Lue keskustelun säännöt.
HS: Saako lapsi harrastaa, jos ei pysty olemaan ryhmässä?
HS kolumnissa toimittaja kirjoittaa, kuinka vaikeaa on, kun hyvin vilkas 5-vuotias ei tule hyväksytyksi harrastuksissa. Perheessä on neljä lasta, ja yhteensä vähintään kymmenen harrastusmenoa viikossa. Nuorimmaisen kanssa on ollut vaikeaa, koska hänet on jo käännytetty käytöksensä vuoksi useammasta ryhmästä. Lapsi on saanut "viimeisen varoituksen" sekä lähikirjastossa että jalkapallokerhossa. Vilkas lapsi ei kuuntele ohjeita eikä keskity, ja äiti pohtii, mitä seurauksia sillä on, jos hyvin pienenä jää harrastuksista ulkopuolelle. "Hyvin vilkkaille lapsille opetetaan harrastuksissa, etteivät he kuulu joukkoon", äiti kirjoittaa.
Kommentit (1423)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun lapsia ohjataan tunnetaitoihin jo päiväkodissa, miksi lasten keskinäinen kiusaaminen ja väkivaltaisuus vaan lisääntyy koko ajan? He pahoinpitelevät jopa hoitajia ja opettajia. Osa nuorista on jo siinä kunnossa, että heitä suunnitellaan sijoitettavaksi vankilanoloisiin laitoksiin.
Ehkä lapset tarvii pienestä pitäen selkeät aikuisten asettamat rajat siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Että kaikella on seuraukset. Tarkoitus ei ole lapsen simputtaminen, vaan syyn ja seurauksen lain opettaminen. Kun on selvää, että aikuinen päättää ja valvoo, lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja voi keskittyä tekemisiinsä. Nyt lapsi joutuu koko ajan etsimään näitä rajoja. On paha, jos ensimmäinen raja, johon nuori törmää, on vankilan portti.
Lapsi ei niitä rajoja opi sillä, että häntä rankaistaan. Ne menettää merkityksensä hyvin äkkiä ja lapsi tekee tekoja rangaistuksesta huolimatta. Ja tämä siksi, että se ei opeta tunnetaitoja tai sosiaalisia taitoja tai syy-seuraussuhdetta mihinkään muuhun kuin siihen tilanteeseen. Lapsi tietää että kun teen näin, saan rangaistuksen ja that’s it.
Se on totta, että varhaiskasvatuksessa on ihan liikaa niitä, jotka luulevat että keskustelu, sanoittaminen ja lapsen kuuleminen tarkoittaa vain ymmärrystä ja rajattomuutta. Johtuu varmaankin siitä, että heidän ainut kasvatuskeinonsa on otettu pois eikä rahkeet riitä.
Rangaistus ei menetä merkitystään jos se on tarpeeksi tuntuva. Mutta ongelmana on, että lempeyttä korostavat kasvattajat eivät halua antaa tuntuvia rangaistuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina näitä rangaistustaan vaatijoita täällä. Eikö edes Keltikanggas-Järvinen näkemykset aiheesta kiinnosta? Hän kirjoittaa aiheesta kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Siinä hän toteaa, että rankaiseminen ei opeta lapselle, miten tulisi toimia. Rankaisemisen sijaan on tehokkaampia tapoja ohjata lasta muuttamaan käytöstään. Lukekaa itse lisää.
Kyse ei ole siitä, että mikä mahdollisesti on tehokas tapa jonkun teorian mukaan. Vaan kyse on siitä, että mikä käytännössä on toimiva tapa saada lapsi kuriin kussakin yksittäisessä tilanteessa ja kunkin yksittäisen lapsen kohdalla.
Rangaistuksista tulee myös huomioida se, että ne ovat ensisijassa painostus- ja sovituskeinoja. Ei lasta laiteta vaikkapa jäähylle sen takia, että hän oppisi, että miksi hänen tekemänsä kielletty asia on kielletty. Se juttu käsitellään tarvittaessa lapsen kanssa "saarnassa" ennen ja jälkeen jäähyn. Hyvin usein lapset myös tietävät tasan tarkkaan miksi tietyt asiat ovat kiellettyjä, mutta siitä huolimatta he tekevät niitä.
No jäähyjä ei suositella enää missään. Lapsen eristäminen ja yksin jättäminen toki ovat ”tehokas” rangaistus, kuten remmin antaminen ennen. Enää ei näin tehdä.
Ei jäähy tarkoita lapsen eristämistä ja yksin jättämistä. Jäähy on keino rauhoittaa lapsi poistamalla hänet kuormittavasta tilanteesta rauhalliseen tilaan, jossa hänellä on mahdollisuus itsereflektioon. Aikuinen tietysti on hänen mukanaan ottamassa tunbetilan vastaan.
Terv. Vakaope
Mitä pitää tehdä jos on antanut lapselle mahdollisuuden itsereflektioon ja on ottanut lapsen tunnetilan vastaan, mutta lapsi ei senkään jälkeen tottele?
Silloin on toiminut itse väärin. Siloin on kuvitellut, että lapsi on ollut tottelematon ja siitä rangaistuksen anto opettaa tottelemaan. Todennäköisesti syy on ollut ihan muu tunne tai asia, jolloin rangaistuskin on kohdistunut väärään asiaan ja vain lisää lapsen pahaa oloa.
Sehän noissa rangaistuksissa on vikana suurimmassa osassa, että ne eivät opeta lapselle mitään vaan ovat aikuisen ärsytyksen tai tunteen hallintaa. Kannattaa miettiä miksi lapsi toimii kuten toimii eikä reagoida siihen miten lapsi toimii ja miltä se susta tuntuu.
Tässä just mennään vikaan. Pohditaan liian syviä. Pieni lapsi ei pysy perässä. Hänelle tärkeää on selvät säännöt, jotka napakasti toistetaan. Sääntöjen rikkomisesta pitää olla selvät, aina samat seuraukset, jotka lapsi oppii tietämään. Selittelyt ja ymmärtämiset menee lapselta ohi ja unohtuu. Empaattisuus kehittyy varhaisessa vuorovaikutusuhteessa vanhempien kanssa. Ei se neuvomalla kehity, vaan sillä, että kotona lapsi nähdään ja kuullaan, hänen tarpeisiinsa vastataan. Jos koti on tunnekylmä, kehitys vaikeutuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keltinkangas nyt ei ole mikään 80-90 luvun ajan asiantuntija kun ei hän ole ollut silloin nuori eikä lapsi. Hän voi puhua sivusta, mutta ei kokemuksesta. Eikä näitä Keltinkanaan juttuja pidä ottaa ainoana totuutena, alkaa vaikuttaa jo siltä, että hänen ympärilleen on muodostumassa ihmeellinen kultti. Hän on yksi proffa muiden joukiossa. 80 ja 90- luvun lapset ovat joutuneet kokemaan laman seuraukset ja 80-luvulla syntyneitä nyt ei ole mitenkään asiallisesti kohdattu työelämässä vaan kun alkoi työttömyys ja irtisanomiset, työantaja puoli käytti sitä sumeilematta hyväkseen ja moni 80 luvulla syntynyt on joutunut tekemään ikänsä pätkätöitä, määräaikaisuuksia yms yms. Me 80 luvun lapset puhutaan itse omista asioista, ei me tarvita jotain vanhaa ihmistä kertomaan, joka väittää puuta heinää. Ei meillä 80 luvulla syntyneillä ole todellakaan ollut mitään mahdollisuutta itsekkyyteen. Päinvastoin, meidän on ollut pakko ottaa vastaan muruset mitä jäljelle jäi kuten pätkätöitä, vuokratyötä, määräkaikaisuuksia yms. Mutta me mielleniaalit olllaan kyllä kasvatettu omista lapsistamme hieman itsekkäämpiä kun huomattiin, että meitähän huijataan. Vanhempi sukupolvi projisoi omaa itsekkyyttään millenaaleihin, joilla ei todellakaan ollut mikään helppo aloitus työelämään, kun niitä työpaikkoja ei laman aikaan ollut muille kuin 70 luvulla syntyneille ja sitä vanhemmille.
Luulen, että olet pientä vähemmistöä 80-lukulaisista. Lapseni, heidän serkkunsa, tuttavien lapset, ja omien lasteni kaverit ovat kaikki syntyneet 80-luvulla. He ovat normaalissa järjestyksesä käyneet koulunsa, harrastaneet, opiskelleet, tehneet kesätöitä ja valmistuttuaan siirtyneet työelämään. Ei heillä ole ollut mitään vaikeuksia, ja heidän lapsistaankin on kasvanut reippaita, kohteliaita, huomaavaisia ja välittäviä pikkuihmisiä.
Mitä Keltinkankaaseen tulee, niin hän osui tutkimuksessaan täysin nappiin, ja samaan tulokseen ovat nyttemmin tulleet myös brittiläiset ja virolaiset. Suomalaisten oppiminen on perustunut 80-luvulta asti siihen, että lapsia opetetaan opiskelemaan itsenäisesti, ja oppimisen tukea heille antavat lähinnä luokkatoverit. Mikäli haluaa, niin tämän tiedon voi kaivaa myöskin viimeisistä Pisa-tuloksista.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että 6-7-vuotias on aivan liian nuori opiskelemaan itsenäisesti, ja kun se vielä tehdään ilmiöoppimisen kautta, niin soppa on valmis. Koulussa pitäisi ensimmäisten vuosien aikana rakentaa vahva matematiikan ja äidinkielen pohja, jotta oppiminen yleensä olisi mahdollista jatkossa. Jotkut vanhemmat pystyvät vielä tukemaan lapsiaan oppimisessa, mutta valitettavasti suuri osa 80-luvulla syntyneistä vanhemmista ei siihen enää pysty, eivätkä pysty myöskään 80-luvulla tai sen jälkeen syntyneet opettajatkaan, koska hekin ovat aloittaneet koulunsa itseohjautuvuuden ja ilmiöoppimisen kautta.
Erikoista, miten ylläoleva kommentti joka on täyttä asiaa, on saanut alapeukutuksia.
Mitä väliä on "seuraamuksella" jos se ei ole lapselle mikään pelote?
Ei mitään. Sama on aikuisten kanssa. Jos jonkun lain rikkomisesta ei ole sanktioita, siitä ei välitetä.
Mikä on lapsen arjessa sellaista mistä sanktiota pitää pelätä? Ja kyllä aikuinen ihminen yleensä jättää lakia rikkomatta ihan omasta halustaan ja oikein vai väärin -tietoisuudellaan eikä sanktion pelossa.
Seuraamuksen tulee olla sellainen että se opettaa lapselle sen että hän haluaa ensi kerralla toimia ”paremmin”, rangaistus vain sisuunnuttaa ja ärsyttää, koska se on lapsen kyykyttämistä ja aikuisen mielivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kommentoin suoraan aloitusta. Kun lapsen käytökseen on ryhmissä puututtu ja annettu viimeinen varoitus, äiti tulkitsee niin, että vilkkaalle lapselle on osoitettu, että hän ei kuulu joukkoon. Tulkinta on onneksi väärä. Lasta itseään ei arvostella, vaan hänen käytöstään. Koska siihen ei ole tullut muutosta, ryhmä ei ilmeisesti pysty toimimaan. On ymmärrettävää, että äiti haluaa parasta lapselleen ja tämän mukaan muiden joukkoon.
Perheen tilanne vaikuttaa kiireelliseltä ja hektiseltä. Voisiko sitä rauhoittaa ja järjestää lapsille yhdessä vanhempien kanssa tekemistä? Perheen yhteinen metsäretki eväineen, jossa tutkitaan luontoa ja puretaan energiaa liikkumalla? Geokätköily? Tai joku koko porukan pallopeli? Voi nimittäin olla, että nuorimman ylivilkkaus on huomion hakemista. Ehkä hän kaipaa enemmän vanhempien läsnäoloa, ei niinkään ohjattuja harrastuksia. Tunneyhteys vanhempiin on tärkeä. Miten paljon vanhemmilla on käytettävissä yhteistä aikaa lasten kanssa? Sitä voisi lisätä ja samalla huolehtia omasta jaksamisesta. Tällaiset tilanteet ei varmaan ole harvinaisia. Tsemppiä jatkoon.
Lapsi saa ja voi harrastaa, vaikka hänellä olisi vaikeuksia toimia perinteisessä ryhmässä. Haasteet ryhmässä olemisessa voivat johtua esimerkiksi neurokirjon piirteistä, ahdistuksesta, keskittymisen vaikeuksista tai toiminnanohjauksen pulmista. [1]
Vaihtoehtoja ja tukitoimia löytyy tilanteen mukaan:
Yksilöharrastukset: Monet lajit, kuten ratsastus, yleisurheilu,kamppailulajien yksilövalmennus, soittotunnit tai luonto- ja kuvataideharrastukset, sopivat lapselle, joka ei nauti isojen ryhmien dynamiikasta.
Erityisryhmät ja soveltava liikunta/taide: Monet urheiluseurat ja kansalaisopistot järjestävät erityisryhmiä, joissa on pienemmät ryhmäkoot, enemmän ohjaajia ja rauhallisempi tunnelma.
Avustaja tai tuki harrastuksessa: Tavalliseen ryhmään voi usein ottaa mukaan oman henkilökohtaisen avustajan tai tuen, jos kunta tai yhdistys tähän taipuu ja ohjaajien kanssa asiasta sovitaan.
Avoin keskustelu ohjaajien kanssa: Ennen harrastuksen aloittamista kannattaa kertoa ohjaajalle rehellisesti lapsen haasteista ja siitä, millaiset tilanteet kuormittavat lasta. Moni ohjaaja osaa joustaa ja tukea lasta ryhmätilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä on "seuraamuksella" jos se ei ole lapselle mikään pelote?
Ei mitään. Sama on aikuisten kanssa. Jos jonkun lain rikkomisesta ei ole sanktioita, siitä ei välitetä.
Mikä on lapsen arjessa sellaista mistä sanktiota pitää pelätä? Ja kyllä aikuinen ihminen yleensä jättää lakia rikkomatta ihan omasta halustaan ja oikein vai väärin -tietoisuudellaan eikä sanktion pelossa.
Seuraamuksen tulee olla sellainen että se opettaa lapselle sen että hän haluaa ensi kerralla toimia ”paremmin”, rangaistus vain sisuunnuttaa ja ärsyttää, koska se on lapsen kyykyttämistä ja aikuisen mielivaltaa.
Lapset on erilaisia. Jollekin on kehittynyt sosiaalisia taitoja ja empaattisuutta, toisille ei. Toiset on älykkäitä, toiset vähemmän. Kaikki on yhtä tärkeitä.
Toiset ymmärtää jo pienenä, että eläimiä kohdellaan hyvin, toiset kivittävät ja kiduttavat niitä. Saman kohtelun saavat päiväkotikaverit. Toki on hyvä, jos jää aikaa opastaa lasta syvällisesti oikeisiin arvoihin, mutta lopputulos jättää arvailujen varaa. Sama aikuisten kanssa. Monimutkaiset arvokeskustelut ei kaikkia kiinnosta eikä kaikki edes pysty niitä käymään, mutta erilaiset sanktioidut säännöt toimivat edes vähän. Ei tosin nekään aina. Ongelma on juuri ihmisten erilaisissa resursseissa. Kaikkiin ei toimi samat menetelmät. Varhaiskasvatuksen tilanne asettaa omat haasteensa. Tälläkin palstalla on ketju Varhaiskasvatuksen hätähuuto. Kannattaa kurkistaa sieltä päiväkotien arkeen.
Vierailija kirjoitti:
Av-palsta ei koskaan petä.
Jokainen täällä on kaikkien alojen erikoisasiantuntija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienet lapset ei kykene abstraktiin ajatteluun. Ei tosin kaikki aikuisetkaan. Ei lapsi pysty vetämään yleistyksiä yksittäisestä tilanteesta. Eli tekemään arvovalintoja ja moraalisia päätelmiä. Hän toimii ihan käytännön tasolla. Toivottavasti tällaista kuvittelevat ei toimi lasten parissa.
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset ei kykene abstraktiin ajatteluun. Ei tosin kaikki aikuisetkaan. Ei lapsi pysty vetämään yleistyksiä yksittäisestä tilanteesta. Eli tekemään arvovalintoja ja moraalisia päätelmiä. Hän toimii ihan käytännön tasolla. Toivottavasti tällaista kuvittelevat ei toimi lasten parissa.
Ei niin. Siksipä se rangaistus ei mihinkään johdakaan kun ei se lapsi sitä yhdistä oikein. Juuri siksi sen lapsen kanssa pitää keskustella ikätasoisesti asiasta. Vain niin lapsi oppii yhdistämään myös ne tunteet asiaan ja siitä tulee sisäinen ymmärrys asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset ei kykene abstraktiin ajatteluun. Ei tosin kaikki aikuisetkaan. Ei lapsi pysty vetämään yleistyksiä yksittäisestä tilanteesta. Eli tekemään arvovalintoja ja moraalisia päätelmiä. Hän toimii ihan käytännön tasolla. Toivottavasti tällaista kuvittelevat ei toimi lasten parissa.
Ei niin. Siksipä se rangaistus ei mihinkään johdakaan kun ei se lapsi sitä yhdistä oikein. Juuri siksi sen lapsen kanssa pitää keskustella ikätasoisesti asiasta. Vain niin lapsi oppii yhdistämään myös ne tunteet asiaan ja siitä tulee sisäinen ymmärrys asioista.
Tämä näkyy koulumaailmassa oikein hyvin. Lapsi on levoton ja opettaja käskee luokan ulkopuolelle tehtäviä tekemään, jotta keskittyy paremmin. Vanhemmat kotona kysyvät miksi joutui luokan ulkopuolelle ja lapsi on ihan että häh? Hänhän siis teki tehtäviä luokan ulkopuolella. Kun vanhempi kertoo, että se oli siis rangaistus, kun oli levoton, lapsella ei ole aavistustakaan mitä hän teki väärin. Eipä ole paljon pyydetty, että se opettaja kertoisi lapselle, että ”Tuuli-Petteri, sinun tulee nyt lopettaa höpöttely ja tehdä tehtäviä.” Ja siinä vaiheessa, jos Tuuli-Petteri laitetaan luokan ulkopuolelle, sanoa, että ”Huomaatko että et saa tehtyä näitä tehtäviä täällä vaan vain höpötät, menetkö tekemään siksi ulos tehtävät loppuun”. Ja aikuisella täytyy olla älyä siinä kohtaa sen verran, että jos lapsi sanoo ettei tarvitse, lopetan höpötyksen, perääntyä rangaistuksesta huomatessaan että lapsi ymmärsi mitä teki ja miten korjata toimintaansa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä on "seuraamuksella" jos se ei ole lapselle mikään pelote?
Ei mitään. Sama on aikuisten kanssa. Jos jonkun lain rikkomisesta ei ole sanktioita, siitä ei välitetä.
Mikä on lapsen arjessa sellaista mistä sanktiota pitää pelätä? Ja kyllä aikuinen ihminen yleensä jättää lakia rikkomatta ihan omasta halustaan ja oikein vai väärin -tietoisuudellaan eikä sanktion pelossa.
Seuraamuksen tulee olla sellainen että se opettaa lapselle sen että hän haluaa ensi kerralla toimia ”paremmin”, rangaistus vain sisuunnuttaa ja ärsyttää, koska se on lapsen kyykyttämistä ja aikuisen mielivaltaa.
Jos lapsi tietää säännön ja siitä huolimatta rikkoo sitä sääntöä niin se on rangaistuksen paikka. Siinä ei ole mitään epäoikeudenmukaista tai mielivaltaa. Sen sijaan se mikä lapsen mielestä on epäoikeudenmukaista on se, että jos joku rikkoo sääntöjä niin hän selviää siitä kuin koira veräjästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset ei kykene abstraktiin ajatteluun. Ei tosin kaikki aikuisetkaan. Ei lapsi pysty vetämään yleistyksiä yksittäisestä tilanteesta. Eli tekemään arvovalintoja ja moraalisia päätelmiä. Hän toimii ihan käytännön tasolla. Toivottavasti tällaista kuvittelevat ei toimi lasten parissa.
Ei niin. Siksipä se rangaistus ei mihinkään johdakaan kun ei se lapsi sitä yhdistä oikein. Juuri siksi sen lapsen kanssa pitää keskustella ikätasoisesti asiasta. Vain niin lapsi oppii yhdistämään myös ne tunteet asiaan ja siitä tulee sisäinen ymmärrys asioista.
Tuo tunnehomman liittäminen kaikkeen on aikuisten tunnekasvattajien juttu. Tunnekasvatus opettaa lapselle lähinnä sen, että mitä vaan voi tehdä jos haluaa koska kaikesta seuraa korkeintaan joku keskustelu. Usein lapsi saa valtavaa henkilökohtaista hyötyä sääntöjen rikkomisesta kun lapsi pääsee asettamaan oman etunsa muiden edun edelle, ja ei lapsi tietenkään luovu siitä edusta sen takia, että hän joutuu hetken aikaa kuuntelemaan tunnekasvatukseen hurahtaneen aikuisen lätinää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset ei kykene abstraktiin ajatteluun. Ei tosin kaikki aikuisetkaan. Ei lapsi pysty vetämään yleistyksiä yksittäisestä tilanteesta. Eli tekemään arvovalintoja ja moraalisia päätelmiä. Hän toimii ihan käytännön tasolla. Toivottavasti tällaista kuvittelevat ei toimi lasten parissa.
Ei niin. Siksipä se rangaistus ei mihinkään johdakaan kun ei se lapsi sitä yhdistä oikein. Juuri siksi sen lapsen kanssa pitää keskustella ikätasoisesti asiasta. Vain niin lapsi oppii yhdistämään myös ne tunteet asiaan ja siitä tulee sisäinen ymmärrys asioista.
Tuo tunnehomman liittäminen kaikkeen on aikuisten tunnekasvattajien juttu. Tunnekasvatus opettaa lapselle lähinnä sen, että mitä vaan voi tehdä jos haluaa koska kaikesta seuraa korkeintaan joku keskustelu. Usein lapsi saa valtavaa henkilökohtaista hyötyä sääntöjen rikkomisesta kun lapsi pääsee asettamaan oman etunsa muiden edun edelle, ja ei lapsi tietenkään luovu siitä edusta sen takia, että hän joutuu hetken aikaa kuuntelemaan tunnekasvatukseen hurahtaneen aikuisen lätinää.
Eihän se keskustelu ole se seuraamus. Kyllä niitä on vaikkei ne kurituksia tai jäähyjä olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
1. Miksi 5-vuotiaalla pitää olla harrastus? Varsinkaan silloin, jos lapsen kehityskohde on selvästi vielä rauhoittuminen, ryhmässä toimiminen ja ohjeiden kuuntelu, onko hänelle todella tarpeellista mennä ryhmiin, joissa oleminen ei onnistu, ja tulee paljon negatiivista palautetta ja kokemusta? Jos lapsi on jo vaikka 10-vuotias, silloin voisi jo ehkä ajatella, että hänellä on "oikeus" harrastukseen, mutta 5-vuotiaat ovat aivan nappuloita vielä, eikä heitä pidä viedä harrastuksiin, jos homma ei suju.
2. Jos on pakko harrastaa, sitten varmaan pitäisi olla sellainen harrastus, jossa vanhempi on mukana katsomassa lapsensa perään.
3. Harrastukset ovat todella kalliita nykyään. Jos ryhmässä yhdeksän muksua jää vaille maksettua opetusta siksi, että yhden pitää saada olla sellainen kuin on, se on ihan yksiselitteisesti väärin. Lapsi on väärässä paikassa.
Tämä yksi lapsi siis pilaa monen muun lapsen harrastuksen, jonka oli tarkoitus olla kiva asia heille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset ei kykene abstraktiin ajatteluun. Ei tosin kaikki aikuisetkaan. Ei lapsi pysty vetämään yleistyksiä yksittäisestä tilanteesta. Eli tekemään arvovalintoja ja moraalisia päätelmiä. Hän toimii ihan käytännön tasolla. Toivottavasti tällaista kuvittelevat ei toimi lasten parissa.
Ei niin. Siksipä se rangaistus ei mihinkään johdakaan kun ei se lapsi sitä yhdistä oikein. Juuri siksi sen lapsen kanssa pitää keskustella ikätasoisesti asiasta. Vain niin lapsi oppii yhdistämään myös ne tunteet asiaan ja siitä tulee sisäinen ymmärrys asioista.
Tämä näkyy koulumaailmassa oikein hyvin. Lapsi on levoton ja opettaja käskee luokan ulkopuolelle tehtäviä tekemään, jotta keskittyy paremmin. Vanhemmat kotona kysyvät miksi joutui luokan ulkopuolelle ja lapsi on ihan että häh? Hänhän siis teki tehtäviä luokan ulkopuolella. Kun vanhempi kertoo, että se oli siis rangaistus, kun oli levoton, lapsella ei ole aavistustakaan mitä hän teki väärin. Eipä ole paljon pyydetty, että se opettaja kertoisi lapselle, että ”Tuuli-Petteri, sinun tulee nyt lopettaa höpöttely ja tehdä tehtäviä.” Ja siinä vaiheessa, jos Tuuli-Petteri laitetaan luokan ulkopuolelle, sanoa, että ”Huomaatko että et saa tehtyä näitä tehtäviä täällä vaan vain höpötät, menetkö tekemään siksi ulos tehtävät loppuun”. Ja aikuisella täytyy olla älyä siinä kohtaa sen verran, että jos lapsi sanoo ettei tarvitse, lopetan höpötyksen, perääntyä rangaistuksesta huomatessaan että lapsi ymmärsi mitä teki ja miten korjata toimintaansa.
Sillä opettajalla on aika paljon muitakin oppilaita joita pitää opettaa. Jos joku jatkuvasti häiriköi luokassa, niin todellakaan ei tehdä noin että joka kerta pidetään joku luento siitä mitä toinen teki väärin: KYllä se lapsi siinä vaiheessa varsin hyvin tietää jo itsekkin.
Ja rangaistuskesta perääntyminen on kyllä vihoviimeinen juttu.
Itse saatan päiväkodissa esim. laskea viiteen, että jos lapsi ei silloin ala itse vaikkapa liikkumaan vessaa kohti, niin minä kannan hänet (ja tuon myös sanon ääneen), ja jos ehdin sanoa että "viisi" se on kantkokeikka vaikka lapsi toteaisikin minun sanottuani viisi että "eikun nyt menen". Se on liian myöhäistä, ehdot olivat, että lähtee liikkeelle ennenkuin lasken viiteen.
Huomaa kyllä monesta lapsesta aluksi, että on tottuneet kotona tuohon, ettei mikään sanottu asia oikeasti pidä ja ei viedä loppuun asti, mutta aika nopeasti he oppii, että minä tarkoitan kirjaimellisesti sitä mitä sanon. Ja yleensä se lapsi sitten alkaa tuon jälkeen liikkua ennenkuin olen laskenut viiteen, mikäli ei halua tulla kannettavaksi.
En tajua miten nykyään maailman yksinkertaisimmista asioista tehdään jotain ihmeen monimutkaista teatteria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Miksi 5-vuotiaalla pitää olla harrastus? Varsinkaan silloin, jos lapsen kehityskohde on selvästi vielä rauhoittuminen, ryhmässä toimiminen ja ohjeiden kuuntelu, onko hänelle todella tarpeellista mennä ryhmiin, joissa oleminen ei onnistu, ja tulee paljon negatiivista palautetta ja kokemusta? Jos lapsi on jo vaikka 10-vuotias, silloin voisi jo ehkä ajatella, että hänellä on "oikeus" harrastukseen, mutta 5-vuotiaat ovat aivan nappuloita vielä, eikä heitä pidä viedä harrastuksiin, jos homma ei suju.
2. Jos on pakko harrastaa, sitten varmaan pitäisi olla sellainen harrastus, jossa vanhempi on mukana katsomassa lapsensa perään.
3. Harrastukset ovat todella kalliita nykyään. Jos ryhmässä yhdeksän muksua jää vaille maksettua opetusta siksi, että yhden pitää saada olla sellainen kuin on, se on ihan yksiselitteisesti väärin. Lapsi on väärässä paikassa.
Tämä yksi lapsi siis pilaa monen muun lapsen harrastuksen, jonka oli tarkoitus olla kiva asia heille.
Mites hän sen pilaa? Jos lapsi ei osaa olla eyhmässä, jossa on erilaisia lapsia, pitääkö sinne ryhmään tunkea?
Meidän lapsilla molemmilla omissa harrastuksissaan on ollut kerran ryhmä, jossa yhden hiljaisen, veräytyvän lapsen vanhemmat ovat urputtaneet miten ryhmän vauhdikkaammat tapaukset ovat pilanneet heidän lapsensa fiiliksen. Molemmilla kerroilla ohjaaja keskusteli vanhempien kanssa ja muokkasi joitakin tunteja ja toimintamalleja ja kappas vain, tämä kaikelle herkkä jätti harrastuksen ja kaikilla muilla, myös niillä vauhtiveikoilla on siitä lähtien ollut kivaa ryhmässä. Miksi se olisi niin, että sen aktiivisen pitäisi jättää harrastus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset ei kykene abstraktiin ajatteluun. Ei tosin kaikki aikuisetkaan. Ei lapsi pysty vetämään yleistyksiä yksittäisestä tilanteesta. Eli tekemään arvovalintoja ja moraalisia päätelmiä. Hän toimii ihan käytännön tasolla. Toivottavasti tällaista kuvittelevat ei toimi lasten parissa.
Ei niin. Siksipä se rangaistus ei mihinkään johdakaan kun ei se lapsi sitä yhdistä oikein. Juuri siksi sen lapsen kanssa pitää keskustella ikätasoisesti asiasta. Vain niin lapsi oppii yhdistämään myös ne tunteet asiaan ja siitä tulee sisäinen ymmärrys asioista.
Tämä näkyy koulumaailmassa oikein hyvin. Lapsi on levoton ja opettaja käskee luokan ulkopuolelle tehtäviä tekemään, jotta keskittyy paremmin. Vanhemmat kotona kysyvät miksi joutui luokan ulkopuolelle ja lapsi on ihan että häh? Hänhän siis teki tehtäviä luokan ulkopuolella. Kun vanhempi kertoo, että se oli siis rangaistus, kun oli levoton, lapsella ei ole aavistustakaan mitä hän teki väärin. Eipä ole paljon pyydetty, että se opettaja kertoisi lapselle, että ”Tuuli-Petteri, sinun tulee nyt lopettaa höpöttely ja tehdä tehtäviä.” Ja siinä vaiheessa, jos Tuuli-Petteri laitetaan luokan ulkopuolelle, sanoa, että ”Huomaatko että et saa tehtyä näitä tehtäviä täällä vaan vain höpötät, menetkö tekemään siksi ulos tehtävät loppuun”. Ja aikuisella täytyy olla älyä siinä kohtaa sen verran, että jos lapsi sanoo ettei tarvitse, lopetan höpötyksen, perääntyä rangaistuksesta huomatessaan että lapsi ymmärsi mitä teki ja miten korjata toimintaansa.
Sillä opettajalla on aika paljon muitakin oppilaita joita pitää opettaa. Jos joku jatkuvasti häiriköi luokassa, niin todellakaan ei tehdä noin että joka kerta pidetään joku luento siitä mitä toinen teki väärin: KYllä se lapsi siinä vaiheessa varsin hyvin tietää jo itsekkin.
Ja rangaistuskesta perääntyminen on kyllä vihoviimeinen juttu.
Itse saatan päiväkodissa esim. laskea viiteen, että jos lapsi ei silloin ala itse vaikkapa liikkumaan vessaa kohti, niin minä kannan hänet (ja tuon myös sanon ääneen), ja jos ehdin sanoa että "viisi" se on kantkokeikka vaikka lapsi toteaisikin minun sanottuani viisi että "eikun nyt menen". Se on liian myöhäistä, ehdot olivat, että lähtee liikkeelle ennenkuin lasken viiteen.
Huomaa kyllä monesta lapsesta aluksi, että on tottuneet kotona tuohon, ettei mikään sanottu asia oikeasti pidä ja ei viedä loppuun asti, mutta aika nopeasti he oppii, että minä tarkoitan kirjaimellisesti sitä mitä sanon. Ja yleensä se lapsi sitten alkaa tuon jälkeen liikkua ennenkuin olen laskenut viiteen, mikäli ei halua tulla kannettavaksi.
En tajua miten nykyään maailman yksinkertaisimmista asioista tehdään jotain ihmeen monimutkaista teatteria.
Miten niin mikään ja koskaan? Ehdottomuushan viekin pitkälle, opettaako se sen lapsen itseohjautuvuutta tai omaa ajattelua? No ei. Jos lapsi oppii, että oikeasti itse voin vaikuttaa siihen toteutuuko seuraamus, on se nyt paljon fiksumpaa kuin se että kertaakaan saa edes ”unohtaa” tai väsyneenä tehdä virhettä. Kummallista joko tai ajattelua.
Ei mitään. Sama on aikuisten kanssa. Jos jonkun lain rikkomisesta ei ole sanktioita, siitä ei välitetä.