Sofia Belorf ja Jeff ERO!
Uunon saamien sisäpiiritietojen mukaan Sofian ja Jeffin suhde päättyi elokuun paikkeilla. Samaan aikaan kun Jeff nauttii taas yhteiselosta vaimonsa kanssa, Sofia viettää hiljaiseloa Dubaissa.
- Sofia ei enää postaile kuvia ylellisistä lahjoista tai valtavista kukkalähetyksistä.
Viimeisimmät otsikot Sofiasta kertovat, että hän on laittanut luksuslaukkujaan myyntiin. Laukkuja ilmestyi MyLuxe-sivustolle elokuun aikana.
Sofia on laittanut ainakin Fendi-merkkisen laukkunsa myyntiin 1 750 eurolla. Lisäksi Sofia on kertonut Instagramissaan myös kolmen muun luksuslaukun ja yhden Rolex-kellon menneen myyntiin.
Surullista :(
Kommentit (1829)
Niko Nousiainen oli Jaksa Paremmin sarjassa kertomassa vauva-arjestaan, ja hakivat uutta sänkyä Unikulmalta avovaimonsa kanssa. Heillä vaikuttaa menevän hyvin.
Niko Ranta-aho sai vauvan nykyisen vaimonsa Melanien kanssa, ja heillä vaikuttaa menevän hyvin.
Sohvelo se vaan irtolaisena yrittää varattuja miehiä joilla rahaa.
Stefu taitaa olla vapaana, joten Sohvelon kannattaisi palata yhteen sen kanssa ;D ;D xD
"Sofia on laittanut ainakin Fendi-merkkisen laukkunsa myyntiin 1 750 eurolla. Lisäksi Sofia on kertonut Instagramissaan myös kolmen muun luksuslaukun ja yhden Rolex-kellon menneen myyntiin."
Toivottavasti maksaa noista lahjaverot, ja myynnin jälkeen myyntiverot.
Ilmeisesti on edelleen verovelvollinen Suomeen koska sillä oli vakuutusmaksut ulosotossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai saakeli, uuden elättäjän löytäminen käy vuosi vuodelta hankalammaksi :c
Ainahan sitä voi mennä töihin
Aika harvalla työllä pystyy ylläpitämään luksuselintasoa. En tosin tiedä, miksi pitäisi elää bling bling -elämää.
Nyt trendaa korkeasti koulutettu, pitkä nuori nainen luonnollisin kasvoineen ja hiuksineen. Voi olla malli tai arkkitehti. Jolla on työ, jolla elättää. Ei ole panopimu, hyvä sukutausta, omaa rahaa ja maailmankatsomus ihan toisella äärilaidalla kuin sohvilla. Tälläisestä voi tulla vaimo.
Mitäs Seiska uutisoi, Sohvi väitti että Jeff ei viihdy somessa ja on muutakin tekemistä. Ei myönnä eroa.
Vierailija kirjoitti:
Jeffin vaimo; kuinka helvetissä se haluaa ton ukon takasin?? Ai niin, money talks..
Jeffin vaimo saattaa ottaa miehen takaisin hetkeksi, sen jälkeen jatkaa avioerokäsittelyä.
Kannattaa muistaa että Soffen lisäksi miehellä on ollut on-off suhteena venäläinen kaunotar Victoria 10 vuoden ajan, kenen vuokria ja Porschen osamaksuja maksaa edelleen ja Porsche on Jeffin isän asuintalon parkkihallissa Miamissa.
Victoria löytyy instagramista nimellä: forever_victoria_ku
Victorialla ja Jeffillä on Jenkeissä yritys nimeltä Forever JV eli Forever Jeff and Victoria.
Jeff perusti yrityksen Sophialle, saa nähdä alkaako oikeus tutkia sen taustoja ja Soffen taustoja nyt kun veronkierto ja kavallus oikeudenkäynnit kesken joissa Jeff oli vienyt sukulaisnaisen Jerin miljoonat.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs Seiska uutisoi, Sohvi väitti että Jeff ei viihdy somessa ja on muutakin tekemistä. Ei myönnä eroa.
Seiska valkopesee Sofiaa. Ainaikin toistaiseksi. Vaihtoehtoisesti Seiskan toimittajat ei ole tilannetajuisia, ja koska Seiska maksoi ja tuotti tuon Soffen leuhkimissarjan.
Tosin ne valkopesi aikansa Tuksuakin, kellä oli Kanervan jälkeen joku juutalainen miljonäärimies Miamissa, joka olikin vaan maksellut tälle seuralaisena olemisesta, jotain vaatteita, asusteita, illalliset ja hotellit.
Vierailija kirjoitti:
Tosi surullista, että hänen elämä on tuollaista. Muistan, kun oli Niko Saarisen tyttöystävä bb aikoihin. Oli tosi kaunis. Olisi kyllä ksnnsttanut opiskella, eikä koko eläämänsä laskea miesten varaan.
Eikö tosiaan ole opiskellut mitään? Kyllä kai hänellä kuitenkin jotain varoja on itselleenkin kertynyt / puolisoiltaan nyhtänyt, ettei täysin tyhjän päälle jää ulkomailla. Tämä ero oli kuitenkin odotettavissa, niin uskon että oli varautunut.
Kyllä hänellä kohta on seuraava rahamies kierroksessa. Kannattaisi nyt median kanssa puhaltaa peli poikki ja keskittyä seuraavaan suhteeseen kaikessa hiljaisuudessa. Saattasi olla suhdekin silloin kestävämpää sorttia, kun kaikkea ei lauleta somessa.
Vierailija kirjoitti:
Jaaha, se on taas blöffillä uuden lompakon etsintä edessä.
Alkaa olla kiire. Pitäis ne Dubain kämpän vuokratkin maksaa tai muuten Suomi kutsuu
Toi Sofian ökysarja tässä valossa on niin noloa hänelle. Luksus taitaa olla taakse jäännyttä elämää.
Millään laukkujen tai kellojen myynnillä ei luksuselämää kovin kauaa kustanna. Nekin tuotteet loppuu aikanaan ja mitä sitten? Sofia on nuori, mutta noissa "vanhempi mies, nuori nainen" kuvioissa hän alkaa olla jo liian vanha. Nuorempia ja kauniimpia naisia tulee aina. Mä jollain lailla säälinkin tuota Sofiaa. Hän ei ehkä ymmärrä sitä, että miehet kyllä aika tarkkaan miettii, että jättääkö vaimonsa/perheensä jonkun naisen takia. Sofian mainekaan ei liene kuitenkaan paras mahdollinen. Monenlaista historiassaan. Toivottavasti hän joku pv vielä ymmärtää ja oivaltaa järkevän elämän salat ja löytää jonkinlaisen rauhan itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Heti käsilaukkujen ja kellojen myyntien jälkeen tällä ei oo mitään omaisuutta ja jotkut joskus kehtas väittää ihmisten olevan tälle perspululle kateellinen.
Rillis on kierrättänyt laukkuja ja koruja , sen vaimo oli paljastanut asian että nuo on "used" kamaa naikkoselta toiselle. Lisäksi maininnut "russianin" ja "moroccanin".
Vierailija kirjoitti:
Millään laukkujen tai kellojen myynnillä ei luksuselämää kovin kauaa kustanna. Nekin tuotteet loppuu aikanaan ja mitä sitten? Sofia on nuori, mutta noissa "vanhempi mies, nuori nainen" kuvioissa hän alkaa olla jo liian vanha. Nuorempia ja kauniimpia naisia tulee aina. Mä jollain lailla säälinkin tuota Sofiaa. Hän ei ehkä ymmärrä sitä, että miehet kyllä aika tarkkaan miettii, että jättääkö vaimonsa/perheensä jonkun naisen takia. Sofian mainekaan ei liene kuitenkaan paras mahdollinen. Monenlaista historiassaan. Toivottavasti hän joku pv vielä ymmärtää ja oivaltaa järkevän elämän salat ja löytää jonkinlaisen rauhan itselleen.
Miten se voi myydä nuo, kun sillä itsellään ei ole niistä kuitteja????
Äijä voi ilmiantaa ne varastetuiksi, ja Sohvis joutuu Dubaissa vankilaan varastamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä laskeutuu aina jaloilleen.
Kieltämättä. Jotenkin se vaan onnistuu porskuttamaan eteenpäin.
Vuosi vuodelta menee vaikeammaksi. Kyllä karma vielä sille iskee.
Aika ikävä kyllä tuo Sofian ihmissuhdehistoria. Kaikki äijät Rantista lukuun ottamatta ovat olleet varattuja kun tämä on käynyt kiinni dollarin kuvat silmissä.
ja kaikki miehet Nousiaista lukuun ottamatta olleet päihdeongelmaisia ketkä eläneet isiensä rahoilla.
Mikä ihmeen herpesoikeudenkäynti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu ei se elämän onni, eikä rakkaus löydy siten, miten Sofié sitä etsii. Hän on raharikkaille ukoille nätti sievä pano. Ja hänen olisi pitänyt tajuta jo vuosikausia sitten, että hän on yli-ikäinen monelle ja moneen. Kun maaginen 30v on menty yli, niin se käyttötarkoitus mihin Sofiéta käytetään, on best förensä ylittänyt. Nythän daami on liki nelikymppinen jo. Pitää käydä kyllä aivan totaalisen peikkomainen flaksi, että hän nyt vanhoilla päivillään vielä löytää ökyrikkaan ukkelin, joka aidosti rakastuu häneen. Not gonna häppen!
Etsiikö hän muka jotain todellista rakkautta? Ei hänestä sellaista kuvaa ainakaan saa.
Sofia ei omien sanoja mukaan kiinni ihmisiin
Meinasin kirjoittaa tuohon viestini loppuun, että kiintyykö hän edes ihmisiin? :D
Koiraansa ei kiintynyt ja huhut kertoo että se joutui lopetettavaksi kun oli niin sairas. Kun tämän piti päästä Marbellaan ja Dubaihin miesten perässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millään laukkujen tai kellojen myynnillä ei luksuselämää kovin kauaa kustanna. Nekin tuotteet loppuu aikanaan ja mitä sitten? Sofia on nuori, mutta noissa "vanhempi mies, nuori nainen" kuvioissa hän alkaa olla jo liian vanha. Nuorempia ja kauniimpia naisia tulee aina. Mä jollain lailla säälinkin tuota Sofiaa. Hän ei ehkä ymmärrä sitä, että miehet kyllä aika tarkkaan miettii, että jättääkö vaimonsa/perheensä jonkun naisen takia. Sofian mainekaan ei liene kuitenkaan paras mahdollinen. Monenlaista historiassaan. Toivottavasti hän joku pv vielä ymmärtää ja oivaltaa järkevän elämän salat ja löytää jonkinlaisen rauhan itselleen.
Miten se voi myydä nuo, kun sillä itsellään ei ole niistä kuitteja????
Äijä voi ilmiantaa ne varastetuiksi, ja Sohvis joutuu Dubaissa vankilaan varastamisesta.
Tämä oliskin hyvä. Saisi Seiska jotain oikeaa kirjoitettavaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sofian strategia ökyelämän saamiseksi on ollut aika lyhytnäköinen. Tuolla tyylillä että vain seurustellaan (mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan) ei ökyilyä tule kuin pienissä paloissa eikä se ole edes omaa. Tuottavampi strategia olisi ollut pyrkiä heti naimisiin ja tehdä lapsia, koska vaikka ois tullut ero niin olisi voinut olla teoreettisia mahdollisuuksia saada rahaa itselleen erossa ainakin lasten varjolla. Tää nykyinen ei oo voittava peli koska ikää tulee ja nuoremmat ajaa edelle jo muutamissa vuosissa.
Voithan sinä tehdä niin. Sofia tekee niin kuin itse haluaa.
Tai niin kuin pystyy. Jokaisella on omat rajoituksensa ja rajansa.
Vierailija kirjoitti:
Älkäö olko niin ilkeitä. Kurjaa tolta mieheltä kun lemppasi kylmästi. Kannatan, että Sofia möisi laukut, laittaisi kaikki rahaksi. Palaisi Suomeen ja tekisi vaikka tavallisia töitä. Ei kukaan tarvitse luksuslaukkuja ollakseen tyylikäs. Voi kun kävisi näin. Dubai vaikuttaa muutenkin aivan hirveältä paikalta.
Miten se voisi myydä laukkuja ja muita joista sillä ei ole ostokuittia eikä aitoustodistusta, ja moniko yritys lähtee mukaan sellaiseen myyntiin koska voivat saada rahanpesusyytteet ja epäilyjä veronkierrosta?
Pankit on tarkkoja siirrettävistä rahasummista, siinä olisi vaikea selittää pankille mistä 10 000 euron laukku on peräisin kun ei kuitteja mutta raha liikkuu. Saattaa tulla petossyytteet niskaan tuollaisesta.
Niko Nousiaista tarkoitin. Meni bb Nikot sekaisin.