Autismidiagnosointi mennyt överiksi?
Laitoinpa mahdollisimman neutraalin otsikon.
Mutta siis, onko teistäkin tuo autismi-tms diagnosointi mennyt överiksi? Ittellä sitä epäiltiin ollessani lapsi 2010-luvulla mm. koska olen ujo ja tyypit kiusasivat mua! Ja ei mikään naapurin Maija tai Matti vaan ihan koulutuksen käynyt lastenneurologi tms (ammattinimikkeistä olen pihalla, sori!) Ja omassa suvussa jos kaikki tutkittais, varmaan 99% sais sen diagnosin. Vaan ei tietääkseni kukaan ole saanut. Ja nykyisin enemmän kuulee et on "AUDHD"/"AUDD" (Autismi+Adhd/Add).
Ja epäiltiinpä mulla fragilex-syndromaakin ( olen nainen). Testejä ei tehneet koska sen nyt tajusi ettei sitä ole jo varmaan pikkulapsikin. Mutta tämähän ei nyt liity otsikoitavaan aiheeseen vaan se että onko diagnosoinnit teistä mennyt överiksi?
Kommentit (405)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on uusi adhd, sillä kun voi saada eläkettä...
Ei saa
Yleensä autismin kanssa on muita liitännäis sairauksia, kuten OCD, sos tilanteiden pelko, masennus yms. joiden kanssa kyllä voi päästä eläkkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on uusi adhd, sillä kun voi saada eläkettä...
Ei saa
Yleensä autismin kanssa on muita liitännäis sairauksia, kuten OCD, sos tilanteiden pelko, masennus yms. joiden kanssa kyllä voi päästä eläkkeelle.
No mulla on se autismin kirjo, masennus, ahdistus ja PTSD, mutta ei tosiaan toivoakaan eläkkeestä, vaikka jo useampi hoitava lääkäri on todennut täysin työkyvyttömäksi. Mutta Kelahan ei hoitavaa lääkäriä kuuntele.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki diagnoosit on menny. Se on tyhmän yhteiskunnan ja ihmislauman tapa yrittää ymmärtää paremmin asioita että sulloo vaan kaikki pieniin lokeroihin ja yrittää operoida sieltä käsin. Siinä on hyödyt ja haitat, hyödyt on siinä että joku ihminen saattaa oikeasti alkaa ymmärtää itseään paremmin, mutta haitat tulee myös siinä vaiheessa esille kun täällä yli dianosoidaan jokainen lapsi jo ala-asteella ties mihin lokeroihin niin se lapsikin alkaa elämään itse niiden lokeroiden kautta ja katsoa itseään sieltä käsin mikä rajottaa sitä itseään sitte myöhemmässä elämässä ihan helvetisti koska se alistuu itsekin kuvittelemaan että se on viallinen. Asia joka mua on pistäny ärsyttää jo pitkää, aikuiset ihmiset pistää pieniä lapsi ties mihin lokeroihin sen takia että ne käyttäytyy kuin lapset.
Erityisesti viimeinen lause kuin naulankantaan. Nykyään on erittäin kapea käsitys siitä, millainen PITÄÄ olla, ja ellei ole ihan justiinsa sellanen (mutta silti siis täysin normaali ihminen), niin ei kun diagnoosia kehiin ja neuvola, päiväkoti, koulu jne kamalasti huolestumassa lapsesta. Syy: 1. lapsesi ei ole sellanen kun pk:n/koulun aikuiset (!) halutaan, eli ihannelapsi 2. lapsesi ei ole tarpeeksi samanlainen kuin muut ryhmäläiset/luokkalaiset - eli ei saa olla erilainen, ei edes normaali "erilainen" -> erilaisuuden sietokyky nolla ja lasten vertaaminen toisiinsa ihan kasvatuksen ammattilaisten puolesta 100%.
Aika kuluttavaa kun vihjaillaan että lapsesi on vääränlainen mutta mitään konkreettista esimerkkiä ei ole antaa, että mikä siinä lapsessa sitten on vikana. Kokemus vääränlaisuudesta saadaan aikaiseksi jo hyvin varhain ja ihan kasvatustieteelliset opinnot suorittaneiden ihmisten toimesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki diagnoosit on menny. Se on tyhmän yhteiskunnan ja ihmislauman tapa yrittää ymmärtää paremmin asioita että sulloo vaan kaikki pieniin lokeroihin ja yrittää operoida sieltä käsin. Siinä on hyödyt ja haitat, hyödyt on siinä että joku ihminen saattaa oikeasti alkaa ymmärtää itseään paremmin, mutta haitat tulee myös siinä vaiheessa esille kun täällä yli dianosoidaan jokainen lapsi jo ala-asteella ties mihin lokeroihin niin se lapsikin alkaa elämään itse niiden lokeroiden kautta ja katsoa itseään sieltä käsin mikä rajottaa sitä itseään sitte myöhemmässä elämässä ihan helvetisti koska se alistuu itsekin kuvittelemaan että se on viallinen. Asia joka mua on pistäny ärsyttää jo pitkää, aikuiset ihmiset pistää pieniä lapsi ties mihin lokeroihin sen takia että ne käyttäytyy kuin lapset.
Erityisesti viimeinen lause kuin naulankantaan. Nykyään on erittäin kapea käsitys siitä, millainen PITÄÄ olla, ja ellei ole ihan justiinsa sellanen (mutta silti siis täysin normaali ihminen), niin ei kun diagnoosia kehiin ja neuvola, päiväkoti, koulu jne kamalasti huolestumassa lapsesta. Syy: 1. lapsesi ei ole sellanen kun pk:n/koulun aikuiset (!) halutaan, eli ihannelapsi 2. lapsesi ei ole tarpeeksi samanlainen kuin muut ryhmäläiset/luokkalaiset - eli ei saa olla erilainen, ei edes normaali "erilainen" -> erilaisuuden sietokyky nolla ja lasten vertaaminen toisiinsa ihan kasvatuksen ammattilaisten puolesta 100%.
Aika kuluttavaa kun vihjaillaan että lapsesi on vääränlainen mutta mitään konkreettista esimerkkiä ei ole antaa, että mikä siinä lapsessa sitten on vikana. Kokemus vääränlaisuudesta saadaan aikaiseksi jo hyvin varhain ja ihan kasvatustieteelliset opinnot suorittaneiden ihmisten toimesta.
Ei niitä lapsiakaan ihan heittämällä diagnosoida eikä ainakaan päiväkodin toimesta..
Sitten on nämä vanhemmat joiden mielestä heidän lapsessaan ei ole mitään vikaa (on kirjolla), lapsi ei saa ajoissa apua (koska vanhemmat lyö kädet silmille eikä halua myöntää) kun se kultipupu on vaan "erilainen" ja sitten myöhemmin elämässä lapsi ihmettelee että miksiköhän ahdistaa niin helvetisti ja kaikki on jotenkin vaikeaa.
Näin mun vanhemmat joista äiti kasvatusalan ammattilainen.
Ehkä ei yleistellä kun jokainen lapsi on tapauskohtainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki diagnoosit on menny. Se on tyhmän yhteiskunnan ja ihmislauman tapa yrittää ymmärtää paremmin asioita että sulloo vaan kaikki pieniin lokeroihin ja yrittää operoida sieltä käsin. Siinä on hyödyt ja haitat, hyödyt on siinä että joku ihminen saattaa oikeasti alkaa ymmärtää itseään paremmin, mutta haitat tulee myös siinä vaiheessa esille kun täällä yli dianosoidaan jokainen lapsi jo ala-asteella ties mihin lokeroihin niin se lapsikin alkaa elämään itse niiden lokeroiden kautta ja katsoa itseään sieltä käsin mikä rajottaa sitä itseään sitte myöhemmässä elämässä ihan helvetisti koska se alistuu itsekin kuvittelemaan että se on viallinen. Asia joka mua on pistäny ärsyttää jo pitkää, aikuiset ihmiset pistää pieniä lapsi ties mihin lokeroihin sen takia että ne käyttäytyy kuin lapset.
Erityisesti viimeinen lause kuin naulankantaan. Nykyään on erittäin kapea käsitys siitä, millainen PITÄÄ olla, ja ellei ole ihan justiinsa sellanen (mutta silti siis täysin normaali ihminen), niin ei kun diagnoosia kehiin ja neuvola, päiväkoti, koulu jne kamalasti huolestumassa lapsesta. Syy: 1. lapsesi ei ole sellanen kun pk:n/koulun aikuiset (!) halutaan, eli ihannelapsi 2. lapsesi ei ole tarpeeksi samanlainen kuin muut ryhmäläiset/luokkalaiset - eli ei saa olla erilainen, ei edes normaali "erilainen" -> erilaisuuden sietokyky nolla ja lasten vertaaminen toisiinsa ihan kasvatuksen ammattilaisten puolesta 100%.
Aika kuluttavaa kun vihjaillaan että lapsesi on vääränlainen mutta mitään konkreettista esimerkkiä ei ole antaa, että mikä siinä lapsessa sitten on vikana. Kokemus vääränlaisuudesta saadaan aikaiseksi jo hyvin varhain ja ihan kasvatustieteelliset opinnot suorittaneiden ihmisten toimesta.
Ei niitä lapsiakaan ihan heittämällä diagnosoida eikä ainakaan päiväkodin toimesta..
Sitten on nämä vanhemmat joiden mielestä heidän lapsessaan ei ole mitään vikaa (on kirjolla), lapsi ei saa ajoissa apua (koska vanhemmat lyö kädet silmille eikä halua myöntää) kun se kultipupu on vaan "erilainen" ja sitten myöhemmin elämässä lapsi ihmettelee että miksiköhän ahdistaa niin helvetisti ja kaikki on jotenkin vaikeaa.
Näin mun vanhemmat joista äiti kasvatusalan ammattilainen.
Ehkä ei yleistellä kun jokainen lapsi on tapauskohtainen.
Okei huomasin vasta nyt tän kommentin.
Mulla muistaakseni nimenomaan pk:n vao oli huolissaan, ja väitti esim että karkailen, joka ei ollut totta ym muuta valheita. Vao:n mielestä kaikilla piti olla kavereita ja kaikkien samanlaisia.
Mieluummin olen sellaisten vanhempien lapsi, jotka tietävät että on muitakin diagnooseja ja suitä olla erilainen kun autismi (joka minulla tod.näk hahmotushäiriö), ja että lapsi saa olla oma itsensä, kun sellaisten joiden mielestä erilainen saa olla vaan jos on diagnosis.
-ap
Me ymmärrämme, että jos ihmisen ulkonäköä kritisoidaan ja todetaan jo nuorella iällä hänen kehonsa olevan vääränlainen, niin sillä voi olla vakavat ja kauaskantoiset seuraukset.
Ovatko ihmiset niin pinnallisia, etteivät ymmärrä, että samoin voi käydä jos ihmisen persoonallisuutta kritisoidaan ja annetaan ymmärtää hänen olevan vääränlainen? Ja vielä terveydenhuollon toimesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki diagnoosit on menny. Se on tyhmän yhteiskunnan ja ihmislauman tapa yrittää ymmärtää paremmin asioita että sulloo vaan kaikki pieniin lokeroihin ja yrittää operoida sieltä käsin. Siinä on hyödyt ja haitat, hyödyt on siinä että joku ihminen saattaa oikeasti alkaa ymmärtää itseään paremmin, mutta haitat tulee myös siinä vaiheessa esille kun täällä yli dianosoidaan jokainen lapsi jo ala-asteella ties mihin lokeroihin niin se lapsikin alkaa elämään itse niiden lokeroiden kautta ja katsoa itseään sieltä käsin mikä rajottaa sitä itseään sitte myöhemmässä elämässä ihan helvetisti koska se alistuu itsekin kuvittelemaan että se on viallinen. Asia joka mua on pistäny ärsyttää jo pitkää, aikuiset ihmiset pistää pieniä lapsi ties mihin lokeroihin sen takia että ne käyttäytyy kuin lapset.
Erityisesti viimeinen lause kuin naulankantaan. Nykyään on erittäin kapea käsitys siitä, millainen PITÄÄ olla, ja ellei ole ihan justiinsa sellanen (mutta silti siis täysin normaali ihminen), niin ei kun diagnoosia kehiin ja neuvola, päiväkoti, koulu jne kamalasti huolestumassa lapsesta. Syy: 1. lapsesi ei ole sellanen kun pk:n/koulun aikuiset (!) halutaan, eli ihannelapsi 2. lapsesi ei ole tarpeeksi samanlainen kuin muut ryhmäläiset/luokkalaiset - eli ei saa olla erilainen, ei edes normaali "erilainen" -> erilaisuuden sietokyky nolla ja lasten vertaaminen toisiinsa ihan kasvatuksen ammattilaisten puolesta 100%.
Aika kuluttavaa kun vihjaillaan että lapsesi on vääränlainen mutta mitään konkreettista esimerkkiä ei ole antaa, että mikä siinä lapsessa sitten on vikana. Kokemus vääränlaisuudesta saadaan aikaiseksi jo hyvin varhain ja ihan kasvatustieteelliset opinnot suorittaneiden ihmisten toimesta.
Katsoppa ADHD oireet. Kukaan ei halua sellaista elämää mihin se voi johtaa
Tässä ketjussa ei ole yhtään pätevöitynyttä neuropsykiatria, joten mielipiteenne ovat yhdentekeviä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa ei ole yhtään pätevöitynyttä neuropsykiatria, joten mielipiteenne ovat yhdentekeviä.
Nämä ovat ihan normaalilla järjellä ymmärrettäviä asioita. Ei ole tavatonta, että ammattilaiselta puuttuu nimenomaan se normaali järki.
No jos jollain alueella viidesosa lapsista on saanut diagnoosin niin joo, on mennyt ainakin osittain överiksi.
Ihmiset ovat myös alkaneet hakea normaalivariaation piiriin kuuluviin piirteisiin diagnooseja hahmottamatta mikä diagnoosien merkitys on.
Tautiluokituksen mukaiset diagnoosit ovat asia erikseen, ja ne perustuvat sopimuksiin. Diagnoosit on tarkoitettu ammattihenkilöiden viestintään ja hoidon ja kuntoutuksen suunnittelun tarpeisiin.
Ongelma on, että osassa paikoista noita diagnooseja on alettu tehdä pitkälti ihmisen oman kokemusmaailman perusteella. Siitähän diagnoosissa ei pitäisi olla kyse, vaan koulutettu ammattihenkilö määrittää, ovatko ongelmat niin laaja-alaisia ja merkittäviä, että diagnoosi on aiheellista asettaa. Pelkällä diagnoosilla ei myöskään tee mitään eikä sitä ole tarkoitettu itseymmärryksen välineeksi. Diagnoosi ei kerro mitään ongelmien taustasta, joka on monitekijäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni on autisti ja olen käynyt kuntoutuksessa, missä on muita autisteja. Jokainen heistä on kyllä niin selvästi autisti, että oksat pois. Osalla on niin pahoja ongelmia, ettei tavallinen ihminen voi edes niitä ymmärtää. Ei se tarkoita, että he olisivat kaikki jotain väkivaltaisia tai häiriköitä. Osa on tosi kilttejä ja jopa älyttömän lahjakkaita. Sanoisin jopa häiritsevän lahjakkaita, se lahjakkuus tulee olemaan heille ongelma. Useilla lahjakkuus on johonkin tiettyyn asiaan, muutamia yleislahjakkaitakin olen tavannut.
Vaikea sanoa, onko joku saanut diagnoosin syyttä suotta. Pelkkä diagnoosi ei muuta mitään, ei siitä saa mitään Kelan tukea tai kuntoutusta. Kuntoutukseen pääsevät valitaan erikseen, kokemus on että sinne tulee aidosti ne tapaukset jotka hyötyvät kuntoutuksesta. Eli väärän diagnoosia saaneet tuskin tulee sinne. Ja se Kelan tuki, sitähän ei saa ilman että on vähintään yhtä paljon esittää kuluja. Saat noin satasen ja kuluja on 500-1000 euroa kuukaudessa, lisäksi kulutat omaa aikaasi kymmeniä tunteja viikossa toisen hoitamiseen/holhoamiseen/yms.
Ja jos saat jotain ADHD-lääkkeitä, niin ei ne mitään ilmaisia ole. Meillä niiden hinta on ollut 1-3 euroa pilleri. Eli 30-90 euroa per kuukausi jos tarvitsee "vain" yhden per päivä. Lääkekatto on sama kuin muilla, olisiko 700-900 euroa per vuosi.
Minusta on ihan sama, diagnosoidaanko oikein kaikkien kohdalla, osan kohdalla diagnoosi on oikein ja he hyötyvät tuesta jos sitä saavat. Muut tuskin saavat mitään tukea, joten mitäs he tekee diagnoosilla oli se oikea tai väärä?
Onhan tossa pointtikin, itellä kyllä ne epäilyt ja niiden jälkeen 2-3-vuotta uskoin ihan 100% olevani asperger/autisti ja vihasin itteeni siksi. No, vastuuseenhan näitä lääkäreitä tuskin enää saadaan ja heille mä olen ollut vaan yksi potilas satojen joukossa.
-ap
Miten se että sua on tutkittu ja todettu että et ole, on kenenkään syy kun sä itse luulet jotain väärin? Vastuuseen siitä että EIVÄT diagnosoineet sua jollain mitä sulla ei ole?
No olin tosiaan lapsi! Lapsihan herkästi uskoo, jos porukat, mummot ja papat, päikyn/koulun tyypit ja psykologit tai mitkä lie kaikki on tota lapselle kertoneet vuosikaupalla. Tuskinpa olisin niin luullut jos ei tollaista olisi ollut.
Ja vastuuseen sekä väärin perustein epäilemään alkamisesta ja ennenkaikkea monista virheellisistä ja/tai valheellisista kirjauksista. Esim:"Xxx karkailee pk;ssa kokoajan muutostilanteissa"> menin kerran piiloon😅. "Xxx:lla ei ole ystäviä."> Oli yksi, joka oli vaan vuoden vanhempi.. Tai vielä kuudennella luokalla kirjaus että en ymmärtäisi ihmisiä vaikka se ei pitänyt paikkansa. Toki vitos-kutosluokkieni opettaja otti vaan copy pastella sinne kirjaukset ajalta kun olin tyyliin ollut ekaluokalla😅
Ap
Tuskin se autismiepäily väärin perustein on tullut. On ihan normaalia, että mietitään autismin kirjon mahdollisuutta jos siihen on viitteitä. Ei se ole mikään loukkaus.
Tottahan tuo on mitä sanot, mutta et ota huomioon, että ennen kaikki tämmöiset "kehityshäiriöt" ja mielen/käyttäytymisen erikoisuudet olivat ISO tabu, niitä hävettiin ja piiloteltiin. Ei siitä ole kuin parikymmentä vuotta, kun edes masennuksesta "ei saanut" kertoa julkisesti tai menetti arvostuksen ja luottamuksen esim. työpaikalla.
Nyt ollaan päästy eteen päin, mutta vaikka 'autismi' sanana alkaa olla tuttu, ei suuri enemmistö edelleenkään tajua hölkäsen pöläystä, miten autisti itse kokee ympäristönsä. Eivät edes sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset. Ei millään haluta hyväksyä autistin omaa kokemusta ja tuen/mukautuksien tarvetta, vaan kovistellaan tsemppaamaan ja autistia vaaditaan mukautumaan. Tämähän on suuri epälooginen paradoksi: neurotyypilliset eivät pysty sopeutumaan autistiin ja tämän erityispiirteisiin mutta "vammaiselta" autistilta edellytetään vastaavaa normoihin nähden!
Vierailija kirjoitti:
No jos jollain alueella viidesosa lapsista on saanut diagnoosin niin joo, on mennyt ainakin osittain överiksi.
Ihmiset ovat myös alkaneet hakea normaalivariaation piiriin kuuluviin piirteisiin diagnooseja hahmottamatta mikä diagnoosien merkitys on.
Tautiluokituksen mukaiset diagnoosit ovat asia erikseen, ja ne perustuvat sopimuksiin. Diagnoosit on tarkoitettu ammattihenkilöiden viestintään ja hoidon ja kuntoutuksen suunnittelun tarpeisiin.
Ongelma on, että osassa paikoista noita diagnooseja on alettu tehdä pitkälti ihmisen oman kokemusmaailman perusteella. Siitähän diagnoosissa ei pitäisi olla kyse, vaan koulutettu ammattihenkilö määrittää, ovatko ongelmat niin laaja-alaisia ja merkittäviä, että diagnoosi on aiheellista asettaa. Pelkällä diagnoosilla ei myöskään tee mitään eikä sitä ole tarkoitettu itseymmärryksen välineeksi. Diagnoosi ei kerro mitään ongelmien taustasta, joka on monitekijäinen.
Älä puhu passkaa! Sun 'koulutettu ammattihenkilö' on mitä todennäköisimmin itse neurotyypillinen, jolla ei ole autismin vaikutuksesta autistiseen henkilöön mitään käsitystä. Koulutuksessa kerrotaan vain, miten autisti oireilee, eli käytös poikkeaa normaalista ja toivotusta. (Tai "oireilee", jos intensiivinen asioihin paneutuminenkin katsotaan oireiluksi) Sitten parhaimmillaan yritetään pohtia, miten sen autistin saisi toimimaan mahdollisimman normaalisti (s.o. neurotyypillisesti). Kun tässä onnistutaan (autistin psyyken kuormituksen kustannuksella), ollaan tyytyväisiä ja kerrotaan, miten on "tapahtunut edistystä". Voi jumankekka! Autismi on erilainen tapa hahmottaa maailmaa, eikä pitäisi olla mitään tarvetta pyrkiä muuttamaan sitä. Kehitysvammat ovat erikseen, niitä on normoillakin. Niihin suhtaudutaan ja hoidetaan miten osataan. Suuri osa autisteista ei ole kehitysvammaisia.
Aikuisena diagnosoitu autisti todellakin on itsensä asiantuntija, kun on onnistunut luovimaan maailmassa ilman diagnoosia siihen pisteeseen, että itsekin ymmärtänyt olevansa perusteiltaan erilainen kuin muut. Autistin on pakko pohtia usein itseään, minuuttaan, muita ihmisiä ja yhteiskuntaa, että pärjäisi. Naisautistit usein maskaavat jo pienestä pitäen, siitä tulee automaatio. Minulta se loppui vasta 66-vuotiaana, kun en enää jaksanut. Olen antanut itselleni luvan olla oma autistinen itseni. Toistaiseksi en ole saanut mitään apua/tukea, vaikka toiminnanohjaus sakkaa välillä pahasti, ja pitkät burnout-jaksot ovat tulleet tutuiksi. Näiden 'koulutettujen ammattilaisten' on ilmeisen mahdotonta ymmärtää tuen tarvetta, koska "olethan sä tähänkin asti pärjännyt". No en ole.
Tässä ketjussa sekoitetaan autismi ja ADHD. Ne ovat jokseenkin päinvastaisia neurokirjon muotoja. ADHD-diagnooseja on ehkä jaeltu liikaa, väärin perustein, autismin kirjon diagnoosia ei. Molemmat voivat esiintyä samalla henkilölläkin, mutta se ei muuta asiaa. Voitte uskoa, että AuDHD-henkilön elämä on melko kaoottista ja haastavaa ihmiselle itselleen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos jollain alueella viidesosa lapsista on saanut diagnoosin niin joo, on mennyt ainakin osittain överiksi.
Ihmiset ovat myös alkaneet hakea normaalivariaation piiriin kuuluviin piirteisiin diagnooseja hahmottamatta mikä diagnoosien merkitys on.
Tautiluokituksen mukaiset diagnoosit ovat asia erikseen, ja ne perustuvat sopimuksiin. Diagnoosit on tarkoitettu ammattihenkilöiden viestintään ja hoidon ja kuntoutuksen suunnittelun tarpeisiin.
Ongelma on, että osassa paikoista noita diagnooseja on alettu tehdä pitkälti ihmisen oman kokemusmaailman perusteella. Siitähän diagnoosissa ei pitäisi olla kyse, vaan koulutettu ammattihenkilö määrittää, ovatko ongelmat niin laaja-alaisia ja merkittäviä, että diagnoosi on aiheellista asettaa. Pelkällä diagnoosilla ei myöskään tee mitään eikä sitä ole tarkoitettu itseymmärryksen välineeksi. Diagnoosi ei kerro mitään ongelmien taustasta, joka on monitekijäinen.
Älä puhu passkaa! Sun 'koulutettu ammattihenkilö' on mitä todennäköisimmin itse neurotyypillinen, jolla ei ole autismin vaikutuksesta autistiseen henkilöön mitään käsitystä. Koulutuksessa kerrotaan vain, miten autisti oireilee, eli käytös poikkeaa normaalista ja toivotusta. (Tai "oireilee", jos intensiivinen asioihin paneutuminenkin katsotaan oireiluksi) Sitten parhaimmillaan yritetään pohtia, miten sen autistin saisi toimimaan mahdollisimman normaalisti (s.o. neurotyypillisesti). Kun tässä onnistutaan (autistin psyyken kuormituksen kustannuksella), ollaan tyytyväisiä ja kerrotaan, miten on "tapahtunut edistystä". Voi jumankekka! Autismi on erilainen tapa hahmottaa maailmaa, eikä pitäisi olla mitään tarvetta pyrkiä muuttamaan sitä. Kehitysvammat ovat erikseen, niitä on normoillakin. Niihin suhtaudutaan ja hoidetaan miten osataan. Suuri osa autisteista ei ole kehitysvammaisia.
Aikuisena diagnosoitu autisti todellakin on itsensä asiantuntija, kun on onnistunut luovimaan maailmassa ilman diagnoosia siihen pisteeseen, että itsekin ymmärtänyt olevansa perusteiltaan erilainen kuin muut. Autistin on pakko pohtia usein itseään, minuuttaan, muita ihmisiä ja yhteiskuntaa, että pärjäisi. Naisautistit usein maskaavat jo pienestä pitäen, siitä tulee automaatio. Minulta se loppui vasta 66-vuotiaana, kun en enää jaksanut. Olen antanut itselleni luvan olla oma autistinen itseni. Toistaiseksi en ole saanut mitään apua/tukea, vaikka toiminnanohjaus sakkaa välillä pahasti, ja pitkät burnout-jaksot ovat tulleet tutuiksi. Näiden 'koulutettujen ammattilaisten' on ilmeisen mahdotonta ymmärtää tuen tarvetta, koska "olethan sä tähänkin asti pärjännyt". No en ole.
En minäkään ole pärjännyt, mutta en kyllä kuvittele, että tässä konkurssikypsässä yhteiskunnassa aikuiskirjoisen ihmisen tuki tulisi tarjottavaksi. Ei tule. Tämä taas saa miettimään koko diagnosoinnin järkevyyttä (aikuisilla), koska käytännössä apua ei kuitenkaan ole tarjota. Moni on myös sekä traumatisoitunut että mt-ongelmainen vuosikymmenien selviytymisen jälkeen, joten koko homma on sillisalaatti.
Lapset sitten erikseen. Itse toivon, että tutkimus etenee autismin suhteen geenitesteihin; tällä todennetaan ns muu samankaltainen oirehdinta pois kirjon alta. Kyllä minäkin veikkaan, että näillä diagnosointimäärillä joku mättää.
DSM-manuaalin entinen puheenjohtaja Allen Frances on ihan suoraan sanonut monissa haastatteluissa, että Aspergerin diagnoosin lisääminen diagnoosiluotteloon oli virhe. Esimerkiksi haastattelussa Autism rates have soared. This doctor says he knows part of the reason why Frances pohtii, että Aspergeri häiriö on helpommin sekoitettavissa normaaliin omalaatuisuuteen ja sosiaaliseen vetäytymiseen, mikä on ollut osasyynä autisminkijron häiriön räjähdysmäiseen kasvuun erityisesti Yhdysvalloissa:
"Tiedätkö, siinä kävi niin, että vuonna 1994 lisäsimme diagnoosin nimeltä Aspergerin häiriö. Se oli hyvin lievä muoto joistakin samoista oireista, joita esiintyy klassisessa autismissa. Klassinen autismi on täysin selvästi tunnistettavissa. Sen alku on ennen kolmen vuoden ikää. Oireiden vaikeusaste ja toimintakyvyn rajoitteet ovat traagisia ja elinikäisiä, eikä klassista autismia voi sekoittaa mihinkään muuhun.
Aspergerin häiriö on hyvin lievä versio klassisesta autismista, ja siksi se on paljon yleisempi sekä paljon helpommin sekoitettavissa muihin mielenterveyden häiriöihin tai normaaliin omalaatuisuuteen ja sosiaaliseen vetäytymiseen. Niinpä 60-kertainen kasvu sai suurelta osin alkunsa DSM-IV:n määritelmän muutoksesta, minkä jälkeen kasvua edistivät useat muut tekijät.
Ensinnäkin ja ennen kaikkea kyse oli alun perin siitä, että koulutuspalvelujen saaminen oli sidoksissa diagnoosin saamiseen. Ja aina kun psykiatriseen diagnoosiin liittyy jokin etuus, diagnoosien määrät kasvavat valtavasti.
Toiseksi internet levitti ajatusta autismista kulovalkean tavoin. Monet ihmiset diagnosoivat itsensä virheellisesti autistisiksi. Joissakin paikoissa siitä tuli lähes eräänlainen älykkyyden tunnusmerkki.
Niinpä erot määritelmässä, erot määritelmän soveltamisessa sekä se, että diagnoosiin on liitetty koulutuksellisia etuja, ovat Francesin mukaan se, mikä aiheutti 60-kertaisen kasvun – eivät rokotteet. Hyvin vakuuttavien tutkimusten perusteella tiedämme, etteivät rokotteet aiheuta autismia."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on uusi adhd, sillä kun voi saada eläkettä...
Ei saa
Yleensä autismin kanssa on muita liitännäis sairauksia, kuten OCD, sos tilanteiden pelko, masennus yms. joiden kanssa kyllä voi päästä eläkkeelle.
Kolmella tutulla on autismin lisäksi tuo OCD. Yhdellä niin paha, että itse en ainakaan voisi asua sellaisen kanssa. Miehiä kaikki.
On todellakin mennyt. Ihmisillä on erilaisia persoonallisuuksia, joku jännittää enemmän, joku ollut ihmisten kanssa tekemisissä vähemmän jne mutta nykyään nämä ON HETI MERKKI JOSTAIN! Jos aluksi määrättäisiin kuukauden some-ja ruutukielto niin voisi edes keskittymiskykyä arvioida luotettavasti. Tosin aivot on jo rakentuneet nopeaan dopamiiniin joten tuskin auttaisi. Jokaisen on pakko "päästä kirjolle" jos joku juttu tuntuu hankalalle ja yksityislääkärithän rahaa vastaan diagnosoi vaikka mitä.
Tuo diagnoosi perustuu haastatteluun ja siinä voi aivan helposti kertoa, mitä haluaa. Myös läheisen haastattelu jostain lapsuudesta on käsittämättömän epäluotettava ja subjektiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa sekoitetaan autismi ja ADHD. Ne ovat jokseenkin päinvastaisia neurokirjon muotoja. ADHD-diagnooseja on ehkä jaeltu liikaa, väärin perustein, autismin kirjon diagnoosia ei. Molemmat voivat esiintyä samalla henkilölläkin, mutta se ei muuta asiaa. Voitte uskoa, että AuDHD-henkilön elämä on melko kaoottista ja haastavaa ihmiselle itselleen!
Silti samalla henkilöllä voi olla molemmat diagnoosit. On ollut julkisuudessa monikin kertomassa että on molemmat ja voi olla muitakin päälle. OCD, Tourette jne.
"On todellakin mennyt. Ihmisillä on erilaisia persoonallisuuksia, joku jännittää enemmän, joku ollut ihmisten kanssa tekemisissä vähemmän jne mutta nykyään nämä ON HETI MERKKI JOSTAIN!"
Kyllä. Asioille saattaa olla hyvinkin tavallisia ja järkeviä selityksiä, jotka ohitetaan kokonaan.
Mutta kun se on ihan tarpeellista, että välillä epäillään ja tutkitaan jotain, mitä ei sitten olekaan. Se kuuluu lääketieteeseen. Ei siinä ole tehty mitään väärin.