Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin jättää mieheni - hänellä alkava muistisairaus
12.09.2026 |
Äitini on hoitanut dementoitunutta isääni yli 10v. Isälle on etsitty paikkaa hoitokodista, mutta on kuulemma liian hyväkuntoinen. Isää ei kuitenkaan voi jättää yksin ollenkaan, äiti on isän vartija ja koti on äidille vankila. Äidillä ei ole ollut omaa elämää koko sinä aikana, kun isä on sairastanut. Asun 450 km päässä, enkä pysty auttamaan.
Nyt huomaan 58v miehelläni samoja oireita, kuin isälläni oli, kun hän sairastui dementiaan.
En kestä ajatusta, että joutuisin itse samaan tilanteeseen kuin missä äitini elää.
En kestä.
Kommentit (467)
Vierailija kirjoitti:
Tajuavatko kaikki, että muistisairaus koskettaa eniten muistisairaan läheisiä, ei muistisairasta itseään. Saattaapi olla, että muistisairas saa joskus jopa pahanmielen kohtauksia ja tajuaa olevansa pihalla. Mutta kun on tarpeeksi muistisairas, niin on vaan omassa kuolassaan. Ei tunnista edes omaa puolisoaan.
Läheinen syöttää juottaa, pesee, siivoaa eritteet. Kuuuntelee päivästä toiseen samoja juttuja, houreita ja näköharhoja. Se on kammottava paikka, kun yrittää nukkua toinen silmä auki ja pelkää, että sairas karkaa. Henkisesti muistisairaan kanssa eläminen alkaa syömään ihmistä.
Minusta tällaisilla omaisilla on oikeus sanoa, että eivät jaksa, että ovat syvälle sieluaan myöten loppuun uupuneita.
Tällaisille ihmisille, jotka uskaltavat sanoa ääneen, että ovat loppumisen partalla, on turha tulla irvailemaa, että toivottavasti itseäsi hoidetaan, kun sinä vuorostasi sairastut.
Kiitos, erittäin hyvä kirjoitus.
Jokainen voi hetken miettiä ennen kuin tulee irvailemaan tänne, viitaten viimeiseen lauseeseen. Koska ette tiedä mitä toisen todellisuus ja jaksaminen on, irvailu kertoo teidän omasta empatian, älyn ja kokemuksen puutteesta
"Tällaisille ihmisille, jotka uskaltavat sanoa ääneen, että ovat loppumisen partalla, on turha tulla irvailemaa, että toivottavasti itseäsi hoidetaan, kun sinä vuorostasi sairastut. "
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erja Häkkinen on vielä nuori ja hän kertoo hitaasti etenevästä muistisairaudesta.
Minusta se asettaa meidät Erjaa vanhemmat ihmiset kutakuinkin jo pitkään edenneiksi tapauksiksi.
Minulla on kuin filmi aina päässä ja teen mekaanisesti tehtäviä, enkä aina keskity siihen mihin avaimet jätin (onneksi hyvin harvoin). En osaa painaa mieleeni uusien ihmisten nimiä, jos en kirjoita niitä paperille nähtäväksi.
Myöskään kirjojen nimet ja ihan uudet kirjailijat eivät jää mieleen, vaikka lukisin romaanin, mutta jos on oikein mieleinen kirja, niin muistan pitempään nimen. Hahmottamista ja yhdistämistä toiseen nimeen en ole koskaan oppinut.
Uudet asiat opin hitaasti, kuten nuo appi-laitteiden käyttämiset.
Olenko jo siirtymässä "omaan etääntyneeseen elämään"?
Vierailija kirjoitti:
Lue Raamatusta 1. Kirje Korinttilaisille
..mitä on rakkaus..kaiken se kestää..jne
Tuo Rakkaus juttu tarkoittaa että Jumala on tuollainen! Jumala on Rakkaus! Omittu vain johonkin avioliiton paskendaaliin. Ei ihminen tuollaiseen kykene!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tästäkin ketjusta tuli uskontoon ja vihkivaloihin perustuva keskustelu tai ennemmin syyttely. Ettekö osaa lukea? Ap ei ole naimisissa, ei tarvi erota kirkon silmissä. Ei ole lesken eläkettä. Ei missään vaiheessa sanonut edes olevan uskovainen. Jos uskovainen vihkivalansa antanut haluaa hoitaa puolisoaan loppuun asti niin antaa mennä vaan. Toivotaan että se muistisairas kuolee ensin niin saa oikein kirkkaan kruunun ja Jumala päästää taivaaseen.
Mä taas en ymmärrä miksi vanhukset esim viimeistään 70v eteenpäin eivät käy muistitesteissä joka vuosi vaikka ei olisi mitään oireita. Näin sitä pitää tarkkailla ihan kuin vaikka verenpainetta jne että voidaan auttaa ja miettiä jatkoa tarvittaessa. Aikuiset ihmiset ja pakko ummistaa silmät vaikeilta asioilta! Luulisi että siinä iässä elämän realiteetit olisi vihdoin hyväksytty.
Vuosikymmeniä hoitajana, nyt eläkkeellä voin tehdä muistitestin ihan ilman niitä kysymyksiä varmasti vielä umpidementoituneena.
Minusta ap voi hankkia oman asunnon ihan oman mukavuutensa vuoksi. Kukaan ei jaksa pian nurkkiin pissivää muistisairasta kotonaan, ihmistä, jonka vuorokausirytmi on päin hvttia, sotkee joka paikan ja käyttäytyy kuin kouluttamaton apina.
Viimeisiä aikoina töissä ollessani hoitokotiin tuli etupäässä vanhuksia, jotka asuivat yksin ja lähtivät ulos eksyen. Huonompi kuntoisia hoidetaan kotona, kunhan pysyvät sisällä.
Anteeksi, että kirjoitan hyvin epäkunnioittavasti, mutta kunnioitan ja suren näitä sairaita vanhuksia, mutta vihaan muistisairauksia, eivät ne ole mitään hups kun mummo unohti minut, ne ovat hyvin raadollisia ja ahdistavia paskoja.
Totta, ne aikoja sitten opitut asiat häviää muistista viimeisenä. Jospa sulle olisi eri kysymykset kuin ei-alalla työskenteleville.... opin tässä äidin myötä sen että jos yhtäkkiä jotain ns ilmiselvää kysyy mutta jota ei ole tarvinnut miettiä tai käyttää vakituisesti niin ne häviää. Äiti ei tiennyt hätänumeroa kun hoitaja yhtäkkiä kysyi sitä, ei ole siis osa testiä, vaan demonstroi millaiset asiat häviää muistista. Tämä sen takia kun ihmettelin että miten viimeisessä testissä pisteet olivat tippuneet niin paljon kun kotona ei huomata hänen huonontuneen. Oli aika järkytys koska olin tuudittautunut siihen että jos isälle sattuu jotain niin äiti osaa soittaa apua. Vaan eipä osaa enää.
Minä tein muistitestejä jo 48-vuotiaana saatuani ylitreenatessa aivoverenvuodon ja hypotermia kakkosen. Muisti oli lyhimmillään 3 yksikköä, eli esim. muistin numerosarjoissa vain 3-numeroisia lukuja. Kesti 2kk päästä 6 yksikköön työmuistia. Nyt se on ylikompensoitunut 10 yksikköön, ja soveltuu mestaritason shakkiin +2200 vahvuusluvulla.
Menkää muistitestiin ja uusiin harrastuksiin sen myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni nainen ottaa eron, koska enää ei saa palkinnoksi leskeneläkettä eikä moni edes omistusasuntoa.
Pitäisikö jäädä odottamaan, että joutuu taivasalle vai olisiko kuitenkin viisainta ryhtyä huolehtimaan omasta tulevasta vanhuudestaan.
Meillä edesmennyt äitini teki katalan teon ja alkoi huolehtia omasta vanhuudessaan, kun isä sairastui. Isö sai aivoinfarktin 74-vuotiaana, äiti oli 10 vuotta nuorempi. Isä oli aluksi kotona aivoinfarktin jälkeen, mutta muutti sitten hoitokotiin. Mitä teki äitini: varmisti, että isä maksaa edelleen puolet asumiskuluista, suoraveloituksena tililtä. Yhteisen tilin varat hän siirsi isän allekirjoituksella varustetulla asiakirjalla omalle tililleen. Isällä ei ollut edunvalvojaa. Kun sain tietää, että isäni on kirjoittanut äidille valtakirjan rahojen siirrosta, tein ilmoituksen DVV:lle. Ylllättäen DVV oli kysynyt kirjallisesti isän mielipidettä, ja oletettavasti äitini oli siihen vastannut yhdessä isän kanssa. Edunvalvojaa (yleistä) ei määrätty, koska katsottiin, että isäni pystyy tekemään valtuutuksen raha-asioidensa hoitamiseen. Mihin tämä sitten perustui, niin saman ihmisen lausuntoon, joka oli jo rahat siirtänyt. Aloin kysellä, onko oikein, että isäni edelleen maksaa puolet asumiskuluista kotiin, vaikkei asu enää siellä. Niin voidaan kuulemma sopia, kun puolisoilla on toisiinsa nähden elatusvelvollisuus. Ihan typerä laki.
Isäni oli ollut aina perheessä se, joka huolehtii, että rahat riittää. Äitini oli jo lapsuudessani sellainen, että raha tulee ja menee. Osteli kaikkea, ostos-tv:n tuotteista meillä oli puolet. Veikkausta ja arpoja. Taksilla ajeli, jos vaikka matkoille lähti yms. Esimerkkinä tuolta ajalta kun isä oli hoitokodissa: äiti lähti Turkkiin 3 viikoksi täysihoidolla ja maksoi mukaan oman siskonsa. Minulla oli epäilys, onko matkat maksettu äidin ja isän yhteiseltä tililtä siirretyillä varoilla, mutta siihen en saanut selvyyttä, koska äitini sanoi, että omilla rahoillaan matkustelee. Pointtina siis se, että isällä ei ollut mitään käsitystä, miten hänen rahojaan käytetään, vaikka oli valtakirjat tehnyt. Kun ihmiseltä menee ymmärryskyky, se on kauheaa katsottavaa.
Äitini tarina isän kuoleman jälkeen on hiukan erilainen. Hän jäi asumaan heidän yhteiseen omakotitaloon, mutta kun isä ei ollut maksamassa puolikasta asuniskuluista, äiti joutui taloudellisesti ahtaalle. Isän muu perintö oli jaettu meille lapsille, mutta eipä sitä juuri ollut. Rahat oli pitkälti tuhlattu ja tiedetään, että äidin elättämiseen meni iso osa ja isän hoitomaksuihin hoitokodissa.
Minä yritin äitiä auttaa ja sanoa, että myydään liian iso koti, saat puolikkaastasi rahaa tilille ja pystyt ostamaan yksiön tai siirryt vuokralle ja silti jää rahaa. Vaan itsepäinen on itsepäinen. Vasta sitten suostui kun savupiipun juuresta vuoti vedet sisälle ja kustannus oli 37 000€ . Ei hänellä ollut rahoja eikä meillä perillisillä, jotka isän puolikas omistettiin. Talo myytiin huomattavasti halvemmalla kuin sen arvo oli, että päästiin eroon. Puhutaan nyt jopa 100 t euroa pienemmästä summasta, koska laaja vesivahinko romahdutti arvon. Siinäkin vaiheessa kun talo myytiin, äitini yritti palkata asianajajan, että me lapset ei saataisi mitään, siis sitä isän puolikasta. Ei mennyt läpi, juttu tyrehtyi ennen oikeutta, mutta huono fiilis jäi. Kun äiti kuoli sydänkohtaukseen, tietenkin se oli suru, mutta samaan aikaan helpotuskin. Hänen ei tarvinnut elää ymmärtämättömyydessä. Hänen asioidensa hoitaminen olisi ollut tuskaa, kun ihminen on ahne ja kiero.
Äitisi ei nyt sovi tähän esimerkkiin. Ellei olla naimisissa, eikä se terveempi puolisko omista asuntoa, hänen vanhenevana ihmisenä ei ole ehkä viisasta jäädä odottamaan ajolähtöä.
Se oli teidän asianne, ellette saaneet pidetyksi puolianne siinä vaiheessa, kun talo olisi ollut syytä myydä ettekä pitäneet taloa kunnossa, vaikka omistitte siitä puolet.
Isäni alkaa ryytyä kokonaan äitini hoitamiseen, ovathan he kumpikin yli 87 vuotiaita. Äiti hiipuu hitaasti. Mutta on nyt tilassa, jossa elelee lähes omassa maailmassaan. Mutta jokainen päivä on kuin päiväni murmelina - elokuvassa.
Hänen fyysinen kuntonsa on kohtalainen, joten toimittelee asioita taloudessa. Vääntelee lieden päälle, pläjäyttää mikron hurisemaan tyhjnä, repii valoverhot alas ja huuhtoo ne vessasta alas. Käy pakastimella, jättää oven raolleen. Heittää kissanhiekat parvekkeelta, yrittää alkaa punnita itseään talousvaálla. Hän on kokopäiväisesti vahdittava, aivan kuin pieni lapsi. Perässä ei vain ehdi mennä, kun on jatkuva vaaratilanne päällä.
Hän ei tajua tietenkään tilaansa ja selittää sossutädeille kuinka leipoo ja laittaa ruokaa, hoitaa koko huushollin ja perunamaan vielä ekstrana. Ja he uskovat, apua ei saada mistään.
Eikä toisen ihmisen, olkoon vaan puoliso ole mitenkään mielekästä asua päivästä toiseen ihmisen kanssa, joka ei tajua mistään mitään. Lapsikin kasvaa ja alkaa tajuamaan asioita. Muistisairas vain taantuu enemmän ja enemän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erja Häkkinen on vielä nuori ja hän kertoo hitaasti etenevästä muistisairaudesta.
Minusta se asettaa meidät Erjaa vanhemmat ihmiset kutakuinkin jo pitkään edenneiksi tapauksiksi.
Minulla on kuin filmi aina päässä ja teen mekaanisesti tehtäviä, enkä aina keskity siihen mihin avaimet jätin (onneksi hyvin harvoin). En osaa painaa mieleeni uusien ihmisten nimiä, jos en kirjoita niitä paperille nähtäväksi.
Myöskään kirjojen nimet ja ihan uudet kirjailijat eivät jää mieleen, vaikka lukisin romaanin, mutta jos on oikein mieleinen kirja, niin muistan pitempään nimen. Hahmottamista ja yhdistämistä toiseen nimeen en ole koskaan oppinut.
Uudet asiat opin hitaasti, kuten nuo appi-laitteiden käyttämiset.
Olenko jo siirtymässä "omaan etääntyneeseen elämään"?
Et tietenkään. Aivojen ikääntyminen on normaalia, eikä se ole muistisairaus! Herranen aika sentään. Muistisairaus voidaan luotettavasti todeta kuvantamistutkimuksilla. Aivosolujen tuhoutuminen, verenkierto, kertyneet kuonat näkyy kaikki kuvissa. Normaali ikääntyminen on täysin eri asia kuin muistisairaus ja normaalit aivojen ikääntymismuutokset eivät ole sairautta. Kirjoittamastasi tekstistä näkyy, ettei sinulla ole huolta muistisairaudesta. Lauseesi ovat ymmärrettäviä ja loogisia, sisältävät verbit ja substantiivit oikeassa järjestyksessä ja löytyy vielä pisteet ja alkukirjaimet. Lisäksi pysyy aiheessa, et hypi toiseen asiaan kesken virkkeen. Kun muistisairautta aletaan epäillä, hyvin usein aluksi potilas kirjoittaa lauseita. Se voi olla vapaa teksti tai sitten annettu aihe tai sanelu. Kirjoittamiskyky paljastaa usein tehokkaasti, milloin on syytä huolestua.
Vierailija kirjoitti:
Muistisairaus on niin eri asia kuin muut sairaudet, tuomitsijat voisivat yrittää muistaa sen. Kidutukseksi ja ihmiskaupaksi tai orjuudeksi kutsuttaisiin elämää omaan kotiin vangittuna toisen ihmisen ympärivuorokautisena vartijana. Ja kirjaimellisesti ympärivuorokautisena, koska muistisairas voi nukkua milloin sattuu.
Tietysti muistisairas voi nukkua milloin tahansa, mutta ei taaskaan pidä yleistää. Unihäiriöt ja vuorokausirytmin sekoittuminen on yleistä. Eipä ne kaikki silti vaeltele öisin tai huuda puolta yötä. Kun olin hoitajana, yöt myös vaihtelivat. Siellä voi olla 12 tai 16 asukasta, joista puolet nukkuu kuin tukit joka ikinen yö. Pari, kolme vaeltaa tai heräilee. Joku yksittäinen huutelee. Olennaista on se, että päivisin on aktiivista tekemistä eikä anneta nukkua koko päivää. Ulkoilu, aktiviteetit ja toisten seurassa oleminen vähentävät unihäiriöiden riskiä. Lisäksi rytmiä tuetaan laittamalla sälekaihtimia ha verhoja yöksi kiinni, hämärä valaistus ja päivällä taas kirkas valaistus. Moni alkaa nukkua paremmin muutettuaan hoitopaikkaan, kun näillä perusasioilla pyritään tukenaan uni-valverytmiä mahdollisimman pitkään. Silloin jos ihminen asuu omassa kodissa ja valvoo yöt, on aika hakea apua. Eri asia toki jos joku haluaa hoitaa läheistään omaishoitajana loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma lukunsa on yrittää pärjätä persoonallisuushäiriöisen muistisairaan kanssa jonka elämänfilosofia on aina ollut olla vastahankaan ja muistisairaana x 100.
Vierailija kirjoitti:
Isäni alkaa ryytyä kokonaan äitini hoitamiseen, ovathan he kumpikin yli 87 vuotiaita. Äiti hiipuu hitaasti. Mutta on nyt tilassa, jossa elelee lähes omassa maailmassaan. Mutta jokainen päivä on kuin päiväni murmelina - elokuvassa.
Hänen fyysinen kuntonsa on kohtalainen, joten toimittelee asioita taloudessa. Vääntelee lieden päälle, pläjäyttää mikron hurisemaan tyhjnä, repii valoverhot alas ja huuhtoo ne vessasta alas. Käy pakastimella, jättää oven raolleen. Heittää kissanhiekat parvekkeelta, yrittää alkaa punnita itseään talousvaálla. Hän on kokopäiväisesti vahdittava, aivan kuin pieni lapsi. Perässä ei vain ehdi mennä, kun on jatkuva vaaratilanne päällä.
Hän ei tajua tietenkään tilaansa ja selittää sossutädeille kuinka leipoo ja laittaa ruokaa, hoitaa koko huushollin ja perunamaan vielä ekstrana. Ja he uskovat, apua ei saada mistään.
Eikä toisen ihmisen, olkoon vaan puoliso ole mitenkään mielekästä asua päivästä toiseen ihmisen kanssa, joka ei tajua mistään mitään. Lapsikin kasvaa ja alkaa tajuamaan asioita. Muistisairas vain taantuu enemmän ja enemän.
Viekää isä lomalle ja tehkää äidistä ilmoitus jonnekin, josta tulevat pian katsomaan. Ei nuo asiat itsestään hoidu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on sinun ongelma? Jätä se mies, jos et ole valmis elämään sitä muistisairaan elämää. Ei se virallinen diagnoosi tai lääkitys sitä sairautta pois vie. Olet jo päättänyt, ettet halua olla omaishoitaja. Ihme pohdintaa.
Vierailija kirjoitti:
Oma lukunsa on yrittää pärjätä persoonallisuushäiriöisen muistisairaan kanssa jonka elämänfilosofia on aina ollut olla vastahankaan ja muistisairaana x 100.
Totta. Vaativa persoona ei muutu muistisairauden myötä vaan päin vastoin korostuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistisairaus on asia, joka koskettaa myös puolisoa tosi syvästi. Alkuvaiheessa muistisairaan kanssa vielä pärjää, mutta kun tullaan siihen vaiheeseen, että häntä joutuu koko ajan vahtimaan, joutuu ehkä yölläkin valvomaan eri syistä hänen takiaan tai muistisairas alkaa olla aggressiivinen, niin silloin on etsittävä hänelle hoivapaikka.
Hyvä tuttavani sinnitteli liian pitkään muistisairaan miehensä kanssa kotona. Hän ei lopulta jaksanut enää mitään, koska ei saanut yölläkään nukuttua. Hän ei voinut lähteä minnekään, ennen kuin sai jonkun vahtimaan miestään. Mies oli toisinaan aggressiivinen, löi tuttavaani, eikä suostunut pesulle.
Tuota oli jatkunut jo kauan. Sitten huoli-ilmoitusten kautta ja tuttavalle järkeä puhumalla, mies saatiin hoitopaikkaan.
Älkää antako tilanteen mennä liian pitkälle. Vaikka muistisairas on rakas ihminen, niin hän on muuttunut niin paljon, ettei ole syytä omaa terveyttään uhrata hänen takiaan. Parempi, että käy häntä sitten katsomassa hoivakodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erja Häkkinen on vielä nuori ja hän kertoo hitaasti etenevästä muistisairaudesta.
Minusta se asettaa meidät Erjaa vanhemmat ihmiset kutakuinkin jo pitkään edenneiksi tapauksiksi.
Minulla on kuin filmi aina päässä ja teen mekaanisesti tehtäviä, enkä aina keskity siihen mihin avaimet jätin (onneksi hyvin harvoin). En osaa painaa mieleeni uusien ihmisten nimiä, jos en kirjoita niitä paperille nähtäväksi.
Myöskään kirjojen nimet ja ihan uudet kirjailijat eivät jää mieleen, vaikka lukisin romaanin, mutta jos on oikein mieleinen kirja, niin muistan pitempään nimen. Hahmottamista ja yhdistämistä toiseen nimeen en ole koskaan oppinut.
Uudet asiat opin hitaasti, kuten nuo appi-laitteiden käyttämiset.
Olenko jo siirtymässä "omaan etääntyneeseen elämään"?
Et tietenkään. Aivojen ikääntyminen on normaalia, eikä se ole muistisairaus! Herranen aika sentään. Muistisairaus voidaan luotettavasti todeta kuvantamistutkimuksilla. Aivosolujen tuhoutuminen, verenkierto, kertyneet kuonat näkyy kaikki kuvissa. Normaali ikääntyminen on täysin eri asia kuin muistisairaus ja normaalit aivojen ikääntymismuutokset eivät ole sairautta. Kirjoittamastasi tekstistä näkyy, ettei sinulla ole huolta muistisairaudesta. Lauseesi ovat ymmärrettäviä ja loogisia, sisältävät verbit ja substantiivit oikeassa järjestyksessä ja löytyy vielä pisteet ja alkukirjaimet. Lisäksi pysyy aiheessa, et hypi toiseen asiaan kesken virkkeen. Kun muistisairautta aletaan epäillä, hyvin usein aluksi potilas kirjoittaa lauseita. Se voi olla vapaa teksti tai sitten annettu aihe tai sanelu. Kirjoittamiskyky paljastaa usein tehokkaasti, milloin on syytä huolestua.
Näinhän se oikeasti menee. Silti kaikki täällä ovat varmoja, että aloittajan miehellä on muistisairaus kun hän unohtaa avaimet ja lompakon. Melko ristiriitaista.
Vierailija kirjoitti:
Muistisairaus on asia, joka koskettaa myös puolisoa tosi syvästi. Alkuvaiheessa muistisairaan kanssa vielä pärjää, mutta kun tullaan siihen vaiheeseen, että häntä joutuu koko ajan vahtimaan, joutuu ehkä yölläkin valvomaan eri syistä hänen takiaan tai muistisairas alkaa olla aggressiivinen, niin silloin on etsittävä hänelle hoivapaikka.
Hyvä tuttavani sinnitteli liian pitkään muistisairaan miehensä kanssa kotona. Hän ei lopulta jaksanut enää mitään, koska ei saanut yölläkään nukuttua. Hän ei voinut lähteä minnekään, ennen kuin sai jonkun vahtimaan miestään. Mies oli toisinaan aggressiivinen, löi tuttavaani, eikä suostunut pesulle.
Tuota oli jatkunut jo kauan. Sitten huoli-ilmoitusten kautta ja tuttavalle järkeä puhumalla, mies saatiin hoitopaikkaan.
Älkää antako tilanteen mennä liian pitkälle. Vaikka muistisairas on rakas ihminen, niin hän on muuttunut niin paljon, ettei ole syytä omaa terveyttään uhrata hänen takiaan. Parempi, että käy häntä sitten katsomassa hoivakodissa.
Aloittajaa ei ainakaan voi syyttää liian pitkään jaksamisesta. Miehellä ei ole edes todettu muistisairautta, niin aloittaja on jättämässä hänet ja toteaa ettei jaksa. :D
Vierailija kirjoitti:
Muistisairaus on asia, joka koskettaa myös puolisoa tosi syvästi. Alkuvaiheessa muistisairaan kanssa vielä pärjää, mutta kun tullaan siihen vaiheeseen, että häntä joutuu koko ajan vahtimaan, joutuu ehkä yölläkin valvomaan eri syistä hänen takiaan tai muistisairas alkaa olla aggressiivinen, niin silloin on etsittävä hänelle hoivapaikka.
Hyvä tuttavani sinnitteli liian pitkään muistisairaan miehensä kanssa kotona. Hän ei lopulta jaksanut enää mitään, koska ei saanut yölläkään nukuttua. Hän ei voinut lähteä minnekään, ennen kuin sai jonkun vahtimaan miestään. Mies oli toisinaan aggressiivinen, löi tuttavaani, eikä suostunut pesulle.
Tuota oli jatkunut jo kauan. Sitten huoli-ilmoitusten kautta ja tuttavalle järkeä puhumalla, mies saatiin hoitopaikkaan.
Älkää antako tilanteen mennä liian pitkälle. Vaikka muistisairas on rakas ihminen, niin hän on muuttunut niin paljon, ettei ole syytä omaa terveyttään uhrata hänen takiaan. Parempi, että käy häntä sitten katsomassa hoivakodissa.
Miten tämä liittyy aloittajan "ongelmaan"?
Vierailija kirjoitti:
Alttarilla luvattiin rakastaa myötä- ja vastamäessä ja kuolema sitten vasta erottaa!
Mitä valehtelua!
Ei siellä alttarilla luvata eikä vannota vaan tahdotaan. Tahdon.
Sinä olet luvannut miehellesi olla hänen tukenaan kunnes kuolema teidät erottaa, joten mihinkään et lähde vaan huolehdit miehestäsi. Tätini on hoitanut muistisairasta miestään jo seitsemän vuotta, raskasta se on mutta alttarilla on aikoinaan luvattu ja nyt on aika pitää kiinni siitä lupauksesta.
Niin ja muistisairauksia on erilaisia. On hitaammin eteneviä ja nopeasti eteneviä muotoja. On käytösoireita aiheuttavaa ja sitten on heitäkin, jotka ovat mukavia, helppoja ja leppoisia koko sairauden ajan, hiipuvat hiljalleen pois omaan kuplaansa. Toisilla ajoissa aloitettu lääkehoito vaikuttaa hyvinkin suopeasti ja toisilla taas ei. Lisäksi ihminen voi kuolla muuhunkin kuin siihen muistisairauteen.
Minulla oli entinen työkaveri, joka sairastui hyvin varhain, diagnosoitiin 60-vuotiaana, mutta hän kuolikin pari vuotta myöhemmin aivoverenvuotoon. Eihän hänen muistisairautensa ehtinyt vaikuttaa käytökseen mitenkään. Hän oli loppuun asti oma itsensä, ja töistä jäi heti diagnoosin jälkeen 50% eläkkeelle ja vasta hiukan ennen aivoverenvuotoa jäi kokonaan pois työelämästä. Me teimme ihan tavallisia asioita hänen kanssaan, vaikka oli se muistisairaus. Ensin tehtiin yhdessä töitä ja käytiin joskus vapaa-aikana syömässä tai teatterissa ja sitten kun hän eläköityi kokonaan, alettiin käydä yhdessä kävelylenkeillä. Ei näitä voi tietää, kuinka ihmiselle käy.