Nuori jätetään porukoista, tuskaa vanhempana seurata.

Vierailija kirjoitti:

Teinien empatiakyvyttömyys on kyllä erikoinen psykologinen ilmiö.

Siinä vielä kehitytään, ja esim koulussa joutuu käymään joka päivä eli pienet ympyrät. 

Mutta nuoret aikuiset joilla on jo liikkumatilaa, toki on kilpailua kumppaneista, työpaikoista ym. Niin varsinkin naisilla sitä selkäänpuukotusta ei vaan ymmärrä. Esim jos erehtyy esittelemään uuden poikaystävän, nainen yrittää iskeä tämän vaikka ei olisi hänen tyyppiään yhtään. Vaan vain koska mies oli sinun löytösi. Suojelkaa lähimpiänne.

Tätähän tapahtuu etenkin naisporukoissa, myös vanhojenkin naisten. Ikää ei tuo kaikille mitään kypsyyttä. :D 

Itsekki kohdannu tätä, usein rumemmat ja tyhmemmät valitettavasti. Yksi esimies totesi, että olin liian nätti yhtien naisten porukkaan. :D

Tällasissa tapauksissa lähinnä ajattelen, että hyvä kun sain tietää millasia mätiä persoonia ovat, niin ei tarvitse kaivata tyhmää seuraa missä ei halua olla.

Yllättävän paljon tyhmiä ihmisiä.

Aika samanlaista oli. Paras kaverini noihin aikoihin oli hyvää pataa sellaisen porukan kanssa, joka ei tuntemattomasta syystä pitänyt minusta, ja joilta monesti tuli jonkinlaista nälvimistä yms. Vaikka tämä kaveri ei itse ainakaan näennäisesti mitään ilkeyksiä tehnyt, niin hän yläasteella yhä useammin ja useammin valitsi sen toisen porukan minun seuran sijaan. Tunsimme siis jo ensimmäiseltä luokalta asti. Oikeastaan tuo toissijaisuus on sellainen toistuva teema ollut ihmissuhteissani. Aina se joka kutsutaan, jolle ilmoitetaan, jota ajatellaan viimeisenä. 

Nykyään vakaasti työelämässä ja menee ihan ok, mutta eipä noita sosiaalisia suhteita juurikaan ole, jos rehellisiä ollaan. Jos vanhempia ja veljeä ei laske, voisi melkein sanoa että olen erakko. 

Kiitos vastauksista; neuvoista, tsempeistä ja omien kokemuksien jakamisesta. Vaikuttaa siltä, että tämä on jossain määrin melko yleinen ilmiö. Mikä on surullista tietenkin.  Ja esim se, miten se ”pomo” yleensä saa sen muun porukan siihen ympärille, ja on vaikea muiden sitten puolustaa sitä syrjittyä sen pelossa, että itsekin joutuu ulkopuolelle. 

Toisaalta viesteissä tullut esille myös se hyvä juttu, että yleensä, jollain lailla (vaikka monilla jää ikuiset arvet kohtelusta) on löytynyt ystävä/ystäviä. Ja on löytynyt uusia väyliä kuten harrastukset yhteisön löytymiseen. Itselläkin käynyt juuri näin. Minäkin olen nyt myöhemmin löytänyt niin ihania ystäviä ja työkaverit kivoja. Toisaalta yllätyn edelleen siitä, miten aikuisetkin osaavat sen ulkopuolelle jättämisen taidon. 

Juu, ja sama jatkuu työelämässä. Naiset on kamalia.

Fräntin akka Rovaniemellä oli tosi ilkeä .  Omat kakarat niin rumia ja akka kateellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmille puhuminen ei luultavasti auta. Ovat samanlaisia itse. 

Kiusaaminen voi myös lisääntyä kun vanhemmat pitävät noille kiusaajalapsilleen puhuttelun, en menisi puhumaan vanhemmille. Lapsi saa juoruajan maineen.

Paras mitä hän voi tehdä on keskittyä opintoihin ja "kostaa" menestyksellä. 

Lisään vielä, (tuossa kun oli tuo curling-vanhempi kommentti, mikä sinänsä ihan ok tässä keskustelussa) että kuten monet onkin kirjoittanut, tukena ja turvana voi aina vanhempana olla, ja nimenomaan tukea siinä itseensä uskomisessa. Koska kaikkia huolia ja suruja ei voi eikä pidä ”curlata” lastensa tieltä.

Enkä tosiaan enää voi sopia leikkitreffejä lukiolaiselle. Voin kannustaa uusiin juttuihin ja vaikka sopivan neutraalisti ottaa puheeksi muiden äitien kanssa. Jos tulee sopiva tilaisuus.  

Jottei kyynistyisi liikaa olisi hyvä löytää joku sellainen tasapaino, jonka avulla ymmärtää että joo, aina tulee olemaan ns törkeitä ihmisiä, niitä ei pahemmin voi muuttaa. Mutta on myös ihan ok ihmisiä, jopa oikein kivoja. 

AP

Vierailija kirjoitti:

Mä olin nuorena tuollainen ulos jätetty. Tosiaan kiusattiin koko kouluaika, ja sitten oli tuollaisia jäyniä. Esim. pyydettiin mua tulemaan johonkin ja minä olin ihan että jes, nyt ne alkaa hyväksyä mut porukkaan, että onpa kiva lähteä yhdessä johonkin. Mutta siellä mihin mut pyydettiin ei ollutkaan ketään, ne vaan juoksutti mua turhaan. Tai sitten kiusaajatytöt pistivät jonkun pojan teeskentelemään minuun ihastunutta. Sitten kun aloin vähän lämmetä, niin huutonaurua päälle, että siis toi oikeasti uskoi että Mikko voisi olla ihastunut 🤣 Siis tuo suohirviö!

Mutta näin jälkeenpäin mietin, että se teki minusta vahvemman vaan, vaikka kirpaisikin. Opin pakosta seisomaan omilla jaloillani ja olemaan itsenäinen. Viihtymään ja pärjäämään yksin. Eipä ole tarvinnut riippua sitten aikuisenakaan ihmisissä ja heidän hyväksynnässään.

Oon niin pahoillani sun puolesta. Miten julmia ihmiset voi olla toisilleen... toivon sulle kaikkea hyvää ja kiusaajillesi en voi sitä samaa toivoa.

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö juttelemaan noiden tyttöjen äidille heidän käytöksestään. Tuo on tosi ikävää. Toivottavasti tyttösi löytää uusia ystäviä.

Ei, ei ja ei! Älä missään tapauksessa ala puuttumaan asiaan tuolla tavalla. 

Hyvä tarkoitus kääntyy tytärtäsi vastaan 100 %:n varmuudella.

Tuollaisten nuorten mieli on vain tuollainen.

Kyllä ihminen tulee toimeen yksinkin, jos ei nyt tässä ikävaiheessa tunnu löytyvän kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö juttelemaan noiden tyttöjen äidille heidän käytöksestään. Tuo on tosi ikävää. Toivottavasti tyttösi löytää uusia ystäviä.

Ei, ei ja ei! Älä missään tapauksessa ala puuttumaan asiaan tuolla tavalla. 

Hyvä tarkoitus kääntyy tytärtäsi vastaan 100 %:n varmuudella.

Tuollaisten nuorten mieli on vain tuollainen.

Kyllä ihminen tulee toimeen yksinkin, jos ei nyt tässä ikävaiheessa tunnu löytyvän kavereita.

Ja se äitikin voi olla kiusaajaluonne, mahdollisesti vaan syventää soppaa. 

Ihminen toki tulee toimeen yksinkin, mutta nuorena koetaan ja muodostetaan muistoja, jos siis kaikki menee "normin" mukaan, ja se aika ei koskaan palaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olin nuorena tuollainen ulos jätetty. Tosiaan kiusattiin koko kouluaika, ja sitten oli tuollaisia jäyniä. Esim. pyydettiin mua tulemaan johonkin ja minä olin ihan että jes, nyt ne alkaa hyväksyä mut porukkaan, että onpa kiva lähteä yhdessä johonkin. Mutta siellä mihin mut pyydettiin ei ollutkaan ketään, ne vaan juoksutti mua turhaan. Tai sitten kiusaajatytöt pistivät jonkun pojan teeskentelemään minuun ihastunutta. Sitten kun aloin vähän lämmetä, niin huutonaurua päälle, että siis toi oikeasti uskoi että Mikko voisi olla ihastunut 🤣 Siis tuo suohirviö!

Mutta näin jälkeenpäin mietin, että se teki minusta vahvemman vaan, vaikka kirpaisikin. Opin pakosta seisomaan omilla jaloillani ja olemaan itsenäinen. Viihtymään ja pärjäämään yksin. Eipä ole tarvinnut riippua sitten aikuisenakaan ihmisissä ja heidän hyväksynnässään.

Sulla olisi voinut käydä toisinkin, onneksi pärjäät.

Ensinnäkin paljon voimia! Tuo on todella raastavaa myös vanhemmalle. Toivon että aikuistuminen tuo järkeä päähän noille jotka jättää tyttösi ulos porukasta ja toivottavasti tyttösi löytää arvoisiaan kavereita. Uskon myös että tilit kyllä tasaantuu, jonain päivänä ulosjättäjät löytää itsensä huonosta suhteesta ilman ystäviä. 

Mietityttää pitäisikö lapsista kasvattaa kovia kyynärpäätaklaajia, jotta olisivat itse noita joukon johtajia. En vaan ymmärrä miten tämä maailma kestäisi sen. 

Raastavaa kun kaveriporukasta ulosjäänyt makoilee viikonloput, juhannukset, vaput, festarit yms. vain huoneessaan ja nuoruus kuluu ohi. 

Kusipäät vihaavat kilttejä, koska jollain tasolla se muistuttaa heitä omasta pahuudestaan. Siksi halutaan satuttaa kilttejä ja jätetään ulkopuolelle. Ja tässä puhun siis aidosti kilteistä eikä muka kilteistä ihmisistä. 

Moni vanhempi ei opeta lapsilleen sosiaalisia taitoja ja uskollisuutta ihmisille kenen kanssa on vaan heille on tosi ok mennä kuin tuuliviiri ja ilkeillä entisille parhaille kavereille. Ei ole ihme et ihmiset on ahdistuneita, masentuneita ja eroaa jatkuvasti, kun ei ihmissuhteet vaan kestä itsekästä toimintaa.

"Raastavaa kun kaveriporukasta ulosjäänyt makoilee viikonloput, juhannukset, vaput, festarit yms. vain huoneessaan ja nuoruus kuluu ohi. "

Niinpä. Lakkasin jossain vaiheessa välittämästä ja pakenin todellisuutta pelien maailmoihin. Moni hauska ja jännittävä asia, joita valtaosa tuntuu kokevan nuorena, jäi kokematta. En sitten tiedä, olisiko auttanut että lähden yksin noihin, tuskin? Ja muutenkin, turhaa jossittelua. Menee minulla nykyään kaikesta huolimatta paremmin, kuin monella muulla. 

Onkohan näiden tyttöjen äidit niitä työpaikkakiusaajia..

Vierailija kirjoitti:

Ympyrässä on oltava monta sektoria, jos yksi osa-alue pettää muut kannattelee. Uusi harrastus, sukulaiset, toinen harrastus, yhdistystoiminta, työ, opiskelut. 

Älkää ikinä jättäkö kaikkea yhden asian varaan.

Juuri näin. Huonon seuran ja läpimädän ihmisseuran vastapainona on aina tasapainoisia ja kivoja ihmisiä - ne pitää vain löytää ja muuttaa kauas paskiaisista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin äitinä sinun tehtäväsi on muistuttaa tytärtäsi että hänessä ei ole vikaa. Nuo häntä kiusaavat ja nöyryyttävät nuoret eivät ole normaaleja, tervepäisiä nuoria. Huono kotikasvatus, jotain pahasti pielessä kotona joka heijastuu noiden nuorten käytökseen.

Ei se välttämättä liity kotiin ja kasvatukseen mitenkään.

Niin, sillä koko suku ja geenipooli onpi läpimätä! XD