Vauva syntyi viikko sitten ja mies jo heti synnytyssairaalassa oli lähdössä omiin harrastuksiinsa

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen mies ei tule viemään lapsia hoploppeihin ikinä. Sille oma elämä on tärkeämpi. 

Niinpä! Omat menot menee aina edelle ja puoliso ja lapset koetaan vain haittana. Toki tietenkin kelpaa ruoka pöydässä ja pestyt puhtaat vaatteet kaapissa ja satunnainen haliminen makkarissa. Siksi mies haluaa olla liitossa. Sitähän on sanottu, että mies on onnellisimmillaan liitossa, koska se hyödyttää enemmän. On siis joku joka huolehtii perustarpeista ja aina voi poistua omiin menoihin, jos alkaa mukuloiden kitinä ärsyttää.

Teit ap huonon naimakaupan. Harmittaa puolestasi, kun miehelläsi ei ole mitään mielenkiintoa lapsiaan kohtaan. Jos sitä mielenkiintoa ei ole nyt, niin ei sitä ole tulevaisuudessakaan. Olet siis käytännössä yksinhuoltaja jolla on riippakivenä aikuinen mies.

Eräs sukulaismies oli sellainen, että jopa omien lasten syntymäpäivät jäi kakkoseksi, jos herralle tuli hinku lähteä metsälle. Vaimo jätettiin yksin kaitsemaan lapsia ja sukulaisia. Erohan siinä jossain vaiheessa tuli.

Mä tulin ite 20-vuotiaana faijaksi ja kyllä olisi tuntunut oudolta jättää puoliso ja vastasyntynyt skidi himaan ja lähteä kavereiden kaa viettämään aikaa. Kelasin et me ollaan nyt tiimi, joka pitää yhtä, tuli mitä tuli. Muutoinkin äidiksi tulo on naiselle niin iso juttu, et moni sälli lyö jo tuossa kohtaa naulan parisuhteen arkkuun kun pakottaa puolison funtsimaan tuommoisia juttuja kuin Ap nyt:(

M27

Onpa surkea tilanne. 😞 

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan kannalta toki myöhäistä, mutta tämä kannattaa huomioida jo miestä valitessa. Monet ystäväni halusivat poikaystävän ja aviomiehen, joka ns pitää itsestään huolen, eli harrastaa paljon liikuntaa. Tuleehan siitä hyvä kroppa ja onhan sporttisuus nuoren tytön mielestä vetävä juttu.

Urheileva mies ei kuitenkaan ole hyvää aviomiesainesta, koska ne treenit tuppaavat just menemään sitten kaiken muun pitsi työnteon edelle. On paljon parempi ottaa mies, jolla ei ole mitään syvää addiktiota harrastuksiinsa. Semmoinen löytää elämäänsä sisältöä perheestä ja lapsista ja elämä sujuu paljon harmonisemmin kuin treenaavan miehen kanssa.

Loistava näkökulma! En ole itse ajatellutkaan asiaa tuolta kantilta. 

Se kyllä, jos mies on erittäin ulkonäkökeskeinen, niin naisen lihominen ja kropan muuttuminen raskauden takia voi olla isompi kriisi tuollaiselle miehelle. Ei näe sitä normaalina asiana ja fiilikset naista kohtaan alenevat ja silloin alkaa silmät harhailla muihin.

Ns. normimies kyllä kelpuuttaa edelleen ne riippuvat r innat ja pömpöttävän vatsan. 

Muistan nuoruuden poikaystäväni, joka oli rasittavan pinnallinen ihminen. Ulkonäkö, merkkivaatteet, hieno auto ja salilla käyminen oli kaikki kaikessa. Kehtasi arvostella painoani, vaikka olin siis kokoa 36-38. Käytin silmälaseja, mutta hänen mielestään ihminen oli rumempi silmälasien kanssa. Hänen mielestään noissa kommenteissa ei ollut mitään törkeää. Luonnollisesti suhde päättyi. Olisi ollut aivan kamalaa, jos olisin lisääntynyt tuollaisen kanssa. Voin vain kuvitella miten olisin joutunut kokemaan arvostelua ja vähättelyä ulkonäköni takia.

Taapero voi vääntää vaikka vauvan käden sijoiltaan, kun ymmärrystä ei ole vielä riittävästi. 

Oletko sanonut sille miehelle, että haluaisit että perheenä rauhotuttais nyt joksikin aikaa olemaan kotona? Jos et tuota ilmaise, niin et voi olettaa että hän automaattisesti vaan tekee kuten haluat.

Vierailija kirjoitti:

Aika fiksu mies jopa! Itse olen totellut niinkuin vaimo käskee ja nyt lapset 13v. Muistan kun vaimo sanoi että saat opetella olemaan kotona. Jouduin luopumaan harrastuksista, ystävistä kaikesta kulkemisesta, en ole käynyt kohta 14 vuoteen kertaakaan ulkona kavereiden kanssa, en enää niissä harrastuksissa mitä oli. Nyt mietin tosissani avioeroa, elämä on ollut per.seestä. toiset tulee menee ja kulkee, näkee ystäviä jne. Itse en saa

Miksi et tavannut ystäviäsi lasten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin mies oli kuumeisesti lähdössä treeneihinsä,kun olimme synnärillä ja olin kovissa kivuissa (4cm auki). Ei lähtenyt sillä kertaa, mutta omat harrastuksensa olivat myöhemmin tärkeämmät,kuin lastenhoito/parisuhde. Minusta kyse on puolison kunnioituksesta, tai oikeastaan sen puutteesta,kun puoliso arvottaa harrastukset(kin) perheen edelle. On tottakai ok kummallakin puolisolla olla harrastuksia ja omaa aikaa,mutta tilannetajua tulisi olla. Tarinani loppu oli, että hyväksyin kunnioituksen puutetta 20 vuotta ja sitten nostin kytkintä. Kannattaa puhua omista tuntemuksista miehellesi ja jos tajuaa,niin hyvä. Jos ei,niin mieti haluatko jatkossakin jäädä lastesi kanssa 'kakkosiksi' miehen valitessa kaiken muun teidän edelle.

Miten aloittaisin puheen, koska yleensä jos avaan suuni vaikka "pettymyksestä jhnk asiaan" niin mies sitten kuulema "aina tuottaa minulle pettymyksen, ei osaa mitään, tässäkin epäonnistui" jne. Uhriasenne. 

Ap

Eli hän kääntää uhriasetelman toisinpäin. Tähän auttaa se, että käännät aiheen takaisin siihen mistä halusit puhua "Okei, ymmärrän jos susta tuntuu tuolta ja palataan siihen myöhemmin, puhutaan nyt kuitenkin ensin tästä asiasta minkä otin nyt puheeksi ja mietitään voisiko tälle tehdä jotakin?".

Toisen mahdollinen mielenpahoitus ei poista sitä sun kokemusta eikä tee sun kokemusta yhtään sen vähempiarvoiseksi, se VOI herättää toisessa tunteita, mutta se ei oikeastaan ole sun ongelma, eikä varsinkaan tarkota, että teet mitään väärin ottamalla sinua häiritseviä asioita puheeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin mies oli kuumeisesti lähdössä treeneihinsä,kun olimme synnärillä ja olin kovissa kivuissa (4cm auki). Ei lähtenyt sillä kertaa, mutta omat harrastuksensa olivat myöhemmin tärkeämmät,kuin lastenhoito/parisuhde. Minusta kyse on puolison kunnioituksesta, tai oikeastaan sen puutteesta,kun puoliso arvottaa harrastukset(kin) perheen edelle. On tottakai ok kummallakin puolisolla olla harrastuksia ja omaa aikaa,mutta tilannetajua tulisi olla. Tarinani loppu oli, että hyväksyin kunnioituksen puutetta 20 vuotta ja sitten nostin kytkintä. Kannattaa puhua omista tuntemuksista miehellesi ja jos tajuaa,niin hyvä. Jos ei,niin mieti haluatko jatkossakin jäädä lastesi kanssa 'kakkosiksi' miehen valitessa kaiken muun teidän edelle.

Miten aloittaisin puheen, koska yleensä jos avaan suuni vaikka "pettymyksestä jhnk asiaan" niin mies sitten kuulema "aina tuottaa minulle pettymyksen, ei osaa mitään, tässäkin epäonnistui" jne. Uhriasenne. 

Ap

Älä sitten puhu vaan toimi. Kun tiedät, mihin aikaan mies on lähdössä harrastukseensa, lähde itse hetki ennen sitä tai heti hänen tultuaan. Jätät miehen hoitamaan lapsi  ilmen ennakkonneuvotteluja tai sopimisia, kuten hänkin tekee . Tämä varmasti havahduttaa hänet puhumaan.

Lähipiirissäni ainakin ongelma on se, että naiset ei oikeasti halua irrota niistä vauvoistaan. Tilanne ei voi silloin olla tasapuolinen: Mies haluaa harrastaa, mutta nainen EI halua. Ja olen itse siis nimenomaan niiden naisten kaveri, joten aika objektiivisesti olen näitä tilanteita tarkkaillu.

Silloin pitäisi käydä kunnon keskustelu siitä rajasta: Haluaako toinenkin omaa aikaa ja jos ei, niin mikä sitten on kuitenkin sopiva määrä omaa aikaa sille joka sitä haluaa? Puhumatta tuo asia ei kuitenkaan selviä.

Ei se niinkään minusta mene, että kun nainen ei halua, niin sitten ei mieskään saa tehdä muuta kuin olla lasten/vauvan kanssa. Ihan hassu ajatuskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin mies oli kuumeisesti lähdössä treeneihinsä,kun olimme synnärillä ja olin kovissa kivuissa (4cm auki). Ei lähtenyt sillä kertaa, mutta omat harrastuksensa olivat myöhemmin tärkeämmät,kuin lastenhoito/parisuhde. Minusta kyse on puolison kunnioituksesta, tai oikeastaan sen puutteesta,kun puoliso arvottaa harrastukset(kin) perheen edelle. On tottakai ok kummallakin puolisolla olla harrastuksia ja omaa aikaa,mutta tilannetajua tulisi olla. Tarinani loppu oli, että hyväksyin kunnioituksen puutetta 20 vuotta ja sitten nostin kytkintä. Kannattaa puhua omista tuntemuksista miehellesi ja jos tajuaa,niin hyvä. Jos ei,niin mieti haluatko jatkossakin jäädä lastesi kanssa 'kakkosiksi' miehen valitessa kaiken muun teidän edelle.

Miten aloittaisin puheen, koska yleensä jos avaan suuni vaikka "pettymyksestä jhnk asiaan" niin mies sitten kuulema "aina tuottaa minulle pettymyksen, ei osaa mitään, tässäkin epäonnistui" jne. Uhriasenne. 

Ap

Sanot vaan tuohon, että niin epäinnistuitkin, nyt pitää vähän kuule ryhdistäytyä. Ja niinpä, sepä se kun olet jatkuvasti tuommoinenpska.

Vierailija kirjoitti:

Eli ensimmäisen kanssa omit lapsen ja teit kaiken yksin. Nyt sitten ihmettelet kun mies käyttäytyy kuten käyttäytyy. 

Tämä on myös niin väsynyt argumentti. Jotenkin se on aina naisen vika, jos mies prseilee. Ja jos nainen on kerrankin joskus menneisyydessä tehnyt jonkun (edes väitetyn) virheen, niin sehän on sitten oiva syy, ettei mieheltä voi enää ikinä vaatia mitään.

Vierailija kirjoitti:

Siis sinulla on viikon vanha vauva ja olet vauvapalstalla?

Eipä sitä ap muualle pääse jos yhtä pitää hoitaa 24/7!

Ap luultavasti istuu sohvalla imettämässä, mies harrastuksissaan, taapero karjuu. Ap:n ainoa harrastus on vauva-palsta. Suokaamme hänelle edes tämä.

Onko nyt siis edes kyse miehestä, vai jostain alle 30-vuotiaasta pojasta?

Minäkin antaisin miehenkin oppia olemaan kotona lasten kanssa kolmisin.

Ap, nyt vähän ryhtiä! Pumppaat maidot pulloon ja jääkaappiin (jos tarvis) ja lähdet harrastukseen. Siis yhtä usein kuin mies harrastaa..

Oletusarvona on että mies vähentää harrastuksiaan kun huomaa mitä se tarkoittaa. Ehkä.

Tässä tapauksessa on hyvä se, että kyseessä on jo toinen lapsi. Näin mies osaa hoitaa niitä yhtä hyvin kuin ap. Kummatkin osaa.

Vierailija kirjoitti:

Oma mieheni vähensi tosi paljon menemisiä kun meillä oli pieniä lapsia. 

Huolehdi että miehellä on kotona tekemistä niin tajuaa että et pärjää lasten kanssa yksin nyt kun vasta toivot synnytyksestä. Jos mies haluaa käydä kaupassa tai vaikka kaverillaan niin esikoinen mukaan. 

Mietin, että onko noissa menevissä miehissä useammin kyse hyvin nuorista isistä? Itse vähän myöhemmin isäksi tulleena ei ole kyllä omat menot olleet mikään prioriteetti lastemme synnyttyä. Olemme kyllä tavanneet ystäviä ja sukuja, mutta yleensä aina lapsi tai molemmat mukana, jos olen jossakin tällaisessa. Harrastukset ovat kyllä usein tärkeä juttu, ja on tarkoitus aloitella taas urheiluharrastusta (muutakin kuin lastenrattaiden työntämistä), mutta ensimmäiset vuodet on menty käytännössä täysin lasten ehdoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin mies oli kuumeisesti lähdössä treeneihinsä,kun olimme synnärillä ja olin kovissa kivuissa (4cm auki). Ei lähtenyt sillä kertaa, mutta omat harrastuksensa olivat myöhemmin tärkeämmät,kuin lastenhoito/parisuhde. Minusta kyse on puolison kunnioituksesta, tai oikeastaan sen puutteesta,kun puoliso arvottaa harrastukset(kin) perheen edelle. On tottakai ok kummallakin puolisolla olla harrastuksia ja omaa aikaa,mutta tilannetajua tulisi olla. Tarinani loppu oli, että hyväksyin kunnioituksen puutetta 20 vuotta ja sitten nostin kytkintä. Kannattaa puhua omista tuntemuksista miehellesi ja jos tajuaa,niin hyvä. Jos ei,niin mieti haluatko jatkossakin jäädä lastesi kanssa 'kakkosiksi' miehen valitessa kaiken muun teidän edelle.

Miten aloittaisin puheen, koska yleensä jos avaan suuni vaikka "pettymyksestä jhnk asiaan" niin mies sitten kuulema "aina tuottaa minulle pettymyksen, ei osaa mitään, tässäkin epäonnistui" jne. Uhriasenne. 

Ap

Älä sitten puhu vaan toimi. Kun tiedät, mihin aikaan mies on lähdössä harrastukseensa, lähde itse hetki ennen sitä tai heti hänen tultuaan. Jätät miehen hoitamaan lapsi  ilmen ennakkonneuvotteluja tai sopimisia, kuten hänkin tekee . Tämä varmasti havahduttaa hänet puhumaan.

Lähipiirissäni ainakin ongelma on se, että naiset ei oikeasti halua irrota niistä vauvoistaan. Tilanne ei voi silloin olla tasapuolinen: Mies haluaa harrastaa, mutta nainen EI halua. Ja olen itse siis nimenomaan niiden naisten kaveri, joten aika objektiivisesti olen näitä tilanteita tarkkaillu.

Silloin pitäisi käydä kunnon keskustelu siitä rajasta: Haluaako toinenkin omaa aikaa ja jos ei, niin mikä sitten on kuitenkin sopiva määrä omaa aikaa sille joka sitä haluaa? Puhumatta tuo asia ei kuitenkaan selviä.

Ei se niinkään minusta mene, että kun nainen ei halua, niin sitten ei mieskään saa tehdä muuta kuin olla lasten/vauvan kanssa. Ihan hassu ajatuskin.

Niin, noissa neuvoissa toistuu semmoinen koston kierre, jossa lapset jäävät yksin ja huomaavat olevansa taakka, kun kumpikin vanhempi yrittää kilpaa luikahtaa pois heidän luotaan. Äidit eivät yleensä halua tehdä sellaista lapsillensa. Ei tässäkään ole kyse siitä, että aloittaja haluaisi lähteä pois vauvan ja taaperon luota, vaan päin vastoin hän haluaisi, että koko perhe panostaa siihen, että ollaan nelisin tiimi.  Hän haluaisi isänkin olevan kotona ja tukevan taaperoa isosisaruksen uudessa roolissa, auttavan häntä synnytyksestä toipumisessa ja imetyksen aloituksessa ja tutustuvan vauvaan. Tuntuu loukkaavalta ja väärältä lapsiakin kohtaan, että iskä on heti jalka oven välissä lähdössä harrastuksiinsa.

Jos kyseessä on liikuntaharrastus, tilanne on suorastaan irvokas. Vaimo on ollut raskaana ja synnyttänyt, mutta miehen kallisarvoinen hauislihas ei niinku muka millään kestä kahta viikkoa ilman treenaamista. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsen isä ihan tosissaan selitti että kun HÄN EI NAUTI semmoisesta lasten hoitamisesta ja niiden kanssa puuhastelusta :,D

Kuulostaa aivan koomiselta, ja tosi ikävältä, jos totta.

Miksi miehen pitäisi hoitaa lapsia? Lastenhoito ja kasvatus täytyy olla naisen tehtäviä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehen pitäisi hoitaa lapsia? Lastenhoito ja kasvatus täytyy olla naisen tehtäviä.

Ja isättä ja ilman miehen mallia kasvaneista pojista tulee fiksuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin mies oli kuumeisesti lähdössä treeneihinsä,kun olimme synnärillä ja olin kovissa kivuissa (4cm auki). Ei lähtenyt sillä kertaa, mutta omat harrastuksensa olivat myöhemmin tärkeämmät,kuin lastenhoito/parisuhde. Minusta kyse on puolison kunnioituksesta, tai oikeastaan sen puutteesta,kun puoliso arvottaa harrastukset(kin) perheen edelle. On tottakai ok kummallakin puolisolla olla harrastuksia ja omaa aikaa,mutta tilannetajua tulisi olla. Tarinani loppu oli, että hyväksyin kunnioituksen puutetta 20 vuotta ja sitten nostin kytkintä. Kannattaa puhua omista tuntemuksista miehellesi ja jos tajuaa,niin hyvä. Jos ei,niin mieti haluatko jatkossakin jäädä lastesi kanssa 'kakkosiksi' miehen valitessa kaiken muun teidän edelle.

Miten aloittaisin puheen, koska yleensä jos avaan suuni vaikka "pettymyksestä jhnk asiaan" niin mies sitten kuulema "aina tuottaa minulle pettymyksen, ei osaa mitään, tässäkin epäonnistui" jne. Uhriasenne. 

Ap

Älä sitten puhu vaan toimi. Kun tiedät, mihin aikaan mies on lähdössä harrastukseensa, lähde itse hetki ennen sitä tai heti hänen tultuaan. Jätät miehen hoitamaan lapsi  ilmen ennakkonneuvotteluja tai sopimisia, kuten hänkin tekee . Tämä varmasti havahduttaa hänet puhumaan.

Lähipiirissäni ainakin ongelma on se, että naiset ei oikeasti halua irrota niistä vauvoistaan. Tilanne ei voi silloin olla tasapuolinen: Mies haluaa harrastaa, mutta nainen EI halua. Ja olen itse siis nimenomaan niiden naisten kaveri, joten aika objektiivisesti olen näitä tilanteita tarkkaillu.

Silloin pitäisi käydä kunnon keskustelu siitä rajasta: Haluaako toinenkin omaa aikaa ja jos ei, niin mikä sitten on kuitenkin sopiva määrä omaa aikaa sille joka sitä haluaa? Puhumatta tuo asia ei kuitenkaan selviä.

Ei se niinkään minusta mene, että kun nainen ei halua, niin sitten ei mieskään saa tehdä muuta kuin olla lasten/vauvan kanssa. Ihan hassu ajatuskin.

Niin, noissa neuvoissa toistuu semmoinen koston kierre, jossa lapset jäävät yksin ja huomaavat olevansa taakka, kun kumpikin vanhempi yrittää kilpaa luikahtaa pois heidän luotaan. Äidit eivät yleensä halua tehdä sellaista lapsillensa. Ei tässäkään ole kyse siitä, että aloittaja haluaisi lähteä pois vauvan ja taaperon luota, vaan päin vastoin hän haluaisi, että koko perhe panostaa siihen, että ollaan nelisin tiimi.  Hän haluaisi isänkin olevan kotona ja tukevan taaperoa isosisaruksen uudessa roolissa, auttavan häntä synnytyksestä toipumisessa ja imetyksen aloituksessa ja tutustuvan vauvaan. Tuntuu loukkaavalta ja väärältä lapsiakin kohtaan, että iskä on heti jalka oven välissä lähdössä harrastuksiinsa.

Jos kyseessä on liikuntaharrastus, tilanne on suorastaan irvokas. Vaimo on ollut raskaana ja synnyttänyt, mutta miehen kallisarvoinen hauislihas ei niinku muka millään kestä kahta viikkoa ilman treenaamista. 

Näin! Ja on useampia neuvojia jotka käskevät äitiä pumppaamaan maitoa ja jättämään viikon ikäisen vauvan + taapero isän hoiviin, eivät selvästikään tiedä vauvoista, synnytyksistä tai imetyksestä mitään. Äiti on nukkunut viimeisen viikon 45 min pätkissä, toosa tikattu ja pidätyskyky toipumassa, ja vauva ei edes tiedä olevansa irrallinen olento äidistä, jonka tuoksun ja äänen tuntee. Ei tunnu kavereiden kanssa lenkkeilyt kauhean tärkeiltä siinä kohtaa.