Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ystävä, jolla on aina asiat huonosti.
26.09.2026 |
Olen tuntenut ystäväni nyt jo kohta 30 vuotta, tutustuttiin teini-ikäisinä. Ihan sieltä nuoresta saakka hänellä on aina ollut "ongelmia", lainausmerkeissä siksi, että suurin osa ongelmistaan on sellaisia joita hän kuvittelee/pelkää tapahtuvaksi, ja osa ongelmista taas tulee siitä, että hän on ihan älyttömän herkkä kaikelle, loukkaantuu, suuttuu ja stressaa sellaisista asioista, jotka moni muu kuittaisi naurahtamalla tai olankohautuksella. Hän saattaa jäädä vatvomaan viikkokausiksi jotain aivan mitätöntä pikkuasiaa.
Toki, tiedän, että toisen tunteita ja kokemuksiahan ei voi kieltää tai mitätöidä, eli kun hän kokee jonkun itselleni mitättömän pikkuasian isona ongelmana itselleen, niin silloinhan se ON hänen iso ongelma, eikä siinä minun mielipiteeni asiasta muuta sitä suuntaan tai toiseen.
Tämän pitkän alustuksen jälkeen asiaan. Eli, hän on ihan mahdottoman raskasta seuraa. Ollut aina, mutta viime vuosina kestän häntä yhä vähemmän. Olen tietenkin jo vähentänyt tapaamisiaan, aiemmin näimme monta kertaa viikossa, nykyään suostuin ("ehdin") tapaamaan hänet esim. kesän aikana vain kerran.
Sekin tapaaminen meni siihen, että hän puhui koko ajan ongelmistaan, ja itki. Kuuntelin empaattisesti, mutta pidin sitten taas taukoa yhteydenpidossa. Eilen hän sitten soitti ja tällä kertaa vastasin, mutta kaduin sitä samantien, koska taas puhuimme vain hänen asioistaan ja ongelmistaan ja hän itki puhelimessa.
Ystävyytemme ei ole ikinä ollut vastavuoroista. Nuoresta saakka hän on ollut se, joka puhuu monologejaan näistä "ongelmistaan" ja itkee, ja minä kuuntelen.
Tiedän myös, etten suinkaan ole ainoa, hän on itse maininnut minulle nyt tähän mennessä jo kolmen ystävänsä hylänneen hänet, kertoen suoraan syyksi, etteivät jaksa hänen jatkuvaa negatiivisuuttaan, tai olla hänelle terapeutteina.
Kaverini itse ei ymmärrä asiaa, hän on vaan syvästi loukkaantunut, että "hänet jätetään kun hänellä on vaikeaa". Ei tunnu ymmärtävän, että ulkopuolisten silmissä hänellä ei mitään muuta koskaan olekaan, kuin vaikeaa.
Tämän lisäksi hän on erittäin huono kuuntelemaan muita tai keskittymään muiden asioihin. Ei ilkeyttään, mutta hänellä on mm. tiettyjä nepsydiagnooseja, jotka selittävät asiaa, ja osin luulen että hän on vaan niin syvällä omissa "ongelmissaan", ettei yksinkertaisesti kykene miettimään ketään muuta ihmistä. Hänellä ei ole siihen osaamista eikä voimavaroja.
No mitähän tällä nyt hain. Lähinnä puran omaa mieltäni. Huomaan että nämä vuosikymmenet hänen pitkäaikaisimpana "terapeuttinaan" alkavat tehdä minusta katkeran häntä kohtaan. Inhoan, ja vihaan häntä, ja olen katkera, koska ikinä ei tullutkaan sitä "mun vuoroa", jolloin hän olisi viimein joskus keskittynyt vuorostaan minuun. Koko ajan on kyse vain hänestä.
Ja sitten toisaalta tunnen empatiaa ja sääliä häntä kohtaan, ja ymmärrän, ettei hän ole tahallaan tuollainen kuin on. Eikä ole ilkeä, paha eikä epäluotettava. Kärsii paljon, vaikkakin ongelmat ovat enimmäkseen hänen omassa päässään. On myös kertonut, että välillä hänellä on jopa itsetuhoisia ajatuksia yksinäisyytensä vuoksi. Miten minäkin hänet sitten muka hylkäisin...
Ps. Kyllä, hän käy terapiassa nykyään ja hänellä on myös aloitettu lääkitys. Onneksi. Mutta eihän sekään ihmeisiin pysty eikä luonnetta muuta.
Kommentit (78)
Mua rangaistaan täydellisellä hiljaisuudella, jos erehdyn puhumaan itse valitsemastani aiheesta. Aiheiden tulee käsitellä joko häntä tai hänen valitsemiaan aiheita. Tietenkin olisi kiva, jos voisimme saada elämäämme ihmisiä, jotka uhraisivat aikansa meille, eikä heistä tarvitsisi tietää kuin nimen. Aina, kun tulisi tarve purkaa mieltä, voisi soittaa tällaiselle uhrautujalle. Haluanko siis olla tällainen vastoinkäymisten, sairaskertomusten ym kärsivällinen kuuntelija?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata olla negatiivisten ihmisten seurassa
Tiedän tunteen, yhden tutun vanhemmat kuoli kun tämä oli teini ja siitä alkaen tällä on ollut aina niin vaikeaa elämäaaä. Vaikka kaikki on ollut hyvin, on saanut elää turvallisen ja turvatun lapsuuden ja nuoruuden, hänestä on huolehdittu ja on saanut mahsollisuuksia. Mutta ei, hänellä on aina asiat niin kurjasti, kurjemmin kuin kenelläkään.
Vierailija kirjoitti:
Pystyn samaistumaan. Pahinta on se kun en pysty ystävää mitenkään auttamaan. Hänellä on useimmiten talouteen liittyviä murheita. En häntä ole pystynyt auttamaan kun tuloni ovat samaa luokkaa. Osakseni on jäänyt olla se kuunteli, jolle hän asiansa vuodattaa. Minä en voi valittaa elämästäni, koska hän on aina kovempia kokenut ja hänellä on aina kurjempaa.
Jos et halua heti rajata yhteydenpitoa vaan vielä yrittää muuttaa suhteen dynamiikkaa, mitä jos kokeilisit toimia kuten hän. Ala heti puhumaan vain itsestäsi, keskeytä kun hän yrittää kertoa itsestään ja palaa itseesi, ignooraa kaikki viestit, joissa hän puhuu itsestään ja vastaa vain puhumalla lisää itsestäsi (tai jos et halua jakaa niin paljon henkilökohtaista asiaa, vaikka puutarhanhoidosta tms). Älä kysy mitä kuuluu tai mitään jatkokysymyksiä hänen aiheisiinsa. Kun hän (oletettavasti loukkaantuneena) kysyy, mitä ihmettä, kerro, että tältä teidän vuorovaikutuksenne näyttää sinun näkökulmastasi etkä enää jaksa tällaista, tarkoitus ei ole ilkeillä vaan näyttää, miltä se tuntuu. Ymmärrät, että hänellä on haasteensa, mutta sinun täytyy pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan myös etkä ole hänen terapeuttinsa. Ehdota vaikka, että pidätte vähän taukoa yhteydenpidossa, ja katsotte sitten seuraavissa yhteydenotoissa, muuttuuko tämä suhde vastavuoroisemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi tarvitsee ammattiterapeutin apua. Sun ei kuulu olla terapeutti. Ei ole sun velvollisuus jaksaa tätä henkilöä hänen velloessaan negatiiviudessaan. Vinkiksi voin vielä kertoa että kun hän on hankkinut itselleen terapeutin niin sitten voitte nähdä mutta suosittelen että niin että käytte jossain tapahtumissa, elokuvissa, teatterissa, bändin keikalla jne josta voitte puhua sen jälkeen. Tuolloin hänelle ei jää aikaa vaan käyttää sinua terapeuttina vaan vietätte yhteistä aikaa. Jis teidän tapaamiset on aina kahvikupposen äärellä niin se helposti lipsahtaa sinne terapeutin puolelle. Tämä jos siis haluat vielä olla yhteydessä häneen. Ne muut hänen kaverit jotka hylkäsivät niin ylittivät sen pisteen etteivät jaksaneet enää tai ymmärsivät ettei tämä henkilö aio hakea ammattia apua jota hän tarvitsee. En pitäisi sinua mitenkään huonona ihmisenä jos et myöskään jaksa tätä ystävääsi. Mutta pyri siihen että in hakee oman terapeutin ja kaato mihin tilanne sitten menee. Voit tämän jälkeen myös sitten suoraan sanoa että et ole terapeutti vaan että ystäväsi kertoo nämä jutut sille hänen terapeutilleen.
Hyvä neuvo, kokeilisin tuota ensin. Jos ei toimi, kehottaisin ap:ta myös miettimään, että miksi he alunperin ystävystyivät? Mikä on saanut jatkamaan ystävyyttä nämä kaikki 30 vuotta? Onko siis ystävässä joku sellainenkin puoli, jonka takia ystävyyttä on kannattanut ja kannattaa ylläpitää? Jos toinen osapuoli ei saa mitään hyvää itselleen kyseisestä ihmissuhteesta, niin miksi jatkaa sellaista ihmissuhdetta? Vähintäänkin olisi syytä jättää tällainen 'ystävyys' sinne jonnekin taustalle ja nähdä mahdollisimman harvoin, jos kuitenkin tuntee velvollisuudentunnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TLDR = “Too Long; Didn’t Read”. Joo ja mulla moinen "ystävä myös". En tapaile kuin n. Kerran vuodessa. Enkä tajua edes miksi noinkaan usein?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakin on samantyyppinen kaveri. Ei oikein mitään vastavuoroisuutta. Hän valittaa ja ruikuttaa aina jostain ja kerää ongelmia ympärilleen tahtomattaankin. Muiden juttuja ei jaksa kuunnella kovin pitkään ja esimerkiksi viestit ignooraa jos eivät liity häneen vaan esim mun kuulumisia. Ihmettelee kun ihmiset ei viihdy hänen seurassaan ja itsekin lähinnä nykyään säälistä vaikka on hän jollain tapaa symppis eikä tahallaan ilkeä ja ikävä.
Toikin on niin tuttua, että viestit ignoorataan täysin. Selailin juuri minun ja ystäväni viestejä, niin viimesimpänäkin usea viesti koskien hänen asioitaan, ja sitten viimeisempään viestiin kirjoitin mukaan omia kuulumisiani, niin siihen ei tullut mitään vastausta, ei edes reagointia peukulla...
Ja ei tosiaankaan ole ensimmäinen kerta.
Ap
Niin tai jos soitan, niin sanoo, ettei nyt oikein jaksa jutella tai osaa kommentoida. Mutta kun puhelu kääntyy hänen asioihinsa, jaksamista löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
TLDR = “Too Long; Didn’t Read”. Joo ja mulla moinen "ystävä myös". En tapaile kuin n. Kerran vuodessa. Enkä tajua edes miksi noinkaan usein?
Hehe jos se tdlr:n keskusteluun kirjoittanut didnt read niin miksi sitten kommentoi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakin on samantyyppinen kaveri. Ei oikein mitään vastavuoroisuutta. Hän valittaa ja ruikuttaa aina jostain ja kerää ongelmia ympärilleen tahtomattaankin. Muiden juttuja ei jaksa kuunnella kovin pitkään ja esimerkiksi viestit ignooraa jos eivät liity häneen vaan esim mun kuulumisia. Ihmettelee kun ihmiset ei viihdy hänen seurassaan ja itsekin lähinnä nykyään säälistä vaikka on hän jollain tapaa symppis eikä tahallaan ilkeä ja ikävä.
Toikin on niin tuttua, että viestit ignoorataan täysin. Selailin juuri minun ja ystäväni viestejä, niin viimesimpänäkin usea viesti koskien hänen asioitaan, ja sitten viimeisempään viestiin kirjoitin mukaan omia kuulumisiani, niin siihen ei tullut mitään vastausta, ei edes reagointia peukulla...
Ja ei tosiaankaan ole ensimmäinen kerta.
Ap
Niin tai jos soitan, niin sanoo, ettei nyt oikein jaksa jutella tai osaa kommentoida. Mutta kun puhelu kääntyy hänen asioihinsa, jaksamista löytyy.
Tämä!
"Sori on nyt vähän vaikea päivä, en jaksa jutella", jos kerron jotain omaa elämääni sivuavaa.
Jos häneltä kysyy, että mitä on sattunut, jaksaa jutella vaikka kaksi tuntia siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin ketjun ja tulin niin ärtyneeksi, että aina vain hän, hän ja hän ja hänen elämänsä, hänen vaikeutensa, hänen asiansa. Pidänkö edes hänestä enää, no en! Pidin ennen kovasti, kun ystävyytemme oli vastavuoroista, silloin nuoruudessamme. Koska en ole eronnut ja elämäni on mennyt draamoitta ja sairauksitta, en ansaitse mitään huomiota, elämäni ei ole edes kuulumisten kysymisen arvoista.
Hassua kyllä, minä olen sellainen "ystävä jolla on aina asiat huonosti", ja iso osa ongelmista on myös pääni sisällä ahdistuksen, pelkojen ja paniikin takia... Yksi suuri pelkoni onkin, että valittaminen on ärsyttävää, ja että ihmiset näkevät minut rasittavana. Joten minulla on taipumus "kadota", kun minulla menee huonosti, etenkin henkisesti huonosti. En pidä yhteyttä, jos minulla ei ole mitään hyvää kerrottavaa. En osaa teeskennellä tarpeeksi hyvin, että asiat ovat hienosti, kun ne eivät ole.
Mutta tämäkään ei ole hyvä. Olen itse asiassa menettänyt hyviä ystäviä tämän takia, koska - yllätys, yllätys - ihmiset suuttuvat, jos heihin ei pidä säännöllisesti yhteyttä. Sen lisäksi tapahtuu helposti niin, että kun "huono kausi" jatkuu liian kauan, tulee yhteyden ottamisesta ja anteeksipyynnöstä koko ajan vaikeampaa. Kun alkaa tuntua siltä, että AINA vain pyytelen anteeksi hiljaisuuttani, alkaa olla noloa pitää yhteyttä enää ollenkaan.
Minä olen kyllä hyvä kuuntelija ja kiinnostunut muiden asioista, mutta yllättäen monet ihmiset myös muuttuvat epäileviksi, jos kuuntelee vain heidän juttujaan eikä kerro vastavuoroisesti mitään omistaan. Sillä saa nopeasti utelijan maineen. Ei-itsekeskeiset ihmiset eivät yleensä myöskään tykkää pitää monologia siitä, miten hyvin heillä menee, jos tietävät, että kuuntelijalla menee huonosti.
Kirsikkana kakun päällä se ei mene myöskään niin, että ongelmien pitäisi olla "tarpeeksi isoja", jotta ne kiinnostaisivat kavereita. Itse asiassa sellaiset asiat kuin läheisen kuolema tai vakava sairastuminen saavat monet ihmiset välttelemään sinua. Ihmiset eivät oikein kehtaa kohdata sellaisia, joille on tapahtunut jotain tosi ikävää tai joilla menee liian huonosti.
En nyt valita tässä, koska se on mitä on. En vain tiedä, mikä olisi paras tapa toimia. Tiedän, ettei valittaminen kiinnosta ketään, mutta en osaa tarpeeksi hyvin navigoida valittamatta niin, etten ärsyttäisi muita hiljaisuudellanikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiinnosta kysyn, tiedätkö millaisena ihmisenä ystäväsi itse pitää itseään?
Autistisilla ihmisillä on joskus vääränlainen kuva omista kyvyistään. Minuus ja identiteetti saattaa olla rakentunut joidenkin ominaisuuksien varaan, joita heissä ei todellisuudessa ole juuri yhtään tai piirre on nimenomaan heidän heikkous ja muita kohtuuttomasti rasittava, mutta kokevat itse olevansa siinä hyviä. Eli toisin sanoen näkevät itsensä aivan toisin kuin mikä on ympärillä olevien ihmisten kokemus.
Kun ystäväsi puhuu ja kirjoittaa paljon, niin ajatteleeko hän esimerkiksi olevansa sosiaalisesti taitava?
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun ja tulin niin ärtyneeksi, että aina vain hän, hän ja hän ja hänen elämänsä, hänen vaikeutensa, hänen asiansa. Pidänkö edes hänestä enää, no en! Pidin ennen kovasti, kun ystävyytemme oli vastavuoroista, silloin nuoruudessamme. Koska en ole eronnut ja elämäni on mennyt draamoitta ja sairauksitta, en ansaitse mitään huomiota, elämäni ei ole edes kuulumisten kysymisen arvoista.
Ystävyys joutuu todella kovalle koetukselle, jos toiselle sattuu ja tapahtuu koko ajan uusia draamankäänteitä ja toiselle ei. Ensin mainittu kertoo elämänsä traagisista käänteistä, joita riittää ja se toinen, jonka elämä soljuu tasaisemmin, jää kuuntelijaksi ja kommentoijaksi. Jos asetelma heilahtaa pysyvästi tällaiseksi, ollaan vaikeuksissa. Draamailija tottuu siihen, että hänen elämäänsä käsitellään jatkuvasti ja se toinen tottuu vaikenemaan asioistaan, mutta piilossa alkaa katkeruus kasvaa valtavaksi maanalaiseksi juuristoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin koko ketjun. Nuorena on usein sen verran naiivi ja sinisilmäinen, että uskoo voivansa jotenkin auttaa. Jos ei muuten, niin ainakin kuuntelemalla. Ajan myötä selviää, että vaikka kuuntelisi miten paljon tahansa, mikään ei muutu. Olen kohdannut tllaisia ihmisiä elämäni aikana useampiakin. Muutaman sellaisenkin, joilla ongelmat ovat johtuneet rahatilanteesta ja vaikka olen taloudellisesti auttanut, niin mikään ei ole muuttunut. Aikoinaan yhdelle silloiselle ystävälleni sanoin, että olen valmis auttamaan häntä vuosibudjetin tekemisessä ja siten, että parissa vuodessa pääsisi eroon veloistaan ja sellaisina kuukausina, kun budjetti näyttää miinusta, olen valmis auttamaan. Tämähän oli hänelle suorastaan loukkaus. Osasi kuulemma itse huolehtia raha-asioistaan. Ei olla enää ystäviä, mutta jonkinlaisia kavereita kuitenkin. Aika harvoin häneltä enää tulee viestiä, mutta kun tulee, niin kertoo taas, miten vaikeaa elämä on ja jääkaappi taas tyhjä. Kysyy multa rahaa tai ruoka-apua, mutta vastaan aina, että ei mulla ole. On mulla, mutta en ole hänen pankkiautomaattinsa tai leipäjononsa.
Joskus aikoinaan tutustuin naiseen, jolla oli tosi paha tilanne erottuaan miehestään. Alussa kuuntelin paljon ja olin tukena, koska kuvittelin eron olevan aika tuore juttu hänen elämässään. Hän puhui asiasta kuin se olisi tapahtunut vuoden sisällä siitä, kun tutustuttiin. Kun hän vielä 2 vuotta myöhemminkin puhui aina vaan tästä asiasta ja katkeruudestaan exäänsä kohtaan ja hänen silloin teini-ikäiset lapsensakin päättivät muuttaa isälleen, tulin kysyneeksi, milloin se ero oikeasti tapahtui. Ja selvisi, että yli 10 vuotta aiemmin kuin me tutustuttiin.
Mulla on koulutus kuuntelemiseen, mutta en enää vuosikausiin ole ryhtynyt kenenkään terapeutiksi. Nimittäin terapeutin koulutusta mulla ei ole vaan sairaanhoitajan koulutus. Voin ohjata toisen hakemaan tarvitsemaansa ammattiapua, mutta itse en pysty ammattiapua antamaan. Olipa kyse terapiasta, pankista tai leipäjonosta.
Etkö voi ihan suoraan kertoa, että tilanne ja hänen ongelmansa kuormittavat sinua?
Itse kuuntelin 10 vuotta yhden ihmisen ongelmia, ja väsähdin siihen. Kerroin hänelle, että olen väsynyt enkä voi olla hänen tukihenkilönsä enää. Hän suuttui ja lopetti yhteydenpidon.
Ystävyyden tulee olla vastavuoroista, vaikka olisi nepsy kyseessä. Kokeile ruveta kertomaan omia ongelmiasi, miten hän suhtautuu siihen. Voit selittää, että haluaisit olla hänen ystävänsä, mutta nyt olet hänen tukihenkilönsä. Ystävät tukevat toisiaan vuorotellen.
Vierailija kirjoitti:
Keskityt nyt vain kaverisi ongelmiin, vaikka et selvästi itse osaa vetää omia rajojasi ja pitää niistä kiinni. Et myöskään osaa puhua omista tunteista kaverisi kanssa. Kaveriasi et voi muuttaa, itseäsi voit.
Ap:n on katsottava peiliin myös. Mikä ystävä se sellainen on joka valittaa ja haukkuu toista selän takana? Ei ystävä vaan petturi.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinnosta kysyn, tiedätkö millaisena ihmisenä ystäväsi itse pitää itseään?
Autistisilla ihmisillä on joskus vääränlainen kuva omista kyvyistään. Minuus ja identiteetti saattaa olla rakentunut joidenkin ominaisuuksien varaan, joita heissä ei todellisuudessa ole juuri yhtään tai piirre on nimenomaan heidän heikkous ja muita kohtuuttomasti rasittava, mutta kokevat itse olevansa siinä hyviä. Eli toisin sanoen näkevät itsensä aivan toisin kuin mikä on ympärillä olevien ihmisten kokemus.
Kun ystäväsi puhuu ja kirjoittaa paljon, niin ajatteleeko hän esimerkiksi olevansa sosiaalisesti taitava?
Ei tuo liity mitenkään autismiin, kellä tahansa voi olla epärealistisia kuvitelmia itsestään. Autistit ovat usein taitavia tulkitsemaan itseään, toisia eivät niinkään.
Minusta tuo kuulostaa semmoiselta introvertilta ja haavoittuvaiselta piilonarsistilta. Heidän seurassaa usein herää auttamisenhalu, mutta se apu ei usein kuitenkaan kelpaa.
Alue: Aihe vapaa
Kirjoitinko minä tämän? Mulla on sanasta sanaan samanlainen kaveri. Mun viesteihin valitaan joku emoji "vastaukseksi", hänen asioistaan tehdään metrinpituisia viestejä.