Sofia Belorf ja Jeff ERO!
Uunon saamien sisäpiiritietojen mukaan Sofian ja Jeffin suhde päättyi elokuun paikkeilla. Samaan aikaan kun Jeff nauttii taas yhteiselosta vaimonsa kanssa, Sofia viettää hiljaiseloa Dubaissa.
- Sofia ei enää postaile kuvia ylellisistä lahjoista tai valtavista kukkalähetyksistä.
Viimeisimmät otsikot Sofiasta kertovat, että hän on laittanut luksuslaukkujaan myyntiin. Laukkuja ilmestyi MyLuxe-sivustolle elokuun aikana.
Sofia on laittanut ainakin Fendi-merkkisen laukkunsa myyntiin 1 750 eurolla. Lisäksi Sofia on kertonut Instagramissaan myös kolmen muun luksuslaukun ja yhden Rolex-kellon menneen myyntiin.
Surullista :(
Kommentit (1829)
Nyt kun tuo Sofia oli juuri Seiskan tuottamassa Dubaiblingdong-sarjassa, siinä vedettiin sometrendikkäästi vitaamiinitippaa suoneen, hoitaja tuli majoitusmestaansa piikittämään kanyyliä. Tuo tunnetaan maailmalla krapulatippana joita otetaan kosteiden päihdeiltojen jälkeen ja siitäkin on ollut paljon puhetta että suuri infektioriski, voi saada yliannostuksen hivenaineita, litkun sisältämät säilöntäaineet saattaa aiheuttaa allergiset reaktiot sillä tuo nestemäinen on herkästi pilaantuvaa lajia, ja että ihan huuhaata olisi muutenkin, ja lähinnä kuvitelmaa että auttaisi krapulaan.
Joten kaikkiin The Kardashians tai Instagram juttuihin ei kannata lähteä mukaan ja riskeerata omaa terveyttä. Siis kenenkään, julkkisten eikä tavisten.
Kysyn vaan että miksi työttömästä, töitä vieroksuvasta marokkolaisesta huumetuomitusta tehdään tv-sarja?
Vain rappeutuneessa, mädäntyneessä rikollisia ihannoivassa Suomessa!
Muissa sivistyneissä länsimaissa ei todellakaan kehdattaisi näyttää tällaista julkisesti.
Tolla miehellähän on vaikka kuinka paljon oikeushaasteita Jenkeissä! Ollut ja meneillään.
Kaksi voimassa olevaa, ja taisi olla 2-3 muutakin:
2024-017314-FC-04, Diss Of Marriage W/children, suomeksi: Avioliiton ja lasten väheksyminen
2025-020457-CA-01, Other Civil Complaint, suomeksi: Muu siviilikanne, ja tämä on juuri se herpeksen levittämiskanne.
Naisten nimilistassa on vaimonsa lisäksi mukana ex-vaimo Jennifer ja exä Victoria, ja naisten lista jatkuu, siellä Chrissy, Stefanie, Allyson, Johanna, Veronica, Kristiane, Fallon, kaikki nämä edellä mainitut sukunimineen ja lopulta vielä Ylivieskan oma ihme Sofia Belorf. 😂
Moniko nainen lienee vielä selvittämättä?!
Ihanan glamouria bling herpes rakkulaelämää? Muutaman käsilaukun ja illallisen tähden?
Osaa naisista ei ole pöytäkirjan mukaan tavoitettu.
Erikoista muuuten ettei Seiskan toimitus ole onnistunut kaivamaan noita julkisia todisteita mistään, valkopesevät vaan Belorfia.
Y-Laudan salapoliisit oli muuten löytäneet nuo kaikki todisteet ja taustat hyvin nopeasti, jo ennen bling-sarjan alkamista.
Vierailija kirjoitti:
Jeff tulee kyllä takaisin. Taitaa pyörittää useampaa naista.
Ei tule enää.
Vierailija kirjoitti:
Aiemminkin sanonut täällä, että Sofia on kaunis ja osannut brändätä itseään. Mutta pitäisi ymmärtää miten riskialtis sijoitus on rahakas mies. Etenkin tuollainen ei niin komea mies, joka on tajunnut, että hän voi ostaa itselleen aina vaan kauniimman ja nuoremman naisen.
Karu pudotus kyllä varmaan siitä, että ei ole omia hiuksia tarvinnut vuosiin pestä ja nyt joutuu taas totuttelemaan normaalimpaan elämään. Sofia varmaan löytää uuden rikkaan miehen ja elättäjän, mutta muuttuuko se asia mihinkään, että suhteet ei näiden kanssa kestä muutamaa vuotta pidempään?
Miten jopa kansainvälisissä uutisissa ollut tuomittu huumausaine rikollinen voisi brändätä itseään?
Eikä sillä ole asiaa jenkkeihin huumetuomion ja käytön takia kun ei saa puhdasta ESTA:a, ja kun ollut juttua miten Nousiaisen aikaan ylitti turistiviisumin ajan ja teki siellä rahasta jotain työkeikkaa mm musiikkivideolla, vaikkei ollut työviisumia.
Jos yrittää jenkkeihin, rajavartiosto nappaa kiinni, vangitsee ja palauttaa.
Varmasti miehen vaimo saanut tietää suomalaismediasta että mies viihtynyt huumetuomitun kanssa, ja hankkisi lapselle lähestymiskiellon saman tien, ja soittaisi maahanmuuttoviranomaisille jos tämä yrittäisi jenkkeihin.
Jollekin paikalliselle kamelialan yrittäjälle mälliämpäriksi sitten seuraavaksi?
Vierailija kirjoitti:
Jehvin rahat loppu?
Sen rahat on 9 miljoonaa miinuksella, ja sukulainen haastanut oikeuteen kun vienyt rahojaan ja käyttänyt rahat siirtoihin ja mahdolliseen veropetokseen.
Todella paha tilanne, toivottavasti Sofialla ei osuutta eikä arpaa noiden rahojen siirtoon eikä käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Jollekin paikalliselle kamelialan yrittäjälle mälliämpäriksi sitten seuraavaksi?
Tämä on todennäköisin skenaario
Vierailija kirjoitti:
En ole yhtään yllättynyt. Akka kuvitteli saavansa rikkaan miehen, vaikka tällä on kolme pientä lasta kahden eri naisen kanssa ja avioero kesken.
Uskonto liittyy.
Vierailija kirjoitti:
Sohvi saa myydä aika monta laukkua kustantaakseen elämää dubaissa. Ettei vaan suomi kutsu takaisin :)
Uskon että on palannut jo. Sitä voi feikata mitä vaan somessa. Näinhän siellä moni tekee.
Tällä ja Tuksulla enemmän yhteistä kun voi kuvitella, koska niiden elämää määräävä asia tuntuu todellakin olevan lapsellinen kateellisuuden tavoittelu muilta. Ihan kuin kakaroilla oli joskus "meillä on hienompi auto kuin teillä", "mun äiti on kauniimpi kuin sun äiti".
Tuksukin korostaa jatkuvasti asioita, mistä luulee saavansa kateutta osakseen. "Pääsen matkalle, asun Helsingin keskustassa arvoasunnossa, sain uuden iPhonen, katsokaa mun uutta mekkoa, katsokaa mun hiustenpidennyksiä, vanhempani ovat ekonomeja, verhoni ovat käsintehdyt, olen kaunis ja näyttävä, tilasin ravintolassa sisäfilettä ja kermaperunaa, mekkoni maksoi 400 dollaria ja tuli Jenkeistä". Lista on loputon. Kyseessä vielä keski-ikäinen nainen.
Nuo asiat ovat hyvin tavallisia millä kehuskelee kun luulee, että ne ovat jotenkin sellaisia mitkä ovat muille haaveilun kohteita vain ja saavuttamattomissa.
Sama Blorfilla. Joka Tuksun manttelin perijä Seiska-lehdessä.
Todellisuudessa esim. Tuksun elämässä tai ulkoisessa habituksessa ei ole mitään, mitä joku kadehtisi. Mutta Tuksun harhaisessa päässä näin on. Muiden kateellisuushan on Tuksun mukaan myös syy hänen vastoinkäymisiin. Lapsikin lähti huostaan koska oma äitinsä oli kateellinen siitä, että Tuksulla oli lapsi.
Miksi kukaan olisi kateellinen Blorfille joka vie jopa varattuja lapsiperheellisiä miehiä uusien käsilaukkujen ja illallisten toivossa jotta pääsee kuvaamaan niitä ja kuvittelee että kaikki on todella kateellisia hänelle tuollaisesta elämästä.
Eikä Blorfin perhekään halua enää olla tekemisissä kanssaan. Tämä kertoo aika paljon. Ainoa kaveri on tuo Martinan entinen someassari Roope. Miksiköhän? Jotta saavat puhua sontaa Martinasta, tietenkin. Ruokkivat toisiaan sillä kun haluavat itse päästä helpolla elämässä ja saada luksustuotteita some-esiteltäviksi.
Kannattaa etsiä vanha sinkkumies/ikisinkku, ettei tule mukaan ex nainen lapsineen takaisin. Tuossa voi olla ajateltu rahaa lisänä, koska myös se ex vaati suuria summia. Win win koska ei tarvitse maksaa ero rahoja enää.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa etsiä vanha sinkkumies/ikisinkku, ettei tule mukaan ex nainen lapsineen takaisin. Tuossa voi olla ajateltu rahaa lisänä, koska myös se ex vaati suuria summia. Win win koska ei tarvitse maksaa ero rahoja enää.
Tää ukko maksaa NELJÄLLE muijalle elatusta, ja kolmelle lapselle. Ei halua erota nykyisestä ammattimallivaimostaan.
Miksi Sohvi kuvittelee olevansa erikoisempi kuin nuo neljä muuta naista ketkä kielitaitoisia, niillä korkeakoulututkinnot ja ovat edustavia eikä pilalle täytettyjä tai piikitettyjä? Jokainen niistä näyttää Sohvia 10 vuotta nuoremmalta vielä kaiken lisäksi, eikä niillä naisilla ole mitään päihdehistoriaa.
Olen eri mieltä vie miehiä - oletus.
Ensinkään ei ne miehet ole lampaita jotka määrätään kotoa pois uuden toimesta. Eiköhän tuossakin ole taas kyse siitä että ns. Nurmikko vihreää aidan toisella puolen, oli eroamassa ja alkoi houkutella toiset naiset, tuskin se Sofia oli ainoa, voinut olla enemmän. Ja sitten mielen vaihdos vaimo takaisin, todella yleistä. Ei tuossa merkkaa edes mikään malli vaimo, kun jotkut vaan on sellaisia kaikki houkuttaa ja haluaa kovasti. Ja ei pelkät miehet, kyllä jotkut naisetkin on sellaisia esim. Yhden illan jutut joka viikko ilman sitoutumista.
https://www.sofiabelorf.com/blog/prostituoidun-probleemat
Onko tämä sen Katiskakirjailijan tekemä juttu?
Tuo sivu nimittäin tuli esiin kun googletin Sofia Belorfin talent firmaa että mitä tekee nykyään! Se mikä perustettu jossain välissä rilliukon isän vai äidin osoitteeseen!!
"– Katselin Kimin Instagramia kymmeniä kertoja päivässä ja tykkäsin kaikista hänen kuvistaan. Sitten tilanne eskaloitui stalkkaamiseksi. Matkustimme mieheni kanssa Amerikkaan, jossa yritimme luoda uraa. Todellisuudessa halusin vain olla lähellä Kimiä. Kävin hänen asuntonsa liepeilläkin, jotta olisin nähnyt hänet mahdollisimman läheltä.
– Lopulta minulla diagnosoitiin Celebrity Worship Syndrome, koska suhteeni Kim Kardashianiin katsottiin epäterveeksi. Olen kuitenkin sinut tämän kanssa ja palvontani jatkuu tänäkin päivänä."
Tajuaahan Sofia ettei Jeff taida palata ja tulevaisuudessa taitaa häkkiä tulla pitkäksi aikaa, jos todetaan syylliseksi noihin juttuihinsa.
Kohta löytyy joku 80v sheikki elättämään ei heillä oo rahasta pulaa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jehvin rahat loppu?
Sen rahat on 9 miljoonaa miinuksella, ja sukulainen haastanut oikeuteen kun vienyt rahojaan ja käyttänyt rahat siirtoihin ja mahdolliseen veropetokseen.
Todella paha tilanne, toivottavasti Sofialla ei osuutta eikä arpaa noiden rahojen siirtoon eikä käyttöön.
Ei tietenkään, hän on syytön YMMÄRRÄTKÖ!
Ei sitä vielä voi tietää. Olisi hauskaa jos Sofia joutuisi vankilaan. 😂
Taisi löytää nuoremman, paremman naisen Panamasta, sen Kanadan venäläisen lisäksi.
Mut ei kai se Bleorfia haittaisi, kunhan saa laukkuja korvaukseksi???