HS: 92-vuotias mies vietiin sairaalasta lahjoittamaan SDP-säätiölle 100000 euroa
verkkouutiset.fi/a/hs-92-vuotias-mies-vietiin-sairaalasta-lahjoittamaan-sdp-saatiolle-100000-euroa/
Kommentit (77)
Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja haki Helsingin Sanomien mukaan 92-vuotiaan Kaino Nurmisen helmikuussa 2025 sairaalan geriatriselta osastolta. Mies vietiin pankkiin siirtämään SDP:tä lähellä olevalle säätiölle lähes 100 000 euroa.
SDP:n toiminnassa pitkään mukana olleen miehen vointi oli HS:n mukaan herättänyt huolta sekä läheisissä että viranomaisissa. Ajokortin mies oli menettänyt vuodenvaihteessa, ja sairaalassa oli ehdotettu edunvalvontaa.
Demarisäätiö silti katsoi, ettei sillä ollut syytä epäillä miehen kykyä päättää lähes 100 000 euron lahjoituksesta. Nurmisen puoliso ei ollut tietoinen lahjoituksesta.
Kansan Sivistysrahaston hallitus oli hyväksynyt lahjoituksesta aiemmin kyselleen Kaino Nurmisen nimeä kantavan säätiön perustamisen. Säätiön toimitusjohtaja Ulla Vuolanne haki hänet kaksi päivää myöhemmin Turun yliopistollisesta keskussairaalasta pankkiin.
Lääkäri kertoi samana päivänä puhelimitse miehen tyttärelle, että tämä oli lähtenyt hoitamaan asioita sairaalan ulkopuolelle jonkun kanssa. Sairaalalla ei ollut perusteita estää miestä lähtemästä.
– Satuin soittamaan sairaalaan, jossa lääkäri kehotti vähän niin kuin soittamaan isän perään, Nurmisen tytär kertoo HS:lle.
Tyttären mukaan Nurmisen käytös oli muuttunut viime vuosien aikana epäluuloiseksi ja vihamieliseksi. Hän oli tehnyt tyttärestään kolme rikosilmoitusta, jotka eivät johtaneet toimenpiteisiin.
Kaino Nurmisen määrääminen yleiseen edunvalvontaan käynnistettiin sairaalajakson aikana. Hän menehtyi maaliskuussa 2025.
SDP:tä lähellä olevalla Kansan Sivistysrahastolla on noin 20 miljoonan euron pääomat ja yli 130 rahastoa.
hienoa SDP, hienoa Nasima welcome islam
SDp on kansan puolella ja lupaa kaikille köyhille enemmän avustuksia, varsinkin somaleille
Demaripaskasakki vauhdissa.
Yllättyneitä tasan nolla kappaletta.
Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja haki Helsingin Sanomien mukaan 92-vuotiaan Kaino Nurmisen helmikuussa 2025 sairaalan geriatriselta osastolta. Mies vietiin pankkiin siirtämään SDP:tä lähellä olevalle säätiöllelähes 100 000 euroa.
SDP:n toiminnassa pitkään mukana olleen miehen vointi oli HS:n mukaan herättänyt huolta sekä läheisissä että viranomaisissa. Ajokortin mies oli menettänyt vuodenvaihteessa, ja sairaalassa oli ehdotettu edunvalvontaa.
Demarisäätiö silti katsoi, ettei sillä ollut syytä epäillä miehen kykyä päättää lähes 100 000 euron lahjoituksesta. Nurmisen puoliso ei ollut tietoinen lahjoituksesta.
Lääkäri kertoi samana päivänä puhelimitse miehen tyttärelle, että tämä oli lähtenyt hoitamaan asioita sairaalan ulkopuolelle jonkun kanssa. Sairaalalla ei ollut perusteita estää miestä lähtemästä.
– Satuin soittamaan sairaalaan, jossa lääkäri kehotti vähän niin kuin soittamaan isän perään, Nurmisen tytär kertoo HS:lle.
Kaiken voi tehdä paskemmin! Perseilevä demari sakki pitää polkea suohon! Aina käsi toisen taskuilla!
Sille on varmaan syy, ettei hän halunnut jättää omaisuutta sukulaisilleen. Varmaan persuja sukulaiset. Noin minäkin aion tehdä omaisuudelleni.
ja spämmialoitus 685 samasta aiheesta poistoon.
Ihan normi toimintaa. Kaikki keinot käytetään.
Ei yllätä. Tällaisia rikkaiden vanhusten ryöstöjä tapahtuu Suomessa joka päivä. On ne sitten omaiset tai sitten säätiö. Kaikki haluaa omansa. Niin myös vanhuksen aikuinen lapsi...
pitäs ampua nuo SDPn johtojäsenet kaikki eli muslimit
Vanhus oli ilmaissut tahtonsa lahjoittaa perinnöstään koska oli huonoissa väleissä perikuntansa kanssa. Perikunta yrittää jälkijättöisesti saada rahat perikunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Törkeää demareilta.
Miksi? Eikö ihminen saa tehdä rahoillaan mitä haluaa?
Vierailija kirjoitti:
pitäs ampua nuo SDPn johtojäsenet kaikki eli muslimit
Huutelee palstaporvari kaljahöyryissään.
Voi kumpa tietäisitte miten paljon demarit luuhaavat palvelutaloissa äänestysaikoina 'ulkoiluttamassa' ikäihmisiä. Ruotsissahan nyt vastaavaa vaalivilppiä tutkitaan vasemmiston somalivaikuttajan kohdalla.
Haistaa rahan kuin demari.
Uusi urbaani sanonta.
SPD tuo koko kansan puolue ja köyhien ystävä islamisaation ja somalien hyväksi
äänestä rikolllisia, äänestä SDP