Mistä tietää, mitä oikeasti haluaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti lopetat nössöilyn ja otat sen riskin ettei onnistukaan tavoitteessa.

Ei mua epäonnistumiset pelota, koko elämä ollut yhtä epäonnistumista siinä, mitä muiden mielestä piti tavoitella ja saavuttaa. Ei ole myöskään enää yleisöä, jonka edessä epäonnistua. Epäilen vain, ovatko unelmani oikeasti omia unelmiani, vai onko niissä edelleen taustalla jokin "yhteiskunnallinen" hyväksyttävyys... Jälkimmäiseen en halua tuhlata enää yhtään enempää elämästäni.

Ei varmastikaan ole pelottanut epäonnistuminen jossain mitä et oikeasti ole halunnutkaan, mutta kun alat tavoitella jotain oikeaa unelmaasi, niin siinä onkin sitten jotain pelissä ja voi tulla niitä pelkoja kun nyt onkin kyse jostain mistä välität, näkee muut sen epäonnistumisen tai ei.

Kirjoita päiväkirjaa. Kirjoita ylös "hulluimmat" unelmasi, myös ne mitkä vaikuttaa täysin mahdottomilta. Mikä niissä houkuttaa? Valitse niistä kiinnostavin ja tee edes jotain pientä sen toteutumisen eteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvittele että katsot valintojasi jälkeenpäin vanhana. Mitä toivoisit että olisit tehnyt elämälläsi ja mitä saavuttanut? Mitä ja millä perusteilla tehtyjä valintoja katuisit? Mikä on sulle tärkeintä?

Kuvittelin tuota ja... Tuli sellainen olo, että olisin vanhana tyytyväinen, jos olisin nyt (krhm, lähes keski-ikäisenä) istunut kiikkustuolissa... Hetken, ei loppuelämääni, mutta ottanut hetken, jolloin istun kiikkustuolissa, ja siinä hetkessä voisi kuvitella, että on loputtoman monta elinikää vielä jäljellä. Kuin jokainen sekunti olisi omansa... Ehkä tämä on jotain läsnäolon kaipuuta? Että on läsnä siinä, mitä itse on ja mitä elämässä on... Ei näissä haihatteluissa, mitä pitäisi olla. Varmaan siinä on myös jonkinlainen kaipuu, että myös tulisi rakastetuksi juuri sellaisena kuin on, tässä ja nyt, ja joka hetkessä... Ei vasta sitten, kun on saavuttanut jotain, eikä sittenkään, vaan sitten pitää jo olla saavuttamassa seuraavaa asiaa jne.

Eli kaipaat taukoa suorittamiselta ja tiedostat itsekin, että kaikenlaisten asioiden saavuttaminen saavuttamisen perään ei oikeasti ole ratkaisu mihinkään. 
Pysähdy nauttimaan elämästäsi sellaisena kuin se on? Yritä löytää aitoja, merkityksellisiä ihmissuhteita? Arvosta kaikkia elämän pieniä hyviä asioita?

Ehkä joku isompi idea tulee mieleesi, kun annat itsesi ensin levätä. 
Aiempi

En halua enää ikinä suorittaa... Ihan välttämättömän pakolliset asiat toki pitää hoitaa, muuta en jaksa... Unelmoin vain kirjaston kirjojen lukemisesta. Ylisuurista, lämpimistä neuleista ja huppareista. Siitä hiljaisuudesta. Näitä alan nyt valita... Ehkä nämä ovat niitä isoja asioita. Se, että saa olla läsnä ja rauhassa omassa elämässään. Senkin olen vihdoin hyväksynyt, että vain minä voin itseäni rakastaa. Joten alan nyt valita näitä asioita, jotka sitä kuvastavat.

Vierailija kirjoitti:

Puheesi perusteella tunnut oikeasti haluavan hampurilaisia

Hyi, ei. Paitsi itse tehdyt ovat kyllä herkullisia, kun jaksaisi joskus tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvittele että katsot valintojasi jälkeenpäin vanhana. Mitä toivoisit että olisit tehnyt elämälläsi ja mitä saavuttanut? Mitä ja millä perusteilla tehtyjä valintoja katuisit? Mikä on sulle tärkeintä?

Kuvittelin tuota ja... Tuli sellainen olo, että olisin vanhana tyytyväinen, jos olisin nyt (krhm, lähes keski-ikäisenä) istunut kiikkustuolissa... Hetken, ei loppuelämääni, mutta ottanut hetken, jolloin istun kiikkustuolissa, ja siinä hetkessä voisi kuvitella, että on loputtoman monta elinikää vielä jäljellä. Kuin jokainen sekunti olisi omansa... Ehkä tämä on jotain läsnäolon kaipuuta? Että on läsnä siinä, mitä itse on ja mitä elämässä on... Ei näissä haihatteluissa, mitä pitäisi olla. Varmaan siinä on myös jonkinlainen kaipuu, että myös tulisi rakastetuksi juuri sellaisena kuin on, tässä ja nyt, ja joka hetkessä... Ei vasta sitten, kun on saavuttanut jotain, eikä sittenkään, vaan sitten pitää jo olla saavuttamassa seuraavaa asiaa jne.

Eli kaipaat taukoa suorittamiselta ja tiedostat itsekin, että kaikenlaisten asioiden saavuttaminen saavuttamisen perään ei oikeasti ole ratkaisu mihinkään. 
Pysähdy nauttimaan elämästäsi sellaisena kuin se on? Yritä löytää aitoja, merkityksellisiä ihmissuhteita? Arvosta kaikkia elämän pieniä hyviä asioita?

Ehkä joku isompi idea tulee mieleesi, kun annat itsesi ensin levätä. 
Aiempi

En halua enää ikinä suorittaa... Ihan välttämättömän pakolliset asiat toki pitää hoitaa, muuta en jaksa... Unelmoin vain kirjaston kirjojen lukemisesta. Ylisuurista, lämpimistä neuleista ja huppareista. Siitä hiljaisuudesta. Näitä alan nyt valita... Ehkä nämä ovat niitä isoja asioita. Se, että saa olla läsnä ja rauhassa omassa elämässään. Senkin olen vihdoin hyväksynyt, että vain minä voin itseäni rakastaa. Joten alan nyt valita näitä asioita, jotka sitä kuvastavat.

Kuulostaa ihanalta :) 

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti lopetat nössöilyn ja otat sen riskin ettei onnistukaan tavoitteessa.

Ei mua epäonnistumiset pelota, koko elämä ollut yhtä epäonnistumista siinä, mitä muiden mielestä piti tavoitella ja saavuttaa. Ei ole myöskään enää yleisöä, jonka edessä epäonnistua. Epäilen vain, ovatko unelmani oikeasti omia unelmiani, vai onko niissä edelleen taustalla jokin "yhteiskunnallinen" hyväksyttävyys... Jälkimmäiseen en halua tuhlata enää yhtään enempää elämästäni.

Ei varmastikaan ole pelottanut epäonnistuminen jossain mitä et oikeasti ole halunnutkaan, mutta kun alat tavoitella jotain oikeaa unelmaasi, niin siinä onkin sitten jotain pelissä ja voi tulla niitä pelkoja kun nyt onkin kyse jostain mistä välität, näkee muut sen epäonnistumisen tai ei.

 

Kirjoita päiväkirjaa. Kirjoita ylös "hulluimmat" unelmasi, myös ne mitkä vaikuttaa täysin mahdottomilta. Mikä niissä houkuttaa? Valitse niistä kiinnostavin ja tee edes jotain pientä sen toteutumisen eteen.

Pelkäsin kyllä ennen ihan kuollakseni niissä muiden sanelemissa tavoitteissa epäonnistumista, kun se tarkoitti, että olin epäonnistunut ihmisenä, en ole muille mitään ja tulen hylätyksi... Nyt tuohon epäonnistumiseen on niin tottunut, etten jaksa enää välittää.

Se pelottaa, että tuhlaan taas aikaani ja sitoudun johonkin, josta sitten totean, ettei se olekaan, mitä haluan... Ja erityisesti, että se jokin osoittautuu niin kuormittavaksi, että se tuhoaa loputkin jaksamisestani. En usko, että enää seuraavasta romahduksesta selviän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti lopetat nössöilyn ja otat sen riskin ettei onnistukaan tavoitteessa.

Ei mua epäonnistumiset pelota, koko elämä ollut yhtä epäonnistumista siinä, mitä muiden mielestä piti tavoitella ja saavuttaa. Ei ole myöskään enää yleisöä, jonka edessä epäonnistua. Epäilen vain, ovatko unelmani oikeasti omia unelmiani, vai onko niissä edelleen taustalla jokin "yhteiskunnallinen" hyväksyttävyys... Jälkimmäiseen en halua tuhlata enää yhtään enempää elämästäni.

Ei varmastikaan ole pelottanut epäonnistuminen jossain mitä et oikeasti ole halunnutkaan, mutta kun alat tavoitella jotain oikeaa unelmaasi, niin siinä onkin sitten jotain pelissä ja voi tulla niitä pelkoja kun nyt onkin kyse jostain mistä välität, näkee muut sen epäonnistumisen tai ei.

 

Kirjoita päiväkirjaa. Kirjoita ylös "hulluimmat" unelmasi, myös ne mitkä vaikuttaa täysin mahdottomilta. Mikä niissä houkuttaa? Valitse niistä kiinnostavin ja tee edes jotain pientä sen toteutumisen eteen.

Pelkäsin kyllä ennen ihan kuollakseni niissä muiden sanelemissa tavoitteissa epäonnistumista, kun se tarkoitti, että olin epäonnistunut ihmisenä, en ole muille mitään ja tulen hylätyksi... Nyt tuohon epäonnistumiseen on niin tottunut, etten jaksa enää välittää.

Se pelottaa, että tuhlaan taas aikaani ja sitoudun johonkin, josta sitten totean, ettei se olekaan, mitä haluan... Ja erityisesti, että se jokin osoittautuu niin kuormittavaksi, että se tuhoaa loputkin jaksamisestani. En usko, että enää seuraavasta romahduksesta selviän.

Selviät 👍 

Itse pari hermoromahdusta läpikäyneenä oon myöhemmin tajunnut kuinka "pakollisia" ne oli, oli purettava kaikki entinen että voin rakentaa tilalle uutta. 

Ja ei uusien asioiden kokeilu ole ajantuhlausta, kaikesta oppii jotain, vähintään opit itsestäsi siinä jotain. "No, tulipahan kokeiltua" on ihan jees lopputulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti lopetat nössöilyn ja otat sen riskin ettei onnistukaan tavoitteessa.

Ei mua epäonnistumiset pelota, koko elämä ollut yhtä epäonnistumista siinä, mitä muiden mielestä piti tavoitella ja saavuttaa. Ei ole myöskään enää yleisöä, jonka edessä epäonnistua. Epäilen vain, ovatko unelmani oikeasti omia unelmiani, vai onko niissä edelleen taustalla jokin "yhteiskunnallinen" hyväksyttävyys... Jälkimmäiseen en halua tuhlata enää yhtään enempää elämästäni.

Ei varmastikaan ole pelottanut epäonnistuminen jossain mitä et oikeasti ole halunnutkaan, mutta kun alat tavoitella jotain oikeaa unelmaasi, niin siinä onkin sitten jotain pelissä ja voi tulla niitä pelkoja kun nyt onkin kyse jostain mistä välität, näkee muut sen epäonnistumisen tai ei.

 

Kirjoita päiväkirjaa. Kirjoita ylös "hulluimmat" unelmasi, myös ne mitkä vaikuttaa täysin mahdottomilta. Mikä niissä houkuttaa? Valitse niistä kiinnostavin ja tee edes jotain pientä sen toteutumisen eteen.

Pelkäsin kyllä ennen ihan kuollakseni niissä muiden sanelemissa tavoitteissa epäonnistumista, kun se tarkoitti, että olin epäonnistunut ihmisenä, en ole muille mitään ja tulen hylätyksi... Nyt tuohon epäonnistumiseen on niin tottunut, etten jaksa enää välittää.

Se pelottaa, että tuhlaan taas aikaani ja sitoudun johonkin, josta sitten totean, ettei se olekaan, mitä haluan... Ja erityisesti, että se jokin osoittautuu niin kuormittavaksi, että se tuhoaa loputkin jaksamisestani. En usko, että enää seuraavasta romahduksesta selviän.

Selviät 👍 

Itse pari hermoromahdusta läpikäyneenä oon myöhemmin tajunnut kuinka "pakollisia" ne oli, oli purettava kaikki entinen että voin rakentaa tilalle uutta. 

Ja ei uusien asioiden kokeilu ole ajantuhlausta, kaikesta oppii jotain, vähintään opit itsestäsi siinä jotain. "No, tulipahan kokeiltua" on ihan jees lopputulos.

...jatkoa: Tuosta kuormittavuudesta en osaa sanoa sen kummempaa, kun ei ole käytännön esimerkkejä siitä mitä tarkoitat. Mutta onhan sellainenkin elämä tavallaan kuormittavaa että EI tee mitään niiden unelmiensa eteen. Se kuormittaa että alkaa kaduttaa elämätön elämä (siis semmoinen mistä itse nauttisi) ja hukkaan heitetyt mahdollisuudet ja jatkuva jossittelu. Aika menee eteenpäin teet sitten mitä tahansa, kannattaa samantien vaan kokeilla, mitäs jos se onnistuukin?