Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapsen rankaisemiseen suhtaudutaan nykyään kielteisesti?
10.09.2026 |
En nyt tarkoita mitään selkäsaunaa. Aikuisenakin ainakin laittomista teoista rangaistaan. Jos varastat kaupasta, ei ne totea että ostat täältä vastaavan tuotteen niin ollaan sujut.
Siis että lapsi tekee jotakin tyhmää, niin et saisi rangaista lasta esimerkiksi ottamalla pois häneltä jotakin tai kotiarestilla?
Lapsia ei enää kiinnosta totella, kun ne tietää että voi perseillä mielin määrin ja seurauksena on pelkkää sormen heristämistä.
Kommentit (169)
Ei kukaan ole paha syntyessään, josta pitäisi saada rangaistusten voimin pahuus pois. Ap. on täysin väärässä. Lapsethan ovat aikuisten peilikuvia, niin hyvässä kuin pahassa. Lapsi saa käytöksren mallin, asenteen ja esimerkin meiltä aikuisilta ja ympäristöltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Meillä lapset saa sikailusta aina jonkinlaisia seurauksia. Sotkut pitää itse siivota, rikotut asiat korjata, ihmisiltä pyytää ikävää käytöstä anteeksi jne. Sen lisäksi voi tulla rajoituksia ruutuaikaan, kirjastokäynteihin, harrastuksiin. Lapset ovat nähdäkseni vastuullisia, sietävät tylsyyttä ja epämukavuutta, luottavat meihin aikuisiin. Heillä on toisaalta myös tilaa joskus hölmöillä, ja olla lapsia."
Ymmärrän hyvin että lapsi ymmärtää tehneensä väärin jos joutuu siivoamaan, korjaamaan rikkomansa tai pyytämään anteeksi. Sen sijaa en ihan ymmärrä miten lapsen ymmärrystä väärintekemisestä lopulta auttaa se että häneen kohdistetaan seuraamuksia jotka eivät suoraan liity siihen mitä on tapahtunut, vaikka joku harrastuksen rajoitus?
Itse ainakin pyrin siihen että se "rangaistus" liittyy aina suoraan siihen mitä on tapahtunut. Ja että tärkeintä on että lopuksi lapsen kanssa jutellaan siitä miksi siihen asiaan päädyttiin, miten lapsi voisi oppia välttämään sen jatkossa ja mitä tästä voisi muuten oppia. Ja aina sen tilanteen pitäisi loppua siihen että lapsi tuntee itsensä kaiken jälkeen kuitenkin rakastetuksi ja hyväksytyksi.
Sotkemisesta tai muusta ei meillä tulekaan isompia seurauksia, sen omien sotkujen siivoamisen päälle. Mutta jos vaikka piirtää seinään, rikkoo tahallaan sisaruksen leluja, tai (toisesta perheestä kuullut) ruuvaa linkkuveitsellä ruuvit irti kaappien saranoista, voi kohdata myös isompia ja pitkäkestoisempia rangaistuksia. Siis ruutuajan vähennyksen, harrastuksen skippaamisen jne. Se on selkeä ja johdonmukainen viesti lapselle, että mitä isompi hölmöily, sen ikävämmäksi elämä muuttuu.
Ja kyllä, samaa mieltä, että lapsen pitää tuntea itsensä hyväksytyksi aina. Mutta ilman seurauksia lapset mielestäni alkavat nopeasti pitämään sikailua normaalina käytöksenä. Ihan vähintä mitä aikuisen on kasvatuksen osalta tehtävä, on kertoa milloin on toimittu väärin. Mielestäni se ei yksinään riitä, mutta se on minimi, jos aikoo kasvattaa yhteiskuntakelpoisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi kaataa maidon lattialle tahallaan, kuulemma pitää seurauksena vain käskeä siivoamaan sotku.
Tämähän on ihan oikein.Vähintään siis pitäisi vaatia korjamaan se mitä rikkoi.Pahemmissa rikkeissä myös muita seurauksia mm.aresti,pelikielto jne.
Vierailija kirjoitti:
"Puoliso ei ole kasvatusvastuussa sinusta. Muuhun en ota kantaa."
Puhuimme nyt siitä millaiset käyttäytymismallit luovat toiselle turvallisuuden tunnetta ja mitkä eivät. Ja se pätee ihan samalla tavalla kasvatuksessa kuin parisuhteessakin.
Mistä sinä tiedät, mikä luo kullekin turvallisuuden tunnetta ja mikä ei?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi kaataa maidon lattialle tahallaan, kuulemma pitää seurauksena vain käskeä siivoamaan sotku.
Tämähän on ihan oikein.Vähintään siis pitäisi vaatia korjamaan se mitä rikkoi.Pahemmissa rikkeissä myös muita seurauksia mm.aresti,pelikielto jne.
Mikä ikäiset lapset kaataa maidon tahallaan lattialle?
Omilla lapsilla sitä saattoi tspahtua kun olivat pari vuotiaita. Aika pieniä korjaamaan jälkensä omatoimisesti.
Jos kaataja on 7 vuotias ja tehnyt tuota useinkin johohtuuko sen jataminen rangaistuksen puutteesra vai siitä että lasta ei ole kasvatettu/opetettu toimimasn oikein esim. tilanteessa jossa he ovat väsyneitä tai turhautuneita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Puoliso ei ole kasvatusvastuussa sinusta. Muuhun en ota kantaa."
Puhuimme nyt siitä millaiset käyttäytymismallit luovat toiselle turvallisuuden tunnetta ja mitkä eivät. Ja se pätee ihan samalla tavalla kasvatuksessa kuin parisuhteessakin.
Mistä sinä tiedät, mikä luo kullekin turvallisuuden tunnetta ja mikä ei?
Väkivaltaisen lapsuuden kokenut lulee kokevansa "turvallisuutta" väkivaltaisessa suhteessa ja turvattomuutta normaalissa ihmisuhteessa. Tuossa vaiheessa kannattaakin jo hakeutua terapiaan.
-ohis
" Tai isomman lapsen kanssa kerran asia keskustellaan kunnolla kaikkia osapuolia kuunneellen, yhdessä muutosta tilanteeseen hakien , ja jos sitten tilanne jatkuu, niin seuraavaksi on jo tiukemmat seuraamukset. Näissäkin on hyvä, jos nekin on jo keskusteltu etukäteen valmiiksi."
Jos lapselle on etukäteen kerrottu mahdolliset seuraukset ja lapsi silti tekee väärin, ei se rangaistus ole selvästikään se joka siinä tilanteessa tepsii. Kyllä silloin ainoa järkevä tapa on alkaa penkoa niitä juurisyitä siihen miksi lapsi kokee tarvetta käyttäytyä tietyllä tavalla vaikka tietää seuraukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mistä sinä tiedät, mikä luo kullekin turvallisuuden tunnetta ja mikä ei?"
Olen lukenut psykologiaa sen verran että tiedän näissä olevan aika yleispäteviä malleja. Se että joku iskee aina sinun heikoimpiin kohtiisi ei luo turvallisuutta. Se opettaa vain että omia heikkouksiaan ei kannata enää paljastaa.
Jos vertaa 0-17 vuotiaan ihmisen kasvatusta parisuhteen dynamiikkaan, on aivan järkyttävän hakoteillä, ja tämä on interventio siihen.
Lapsen aivot eivät kertakaikkiaan kykene esimerkiksi impulssikontrolliin, tunteiden säätelyyn, kehittyneisiin muistitoimintoihin. Lapsi ei osaa sosiaalisia normeja tai käytöstapoja, nämä pitää erikseen opettaa. Lapselle pitää kertoa, mikä on missäkin tilanteessa OK ja mikä ei. Lapselle pitää, siis ehdottomasti täytyy, asettaa rajoja, sekä valvoa näiden rajojen noudattamista.
Tämä ei ole millään tavalla loukkaavaa lasta kohtaan, vaan reilua ja selkeää. Pitkällä tähtäimellä tutkitusti vaikkapa työelämässä tai niissä ihmissuhteissa menestymisen kannalta ensisijaista. Ei voi mitenkään verrata vaikka parisuhteeseen, jossa aikuinen vastaa omasta käytöksestään ja kantaa siitä täyden vastuun itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tässä on kaksi ratkaisua. Ensinnäkin, kuten mainittu, väsymys hoidetaan pois alta, eli mennään ajoissa nukkumaan. Toisekseen lapselle opetetaan itsehillintää, eli todetaan hyvin vankasti, että huonoa käytöstä ei suvaita edes väsyneenä, vaan silloin yksinkertaisesti hillitään itsensä. Eli typeryyksistä ollaan vastuussa myös silloin kun kaikki ei ole ihan priimassa kunnossa (nälkä, väsy, tms)."
Edelleen, ymmärrät ne sinulle itsellesi selkeät syyt kuten nälkä ja väsymys mutta niiden ulkopuolella olevat asiat pitää vain kitkeä pois itsehillinällä. Kuitenkin lapselle on monia muitakin tunteita jotka aiheuttavat reaktioita. Kuten pelko, ahdistus, turvattomuus, huomion ja rakkauden kaipuu, kuulluksi tulemisen tarve jne. Ei näitä lapsi usen osaa sanoittaa vaan ne purkautuvat toimintana.
Nämäkin pitää nähdä ja tunnistaa.
"Jos vertaa 0-17 vuotiaan ihmisen kasvatusta parisuhteen dynamiikkaan, on aivan järkyttävän hakoteillä, ja tämä on interventio siihen. "
En vertaa sitä parisuhteen dynamiikkaan vaan vertaan käyttäytymismalleja. Sama käyttäytymismalli voidaan havaita huonoksi monissa eri tilanteissa kuten lapsenkasvatuksessa, ystävyssuhteissa, parisuhteissa jne.
" Lapselle pitää kertoa, mikä on missäkin tilanteessa OK ja mikä ei. Lapselle pitää, siis ehdottomasti täytyy, asettaa rajoja, sekä valvoa näiden rajojen noudattamista."
Kyse on aina siitä miten nämä rajat asetetaan ja mitkä ovat rangaistukset niiden rikkomisesta. Nämä voi tehdä lukemattomilla ei tavoilla joista osa on parempia ja osa huonompia.
"Ei voi mitenkään verrata vaikka parisuhteeseen, jossa aikuinen vastaa omasta käytöksestään ja kantaa siitä täyden vastuun itse."
No esim. fyysinen väkivalta on väärin sekä lapsia että kumppania kohtaan. Aivan hyvin nämä voidaan tässä rinnastaa joten en nyt ymmärrä miksi haitallisia käytösmalleja ei voitaisi todeta vääriksi monissa eri tilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uniikille lumihiutaleelle tulee paha mieli ja se menee rikki jos sen laittaa vaikka nurkkaan seisomaan.
Näin on. Traumatisoituu tästä ja on jatkossa yhteiskunnan elätti.
"Kyse on aina siitä miten nämä rajat asetetaan ja mitkä ovat rangaistukset niiden rikkomisesta. Nämä voi tehdä lukemattomilla ei tavoilla joista osa on parempia ja osa huonompia."
Rajat ei vaadi rangaisguksia. Kasvatusta/opettamista kylläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Edelleen, ymmärrät ne sinulle itsellesi selkeät syyt kuten nälkä ja väsymys mutta niiden ulkopuolella olevat asiat pitää vain kitkeä pois itsehillinällä. Kuitenkin lapselle on monia muitakin tunteita jotka aiheuttavat reaktioita. Kuten pelko, ahdistus, turvattomuus, huomion ja rakkauden kaipuu, kuulluksi tulemisen tarve jne. Ei näitä lapsi usen osaa sanoittaa vaan ne purkautuvat toimintana.
Nämäkin pitää nähdä ja tunnistaa."
Täysin sama pätee noihin sinun mainitsemiisi seikkoihin. Mikään ei oikeuta perseilyä, vaan harrastetaan itsehillintää. Asia toki käydään läpi ja vanhempi esittää kysymyksiä lapselle mikä häntä painaa. Asia selvitetään nopeasti ja sitten mennään eteenpäin eikä tilannetta jäädä vatvomaan eikä tunteessa kieriskelemään, niin kuin nykyaikuiset usein tekevät. Opetetaan se, ettemme ole tunteittemme armoilla vaan keskitytään asioiden tekemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Jos vertaa 0-17 vuotiaan ihmisen kasvatusta parisuhteen dynamiikkaan, on aivan järkyttävän hakoteillä, ja tämä on interventio siihen.
Lapsen aivot eivät kertakaikkiaan kykene esimerkiksi impulssikontrolliin, tunteiden säätelyyn, kehittyneisiin muistitoimintoihin. Lapsi ei osaa sosiaalisia normeja tai käytöstapoja, nämä pitää erikseen opettaa. Lapselle pitää kertoa, mikä on missäkin tilanteessa OK ja mikä ei. Lapselle pitää, siis ehdottomasti täytyy, asettaa rajoja, sekä valvoa näiden rajojen noudattamista.
Tämä ei ole millään tavalla loukkaavaa lasta kohtaan, vaan reilua ja selkeää. Pitkällä tähtäimellä tutkitusti vaikkapa työelämässä tai niissä ihmissuhteissa menestymisen kannalta ensisijaista. Ei voi mitenkään verrata vaikka parisuhteeseen, jossa aikuinen vastaa omasta käytöksestään ja kantaa siitä täyden vastuun itse.
Mutta sitä ei verrattu, vaan verrattiin sitä, aiheuttaako se turvallisuudentunnetta, että toinen iskee tarkoituksella juuri sinun heikkoihin kohtiin, hyödyntää niitä saadakseen satutettua sinua mahdollisimman paljon. Tällaisen psykologia on ihan sama lapsella ja aikuisella.
Joillakin meistä on lapsia, joihin rangaistukset ei toimi lainkaan. Silloin ei vanhempana pääse helpolla, vaan täytyy tehdä ihan erilailla työtä sen lapsen ymmärtämämiseksi ja sellaisten keinojen löytämiseksi, joilla voi tukea lasta oikeaan suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai saa rankaista esim. siten, että jos lapsi varastaa kaupasta, niin joutuu itse käymään myöntämässä tekonsa ja maksamaan tavaran.
Tai jos lapsi ei tule kotiin sovittuna aikana, niin ei vaikkapa viikkoon mene ko.kaverille.
Tai mitä näitä nyt on.
Tarkoitus olisi, ettei enää rangaista fyysisesti tai jättämällä lapsi yksin tunteidensa kanssa (esim.jäähypenkki tai käskemällä lapsi yksin omaan huoneeseensa itkemään).
En tunne YHTÄKÄÄN vanhempaa joka ei rankaisisi siten, että jokin jälkiseuraamus typeryyksistä tulee. Vähintään se anteeksipyyntö ja juttelu siitä, mikä meni vikaan. Riippuen teon laajuudesta.
Ei ehkä kannata uskoa kaikkeen, mitä mediassa lukee.
Tehokkaiden rangaistusten antaminen ei useinkaan ole mahdollista koska tehokkaat rangaistukset on kielletty erilaiseen nyyhkyretoriikkaan vedoten ("yksin tunteidensa kanssa jättäminen" yms).
Usein lapsi vaan nauraa vanhempiensa antamille rangaistuksille tai muille seurauksille.
Lapsi ei ole tyhmä vaan tajuaa kyllä asioiden syiden ja seurausten päälle ja osaa laskea kannattavuuksia. Jos törkeyksistä selviää pään silityksellä niin törkeyksien teko jatkuu.
Tämä on aina yhtä outoa, kun näissä maalaillaan lapsista kuvaa lähes sosiopaatteina, jotka huijaavat, nauravat vanhemmilleen ja tekevät koko ajan pahaa, jos heitä ei ratkaista tarpeeksi. Annetaan kuva ikään kuin lapsi olisi syntyjään paha.
Oikeastihan valtaosalla ihmisistä on pienestä pitäen tarve kuulua yhteisöön ja toimia siten, että on hyväksytty ja tärkeä osa yhteisöä. Tietenkin lapsii harjoittelee sitä miten yhteisössä toimitaan ja siihen kuuluu myös rajojen venyvyyden testaaminen.
Kun alusta asti lasta ohjataan johdonmukaisesti toimimaan oikein, eikä perheessä aikuiset näytä päinvastaista mallia, ollaan jo todella pitkällä lapsen kasvatuksessa.
No tämä. Just mietin, että miksi ihmeessä lapsi haluaisi jatkuvasti tehdä "törkeyksiä".
Samaa ihmettelen minäkin, kun käyn sukulaisperheen luona. Miksi viisivuotias tahallaan huutaa, riehuu, häiritsee, keskeyttää? On kuulemma ihan normaali lapsi, joka pärjää loistavasti päiväkodissa.
Mistäs minä sen voisin tietää? Eikä minulla ole edes tarve sitä tietää. Miksi olisi?
Vierailija kirjoitti:
On julmaa kohdella lasta kuin tyhmää eläintä tai että lapsen tuntemuksilla ei olisi väliä, että otetaan pois hänen omia asioita, moni ymmärtää ihan puhetta. Tytöissä tuntevia ja kilttejä. Tottakai pikkulapsilla on normaali kotikasvatus ja siihen ei kuulu puhelin yleensä, paitsi soitto joskus jos hätä jne. Poikia ohjaa isä tai ope.
Mikä saa sinut luulemaan eläintä tyhmäksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vertaa 0-17 vuotiaan ihmisen kasvatusta parisuhteen dynamiikkaan, on aivan järkyttävän hakoteillä, ja tämä on interventio siihen.
Lapsen aivot eivät kertakaikkiaan kykene esimerkiksi impulssikontrolliin, tunteiden säätelyyn, kehittyneisiin muistitoimintoihin. Lapsi ei osaa sosiaalisia normeja tai käytöstapoja, nämä pitää erikseen opettaa. Lapselle pitää kertoa, mikä on missäkin tilanteessa OK ja mikä ei. Lapselle pitää, siis ehdottomasti täytyy, asettaa rajoja, sekä valvoa näiden rajojen noudattamista.
Tämä ei ole millään tavalla loukkaavaa lasta kohtaan, vaan reilua ja selkeää. Pitkällä tähtäimellä tutkitusti vaikkapa työelämässä tai niissä ihmissuhteissa menestymisen kannalta ensisijaista. Ei voi mitenkään verrata vaikka parisuhteeseen, jossa aikuinen vastaa omasta käytöksestään ja kantaa siitä täyden vastuun itse.
Mutta sitä ei verrattu, vaan verrattiin sitä, aiheuttaako se turvallisuudentunnetta, että toinen iskee tarkoituksella juuri sinun heikkoihin kohtiin, hyödyntää niitä saadakseen satutettua sinua mahdollisimman paljon. Tällaisen psykologia on ihan sama lapsella ja aikuisella.
Eli seurauksen huonosta käytöksestä pitäisi olla sellainen, jolla ei ole lapselle mitään väliä? Onko se vaikuttavaa?
Tulee vähän mieleen äitini kertomus lapsuudestaan. Kun siskokset tötöilivät, rangaistus oli lähteä äidin kanssa marjastamaan. Kun veljet tötöilivät, rangaistus oli että he eivät päässeet muiden kanssa marjastamaan. Eivät he erityisesti halunneetkaan...
Niin, kuten sanoin, asian käsittely riippuu niin paljon siitä, millaisesta tilanteesta on kysymys.
Tarkoitin lähinnä sitä, että moni vanhempi vain määkyy ja naukuu jotain " älä viitsi Marjatta, ei saa lyödä veljeä" loputtomasti, vaikka MArjatta ei muuta käytöstään. Kun sen pitäisi olla niin, että kerran sanotaan napakasti, sen jälkeen jo tapahtuu. Tai isomman lapsen kanssa kerran asia keskustellaan kunnolla kaikkia osapuolia kuunneellen, yhdessä muutosta tilanteeseen hakien , ja jos sitten tilanne jatkuu, niin seuraavaksi on jo tiukemmat seuraamukset. Näissäkin on hyvä, jos nekin on jo keskusteltu etukäteen valmiiksi.