YLE: "Minja Koskela pelastaisi Suomen rikkaiden rahoilla" - mutta ennen sitä rikkaat häipyvät maasta
Tänne jää Minja, köyhät, kela-elätit, vanhukset ja tyhmät.
Paneeksi Minja rajat kiinni, kuten Pohjois-Koreassa?
Kommentit (379)
Minja ei vaan tajuu, että meillä on ns. rikkaita todella vähän. Esimerkiksi Ruotsissa heitä on moninkertaisesti, koska maalla on ollut pitkä rauhan aika ja aikaa vaurastua. Vaikka meidän rikkailta vietäisiin kaikki, se ei riittäisi mihinkään.
Lisäksi pitäisi tajuta että jotta voisi jakaa, pitäisi olla jaettavaa. Yksityinen puoli ja ulkomaankauppa tuottaa meille jaettavan. rsillä pitäisi kustantaa lasten ja nuorten elämä ja koulutus, vanhojen sairastaminen ja hoiva sekä muiden sotetuki sekä 700 000 julkispuolella työskentelevien palkat. Näin ollen pitäisi olla itsestään selvä kaikille, että pitäisi satsata siihen että tänne riittäisi investointeja ja meidän tuotteet ja palvelut menisi kaupaksi ulkomaille.
Eikä jakaa velkarahaa kaiken maailman turhuuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Toimiiko ap Suomen rikkaiden tiedottajana, vai mistä vielä voi tietää, miten rikkaat tulevat reagoimaan?
Rikkaat ovat aina häipyneet muualle tällaisissa tilanteissa. Jo nyt on Suomestakin moni tuttu lähtenyt. Itse lähden heti, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa.
Täällä taas höynäytettävät luulevat että vasemmisto vs oikeisto olisi todellista. Totuus on että jokainen poliitikko on tyhjäntoimittaja. Olen seurannut politiikka läheltä ja tiedän että nämä kaikki kaveeravat keskenään ja sopivat asioita höynäytettävien selän takana. Kunhan nyt mediassa huutelevat ja jakavat kansaa, se on sitä hajoittamista ja hallitsemista. Jokainen poliitikko haluaa vain nostamaan helppoa rahaa.
Sitten tulee tälläisiä Ap:n aloituksia mistä ei saa mitään tolkkua kun on lakannut uskomasta näihin kultteihin, joita puolueiksi kutsutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei rikkaat ole mikään ratkaisu ongelmiin. Mitä me tarvitsemme on korkean tuottavuuden teollisuutta. Korkea(hko) palkkaisia työpaikkoja, tuottavuutta ja liikevoittoja. Tällaisista esimerkkeinä vaikka Spotify, Oura, Lily. Rikkaat henkilöt eivät ole mikään tavoite. Sillä rikas pakkaa rakastumaan, koska resurssit pakkaa tuvat heille ja tällöin keskiverto kansa köyhtyy (e.g Yhdysvallat).
En tiedä miksi kaikki meuhkaavat nyt rikkaista henkilöistä, kun tarvitsemme korkean tuottavuuden liiketoimintaa. Se asuuko niiden omistajat täällä Sveitsissä vai Panamassa on triviaalia.
Oura muutti Yhdysvaltoihin, eikä siitä ole Suomelle mitään hyötyä, kuten ei muistakaan poismyydyistä yrityksistä, joiden voitot ja usein toimintakin siirtyvät muualle. Suomen on houkuteltava globaalia omistusta. Sillä Suomella on mahdollisuus pärjätä hyvin. Taistelu töistä harvaan asutussa valtiossa on tuhoon tuomittua pidemmällä aikavälillä.
Ouran ydinbisnes on välittää amerikkalaisille vakuutusyhtiöille terveystietoja sormuksen käyttäjistä. Muualla maailmassa ei ole minkäänlaista mahdolisuutta vastaavaan bisnekseen, sen kieltää esim. Euroopassa lainsäädäntö. Tuotteella ei mitään muuta käytännön arvoa olekaan kuin ihmisten terveystietojen vakoilu. Aivan hullua kuvitella yhtään mitään muuta. Follow the money.
Suomessa ja Euroopassa ei ole markkinoita Ouralle, mutta osaamista sellaisten kehittelyyn löytyy, yhä edelleen. Suomessa on aika vahvaa agenttipuhelin- ja laiteosaamista.
On osaamista, mutta sitä ei saada muutettua omistamiseksi. Ilman omistamista ei ole mitään.
Vierailija kirjoitti:
Näistä rikkaista eroon pääseminen on vähän kuin pääsisi eroon hyväksikäyttävästä kumppanista. Ei sellaisen läsnäolo hyödytä ketään tai mitään, ainoastaan haittaa hyviä ihmisiä.
Väkivaltaiset kumppanit aina uhkailee puolisoaan, ettet tule pärjäämään taloudellisesti, jos eroat.
Nämä on kuultu ja koettu. Aina pärjää. Tärkeintä on päästä eroon väkivaltaisesta kumppanista. Kokoomus on tällainen väkivaltainen kumppani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa aloitetaan sillä että häädetään 600 000 ulkomaan elättiä täältä pois, säästetään miljardeja ja verojakin voi laskea.
Eli karkotettaisiin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia vastaan mm. Suomen kansalaisia, mihin muka, ja muututtaisiin epäluotettavaksi roistovaltioksi, jonka kanssa haluaa olla tekemisissä enää kaikenlaiset kehitysmaat.
Hassua, että pelätään tulla luokitelluksi roistovaltioksi mmuuttajien oikeuksien osalta, mutta kotimainen omistusoikeus ollaan kaatamassa ihan noin vaan ja ryöstämässä toisten suomalaisten omaisuus. Katsos sellaisetkin valtiot ovat roistovaltioita.
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta rikkaiden itkut. Ääni vasemmistolle.
Sulla ole mitään oikeutta toisten rahoihin. Pidä se mielessäsi.
Jokaisen poliitikon ihanne yhteiskunta on DDR, ihan sama mistä puolueesta kyse. Jokainen poliitikko haikailee suomesta jonkin asteista DDR:ää vaikkei sitä myöntäisikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, katos, rikkaat voipi helposti häipyä esim. Viroon, siellä on sama 22 %:n ansiotulovero kaikille ja firmoilla nollavero, niin kauan kuin kuin rahaa ei nosteta ulos. Myös paljon muita kivoja paikkoja löytyy Euroopastakin.
Esim. Ruotsissa ei ole perintöveroa lainkaan. Eikä varallisuusveroa, jota pikku-Minja esittää Suomeen.
Voi tätä tyhmyyden ja lapsellisuuden määrää.
Just niiin. Hei hei, ei tuu ikävä. Toivottavasti tilaatte menolipun jo tänään.
Kuule kyllä satavarmasti tulisi ikävä. Tyhmä sosialisti ei vaan tajua keiden toimesta talous pyörii ja ketkä maksaa kaiken. Taas kerran.
Eivät ne rikkaat sitä taloutta pysty viemään mukanaan. Työpaikat jää, kiinteistöt jää. Pääomat voi viedä, onkin mielenkiintoista nähdä miten suomalainen omasta mielestään menestyjä ulkomailla pärjää. Voipi olla, ettei erityisen hyvin. Oman omaisuuden kartuttaminen kun on perustunut kaverikapitalismiin ja duopolin lehmänkauppoihin.
Vierailija kirjoitti:
Rikkain 20 % maksaa jo 65 % ihan kaikesta tässä yhteiskunnassa. Nyt on pienituloisten vuoro hoitaa oma rootelinsa.
Pienituloisilta nyljetään raskaalla työllä ansaitsemista tuloista kohtuuttoman suuri osa samalla kun läski sijoittaja istuu vaan perseellään sohvalla samalla kun varallisuus karttuu pistämättä tikkua ristiin passiivisesti, ja sitä verotetaan kevyesti palkkatuloihin verrattuna. Tämä on täysin väärinpäin!!
Naiset ovat vajaaälyisiä pöljiä. Taikaseinästä tulee rajattomasti rahaa. Miehet maksavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmistolaiset kyllä innolla tarttuvat toisten tarjoamiin illallisiin. En pidä siitä, että mennään yrittävien , tekevien, onnistujien varallisuuteen kajoamaan rajattomasti ja jatkuvasti. Sitä täällä Suomessa tehdään ja se ei ole hyväksi maamme kehitykselle ja hyvinvoinnille.
Ei ole kohta niitä yrityksiä, kun ei ole tarpeeksi kulutusta. Varallisuuden tasaisempi jakautuminen pitää talouden rattaat pyörimässä.
Tätä ei vaan kertakaikkiaan suostuta oikealla ymmärtämään, tai ei haluta ymmärtää. Huudellaan hysteerisenä kurkku suorana sOsIALIsMI, kun joku mainitsee tämän ilmiselvän faktan. Säälittävää. Kai sen järkikin sanoo, että jos sadalla perheellä on yksi auto, niin ne ovat aika tehokkaasti liikkeellä ja käytössä. Jos yhdellä ihmisellä on sata autoa, niin ei se niitä kaikkia voi ajaa. Sama pätee rahaan, isoissa läjissä se on passiivista. Kukaan ei käy esimerkiksi kymmentä kertaa päivässä ravintolassa syömässä, vaikka rahaa olisi kuinka.
Vierailija kirjoitti:
Jospa aloitetaan sillä että häädetään 600 000 ulkomaan elättiä täältä pois, säästetään miljardeja ja verojakin voi laskea.
Jospa tehtäisiin niin ja lähetettäisiin 600.000 elättiä Suomesta pois, eikä pidettäisi ihonväriä tai uskontoa kriteerinä, saattaisit hyvinkin löytää itsesi banaanilaivan ruumasta sen paluumatkalla. Ai sitä illoista suomalaisremakkaa laivalla, kun pääsette yhdessä lämpimään ja valoisaan jonkun muun piikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen Itä-Saksa rämpii henkisesti ja taloudellisesti vielä vuosikymmeniä vapautumisensa jälkeenkin, vaikka länsi on kaatanut sille yhdistymisen jälkeen loputtomasti rahaa. Mutta mikään raha ei riitä korjaamaan sosialismin aiheuttamia vaurioita, niin pimeä ja pitkä sen aiheuttama varjo on. Ja jotkut Suomessakin ihannoivat ja haikailevat tuollaista systeemiä, ei voi kuin ihmetellä.
itäsaksa oli pääasiassa vainoharhainen tyrannia, ei siinä aidosta sosialismista ollut edes kyse, kuten ei neuvostoliitossakaan. Meillä Suomessa on nytkin melkoisen vainoharhainen kyttäysyhteiskunta vaikka emme ns. sosialismimaa olekaan. Oikeisto osaa olla vainoharhainen psykopaatti myös.
Koko sosialismin kirjon saivat kokea noissa maissa asuneet ihmispoloiset, maiden rajojen sulkemisineen kaikkineen.
Vierailija kirjoitti:
Rikkaiden vastuuton ja pohjattoman ahne porsastelu kaikkien muiden vahingoksi on lopetettava!
Niin, rahalla ei ole isänmaata. Mieti kuka omistaa meidän sähköverkon esimerkiksi? Se että Minja laittaa miljöönärit verolle, ei vaan poista tätä.
Säännöt on selvät, osta osakkeita hyppää kyytiin kansankapitalismiin.
On ymmärrettävää että verot jotka ei koske minua, on niitä parhaimpia veroja. Olen itse yrittäjä, minulla on reilu 2 miljoona velkaa yhä, omistan kuljetusliikkeen ja talli-varasto kiinteistön pirkanmaalla. Polttoainehinnat nousee, ja se siirtyy tuotteiden hyllyhintaan. Taistelen nyt jo aika rajusti että selvitään näiden polttoainehintojen ynnä muiden kulun noustessa. Se vielä tästä puuttuisi että saisin maksaa prosentin miljoonääriveroa. Rahaa minulla ei ole vaan hitosti lainaa, mutta omaisuutta on siis yritykseni kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, katos, rikkaat voipi helposti häipyä esim. Viroon, siellä on sama 22 %:n ansiotulovero kaikille ja firmoilla nollavero, niin kauan kuin kuin rahaa ei nosteta ulos. Myös paljon muita kivoja paikkoja löytyy Euroopastakin.
Esim. Ruotsissa ei ole perintöveroa lainkaan. Eikä varallisuusveroa, jota pikku-Minja esittää Suomeen.
Voi tätä tyhmyyden ja lapsellisuuden määrää.
Just niiin. Hei hei, ei tuu ikävä. Toivottavasti tilaatte menolipun jo tänään.
Kuule kyllä satavarmasti tulisi ikävä. Tyhmä sosialisti ei vaan tajua keiden toimesta talous pyörii ja ketkä maksaa kaiken. Taas kerran.
Eivät ne rikkaat sitä taloutta pysty viemään mukanaan. Työpaikat jää, kiinteistöt jää. Pääomat voi viedä, onkin mielenkiintoista nähdä miten suomalainen omasta mielestään menestyjä ulkomailla pärjää. Voipi olla, ettei erityisen hyvin. Oman omaisuuden kartuttaminen kun on perustunut kaverikapitalismiin ja duopolin lehmänkauppoihin.
Tuttavani ovat niitä ikänsä Cittarikauppiaina yötä päivää töitä paiskineita ihmisiä. Nyt muuttivat Espanjaan. Sinne lähti aika mittava omaisuus ja kuluttaminen tietenkin. Jää toki Suomeen muutama asunto ja mökki, mutta ehihän ne vasemmmistolle jää vaan heidän käyttöönsä lomille, jos tänne päin tulevat. Se Cittari on nyt myyty toiselle yrittäjälle, liekö yhtä kyvykäs saamaan sitä voitolliseksi ja pitämään pystyssä. Voi se kaatuakin ja silloin menee siitä työpaikat.
Taitaa vaan Minja ajatella jotain ihan muuta kuin suomalaisia, kun rahoja mielessään jakaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikkain 20 % maksaa jo 65 % ihan kaikesta tässä yhteiskunnassa. Nyt on pienituloisten vuoro hoitaa oma rootelinsa.
Pienituloisilta nyljetään raskaalla työllä ansaitsemista tuloista kohtuuttoman suuri osa samalla kun läski sijoittaja istuu vaan perseellään sohvalla samalla kun varallisuus karttuu pistämättä tikkua ristiin passiivisesti, ja sitä verotetaan kevyesti palkkatuloihin verrattuna. Tämä on täysin väärinpäin!!
OECD on sun kanssa eri mieltä. Se sanoi taas viimeisimmässä maaraportissaan, että Suomessa pienituloisen verotus on merkittävästi kevyempää kuin verrokkimaissa, ja hyvä- tai suurituloisen verotus merkittävästi kireämpää, kuin verrokkimaissa. KG.
Jokainen poliitikko on tyhjäntoimittaja elätti. Vain typerys uskoo puolueisiin, joita pitäisi oikeasti nimittää kulteiksi.
itäsaksa oli pääasiassa vainoharhainen tyrannia, ei siinä aidosta sosialismista ollut edes kyse, kuten ei neuvostoliitossakaan. Meillä Suomessa on nytkin melkoisen vainoharhainen kyttäysyhteiskunta vaikka emme ns. sosialismimaa olekaan. Oikeisto osaa olla vainoharhainen psykopaatti myös.