Lue keskustelun säännöt.
Onko uusperhettä muodostaessa tämä tyypillistä?
Millaisia kokemuksia teillä itsellänne tai teidän läheisillä on ollut:
Kun olette perustaneet uusperheen, siis muuttaneet yhteen, niin onko se tyypillistä, että alkuun kaikki tuntuu menevän hienosti ja vaivattomasti, mutta sitten muutaman kuukauden tai parin vuoden kuluttua tulee yhtäkkiä sellainen fiilis, että voi hitto miten kamalaa tää on ja mitä järkeä tässä on? Vai onko mennyt just toisinpäin, eli alkuun ollut kaikilla osapuolilla hankalaa ja joutuu hammasta purren jatkamaan ja sitten pian kuitenkin helpottanut ja on tosi kivaa asua uusperheessä?
Kommentit (262)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en tunne ketään joka olisi ollut onnellinen lapsena uusiperheessä. On niitäkin varmasti mutta sen on pakko olla niin että useimmiten se on kamalaa. Älkää muuttaako yhteen jos lapset on vanhempia kun taaperoita. Mulla ei ole lapsia ja näinkin oma asunto on niin paljon parempi vaihtoehto kuin asua yhdessä partnerin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
Moni nainen täällä sanoo että miehen syy mutta mä naisena tunnen monia jotka on just tuollaisia kun tämä mies kuvailee. Kyllä niitä on vaikka ette itse olisi. Ja moni nainen kieltää olevansa tällainen koska esittää olevansa itse niin hyvä äiti, mutta käytännössä vain omille lapsilleen.
Monen heppoisin syin eroilevan ja moninkertaisen uusperheilijän ei olisi pitänyt hankkia koskaan lapsia.
Eihän tuota voi tietää tuntematta ihmisiä joita siihen perheeseen kuuluu.
Tulet saamaan tähän vastauksiksi lähinnä ääritapauksia kokeneiden henkilöiden traumojen kuvailua. Totuus on kuitenkin se, että uusperheen hyvyys tai huonous riippuu ennen kaikkea siitä, ovatko perheen aikuiset kypsiä, rakastavia jne vai sittenkin epäkypsiä, itsekkäitä jne. Ja aivan sama pätee, yllätys yllätys, myös ydinperheisiin.
Toki myös lasten persoonallisuudet vaikuttavat jonkin verran, samoin kuin muiden perheeseen yhteydessä olevien aikuisten ominaisuudet ja kypsyystaso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en tunne ketään joka olisi ollut onnellinen lapsena uusiperheessä. On niitäkin varmasti mutta sen on pakko olla niin että useimmiten se on kamalaa. Älkää muuttaako yhteen jos lapset on vanhempia kun taaperoita. Mulla ei ole lapsia ja näinkin oma asunto on niin paljon parempi vaihtoehto kuin asua yhdessä partnerin kanssa.
Mä tunnen kyllä oikein onnistuneitakin uusperheitä. Yhteistä näille kaikille on se että edustavat vähän ylempää yhteiskunnallista luokkaa, tiedä sitten onko sattumaa vai kovinkin olennaista.
Vierailija kirjoitti:
Monen heppoisin syin eroilevan ja moninkertaisen uusperheilijän ei olisi pitänyt hankkia koskaan lapsia.
Mihkä perusteet on heppoisia ja kuka ne määrittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tunne ketään joka olisi ollut onnellinen lapsena uusiperheessä. On niitäkin varmasti mutta sen on pakko olla niin että useimmiten se on kamalaa. Älkää muuttaako yhteen jos lapset on vanhempia kun taaperoita. Mulla ei ole lapsia ja näinkin oma asunto on niin paljon parempi vaihtoehto kuin asua yhdessä partnerin kanssa.
Mä tunnen kyllä oikein onnistuneitakin uusperheitä. Yhteistä näille kaikille on se että edustavat vähän ylempää yhteiskunnallista luokkaa, tiedä sitten onko sattumaa vai kovinkin olennaista.
Matala koulutustaso ja useat erot ja uusperheet lennosta vaihtaen korreloivat keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Mä en tunne ketään joka olisi ollut onnellinen lapsena uusiperheessä. On niitäkin varmasti mutta sen on pakko olla niin että useimmiten se on kamalaa. Älkää muuttaako yhteen jos lapset on vanhempia kun taaperoita. Mulla ei ole lapsia ja näinkin oma asunto on niin paljon parempi vaihtoehto kuin asua yhdessä partnerin kanssa.
Väitän että useimmilla näistä on ollut jotain sellaista vanhemmissa tai vähintään toisessa vanhemmassa, että myös ydinperheessä olisi ollut melko kamalaa joka tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tunne ketään joka olisi ollut onnellinen lapsena uusiperheessä. On niitäkin varmasti mutta sen on pakko olla niin että useimmiten se on kamalaa. Älkää muuttaako yhteen jos lapset on vanhempia kun taaperoita. Mulla ei ole lapsia ja näinkin oma asunto on niin paljon parempi vaihtoehto kuin asua yhdessä partnerin kanssa.
Mä tunnen kyllä oikein onnistuneitakin uusperheitä. Yhteistä näille kaikille on se että edustavat vähän ylempää yhteiskunnallista luokkaa, tiedä sitten onko sattumaa vai kovinkin olennaista.
Matala koulutustaso ja useat erot ja uusperheet lennosta vaihtaen korreloivat keskenään.
Mutta olisiko näissä porukoissa ollut sen parempaa siinä ydinperheessäkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aluksi vaikeaa ja ajan myötä vaan vaikeampaa. Uusperheet ovat julma rangaistus lapsille ja sanana hirviö, koska kyse ei koskaan ole perheestä.
Kuinka niin? Valtaosa uusperheessä elävistä lapsista ja aikuisista on erittäin tyytyväisiä tilanteeseensa. Ei ne uusperheet muuten olisi niin yleisiä, jos ne olisivat kovin vaikeita.
Tyytyväisiä, vai kohtaloonsa tyytyneitä paremman puutteessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsettomana miehenä tulin uusperheeseen. 20+ vuotta nyt oltu. On yhteisiäkin lapsia, aikuisia jo. Alku oli aika raju muutos, siihen tottui ajan myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aluksi vaikeaa ja ajan myötä vaan vaikeampaa. Uusperheet ovat julma rangaistus lapsille ja sanana hirviö, koska kyse ei koskaan ole perheestä.
Kuinka niin? Valtaosa uusperheessä elävistä lapsista ja aikuisista on erittäin tyytyväisiä tilanteeseensa. Ei ne uusperheet muuten olisi niin yleisiä, jos ne olisivat kovin vaikeita.
Tyytyväisiä, vai kohtaloonsa tyytyneitä paremman puutteessa?
Jos haikaillee koko ajan parempaa niin ei todennäköisesti ole tuytyväinen mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tunne ketään joka olisi ollut onnellinen lapsena uusiperheessä. On niitäkin varmasti mutta sen on pakko olla niin että useimmiten se on kamalaa. Älkää muuttaako yhteen jos lapset on vanhempia kun taaperoita. Mulla ei ole lapsia ja näinkin oma asunto on niin paljon parempi vaihtoehto kuin asua yhdessä partnerin kanssa.
Mä tunnen kyllä oikein onnistuneitakin uusperheitä. Yhteistä näille kaikille on se että edustavat vähän ylempää yhteiskunnallista luokkaa, tiedä sitten onko sattumaa vai kovinkin olennaista.
Matala koulutustaso ja useat erot ja uusperheet lennosta vaihtaen korreloivat keskenään.
Mutta olisiko näissä porukoissa ollut sen parempaa siinä ydinperheessäkään?
Tuskinpa jos tuollaiseen taipuvainen koulutuksensa kesken jättänyt. Olisi jättänyt lapsen/lapset silloin hankkimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monen heppoisin syin eroilevan ja moninkertaisen uusperheilijän ei olisi pitänyt hankkia koskaan lapsia.
Mihkä perusteet on heppoisia ja kuka ne määrittää?
Siinäpä sinulle pohdittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomana miehenä tulin uusperheeseen. 20+ vuotta nyt oltu. On yhteisiäkin lapsia, aikuisia jo. Alku oli aika raju muutos, siihen tottui ajan myötä.
Selvyyden vuoksi meillä menee oikein hyvin, eli iloksi se muuttui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aluksi vaikeaa ja ajan myötä vaan vaikeampaa. Uusperheet ovat julma rangaistus lapsille ja sanana hirviö, koska kyse ei koskaan ole perheestä.
Kuinka niin? Valtaosa uusperheessä elävistä lapsista ja aikuisista on erittäin tyytyväisiä tilanteeseensa. Ei ne uusperheet muuten olisi niin yleisiä, jos ne olisivat kovin vaikeita.
Tyytyväisiä, vai kohtaloonsa tyytyneitä paremman puutteessa?
Jos haikaillee koko ajan parempaa niin ei todennäköisesti ole tuytyväinen mihinkään.
Ei olekaan. Koska usein.omat lapsuuden valliejäämiset jätetty tahallaan hoitamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monen heppoisin syin eroilevan ja moninkertaisen uusperheilijän ei olisi pitänyt hankkia koskaan lapsia.
Mihkä perusteet on heppoisia ja kuka ne määrittää?
Siinäpä sinulle pohdittavaa.
Ja miksi minun sitä pitäisi pohtia? Sinä ilmeisesti tiefät joten kerro ihmeessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aluksi vaikeaa ja ajan myötä vaan vaikeampaa. Uusperheet ovat julma rangaistus lapsille ja sanana hirviö, koska kyse ei koskaan ole perheestä.
Kuinka niin? Valtaosa uusperheessä elävistä lapsista ja aikuisista on erittäin tyytyväisiä tilanteeseensa. Ei ne uusperheet muuten olisi niin yleisiä, jos ne olisivat kovin vaikeita.
Tyytyväisiä, vai kohtaloonsa tyytyneitä paremman puutteessa?
Jos haikaillee koko ajan parempaa niin ei todennäköisesti ole tuytyväinen mihinkään.
Ei olekaan. Koska usein.omat lapsuuden valliejäämiset jätetty tahallaan hoitamatta.
Siltähän tämä aloituskin vähän vaikuttaa.
No tässäkin tapauksessa on kaikille osapuolille parasta, että sitä uusperhettä ei muodosteta. Aikuiset ja lapset säästyvät riitelyltä ja hankalilta tilanteilta kotona ja lapsilla on todennäköisesti paremmat mahdollisuudet kasvaa aikuisiksi, kun heille ei muodostu mahdollisuutta alkaa kapinoida tyhmää äitipuolta vastaan vaan joutuvat kohtaamaan prinsessa-asenteensa rajoitukset ihmissuhteissa, joista oikeasti välittävät (= on motivaatio muuttua).