Mitä tehdä avioliitossa

Vierailija kirjoitti:

Jos on lapsia, niin vanhemmilla on vastuu lasten vuoksi yrittää ensi sijassa löytää yhteys uudelleen. Se tulee keskustelemalla, jakamalla pelkoja ja unelmia. Jos ette ole sitä yrittäneet, niin lukekaa jokin kirja, ostakaa peli, käykää neuvonnassa. Jos yhteyttä ei yrittämisestä huolimatta löydy, niinnsitten mieti uudestaan.

Näin juuri, monessa kommentissa täällä puhutaan vain itsensä ajattelemisesta, oman onnen tavoittelusta, joka tietenkin on jokaiselle tärkeää. Fakta on silti, että jos olet lapsia hankkinut, niin sinulla on vastuu itsesi lisäksi nyös heistä ja heidän onnestaan. Lasten vuoksi ei heti ensimmäisten ongelmien tullen pitäisi luovuttaa, vaan yrittää ensin korjata sitä suhdetta, yrittää tehdä töitä sen eteen. Selvää tietenkään on, että riitaiessa perheessä lastenkaan ei ole hyvä olla, mutta ap:n tapauksessa ei ainakaan vaikuttanut, että yhteiselämä puolison kanssa olisi yhtä riitelyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on lapsia, niin vanhemmilla on vastuu lasten vuoksi yrittää ensi sijassa löytää yhteys uudelleen. Se tulee keskustelemalla, jakamalla pelkoja ja unelmia. Jos ette ole sitä yrittäneet, niin lukekaa jokin kirja, ostakaa peli, käykää neuvonnassa. Jos yhteyttä ei yrittämisestä huolimatta löydy, niinnsitten mieti uudestaan.

Näin juuri, monessa kommentissa täällä puhutaan vain itsensä ajattelemisesta, oman onnen tavoittelusta, joka tietenkin on jokaiselle tärkeää. Fakta on silti, että jos olet lapsia hankkinut, niin sinulla on vastuu itsesi lisäksi nyös heistä ja heidän onnestaan. Lasten vuoksi ei heti ensimmäisten ongelmien tullen pitäisi luovuttaa, vaan yrittää ensin korjata sitä suhdetta, yrittää tehdä töitä sen eteen. Selvää tietenkään on, että riitaiessa perheessä lastenkaan ei ole hyvä olla, mutta ap:n tapauksessa ei ainakaan vaikuttanut, että yhteiselämä puolison kanssa olisi yhtä riitelyä.

Miten lasten onni liittyy siihen että vanhemmat elää parisuhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on lapsia, niin vanhemmilla on vastuu lasten vuoksi yrittää ensi sijassa löytää yhteys uudelleen. Se tulee keskustelemalla, jakamalla pelkoja ja unelmia. Jos ette ole sitä yrittäneet, niin lukekaa jokin kirja, ostakaa peli, käykää neuvonnassa. Jos yhteyttä ei yrittämisestä huolimatta löydy, niinnsitten mieti uudestaan.

Näin juuri, monessa kommentissa täällä puhutaan vain itsensä ajattelemisesta, oman onnen tavoittelusta, joka tietenkin on jokaiselle tärkeää. Fakta on silti, että jos olet lapsia hankkinut, niin sinulla on vastuu itsesi lisäksi nyös heistä ja heidän onnestaan. Lasten vuoksi ei heti ensimmäisten ongelmien tullen pitäisi luovuttaa, vaan yrittää ensin korjata sitä suhdetta, yrittää tehdä töitä sen eteen. Selvää tietenkään on, että riitaiessa perheessä lastenkaan ei ole hyvä olla, mutta ap:n tapauksessa ei ainakaan vaikuttanut, että yhteiselämä puolison kanssa olisi yhtä riitelyä.

Miten lasten onni liittyy siihen että vanhemmat elää parisuhteessa?

Kysytkö tosissasi? Psykologisesti vanhempien erotilanne on lapsille aina valtava henkinen stressi- ja traumatekijä. Lapset voivat hyvin tunne-elämältään tasapainoisessa ja lämpimässä perheessä. Se että vanhemmat eivät viitsi enää panostaa parisuhteeseensa vaan vain lapsiin ja omiin energioihin, on viitsimisasia. Se on myös lapsen perheen laiminlyöntiä, eikä se tue lapsen tasapainoista kasvua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on lapsia, niin vanhemmilla on vastuu lasten vuoksi yrittää ensi sijassa löytää yhteys uudelleen. Se tulee keskustelemalla, jakamalla pelkoja ja unelmia. Jos ette ole sitä yrittäneet, niin lukekaa jokin kirja, ostakaa peli, käykää neuvonnassa. Jos yhteyttä ei yrittämisestä huolimatta löydy, niinnsitten mieti uudestaan.

Näin juuri, monessa kommentissa täällä puhutaan vain itsensä ajattelemisesta, oman onnen tavoittelusta, joka tietenkin on jokaiselle tärkeää. Fakta on silti, että jos olet lapsia hankkinut, niin sinulla on vastuu itsesi lisäksi nyös heistä ja heidän onnestaan. Lasten vuoksi ei heti ensimmäisten ongelmien tullen pitäisi luovuttaa, vaan yrittää ensin korjata sitä suhdetta, yrittää tehdä töitä sen eteen. Selvää tietenkään on, että riitaiessa perheessä lastenkaan ei ole hyvä olla, mutta ap:n tapauksessa ei ainakaan vaikuttanut, että yhteiselämä puolison kanssa olisi yhtä riitelyä.

Miten lasten onni liittyy siihen että vanhemmat elää parisuhteessa?

Kysytkö tosissasi? Psykologisesti vanhempien erotilanne on lapsille aina valtava henkinen stressi- ja traumatekijä. Lapset voivat hyvin tunne-elämältään tasapainoisessa ja lämpimässä perheessä. Se että vanhemmat eivät viitsi enää panostaa parisuhteeseensa vaan vain lapsiin ja omiin energioihin, on viitsimisasia. Se on myös lapsen perheen laiminlyöntiä, eikä se tue lapsen tasapainoista kasvua. 

Eivääthän vanhemmat edes voi erota jos eivät ole parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on lapsia, niin vanhemmilla on vastuu lasten vuoksi yrittää ensi sijassa löytää yhteys uudelleen. Se tulee keskustelemalla, jakamalla pelkoja ja unelmia. Jos ette ole sitä yrittäneet, niin lukekaa jokin kirja, ostakaa peli, käykää neuvonnassa. Jos yhteyttä ei yrittämisestä huolimatta löydy, niinnsitten mieti uudestaan.

Näin juuri, monessa kommentissa täällä puhutaan vain itsensä ajattelemisesta, oman onnen tavoittelusta, joka tietenkin on jokaiselle tärkeää. Fakta on silti, että jos olet lapsia hankkinut, niin sinulla on vastuu itsesi lisäksi nyös heistä ja heidän onnestaan. Lasten vuoksi ei heti ensimmäisten ongelmien tullen pitäisi luovuttaa, vaan yrittää ensin korjata sitä suhdetta, yrittää tehdä töitä sen eteen. Selvää tietenkään on, että riitaiessa perheessä lastenkaan ei ole hyvä olla, mutta ap:n tapauksessa ei ainakaan vaikuttanut, että yhteiselämä puolison kanssa olisi yhtä riitelyä.

Miten lasten onni liittyy siihen että vanhemmat elää parisuhteessa?

Kysytkö tosissasi? Psykologisesti vanhempien erotilanne on lapsille aina valtava henkinen stressi- ja traumatekijä. Lapset voivat hyvin tunne-elämältään tasapainoisessa ja lämpimässä perheessä. Se että vanhemmat eivät viitsi enää panostaa parisuhteeseensa vaan vain lapsiin ja omiin energioihin, on viitsimisasia. Se on myös lapsen perheen laiminlyöntiä, eikä se tue lapsen tasapainoista kasvua. 

Muuttuuko ihminen parisuhterssa jotenkin lämpimämmäksi kuin jos hän elää ilman parisuhdetta? Hieman vaikea uskoa että muuttuisi. Ihan yhtä lämmin tai kylmä se äiti tai isä on eli he sitten yhdessä tai erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä konkreettista ootte tehneet että teillä olisi jotain muuta?

Ei ole kauheasti aikaa tai kiinnostusta viettää aikaa kahdestaan, joten viime aikoina ei juuri mitään. Tavallinen stoori, lapsiperhe, ruuhkavuodet ja tässä sitä sitten ollaan. Tyhjiä hetkiä ei kauheasti töiden, lastenhoidon ja kotitöiden jälkeen jää, ja ne käytetään usein nukkumiseen tai siihen, että näkee esim. kaveria kerran kahdessa vuodessa. Kaikki keskustelu on luokkaa "onko vastikkeet maksettu", "huomenna tarvii kouluun eväät" tai "monelta ne Jamin treenit on". Jos joskus olisi aikaa puhua, ei ole mitään sanottavaa toiselle, joten olemme hiljaa kuten vaikka kahvitauolla sellaisten työkavereiden kanssa, joiden kanssa ei ole yhteisiä keskustelunaiheita.

Seksiä on ollut viimeksi kolmisen vuotta sitten. En oikeasti tiedä, mitä konkreettista tässä voisi enää tehdä. Ajatus jostain yhteisestä kahdenkeskisestä lomasta lähinnä hirvittää. Onneksi sellaiseen ei ole rahaa tai aikaa.

 

T. Ap

Kokeilepa sitä seksiä. Otatte sen ajan sille vaikka väkisin. Eikai sitä mikään tunnu miltään enää, jos on kuin työkaveri. Mielestäni seksi ei ole ratkaisu ongelmiin, mutta onhan se oleellinen osa parisuhdetta jos ei ole sairauksia, aseksuaalisuutta tms. Itse huomaan myös miten helppo on ajautua seksittömyyteen pikkulapsiarjessa, mutta me alettiin repimään sitä aikaa  sille. Nyt on rennompaa ja enemmän sitä yhteyttäkin. Ja voin sanoa että on rankkaa arki, kun työpäivät matkoineen 6.30-16 ja siihen lemmikit, harrastukset, puilla lämmitys, kotityöt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä konkreettista ootte tehneet että teillä olisi jotain muuta?

Ei ole kauheasti aikaa tai kiinnostusta viettää aikaa kahdestaan, joten viime aikoina ei juuri mitään. Tavallinen stoori, lapsiperhe, ruuhkavuodet ja tässä sitä sitten ollaan. Tyhjiä hetkiä ei kauheasti töiden, lastenhoidon ja kotitöiden jälkeen jää, ja ne käytetään usein nukkumiseen tai siihen, että näkee esim. kaveria kerran kahdessa vuodessa. Kaikki keskustelu on luokkaa "onko vastikkeet maksettu", "huomenna tarvii kouluun eväät" tai "monelta ne Jamin treenit on". Jos joskus olisi aikaa puhua, ei ole mitään sanottavaa toiselle, joten olemme hiljaa kuten vaikka kahvitauolla sellaisten työkavereiden kanssa, joiden kanssa ei ole yhteisiä keskustelunaiheita.

Seksiä on ollut viimeksi kolmisen vuotta sitten. En oikeasti tiedä, mitä konkreettista tässä voisi enää tehdä. Ajatus jostain yhteisestä kahdenkeskisestä lomasta lähinnä hirvittää. Onneksi sellaiseen ei ole rahaa tai aikaa.

 

T. Ap

Minua taas hirvittää ajatus siitä, että pitäisi ykskaks hypätä lomailemaan, kun ensin pitäisi saada arjen puhe kuntoon. Ei mitään kamalia odotuksia hotelliviikonlopulle, vaan yhteinen aamukahvi sunnuntaina ja juttelua jostain arkisesta, mutta sellaisesta, mistä ei ole aikoihin puhuttu. Tai jos sunnuntai ei sovi, niin joku ilta varataan siihen, että juodaan yhdessä iltateetä ja kerrotaan toiselle edes yksi asia, mitä päivän ainaka tuli tehtyä.

Aloita pienestä. Vähitellen se suhde on hapertunut, joten ei se kertarysäyksellä parane.

Eipä tuollaiselle ole tilaisuutta niin, että lapset eivät pyörisi jaloissa. Eikä oikein mitään, mistä puhua.

-Joo, mikä sun lempiväri on?

-......

-Vihreä kai

-Aha

-......

vaivaantuneita katseita, hörppy 

Osapuilleen noin tuo menisi 

Älä ole noin synkkä. Tietty se on tuollaista, jos ei enempää halua. Jos taas oikeasti haluaa, yllä olevaa tekstiä voisi muokata esim. 

Hyvä ajatus! Ei se haittaa, vaikka lapset vähän pyörii jaloissa. Aikuisena osaan silti avata suuni myös kumppanille. Tai jos en osaa, opettelen vähitellen. Aina on olemassa jotain, mistä puhua jos vain tahtoa löytyy. 

-Joo, mikä on sun lempiväri?

-...

-Vihreä kai

-Aha... Niin arvelinkin/muistelinkin. Itse pidän eniten sinisestä, koska se rauhoittaa ja muistuttaa kesätaivaasta. Mitä sinä pidät sinisestä? Miksi pidät eniten vihreästä? 

- jne... keskustelu avautuu jatkokommenttien ja kysymysten kautta. Muista positiivisuus.

-Hyviä huomioita/ajatuksia/mietteitä, vaikka itse pidänkin sinisestä. Olipa mukava vaihtaa kanssasi muutama sana!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on lapsia, niin vanhemmilla on vastuu lasten vuoksi yrittää ensi sijassa löytää yhteys uudelleen. Se tulee keskustelemalla, jakamalla pelkoja ja unelmia. Jos ette ole sitä yrittäneet, niin lukekaa jokin kirja, ostakaa peli, käykää neuvonnassa. Jos yhteyttä ei yrittämisestä huolimatta löydy, niinnsitten mieti uudestaan.

Näin juuri, monessa kommentissa täällä puhutaan vain itsensä ajattelemisesta, oman onnen tavoittelusta, joka tietenkin on jokaiselle tärkeää. Fakta on silti, että jos olet lapsia hankkinut, niin sinulla on vastuu itsesi lisäksi nyös heistä ja heidän onnestaan. Lasten vuoksi ei heti ensimmäisten ongelmien tullen pitäisi luovuttaa, vaan yrittää ensin korjata sitä suhdetta, yrittää tehdä töitä sen eteen. Selvää tietenkään on, että riitaiessa perheessä lastenkaan ei ole hyvä olla, mutta ap:n tapauksessa ei ainakaan vaikuttanut, että yhteiselämä puolison kanssa olisi yhtä riitelyä.

Miten lasten onni liittyy siihen että vanhemmat elää parisuhteessa?

Kysytkö tosissasi? Psykologisesti vanhempien erotilanne on lapsille aina valtava henkinen stressi- ja traumatekijä. Lapset voivat hyvin tunne-elämältään tasapainoisessa ja lämpimässä perheessä. Se että vanhemmat eivät viitsi enää panostaa parisuhteeseensa vaan vain lapsiin ja omiin energioihin, on viitsimisasia. Se on myös lapsen perheen laiminlyöntiä, eikä se tue lapsen tasapainoista kasvua. 

Eivääthän vanhemmat edes voi erota jos eivät ole parisuhteessa.

Yhdessä asuvat vanhemmat ovat parisuhteessa. Parisuhteen ominaisuudet ovat asia erikseen. Kannattaa opetella ottamaan sitä vastuuta perheestään. Kattaen myös sen parisuhteen laadun. 

Avioero? Tuohan on se viimeinen asia, minkä avioliitossa voi tehdä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on lapsia, niin vanhemmilla on vastuu lasten vuoksi yrittää ensi sijassa löytää yhteys uudelleen. Se tulee keskustelemalla, jakamalla pelkoja ja unelmia. Jos ette ole sitä yrittäneet, niin lukekaa jokin kirja, ostakaa peli, käykää neuvonnassa. Jos yhteyttä ei yrittämisestä huolimatta löydy, niinnsitten mieti uudestaan.

Näin juuri, monessa kommentissa täällä puhutaan vain itsensä ajattelemisesta, oman onnen tavoittelusta, joka tietenkin on jokaiselle tärkeää. Fakta on silti, että jos olet lapsia hankkinut, niin sinulla on vastuu itsesi lisäksi nyös heistä ja heidän onnestaan. Lasten vuoksi ei heti ensimmäisten ongelmien tullen pitäisi luovuttaa, vaan yrittää ensin korjata sitä suhdetta, yrittää tehdä töitä sen eteen. Selvää tietenkään on, että riitaiessa perheessä lastenkaan ei ole hyvä olla, mutta ap:n tapauksessa ei ainakaan vaikuttanut, että yhteiselämä puolison kanssa olisi yhtä riitelyä.

Miten lasten onni liittyy siihen että vanhemmat elää parisuhteessa?

Kysytkö tosissasi? Psykologisesti vanhempien erotilanne on lapsille aina valtava henkinen stressi- ja traumatekijä. Lapset voivat hyvin tunne-elämältään tasapainoisessa ja lämpimässä perheessä. Se että vanhemmat eivät viitsi enää panostaa parisuhteeseensa vaan vain lapsiin ja omiin energioihin, on viitsimisasia. Se on myös lapsen perheen laiminlyöntiä, eikä se tue lapsen tasapainoista kasvua. 

Eivääthän vanhemmat edes voi erota jos eivät ole parisuhteessa.

Yhdessä asuvat vanhemmat ovat parisuhteessa. Parisuhteen ominaisuudet ovat asia erikseen. Kannattaa opetella ottamaan sitä vastuuta perheestään. Kattaen myös sen parisuhteen laadun. 

Voitko sinä määrätä että puolison otettava vastuuta perheestään? Jos sinä vain satut olemaan naimisissa ihan väärän tyypin kanssa niin tuskin siihen mikään vastuunottaminen perheestä auttaa.

Ap, minä en tiedä, mistä teillä kenkä todella puristaa.

Seksitreffit omassa makuuhuoneessa ja sen jälkeen voi jutella jos haluaa, kaikki tämä kun lapset ovat nukkumassa 

Ei sellainen voi ymmärtää tuollaista parisuhteen näivettymistä, joka ei sitä ole kokenut. Kun se puoliso ei suostu mihinkään yhteiseen asiaan eikä edes puhu niin ei siitä enää mitään voi rakentaa. Ehdotellaan jotain seksiä tai hotellilomaa suhteen piristämiseksi, mutta kun se toinen ei lähde sinne.

Tuollaisen tilanteen eteen minä jouduin pitkässä avioliitossani. Olin yksin ja yksinäinen. Ex vietti ihan omaa elämää. 

Ero oli helpotus kaikin tavoin.

"Ei sellainen voi ymmärtää tuollaista parisuhteen näivettymistä, joka ei sitä ole kokenut. Kun se puoliso ei suostu mihinkään yhteiseen asiaan eikä edes puhu niin ei siitä enää mitään voi rakentaa. Ehdotellaan jotain seksiä tai hotellilomaa suhteen piristämiseksi, mutta kun se toinen ei lähde sinne."

No tuossa asiaan on selkeä syy ja syyllinen. Se joka ei enää näe tarvetta muuttaa mitään vaikka asiat eivät ole hyvin.

Luulisin että vielä tavallisempi tilanne on se jossa kumpikin on vain ajautunut vähitellen sen verran kauaksi toisesta että ei enää oikein löydä mitään tietä toisen luo. Kaikki tuntuu väkinäiseltä ja se toinen vieraalta.

"Itse huomaan myös miten helppo on ajautua seksittömyyteen pikkulapsiarjessa, mutta me alettiin repimään sitä aikaa  sille."

Sama juttu. Ja pidän sitä kyllä avioliittomme pelastuksena. On liian helppo vain ruveta nukkumaan jos päivä on täynnä arkea mutta oikeasti se vartti toisen sylissä antaa enemmän virtaa kuin moni muu asia. Ja ainakin meillä se hyvää tekevä keskustelu käynnistyi helpoiten rakastelun jälkeen kun kumpikin oli valmiiksi rento ja keskittynyt siihen toiseen eikä miljoonaan muuhun asiaan. Eli seksi ylläpiti sitä muutakin yhteyttä. Ja kun tämän huomasi niin seksiä piti entistä tärkeämpänä.

Vierailija kirjoitti:

"Itse huomaan myös miten helppo on ajautua seksittömyyteen pikkulapsiarjessa, mutta me alettiin repimään sitä aikaa  sille."

 

Sama juttu. Ja pidän sitä kyllä avioliittomme pelastuksena. On liian helppo vain ruveta nukkumaan jos päivä on täynnä arkea mutta oikeasti se vartti toisen sylissä antaa enemmän virtaa kuin moni muu asia. Ja ainakin meillä se hyvää tekevä keskustelu käynnistyi helpoiten rakastelun jälkeen kun kumpikin oli valmiiksi rento ja keskittynyt siihen toiseen eikä miljoonaan muuhun asiaan. Eli seksi ylläpiti sitä muutakin yhteyttä. Ja kun tämän huomasi niin seksiä piti entistä tärkeämpänä.

Mutta kun sitä seksiä ei ole. Aina syyllistetään naisia seksittömyydestä, mutta näitä suhteita, joissa mies kieltäytyy seksistä niin on todella paljon. Ne on juuri näitä suhteita, joissa ei ole mitään yhteyttä. Onko kyse miehen testosteronista vai mistä, mutta sellaisissa suhteissa ei ole mitään, joissa ei ole mitään läheisyyttä. Niistä pitää erota, kun ne on niin kamlua. 

Vierailija kirjoitti:

"Ei sellainen voi ymmärtää tuollaista parisuhteen näivettymistä, joka ei sitä ole kokenut. Kun se puoliso ei suostu mihinkään yhteiseen asiaan eikä edes puhu niin ei siitä enää mitään voi rakentaa. Ehdotellaan jotain seksiä tai hotellilomaa suhteen piristämiseksi, mutta kun se toinen ei lähde sinne."

 

No tuossa asiaan on selkeä syy ja syyllinen. Se joka ei enää näe tarvetta muuttaa mitään vaikka asiat eivät ole hyvin.

Luulisin että vielä tavallisempi tilanne on se jossa kumpikin on vain ajautunut vähitellen sen verran kauaksi toisesta että ei enää oikein löydä mitään tietä toisen luo. Kaikki tuntuu väkinäiseltä ja se toinen vieraalta.

Voiko toiselta ihmiseltä vaatia että hänen on muutettava itseään jos se toinen ei koe siihen tarvetta. Reitin kyllä löytää jos siihen molemmilla on aidisti halua. Joskus vain tilanne on se että vaikka miten itse raivaat tietä toisen luo toinen pakenee vähintään samaa vauhtia etäämälle. Ei auta raivata tietä jos toinen ei sitä halua vaan haluaa pysytellä mahdollisiman etäällä.

Kun omassa liitossa on ollut tuo tilanne, ja on siis oikeasti ollut, tiedän mistä puhut, niin itse olen kokenut helpommaksi tutustua siihen rinnalla olevaan kumppaniin aina uudelleen, kuin lähteä liitosta ja etsiä joku uusi johon tutustua… paljon pienemmällä vaivalla ja säätämisellä voi ottaa aikaa sille omalle miehelle ja pyrkiä selvittämään mitä sen mielessä liikkuu. Uuden kumppanin kanssa on jännittävää vain siksi, että lähtöasetelma on sellainen että pitää kunnolla tutustua, selvittää toisen unelmat, arvot, intohimot jne. Onnistuu kotonakin. Toinen vinkkini on, että kannattaa opetella arvostamaan huonoa seksiä. Ei se siis tietenkään saa olla vastenmielistä, mutta ruuhkavuosissa harvemmin on aikaa panostaa johonkin mahtavaan ilotuksien siivittämään superseksiin, ja se on ihan ok. Media ja kaikki seksuaalineuvojat pilaavat ihmisten seksielämän sillä, että luodaan paineita seksielämälle, miten sitä pitäisi olla jatkuvasti piristämässä ja parantamassa. Sama kuin ruuhkavuosissa ajattelisi että jokaisen aterian täytyy olla joku Michelin tason illallinen. Ei sellaista jaksa, kun on lapset ja kotityöt ja työt ja sukulaiset jne. Pasta ja einespullat on ihan hyvä, ainakin parempi kuin olla kokonaan syömättä. Samoin vartin seksi ennen nukkumaanmenoa, sellaisen kaavan mukaan että molemmat saa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä konkreettista ootte tehneet että teillä olisi jotain muuta?

Ei ole kauheasti aikaa tai kiinnostusta viettää aikaa kahdestaan, joten viime aikoina ei juuri mitään. Tavallinen stoori, lapsiperhe, ruuhkavuodet ja tässä sitä sitten ollaan. Tyhjiä hetkiä ei kauheasti töiden, lastenhoidon ja kotitöiden jälkeen jää, ja ne käytetään usein nukkumiseen tai siihen, että näkee esim. kaveria kerran kahdessa vuodessa. Kaikki keskustelu on luokkaa "onko vastikkeet maksettu", "huomenna tarvii kouluun eväät" tai "monelta ne Jamin treenit on". Jos joskus olisi aikaa puhua, ei ole mitään sanottavaa toiselle, joten olemme hiljaa kuten vaikka kahvitauolla sellaisten työkavereiden kanssa, joiden kanssa ei ole yhteisiä keskustelunaiheita.

Seksiä on ollut viimeksi kolmisen vuotta sitten. En oikeasti tiedä, mitä konkreettista tässä voisi enää tehdä. Ajatus jostain yhteisestä kahdenkeskisestä lomasta lähinnä hirvittää. Onneksi sellaiseen ei ole rahaa tai aikaa.

 

T. Ap

Minua taas hirvittää ajatus siitä, että pitäisi ykskaks hypätä lomailemaan, kun ensin pitäisi saada arjen puhe kuntoon. Ei mitään kamalia odotuksia hotelliviikonlopulle, vaan yhteinen aamukahvi sunnuntaina ja juttelua jostain arkisesta, mutta sellaisesta, mistä ei ole aikoihin puhuttu. Tai jos sunnuntai ei sovi, niin joku ilta varataan siihen, että juodaan yhdessä iltateetä ja kerrotaan toiselle edes yksi asia, mitä päivän ainaka tuli tehtyä.

Aloita pienestä. Vähitellen se suhde on hapertunut, joten ei se kertarysäyksellä parane.

Eipä tuollaiselle ole tilaisuutta niin, että lapset eivät pyörisi jaloissa. Eikä oikein mitään, mistä puhua.

-Joo, mikä sun lempiväri on?

-......

-Vihreä kai

-Aha

-......

vaivaantuneita katseita, hörppy 

Osapuilleen noin tuo menisi 

Jos ajattelet noin, et edes halua parisuhteen jatkuvan!

Itseään voi muuttaa, toista ei. Joten jos et halua jutella niin miksi toinenkaan haluaisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on lapsia, niin vanhemmilla on vastuu lasten vuoksi yrittää ensi sijassa löytää yhteys uudelleen. Se tulee keskustelemalla, jakamalla pelkoja ja unelmia. Jos ette ole sitä yrittäneet, niin lukekaa jokin kirja, ostakaa peli, käykää neuvonnassa. Jos yhteyttä ei yrittämisestä huolimatta löydy, niinnsitten mieti uudestaan.

Näin juuri, monessa kommentissa täällä puhutaan vain itsensä ajattelemisesta, oman onnen tavoittelusta, joka tietenkin on jokaiselle tärkeää. Fakta on silti, että jos olet lapsia hankkinut, niin sinulla on vastuu itsesi lisäksi nyös heistä ja heidän onnestaan. Lasten vuoksi ei heti ensimmäisten ongelmien tullen pitäisi luovuttaa, vaan yrittää ensin korjata sitä suhdetta, yrittää tehdä töitä sen eteen. Selvää tietenkään on, että riitaiessa perheessä lastenkaan ei ole hyvä olla, mutta ap:n tapauksessa ei ainakaan vaikuttanut, että yhteiselämä puolison kanssa olisi yhtä riitelyä.

Miten lasten onni liittyy siihen että vanhemmat elää parisuhteessa?

Lasten onneen saattaa hippusen vaikuttaa se, saavatko kasvaa ehjässä perheessä vai revitäänkö perhe hajalle ja näkevät jatkossa toista vanhempasnsa vain silloin tällöin tai sitten muuttavat viikon välein kodista toiseen.