Kelan kysely: Suomessa ihmiset näkevät jo nälkää
"Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan.
Kelan vuoden 2025 lopussa toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan sosiaaliturvaleikkaukset ovat heikentäneet erityisesti toimeentulotukea saavien ihmisten arkea.
Lähes yhdeksän kymmenestä perustoimeentulotukea saaneesta koki asumistuen, toimeentulotuen ja työttömyysturvan muutosten heikentäneen omaa toimeentuloaan, ja noin puolet arvioi vaikutusten olleen merkittäviä.
Yli puolet vastaajista kertoi joutuneensa tinkimään ruoasta tai hakemaan ruoka-apua. Lisäksi moni on vetäytynyt sosiaalisista kontakteista ja kokenut lisääntynyttä ahdistusta ja stressiä.
Lähes kaksi kolmesta ilmoitti, ettei heillä ole enää varaa lomaan tai vapaa-ajan viettoon kodin ulkopuolella. Myös ulkovaatteiden, kenkien, hygieniatarvikkeiden ja lääkkeiden hankinta on vaikeutunut.
Leikkaukset ovat osuneet erityisesti pienituloisiin ja näkyvät arjen perustarpeista tinkimisenä sekä psyykkisenä kuormituksena, toteaa Kelan tutkija Hanna-Mari Heinonen tiedotteessa.
Toimeentulotuen saajat arvioivat omaa taloudellista tulevaisuuttaan huomattavasti synkemmin kuin muut etuuksien saajat. Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan."
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/9752663
Hienosti menee. Meillä on vahva ja välittävä Suomi. (huom. sarkasmia)
Kommentit (652)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Syntyvyys vähenee. Suomessa loppuu lähivuosina puolet peruskouluista. Osalle paikkakunnista ei jää yhtään koulua."
Tule takaisin 2020-luvulle. Puhut vanhoista asioista. Syntyvyys on nykyisin noususssa.
Ei ole tarpeeksi, vain vähän.
Valtion työntekijöiden palkkoja pitää laskea, jotta saadaan veroja alas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on hyvä tilaisuus kaikilla hyvätuloisilla näyttää mallia miten autetaan ja avustetaan hädässä olevia, kun muutenkin sitä hyveen rummutusta kuuluu joka paikasta.
Niin siis nehän tekee jo sitä, kohtuuttoman iso prosentti heidän palkastaan lähtee veroihin.
En valitettavasti pysty näkemään tässä tragediaa koska sen kohtuuttoman ison prosentin jälkeenkin heidän ei tarvitse huolehtia pärjäämisestä ja heille jää käteen enemmän rahaa kuin pienituloisille vaikka nämä tekisivät niska limassa töitä.
Vastineeksi niistä veroista saa kuitenkin elää turvallisessa maassa.
Ja jos se on ongelma että köyhät ansaitsevat liian vähän, miksi tuloeroja halutaan kasvattaa ja miksi monista töistä maksetaan niin vähän ettei ilman tukia pärjää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleistuki 595e kk ja toimeentulotukea muutama kymppi. Vuokra 500e. Laskepas paljoko jää elämiseen=ruoka, laskut, lääkkeet ym.
No mihin unohdit asumistuen?
Kelan sivulla sanotaan että molempia voi hakea yhdessä, niin yleistukea kuin asumistukea.
Vierailija kirjoitti:
Yleistuki 595e kk ja toimeentulotukea muutama kymppi. Vuokra 500e. Laskepas paljoko jää elämiseen=ruoka, laskut, lääkkeet ym.
Kaverini on pulassa joka kuukausi Kela keksii lähes joka kuukausi syitä miksi toimeentulotuki evätään, saa asumistuen ja jotain muuta lisää jota en muista, ruokaan jää silti vain sen 110 e/kk, tuosta on huomioitu vuokra, vesi, sähkö, netti eli noi perusjutut, kela laskee kaikki mahdolliset tuloiksi muutaman kerran erehdyin lainaamaan tilille rahaa niin se vähennettiin yllätys yllätys tt tuesta, sit auttanut vaan käteisellä koska pitäähän toisen elääkim ja Suomessa vaikka osa ei sitä usko suurimman osan tuotteiden ja ruoan hinnoista karanneet käsistä.
Samaan aikaan poliitikot eli tyhjäntoimittajat repivät jokaisen sentin selkänahastasi. Tähän on tultu, jengi näkee nälkää ja p*skaa jauhavat poliitikot elävät herroiksi kun tollot nostavat näitä meemipellejä valtaan.
Naisten mielestä meidän kaupungissa on rumat palomiehet ja työt on pätkätöitä suurimmalla osalle työikäisiä tai olet työttömänä. Suurin osa asukkaista eläkeläisiä. Tänne ei kyllä kannata muuttaa eikä laittaa rahaa mihinkään asuntoon. Yksi Suomen paskimpia kaupunkeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri kaikken köyhimmillä on enemmän ylipainoa kuin koskaan ja oikein massoittain!
Se on just näin eli ongelma ei ole ruoan puute, vaan että aladesiilien jengi syö aivan liikaa. Meidän työpaikka on täynnä (siis satoja) ylimpien tulodesiilin porukkaa ja ihmiset (miehet&naiset) ovat lähes poikkeuksetta hoikkia tai max. normaalivartaloisia. Läskejä ei ole käytännössä yhtään. Eli on aivan koominen väite, että ihmiset näkisivät nälkää Suomessa, kun ne, joilla on oikeasti varaa ostaa kaupasta tai ravintolasta mitä huvittaa, ovat hoikkia. Vika on vain läskien ja alimpien tulodesiilien ihmisten asenteissa ja mielessä.
Onhan se Satonenkin aika rikas ja läski se on, monia muitakin rikkaita läskejä että ei mene nyt ihan tuolleen että käytännössä yhtään ei ole läskejä rikkaissa ja ovar varmaan kaikki sporttisi, kauniita ja syövät terveellisesti ei ole mitään päihde tai muita riippuvuusongelmia, juoppoja ja nistejä myös paljon rikkaissa. Jotain Perskokkare propagandaa nyt levität. Ja on niitä köyhiä ja hoikkiakin, kuten minä.
Kukaan ei väittänytkään, etteikö ylipainoisia olisi kaikissa tuloluokissa, mutta väite oli, että niitä on enemmän alimmissa tulodesiileissä ja vähemmän ylimmissä. Ja näinhän tämä on useiden tutkimusten mukaan. Ei asiasta kannata kiistellä, kun se on puhdasta faktaa. Joskus keskiajalla asia oli toisin päin, mutta emme elä keskiajalla.
Köyhissä maissa köyhät ovat edelleen laihoja. Vain elintasomaissa köyhät ovat muuttuneet lihaviksi. Viime vuosituhannella lähes kaikki suomalaiset olivat hoikkia, sekä rikkaat että köyhät.
Tämän keskustelun aihe oli, että Suomessa nähdään nälkää. Lopputuloksena nämä nälkäiset kuitenkin näyttävät kovasti ylipainoisilta. :D
Veikkaan että jos koko ruokavalio koostuu halvimmasta kurasta niin siinä pääsee lihomaan vaikka välillä ei olisikaan rahaa ruokaan. Halvassa ruuassa kun on niin paljon skeidaa että se vaikuttaa jo elimistön toimintaan.
Lisäksi köyhät asuvat usein ankeilla alueilla eikä heillä ole varaa harrastaa tai reissata, joten suuri osa ajasta menee varmaan kotona istumiseen. Varsinkin jos pitää olla tyhjänpanttina ettei Kela vain tulkitse ettei ole ’kutsuttavissa töihin’.Stressi saa ihmisen lihomaan. Se sekoittaa monella tavalla hormonitoimintaa ja aineenvaihduntaa. Ja köyhällä on yleensä krooninen stressi.
Juu on tutkittu että se myös vie aivokapasiteettia eli tyhmistää ja saa ihmisen aloitekyvyttömäksi kun ei ehdi ja jaksa muuta kuin miettiä rahaa ja pelätä pärjäämistä.
Oikeiston ratkaisu tähänkin ongelmaan on tietysti syyllistää ja potkia lisää.Vasemmisto taas lisää maamun tukia, ei kotimaisen. Myös määrää.
Hassusti Woltkin tekee tiliä huonosti palkatuilla maahantulijoilla, ja se on oikeistolle ilmeisesti ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleistuki 595e kk ja toimeentulotukea muutama kymppi. Vuokra 500e. Laskepas paljoko jää elämiseen=ruoka, laskut, lääkkeet ym.
No mihin unohdit asumistuen?
Kelan sivulla sanotaan että molempia voi hakea yhdessä, niin yleistukea kuin asumistukea.
Me haettiin, mutta ei saatu asumistukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea.
Ja vuokra-asunnossa ruokakunnan bruttotulot ja varallisuus vaikuttavat asumistukeen.
Älkää ostako asuntoa näistä paskakaupungeista, missä on korkeintaan pätkätöitä.
Älkää ostako asuntoa tästä paskamaasta.
Keikan konkasta tuttu sähkölaskun yhteydessä maksettava pakollinen hätäkiinteistövero odottaa jo nurkan takana ja milläs meinasit sen maksaa, kun on poikkeustila eikä eläkkeitä ja julkisen sektorin palkkoja makseta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
Ei jää koska kaikki eivät saa toimeentulotukea. Väliinputoajat ovat heikoimmassa asemassa.
Eli sulla on omaisuutta jota et halua myydä ja oletat että veronmaksajat ylläpitää omaisuuttasi?
En sanonut olevani työtön. Jos olisin saisin vain yleistukea, en mitään muuta. Kuka myy talonsa sen takia että joutuu työttömäksi? Ei kukaan.
En nyt kauhean surillinen jaksa olla siittä että ihmiset valitsee ennemmin kärsimyksen ja vinkumisen kuin sen että muuttaisi työnperässä ja laajentaisi aloja mitä töitä suostuu tekemään. Aikuisella ihmisellä on velvollisuus elättää itsensä vaikka kuinka sen velvollisuuden haluaisi veronmaksajille siirtää
Ketkä sitten enään jaksaa pitkään kituuttaa kun työllistyminen nyt tuolla kuitenkin tehdään selväksi
Vierailija kirjoitti:
En nyt kauhean surillinen jaksa olla siittä että ihmiset valitsee ennemmin kärsimyksen ja vinkumisen kuin sen että muuttaisi työnperässä ja laajentaisi aloja mitä töitä suostuu tekemään. Aikuisella ihmisellä on velvollisuus elättää itsensä vaikka kuinka sen velvollisuuden haluaisi veronmaksajille siirtää
Helsingissä on 50000 työtöntä ja Vantaalla 13000.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri kaikken köyhimmillä on enemmän ylipainoa kuin koskaan ja oikein massoittain!
Se on just näin eli ongelma ei ole ruoan puute, vaan että aladesiilien jengi syö aivan liikaa. Meidän työpaikka on täynnä (siis satoja) ylimpien tulodesiilin porukkaa ja ihmiset (miehet&naiset) ovat lähes poikkeuksetta hoikkia tai max. normaalivartaloisia. Läskejä ei ole käytännössä yhtään. Eli on aivan koominen väite, että ihmiset näkisivät nälkää Suomessa, kun ne, joilla on oikeasti varaa ostaa kaupasta tai ravintolasta mitä huvittaa, ovat hoikkia. Vika on vain läskien ja alimpien tulodesiilien ihmisten asenteissa ja mielessä.
Onhan se Satonenkin aika rikas ja läski se on, monia muitakin rikkaita läskejä että ei mene nyt ihan tuolleen että käytännössä yhtään ei ole läskejä rikkaissa ja ovar varmaan kaikki sporttisi, kauniita ja syövät terveellisesti ei ole mitään päihde tai muita riippuvuusongelmia, juoppoja ja nistejä myös paljon rikkaissa. Jotain Perskokkare propagandaa nyt levität. Ja on niitä köyhiä ja hoikkiakin, kuten minä.
Kukaan ei väittänytkään, etteikö ylipainoisia olisi kaikissa tuloluokissa, mutta väite oli, että niitä on enemmän alimmissa tulodesiileissä ja vähemmän ylimmissä. Ja näinhän tämä on useiden tutkimusten mukaan. Ei asiasta kannata kiistellä, kun se on puhdasta faktaa. Joskus keskiajalla asia oli toisin päin, mutta emme elä keskiajalla.
Köyhissä maissa köyhät ovat edelleen laihoja. Vain elintasomaissa köyhät ovat muuttuneet lihaviksi. Viime vuosituhannella lähes kaikki suomalaiset olivat hoikkia, sekä rikkaat että köyhät.
Tämän keskustelun aihe oli, että Suomessa nähdään nälkää. Lopputuloksena nämä nälkäiset kuitenkin näyttävät kovasti ylipainoisilta. :D
Veikkaan että jos koko ruokavalio koostuu halvimmasta kurasta niin siinä pääsee lihomaan vaikka välillä ei olisikaan rahaa ruokaan. Halvassa ruuassa kun on niin paljon skeidaa että se vaikuttaa jo elimistön toimintaan.
Lisäksi köyhät asuvat usein ankeilla alueilla eikä heillä ole varaa harrastaa tai reissata, joten suuri osa ajasta menee varmaan kotona istumiseen. Varsinkin jos pitää olla tyhjänpanttina ettei Kela vain tulkitse ettei ole ’kutsuttavissa töihin’.Stressi saa ihmisen lihomaan. Se sekoittaa monella tavalla hormonitoimintaa ja aineenvaihduntaa. Ja köyhällä on yleensä krooninen stressi.
Juu on tutkittu että se myös vie aivokapasiteettia eli tyhmistää ja saa ihmisen aloitekyvyttömäksi kun ei ehdi ja jaksa muuta kuin miettiä rahaa ja pelätä pärjäämistä.
Oikeiston ratkaisu tähänkin ongelmaan on tietysti syyllistää ja potkia lisää.Koska varakkaat eivät varmaan tähänkään pysty samaistumaan niin selvenetään:
Milloin saat tehtyä eniten ajatustyötä ja on paras fiilis saada jotakin aikaan? Juuri ennen stressaavaa tilannetta, esim sitä kun odotat lääkäriltä tuloksia mahdollisesta syövästä tai olet joutumassa leikkaukseen? Vai silloin kun ei ole mainittavia huolia, tilillä on rahaa ja jotain kivaa tapahtumassa?
Kuvittele sitten että sulla on 24/7 samanlainen olo kuin ennen leikkaukseen joutumista.
Stressi joka liittyy pirkäaikaiseen selviytymiseen ja minäkuvaan vaikeuttaa pärjäämistä, koska se ei ole normaalia työstressiä eikä lyhytkestoista stressiä esim vaaratilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hurja määrä ulosmitattavaa omaisuutta odottaa nyt pakkomyyntiä."
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011411337.html
"Omakotitaloja, rivitalo-osakkeita, autoja"
Lainaus tuosta jutusta
"On käynnissä omaisuuden uusjako."
Näin taitaa olla, rikkaat voi ostaa halvalla ja joskus parempina sitten vaikka jonkun mökin voi myydä kalliimmalla, siinä välissä voi vuokrailla mökkiä jos ei tarvitse omaan käyttöön. Varmaan moni kiittää Petteriä. Purraa nyt ei ketään kiitä kun ei se edes tajua missä on mukana.
Samassa jutussa mainitaan myös, että suurin osa ulosotoista johtuu erilaisista luottosopimuksista. Toisin sanoen tilataan tavaroita netistä, ja ajatellaan maksaa ne myöhemmin.
Tämä artikkeli käsittelee nälkävuosia 1866–1868. Suomessa on ollut suuria nälkävuosia aiemminkin, erityisesti vuoden 1601 suuri olkivuosi ja 1690-luvun suuret ...
Tänäpäivänä Suomessa ei kukaa joudu näkemään nälkää, ellei itse halua ajautua siihe tilaan.
Kela, SPR, Hurstin ruoka-apu ja monet kymmenet muut toimivat huolehtii ihmisistä.
Ap on trolli, joka vetu mukaansa kaltaisiansa perskärpäsiä.
Opiskelu työttömyyskorvauksella edellyttää lupaa työkkäriltä ja maksimi kaksi vuotta eli riittää amis tutkintoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hurja määrä ulosmitattavaa omaisuutta odottaa nyt pakkomyyntiä."
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011411337.html
"Omakotitaloja, rivitalo-osakkeita, autoja"
Lainaus tuosta jutusta
"On käynnissä omaisuuden uusjako."
Näin taitaa olla, rikkaat voi ostaa halvalla ja joskus parempina sitten vaikka jonkun mökin voi myydä kalliimmalla, siinä välissä voi vuokrailla mökkiä jos ei tarvitse omaan käyttöön. Varmaan moni kiittää Petteriä. Purraa nyt ei ketään kiitä kun ei se edes tajua missä on mukana.
Samassa jutussa mainitaan myös, että suurin osa ulosotoista johtuu erilaisista luottosopimuksista. Toisin sanoen tilataan tavaroita netistä, ja ajatellaan maksaa ne myöhemmin.
Myynnissä omakotitaloja, autoja, rivitalo-osakkeita.
Etuovessa lukee, ulosottolaitos myy.
Joista terveydenhoitoon menee 16 miljardia lääkärien isoihin palkkoihin.