Millainen ihminen on neljännessä avioliitossa?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Huono kumppani tai huonoja valintoja jatkuvasti tekevä. Molempia varmaankin.
Tai sit ihana.
Ihminen on sarjapolygamisti.
Te incelit vain ette pääse ekaankaan suhteeseen. Käykö kateeks 😂
En tunne henkilökohtaiesti sen paremmin julkisuudesta tunnettua kansanedustaja, ministerinäkin toiminutta keskusta pj. Antti "kanki" Kaikksota enkä hänen ex-puolisoa mm. Sdp:ta kansanedustajana toiminutta Satu Taiveahoa .
Silti oli mielenkiintosita huomata kuinka kun Kaikkonen meni avioon kolmannen kerran häntä kuvattiin alfaurokseksi jolle perhe ja perheen hyvinvointi ovat kunnia asiaoita ja olla rakastava puoliso.
Kun taas Kaikkosen ex-puolsionsa mennessä kolmannen sittemmin "jo" neljänne kerran mennessä avioon hänestäö on kuullut ja joitain kertoja saanut lukea aika paljon vastakkaisisia kommentteja, joista lievempia ovat olleet tokaisut että aika moine kana-aivo tai vastuuton rumasana on
Mutta joo Kaikkonen on syntynyt vuonna 1974 jja Taiveaho 1976, joten eivät nyt ihan hirmuista kiirettä ole pitäneet mutta en minä nyt oikein silti osaa olla edes kateellinen, että ovat onnistuneet näin monta kertaa avioon mennä. Himena kyllä ihmettelen, että miksi Mutta ihmetellessäni saan kuulla vain, että miten vositkaan tietää ja ymmrtää, kun en ole ollut ensimmäistäkään kertaa aviossa. Ja näin epäielmättä olvat oikeassa; en todella ymmärrä.; vaikka tiedänkin, että edelleen on eroa sillä, että elääkö aviossa vai esimerkiksi avoliitossa
Ikisinkku mies 40+
Sitoutuva. Rohkea. Ikuinen optimisti, ei mikään katkera, ruikuttava pelkuri kuten useat kommentoijat.
Voi miten taas on katkeraa ininää 😂
En ole koskaan ymmärtänyt tätä naimisiinmenoa. Eikö todellakaan jotkut voi sitoutua parisuhteeseen ilman aamenta?
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt tätä naimisiinmenoa. Eikö todellakaan jotkut voi sitoutua parisuhteeseen ilman aamenta?
Minusta taas parisuhde voisi olla ilman seksiä. En ole koskaan ymmärtänyt miksi parisuhteessa pitäisi olla seksiä.
On maailmassa monta ihmeellistä asiaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono kumppani tai huonoja valintoja jatkuvasti tekevä. Molempia varmaankin.
Tai sit ihana.
Ihminen on sarjapolygamisti.
Te incelit vain ette pääse ekaankaan suhteeseen. Käykö kateeks 😂
Ei sun elämää käy kateeksi kenelläkään millään tavalla!
Vaikka niin luuletkin.
Vierailija kirjoitti:
Samaan aikaan neljä vaimoa vai jo erottu muista ja uusi kyseessä? Tarkennapa, äläkä aina heittele samaa "kysymys otsikossa".
Vaikka niin 😉
Julkkiksen osalta aiheesta saa ainakin runsaasti
pöyhittävää ja ruodittavaa jos julkkis oma-aloitteisesti avautuu näistä.
Vierailija kirjoitti:
Sitoutuva. Rohkea. Ikuinen optimisti, ei mikään katkera, ruikuttava pelkuri kuten useat kommentoijat.
Unohdit sanan ”syrjäytynyt” tuosta listasta joka ei edes kymmenkohtainen.
Sanoisin että kolme kertaa avioeronnut ihminen.
Joo tämä on vähän sama. Ei osannut yhtä yritystä kasvattaa niin perusti monta.