Nuori jätetään porukoista, tuskaa vanhempana seurata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin äitinä sinun tehtäväsi on muistuttaa tytärtäsi että hänessä ei ole vikaa. Nuo häntä kiusaavat ja nöyryyttävät nuoret eivät ole normaaleja, tervepäisiä nuoria. Huono kotikasvatus, jotain pahasti pielessä kotona joka heijastuu noiden nuorten käytökseen.

Kotona voi olla kaikki hyvin, jotkut ovat vain kieroutuneita riippumatta vanhemmista.

Ja yhtälailla ap:n lapsi voi häiriköidä muita. Ei vain tee sitä vanhempuen tieten. 

Teinien empatiakyvyttömyys on kyllä erikoinen psykologinen ilmiö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin äitinä sinun tehtäväsi on muistuttaa tytärtäsi että hänessä ei ole vikaa. Nuo häntä kiusaavat ja nöyryyttävät nuoret eivät ole normaaleja, tervepäisiä nuoria. Huono kotikasvatus, jotain pahasti pielessä kotona joka heijastuu noiden nuorten käytökseen.

Ei se välttämättä liity kotiin ja kasvatukseen mitenkään.

Kyllä se kasvatukseen liittyy. 

Curling-vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei äänekkäimpien ja kovista esittävimpien kanssa pääse juttuun, niin menettääkö siinä paljonkaan. Ei ole kyseessä mikään paikkakunnan sisäpiiri, tai sitten kunnassa on jotain pahemmin pielessä. Osaapa erottaa paremmin, mikä on kunnon kaveruutta.

Hyvin sanottu. Asutaan aika pienellä paikkakunnalla joo, ja tämä porukka on jotenkin aina ollut sellaisia koviksia. Tyttö sanoikin tässä äsken, että ei hän enää luota heihin ja yrittää nyt saada uusia kavereita uudessa koulussa (eri paikkakunta). 

Lisään tuohon rinnakkaisluokkalaisviestiini, että hänen pikkusiskonsa kohteli häntä todella rumin sanoin, vaikka tää tuntemani tyttö aina ajatteli hyvää siskostaan eikä suostunut kuuntelemaan, kun sanoin, että tuo kohtelu ei ole oikein. 

Pikkusiskolla oli kaikki nuorison muotijutut ja vaatteet. 

Toivottavasti hän saa oikean ystävän.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin nuorena tuollainen ulos jätetty. Tosiaan kiusattiin koko kouluaika, ja sitten oli tuollaisia jäyniä. Esim. pyydettiin mua tulemaan johonkin ja minä olin ihan että jes, nyt ne alkaa hyväksyä mut porukkaan, että onpa kiva lähteä yhdessä johonkin. Mutta siellä mihin mut pyydettiin ei ollutkaan ketään, ne vaan juoksutti mua turhaan. Tai sitten kiusaajatytöt pistivät jonkun pojan teeskentelemään minuun ihastunutta. Sitten kun aloin vähän lämmetä, niin huutonaurua päälle, että siis toi oikeasti uskoi että Mikko voisi olla ihastunut 🤣 Siis tuo suohirviö!

Mutta näin jälkeenpäin mietin, että se teki minusta vahvemman vaan, vaikka kirpaisikin. Opin pakosta seisomaan omilla jaloillani ja olemaan itsenäinen. Viihtymään ja pärjäämään yksin. Eipä ole tarvinnut riippua sitten aikuisenakaan ihmisissä ja heidän hyväksynnässään.

Onko oikeasti olemassa noin ilkeitä ihmisiä? Tiedän, että ihmisiä kiusataan sulkemalla ulkopuolelle, mutta että oikein juoksutetaan turhaan johonkin paikkaan ja sitten se onkin ihan vaan vitsi. 

Voisiko seuraavasta opiskelupaikasta tai töistä löytyä oikea ystävä. Tuollaisilla ei tee mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle tehtiin nuorena tuollaista. Tyttöporukka suunnitteli ilkeyksiä ja nöyryytyksiä. Onneksi koulu loppui ja pääsin heistä eroon. Onneksi oli myös muutama muu ystävä, jotka olivat hiljaisia kuten minäkin. Heihin olen edelleen pitänyt yhteyttä. Tyttöjen kiusaamisen taustalla on usein kateus jostain. 

Ei aina kaiveta kateuskorttia esiin. Ihan puhdas ilkeys tuossa on takana. Ja se, että kun on yksi vahva päsmäri ja muutama hännystelijä niin se antaa jotain sairasta vallantunnetta. Niitä hännystelijöitä saattaa hikan  hävettää, mutta pääpukaria harvemmin.

Olen myös kokenut paljonkin ulkopuolelle sulkemista ja haukkumista, mutta olen aina mieluummin yksin, kuin huonossa seurassa. 

Tuollaiset ihmiset eivät ole ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin nuorena tuollainen ulos jätetty. Tosiaan kiusattiin koko kouluaika, ja sitten oli tuollaisia jäyniä. Esim. pyydettiin mua tulemaan johonkin ja minä olin ihan että jes, nyt ne alkaa hyväksyä mut porukkaan, että onpa kiva lähteä yhdessä johonkin. Mutta siellä mihin mut pyydettiin ei ollutkaan ketään, ne vaan juoksutti mua turhaan. Tai sitten kiusaajatytöt pistivät jonkun pojan teeskentelemään minuun ihastunutta. Sitten kun aloin vähän lämmetä, niin huutonaurua päälle, että siis toi oikeasti uskoi että Mikko voisi olla ihastunut 🤣 Siis tuo suohirviö!

Mutta näin jälkeenpäin mietin, että se teki minusta vahvemman vaan, vaikka kirpaisikin. Opin pakosta seisomaan omilla jaloillani ja olemaan itsenäinen. Viihtymään ja pärjäämään yksin. Eipä ole tarvinnut riippua sitten aikuisenakaan ihmisissä ja heidän hyväksynnässään.

Onko oikeasti olemassa noin ilkeitä ihmisiä? Tiedän, että ihmisiä kiusataan sulkemalla ulkopuolelle, mutta että oikein juoksutetaan turhaan johonkin paikkaan ja sitten se onkin ihan vaan vitsi. 

On. Mun tyttärelle tehtiin myös noin. 2 tyttöä pyysi kiusallaan paikkaan x.

Sain muuta kautta kuulla, että toiselle noista tytöistä sen oma äiti tekee vastaavaa kiusaa. En voi käsittää. Se purki sitten kokemansa tekemällä itse noin. Olivat silloin 11-vuotiaita. 

Tän kertoi mulle yks äiti, jolle tuo tyttö oli avautunut siitä, miten hänen äitinsä häntä kohtelee. 

Vanhemmille puhuminen ei luultavasti auta. Ovat samanlaisia itse. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle tehtiin nuorena tuollaista. Tyttöporukka suunnitteli ilkeyksiä ja nöyryytyksiä. Onneksi koulu loppui ja pääsin heistä eroon. Onneksi oli myös muutama muu ystävä, jotka olivat hiljaisia kuten minäkin. Heihin olen edelleen pitänyt yhteyttä. Tyttöjen kiusaamisen taustalla on usein kateus jostain. 

Tältä vaikutti oman tyttären osalta. Olen itse aika hyväpalkkaisessa työssä ja vaimo myös. Miellä on ollut mahdollista sitten tarjota omalle jälkikasvulle uusia vaatteita, matkustella tosi paljon, hankkia vähän hienompi puhelin jne. Hänellä oli ala-asteella 2 hyvää ystävää. Toisen äiti oli nuori yksinhuoltaja ja toisen vanhemmat perusduunareita. Heille ei tietysti niin paljoa kaikkea hankittu. Jos meillä oli esimerkiksi pleikka 5 heti kun se julkaistiin, niin heillä ei ollut tyyliin mitään. Kävivätkin meillä paljon pelaamassa ja kivaa tuntui olevan. Jossain seiskaluokalla alkoi aivan järjestelmällinen hylkääminen ja pois jättäminen, kahden porukkaan ei käynyt kolmas. Tästä alkoi helvetti ja koulu jäi. Kiusaaminen loppui kun nuo kaksi pääsivät ysiltä pois, mutta meidän tytär jäi vielä luokkaa kertaamaan poissaolojen takia. Tyttärellä on muutamia ystäviä, jostain syystä hän haluaa edelleen kaveerata tuon toisen hylkääjän kanssa ja hän käykin meillä melko usein. Itse tekisi mieli sanoa tuolle kiusaajalle, ettei tarvitse meidän tontille enää koskaan jalallakaan astua. Sillä pennulla ei ole mitään käsitystä millaisen helvetin aiheutti meille, mutta olen pitänyt kaikki mölyt mahassa ja ollut aikuinen.

Ihan kauheaa. Kamala ajatella millaisia, suoraan sanottuna, mulkeroita nuokin teinitytöt osaa olla. Puhuisin tytölle siitä, että ehkäpä tuollaisten ihmisten seuraa ja hyväksyntää ei tarvitsekaan tavoitella ja että hän löytää kyllä muualta itsensä kanssa samanhenkisiä ystäviä. Miettisin uusia harrastuksia, johon mennä mukaan. Sellaisia, jossa olisi myös mahdollista tavata uusia kavereita ja ainakin olisi sosiaalista elämää niiden harrastusten muodossa säännöllisesti, vaikkei varsinaisia kavereita edes tulisi. Mutta tosiaan tuo, että tytössä ei ole mitään vikaa ja että tuollainen käytös ei todellakaan ole normaalia - eikä noin käyttäytyvien seuraa kannata haikailla lainkaan. Tämä olisi oma viestini tytölle, vaikka voin todellakin kuvitella miten tuo riipaisee. Taitavat olla liian vanhoja jo siihen, että koulun tai vanhempien kautta voisi asiaan yrittää puuttua...?

Yritin ennaltaehkäistä ulkopuolelle jättämistä, onnistui hyvin lasteni kanssa. Resepti: useampia harrastus-ja kaveriporukoita, ei ikinä kaikkia munia samaan koriin. Tärkeää varsinkin paljon muuttaneissa perheissä. Näin tajuaa kiusaamiseen taipuvaisetkin, että ei onnistu kavereiden kontrolli ja eristäminen.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin nuorena tuollainen ulos jätetty. Tosiaan kiusattiin koko kouluaika, ja sitten oli tuollaisia jäyniä. Esim. pyydettiin mua tulemaan johonkin ja minä olin ihan että jes, nyt ne alkaa hyväksyä mut porukkaan, että onpa kiva lähteä yhdessä johonkin. Mutta siellä mihin mut pyydettiin ei ollutkaan ketään, ne vaan juoksutti mua turhaan. Tai sitten kiusaajatytöt pistivät jonkun pojan teeskentelemään minuun ihastunutta. Sitten kun aloin vähän lämmetä, niin huutonaurua päälle, että siis toi oikeasti uskoi että Mikko voisi olla ihastunut 🤣 Siis tuo suohirviö!

Mutta näin jälkeenpäin mietin, että se teki minusta vahvemman vaan, vaikka kirpaisikin. Opin pakosta seisomaan omilla jaloillani ja olemaan itsenäinen. Viihtymään ja pärjäämään yksin. Eipä ole tarvinnut riippua sitten aikuisenakaan ihmisissä ja heidän hyväksynnässään.

Missähän nuo kiusaajat on nyt? Millaisia aikuisia naisia heistä tuli, mitä tekevät elämässään? 

AP:na saattaisin ottaa yhteyttä joihinkin tyttöjen vanhempiin, jos takana jo pitkät kaverisuhteet ja vanhemmatkin tuttuja. 
Itse haluaisin myös ehdottomasti tietää, jos tyttäreni olisi osana tuollaista kuviota. Alaikäisen ollessa kyseessä se olisi myös kasvatuksellinen vastuu. 

Minulle yksi ystävä teki semmoisen tempun että kutsui mut synttäreille ja sitten peruuttikin kutsunsa kun joku hänen muista kavereistaan sanoi että minua ei saisi kutsua. Kehtasi vielä voivotella omaa surkeuttaan kun hänelle tuli niin paha mieli kun otin tuon asian vähän raskaasti. Turha kai sanoakaan että ystävyys sai ison kolauksen.

Sitä on ilkeitä kiusaajia ja ulkopuolelle jättäviä ja sitten sellaisia jotka hakevat heiltä hyväksyntää ja menevät heidän juttuihinsa mukaan. Onneksi parhaat ja pitkäaikaisimmat kaverit löytyvät yleensä varmaan opiskelu- tai harrastuspiireistä, eli vaikka teininä koulussa ei tärppäisi niin ne elämän kivoimmat ihmiset saattavat olla hyvinkin edessäpäin.

Monet aikuisetkin kiusaavat kuin teinitytöt, jos vaan tulee tilaisuus. Vähän hienovaraisemmin ehkä. Onneksi maailmassa on paljon myös normaalit käytöstavat omaavia ihmisiä. Toivottavasti sattuvat tyttäresi polulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin nuorena tuollainen ulos jätetty. Tosiaan kiusattiin koko kouluaika, ja sitten oli tuollaisia jäyniä. Esim. pyydettiin mua tulemaan johonkin ja minä olin ihan että jes, nyt ne alkaa hyväksyä mut porukkaan, että onpa kiva lähteä yhdessä johonkin. Mutta siellä mihin mut pyydettiin ei ollutkaan ketään, ne vaan juoksutti mua turhaan. Tai sitten kiusaajatytöt pistivät jonkun pojan teeskentelemään minuun ihastunutta. Sitten kun aloin vähän lämmetä, niin huutonaurua päälle, että siis toi oikeasti uskoi että Mikko voisi olla ihastunut 🤣 Siis tuo suohirviö!

Mutta näin jälkeenpäin mietin, että se teki minusta vahvemman vaan, vaikka kirpaisikin. Opin pakosta seisomaan omilla jaloillani ja olemaan itsenäinen. Viihtymään ja pärjäämään yksin. Eipä ole tarvinnut riippua sitten aikuisenakaan ihmisissä ja heidän hyväksynnässään.

Onko oikeasti olemassa noin ilkeitä ihmisiä? Tiedän, että ihmisiä kiusataan sulkemalla ulkopuolelle, mutta että oikein juoksutetaan turhaan johonkin paikkaan ja sitten se onkin ihan vaan vitsi. 

Tämä on jo vanha juttu, mutta kyllä tuollaista kiusaamista on ollut aina. Sen ohella muutakin, yksi muisto: Mulle luvattiin kaupat eräästä pelikoneesta tosi edullisesti. Kaikki tiesivät minun sellaista etsivän. Niinpä eräs poika sanoi myyvänsä minulle sellaisen hyvin edullisesti. Innostuin tästä tietysti valtavasti ja kinusin äidiltä rahat seuraavaksi päiväksi. Otin rahat mukaan kouluun, niin se tyyppi vaan tuijotti hiljaa ja sopersi ettei sitä tuotetta olekaan. Siinä paikalla oli jotain muitakin. Keräilin itseäni ja loppupäivä meni synkissä tunnelmissa. Kaiken lisäksi rahat jäivät takin taskuun tunnin ajaksi käytävään. Joku oli ne rahat käynyt varastastamassa tunnin aikana. Kyllä oli paha mieli. Ehkä tuosta syystä minusta tuli erittäin hyvä käymään kauppaa.

Ympyrässä on oltava monta sektoria, jos yksi osa-alue pettää muut kannattelee. Uusi harrastus, sukulaiset, toinen harrastus, yhdistystoiminta, työ, opiskelut. 

Älkää ikinä jättäkö kaikkea yhden asian varaan.