Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ystävä, jolla on aina asiat huonosti.
26.09.2026 |
Olen tuntenut ystäväni nyt jo kohta 30 vuotta, tutustuttiin teini-ikäisinä. Ihan sieltä nuoresta saakka hänellä on aina ollut "ongelmia", lainausmerkeissä siksi, että suurin osa ongelmistaan on sellaisia joita hän kuvittelee/pelkää tapahtuvaksi, ja osa ongelmista taas tulee siitä, että hän on ihan älyttömän herkkä kaikelle, loukkaantuu, suuttuu ja stressaa sellaisista asioista, jotka moni muu kuittaisi naurahtamalla tai olankohautuksella. Hän saattaa jäädä vatvomaan viikkokausiksi jotain aivan mitätöntä pikkuasiaa.
Toki, tiedän, että toisen tunteita ja kokemuksiahan ei voi kieltää tai mitätöidä, eli kun hän kokee jonkun itselleni mitättömän pikkuasian isona ongelmana itselleen, niin silloinhan se ON hänen iso ongelma, eikä siinä minun mielipiteeni asiasta muuta sitä suuntaan tai toiseen.
Tämän pitkän alustuksen jälkeen asiaan. Eli, hän on ihan mahdottoman raskasta seuraa. Ollut aina, mutta viime vuosina kestän häntä yhä vähemmän. Olen tietenkin jo vähentänyt tapaamisiaan, aiemmin näimme monta kertaa viikossa, nykyään suostuin ("ehdin") tapaamaan hänet esim. kesän aikana vain kerran.
Sekin tapaaminen meni siihen, että hän puhui koko ajan ongelmistaan, ja itki. Kuuntelin empaattisesti, mutta pidin sitten taas taukoa yhteydenpidossa. Eilen hän sitten soitti ja tällä kertaa vastasin, mutta kaduin sitä samantien, koska taas puhuimme vain hänen asioistaan ja ongelmistaan ja hän itki puhelimessa.
Ystävyytemme ei ole ikinä ollut vastavuoroista. Nuoresta saakka hän on ollut se, joka puhuu monologejaan näistä "ongelmistaan" ja itkee, ja minä kuuntelen.
Tiedän myös, etten suinkaan ole ainoa, hän on itse maininnut minulle nyt tähän mennessä jo kolmen ystävänsä hylänneen hänet, kertoen suoraan syyksi, etteivät jaksa hänen jatkuvaa negatiivisuuttaan, tai olla hänelle terapeutteina.
Kaverini itse ei ymmärrä asiaa, hän on vaan syvästi loukkaantunut, että "hänet jätetään kun hänellä on vaikeaa". Ei tunnu ymmärtävän, että ulkopuolisten silmissä hänellä ei mitään muuta koskaan olekaan, kuin vaikeaa.
Tämän lisäksi hän on erittäin huono kuuntelemaan muita tai keskittymään muiden asioihin. Ei ilkeyttään, mutta hänellä on mm. tiettyjä nepsydiagnooseja, jotka selittävät asiaa, ja osin luulen että hän on vaan niin syvällä omissa "ongelmissaan", ettei yksinkertaisesti kykene miettimään ketään muuta ihmistä. Hänellä ei ole siihen osaamista eikä voimavaroja.
No mitähän tällä nyt hain. Lähinnä puran omaa mieltäni. Huomaan että nämä vuosikymmenet hänen pitkäaikaisimpana "terapeuttinaan" alkavat tehdä minusta katkeran häntä kohtaan. Inhoan, ja vihaan häntä, ja olen katkera, koska ikinä ei tullutkaan sitä "mun vuoroa", jolloin hän olisi viimein joskus keskittynyt vuorostaan minuun. Koko ajan on kyse vain hänestä.
Ja sitten toisaalta tunnen empatiaa ja sääliä häntä kohtaan, ja ymmärrän, ettei hän ole tahallaan tuollainen kuin on. Eikä ole ilkeä, paha eikä epäluotettava. Kärsii paljon, vaikkakin ongelmat ovat enimmäkseen hänen omassa päässään. On myös kertonut, että välillä hänellä on jopa itsetuhoisia ajatuksia yksinäisyytensä vuoksi. Miten minäkin hänet sitten muka hylkäisin...
Ps. Kyllä, hän käy terapiassa nykyään ja hänellä on myös aloitettu lääkitys. Onneksi. Mutta eihän sekään ihmeisiin pysty eikä luonnetta muuta.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon tajunnut oman raskaan ystäväni kanssa, että osa ongelmaa on se, että hän olettaa että muutkin kertoisivat vuorostaan hänelle, jos heidän elämässään tapahtuisi vastaavia "vastoinkäymisiä" kuin ne mistä hän valittaa. Kun muilla on korkeampi ilmoittamiskynnys vaikka jostain että tuntui paineen tunnetta rinnassa tai väsymystä, niin hän olettaa että meillä on voimavaroja voivotella hänen asioitaan jatkuvasti. Olen näin ollen alkanut herkemmin kertoa hänelle jos on vaikka jotain just fyysisiä vaivoja. Hänkin kyllä usein ignooraa tai siis aidosti jättää huomaamatta viestit, kun ne siis tulevat ryhmään jossa on paljon viestejä. Jos sattuu olemaan just sopivasti paikalla niin reagoi niihin kyllä oikein empaattisesti. Mutta joo jos yhtään on jäänyt odottelemaan että jotenkin selkeästi tulis mun vuoro valittaa tai olla kannateltavana niin on saanut odottaa maailman tappiin.
Mä olen elämäni aikana todennut, että järkevämpää hakea vertaistukea kuin kuvitella, että joku, jolla ei ole harmainta hajuakaan koko asiasta, voisi olla tukenasi.Ystävyys on hieno juttu ja joskus ystävyys kannatteleekin pitkään. Mutta jos ystäväsi ei tajua sanoistasi yhtään sen enempää kuin jos puhuisit hänelle mandariinikiinaa, niin ystäväsi on väärä henkilä tuklemaan ja auttamaan sua.
Ehkä ei riipu niinkään asiasta vaan kokemusmaailmasta, ei kaikkea tarvitse olla kokenut itse ymmärtääkseen. Eikä se saman kokenut niin sanottu vertaistuki aina välttämättä ymmärrä toisen kokemusta.
Jos ihmisellä on riittävän kehittynyt kognitiivinen empatia, niin hän pystyy ymmärtämään muiden kokemusmaailmaa ilman omaa kosketuspintaa siihen. Toisaalta esimerkiksi juuri vertaistukiryhmissä monet hahmottavat maailman niin itsekeskeisesti, että heidän antamansa vertaistuki on pikemminkin projisointia kuin aitoa tukemista.
On totta että vertaistuki ei välttämättä toimi, mikäli ne kokemukset on niin erilaisia, huolimatta siitä että kyseessä olisikin tavallaan sama kokemus tai tapahtuma. Tunnen yhden samanikäisen joka on myös menettänyt vanhempansa samassa tapauksessa kuin minäkin, mutta meillä on ihan erilaiset kokemukset siitä asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkein sama. Yhdellä kaverillani A on aina stressaantunut ja alavireinen mieliala, kääntää kaikki keskustelut itseensä vaikka puhuttaisiin Brasilian sademetsistä. Tyyliin syyllistyy sitten tästä puheenaiheesta, kun kävi eilen mäkkärissä joten on osin syyllinen sademetsien hakkuisiin. Hänen mielialojensa mukaan ollaan joustettu ja hypitty. Enää en jaksa hyppiä ja olen huomauttanut yhteiselle kaverillemmekin (B), että kannattaa miettiä onko kaverimme A kaiken sen joustamisen arvoinen. Kaveri A on käynyt terapiassa yli 10v ajan ja resurssit on kaikin puolin kunnossa järjestää elämä hyväksi. Kaverini B (ja myös minä) taas on taistellut läpi erilaisten kuvioiden ja hänellä on "oikeita syitä" joiden perusteella olla masentunut, väsynyt tai kiukkuinen. Siitä huolimatta hän on jaksanut olla tukena kaveri A:lle, joka on pohjattoman itsekeskeinen ja ailahteleva. Arvostan kaveri B:tä suuresti, joka vastaa puhelimeen vaikka arki olisi tulessa taustalla. Kiitos teille kaikille sellaisille ihmisille, jotka jaksatte olla toisille läsnä!
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi tarvitsee ammattiterapeutin apua. Sun ei kuulu olla terapeutti. Ei ole sun velvollisuus jaksaa tätä henkilöä hänen velloessaan negatiiviudessaan. Vinkiksi voin vielä kertoa että kun hän on hankkinut itselleen terapeutin niin sitten voitte nähdä mutta suosittelen että niin että käytte jossain tapahtumissa, elokuvissa, teatterissa, bändin keikalla jne josta voitte puhua sen jälkeen. Tuolloin hänelle ei jää aikaa vaan käyttää sinua terapeuttina vaan vietätte yhteistä aikaa. Jis teidän tapaamiset on aina kahvikupposen äärellä niin se helposti lipsahtaa sinne terapeutin puolelle. Tämä jos siis haluat vielä olla yhteydessä häneen. Ne muut hänen kaverit jotka hylkäsivät niin ylittivät sen pisteen etteivät jaksaneet enää tai ymmärsivät ettei tämä henkilö aio hakea ammattia apua jota hän tarvitsee. En pitäisi sinua mitenkään huonona ihmisenä jos et myöskään jaksa tätä ystävääsi. Mutta pyri siihen että in hakee oman terapeutin ja kaato mihin tilanne sitten menee. Voit tämän jälkeen myös sitten suoraan sanoa että et ole terapeutti vaan että ystäväsi kertoo nämä jutut sille hänen terapeutilleen.
En ymmärrä kun tällä palstalla monet kehottaa menemään terapeutille mutta ei terapeutille niin vaan pääse eikä kaikilla ole rahaa yksityiseen sehän maksaa kymmeniä euroja tunti.
Eihän tuollaista jaksa erkkikään. Luiskaan vaan. Ihan oikeasti siis, mitä järkeä tuollaisessa ystävyyssuhteessa on? Totta kai ystävää tuetaan hädässä ja vaikeina aikoina, mutta tuollainen ammattiruikuttaja imee kaiken elämänilon ympäriltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka sitten saa valittaa ja mistä?
Toisaalta eihän kukaan jaksa sellastakaan ihmistä joka vaikka on jäänyt lapsena orvoksi ja sen perusteella luulee olevansa ahh niin rankkoja kokenut että kenenkään ongelmat ei ole yhtään mitään verrattuna hänen ongelmiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka sitten saa valittaa ja mistä?
Kuka tahansa saa valittaa mistä tahansa. Pitää vain hyväksyä se, että jos sinä kuormitat jatkuvasti lähipiirisi ihmisiä milloin milläkin angstaamisella, panikoinnilla, pahanpuhumisella tai marisemisella, et välttämättä ole kovin pidettyä seuraa. Etenkään silloin, jos kukaan ei vastaavasti saa avautua sinulle, koska et jaksa/halua/ymmärrä olla välillä kuuntelijan ja tukijan roolissa. Aloittaja on ollut poikkeuksellisen kärsivällinen, sillä harva jaksaa 30 vuoden yksipuolista ystävyyttä umpi-itsekeskeisen ja loputtomassa negatiivisuudessa vellovan ihmisen kanssa. Nyt ap:llakin on alkanut tulla mitta täyteen, mikä on hänen itsensä kannalta erinomainen asia. Ystävänsä sietäisi olla oikeasti kiitollinen näistä kolmestakymmenestä vuodesta. Luulenpa tosin, että hän ei sellaiseen kykene.
Vierailija kirjoitti:
Kuka sitten saa valittaa ja mistä?
Parempaa valittamista on mm. kun suree sitä, että missasi Barbie-elokuvan alkutekstit ja rakennekynnestä lohkesi pala. Ja kaikki tämä vielä samana päivänä! Ainakin 6 postausta pitää tehdä ja viritellä keskustelua homman tiimoilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hirveä ihmissuhde tuo ap:n suhde. Estäisin ihan täysin. Sitä ennen voisin vaikka viestillä selittää, että suhde on käynyt raskaaksi eikä ole mitää iloa enää yhteydenotoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon tajunnut oman raskaan ystäväni kanssa, että osa ongelmaa on se, että hän olettaa että muutkin kertoisivat vuorostaan hänelle, jos heidän elämässään tapahtuisi vastaavia "vastoinkäymisiä" kuin ne mistä hän valittaa. Kun muilla on korkeampi ilmoittamiskynnys vaikka jostain että tuntui paineen tunnetta rinnassa tai väsymystä, niin hän olettaa että meillä on voimavaroja voivotella hänen asioitaan jatkuvasti. Olen näin ollen alkanut herkemmin kertoa hänelle jos on vaikka jotain just fyysisiä vaivoja. Hänkin kyllä usein ignooraa tai siis aidosti jättää huomaamatta viestit, kun ne siis tulevat ryhmään jossa on paljon viestejä. Jos sattuu olemaan just sopivasti paikalla niin reagoi niihin kyllä oikein empaattisesti. Mutta joo jos yhtään on jäänyt odottelemaan että jotenkin selkeästi tulis mun vuoro valittaa tai olla kannateltavana niin on saanut odottaa maailman tappiin.
Mä olen elämäni aikana todennut, että järkevämpää hakea vertaistukea kuin kuvitella, että joku, jolla ei ole harmainta hajuakaan koko asiasta, voisi olla tukenasi.Ystävyys on hieno juttu ja joskus ystävyys kannatteleekin pitkään. Mutta jos ystäväsi ei tajua sanoistasi yhtään sen enempää kuin jos puhuisit hänelle mandariinikiinaa, niin ystäväsi on väärä henkilä tuklemaan ja auttamaan sua.
Ehkä ei riipu niinkään asiasta vaan kokemusmaailmasta, ei kaikkea tarvitse olla kokenut itse ymmärtääkseen. Eikä se saman kokenut niin sanottu vertaistuki aina välttämättä ymmärrä toisen kokemusta.
Jos ihmisellä on riittävän kehittynyt kognitiivinen empatia, niin hän pystyy ymmärtämään muiden kokemusmaailmaa ilman omaa kosketuspintaa siihen. Toisaalta esimerkiksi juuri vertaistukiryhmissä monet hahmottavat maailman niin itsekeskeisesti, että heidän antamansa vertaistuki on pikemminkin projisointia kuin aitoa tukemista.
On totta että vertaistuki ei välttämättä toimi, mikäli ne kokemukset on niin erilaisia, huolimatta siitä että kyseessä olisikin tavallaan sama kokemus tai tapahtuma. Tunnen yhden samanikäisen joka on myös menettänyt vanhempansa samassa tapauksessa kuin minäkin, mutta meillä on ihan erilaiset kokemukset siitä asiasta.
Riippuu varmaan asiasta ja ihmisestä. Itse olen saanut nimenomaan vertaistukiryhmistä ideoita, miten ratkaista omia ongelmiani. Esimerkiksi vaikka polvien tekonivelleikkaukset, niin hyviä vinkkejä olen saanut kotona pärjäämiseen. Sellaisia, mitä en olisi tullut itse edes ajatelleeksi. Joillain on ollut ongelmia saada jalkaansa suoraksi ja mä olen kertonut heille omat vinkkini, miten sain leikkauksen jälkeen polven sekä koukkuun että suoristumaan.
Ymmärrän hyvin, että jotkut kaipaavat vain kuuntelijaa ja silloin on aika sama, kuka kuuntelee. Olen ollut jo 30 vuotta kipukroonikko ja mulla se kuuntelija on kissani. En tarvitse ihmistä kuuntelemaan enkä varsinkaan sellaista, jolla ei ole muuta sanottavaa kuin "voi voi" tai "onpa kurjaa". Lääkäri on sitten eri juttu, koska lääkärillä on sentään mahdollisuus tehdä asioille jotain. Mutta en vaivaa tuttuja lääkäreitä (sukulaista tai naapuriani) asialla vaan joko varaan ajan jonnekin tai käytän vaikka Dokportia. Mulla on pari ystävää, jotka ovat myös kipukroonikkoja ja heidän kanssaan joskus tulee juteltua kivuista, mutta mieluummin jutellaan jostain ihan muusta kuin kivuista. Kivut kun ovat läsnä aina, iloiset ja mukavat asiat eivät.
Mitä tulee menetyksiin, niin niistä olen sitten jutellut niiden kanssa, joita sama menetys myös koskee. Sama suru samaan aikaan ja saman henkilön menetyksen ollessa kyseessä. Siinä jaetaan yhteinen kokemus ja ollaan tukena toinen toisillemme murheellisessa elämäntilanteessa. En ole tarvinnut "ulkopuolisia" niihin hetkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saatat olla ystävä, johon otetaan yhteyttä vain silloin, kun asiat on huonosti. Kun asiat ovat hyvin, ystäväsi pitää yhteyttä muihin ystäviinsä.
Kuulostaa jonkinlaiselta ocd:ltä, pakkoneuroosilta. Kaikkihan heistä eivät sairaanloisesti vain pese käsiään tai vastaavaa, vaan ajatukset voivat vain jäädä pyörimään kehää. Sinun kannattaa rajata yhdessäoloaikaa reilusti. Käy vaikka puoli tuntia yhdessä kahvilla tai jossain tapahtumassa, jossa on muitakin. Jos tämäkin on liikaa, niin sitten kylmänviileästi katkaise välit. Mieluummin niin kuin että selän takana vihaat ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta eihän kukaan jaksa sellastakaan ihmistä joka vaikka on jäänyt lapsena orvoksi ja sen perusteella luulee olevansa ahh niin rankkoja kokenut että kenenkään ongelmat ei ole yhtään mitään verrattuna hänen ongelmiinsa.
Yleensä eivät edes ole kokeneet mitään niin ihmeellistä.
Kiitos tästä ketjusta. Silmäni avautuivat. Mikä typerys olenkaan ollut. Luullut ystävyydeksi outoa hyväksikäyttökuviota. Hän tarvitsi kuuntelijan ja kommentoijan, eikä minulta toivottu mitään avautumista itsestäni. Hänen tosiystävänsä saavat hänestä mukavaa, iloista seuraa yhteisiin aktiviteetteihin. Koska hänen kiinnostuksenkohteensa ovat aika epätavallisia, niistä puhumiseen tarvittiin minua. Ei mihinkään muuhun.
Alue: Aihe vapaa
Jos tilanne on ystävän kanssa mennyt siihen pisteeseen, että tuntee vain turhautumista, loukkaantumista ja kiukkua, kannattaa antaa ystävyyden hiipua hyvänpäiväntuttavuudeksi.