Huh-hah-huli, kenkää tuli!
Aamupäivällä tuli odotetttu tieto. Työsuhde päättyy muutosneuvotteluiden tuloksena. Yhdeydet firman verkkoon poistuivat välittömästi ja sitä myöten myös työvelvoite. Alkoi 6kk irtisanomisaika, minkä ajalta juoksee tietysti palkka normaalisti.
Samalla tietysti vtuttaa ja harmittaa, mutta toisaalta... nyt on aikaa panostaa omaan hyvinvointiin. Kyseinen työ imi etenkin loppuaikoina kaiken energian kuin mustaan aukkoon. Eniten harmittaa, että vaikea löytää toista yhtä hyvin maksavaa pestiä. Tämä rooli oli rakentunut vuosien saatossa ja liksa kaikkine bonuksine ja päivystyslisineen nousi reilusti yli sataan tonniin per vuosi.
Uskon, että duunia kyllä löytyy myös jatkossa, kunhan jaksaa ruveta katselemaan, muttei välttämättä yhtä taloudellisesti yhtä hyvää diiliä.
Toisaalta jemmassa on sen verran rahaa, että kaikkineen "nollatuloilla" muualta niillä selviäisi n. 4 vuotta lainanlyhennyksienkin kanssa. Työttömyyskorvaukset jne. pidentävät tuota aikaa vielä n. vuodella. Ja tietysti jos laskisi elintasoa ja luopuisi kalliista autosta, vieläkin enemmän.
Jospa loppuviikon sitten vain kävisi urheilemassa ja lueskelemassa täältä työttömmille kohdisttuja kannustusviestejä :P
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Vahva ja välittävä Suomi
Meillä taitaa olla sama suunta.
Muista, että ammattitaito häviää heti, kun asema on työtön. Töitä kannattaa vaihtaa mutta ei ikinä kannata olla työtön.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, ap. Sinä toit hienosti esiin, ettei työttömyys aina ole joku paha isku. Ja kuinka työttömälläkin voi olla yhtä ja toista omaisuutta. Täällä ei nääs yleisesti tajuta sitä, miten se on mahdollista.
Minä olin lähes samassa tilanteessa vuosia sitten ja pääsin vieläpä putkeen. Elämästä tuli tosi helppoa ja antoisaa.
Vierailija kirjoitti:
Tjoo, itselle napsahti nalli vuosi sitten, sittemmin onkin kosiskeltu jo takaisin kun tajusivat kuinka tärkeää se mitä tein oli. Parilta suoralta kilpailijaltakin tullut tarjoukset. Mut en kyllä vttu jaksa enää, kaikkensa tekee ja sitten joku yli-innokas pomo keksii innovoida tekijät ulos ja koko lafkan kusilammikkoon ja sitä pitäis mennä kalastelemaan sieltä ylös jonkun sijoittajan mieliks jonka lojaalius on silkka paskan turahdus.
Juu ei kiitos, mie vietän loppuelämäni räkien kattoon mieluummin, soronnoo!
Täytyy olla äärimmäisen epäpätevä esimies/yrittäjä joka kuvittelee että irtisanottu tulee riemusta kiljuen takaisin potkujen jälkeen. Ainakaan samalla rahalla ja eduilla. Kyllä se voi toimia jollain matalapalkka-alalla kun harva ehtii kerätä riittävää puskuria palkastaan. Mutta jos on sadantonnin vuosipalkka niin ei taitaisi monikaan lähteä takaisin. Varmasti monen sadan tonnin puskurit säästettynä ja sijoitettuna, jos on yhtään rahataitoja ollut ja kauemmin kuin vuoden ollut töissä.
Niin. Vaihdettu oma aloitteisesti joskus. Lähdetty tyhjään. Kannattaa tehdä viikko jotain ihan muuta ja unohtaa vanha. Tai pari. Sitten pläniä kasaan. Sulle tuli fyffee kuitenkin. Ja tekoälyltä vinkkejä ja cvtä
Duunistahan on monesti tehty veren imijä.vie kaiken muutenkin.
Elämä jatkuu
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Mestari!
Eihän puhemies päätä mistään.
Onnea!
Nyt dokaat päivälleen anssarin loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, ap. Sinä toit hienosti esiin, ettei työttömyys aina ole joku paha isku. Ja kuinka työttömälläkin voi olla yhtä ja toista omaisuutta. Täällä ei nääs yleisesti tajuta sitä, miten se on mahdollista.
20 Miljoonaa pitää olla että saa 5 tonnin eli mediaanitulot sijoitussalkulla.
Aika paska salkku pitää olla jos näin on :D Eikö edes 0,5% tuottoa irtoa mistään?
TE-toimistossa on hirveän hauskaa.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, ap. Sinä toit hienosti esiin, ettei työttömyys aina ole joku paha isku. Ja kuinka työttömälläkin voi olla yhtä ja toista omaisuutta. Täällä ei nääs yleisesti tajuta sitä, miten se on mahdollista.
Niinpä, palstalogiikan mukaan työtön on päihdeongelmainen ja elämänhallinnaton luuseri, joka vaan istuu kaiket päivät sohvalla syömässä omaa räkäänsä, jos nyt on ylipäänsä sängystä ylös päässyt.
Ikään kuin keskiluokkainen ihminen muuttuisi Joksikin Toiseksi heti, jos saa kengänkuvan persauksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, ap. Sinä toit hienosti esiin, ettei työttömyys aina ole joku paha isku. Ja kuinka työttömälläkin voi olla yhtä ja toista omaisuutta. Täällä ei nääs yleisesti tajuta sitä, miten se on mahdollista.
Täällä esitellään sellaisia uhkakuvia hallituksen leikkauksista kun ei ymmärretä oikeaa kuvaa
Kyllähän se vähän hankalaa on hakea töitä kortistosta käsin. Suosittelen AP:lle että ota heti vastaan väliaikainenkin työtarjous jos se on edes suurin piirtein omalta alaltasi,
Sitten käännät sen eduksesi työhaastettelussa, miten hyvä on ollut oppia järjestelmä x ja miten kätevää tutustua toisenlaiseen yrityskulttuuriin.
Mun outplacement-nonsensessä oli 1 hyvä tehtävä. Keksi 10 parasta onnistumistasi. Keksi mitä vaan, vaikka arvokas lähtö tai lenseä luonne. Se jalostuu hakuprosessin edetessä. Et ole vastuussa yt-neuvotteluista etkä tämän hetken talouslamasta, mutta sinun tulee pystyä kertomaan ne asiat jotka puoltavat sinun valitsemistasi. Mulle tuli potkujen jälkeen mieleen vain omia mokia, siksi tuollaisen listan ylläpito ja päivittäminen oli ihan loistava juttu. Ne unohtuu muuten ne omat voitot. Jokaisella on niitä.
Tulet ap huomaamaan, että "elintaso laskee" ihan automaattisesti, siis siinä mielessä, että rahaa kuluu vähemmän. Ihan huomaamatta.
Työssäkäynti on kallista.
Muistan miten Kaarina Davis kirjoitti kirjassaan "irti oravanpyörästä", että jos huomioi työntekemisen aiheuttamat kulut (työvaatteet, kulkemiset työpaikalle, työmaalounaat jne) hänen todellinen nettotuntipalkkansa sairaanhoitajan työstä oli 5 euroa. Tästä on siis aikaa ainakin 15 vuotta tästä kirjasta. No, Davis on hippi enkä ole varma sen matemaattisesta osaamisesta, mutta totta on, että ne siirtymät kustannuspaikalle maksaa, työvaatteet maksaa, työlounaat maksaa -koko eläminen maksaa enemmän. Koska kun ei ole töissä jaksaa kokata joka päivä alusta saakka itse, saa ravitsevampaa ja parempaa ruokaa pikkurahalla jne.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, ap. Sinä toit hienosti esiin, ettei työttömyys aina ole joku paha isku. Ja kuinka työttömälläkin voi olla yhtä ja toista omaisuutta. Täällä ei nääs yleisesti tajuta sitä, miten se on mahdollista.
No joo, joskus se osuu vähän paremmin. Ite olin 25v parivuotta ollut vasta töissä ensimmäinen lapsi juuri syntyi ostettiin talo kun olin kesälomalla 500000mk otin lainaa, lomalta palasin töihin niin kerrottiin että työt loppuu. Silloin ei paljon naurattanut.
Meillä on myös YT:t käynnissä mutta itse en ole lähdössä. Minulle olisi kyllä ihan sama jos joutuisin lähtemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, ap. Sinä toit hienosti esiin, ettei työttömyys aina ole joku paha isku. Ja kuinka työttömälläkin voi olla yhtä ja toista omaisuutta. Täällä ei nääs yleisesti tajuta sitä, miten se on mahdollista.
Täällä esitellään sellaisia uhkakuvia hallituksen leikkauksista kun ei ymmärretä oikeaa kuvaa
Kyllähän se vähän hankalaa on hakea töitä kortistosta käsin. Suosittelen AP:lle että ota heti vastaan väliaikainenkin työtarjous jos se on edes suurin piirtein omalta alaltasi,
Sitten käännät sen eduksesi työhaastettelussa, miten hyvä on ollut oppia järjestelmä x ja miten kätevää tutustua toisenlaiseen yrityskulttuuriin.
Mun outplacement-nonsensessä oli 1 hyvä tehtävä. Keksi 10 parasta onnistumistasi. Keksi mitä vaan, vaikka arvokas lähtö tai lenseä luonne. Se jalostuu hakuprosessin edetessä. Et ole vastuussa yt-neuvotteluista etkä tämän hetken talouslamasta, mutta sinun tulee pystyä kertomaan ne asiat jotka puoltavat sinun valitsemistasi. Mulle tuli potkujen jälkeen mieleen vain omia mokia, siksi tuollaisen listan ylläpito ja päivittäminen oli ihan loistava juttu. Ne unohtuu muuten ne omat voitot. Jokaisella on niitä.
Aivotutkimuskin puoltaa muuten tuota omien onnistumisten jatkuvaa listaamista.
Japanissa tehtiin tutkimus, jossa lasten piti joka ilta nukkumaan mennessä vasta kysymykseen: "Mistä olen tänään ylpeä?" Siis mihin toimintaansa ne ovat tyytyväisiä, missä kokevat onnistuneensa jne. Jo ensimmäisellä kysymyskerralla mantelitumakkeen aktiivisuus laski ja etuotsalohkon lisääntyi, käytännössä siis ahdistuneisuus väheni ja aivot muuttui "fiksummiksi". Seitsemän päivän jälkeen niiden käytös oli muuttunut koulussakin silminnähden, jos ne ei osanneet jotain, ne eivät sanoneet "en osannut tätä" vaan "minun täytyy vaan harjoitella enemmän" tms. Koska se kokemus omasta pystyvyydestä parani. Ja kaikenlaisia mitattavia muutoksia syntyi aivoissa, en enää muista kaikkia.
Erityisen liikuttavaa oli, kun yksi poika ei ollut alkuun keksinyt mitään mistä olisi ylpeä, monta iltaa meni ettei se keksinyt mitään. Sitten yhtenä päivänä se sanoi: "Autoin Kajua matikassa". Eli jos tuntuu että ei ole mitään syytä olla ylpeä itsestään tai tyytyväinen tekemisiinsä, kysyy vaan kysymästä päästyään, kyllä sieltä jotain alkaa löytyä. Koska joko alat nähdä toimintasi eri tavalla, tai sitten jopa toimia eri tavalla -näin niille lapsille kävi. Ensin ne alkoivat nähdä, mikä tämänhetken toiminnassa on kiitettävää, ja sen seurauksena toiminta alkoi muuttua koko ajan paremmaksi. Aivan ponnistuksitta. Yhdellä pienellä kysymyksellä joka ilta.
Tähän muuten perustuu kaikki manifestaatiot ja vetovoiman laitkin, käsittääkseni. Meidän aivot muuttuu aivan järkyttävästi kun niitä vähän ohjailee, minkä jälkeen oma käytös muuttuu aivan huomaamatta, minkä seurauksena se todellisuus, missä elää, muuttuu. Ihan ilman universumin mystisiä interventioita.
Yleensä meidät vaan on ohjelmoitu ohjaamaan aivojamme siihen suuntaan, että parempi olla vetelä ja passiivinen, väsynyt ja lamaantunut, koska olet ihan surkea ja muutkin huomaa sen minä päivänä hyvänsä. Äläkä nyt vaan sorru kehumaan itseäsi, mitä ihmisetkin siitä ajattelisi?
Itse kysyn nykyään monta kertaa päivässä refleksinomaisesti, "mihin voin toiminnassani olla tyytyväinen?" Tarkoittaen ihan niitä lähitunteja. Äsken kävin koiran kanssa lenkillä ja olin tyytyväinen kun olin kohtelias rollaattorimummolle joka tahtoi antaa koiralle herkkupalan, ja kaikenlisäksi oloni oli luonteva eikä vaivaantunut kuten joskus tuollaisissa tilanteissa on ollut.
Otan osaa..olen itse kokenut kun työ lähti ulkomaille joskus .Ei kivaa.Oletko siinä iäs et uutta työtä ehkä löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tjoo, itselle napsahti nalli vuosi sitten, sittemmin onkin kosiskeltu jo takaisin kun tajusivat kuinka tärkeää se mitä tein oli. Parilta suoralta kilpailijaltakin tullut tarjoukset. Mut en kyllä vttu jaksa enää, kaikkensa tekee ja sitten joku yli-innokas pomo keksii innovoida tekijät ulos ja koko lafkan kusilammikkoon ja sitä pitäis mennä kalastelemaan sieltä ylös jonkun sijoittajan mieliks jonka lojaalius on silkka paskan turahdus.
Juu ei kiitos, mie vietän loppuelämäni räkien kattoon mieluummin, soronnoo!
Täytyy olla äärimmäisen epäpätevä esimies/yrittäjä joka kuvittelee että irtisanottu tulee riemusta kiljuen takaisin potkujen jälkeen. Ainakaan samalla rahalla ja eduilla. Kyllä se voi toimia jollain matalapalkka-alalla kun harva ehtii kerätä riittävää puskuria palkastaan. Mutta jos on sadantonnin vuosipalkka niin ei taitaisi monikaan lähteä takaisin. Varmasti monen sadan tonnin puskurit säästettynä ja sijoitettuna, jos on yhtään rahataitoja ollut ja kauemmin kuin vuoden ollut töissä.
Epäpätevä on juurikin se avainsana tässä, se on innovaatiota ja dynaamista vaikuttamista parhaimmillaan!
Joo tiedän kyllä että yhden firman ongelmat eivät ole vertailukelpoja universaalisti, enemmän minua korpeaa tämä virtsapäinen työvoimapolitiikka missä omista huolehtiminen nähdään heikkoutena josta kuuluu rangaista eikä venäläis henkisenä pelkuruutena.
Vttuako minä osallistun yhteiskuntaan jos se toimii vain yhteen suuntaan ja vaikeudet kasataan aina heikoimmille, ei se ole reilu meno.
Sen verran onnekas olen että voin suksia vttuun koko maasta räkimään kattoon protestina, käyttämään säästöni ulkomaille, ehkä sieltä löytyy joku tarkoituskin.

Mene hyvä ihminen ulkomaille kun kerran ei ole mitään esteitä (perhe, talo tms). Minä lähtisin heti jos olisin nuori ja työkykyinen. Kielitaitoakin löytyis.
Hankkija?