Miksi jotkut nauttivat toisten satuttamisesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ala-asteella samassa koulussa yhden orvoksi jääneen tytön kanssa joka yritti kiusata toisia lapsiaa, sieltä taustalta huusi omat ongelmat ei oikein pärjännyt koulussa eikä ollut kavereita. Apua varmasti sai sosiaalihuollon asiakkaana ja oli järjestetty terapiaa, mutta vanhempien kuolema oli hänelle elämänsä järkytys. Nimitteli toisia lapsia, kehui itse olevansa itsenäisempi kuin me joilla on vanhemmat ja esimerkiksi ilkkui siitä kun tehtiin äitienpäiväkortteja että miten noloa, vitsi kun noloa kun te teette kortteja äideillenne.

Orpolikalla ei luulisi olevan yhtään mitään varaa arvostella muiden ihmisten perheitä.

Noin puhuu aikuinen, jonka vastuu olisi nähdä lapsen kokonaistilanne, eikä asettaa samalle moraaliselle mittapuulle aikuisen kanssa. 

Toisten lasten kiusaaminen ja näiden perheiden arvostelu ei ole hyväksyttävää käytöstä keneltäkään, tämä on tehtävä selväksi myös orvoksi jääneelle lapselle joka sellaista tekee. Kukaan ei kiistä orvon lapsen mahdollisia ongelmia, mutta toisten lasten ei tarvitse toimia yhden terapialeluina.

Surevalle ja oireilevalle lapselle asetetaan rajat, mutta häntä ei arvioida samalla moraalisella mittapuulla kuin aikuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ala-asteella samassa koulussa yhden orvoksi jääneen tytön kanssa joka yritti kiusata toisia lapsiaa, sieltä taustalta huusi omat ongelmat ei oikein pärjännyt koulussa eikä ollut kavereita. Apua varmasti sai sosiaalihuollon asiakkaana ja oli järjestetty terapiaa, mutta vanhempien kuolema oli hänelle elämänsä järkytys. Nimitteli toisia lapsia, kehui itse olevansa itsenäisempi kuin me joilla on vanhemmat ja esimerkiksi ilkkui siitä kun tehtiin äitienpäiväkortteja että miten noloa, vitsi kun noloa kun te teette kortteja äideillenne.

Orpolikalla ei luulisi olevan yhtään mitään varaa arvostella muiden ihmisten perheitä.

Noin puhuu aikuinen, jonka vastuu olisi nähdä lapsen kokonaistilanne, eikä asettaa samalle moraaliselle mittapuulle aikuisen kanssa. 

Toisten lasten kiusaaminen ja näiden perheiden arvostelu ei ole hyväksyttävää käytöstä keneltäkään, tämä on tehtävä selväksi myös orvoksi jääneelle lapselle joka sellaista tekee. Kukaan ei kiistä orvon lapsen mahdollisia ongelmia, mutta toisten lasten ei tarvitse toimia yhden terapialeluina.

Surevalle ja oireilevalle lapselle asetetaan rajat, mutta häntä ei arvioida samalla moraalisella mittapuulla kuin aikuista.

Kyllä rajat pitää asettaa.

Monella ei ole niitä lapsena ollut tai sitten muuten perhe ollut epävakaa. 

Siitä harvoin aikuisena mitään hyvää seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ala-asteella samassa koulussa yhden orvoksi jääneen tytön kanssa joka yritti kiusata toisia lapsiaa, sieltä taustalta huusi omat ongelmat ei oikein pärjännyt koulussa eikä ollut kavereita. Apua varmasti sai sosiaalihuollon asiakkaana ja oli järjestetty terapiaa, mutta vanhempien kuolema oli hänelle elämänsä järkytys. Nimitteli toisia lapsia, kehui itse olevansa itsenäisempi kuin me joilla on vanhemmat ja esimerkiksi ilkkui siitä kun tehtiin äitienpäiväkortteja että miten noloa, vitsi kun noloa kun te teette kortteja äideillenne.

Orpolikalla ei luulisi olevan yhtään mitään varaa arvostella muiden ihmisten perheitä.

Noin puhuu aikuinen, jonka vastuu olisi nähdä lapsen kokonaistilanne, eikä asettaa samalle moraaliselle mittapuulle aikuisen kanssa. 

Toisten lasten kiusaaminen ja näiden perheiden arvostelu ei ole hyväksyttävää käytöstä keneltäkään, tämä on tehtävä selväksi myös orvoksi jääneelle lapselle joka sellaista tekee. Kukaan ei kiistä orvon lapsen mahdollisia ongelmia, mutta toisten lasten ei tarvitse toimia yhden terapialeluina.

Surevalle ja oireilevalle lapselle asetetaan rajat, mutta häntä ei arvioida samalla moraalisella mittapuulla kuin aikuista.

Kyllä rajat pitää asettaa.

Monella ei ole niitä lapsena ollut tai sitten muuten perhe ollut epävakaa. 

Siitä harvoin aikuisena mitään hyvää seuraa.

Tuollainen epävakaan perheen lapsi patoaa usein vihaa sisäänsä. 

Kenties vuosikymmeniksi. 

Esittäen muille aivan muuta kuin mitä oikeasti on. 

Eli täysin valheellinen ihminen ytimeltään.

Sitten jossain vaiheessa ”havahtuu” ja aloittaa asiaan täysin syyttömiin läheisiin kohdistuvan väkivallan eri muodoissaan.

 Ei kadu sitä millään tavalla vaan nauttii siitä. 

Uhriutuu ihmisten edessä kun saa teoistaa kritiikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ala-asteella samassa koulussa yhden orvoksi jääneen tytön kanssa joka yritti kiusata toisia lapsiaa, sieltä taustalta huusi omat ongelmat ei oikein pärjännyt koulussa eikä ollut kavereita. Apua varmasti sai sosiaalihuollon asiakkaana ja oli järjestetty terapiaa, mutta vanhempien kuolema oli hänelle elämänsä järkytys. Nimitteli toisia lapsia, kehui itse olevansa itsenäisempi kuin me joilla on vanhemmat ja esimerkiksi ilkkui siitä kun tehtiin äitienpäiväkortteja että miten noloa, vitsi kun noloa kun te teette kortteja äideillenne.

Orpolikalla ei luulisi olevan yhtään mitään varaa arvostella muiden ihmisten perheitä.

Noin puhuu aikuinen, jonka vastuu olisi nähdä lapsen kokonaistilanne, eikä asettaa samalle moraaliselle mittapuulle aikuisen kanssa. 

Toisten lasten kiusaaminen ja näiden perheiden arvostelu ei ole hyväksyttävää käytöstä keneltäkään, tämä on tehtävä selväksi myös orvoksi jääneelle lapselle joka sellaista tekee. Kukaan ei kiistä orvon lapsen mahdollisia ongelmia, mutta toisten lasten ei tarvitse toimia yhden terapialeluina.

Surevalle ja oireilevalle lapselle asetetaan rajat, mutta häntä ei arvioida samalla moraalisella mittapuulla kuin aikuista.

Ei tietenkään. Vanhempansa menettäneet lapset tarvitsevat kaikenlaista apua, siksi heidät yleensä ohjataankin lastenpsykiatrisiin tutkimuksiin sekä lastensuojelun asiakkaiksi. Näin voidaan arvioida avun tarvetta ja tehdä suunnitelma tilanteen mukaan.

Eiväthän kaikki lapset käyttäydy samalla tavalla vaikka olisivat menettäneet vanhempansa. Toisten on helpompaa jatkaa arkea ja käsitellä asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ala-asteella samassa koulussa yhden orvoksi jääneen tytön kanssa joka yritti kiusata toisia lapsiaa, sieltä taustalta huusi omat ongelmat ei oikein pärjännyt koulussa eikä ollut kavereita. Apua varmasti sai sosiaalihuollon asiakkaana ja oli järjestetty terapiaa, mutta vanhempien kuolema oli hänelle elämänsä järkytys. Nimitteli toisia lapsia, kehui itse olevansa itsenäisempi kuin me joilla on vanhemmat ja esimerkiksi ilkkui siitä kun tehtiin äitienpäiväkortteja että miten noloa, vitsi kun noloa kun te teette kortteja äideillenne.

Orpolikalla ei luulisi olevan yhtään mitään varaa arvostella muiden ihmisten perheitä.

Noin puhuu aikuinen, jonka vastuu olisi nähdä lapsen kokonaistilanne, eikä asettaa samalle moraaliselle mittapuulle aikuisen kanssa. 

Toisten lasten kiusaaminen ja näiden perheiden arvostelu ei ole hyväksyttävää käytöstä keneltäkään, tämä on tehtävä selväksi myös orvoksi jääneelle lapselle joka sellaista tekee. Kukaan ei kiistä orvon lapsen mahdollisia ongelmia, mutta toisten lasten ei tarvitse toimia yhden terapialeluina.

Surevalle ja oireilevalle lapselle asetetaan rajat, mutta häntä ei arvioida samalla moraalisella mittapuulla kuin aikuista.

Valitettavasti kaikki eivät tee tuota rajojen asettamista. Varsinkin koulumaailmassa nähty asenteita että surevan lapsen tekemisiä yritetään puolustella ja vaaditaan katsomaan läpi sormien. Vedotaan siihen että lapsella kun nyt on ollut niin rankkaa, osaamatta tehdä mitään. Ei, sellainen lapsi joka satuttaa muita lapsia ihan vaan siksi että näillä on vanhemmat ja lapsella itsellä on paha mieli tästä ei voi olla kouluympäristössä. Onneksi on olemassa myös yhteistyökykyisiä perheitä.

Vierailija kirjoitti:

Eiväthän kaikki lapset käyttäydy samalla tavalla vaikka olisivat menettäneet vanhempansa. Toisten on helpompaa jatkaa arkea ja käsitellä asiaa.

Toisilla lapsilla on selviytymiskykyä.

psykopaattejahan ne on jotka pitäisi lukita mielisairaaloihin pois kunnon ihmisten seasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ala-asteella samassa koulussa yhden orvoksi jääneen tytön kanssa joka yritti kiusata toisia lapsiaa, sieltä taustalta huusi omat ongelmat ei oikein pärjännyt koulussa eikä ollut kavereita. Apua varmasti sai sosiaalihuollon asiakkaana ja oli järjestetty terapiaa, mutta vanhempien kuolema oli hänelle elämänsä järkytys. Nimitteli toisia lapsia, kehui itse olevansa itsenäisempi kuin me joilla on vanhemmat ja esimerkiksi ilkkui siitä kun tehtiin äitienpäiväkortteja että miten noloa, vitsi kun noloa kun te teette kortteja äideillenne.

Orpolikalla ei luulisi olevan yhtään mitään varaa arvostella muiden ihmisten perheitä.

Noin puhuu aikuinen, jonka vastuu olisi nähdä lapsen kokonaistilanne, eikä asettaa samalle moraaliselle mittapuulle aikuisen kanssa. 

Toisten lasten kiusaaminen ja näiden perheiden arvostelu ei ole hyväksyttävää käytöstä keneltäkään, tämä on tehtävä selväksi myös orvoksi jääneelle lapselle joka sellaista tekee. Kukaan ei kiistä orvon lapsen mahdollisia ongelmia, mutta toisten lasten ei tarvitse toimia yhden terapialeluina.

Surevalle ja oireilevalle lapselle asetetaan rajat, mutta häntä ei arvioida samalla moraalisella mittapuulla kuin aikuista.

Kyllä rajat pitää asettaa.

Monella ei ole niitä lapsena ollut tai sitten muuten perhe ollut epävakaa. 

Siitä harvoin aikuisena mitään hyvää seuraa.

Eri asia on alkaa moralisoida lasta, joka selvästi oireilee vanhempiensa kuolemasta. Aikuisen tehtävä on puuttua käytökseen ja tajuta, mistä se johtuu. Jos vastaat siihen moralisoimalla ja painamalla lasta alas, niin jatkat samaa asetelmaa aikuisen vallalla. Sun pitäisi tietää paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiväthän kaikki lapset käyttäydy samalla tavalla vaikka olisivat menettäneet vanhempansa. Toisten on helpompaa jatkaa arkea ja käsitellä asiaa.

Toisilla lapsilla on selviytymiskykyä.

No sulla ainakaan ei taida lapsista kokemusta olla. Onneksi.

Väkivalta ei ole sallittua, siitä joutuu vastuuseen !

Psykopaatit ovat sadistisia ja haluavat satuttaa. Ovat elukoita. Myös narsistit loukkaavat, ovat ilkeitä ja manipuloivat. 

Molemmat siis luonnevikaisia, sairaita ja kieroja, joilla kaikki on mennyt pieleen. 

Vierailija kirjoitti:

Psykopaatit ovat sadistisia ja haluavat satuttaa. Ovat elukoita. Myös narsistit loukkaavat, ovat ilkeitä ja manipuloivat. 

Molemmat siis luonnevikaisia, sairaita ja kieroja, joilla kaikki on mennyt pieleen. 

Jep, ja oman käden oikeus olisi paras tapa hävittää elukat. Saunan taa ja kuula kalloon! 

Vierailija kirjoitti:

Väkivalta ei ole sallittua, siitä joutuu vastuuseen !

Ehkä sinun ihannemaailmassasi. Oikeassa maailmassa Suomen oikeusvaltiossa saa ensikertalaisuus alennuksia ja muita päähän silittelyjä vakavista väkivallan teoista. Ja hyvä niille, jotka oikeutta edes pääsevät hakemaan. 

Narsistit ja psykopaatit ovat syy siihen, miksi en usko kaikkien ihmisien olevan arvokkaita. Nämä kaksi ihmisryhmää olisi syytä hävittää eugeniikan nimissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ala-asteella samassa koulussa yhden orvoksi jääneen tytön kanssa joka yritti kiusata toisia lapsiaa, sieltä taustalta huusi omat ongelmat ei oikein pärjännyt koulussa eikä ollut kavereita. Apua varmasti sai sosiaalihuollon asiakkaana ja oli järjestetty terapiaa, mutta vanhempien kuolema oli hänelle elämänsä järkytys. Nimitteli toisia lapsia, kehui itse olevansa itsenäisempi kuin me joilla on vanhemmat ja esimerkiksi ilkkui siitä kun tehtiin äitienpäiväkortteja että miten noloa, vitsi kun noloa kun te teette kortteja äideillenne.

Olen sanonut tällaiselle, että ei yhtään niin noloa kuin se ettei voi tehdä korttia äidilleen. Se alkoi huutaa ja raivota ja lopuksi itkeä. Oli kannellut kotona isälleen ja isänsä oli ihan raivoissaan, vähän nolona kuitenkin sitten kun kuuli mitä tyttärensä oli ensin tehnyt.

Tämähän se klassinen, että kiusaaja ensin kiusaa muita ja sitten kun saa samaa kohtelua niin onkin niin uhri, niin uhri.

Kutsutaan narsistiseksi uhriutumiseksi tätä. 

Mutta ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Kaikki aloittavat siitä mistä aloittavat. Jos ei ole äitiä niin on jäänyt varmaan aika pahoja puutteita nimenomaan sosiaaliseen kehitykseen.

Niinpä, jotkut eivät kestä yhtään mitään kun joku sanookin heille takaisin. Olin samalla luokalla sellaisen kanssa jonka perhe oli kuollut tsunamissa, mielestään hänellä oli oikeus kiusata, mutta auta armias mikä itku jos joku toinen sanoikin takaisin.

Ihan kuin maailmassa ei olisi mitään rankempaa kuin vanhempien kuolema. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ala-asteella samassa koulussa yhden orvoksi jääneen tytön kanssa joka yritti kiusata toisia lapsiaa, sieltä taustalta huusi omat ongelmat ei oikein pärjännyt koulussa eikä ollut kavereita. Apua varmasti sai sosiaalihuollon asiakkaana ja oli järjestetty terapiaa, mutta vanhempien kuolema oli hänelle elämänsä järkytys. Nimitteli toisia lapsia, kehui itse olevansa itsenäisempi kuin me joilla on vanhemmat ja esimerkiksi ilkkui siitä kun tehtiin äitienpäiväkortteja että miten noloa, vitsi kun noloa kun te teette kortteja äideillenne.

Orpolikalla ei luulisi olevan yhtään mitään varaa arvostella muiden ihmisten perheitä.

Noin puhuu aikuinen, jonka vastuu olisi nähdä lapsen kokonaistilanne, eikä asettaa samalle moraaliselle mittapuulle aikuisen kanssa. 

Toisten lasten kiusaaminen ja näiden perheiden arvostelu ei ole hyväksyttävää käytöstä keneltäkään, tämä on tehtävä selväksi myös orvoksi jääneelle lapselle joka sellaista tekee. Kukaan ei kiistä orvon lapsen mahdollisia ongelmia, mutta toisten lasten ei tarvitse toimia yhden terapialeluina.

Surevalle ja oireilevalle lapselle asetetaan rajat, mutta häntä ei arvioida samalla moraalisella mittapuulla kuin aikuista.

Kyllä rajat pitää asettaa.

Monella ei ole niitä lapsena ollut tai sitten muuten perhe ollut epävakaa. 

Siitä harvoin aikuisena mitään hyvää seuraa.

Eri asia on alkaa moralisoida lasta, joka selvästi oireilee vanhempiensa kuolemasta. Aikuisen tehtävä on puuttua käytökseen ja tajuta, mistä se johtuu. Jos vastaat siihen moralisoimalla ja painamalla lasta alas, niin jatkat samaa asetelmaa aikuisen vallalla. Sun pitäisi tietää paremmin. 

Millä tavalla moralisoida? Totta kai vanhempansa kuolemalle oireilevallekin lapselle pitää panna stoppi silloin kuin tarvitsee. Ei vanhemman kuolema oikeuta sanomaan tai tekemään ihan mitä tahansa. Turha myöskään ihmetellä, mikäli toiste lapset alkavat sanoa takaisin sille vanhempansa menettäneelle, sinun logiikallasi toki hekään eivät tee mitään väärää eikä heitä saa moralisoida, he kun ovat lapsia ja ilkeä vanhempanaa menettänty orpo kiusasi heitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ala-asteella samassa koulussa yhden orvoksi jääneen tytön kanssa joka yritti kiusata toisia lapsiaa, sieltä taustalta huusi omat ongelmat ei oikein pärjännyt koulussa eikä ollut kavereita. Apua varmasti sai sosiaalihuollon asiakkaana ja oli järjestetty terapiaa, mutta vanhempien kuolema oli hänelle elämänsä järkytys. Nimitteli toisia lapsia, kehui itse olevansa itsenäisempi kuin me joilla on vanhemmat ja esimerkiksi ilkkui siitä kun tehtiin äitienpäiväkortteja että miten noloa, vitsi kun noloa kun te teette kortteja äideillenne.

Orpolikalla ei luulisi olevan yhtään mitään varaa arvostella muiden ihmisten perheitä.

Noin puhuu aikuinen, jonka vastuu olisi nähdä lapsen kokonaistilanne, eikä asettaa samalle moraaliselle mittapuulle aikuisen kanssa. 

Toisten lasten kiusaaminen ja näiden perheiden arvostelu ei ole hyväksyttävää käytöstä keneltäkään, tämä on tehtävä selväksi myös orvoksi jääneelle lapselle joka sellaista tekee. Kukaan ei kiistä orvon lapsen mahdollisia ongelmia, mutta toisten lasten ei tarvitse toimia yhden terapialeluina.

Surevalle ja oireilevalle lapselle asetetaan rajat, mutta häntä ei arvioida samalla moraalisella mittapuulla kuin aikuista.

Ei tietenkään. Vanhempansa menettäneet lapset tarvitsevat kaikenlaista apua, siksi heidät yleensä ohjataankin lastenpsykiatrisiin tutkimuksiin sekä lastensuojelun asiakkaiksi. Näin voidaan arvioida avun tarvetta ja tehdä suunnitelma tilanteen mukaan.

Hah haa, sen nyt arvaa että orpolapsi päätyy lääkäriin tutkimuksiinja tekemisiin lastensuojelun sosiaaliviranomaisten kanssa. Kannattaisikohan heidän miettiä omia tekosiaan.

Vierailija kirjoitti:

Eiväthän kaikki lapset käyttäydy samalla tavalla vaikka olisivat menettäneet vanhempansa. Toisten on helpompaa jatkaa arkea ja käsitellä asiaa.

On totta että lapsetkin ovat erilaisia. Yksi kolmekymppinen tuttava on edelleen avoimen kateellinen siitä että omat vanhempansa kuolivat lapsuudessaan ja muilla on vielä vanhemmat. Tämän huomasi oikeastaan jo heti silloin, hän elätteli lapsellisia kuvitelmia siitä että vanhemmat tulevatkin elossa takaisin, ei voi sietää juhlapäiviä, kaikenlaista lapsellista käytöstä siis.

Ihmisen omat ongelmat elämässä, epävarmuus, itsetunto-ongelmat, heikot sosiaaliset taidot ja kyvyttömyys käsitellä näitä asioita. Onhan noita syitä kaikenlaisia.