Kamalimmat treffisi? Tulin juuri kävelytreffeiltä.
Tulin juuri kävelytreffeiltä ja nyt vähän naurattaa, vaikka äsken ei naurattanut.
Sovittiin miehen kanssa nimenomaan kävelytreffit. Minä ajattelin, että kävellään rauhallisesti jossain, jutellaan ja ehkä juodaan kahvit matkan varrella. Pukeuduin siis farkkuihin ja svetariin, laitoin hiuksiin laineet ja otin termariin kahvia sekä kaksi mukia. Ihan tavalliset rennot treffit mielessä.
Mies ilmestyy paikalle kirkkaanvärisessä juoksutakissa ja juoksutrikoissa. Siinä vaiheessa näin hänen naamastaan, että hän oli ilmeisesti kuvitellut jotain aivan muuta. Oma naama valahti puolestaan siinä kohtaa, kun tajusin, että hän oli ehkä tullut paikalle juoksulenkille.
No, lähdettiin sitten kävelemään. Tai siis mies lähti kävelemään ja minä yritin pysyä perässä. Hän käveli aivan järkyttävää vauhtia, enkä pysynyt tahdissa. Meillä on sen verran pituuseroa, että hänen yksi askeleensa oli suunnilleen minun kaksi. Yritin siinä sitten jutella hengästyneenä ja kipittää vieressä.
Treffien lopuksi hän vain totesi tyyliin "heippa" ja ilmoitti, että hän haluaa vielä juosta tämän lenkin pari kertaa.
Siis anteeksi mitä? 😂
Kommentit (325)
Sovitte treffit, mutta ette minkälaiset. Mä olin vasta naisen kanssa kävely treffeillä, huikkasin että ulkoiluvaatetta päälle ja yhdelle ulkoilualueelle klo.15 hyvin toimi
Lisää kertomuksia, kiitos. Ap törmäsi mieheen, jolla ei ollut minkäänlaisia käytöstapoja ja sellaisia taitaa olla aika paljon.
Mutta on outoja naisissakin... Muistan ikuisesti ketjun, jossa oli kertomus miehestä, joka ottti tuntemattoman naisen kotiinsa ja tämä alkoi tyhjennellä hänen jääkaappiaan oluista KLUNK KLUNK isoin kulauksin ja oli muutenkin kuin jostain kauhuleffasta koko tyyppi :D Se oli niin hauskasti kirjoitettu, luin sen miehellenikin.
Nainen oli ehkä vankilasta lomalla tai asunnoton tuli itselleni mieleen. Kirjoittaja ei sitä sen enempää pohtinut että mikä tyyppi oikein oli. Ei sitäkään, että olisi voinut pahimmillaan saada puukosta. Naiset joutuvat aina pohtimaan tuollaisia, vaikka treffit olisivat julkisella paikalla. Itsekin olen saanut stalkkerin perääni vain siksi, että neuvoin hänelle missä on Helsinginkatu. Tyyppi päivysti kadulla ja heitteli kiviä ikkunaan monta kuukautta, oli pakko muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Sovitte treffit, mutta ette minkälaiset. Mä olin vasta naisen kanssa kävely treffeillä, huikkasin että ulkoiluvaatetta päälle ja yhdelle ulkoilualueelle klo.15 hyvin toimi
En itse uskaltaisi lähteä tuntemattoman miehen kanssa mihinkään ulkoilualueille lenkille tai kävelylle. Yhtään ei loppujen lopuksi tiedä millainen tyyppi on kyseessä, kun kyseessä on ventovieras. Treffithän suositetaan pidettäväksi julkisella paikalla, missä on paljon muitakin ihmisiä.
Ei ole ollut kamalia treffejä. Kaikki treffit ovat ollut kivoja.
Vierailija kirjoitti:
Kaikista karmeimmat kävelytreffit oli nuorena tyttönä, kun tosi fiksun ja filmaattisen oloinen mies tuli paikalle koiransa , kultainen noutaja, kanssa.
Minä pidän koirista, ei siinä mitään, mutta kauhu alkoi hiipiä tajuntaan kun mies halusi välttämättä esitellä minulle kuinka tottelevainen ja hyvin koulutettu tämä hänen koiransa on.
Sen hän demonstroi minulle siinä lenkkipolulla seuraavasti: aina kun yritin jatkaa kävelyä, mies käskytti koiraa sanalla : estä! Silloin juoksi koira eteeni murahtaen eikä päästänyt minua liikkumaan paikaltani yhtään mihinkään. murahti aina varoittavasti jos liikahdin vähääkään.
Tätä jatkui noin 15 karmeaa minuuttia. Pelkäsin oikeasti että mitä helvettiä.
Lopulta sain "luvan" kävellä kun mies käskytti koiraa jotenkin "päästä, sivuun!" . Täys kahjo ukko, kuulin myöhemmin että oli mm kiukuspäissään kuristanut exäänsä.
Perus koiranomistaja :D Ei helvetti...
Jos puhe oli nimenomaan kävelytreffeistä eikä juoksutreffeistä niin kyllä oli aika idioottimies kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Mies pyysi pizzalle, mutta lähtikin ajamaan minua mökilleen. Yritin kertoa että minulla on toinen meno treffien jälkeen ja että en halua tulla mökille. Tuntui että minut oli kidnapattu. Ajoi vain hulluna sinne mökille. Siellä sitten kerroin että lähden vaikka kävellen pois jos ei aja minua takaisin. Pääsin pois, mutta ei tullut uusia treffejä. Myöhästyin sitten siitä tapaamisestanikin.
Kidnauppustreffit olisi pahimmat treffit.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla selkeämpi toiveissaan kun treffejä sopii. Jos olisit kertonut ottavasi mukaan kahvit, niin jo siitä olisi miehen pitänyt ymmärtää, että mihinkään juoksemaan sä et ainakaan ole lähdössä.
Jos on nimenomaan sovittu kävelytreffit niin ei sitä sen enempää pitäisi joutua selkeyttämään sille toiselle mitä se käveleminen tarkoittaa.
Ehkä sellaiset treffit jossa kumppani ei päästänyt lähtemään vaan sitoi kädet ympärille, halasi ja esti lähtemästä tai jotkut muut ahdistelutreffit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies pyysi pizzalle, mutta lähtikin ajamaan minua mökilleen. Yritin kertoa että minulla on toinen meno treffien jälkeen ja että en halua tulla mökille. Tuntui että minut oli kidnapattu. Ajoi vain hulluna sinne mökille. Siellä sitten kerroin että lähden vaikka kävellen pois jos ei aja minua takaisin. Pääsin pois, mutta ei tullut uusia treffejä. Myöhästyin sitten siitä tapaamisestanikin.
No hyi!
Luuli, että mökillään hurmaa sinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sovitte treffit, mutta ette minkälaiset. Mä olin vasta naisen kanssa kävely treffeillä, huikkasin että ulkoiluvaatetta päälle ja yhdelle ulkoilualueelle klo.15 hyvin toimi
En itse uskaltaisi lähteä tuntemattoman miehen kanssa mihinkään ulkoilualueille lenkille tai kävelylle. Yhtään ei loppujen lopuksi tiedä millainen tyyppi on kyseessä, kun kyseessä on ventovieras. Treffithän suositetaan pidettäväksi julkisella paikalla, missä on paljon muitakin ihmisiä.
Se oli sellainen pururata keskellä kaupunkia jossa meitä tuli siinä tunnin aikana kymmeniä ihmisiä vastaan. Nainen itse pyysi että kävelylle, kun kysyin minne hän valitsi sen ennemmin kuin keskelle kaupunkia kävelemään. Oltiin toki juteltu todella paljon ja pitkään ennen treffejä, nainen tiesi mitä on tiedossa. Hyvin se meni. Hullun kanssa toki siinäkin olisi voinut tapahtua vaikka mitä.
Mies jahtasi minua kauan, en ollut kiinnostunut, oli jotenkin oudot virat miehestä. No se vaan jankkasi ja jankkasi, ja sanoi, että " Vie minut kaupungin hienoimpaan ravintolaan syömään, tulethan! Että voi kieltäytyä!" No minä ajattelin, että okei, suostun yksille treffeille, mutta voin siellä sanoa, että ei kiitos ja hyvät jatkot! Mies haki, mentiin hienoon ravintolaan, ja laskun tullessa mies maksoi vain oman osuutensa....
Jos oltsidiin yhdessä sovittu treffit ja sovittu paikka, niin tuo olisi ok, mutta, kun mies väkisin haluaa " viedä syömään kaupungin parhaaseen ravintolaan", niin silloin myös maksaa...
Eipä tavattu enää, vaikka mies yritti vielä. Lopulta piti laittaa estot.
Kyllä oot ap tyhmä ei jatkoon👎 kaskun et coktailmekossa tullut ja korkkarit jalassa, täysin tälläytyneenä.
Ystäväni sopi kahvitreffit miehen luokse. Kun meni sinne, niin ulko- ovi oli raollaan, ja ystävä soitti kuitenkin ovikelloa, johon mies vastasi huutamalla, että :" Voit heittää vaatteesi pois jo siellä ovella!"
Tältä viikolta tinder treffit naisen kanssa naisen kotiin. Oltiin juteltu että kahvit, pelataan vähän räsypokkaa, saunomista ja seksiä. Nainen ei näyttänyt lainkaan kuin tinderissä kuvissa, todella epäsiisti röökiä vetävä tuhkakuppi. Alkoi lähennellä, pussailla ja kehua kuinka komee olen. Mä mietin samaan aikaan kuinka päästä eroon naisesta. Nainen ilmoitti että menee laittamaan saunaa lämpenemään, mä ilmoitin että mun pitää hakea autoon unohtunut puhelin. Ripeä kävely autoon ja kaasu pohjaan. Saattoi ottaa itsetuntoon osumaa mammalla, mutta jotain rajaa mullakin on. M41
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies pyysi pizzalle, mutta lähtikin ajamaan minua mökilleen. Yritin kertoa että minulla on toinen meno treffien jälkeen ja että en halua tulla mökille. Tuntui että minut oli kidnapattu. Ajoi vain hulluna sinne mökille. Siellä sitten kerroin että lähden vaikka kävellen pois jos ei aja minua takaisin. Pääsin pois, mutta ei tullut uusia treffejä. Myöhästyin sitten siitä tapaamisestanikin.
No hyi!
Luuli, että mökillään hurmaa sinut.
Jos ois pahempi ois varmaan tehnyt muutakin
Huh millaisia treffejä ihmisillä onkin ollut! 😳
Omat "pahimmat" on vaan olleet sellaisia että on ollut kiusaannuttava hiljaisuus kun naamatusten ei olekaan ollut enää mitään yhtistä tai edes oikein säästä saanut juteltavaa.
Kiva kun selvisi heti alussa että on liikunta-addikti.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut kyllä "käveeleekin" ihan kamalan nopeasti, suurilla harppauksilla. Vaikka ei olisi edes kiire. Ja luulisi, että jos on treffit, niin olisi varannut aikaa. En itsekään katselisi tuollaista, tulee olo että toisella on tosiaan kiire, eikä oikeasti ole kiinnostunut.
Joo, hyvä, että ap pääsi noin vähällä tuosta miehestä. Harppominen kertoo, ettei toisen huomioiminen tule häneltä koskaan onnistumaan.
Taas?