Kamalimmat treffisi? Tulin juuri kävelytreffeiltä.
Tulin juuri kävelytreffeiltä ja nyt vähän naurattaa, vaikka äsken ei naurattanut.
Sovittiin miehen kanssa nimenomaan kävelytreffit. Minä ajattelin, että kävellään rauhallisesti jossain, jutellaan ja ehkä juodaan kahvit matkan varrella. Pukeuduin siis farkkuihin ja svetariin, laitoin hiuksiin laineet ja otin termariin kahvia sekä kaksi mukia. Ihan tavalliset rennot treffit mielessä.
Mies ilmestyy paikalle kirkkaanvärisessä juoksutakissa ja juoksutrikoissa. Siinä vaiheessa näin hänen naamastaan, että hän oli ilmeisesti kuvitellut jotain aivan muuta. Oma naama valahti puolestaan siinä kohtaa, kun tajusin, että hän oli ehkä tullut paikalle juoksulenkille.
No, lähdettiin sitten kävelemään. Tai siis mies lähti kävelemään ja minä yritin pysyä perässä. Hän käveli aivan järkyttävää vauhtia, enkä pysynyt tahdissa. Meillä on sen verran pituuseroa, että hänen yksi askeleensa oli suunnilleen minun kaksi. Yritin siinä sitten jutella hengästyneenä ja kipittää vieressä.
Treffien lopuksi hän vain totesi tyyliin "heippa" ja ilmoitti, että hän haluaa vielä juosta tämän lenkin pari kertaa.
Siis anteeksi mitä? 😂
Kommentit (325)
Sovittiin treffit baaritiskille erääseen biljardiravintolaan, piti pelailla ja ottaa pari olutta tai drinkkiä. Joku vanha äijä änki siijen viereen juttelemaan, rupsahtanut, yksi etuhammas puuttui. Sanoin että odotan yhtä tyyppiä, hän kertoi olevansa se tyyppi, oli tunnistanut minut heti. Niin, minulla olikin realistisia kuvia Tinderissä, eikä 20 vuotta vanhaa otosta! Lähdin liukkaasti ulos, sanoin vain jotain: -Mulla on menoa.
AP väisti luodin. Onnittelut siitä! Onneksi selvisi heti, että deittimies oli joustamaton typerys vailla käytöstapoja ja sosiaalisia taitoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ehdotti kävelyä lammen ympäri, alue on kaunis syksyisin ja lähellä asutusta joten paikka on turvallinen. Ja kyseessä on siis tasainen, suhteellisen leveä hiekkatie eikä mikään vaikea kinttupolku.
No mies sitten tuli paikalle kumisaappaat jalassa ja karmea keltainen sadeviitta yllä. Eikä satanut,ei edes luvannut sadetta. Minulla oli pitkä mekko,neuletakki ja nilkkurit. Mies möläytti hämmentyneenä että " Ai sulla ei luontovaatteita`" Mitä hiton luontovaatteita, lähellä kohisi autotie ja puolen kilometrin päässä on kerrostaloja.. Emme siis todellakaan rämpineet missään korvessa vaan kuljimme tietä,jota pääsi vaikka pyörätuolia tai kaksostenrattaita työntäen.
No siinä meni about 40 min kun rauhassa käveltiin lammen ympäri ja sen jälkeen mentiin pubiin kahville, pubiin kun oli siinä lähinnä. Hävetti kun yksi heilui keltaisessa sadeviitassaan kuin joku hemmetin supersankari! Keskustelukin oli aika väkinäistä ja pian mies lausuikin selkeän tekosyyn "täytyy lähteä ostamaan maitoa". Väkinäinen halaus,heipat eikä tosiaan nähty enää.
Luontovaatteet. :D
Kyseinen mies kuuluu varmaan siihen ihmislajiin, jolle on jostain syystä äärimmäisen tärkeää että joka ikistä paikkaa ja aktiviteettia varten on omanlaisensa vaatteet. Siis itsellä ja kaikilla muillakin pitää olla. Kai se on jotain nepsykirjon juttuja sekin. Nämä tyypit menevät siis enemmän tai vähemmän tolaltaan, jos joku kehtaa tulla mökki-illanistujaisiin FARKUISSA eikä verskahousuissa, tai vaihtaa päivävaatteet päälle jo ennen aamupalaa siellä samoissa mökkipippaloissa (kun aamupala KUULUU syödä yövaatteet päällä).
Eikö aikalailla suurin osa suomalaisista naisista oo tämmösiä? Halveksuu, jos menee juoksulenkille collarit päällä yms. Turhamaisuuden perikuvia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi yritit pysyä hänen vauhdissaan? Miksi yrität miellyttää ääliötä? Minä olisin antanut mennä ja korkeintaan vilkuttanut perään.
Oletan ap:n ajatelleen miehen pian hidastavan vauhtia kun huomaa miten ap joutuu melkein juoksemaan pysyäkseen rinnalla.
Nuo oli mielestäni siitä onnistuneet treffit että mies paljasti samantien todellisen luonteensa.
Omat pahimmat treffit, jotka ei olleet mitenkään pahat verrattuna moniin kertomuksiin täällä, oli joskus opiskeluvuosina. Tapasin miehen baarissa ja olin niin tuiskeessa, että hän näytti ihan unelmien prinssiltä. Sovittiin, että nähdään uudestaan.
Treffeille kahvilaan menin tietenkin vesiselvänä ja tajusin heti, että nyt teki Veli Viinanen tytölle tepposet. Mies oli todella epäviehättävä, haisi pahalta, eikä meillä ollut edes mitään yhteistä puhuttavaa. Treffit oli täynnä kiusaantunutta hiljaisuutta ja loppui aika lyhyeen.
Miehestä lopullisesti eroon pääseminen olikin sitten vaikeampaa. Olin siihen aikaan ihan ok näköinen ja kaveri yritti erittäin sitkeästi saada minua uusille treffeille-kotiinsa sillä kertaa. Ei uskonut suoraa kieltäytymistä, vaan jouduin lopulta valehtelemaan, että äitini on sairastunut vakavasti, enkä jaksa mitään virityksiä juuri nyt. Taisi senkin jälkeen yrittää vielä soitella, mutten enää vastannut ollenkaan niin lopetti lopulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ehdotti kävelyä lammen ympäri, alue on kaunis syksyisin ja lähellä asutusta joten paikka on turvallinen. Ja kyseessä on siis tasainen, suhteellisen leveä hiekkatie eikä mikään vaikea kinttupolku.
No mies sitten tuli paikalle kumisaappaat jalassa ja karmea keltainen sadeviitta yllä. Eikä satanut,ei edes luvannut sadetta. Minulla oli pitkä mekko,neuletakki ja nilkkurit. Mies möläytti hämmentyneenä että " Ai sulla ei luontovaatteita`" Mitä hiton luontovaatteita, lähellä kohisi autotie ja puolen kilometrin päässä on kerrostaloja.. Emme siis todellakaan rämpineet missään korvessa vaan kuljimme tietä,jota pääsi vaikka pyörätuolia tai kaksostenrattaita työntäen.
No siinä meni about 40 min kun rauhassa käveltiin lammen ympäri ja sen jälkeen mentiin pubiin kahville, pubiin kun oli siinä lähinnä. Hävetti kun yksi heilui keltaisessa sadeviitassaan kuin joku hemmetin supersankari! Keskustelukin oli aika väkinäistä ja pian mies lausuikin selkeän tekosyyn "täytyy lähteä ostamaan maitoa". Väkinäinen halaus,heipat eikä tosiaan nähty enää.
Luontovaatteet. :D
Kyseinen mies kuuluu varmaan siihen ihmislajiin, jolle on jostain syystä äärimmäisen tärkeää että joka ikistä paikkaa ja aktiviteettia varten on omanlaisensa vaatteet. Siis itsellä ja kaikilla muillakin pitää olla. Kai se on jotain nepsykirjon juttuja sekin. Nämä tyypit menevät siis enemmän tai vähemmän tolaltaan, jos joku kehtaa tulla mökki-illanistujaisiin FARKUISSA eikä verskahousuissa, tai vaihtaa päivävaatteet päälle jo ennen aamupalaa siellä samoissa mökkipippaloissa (kun aamupala KUULUU syödä yövaatteet päällä).
Eikö aikalailla suurin osa suomalaisista naisista oo tämmösiä? Halveksuu, jos menee juoksulenkille collarit päällä yms. Turhamaisuuden perikuvia.
En tajunnut. Millä housuilla sinun on oletettu juoksevan?
Itse puhuin siitä, ettei tietyissä tilanteissa saa pukeutua kuin tietyllä tavalla. Etenkään ei siis saa pukeutua liian "hienosti". Jos et ole siellä mökillä collareissa, olet typerä keekoilija. Ja et kai nyt ripsiväriä laita saunan jälkeen, herraisä, nyt ollaan mökillä! Täällä KUULUU olla rötkövaatteissa ja meikittä!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä nyt ap:tä itseään pääsee moittimaan. Sinun olisi pitänyt paremmin kertoa, mitä tarkoitat niillä kävelytreffeillä. Sanoa, että kävellään jonnekin kaikessa rauhassa ja sinä otat kahvi atremariin mukaan, niin juodaan sitä sitten jossain myös.
Tämä, mitä tapahtui, oli minusta puhdas väärinkäsitys, koska et kertonut, mitä tarkoitat. Ei siis kannata sitä tyyppiä heivata sen takia, että sinä oletit yhtä ja hän toista.
Jos ap on puhunut KÄVELYtreffeistä, eikä LENKKItreffeistä, miehen olisi pitänyt ymmärtää, ettei treffeillä ole tarkoitus JUOSTA. Monille ihmisille, suurimmalle osalle ehkä, lenkkeily tarkoittaa nimenomaan juoksemista ja siitä puhuttaessa on väärinymmärryksen vaara olemassa, mutta jollei mies ymmärrä, mitä kävely tarkoittaa, vika on ihan kokonaan hänessä itsessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miksi sopia kävelytteffit, jos ei ole tarkoitus kävellä? Haahuilutreffit sellaiset on."
Kävellä voi muutenkin kuin verenmaku suussa. Eikä kahville pysähtyminenkään ole kiellettyä.
No niin voi, mutta ei monellekaan tule kävelytreffeistäieleen, että toinen tulee termarin kanssa retkelle.
Minäkin ajattelisin, että on enemmän semmoinen lasten kanssa ”kävelijä”, jolla on eväät mukana.
Noh, ehkä ensi kerralla ap osaa kertoa, että kävelytreffit on hänen mielestään kivien potkimista ja istuskelua kahvittelemassa.
Ihme vääntämistä kävelytreffeistä. Itse olen monta kertaa käynyt kävelytreffeillä miehen ehdotuksesta ja ollaan tosiaan kävelty rauhalliseen tahtiin ja juteltu. Mieskin on aina saapunut paikalle farkuissa yms. ei missään treenivaatteissa. Koskaan ei ole tarvinnut selventää, että kävelytreffit siis tarkoittavat kävelyä, ei juoksuhölkkää.
Alan ymmärtää palstan kävelykeskusteluja, joihin aina tulee joku kertomaan kuinka kävelee 10 km tunnissa vauhdilla. Silloin pitää toisissaan harppoa ja varmaan pukeutuukin juoksuvaatteisiin. Minulle kävely on jotain, missä ei ole aikataulua, usein ei edes etukäteen päätettyä reittiä, ehtii katsella luontoa ja kuunnella lintuja. Varmaan juuri sitä haahuilua, mitä nopeutta mittaavat eivät kestä.

Kävellä voi monella tavalla. Minä käyn melkein joka päivä lenkillä liikunnan vuoksi, ja silloin tahti on luonnostaan todella nopea, vaikka en vedä hampaat irvessä enkä mittaa aikaa tai sykettä. Tutussa reitissä ei ole kauheasti ihmeteltävää, ja tuntuu hyvältä pitää yllä kunnon vauhtia. Toisaalta minulle ei ole mikään ongelma ottaa rauhallisemmin, jos tarkoitus on ennemminkin viettää aikaa yhdessä tai vaikkapa tutustua uuteen paikkaan. Vaikka tosiaan tykkäänkin kovasta vauhdista, kävelytreffien olettaisin kuuluvan tuohon jälkimmäiseen kategoriaan ja se sopisi minulle hyvin.
Viihdyttävä keskustelu. Toiset on viety väkisin autolla jonnekin hevonhuiskaan mökille ja toisilla on sitten väärä paita ja yksi lisäkalja pilannut kaiken 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alan ymmärtää palstan kävelykeskusteluja, joihin aina tulee joku kertomaan kuinka kävelee 10 km tunnissa vauhdilla. Silloin pitää toisissaan harppoa ja varmaan pukeutuukin juoksuvaatteisiin. Minulle kävely on jotain, missä ei ole aikataulua, usein ei edes etukäteen päätettyä reittiä, ehtii katsella luontoa ja kuunnella lintuja. Varmaan juuri sitä haahuilua, mitä nopeutta mittaavat eivät kestä.
Kävellä voi monella tavalla. Minä käyn melkein joka päivä lenkillä liikunnan vuoksi, ja silloin tahti on luonnostaan todella nopea, vaikka en vedä hampaat irvessä enkä mittaa aikaa tai sykettä. Tutussa reitissä ei ole kauheasti ihmeteltävää, ja tuntuu hyvältä pitää yllä kunnon vauhtia. Toisaalta minulle ei ole mikään ongelma ottaa rauhallisemmin, jos tarkoitus on ennemminkin viettää aikaa yhdessä tai vaikkapa tutustua uuteen paikkaan. Vaikka tosiaan tykkäänkin kovasta vauhdista, kävelytreffien olettaisin kuuluvan tuohon jälkimmäiseen kategoriaan ja se sopisi minulle hyvin.
Tämä. Ihmeen mustavalkoisia kävelyajatuksia palstalla. :D Ei kyllä yllätä.
Itse kävelen aina ripeästi paikasta a paikkaan b. Kävelyvauhtini on nopea, ehkä siksi että tapaan olla aina viimetinkaan liikkeellä. Mieheni taas kävelee hitaasti tilanteesta riippumatta; oltiin sitten huvikseen kävelyllä tai matkalla johonkin, hän läpsyttelee eteenpäin kuin espanjalainen siestan aikaan bulevardilla. Minäkään en ole aivan täysi sohvaperuna, mutta mieheni on tosi tikissä oleva urheiluhullu, eli kunnosta ei kävelyvauhti ole kiinni.
Ei meillä kaikesta huolimatta ole koskaan ollut mitään vaikeuksia kävellä vierekkäin. Mies nopeuttaa omaa paarostustaan hieman, minä hidastan harppomistani ja tadaa, mukava yhteinen kävelylenkki onnistuu mainiosti. Olisi varmasti onnistunut myös ekoilla treffeillä.
Ei ehkä kannattaisi tuhlata ruutia tähän kaveriin. Hän vaikuttaa olevan ns. yhden asian mies.
Mihin kaveriin? Muhun vai? Olen nainen ja naimisissa ja kolmen lapsen äiti.
Tuskinpa niiden treffien tarkoitus on testata toisen kuntoa. Se nyt vaan tuppaa olemaan niin, että ihminen haluaa omaan rytmiin ja arvoihin jne. sopivan puolison/kumppanin, niin jos toinen on valehdellut noista asioista, on se märkä rätti naamalle. Kummallisesti ne naisten pehmeät arvot ja luonteenpiirteet saa olla kynnyskysymyskin, mutta miehen kriteerit tai liikunnallisuus ei. Miksi naiset ei suoraan kerro, että mä seinäjoogaan, jos se on se mitä he harrastaa?
Naiset yliajattelee/ylitulkitsee jne. kaiken ja jos sitten vielä valehtelee liikunnallisuutensa, onko ihme että ei kiinnosta sitä yhtä kertaa enempää?
Ällää menkö treffeille ja poistaakaa avoimet instat ja tinderit niin kaikilla on helpompaa jatkossa. Joka tqpauksessa odtukset ei kohtaa; ja jos vielä ikää alkaa olemaan ja edelleen etsitte sitä joka muuttaa koko elämänne. Se olisi jo tullut aikoja sitten jos teilläkin olisi ollut jotain tarjottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Sovittiin treffit baaritiskille erääseen biljardiravintolaan, piti pelailla ja ottaa pari olutta tai drinkkiä. Joku vanha äijä änki siijen viereen juttelemaan, rupsahtanut, yksi etuhammas puuttui. Sanoin että odotan yhtä tyyppiä, hän kertoi olevansa se tyyppi, oli tunnistanut minut heti. Niin, minulla olikin realistisia kuvia Tinderissä, eikä 20 vuotta vanhaa otosta! Lähdin liukkaasti ulos, sanoin vain jotain: -Mulla on menoa.
Huutoset tuolle äijälle :D :D :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä nyt ap:tä itseään pääsee moittimaan. Sinun olisi pitänyt paremmin kertoa, mitä tarkoitat niillä kävelytreffeillä. Sanoa, että kävellään jonnekin kaikessa rauhassa ja sinä otat kahvi atremariin mukaan, niin juodaan sitä sitten jossain myös.
Tämä, mitä tapahtui, oli minusta puhdas väärinkäsitys, koska et kertonut, mitä tarkoitat. Ei siis kannata sitä tyyppiä heivata sen takia, että sinä oletit yhtä ja hän toista.
Jos ap on puhunut KÄVELYtreffeistä, eikä LENKKItreffeistä, miehen olisi pitänyt ymmärtää, ettei treffeillä ole tarkoitus JUOSTA. Monille ihmisille, suurimmalle osalle ehkä, lenkkeily tarkoittaa nimenomaan juoksemista ja siitä puhuttaessa on väärinymmärryksen vaara olemassa, mutta jollei mies ymmärrä, mitä kävely tarkoittaa, vika on ihan kokonaan hänessä itsessään.
Hänhän käveli. Ap meni sinne laahustamaan ja maisemia katselemaan.
Näin 21 vuotta hyvässä liitossa olleena on vaan todettava, et onneksi löytyi aikanaan yhteisen ystävän kautta sopiva. Olisi ihan kamalaa lähteä johonkin Tinderiin nyt 52-vuotiaana, jonka parasta ennen päiväys meni silloin 20 vuotta sitten.
M50+
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti mies käsitti että on juoksutreffit. No hyvä että tuo asia tuli kerrasta selväksi.
Tai sit pakoonjuoksutreffit 🤣
Olisit kääntynyt 180 astetta ja painellut takaisinpäin, siinä vaiheessa kun äijä keuli kaukana edessä. Ei hän ollut susta kiinnostunut, koska ei halunnut mennä samaa tahtia.
Eivät tainneet hääkellot soida.
En lähtisi kävelytreffeille ollenkaan. Jos tyypillä ei ole sen verran munaa että pystyy kasvotusten juttelemaan ja tekemään myönteisen vaikutelman, niin jätän treffit väliin. Kävelytreffeille varmaan haikailevat ne miehet, joille myös kahvikupin tarjoaminen treffiseuralaiselle on ylivoimaisen vaikea rasti pihiyden takia. Pidän outona muutenkin, että lähtisin kävelemään päämäärättömästi jonkun sellaisen tyypin kanssa, jota en edes tunne. Vasta livenähän tietää ollaanko yhtään samalla sivulla. En siis yhtään ymmärrä koko kävelytreffien konseptia. Omituiset tapaukset tulevat sinne sekuntikellon kanssa esittelemään kuntoaan ja säästämään treffikuluissa? Miksi ihmeessä naiset suostuvatkin nykyään niin epätoivoisiin juttuihin?
Olen tasan kerran käynyt treffeillä tuntemattoman kanssa. Vaikka hän paperilla ja puhelimessa oli ihan lupaava, hän ensinnäkin oli paljon vanhempi ja ihan vääräntyylinen mies mulle. Samalla sekunnilla kun näin hänet, halusin lopettaa treffit ja keksin jonkun tekosyyn poistuakseni paikalta. Mahtaako edes viisi prosenttia deittipalvelujen treffeistä johtaa parisuhteeseen tai edes seksiin, mutta silti ihmiset vain yrittävät deittailla sen sijaan että etsisivät sopivia siellä missä muutenkin elävät ja liikkuvat. Noista palveluista saa vain vaikeuksia itselleen ainakin naisena.