HS: Saako lapsi harrastaa, jos ei pysty olemaan ryhmässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pienet lapset ei kykene abstraktiin ajatteluun. Ei tosin kaikki aikuisetkaan. Ei lapsi pysty vetämään yleistyksiä yksittäisestä tilanteesta. Eli tekemään arvovalintoja ja moraalisia päätelmiä. Hän toimii ihan käytännön tasolla. Toivottavasti tällaista kuvittelevat ei toimi lasten parissa.

Ei niin. Siksipä se rangaistus ei mihinkään johdakaan kun ei se lapsi sitä yhdistä oikein. Juuri siksi sen lapsen kanssa pitää keskustella ikätasoisesti asiasta. Vain niin lapsi oppii yhdistämään myös ne tunteet asiaan ja siitä tulee sisäinen ymmärrys asioista. 

Tämä näkyy koulumaailmassa oikein hyvin. Lapsi on levoton ja opettaja käskee luokan ulkopuolelle tehtäviä tekemään, jotta keskittyy paremmin. Vanhemmat kotona kysyvät miksi joutui luokan ulkopuolelle ja lapsi on ihan että häh? Hänhän siis teki tehtäviä luokan ulkopuolella. Kun vanhempi kertoo, että se oli siis rangaistus, kun oli levoton, lapsella ei ole aavistustakaan mitä hän teki väärin. Eipä ole paljon pyydetty, että se opettaja kertoisi lapselle, että ”Tuuli-Petteri, sinun tulee nyt lopettaa höpöttely ja tehdä tehtäviä.” Ja siinä vaiheessa, jos Tuuli-Petteri laitetaan luokan ulkopuolelle, sanoa, että ”Huomaatko että et saa tehtyä näitä tehtäviä täällä vaan vain höpötät, menetkö tekemään siksi ulos tehtävät loppuun”. Ja aikuisella täytyy olla älyä siinä kohtaa sen verran, että jos lapsi sanoo ettei tarvitse, lopetan höpötyksen, perääntyä rangaistuksesta huomatessaan että lapsi ymmärsi mitä teki ja miten korjata toimintaansa. 

Sillä opettajalla on aika paljon muitakin oppilaita joita pitää opettaa. Jos joku jatkuvasti häiriköi luokassa, niin todellakaan ei tehdä noin että joka kerta pidetään joku luento siitä mitä toinen teki väärin: KYllä se lapsi siinä vaiheessa varsin hyvin tietää jo itsekkin.

Ja rangaistuskesta perääntyminen on kyllä vihoviimeinen juttu.

Itse saatan päiväkodissa esim. laskea viiteen, että jos lapsi ei silloin ala itse vaikkapa liikkumaan vessaa kohti, niin minä kannan hänet (ja tuon myös sanon ääneen), ja jos ehdin sanoa että "viisi" se on kantkokeikka vaikka lapsi toteaisikin minun sanottuani viisi että "eikun nyt menen". Se on liian myöhäistä, ehdot olivat, että lähtee liikkeelle ennenkuin lasken viiteen.

Huomaa kyllä monesta lapsesta aluksi, että on tottuneet kotona tuohon, ettei mikään sanottu asia oikeasti pidä ja ei viedä loppuun asti, mutta aika nopeasti he oppii, että minä tarkoitan kirjaimellisesti sitä mitä sanon. Ja yleensä se lapsi sitten alkaa tuon jälkeen liikkua ennenkuin olen laskenut viiteen, mikäli ei halua tulla kannettavaksi.

En tajua miten nykyään maailman yksinkertaisimmista asioista tehdään jotain ihmeen monimutkaista teatteria.

Luulin, että Opetushallituksen määräys sallii fyysisen rajoittamisen päiväkodeissa ainoastaan poikkeustoimenpiteenä vaaratilanteissa ja silloinkin asiasta on laadittava paperit joka kerta.

Luulit väärin. Pienen lap sen kantamista ei lasketa fyysiseksi rajoittamiseksi.

Lasketaanpas. 

Opetushallitus: Lapsen fyysinen rajoittaminen (kuten kiinnipitäminen tai väkisin siirtäminen) on sallittua vain viimeaikaisena keinona silloin, kun lapsi on välittömäksi vaaraksi itselleen, muille tai omaisuudelle. Vessaan menemisen kieltäminen ei täytä tätä vaarakriteeriä.

Jatkan: Jos lapsi kieltäytyy menemästä vessaan, tilanne täytyy ratkaista pedagogisin keinoin, houkuttelemalla tai odottamalla, eikä fyysistä voimaa käyttämällä. Väkisin kantaminen rikkoo lapsen itsemääräämisoikeutta ja kehonosallisuutta varhaiskasvatuksessa.

Jos kantaminen rikkoo lapsen itsemääräämisoikeutta, niin  pitäisikö kotona ottaa samat keinot käyttöön. Kerrotaan vauvalle, että hyppääpäs tuohon hoitopöydälle, niin vaihdetaan vaippa.

Vauvaa on yleensä helpompi kantaa kuin rimpuilevaa viisivuotiasta. Vauvakin voi rimpuilla ja itkeä mutta on pienempi ja kevyempi.

Vierailija kirjoitti:

Lasten harrastaminen alkaa olla pakkomielle Suomessa. Mitä jos se lapsi ei itse halua harrastaa? 

Mä olisin kyllä huolissani, jos lapsi ei halua harrastaa yhtään mitään. 

Harrastushan ei välttämättä ole jotain ohjattua toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä on "seuraamuksella" jos se ei ole lapselle mikään pelote?

Ei mitään. Sama on aikuisten kanssa. Jos jonkun lain rikkomisesta ei ole sanktioita, siitä ei välitetä.

Mikä on lapsen arjessa sellaista mistä sanktiota pitää pelätä? Ja kyllä aikuinen ihminen yleensä jättää lakia rikkomatta ihan omasta halustaan ja oikein vai väärin -tietoisuudellaan eikä sanktion pelossa. 

Seuraamuksen tulee olla sellainen että se opettaa lapselle sen että hän haluaa ensi kerralla toimia ”paremmin”, rangaistus vain sisuunnuttaa ja ärsyttää, koska se on lapsen kyykyttämistä ja aikuisen mielivaltaa. 

Jos lapsi tietää säännön ja siitä huolimatta rikkoo sitä sääntöä niin se on rangaistuksen paikka. Siinä ei ole mitään epäoikeudenmukaista tai mielivaltaa. Sen sijaan se mikä lapsen mielestä on epäoikeudenmukaista on se, että jos joku rikkoo sääntöjä niin hän selviää siitä kuin koira veräjästä.

Älkää nyt viitsikö. Ei kaikesta aina tarvitse rangaista. Pieni lapsi useimmiten tottelee, kun sanoo, mutta unohtaa asian viidessä minuutissa.

Omalla lapsellani oli tapana keikkua tuolilla. Kerroin hänelle lukemattomia kertoja joka päivä, ettei tuolilla saa keikkua, ja mitä siitä voi seurata, jos tuoli keikahtaa. Oppi ei koskaan pysynyt päässä montaa hetkeä, ja kymmenvuotiaana hän viimein onnistui kippaamaan itsensä tuolilla selälleen niin pahasti, että oli hetken tajuttomana, ja käsi murtui. Sekään ei ollut riittävä rangaistus, sillä vielä keski-ikäisenäkin hän saattaa keikkua tuolilla.

Siis sun lähtökohta on että ei tarvi rangaista. Sitten kerrot tarinan, missä toistuvat sanalliset ohjaukset eivät riittäneet lopettamaan lapsen itselleen vaarallista tekemistä, vaan se johtikin vakavaan onnettomuuteen.

Ja sitten ajattelet että vakava onnettomuus onkin rangaistus, eikä onnettomuus? Häh?

Tuo tarinahan nimenomaan puoltaa sitä, että tuossakin olis pitänyt puuttua fyysisesti heti kun huomattiin, ettei se puhe pysy lapsella mielessä kuin 5 minuuttia.

Olisiko minun pitänyt litsiä lasta joka päivä kymmenen vuotta korville, ja laittaa lisäksi valvontakamerat joka huoneeseen, ettei lapsi pääse tekemään mitään kiellettyä piilossa katseilta?  Siitä olisi seurannut ainoastaan vihaa. Tai voisiko joku kertoa rangaistuksen, joka opettaa lasta paremmin kuin kivulias murtuma, kipsi kädessä ja kuhmu päässä, koska sekään ei saanut keikkumista loppumaan?

Teillä rankaisijoilla on elämä varmaan helppoa. Lapsenne eivät koskaan polta tupakkaa, juo alkoholia tai tee ikinä mitään muutakaan kiellettyä elämässään, koska te olette vuosia rangaisseet jälkikasvuanne niin tehokkaasti.