Lue keskustelun säännöt.
HS: Saako lapsi harrastaa, jos ei pysty olemaan ryhmässä?
HS kolumnissa toimittaja kirjoittaa, kuinka vaikeaa on, kun hyvin vilkas 5-vuotias ei tule hyväksytyksi harrastuksissa. Perheessä on neljä lasta, ja yhteensä vähintään kymmenen harrastusmenoa viikossa. Nuorimmaisen kanssa on ollut vaikeaa, koska hänet on jo käännytetty käytöksensä vuoksi useammasta ryhmästä. Lapsi on saanut "viimeisen varoituksen" sekä lähikirjastossa että jalkapallokerhossa. Vilkas lapsi ei kuuntele ohjeita eikä keskity, ja äiti pohtii, mitä seurauksia sillä on, jos hyvin pienenä jää harrastuksista ulkopuolelle. "Hyvin vilkkaille lapsille opetetaan harrastuksissa, etteivät he kuulu joukkoon", äiti kirjoittaa.
Kommentit (952)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksuttomia ja edullisia harrastuksia on js on ollut aina. Ei kaikkien tarvitse köydä yksityistunneilla opettelemassa viulunsoittoa tai kuulua urheiluseuraan tms. Muitakin vaihtoehtoja on. Liikuntaa voi harrastaa ihan omaksi iloksikin. Kansalaisopistoissa on lapsillekin edullisia kursseja yms.
Jostain syystä sitä maksutonta ja edullista vapaamuotoista harrastamista kuitenkin hyljeksitään lasten kohdalla. Yleinen käsitys on että jos lapsi harrastaa niin sen pitää tapahtua valmentajan tai opettajan johdolla esimerkiksi urheiluseuran puitteissa.
Jep. Ja sitten siellä on sekaisin kaikenlaista porukkaa. Juuri näitä enemmän lastenhoitoa kaipaavia ja sitten niitä jotka oikeasti haluaisi treenata. Ja voi arvata kumpaan ryhmään sen valmentajan aika (valitettavasti) kuluu.
Edelleenkään 5-vuotiaat eivät tarvitse valmentajaa yhtään mihinkään. Eli se aika kuluu joka tapauksessa hukkaan.
Miten ajattelit viisivuotiaan opettelevan vaikka pianonsoittoa tai jalkapalloa (siis sitä oikeaa lajia, ei pihalla potkiskelua) ilman valmentajaa?
Miksi sinä ajattelet, että viisivuotiaan pitäisi opetella pianonsoittoa tai oikeaa jalkapalloa? Harrastuspoluissa yleensä viisivuotiaan ikätasolla tarjotaan yleensä muskaria ja perhefutista.
Joita kumpaakin vetää koulutettu valmentaja tai opettaja. Pointtisi oli?
Pianonsoittoa ja jalkapalloa voi kumpaakin alkaa myöhemmin harrastaa, vaikka ei kävisi 5-vuotiaana missään ohjatussa harrastuksessa. valmentajasta ei ole mitään hyötyä, jos lapsen kypsyys ei vielä riitä harrastukseen.
Siitä nyt ei edelleenkään ollut puhe, vaan että tarvitaanko vaikka niiden viisivuotiaiden harrasteryhmiin valmentajia vai ei. Ja vastaus on edelleen, että kyllä tarvitaan vaikka tuo yksi turaani jotain muuta jostain syystä kuvittelee.
Viisivuotiaat eivät tarvitse valmentajia mihinkään. He tarvitsevat tolkun aikuisia. Totuuden nimissä myönnän, että joskus olen tavannut ihmisiä, jotka ovat molempia.
Vastuullisia aikuisia ohjaamaan harrasteryhmän toimintaa? Vịttu kun meillä olisi joku lyhyempi sana tuolle. Eiku hei, se on valmentaja!
Viisivuotiaat ei tartte valmentajia, koska eivät tartte harrastusryhmiäkään.
Juujuu mennyvittuun jo
Siellä taitaa huudella joku kasvattamaton.
-ohis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että 5 vuotias on kusipää? Ilmeisesti pitäisi vetää turpaan, niinkö? Järkyttävää mitä Ilmeisesti aikuinen kirjoittaa!
Ei lasta rangaista turpaan vetämällä. Mutta huonosti käyttäytyvää lasta pitää ihan ehdottomasti rangaista. Jäähy tai jälkiruuat pois tai mikä kelläkin toimii. Lapsi oppii aikaa myöten kun vaikka menettää viikoksi oikeudet makeaan. Sen viikon ajan muun perheen syödessä jälkiruokia se lapsi sitten saa miettiä että mitä tuli tehtyä
Mulla oli lapsi, joka kieltäytyi riemumielin makeasta, jos kyseessä oli rangaistus, ja jäähylle jouduttuaan istui siellä kauemmin kuin olisi pitänyt. Hänelle oli tärkeää vain ja ainoastaan pitää oma päänsä ja vesittää rangaistukset. Oli pakko oppia ohjaamaan hyvällä.
Nykyään hän on yhdeksäsluokkalainen, ja järkevimpiä nuoria, joita tunnen. En osaa selittää asiaa muuten kuin että hänellä oli sellainen luonne, joka reagoi tosi voimakkaasti rangaistavana olemiseen.
Nykyajan rangaistukset ovat enimmäkseen tehottomia, joten itsepäisen lapsen on yleensä helppo sietää niitä.
Ennen vanhaan tilanne oli eri. Harva lapsi seisoi vapaaehtoisesti tuntitolkulla nurkassa tapettia tuijottelemassa. Saatika otti vapaaehtoisesti selkäsaunan.
Tehokas nykyrangaistus on lähinnä puhelimen takavarikointi, ja sekin koskee vain niitä lapsia jotka ovat riippuvaisia puhelimestaan.
Entisajan kasvatus olisi taatusti katkeroittanut tämän lapsen. Siinä ei olisi kukaan voittanut.
Näinhän ne keskustelemalla kasvattavat ajattelee että he ovat oikeassa ja muut väärässä. Ja kun naapurin Pirjo kasvattaa lastaan autoritäärisesti ja lapsesta tulee urheilutähti ja myöhemmin lääkäri tai diplomi insinööri niin se on vaan sattumaa. Samoin kuin se että keskustelijan omasta lapsesta kasvaa moniongelmainen nuori. Mitään vastuuta nämä keskustelijat eivät ota lopputuloksesta. Se on ihan vaan sattumaa kun rankaisemattomuuden seurauksena kasvaa lapsi vinoon. Yhtään ei tarvitse vanhemman miettiä että olisi itse tehnyt jotain väärin. Syy on tietenkin ympäröivässä maailmassa joka ei huomioinut oikealla tavalla äidin erityistä lumihiutaletta
Rankaiseminen tutkitusti on tehoton kasvatuskeino etenkin pienten lasten kohdalla. Lapsi ei opi oikeita toimintatapoja rankaisemisella. Varsinkin täällä esitetyt ideat viikon kestävistä rangaistuksista pienelle lapselle vain lisäävät häiriökäyttäytymistä ja uhmakkuutta eikä auta lasta ongelmatilanteissa.
Kysy keneltä tahansa asiasta edes alkeita ymmärtävältä asiantuntijalta.Katsos kun minua ei kiinnosta muu kuin lopputulos. Tällä kamalalla julmalla kasvatustyylillä meidän suku kasvattaa erittäin energisistä lapsista koulussa ja harrastuksissa loistavasti pärjääviä hyvin käyttäytyviä lapsia ja myöhemmin koulutettuja työssä menestyviä aikuisia jotka kaikki menevät naimisiin ja hankkivat kaksi lasta ja kasvattavat lapsiaan lässyttäjien mielipiteistä vähät välittäen.
Me naureskellaan sukujuhlissa nyky kasvatus tyylille jolle ei yhäkään ole mitään sijaa meidän koko suvussa. Kun tosiaan meitä kiinnostaa vain se millä kasvatustyylillä tehdään terveitä menestyjiä. Haluamme antaa sen tulevaisuuden lapsillemme. Lapsena he sen sijaan joutuvat kokemaan paljon mielipahaa kun eivät saa tahtoaan läpi ja rangaistuksia satelee.
En tiedä tilastoja ja kauhea edes sanoa näin mutta en tunne itse yhtään tapausta jolla keskustelemalla olisi kasvatettu lapsesta enempää kuin hyvällä tuurilla keskinkertainen jolla on vain lieviä vaikeuksia. Ei vaan tule mieleen esimerkkiä että pehmeästi kasvatettu olisi menestynyt
Meillä lapsi joko tottelee tai seisoo nurkassa ja sen jälkeen tottelee. Harvoin on nurkalle käyttöä.
Meillä jäähy toimi parhaiten pakkasessa parvekkeella.
Tää jäähdytetty aikanaan villi tapaus muuten sai viime vuonna huippuduunin. Osti tänä vuonna tyttöystävänsä kanssa omakotitalon Espoosta. Ensimmäistä lasta odotellessa. Ikää pojalla 23v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksuttomia ja edullisia harrastuksia on js on ollut aina. Ei kaikkien tarvitse köydä yksityistunneilla opettelemassa viulunsoittoa tai kuulua urheiluseuraan tms. Muitakin vaihtoehtoja on. Liikuntaa voi harrastaa ihan omaksi iloksikin. Kansalaisopistoissa on lapsillekin edullisia kursseja yms.
Jostain syystä sitä maksutonta ja edullista vapaamuotoista harrastamista kuitenkin hyljeksitään lasten kohdalla. Yleinen käsitys on että jos lapsi harrastaa niin sen pitää tapahtua valmentajan tai opettajan johdolla esimerkiksi urheiluseuran puitteissa.
Jep. Ja sitten siellä on sekaisin kaikenlaista porukkaa. Juuri näitä enemmän lastenhoitoa kaipaavia ja sitten niitä jotka oikeasti haluaisi treenata. Ja voi arvata kumpaan ryhmään sen valmentajan aika (valitettavasti) kuluu.
Edelleenkään 5-vuotiaat eivät tarvitse valmentajaa yhtään mihinkään. Eli se aika kuluu joka tapauksessa hukkaan.
Miten ajattelit viisivuotiaan opettelevan vaikka pianonsoittoa tai jalkapalloa (siis sitä oikeaa lajia, ei pihalla potkiskelua) ilman valmentajaa?
Miksi sinä ajattelet, että viisivuotiaan pitäisi opetella pianonsoittoa tai oikeaa jalkapalloa? Harrastuspoluissa yleensä viisivuotiaan ikätasolla tarjotaan yleensä muskaria ja perhefutista.
Joita kumpaakin vetää koulutettu valmentaja tai opettaja. Pointtisi oli?
Pianonsoittoa ja jalkapalloa voi kumpaakin alkaa myöhemmin harrastaa, vaikka ei kävisi 5-vuotiaana missään ohjatussa harrastuksessa. valmentajasta ei ole mitään hyötyä, jos lapsen kypsyys ei vielä riitä harrastukseen.
Siitä nyt ei edelleenkään ollut puhe, vaan että tarvitaanko vaikka niiden viisivuotiaiden harrasteryhmiin valmentajia vai ei. Ja vastaus on edelleen, että kyllä tarvitaan vaikka tuo yksi turaani jotain muuta jostain syystä kuvittelee.
Viisivuotiaat eivät tarvitse valmentajia mihinkään. He tarvitsevat tolkun aikuisia. Totuuden nimissä myönnän, että joskus olen tavannut ihmisiä, jotka ovat molempia.
Vastuullisia aikuisia ohjaamaan harrasteryhmän toimintaa? Vịttu kun meillä olisi joku lyhyempi sana tuolle. Eiku hei, se on valmentaja!
Viisivuotiaat ei tartte valmentajia, koska eivät tartte harrastusryhmiäkään.
Jotkut lajit ovat aikaisen erikoistumisen lajeja, jotka on hyvä aloittaa jo 3 - 4 vuotiaana.
Kiinnostais tosiaan mitkä on tälläiset lajit. Kun moni ihan menestyvä ammatti urheilija on aloittanut vasta vuosia myöhemmin
Esimerkiksi futiksessa ne lahjakkaat menee nopeasti ohi niistä aikaisemmin aloittaneista joilla ei ole lahjoja. Yleisurheilussa ehkä voi pärjätä pelkällä kovalla treenillä
Viisivuotiaille on futiksessa tarjolla perhefutista yhdessä vanhemman kanssa ja yleisurheilussa yleisurheilukoulua, missä joku vähän vanhempi juniori vetää hippaleikkejä. Kummassakaan ei valmenneta 5-vuotiaita.
Vastaus otsikon kysymykseen: Jos lapsi ei osaa käyttäytyä ryhmässä, hän ei voi osallistua harrastukseen. Yksunkertaista.
Lapselle voi sanoa, että et pääse enää mukaan, mutta sitten pääset, kun osaat olla häiritsemättä. Pitää oppia. Lapsi kyllä pystyy vaikuttamaan omaan käyttäytymiseensä.
Jos ei pysty, on liian pieni harrastukseen - tai huonosti kasvatettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että 5 vuotias on kusipää? Ilmeisesti pitäisi vetää turpaan, niinkö? Järkyttävää mitä Ilmeisesti aikuinen kirjoittaa!
Ei lasta rangaista turpaan vetämällä. Mutta huonosti käyttäytyvää lasta pitää ihan ehdottomasti rangaista. Jäähy tai jälkiruuat pois tai mikä kelläkin toimii. Lapsi oppii aikaa myöten kun vaikka menettää viikoksi oikeudet makeaan. Sen viikon ajan muun perheen syödessä jälkiruokia se lapsi sitten saa miettiä että mitä tuli tehtyä
Mulla oli lapsi, joka kieltäytyi riemumielin makeasta, jos kyseessä oli rangaistus, ja jäähylle jouduttuaan istui siellä kauemmin kuin olisi pitänyt. Hänelle oli tärkeää vain ja ainoastaan pitää oma päänsä ja vesittää rangaistukset. Oli pakko oppia ohjaamaan hyvällä.
Nykyään hän on yhdeksäsluokkalainen, ja järkevimpiä nuoria, joita tunnen. En osaa selittää asiaa muuten kuin että hänellä oli sellainen luonne, joka reagoi tosi voimakkaasti rangaistavana olemiseen.
Nykyajan rangaistukset ovat enimmäkseen tehottomia, joten itsepäisen lapsen on yleensä helppo sietää niitä.
Ennen vanhaan tilanne oli eri. Harva lapsi seisoi vapaaehtoisesti tuntitolkulla nurkassa tapettia tuijottelemassa. Saatika otti vapaaehtoisesti selkäsaunan.
Tehokas nykyrangaistus on lähinnä puhelimen takavarikointi, ja sekin koskee vain niitä lapsia jotka ovat riippuvaisia puhelimestaan.
Entisajan kasvatus olisi taatusti katkeroittanut tämän lapsen. Siinä ei olisi kukaan voittanut.
Näinhän ne keskustelemalla kasvattavat ajattelee että he ovat oikeassa ja muut väärässä. Ja kun naapurin Pirjo kasvattaa lastaan autoritäärisesti ja lapsesta tulee urheilutähti ja myöhemmin lääkäri tai diplomi insinööri niin se on vaan sattumaa. Samoin kuin se että keskustelijan omasta lapsesta kasvaa moniongelmainen nuori. Mitään vastuuta nämä keskustelijat eivät ota lopputuloksesta. Se on ihan vaan sattumaa kun rankaisemattomuuden seurauksena kasvaa lapsi vinoon. Yhtään ei tarvitse vanhemman miettiä että olisi itse tehnyt jotain väärin. Syy on tietenkin ympäröivässä maailmassa joka ei huomioinut oikealla tavalla äidin erityistä lumihiutaletta
Rankaiseminen tutkitusti on tehoton kasvatuskeino etenkin pienten lasten kohdalla. Lapsi ei opi oikeita toimintatapoja rankaisemisella. Varsinkin täällä esitetyt ideat viikon kestävistä rangaistuksista pienelle lapselle vain lisäävät häiriökäyttäytymistä ja uhmakkuutta eikä auta lasta ongelmatilanteissa.
Kysy keneltä tahansa asiasta edes alkeita ymmärtävältä asiantuntijalta.Katsos kun minua ei kiinnosta muu kuin lopputulos. Tällä kamalalla julmalla kasvatustyylillä meidän suku kasvattaa erittäin energisistä lapsista koulussa ja harrastuksissa loistavasti pärjääviä hyvin käyttäytyviä lapsia ja myöhemmin koulutettuja työssä menestyviä aikuisia jotka kaikki menevät naimisiin ja hankkivat kaksi lasta ja kasvattavat lapsiaan lässyttäjien mielipiteistä vähät välittäen.
Me naureskellaan sukujuhlissa nyky kasvatus tyylille jolle ei yhäkään ole mitään sijaa meidän koko suvussa. Kun tosiaan meitä kiinnostaa vain se millä kasvatustyylillä tehdään terveitä menestyjiä. Haluamme antaa sen tulevaisuuden lapsillemme. Lapsena he sen sijaan joutuvat kokemaan paljon mielipahaa kun eivät saa tahtoaan läpi ja rangaistuksia satelee.
En tiedä tilastoja ja kauhea edes sanoa näin mutta en tunne itse yhtään tapausta jolla keskustelemalla olisi kasvatettu lapsesta enempää kuin hyvällä tuurilla keskinkertainen jolla on vain lieviä vaikeuksia. Ei vaan tule mieleen esimerkkiä että pehmeästi kasvatettu olisi menestynyt
Sivusta jonkun aikaa näitä juttuja lukeneena täytyy nyt jo todeta, että älkää enää ruokkiko tätä trollia.
Ei sun tarvi mua uskoa. Mulla on vain subjektiivisia kokemuksia siitä minkä olen nähnyt johtavan hyviin lopputuloksiin.
Meepä kysymään menestyviltä ihmisiltä miten heidät on kasvatettu. Kysy ammatti urheilijoita. Kysy korkeasti koulutetuilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että 5 vuotias on kusipää? Ilmeisesti pitäisi vetää turpaan, niinkö? Järkyttävää mitä Ilmeisesti aikuinen kirjoittaa!
Ei lasta rangaista turpaan vetämällä. Mutta huonosti käyttäytyvää lasta pitää ihan ehdottomasti rangaista. Jäähy tai jälkiruuat pois tai mikä kelläkin toimii. Lapsi oppii aikaa myöten kun vaikka menettää viikoksi oikeudet makeaan. Sen viikon ajan muun perheen syödessä jälkiruokia se lapsi sitten saa miettiä että mitä tuli tehtyä
Mulla oli lapsi, joka kieltäytyi riemumielin makeasta, jos kyseessä oli rangaistus, ja jäähylle jouduttuaan istui siellä kauemmin kuin olisi pitänyt. Hänelle oli tärkeää vain ja ainoastaan pitää oma päänsä ja vesittää rangaistukset. Oli pakko oppia ohjaamaan hyvällä.
Nykyään hän on yhdeksäsluokkalainen, ja järkevimpiä nuoria, joita tunnen. En osaa selittää asiaa muuten kuin että hänellä oli sellainen luonne, joka reagoi tosi voimakkaasti rangaistavana olemiseen.
Nykyajan rangaistukset ovat enimmäkseen tehottomia, joten itsepäisen lapsen on yleensä helppo sietää niitä.
Ennen vanhaan tilanne oli eri. Harva lapsi seisoi vapaaehtoisesti tuntitolkulla nurkassa tapettia tuijottelemassa. Saatika otti vapaaehtoisesti selkäsaunan.
Tehokas nykyrangaistus on lähinnä puhelimen takavarikointi, ja sekin koskee vain niitä lapsia jotka ovat riippuvaisia puhelimestaan.
Entisajan kasvatus olisi taatusti katkeroittanut tämän lapsen. Siinä ei olisi kukaan voittanut.
Näinhän ne keskustelemalla kasvattavat ajattelee että he ovat oikeassa ja muut väärässä. Ja kun naapurin Pirjo kasvattaa lastaan autoritäärisesti ja lapsesta tulee urheilutähti ja myöhemmin lääkäri tai diplomi insinööri niin se on vaan sattumaa. Samoin kuin se että keskustelijan omasta lapsesta kasvaa moniongelmainen nuori. Mitään vastuuta nämä keskustelijat eivät ota lopputuloksesta. Se on ihan vaan sattumaa kun rankaisemattomuuden seurauksena kasvaa lapsi vinoon. Yhtään ei tarvitse vanhemman miettiä että olisi itse tehnyt jotain väärin. Syy on tietenkin ympäröivässä maailmassa joka ei huomioinut oikealla tavalla äidin erityistä lumihiutaletta
Rankaiseminen tutkitusti on tehoton kasvatuskeino etenkin pienten lasten kohdalla. Lapsi ei opi oikeita toimintatapoja rankaisemisella. Varsinkin täällä esitetyt ideat viikon kestävistä rangaistuksista pienelle lapselle vain lisäävät häiriökäyttäytymistä ja uhmakkuutta eikä auta lasta ongelmatilanteissa.
Kysy keneltä tahansa asiasta edes alkeita ymmärtävältä asiantuntijalta.Katsos kun minua ei kiinnosta muu kuin lopputulos. Tällä kamalalla julmalla kasvatustyylillä meidän suku kasvattaa erittäin energisistä lapsista koulussa ja harrastuksissa loistavasti pärjääviä hyvin käyttäytyviä lapsia ja myöhemmin koulutettuja työssä menestyviä aikuisia jotka kaikki menevät naimisiin ja hankkivat kaksi lasta ja kasvattavat lapsiaan lässyttäjien mielipiteistä vähät välittäen.
Me naureskellaan sukujuhlissa nyky kasvatus tyylille jolle ei yhäkään ole mitään sijaa meidän koko suvussa. Kun tosiaan meitä kiinnostaa vain se millä kasvatustyylillä tehdään terveitä menestyjiä. Haluamme antaa sen tulevaisuuden lapsillemme. Lapsena he sen sijaan joutuvat kokemaan paljon mielipahaa kun eivät saa tahtoaan läpi ja rangaistuksia satelee.
En tiedä tilastoja ja kauhea edes sanoa näin mutta en tunne itse yhtään tapausta jolla keskustelemalla olisi kasvatettu lapsesta enempää kuin hyvällä tuurilla keskinkertainen jolla on vain lieviä vaikeuksia. Ei vaan tule mieleen esimerkkiä että pehmeästi kasvatettu olisi menestynyt
Sivusta jonkun aikaa näitä juttuja lukeneena täytyy nyt jo todeta, että älkää enää ruokkiko tätä trollia.
Ei sun tarvi mua uskoa. Mulla on vain subjektiivisia kokemuksia siitä minkä olen nähnyt johtavan hyviin lopputuloksiin.
Meepä kysymään menestyviltä ihmisiltä miten heidät on kasvatettu. Kysy ammatti urheilijoita. Kysy korkeasti koulutetuilta.
Menestykselle on varmasti monenlaisia mittapuita, ja täällä jokainen voi kertoa itsestään ja menestyksestään, mitä haluaa. Mutta rivien välitkin kertovat.
Ainakin meidän suvussamme on opittu yhdyssanat ihan kurittamattakin. Kyllä kokisin jonkinlaista syyllisyyttä, jos yläkoululaiset lapseni kirjoittaisivat yhtä huonosti kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että 5 vuotias on kusipää? Ilmeisesti pitäisi vetää turpaan, niinkö? Järkyttävää mitä Ilmeisesti aikuinen kirjoittaa!
Ei lasta rangaista turpaan vetämällä. Mutta huonosti käyttäytyvää lasta pitää ihan ehdottomasti rangaista. Jäähy tai jälkiruuat pois tai mikä kelläkin toimii. Lapsi oppii aikaa myöten kun vaikka menettää viikoksi oikeudet makeaan. Sen viikon ajan muun perheen syödessä jälkiruokia se lapsi sitten saa miettiä että mitä tuli tehtyä
Moni lapsi ei käyttäydy huonosti, vaikka ei pysty olemaan paikalla ja energiaa riittää enemmän kuin muilla. Sama kuin syyttäisi hiljaista lasta ja rankaisi , koska hän ei puhu tarpeeksi.
Jos ei kuuntele niin se on huonoa käytöstä josta pitää rangaista. Ja jos lapselta vaikka kysytään että onko tämä sotku sinun jäljiltäsi ja lapsi ei suostu puhumaan niin kyllä sitten lasta pitää rangaista puhumattomuudesta.
Ylivilkasta lasta joutuu rankaisemaan monta kertaa päivässä. Mutta kun vanhempi jaksaa ja pysyy johdonmukaisena niin siitä lapsesta voi tulla vaikka mitä.
Toisia ylivilkkaita taas ei rangaista vaan ymmärretään loputtomasti ja niistä lapsista ei kasva onnellisia tasapainoisia aikuisia jotka kykenevät kouluttautumaan ja tekemään uraa. Sen sijaan he ovat erilaisten palveluiden asiakkaita vielä aikuisenakin.
Tämä on ihan hirveä ajatusmalli, että ylivilkasta lasta pitäisi jatkuvasti rankaista. Mutta myönnän, että itsellänikin oli se ajatus kun lapsi oli päiväkoti-ikäinen, koska se oli myös se ajatus, mitä ympäristö koko ajan syötti. Että lisää vaan kuria, niin kyllä se siitä!
Sitten yhtenä päivänä päiväkodissa sanottiin minulle, että he ovat siellä päiväkodissa tehneet periaatepäätöksen lapseni suhteen. Että tätä lasta ei enää kielletä ja komenneta, ellei ole ihan pakko, koska tämä lapsi on alkanut hajota sen kaiken negatiivisen palautteen alle. Lapsi ei enää pystynyt ottamaan sitä vastaan, vaan meni ihan rikki siitä. Ja uskokaa pois, ei ollut kyse siitä, etteikö olisi kielletty ja rangaistu.
Siitä se omakin ajatus sitten vähän laajeni. Että ehkäpä sellaisen ylivilkkaan lapsen kanssa ei olekaan syytä olla koko ajan runnomassa lapsen itsetuntoa viemäriin, vaan keinojen pitää olla toisenlaiset. Niistä olen tuolla aiemmin jo kirjoittanutkin, eli tottakai rajat pitää olla, mutta tällaisen lapsen kanssa niitä ehdottomia asioita kannattaa olla tosi vähän. Ketään ei satuteta, mitään ei rikota. Muita kohdellaan kunnioittavasti. Kaikkea muuta opetellaan positiivisen kautta.
Ja kyllä: lapseni tarvitsi pienenä aikuisten tukea paljon, ja vei huomiota ja häiritsi. Ei se loppunut kurilla ja rangaistuksilla, mutta lapsen sillä sai kyllä rikki. Hyvällä ohjaamalla, lapsen oikeasti tuntemalla ja ymmärtämällä millaiset asiat häneen toimii ja mikä ei, ja ennen kaikkea ajan tuomalla kypsymisellä mulla on nyt ihan mielettömän upea ja onnellinen nuori aikuinen, joka menestyy suunnilleen kaikessa mihin tarttuu. Pärjää opinnoissa, on huippu harrastuksessaan, oppii uudet jutut supernopeasti, on vieläpä tosi empaattinen ja ihana tyyppi.
Olisi häntä voinut vaan loputtomasti kurittaakin. Niitähän meillä on vankilat täynnä, ADHD-ihmisiä joita ei ole kukaan koskaan vaivautunut oikeasti ymmärtämään yhtään.Meillä on paljon myös huippu viroissa ihmisiä joista aikanaan on kuritettu ADHD piiloon. Oma paras kaverini on tästä esimerkki. Diplomi insinööri ja perheen isä. Oli aivan mahdoton lapsena mutta vanhenpans eivät antaneet tuumaakaan periksi.
Ja voit unohtaa tuon vanhan vankilakliseen että siellä on lapsena hakattuja. Piti paikkansa ennen. Ei enää. Tunnen vankila pastorin ja vankila psykologin. Nykyään nuoria vankeja yhdistää se että vanhemmat eivät ole asettaneet rajoja tai rangaistuksia. Eli sitä kuria. Eikä niitä rajoja sitten asettanut kukaan muukaan ennen rikosvastuuikää. Lapsi on oppinut jo pienenä saamaan tahtonsa läpi väkivaltaa käyttämällä ja jatkaa samalla tiellä aikuisuuteen jos kukaan ei pysäytä sitä kehitystä.
Nimenomaan vankeja on lapsena hakattu ja kohdeltu muutenkin kaltoin. Tämän kertoo jokainen vankilassa työskennellyt psykologi sekä tutkimustieto, jota aiheesta on runsaasti.
Lyömällä lasta kasvaa v äkivaltaisia lapsia.
Oletko muuten huomannut, että sut tunnistaa samaksi kirjoittajaksi jokaisessa viestissäsi? Olet kirjoittanut kaikki viestit, joissa vaaditaan rangaistuksia lapsille.
vangit ovat tappaneet ja kohdelleet muita kaltoin. lapsuutesi traumat eivt ole sinun syytäsi, mutta ovat oma vastuusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsi ei osaa käyttäytyä harrastusryhmässä, niin silloin kannattaa mennä aikuinen+lapsi ryhmään, jolloin lapsi osallistuu tunneille oman aikuisen/vanhemman kanssa. Samalla vanhempi vahtii lasta.
Toinen vaihtoehto on, että aikuinen menee tunnille katsomaan, mitä se oma lapsi siellä tekee. Yleensä käytös on parempaa, kun vanhempi on katsomassa.
Ton ikäisenä vanhemmat seuraavat ainakin aluksi kentän laidalla. Itse olen puuttunut, jos oma lapsi häiriköi ja siitä vähitellen oppinut käyttäytymään. Osa lapsista taas joka kerta käyttäytymisellään viivästyttää siirtymisiä ja aiheuttavat vaaratilanteita eikä heidän vanhempiaan näy missään/eivät koskaan puutu.
Ja ei ole kiire harrastamaan. Lajitaitoihin näyttää pääsevän hyvin kiinni päälle kymmenvuotiaatkin. Mutta tuohan olisi hyvä paikka opetella juurikin yhdessä sitä käyttäytymistä. Kouluun et taas voi seurata mukaan enää, joten jos siihenkään mennessä ei ole oppinut niin on ongelmissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsen tanssiryhmän tuli down-tyttö. Hän oli 2 vuotta vanhempi kuin muut koska vanhemmat olivat ajatelleet että kehitystaso sopii paremmin pienempien ryhmään. Mutta tyttö oli siten myös huomattavan paljon isompi kuin muut ja riehakas. Hän törmäili jatkuvasti muihin lapsiin sillä seurauksella että lämmittelyleikit ym. päättyivät pienempien itkuun ja häntä alettiin pelätä. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut kritisoida että miksi hän on siinä ryhmässä kun jatkuvasti tulee vaaratilanteita. Muut tytöt lopettivat yksi toisensa perään käymästä tunneilla.
Minun lapsuuden kokemuksesta on myös vastuussa down-tyttö. Olin itse pieni kokoinen ja tämä tyttö oli paljon minua isompi ja sai jonkun fiksaation minusta.
Oli kovakourainen ja tytön äiti vain ihasteli tyyliin "Aww, Anna-Maija luulee että XXX on sen nukke". Odotin aina kauhulla noita kohtaamisia ja vielä nelikymppisenäkin välttelen downeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi on erovanhempien klassikkoläppä että ”lapset ovat sopeutuneet hyvin”. Siltä näyttää, kun lasten tunteille ei ole ollut sijaa vanhempien asettaessa omat ihastumisensa ja parisuhde-elämänsä lasten edelle. Lapsi kyllä huomaa, miten tulee hyväksytyksi ja on nälkäinen saamaan sen vähän huomion, joka hänelle jää tälläisessä hallintohimmelissä. Lapsi haluaa kelvata ja vaikuttaa sopeutuneelta.
Tuolla erokirjakeskustelun ketjussa on epäilty, että lapsen oireillessa noin voimakkaasti kyse on kiintymyssuhteen ongelmasta. Joka johtuu siitä, että lapsen ollessa yksivuotias hänen ensisijainen hoitajansa on vaihtunut kolme kertaa viikossa. Vanhemmat ovat itse kertoneet asumisjärjestelyistään että vanhemmat asuivat lasten kodissa 2+2+3 eli tuon vauvan hoivaaja on vaihtunut koko ajan. Hoiva on varmasti ollut hyvää, mutta eikö psykologia ole jo ajat sitten osoittanut että aivan pienellä lapsella tulisi olla yksi primäärihoivaaja. Tuon naisen omien halujen ja tarpeiden vuoksi on toimittu kehityspsykologian perusoppien vastaisesti. Eihän yksivuotias välitä siitä että hän itse asuu samassa paikassa vaan siitä että hän voi luottaa sen yhden hoitajan olevan koko ajan läsnä. Tottakai ihmisten elämissä tapahtuu tragedioita, esim vauvan äiti kuolee tai on sairas, tai vauvaa esim päihteidenkäytön vuoksi kaltoinkohdellaan, mutta nuo ovat onnettomuudenkaltaisia asioita. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse on yliopistokoulutuksen saaneesta ihmisistä, joka itse päättää hajottaa paitsi perheen myös lapsensa kiintymyssuhteen erityisen merkittävässä iässä. En ole lukenut tuota ex-pariskunnan kirjoittamaa erokirjaa, mutta oletan että juuri siinä he avaavat tuota 2+2+3-vuorovanhemmuusmallia. Todennäköisesti kirjaa markkinoidaan tietokirjana, mikä saattaa aiheuttaa sen että jotkut lukijat päättävät ottaa mallia tuon eroperheen käytännöistä. Mikä on kirjan kustantajan vastuu, jos ja kun kirjassa propagoidaan sellaista pienen lapsen hoitomallia, joka on täysin kaikkia vuosikymmenten ajan tehtyjä kehityspsykologian alan tutkimustuloksia vastaan?
Olen samaa mieltä, neljän lapsen äitinä.
Luin Iltalehden artikkelista, että nainen rakastui uuteen ja halusin eron, kun lapsi oli vuoden vanha. Lyön vetoa, että ei imettänyt itse, tai jos imetti, kuukauden, pari.
Itse en olisi lapsen ekana elinvuonna pystynyt keskittymään rakastumaan johonkin uuteen mieheen, kun rinnat valuu maitoa ja olen imetyskuplassa. Äitiyden onnessa. Miten siinä lähtisi hakemaan uutta kumppania?
No, vanhana hän näkee omat virheensä. Jätetyn miehen edelleen alakuloiset kasvot mietityttävät, vaikka kummallakin on uudet kumppanit. Avioeron haavat voivat olla syviä, varsinkin tuollaisessa vaiheessa, kun perhe on vasta perustettu, on vauva, ja miehelläkin varmaan suuret toiveet tulevaisuudesta.
Jotenkin vastenmielinen juttu.
Olen lukenut tosi huonosti näitä juttuja, mutta mielikuvani on, että isä on saanut näiden viiden vuoden aikana kaksi uutta lasta uuden kumppanin kanssa. Ehkä se, minkä tulkitset alakuloisuudeksi, onkin väsymystä.
Minä en isän uutena kumppanina suostuisi missään tapauksessa asumaan samassa taloyhtiössä hänen exänsä kanssa. Etenkään tämän Raidan kanssa. Niin vaikean oloinen ihminen hän on. Ex puolisokin kuvaa häntä jyrääväksi (vai mitä termiä hän käyttikään)
Raisa taitaa olla niitä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan tyytyväisiä mihinkään , ainakin olemus on hapan ja naama nurinpäin joka kuvassa.
Sellainen vaikutelmahan hänestä kieltämättä tulee. Jossain jutussa kertoi käyneensä vuosikausia terapiassa. Mitä siellä terapiassa oikein tehdään jos lopputulos on tuo mikä nyt on? Kaikesta valittaa ja mitään palautetta ei ota vastaan saati että yrittäisi oppia siitä ja kehittyä.
Mitä on nykyaikainen terapia, jos se vuosien jälkeen tuottaa tuollaisen?
Terapia on sellaista että voivotellaan myötätuntoisesti että on sinulla ollut vaikeaa ja olet itse tehnyt kaiken oikein, muut ovat toimineet väärin sinua kohtaan.
Joissain tapauksissa terapiassa kaivetaan ihmisen alhaisimmat ja rumimmat puolet esiin.
Niin näyttäisi käyneen Raisan tapauksessa.
Omannäköinen elämä tarkoittaa hänelle äärimmäistä itsekeskeisyyttä jossa kaikki muut ihmiset ovat välineitä ja esineitä hänelle.
Jopa omat lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi on erovanhempien klassikkoläppä että ”lapset ovat sopeutuneet hyvin”. Siltä näyttää, kun lasten tunteille ei ole ollut sijaa vanhempien asettaessa omat ihastumisensa ja parisuhde-elämänsä lasten edelle. Lapsi kyllä huomaa, miten tulee hyväksytyksi ja on nälkäinen saamaan sen vähän huomion, joka hänelle jää tälläisessä hallintohimmelissä. Lapsi haluaa kelvata ja vaikuttaa sopeutuneelta.
Tuolla erokirjakeskustelun ketjussa on epäilty, että lapsen oireillessa noin voimakkaasti kyse on kiintymyssuhteen ongelmasta. Joka johtuu siitä, että lapsen ollessa yksivuotias hänen ensisijainen hoitajansa on vaihtunut kolme kertaa viikossa. Vanhemmat ovat itse kertoneet asumisjärjestelyistään että vanhemmat asuivat lasten kodissa 2+2+3 eli tuon vauvan hoivaaja on vaihtunut koko ajan. Hoiva on varmasti ollut hyvää, mutta eikö psykologia ole jo ajat sitten osoittanut että aivan pienellä lapsella tulisi olla yksi primäärihoivaaja. Tuon naisen omien halujen ja tarpeiden vuoksi on toimittu kehityspsykologian perusoppien vastaisesti. Eihän yksivuotias välitä siitä että hän itse asuu samassa paikassa vaan siitä että hän voi luottaa sen yhden hoitajan olevan koko ajan läsnä. Tottakai ihmisten elämissä tapahtuu tragedioita, esim vauvan äiti kuolee tai on sairas, tai vauvaa esim päihteidenkäytön vuoksi kaltoinkohdellaan, mutta nuo ovat onnettomuudenkaltaisia asioita. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse on yliopistokoulutuksen saaneesta ihmisistä, joka itse päättää hajottaa paitsi perheen myös lapsensa kiintymyssuhteen erityisen merkittävässä iässä. En ole lukenut tuota ex-pariskunnan kirjoittamaa erokirjaa, mutta oletan että juuri siinä he avaavat tuota 2+2+3-vuorovanhemmuusmallia. Todennäköisesti kirjaa markkinoidaan tietokirjana, mikä saattaa aiheuttaa sen että jotkut lukijat päättävät ottaa mallia tuon eroperheen käytännöistä. Mikä on kirjan kustantajan vastuu, jos ja kun kirjassa propagoidaan sellaista pienen lapsen hoitomallia, joka on täysin kaikkia vuosikymmenten ajan tehtyjä kehityspsykologian alan tutkimustuloksia vastaan?
Olen samaa mieltä, neljän lapsen äitinä.
Luin Iltalehden artikkelista, että nainen rakastui uuteen ja halusin eron, kun lapsi oli vuoden vanha. Lyön vetoa, että ei imettänyt itse, tai jos imetti, kuukauden, pari.
Itse en olisi lapsen ekana elinvuonna pystynyt keskittymään rakastumaan johonkin uuteen mieheen, kun rinnat valuu maitoa ja olen imetyskuplassa. Äitiyden onnessa. Miten siinä lähtisi hakemaan uutta kumppania?
No, vanhana hän näkee omat virheensä. Jätetyn miehen edelleen alakuloiset kasvot mietityttävät, vaikka kummallakin on uudet kumppanit. Avioeron haavat voivat olla syviä, varsinkin tuollaisessa vaiheessa, kun perhe on vasta perustettu, on vauva, ja miehelläkin varmaan suuret toiveet tulevaisuudesta.
Jotenkin vastenmielinen juttu.
Olen lukenut tosi huonosti näitä juttuja, mutta mielikuvani on, että isä on saanut näiden viiden vuoden aikana kaksi uutta lasta uuden kumppanin kanssa. Ehkä se, minkä tulkitset alakuloisuudeksi, onkin väsymystä.
Minä en isän uutena kumppanina suostuisi missään tapauksessa asumaan samassa taloyhtiössä hänen exänsä kanssa. Etenkään tämän Raidan kanssa. Niin vaikean oloinen ihminen hän on. Ex puolisokin kuvaa häntä jyrääväksi (vai mitä termiä hän käyttikään)
Raisa taitaa olla niitä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan tyytyväisiä mihinkään , ainakin olemus on hapan ja naama nurinpäin joka kuvassa.
Sellainen vaikutelmahan hänestä kieltämättä tulee. Jossain jutussa kertoi käyneensä vuosikausia terapiassa. Mitä siellä terapiassa oikein tehdään jos lopputulos on tuo mikä nyt on? Kaikesta valittaa ja mitään palautetta ei ota vastaan saati että yrittäisi oppia siitä ja kehittyä.
Mitä on nykyaikainen terapia, jos se vuosien jälkeen tuottaa tuollaisen?
Terapia on sellaista että voivotellaan myötätuntoisesti että on sinulla ollut vaikeaa ja olet itse tehnyt kaiken oikein, muut ovat toimineet väärin sinua kohtaan.
Joissain tapauksissa terapiassa kaivetaan ihmisen alhaisimmat ja rumimmat puolet esiin.
Niin näyttäisi käyneen Raisan tapauksessa.
Omannäköinen elämä tarkoittaa hänelle äärimmäistä itsekeskeisyyttä jossa kaikki muut ihmiset ovat välineitä ja esineitä hänelle.
Jopa omat lapset.
Tuollainen ihminen romahtaa täysin jos hänelle tehdään samaa kuin mitä hän tekee ja on tehnyt läheisilleen.
Esimerkiksi futiksessa ne lahjakkaat menee nopeasti ohi niistä aikaisemmin aloittaneista joilla ei ole lahjoja. Yleisurheilussa ehkä voi pärjätä pelkällä kovalla treenillä