä.
Vain paha alkoholismi, väkivalta, ja jatkuva uskottomuus oikeuttavat eroon.
Kaikkea hyvää teille nuoret parit liittoihinne.
T. 45v naimisissa ollut, 3 lasta, 6 lastenlasta
Kun sitä ei voi yksin päättää pysyä yhdessä, eroa voi hakea ja erilleen muuttaa ihan omalla päätöksellä. Jos puoliso haluaa erota, silloin se ero tulee vaikka itse olisi sataprosenttisesti sitoutunut jatksmasn yhdessä.
Niinpä. Tuntuu kovin syyllistäviltä nuo ylläolevan kommentin tyyppiset mielipiteet. Kun liitossa on kaksi ihmistä niin on kaksi eri halua olla yhdessä. Toinen voi haluta olla ja toinen ei. Miten voi pitää väkisin liiton kasassa ja onko siinä edes mitään järkeä. Joillekkin liitto on ilmeisesti niin symbioosi, että on mahdotonta ajatella, että toinen ajattelisi ja tuntisi erilailla kuin toinen.
Vierailija kirjoitti:
Uusperheessä minun lapseni ovat tietenkin minulle kaikki kaikessa. Bonuslapsi on hyvin etäinen, meidän välit on viileät ja teennäiset. Puolison ja minun lasteni välit on asialliset. Sanotaanko nyt näin, että vain omat lapset ovat rakkaita. Alusta asti on ollut päivänselvää, että yhteistä lasta ei tule.
Miksi tyydyt tuollaiseen suhteeseen? Kuulostaa kauhealta ja lapset takuulla kärsivät.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös uusperheen lapsi, mutta en erolapsi vaan vauva, joka syntyi uudesta liitosta. Minulla on siis kaksi kymmenisen vuotta vanhempaa siskopuolta. Itse koin lapsuuteni onnelliseksi, mutta samalla hyvin ulkopuoliseksi. Siskoillani oli omat jutut joihin en kuulunut. Se on jättänyt minut vähän surulliseksi asiasta.
mutta eih'n tuo liity uusperheeseen vaan siihen, että sulla on isot ikäerot sun siskoihin.
"Mielenkiinnosta: rakastatko sukulaistesi lapsia, esim. sisarustesi? Jos niin, niin miksi? En sano, että sinun täytyisi rakastaa miehesi lapsia, riittää kunhan välität. Mutta jos se menee niin, että kykenet muiden lapsia rakastamaan, mutta et vain miehesi, niin kyse on ehkä enemmän vain siitä, ettet rakasta miestäsi.. "
kyllä se menee niin, että veri on vettä sakeampaa. Minunkin eräs kaveri kertoi, että kun hänen siskollaan on yksi pieni biologinen lapsi ja hänen miehellään kaksi alakouluikäistä lasta, niin kun koko porukka tulee hänen luokseen kylään, niin se siskon biologinen lapsi tuntuu ihan sukulaiselta, mutta ne langon lapset tuntuvat ihan vaan joiltain random tyypeiltä jotka on raahattu mukaan sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uusperheessä minun lapseni ovat tietenkin minulle kaikki kaikessa. Bonuslapsi on hyvin etäinen, meidän välit on viileät ja teennäiset. Puolison ja minun lasteni välit on asialliset. Sanotaanko nyt näin, että vain omat lapset ovat rakkaita. Alusta asti on ollut päivänselvää, että yhteistä lasta ei tule.
minkä ikäisiä ovat sun lapseT? entä miehen laåpsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperheessä minun lapseni ovat tietenkin minulle kaikki kaikessa. Bonuslapsi on hyvin etäinen, meidän välit on viileät ja teennäiset. Puolison ja minun lasteni välit on asialliset. Sanotaanko nyt näin, että vain omat lapset ovat rakkaita. Alusta asti on ollut päivänselvää, että yhteistä lasta ei tule.
Miksi tyydyt tuollaiseen suhteeseen? Kuulostaa kauhealta ja lapset takuulla kärsivät.
Suhde on oikein hyvä. Voi kuulostaa kamalalta, mutta ei lapset kärsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperheessä minun lapseni ovat tietenkin minulle kaikki kaikessa. Bonuslapsi on hyvin etäinen, meidän välit on viileät ja teennäiset. Puolison ja minun lasteni välit on asialliset. Sanotaanko nyt näin, että vain omat lapset ovat rakkaita. Alusta asti on ollut päivänselvää, että yhteistä lasta ei tule.
minkä ikäisiä ovat sun lapseT? entä miehen laåpsi?
Teinejä kaikki. Ollaan oltu lähes vuosikymmen yhdessä.
Saako lapsi päättää? Veikkaan et useimmiten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saako lapsi päättää? Veikkaan et useimmiten ei.
Mun mielestä täytyy olla lapsen suostumus jos hänen asuntoonsa muuttaa mutsin/faijan uusi seurustelukumppani ja hänen lapsensa. Siis jos lapsi on sen ikäinen, että on jo oma tahto.
Mikä ihmeen ongelma uusperheissä on. Tämä palstaKIN on täyttynyt täydellisistä sekopäistä. Kaikkialla tulee vastaan äärimmäisiä jumipäitä katkeruuksineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, itse en ikinä laittaisi lapsiani tuollaiseen tilanteeseen. Lasten isä sen sijaan miehille tyypilliseen tapaan tarttui ensimmäiseen vastaantulijaan kuin hukkuva ja muutti yhteen. Siitä lähtien lapset puhuivat avoimesti vain minun kodistani kotinaan. Vaikka isä uuden puolisonsa kanssa jäi heidän lapsuudenkotiinsa. Nyt lapset ovat aikuisia. Enää en suostuisi vuoroviikkosysteemiin, mikä nyt kaduttaa. Onneksi teineinä tekivät itse päätöksiään ja olivat aika lailla pysyvästi luonani. Isällekin se varmasti sopi, kun sai elellä uuden perheensä kanssa.
Itse olen vain kiltisti odotellut. Enää kymmenen vuotta ja pääsen koskettaan, jos enää silloin muistan, kuinka kolmisakaraiset aukeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alussa oli hankalaa, keskellä oli hankalaa, lopussa oli hankalaa. Lopulta erilleen muutto, suhdekriisi, katkeruus ja pariterapia. Älkää lähtekö uusperheilemään. Kamalaa hommaa.
Onnistuminen riippuu siitä
A) onko lapset koko ajan paikalla vai vain joka toinen vkl
B) miten biologinen vanhempi kantaa oman hoito- ja kasvatusvastuunsa
C) miten kontrollifriikki bonusvanhempi on.
Jos lapset käyvät vain harvoin ja vanhempi pitää lapsensa kurissa, ja bonus ei ole nipottaja - niin kyllä voi onnistua hyvin.
Vierailija kirjoitti:
No, itse en ikinä laittaisi lapsiani tuollaiseen tilanteeseen. Lasten isä sen sijaan miehille tyypilliseen tapaan tarttui ensimmäiseen vastaantulijaan kuin hukkuva ja muutti yhteen. Siitä lähtien lapset puhuivat avoimesti vain minun kodistani kotinaan. Vaikka isä uuden puolisonsa kanssa jäi heidän lapsuudenkotiinsa. Nyt lapset ovat aikuisia. Enää en suostuisi vuoroviikkosysteemiin, mikä nyt kaduttaa. Onneksi teineinä tekivät itse päätöksiään ja olivat aika lailla pysyvästi luonani. Isällekin se varmasti sopi, kun sai elellä uuden perheensä kanssa.
hankkiko sun lasten siä lapsia uuden vaimonsa kanssa?
Vierailija kirjoitti:
No, itse en ikinä laittaisi lapsiani tuollaiseen tilanteeseen. Lasten isä sen sijaan miehille tyypilliseen tapaan tarttui ensimmäiseen vastaantulijaan kuin hukkuva ja muutti yhteen. Siitä lähtien lapset puhuivat avoimesti vain minun kodistani kotinaan. Vaikka isä uuden puolisonsa kanssa jäi heidän lapsuudenkotiinsa. Nyt lapset ovat aikuisia. Enää en suostuisi vuoroviikkosysteemiin, mikä nyt kaduttaa. Onneksi teineinä tekivät itse päätöksiään ja olivat aika lailla pysyvästi luonani. Isällekin se varmasti sopi, kun sai elellä uuden perheensä kanssa.
perustitko sinä kotonasi uusperheen? Muutitko yhteen sun uuden kumppanin kanssa lasten vielä asuessa kotona?
Mieheni oli viisas tuore leski 2008, kun aloitimme seurustelun. Hänellä lapsia 4 (3, 7, 12, 17) ja minulla vastaeronneella 2 (14, 18). Pidin itsestään selvänä, että muutaman vuoden päästä muutetaan yhteen. Ymmärsin sitten itsekin, miten idiootti ajatus yhteenmuuttaminen lapsinemme olisi ollut. Erityisesti lasten kannalta ja suhteen kannalta. Siispä seurustelimme ensin kaksitoista vuotta ja muutimme yhteen, kun tuo mieheni nuorimmainen oli ainut kotona asuva. Menimme naimisiin ja ostimme kakkoskodin Espanjasta. Elämme elämämme parasta aikaa.
Vierailija kirjoitti:
No, itse en ikinä laittaisi lapsiani tuollaiseen tilanteeseen. Lasten isä sen sijaan miehille tyypilliseen tapaan tarttui ensimmäiseen vastaantulijaan kuin hukkuva ja muutti yhteen. Siitä lähtien lapset puhuivat avoimesti vain minun kodistani kotinaan. Vaikka isä uuden puolisonsa kanssa jäi heidän lapsuudenkotiinsa. Nyt lapset ovat aikuisia. Enää en suostuisi vuoroviikkosysteemiin, mikä nyt kaduttaa. Onneksi teineinä tekivät itse päätöksiään ja olivat aika lailla pysyvästi luonani. Isällekin se varmasti sopi, kun sai elellä uuden perheensä kanssa.
Ehkä tässä kaikuu just se, miksi monissa uusperheissä on vaikeeta.. Äidit. Ei äitipuolet, vaan äidit.
Tästäkin jutusta käy selväksi, kuinka äitipuoli ponnistellen yrittää ja vakuuttelee, että miehen lapsia voi oppia ajan kanssa rakastamaan "tavallaan".
Sitten syntyy oma lapsi ja äiti kokee "järisyttävän", luonnollisen rakkauden. Miettikää niitä - ainakin osittain - ulkopuolelle jääviä lapsia tässä uudessa "onnen" tilanteessa? Sinun, minun, meidän.
Ei omakohtaista kokemusta, mutta kuulostaa järkyttävän epätasa-arvoiselta kombinaatiolta.