Sain eilen ties monennenko lähtäkäskyn!

Ensin alkoi jotain selittelemään mutta pyysi kuitenkin anteeksi ja oli pahoillaan tapahtuneesta. En sitten tiedä mitä ajatella, olen kuitenkin niin kypsä ja loppu tämän asian kanssa. Haluaisin että kaikki olisi hyvin, eikä tarvitsisi odottaa taas seuraavaa kertaa!



ap

uhkailua ja riehumista. Jos kerranaiot tuommosen paskan ukon jättää, niin tee se heti. Näin hankit itsellesi ja lapsillesi paremman elämän.

lähde nyt, ja järjestä elämäsi niin ettei lasten tarvitse katsella tuollaista. Luulevat vielä että se on normaalia ja toistavat sitä sitten omassa elämässään.

Onneksi olkoon jos jaksat 10 vuotta vielä tuota kestää..älä alennu moiseen.

Meillä ei riidellä usein, noin kerran kuussa jostain tällaisesta ja aina mieheni aloittaa sen ja käyttäytyy ihan typerästi. Mä tiedän että kuitenkin tämä tilanne on nyt tällä hetkellä paras, täytyy vaan jotenkin jaksaa se kymmenen vuotta. Ja talo on mieheni, minä joudun lähtemään.



ap

niin talo ei ole miehesi. Se on yhteinen. Sinulla on avio-oikeus miehesi omaisuuteen jota ei mikään miehesi väittämä muuta miksikään. Jos taas olette vain avoliitossa, asia on toinen.



Oli miten oli niin lasten takia suosittelen sinua lähtemään. Lapset eivät ole idiootteja vaan tietävät ja huomaavat kun perheessä ei mene hyvin ja kärsivöt tilanteesta tosi paljon. Mitä pidempään kiusaat lapsiasi jäämällä epätyydyttävään liittoon sitä syvemmär arvet heihin isket.



Useat naiset ovat niin mukavuudenhaluisia ja vastuuntunnottomia etteivät viitsi hakeutua eroon surkeasta liitostaan koska pelkäävät tuntematonta tulevaisuutta ja selviämismahdollisuuksiaan. Kysymyksessä on itsekkyys joka tapahtuu lasten kustannuksella. Sitten selitellään että ' lasten takia minä tässä olen...' vaikka kyseessä on oma epävarmuus ja laiskuus.



Ajatelkaa lastennen parasta ensin ja vasta sitten omaa hyväänne, sehän on teidän velvollisuutenne äitinä,

He jäisivät kotiinsa asumaan. Ja he ovat jo sen ikäisiä että saavat sen itse pättää!

ja talo on miehen, se ei miksikään muutu se asia, totta kai saisin rahaa ja omaisuutta, jos lähtisin, mutta kuitenkin laiha lohtu.



ap

Millaisen kuvan perhe-elämästä haluat lapsillesi antaa? Että on ihan ok rähjätä ja dissata toista, kun dvd-soitin takkuilee? Meillä ei kukaan saa puhua toiselle perheenjäsenelle kuvaamallasi tavalla, vaan kunnioitus on säilyttävä tiukoissakin tilanteissa. Hakekaa edes apua perheenne vääristyneeseen toimintamalliin.

sen jälkeen ja ehkäpä sitten voittekin jo asua saman katon alla ja purkaa kaikki suhdetta painaneet p....t pois puhumalla.



Herätä se pahvi huomaamaan...

Vierailija:

Millaisen kuvan perhe-elämästä haluat lapsillesi antaa? Että on ihan ok rähjätä ja dissata toista, kun dvd-soitin takkuilee? Meillä ei kukaan saa puhua toiselle perheenjäsenelle kuvaamallasi tavalla, vaan kunnioitus on säilyttävä tiukoissakin tilanteissa. Hakekaa edes apua perheenne vääristyneeseen toimintamalliin.

Ja kun ei ole sitä kunnioitusta, miten sanot toiselle aikuiselle, että lopeta tuollainen käytös? Luulet varmaan että tämä on helppo tilanne, ei totisesti, mutta silti pakko jaksaa, en ilman lapsiakaan lähde kotoani. Mä haluaisin todella kuulla mitä teet, kun toinen ei tajua, ei suostu mihinkään?

ap

että vielä 2000-luvulla jotkut alentuvat kärsimään tuollaista, arvosta ap itseäsi sen verran ja hanki uusi ja parempi elämä. Maailma on täys ihania miehiä ja jossain varmasti on se sulle oikea.

Tai elä sinkkuna ja ota kaikki menetetty ilo takaisin.

Voisitko joskus, kun puhutte muista asioista, ottaa tämän itsesi kohtelun esille rauhallisessa ja rakentavassa hengessä? Jos asiasta tuntuu olevan vaikea puhua, kirjoita miehellesi vaikka kirje, jossa kerrot, kuinka paljon tilanteesta kärsit niin lasten kuin koko perheen puolesta. Selväähän on, ettei mieskään voi olla kovin onnellinen, jos tuolla tavoin sinua kohtelee. Sano, että haluat perheen parasta, etkä ole mihinkään lähdössä, mutta että tilanne ei voi jatkua ennallaan. Perheterapiaan miestäsi ei ilmeisesti saa?

Mutta tasainen ja turvallinen arkikin olisi jotain, mutta nyt se on taas eilisen jälkeen kaukana. Mutta en voi jättää lapsiani, tyttö ehkä lähtisi mukaani mutta poika ei koskaan, on aina isänsä puolella, ei näe isänsä virheitä ollenkaan vaan syyttää minua tilanteesta. Totta, enhän minäkään mikään helppo ihminen ja varmasti on vikaa mutta kuitenkaan minä en yleensä aloita riitojamme ja yritän vaan elää rauhassa ja hissukseen. On varmaan totta, että itsetuntoni on ihan nollassa.



ap

Siskoni alkoholistimies ei aikoinaan suostunut perheterapiaan, mutta siskoni meni yksin puhumaan asiasta ja siitä oli hänelle todella paljon apua. Sittemmin mieskin on lopettanut juomisensa ja asiat ovat nyt mallillaan. Mutta oman jaksamisesi takia, tee jotain!

Että koko perheenne on sairastanut? Ei ole lasten asia ottaa osaa vanhempien nahisteluun ja valita puolia. Mieti nyt vähän, hyvä ihminen, millaisen miehen- ja naisenmallin lapsesi perheestäsi saavat? Sellaistako sinä haluat, pistät vahingon kiertämään taas seuraavalle sukupolvelle? Jos haluat itse olla marttyyri ja kärsiä, mieti asiaa tyttäresi kannalta. Haluatko hänelle samanlaisen liiton kuin sinulla, niin kuin tuon toimintamallin oppineelle helposti käy? Anteeksi kova teksti, en halua pahoittaa mieltäsi, mutta sinun on pakko ottaa jotain vastuuta. Enkä tarkoita tällä sitä, että alat syyttelemään itseäsi tyyliin " olenhan minäkin vaikea ihminen" . Kaikki ihmiset ovat vaikeita, mutta se ei oikeuta ketään toimimaan niin kuin kuvailet miehesi toimivan. Auttaisiko tämän ketjun näyttäminen miehellesi mitään?

Vierailija:

tyttö ehkä lähtisi mukaani mutta poika ei koskaan, on aina isänsä puolella, ei näe isänsä virheitä ollenkaan vaan syyttää minua tilanteesta. ap

EIkö sua yhtään hirvitä, mitä opetat lapsillesi jäämällä tuohon? Ainakaan niin että alistut, et opeta heille enää oikeaa perhemallia. Lähtemällä annat heille edes mahdollisuuden tajuta vääristymä. Vaikka se tarkoittaisi että sinusta tulee viikonloppuäiti (eikä sekään ehkä olisi pitkäaikainen järjestely, jos he tosiaan tajuavat mistä on kyse) (Samoin, jos tosiaan oikeasti OLET syyllinen kaikkeen, lähtemällä annat heille mahdollisuuden tavalliseen elämään. KUmin päin hyvänsä, tuohon sinun ei pitäisi jäädä.)

Hän raivostuisi, hän ei siedä että meidän asioita kerrotaan muille, jo se asia on ihan sairasta, tiedän sen!

Mistä saisin voimia lähtöön, se olisi varmasti kaikkein paras ratkaisu, tiedän ettei se tästä miksikään muutu. Jotenkin saitte silmäni auki, KIITOS!



itkevä ap

on hyvää kyytiä tulossa isänsä kaltaiseksi ja sinä annat hänelle esimerkin tilanteen olevan ihan oikeutettu ja normaali!!



Lähde, nainen. Missä itsekunnioituksesi on?

kärventelin liitossa just kuten sinäkin lasten takia, 3 lasta meillä on. loppujen lopuks kävi niin onnellisesti, että mies löysi uuden. en tuntenut kovinkaan suurta tuskaa sillä hetkellä, ja se hetki, jolloin pääsin muuttaman omaan asuntoon, oli ehkä elämäni onnellisin. lapset jäi yhteishuoltajuuteen.



tällä hetkellä elän uudessa ihanassa tasa-arvoisessa parisuhteessa. vanhaan elämään ei ole kertaakaan tullut ikävä, ei kertaakaan!! kaukaa katsottuna näen nyt, että olin naimisissa täysin itsekkään kusipään kanssa, jonka suurin intohimo ja huumorin kaunein kukkanen on muitten ihmisten, varsinkin mun nolaamiseni. sen lisäksi osasi vielä uhkaavalla käytöksellä painaa mut melko alas ...

Elämällä on kuitenkin aina loppujenlopuksi tapana sutviutua parhainpäin vaikka alkuun se tuntuu mahdottomalta. Usko pois, vielä joskus ihmettelet miksi kestit semmoista kohtelua vuosia. Älä heitä enää omaa elämääsi hukkaan vaan rupea elämään! Kaikki sympatiat sinulle ap, toivon sydämestäni että pystyt muuttamaan elämääsi parempaan päin! Voimia!