Ystävä, jolla on aina asiat huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiinnosta kysyn, tiedätkö millaisena ihmisenä ystäväsi itse pitää itseään? 

 

Autistisilla ihmisillä on joskus vääränlainen kuva omista kyvyistään. Minuus ja identiteetti saattaa olla rakentunut joidenkin ominaisuuksien varaan, joita heissä ei todellisuudessa ole juuri yhtään tai piirre on nimenomaan heidän heikkous ja muita kohtuuttomasti rasittava, mutta kokevat itse olevansa siinä hyviä. Eli toisin sanoen näkevät itsensä aivan toisin kuin mikä on ympärillä olevien ihmisten kokemus.

 

Kun ystäväsi puhuu ja kirjoittaa paljon, niin ajatteleeko hän esimerkiksi olevansa sosiaalisesti taitava? 

Aloituksen perusteella kuulostaa ennemminkin epävakaalta persoonalta.

Mun ystävälle taas on tehty törkeitä rikoksia ihan lapsesta lähtien. Hänet on  sotkettu ihan sairaaseen vyyhtiin, johon liittyy oksettavia, ällöttäviä ihmisiä, kuten oksettavia, ällöttäviä tekojakin,

Hänestä on ollut  valheita liikenteessä vuosikymmeniä. , 

Niihin on sekaantuneet  moraalittomat hullut, mutta valtaa pitäviäkin, joten tänä päivänäkään ei niistä tiedä moni.

Vasta viime vuosina jotkut ulkipuoliset  saaneet  vihiä kaikesta, mitä vuosien varrella järjestetty.

Suurin osa luulee edelleen, että olisi vain sattumia tai epäonnea tai jotain omia mokia. Tiedän paremmin, että suurin osa ei ole. 

Sen verran oudolta taholta ja outoja juttuja järjestetty, että vain älykkäimmät pystyvät  vähän päättelemään jotain ja  tajuamaan,   että suurin osa heille  kerrotuista jutuista on vääristelty tai täysin potaskaa. Osaa ei voi edes mitenkään vaan päätellä , jollei saa oikeaa tietoa joiltain, jotka oikeasti tietävät asioista. 

Valitettavasti jotkut eivät mitenkään ole tajunneet   kuvioita, sillä heille valehdelleet ovat asemassa, jossa ei uskottaisi valehtelevan ja sotkeentuneen rikoksiin.  

Siksi monet ovat ihan ulalla ystäväni asioista, kuka, mitä, miksi ja miten. Luulevat  tietävänsä. Tietävän vain  jotain  ja osan  tietävät väärin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on samantyyppinen kaveri. Ei oikein mitään vastavuoroisuutta. Hän valittaa ja ruikuttaa aina jostain ja kerää ongelmia ympärilleen tahtomattaankin. Muiden juttuja ei jaksa kuunnella kovin pitkään ja esimerkiksi viestit ignooraa jos eivät liity häneen vaan esim mun kuulumisia. Ihmettelee kun ihmiset ei viihdy hänen seurassaan ja itsekin lähinnä nykyään säälistä vaikka on hän jollain tapaa symppis eikä tahallaan ilkeä ja ikävä. 

Toikin on niin tuttua, että viestit ignoorataan täysin. Selailin juuri minun ja ystäväni viestejä, niin viimesimpänäkin usea viesti koskien hänen asioitaan, ja sitten viimeisempään viestiin kirjoitin mukaan omia kuulumisiani, niin siihen ei tullut mitään vastausta, ei edes reagointia peukulla... 

 

Ja ei tosiaankaan ole ensimmäinen kerta. 

 

Ap

Niin tai jos soitan, niin sanoo, ettei nyt oikein jaksa jutella tai osaa kommentoida. Mutta kun puhelu kääntyy hänen asioihinsa, jaksamista löytyy. 

Sano itse samoin, et nyt oikein jaksa jutella. Tottahan se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on samantyyppinen kaveri. Ei oikein mitään vastavuoroisuutta. Hän valittaa ja ruikuttaa aina jostain ja kerää ongelmia ympärilleen tahtomattaankin. Muiden juttuja ei jaksa kuunnella kovin pitkään ja esimerkiksi viestit ignooraa jos eivät liity häneen vaan esim mun kuulumisia. Ihmettelee kun ihmiset ei viihdy hänen seurassaan ja itsekin lähinnä nykyään säälistä vaikka on hän jollain tapaa symppis eikä tahallaan ilkeä ja ikävä. 

Toikin on niin tuttua, että viestit ignoorataan täysin. Selailin juuri minun ja ystäväni viestejä, niin viimesimpänäkin usea viesti koskien hänen asioitaan, ja sitten viimeisempään viestiin kirjoitin mukaan omia kuulumisiani, niin siihen ei tullut mitään vastausta, ei edes reagointia peukulla... 

 

Ja ei tosiaankaan ole ensimmäinen kerta. 

 

Ap

Niin tai jos soitan, niin sanoo, ettei nyt oikein jaksa jutella tai osaa kommentoida. Mutta kun puhelu kääntyy hänen asioihinsa, jaksamista löytyy. 

Tämä!

"Sori on nyt vähän vaikea päivä, en jaksa jutella", jos kerron jotain omaa elämääni sivuavaa. 

Jos häneltä kysyy, että mitä on sattunut, jaksaa jutella vaikka kaksi tuntia siitä. 

"Pitää mennä vessaan" ja "koira odottaa lenkille" toimii.

Vierailija kirjoitti:

Luin ketjun ja tulin niin ärtyneeksi, että aina vain hän, hän ja hän ja hänen elämänsä, hänen vaikeutensa, hänen asiansa. Pidänkö edes hänestä enää, no en! Pidin ennen kovasti, kun ystävyytemme oli vastavuoroista, silloin nuoruudessamme. Koska en ole eronnut ja elämäni on mennyt draamoitta ja sairauksitta, en ansaitse mitään huomiota, elämäni ei ole edes kuulumisten kysymisen arvoista. 

Eli kykenee vastavuoroisuuteen.

No mutta, lähtisin siitä että kun hän kertoo jonkun asian mikä mielestään huonosti, niin mietit onko siinä oikeasti tottakin osa, että onhan se vähän huonosti.?

Sitten voidaan kerätä yhteen ne asiat, mitkä olleet huonosti ja verrata johonkin keskiarvoon, mitä nyt yleisesti ihmisillä  on elämön varrella. Onko ollut enemmän merkillisiä ikäviä sattumia? Onko ollut  jopa ikävien tekojen ja rikosten uhri? Useiden sellaisten? 

Hyvä myös käydä positiivisetkin asiat, ettei liian ankeaa kuvaa näytetä, mutta kyllä huonoissa asioissa on myös eri vakavuusasteita ja eri asia,  onko aiheuttaja jotkut muut tahalleen järjestäneet ne,  tai silkkaa epäonnea.? 

Kaiken voi yrittää kuitata, että onhan sulla kummatkin kädet ja jalat vielä, joillain ei ole niitäkään, mutta wrong answer. 

Vierailija kirjoitti:

No mutta, lähtisin siitä että kun hän kertoo jonkun asian mikä mielestään huonosti, niin mietit onko siinä oikeasti tottakin osa, että onhan se vähän huonosti.?

Sitten voidaan kerätä yhteen ne asiat, mitkä olleet huonosti ja verrata johonkin keskiarvoon, mitä nyt yleisesti ihmisillä  on elämön varrella. Onko ollut enemmän merkillisiä ikäviä sattumia? Onko ollut  jopa ikävien tekojen ja rikosten uhri? Useiden sellaisten? 

Hyvä myös käydä positiivisetkin asiat, ettei liian ankeaa kuvaa näytetä, mutta kyllä huonoissa asioissa on myös eri vakavuusasteita ja eri asia,  onko aiheuttaja jotkut muut tahalleen järjestäneet ne,  tai silkkaa epäonnea.? 

Kaiken voi yrittää kuitata, että onhan sulla kummatkin kädet ja jalat vielä, joillain ei ole niitäkään, mutta wrong answer. 

Mä en yksinkertaisesti jaksa. Tuohan olisi terapeutin työtä. 

Mitä täällä ruikutat? Ghostaa hänet ja lopeta valitus. Vai aiotko jatkaa vuosi tolkulla tätä? 

Vierailija kirjoitti:

Hassua kyllä, minä olen sellainen "ystävä jolla on aina asiat huonosti", ja iso osa ongelmista on myös pääni sisällä ahdistuksen, pelkojen ja paniikin takia... Yksi suuri pelkoni onkin, että valittaminen on ärsyttävää, ja että ihmiset näkevät minut rasittavana. Joten minulla on taipumus "kadota", kun minulla menee huonosti, etenkin henkisesti huonosti. En pidä yhteyttä, jos minulla ei ole mitään hyvää kerrottavaa. En osaa teeskennellä tarpeeksi hyvin, että asiat ovat hienosti, kun ne eivät ole.

Mutta tämäkään ei ole hyvä. Olen itse asiassa menettänyt hyviä ystäviä tämän takia, koska - yllätys, yllätys - ihmiset suuttuvat, jos heihin ei pidä säännöllisesti yhteyttä. Sen lisäksi tapahtuu helposti niin, että kun "huono kausi" jatkuu liian kauan, tulee yhteyden ottamisesta ja anteeksipyynnöstä koko ajan vaikeampaa. Kun alkaa tuntua siltä, että AINA vain pyytelen anteeksi hiljaisuuttani, alkaa olla noloa pitää yhteyttä enää ollenkaan.

Minä olen kyllä hyvä kuuntelija ja kiinnostunut muiden asioista, mutta yllättäen monet ihmiset myös muuttuvat epäileviksi, jos kuuntelee vain heidän juttujaan eikä kerro vastavuoroisesti mitään omistaan. Sillä saa nopeasti utelijan maineen. Ei-itsekeskeiset ihmiset eivät yleensä myöskään tykkää pitää monologia siitä, miten hyvin heillä menee, jos tietävät, että kuuntelijalla menee huonosti.

Kirsikkana kakun päällä se ei mene myöskään niin, että ongelmien pitäisi olla "tarpeeksi isoja", jotta ne kiinnostaisivat kavereita. Itse asiassa sellaiset asiat kuin läheisen kuolema tai vakava sairastuminen saavat monet ihmiset välttelemään sinua. Ihmiset eivät oikein kehtaa kohdata sellaisia, joille on tapahtunut jotain tosi ikävää tai joilla menee liian huonosti.

En nyt valita tässä, koska se on mitä on. En vain tiedä, mikä olisi paras tapa toimia. Tiedän, ettei valittaminen kiinnosta ketään, mutta en osaa tarpeeksi hyvin navigoida valittamatta niin, etten ärsyttäisi muita hiljaisuudellanikaan.

Ymmärrän sinua hyvin. Olen melko samassa tilanteessa. Olen vaikean sairauden ja monien vastoinkäymisten uuvuttama, siksi yksinäinen ja masentunut. En jaksa pitää ihmisiin yhteyttä, koska minulla ei ole mitään hyvää puhuttavaa. Minulle ei "tapahdu mitään", mistä voisi kertoa kuulumisia, eikä säästä ja maailmanpolitiikastakaan jaksa jauhaa. En halua olla se raskas valittaja, joten esitän normaalia. Saan sitten kuunnella ihmisten ainaista valitusta tyhjänpäiväisistä asioista, joille he itsekin voisivat tehdä jotain, mutta eivät viitsi. Tai hehkutusta, miten elämä on niiiin ihanaa, kun vain ajattelee positiivisesti.

Sori tämä valitus, ei ollut tarkoitus. Vetäydyn takaisin kolooni. 

Vierailija kirjoitti:

Hassua kyllä, minä olen sellainen "ystävä jolla on aina asiat huonosti", ja iso osa ongelmista on myös pääni sisällä ahdistuksen, pelkojen ja paniikin takia... Yksi suuri pelkoni onkin, että valittaminen on ärsyttävää, ja että ihmiset näkevät minut rasittavana. Joten minulla on taipumus "kadota", kun minulla menee huonosti, etenkin henkisesti huonosti. En pidä yhteyttä, jos minulla ei ole mitään hyvää kerrottavaa. En osaa teeskennellä tarpeeksi hyvin, että asiat ovat hienosti, kun ne eivät ole.

Mutta tämäkään ei ole hyvä. Olen itse asiassa menettänyt hyviä ystäviä tämän takia, koska - yllätys, yllätys - ihmiset suuttuvat, jos heihin ei pidä säännöllisesti yhteyttä. Sen lisäksi tapahtuu helposti niin, että kun "huono kausi" jatkuu liian kauan, tulee yhteyden ottamisesta ja anteeksipyynnöstä koko ajan vaikeampaa. Kun alkaa tuntua siltä, että AINA vain pyytelen anteeksi hiljaisuuttani, alkaa olla noloa pitää yhteyttä enää ollenkaan.

Minä olen kyllä hyvä kuuntelija ja kiinnostunut muiden asioista, mutta yllättäen monet ihmiset myös muuttuvat epäileviksi, jos kuuntelee vain heidän juttujaan eikä kerro vastavuoroisesti mitään omistaan. Sillä saa nopeasti utelijan maineen. Ei-itsekeskeiset ihmiset eivät yleensä myöskään tykkää pitää monologia siitä, miten hyvin heillä menee, jos tietävät, että kuuntelijalla menee huonosti.

Kirsikkana kakun päällä se ei mene myöskään niin, että ongelmien pitäisi olla "tarpeeksi isoja", jotta ne kiinnostaisivat kavereita. Itse asiassa sellaiset asiat kuin läheisen kuolema tai vakava sairastuminen saavat monet ihmiset välttelemään sinua. Ihmiset eivät oikein kehtaa kohdata sellaisia, joille on tapahtunut jotain tosi ikävää tai joilla menee liian huonosti.

En nyt valita tässä, koska se on mitä on. En vain tiedä, mikä olisi paras tapa toimia. Tiedän, ettei valittaminen kiinnosta ketään, mutta en osaa tarpeeksi hyvin navigoida valittamatta niin, etten ärsyttäisi muita hiljaisuudellanikaan.

Ehkä tuokin riippuu omasta käyttäytymisestä, että miten ihmiset suhtautuu vaikka läheisensä menettäneeseen. En ainakaan itse ole koskaan kokenut tuollaista että joku olisi vältellyt minua siksi että läheiseni kuolivat. Toki voin kuvitella että niin saattaisi tapahtua jos läheisensä menettäneen asenne olisi toisenlainen, ei keneltäkään voi odottaa jatkuvaa kuuntelemista yhdestä aiheesta.

Oon tajunnut oman raskaan ystäväni kanssa, että osa ongelmaa on se, että hän olettaa että muutkin kertoisivat vuorostaan hänelle, jos heidän elämässään tapahtuisi vastaavia "vastoinkäymisiä" kuin ne mistä hän valittaa. Kun muilla on korkeampi ilmoittamiskynnys vaikka jostain että tuntui paineen tunnetta rinnassa tai väsymystä, niin hän olettaa että meillä on voimavaroja voivotella hänen asioitaan jatkuvasti. Olen näin ollen alkanut herkemmin kertoa hänelle jos on vaikka jotain just fyysisiä vaivoja. Hänkin kyllä usein ignooraa tai siis aidosti jättää huomaamatta viestit, kun ne siis tulevat ryhmään jossa on paljon viestejä. Jos sattuu olemaan just sopivasti paikalla niin reagoi niihin kyllä oikein empaattisesti. Mutta joo jos yhtään on jäänyt odottelemaan että jotenkin selkeästi tulis mun vuoro valittaa tai olla kannateltavana niin on saanut odottaa maailman tappiin. 

Vierailija kirjoitti:

Oon tajunnut oman raskaan ystäväni kanssa, että osa ongelmaa on se, että hän olettaa että muutkin kertoisivat vuorostaan hänelle, jos heidän elämässään tapahtuisi vastaavia "vastoinkäymisiä" kuin ne mistä hän valittaa. Kun muilla on korkeampi ilmoittamiskynnys vaikka jostain että tuntui paineen tunnetta rinnassa tai väsymystä, niin hän olettaa että meillä on voimavaroja voivotella hänen asioitaan jatkuvasti. Olen näin ollen alkanut herkemmin kertoa hänelle jos on vaikka jotain just fyysisiä vaivoja. Hänkin kyllä usein ignooraa tai siis aidosti jättää huomaamatta viestit, kun ne siis tulevat ryhmään jossa on paljon viestejä. Jos sattuu olemaan just sopivasti paikalla niin reagoi niihin kyllä oikein empaattisesti. Mutta joo jos yhtään on jäänyt odottelemaan että jotenkin selkeästi tulis mun vuoro valittaa tai olla kannateltavana niin on saanut odottaa maailman tappiin. 

Mä olen elämäni aikana todennut, että järkevämpää hakea vertaistukea kuin kuvitella, että joku, jolla ei ole harmainta hajuakaan koko asiasta, voisi olla tukenasi.Ystävyys on hieno juttu ja joskus ystävyys kannatteleekin pitkään. Mutta jos ystäväsi ei tajua sanoistasi yhtään sen enempää kuin jos puhuisit hänelle mandariinikiinaa, niin ystäväsi on väärä henkilä tuklemaan ja auttamaan sua. 

Mä pelkään toisinaan, olenko ainoan ystäväni mielestä juuri tuollainen maanvaiva puhelimessa!  Soitellaan harvakseen ja kyllähän me kumpikin sorrutaan valittamaan kun on kerrankin kuuntelija. Siinä pitää olla tietoisesti tarkkana, että antaa toisellekin suunvuoron ja myös kuuntelee mitä hän sanoo.  Lopuksi mä vielä pahoittelen, että tuli taas vaan valitettua mutta hän sanoo, että hänellä on samat fiilikset! Ystävyys on kallisarvoinen lahja, sitä pitää vaalia.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon tajunnut oman raskaan ystäväni kanssa, että osa ongelmaa on se, että hän olettaa että muutkin kertoisivat vuorostaan hänelle, jos heidän elämässään tapahtuisi vastaavia "vastoinkäymisiä" kuin ne mistä hän valittaa. Kun muilla on korkeampi ilmoittamiskynnys vaikka jostain että tuntui paineen tunnetta rinnassa tai väsymystä, niin hän olettaa että meillä on voimavaroja voivotella hänen asioitaan jatkuvasti. Olen näin ollen alkanut herkemmin kertoa hänelle jos on vaikka jotain just fyysisiä vaivoja. Hänkin kyllä usein ignooraa tai siis aidosti jättää huomaamatta viestit, kun ne siis tulevat ryhmään jossa on paljon viestejä. Jos sattuu olemaan just sopivasti paikalla niin reagoi niihin kyllä oikein empaattisesti. Mutta joo jos yhtään on jäänyt odottelemaan että jotenkin selkeästi tulis mun vuoro valittaa tai olla kannateltavana niin on saanut odottaa maailman tappiin. 

Mä olen elämäni aikana todennut, että järkevämpää hakea vertaistukea kuin kuvitella, että joku, jolla ei ole harmainta hajuakaan koko asiasta, voisi olla tukenasi.Ystävyys on hieno juttu ja joskus ystävyys kannatteleekin pitkään. Mutta jos ystäväsi ei tajua sanoistasi yhtään sen enempää kuin jos puhuisit hänelle mandariinikiinaa, niin ystäväsi on väärä henkilä tuklemaan ja auttamaan sua. 

Ehkä ei riipu niinkään asiasta vaan kokemusmaailmasta, ei kaikkea tarvitse olla kokenut itse ymmärtääkseen. Eikä se saman kokenut niin sanottu vertaistuki aina välttämättä ymmärrä toisen kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Mä pelkään toisinaan, olenko ainoan ystäväni mielestä juuri tuollainen maanvaiva puhelimessa!  Soitellaan harvakseen ja kyllähän me kumpikin sorrutaan valittamaan kun on kerrankin kuuntelija. Siinä pitää olla tietoisesti tarkkana, että antaa toisellekin suunvuoron ja myös kuuntelee mitä hän sanoo.  Lopuksi mä vielä pahoittelen, että tuli taas vaan valitettua mutta hän sanoo, että hänellä on samat fiilikset! Ystävyys on kallisarvoinen lahja, sitä pitää vaalia.

Näin sen tulisi olla ja kuvasit sen, miten se on juuri sitä ihanaa vastavuoroista aitoa ystävyyttä.

Mutta oma ystäväni ei vastaa viesteihini nykyään yhtään mitään. Jatkaa sitten päivän, pari kuluttua taas omista asioistaan. Se on niin loukkaavaa. Minulla ei ole mitään väliä. Olen pelkkä kuuntelija ja kommentoija. Varmaan hän toivoo, etten koskaan kertoisi itsestäni yhtään mitään. 

Aivan kuin minun tuttavani! En aluksi meinannut uskoa, että hän todellakin joka kerta keskittyy vain itseensä ja omiin ongalmiinsa eikä ota huomioon lainkaan muita. No, pakkohan se oli sitten uskoa, kun ongelmien vyörytys vain jatkui. Lisäksi hän kertaa yhä uudelleen samoja juttuja, jotka ovat häntä joskus ärsyttäneet tai huoletaneet.

Olen samaa mieltä ap:n kanssa - ei siinä auta muu kuin ottaa kunnolla etäisyyttä. Näin minä olen tehnyt ja vähentänyt tapaamiset sekä puhelinsoitot minimiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on samantyyppinen kaveri. Ei oikein mitään vastavuoroisuutta. Hän valittaa ja ruikuttaa aina jostain ja kerää ongelmia ympärilleen tahtomattaankin. Muiden juttuja ei jaksa kuunnella kovin pitkään ja esimerkiksi viestit ignooraa jos eivät liity häneen vaan esim mun kuulumisia. Ihmettelee kun ihmiset ei viihdy hänen seurassaan ja itsekin lähinnä nykyään säälistä vaikka on hän jollain tapaa symppis eikä tahallaan ilkeä ja ikävä. 

Kirjoitinko minä tämän? Mulla on sanasta sanaan samanlainen kaveri. Mun viesteihin valitaan joku emoji "vastaukseksi", hänen asioistaan tehdään metrinpituisia viestejä. 

Minulla taas on kaveri, jonka viestit ovat usein niin lyhyitä ja arvoituksellisia, etten keksi vastaukseksi paljon muuta kuin emojin tai kuittauksen "ok". Tuntuu tyhmältä lähteä kysymään, mitä tarkoitat, ja kertoisitko tuosta matkasta tarkemmin, jos viestinä on pelkkä valokuva jostain nähtävyydestä.

Kuulostaa jossain määrin tutulta, vaikka aivan noin paha kokemus ei ole. Jotain vastavuoroisuutta omissa ystävyysssuhteissani on ollut, mutta niitä leimaa myös tuo, että toisella on jatkuvasti vaikeaa ja jokin kriisi jossa täytyy kannatella, tietty yleinen negaktiivisuus, toisten syyttely ja se, että täytyy kuunnella monologeja eivätkä minun asiani koskaan kiinnosta.

Näillä kavereilla on ollut epävakaa persoonallisuushäiriö, joka osittain selittänyt käytöstä, ja traumataustaa. Minusta mikään nepsyoireilu ei selitä tuollaista vuosikymmenten "hyväksikäyttösuhdetta", jossa olet pelkkää yleisöä. Toki pitää myös katsoa peiliin, että miksi hyväksyt tuon? Mutta samastun kyllä tuohon, että minäkin len odottanut sitä omaa vuoroa, joka harvoin on tullut, ja välillä miettinyt, että onhan niitä ollut hyviäkin hetkiä. Kai kaverissasi jotain hyvääkin on, kun noin pitkään olet kestänyt? Vai onko se ollut pelkkää kestämistä? Koetko velvollisuudeksesi auttaa?