Kelan kysely: Suomessa ihmiset näkevät jo nälkää
"Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan.
Kelan vuoden 2025 lopussa toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan sosiaaliturvaleikkaukset ovat heikentäneet erityisesti toimeentulotukea saavien ihmisten arkea.
Lähes yhdeksän kymmenestä perustoimeentulotukea saaneesta koki asumistuen, toimeentulotuen ja työttömyysturvan muutosten heikentäneen omaa toimeentuloaan, ja noin puolet arvioi vaikutusten olleen merkittäviä.
Yli puolet vastaajista kertoi joutuneensa tinkimään ruoasta tai hakemaan ruoka-apua. Lisäksi moni on vetäytynyt sosiaalisista kontakteista ja kokenut lisääntynyttä ahdistusta ja stressiä.
Lähes kaksi kolmesta ilmoitti, ettei heillä ole enää varaa lomaan tai vapaa-ajan viettoon kodin ulkopuolella. Myös ulkovaatteiden, kenkien, hygieniatarvikkeiden ja lääkkeiden hankinta on vaikeutunut.
Leikkaukset ovat osuneet erityisesti pienituloisiin ja näkyvät arjen perustarpeista tinkimisenä sekä psyykkisenä kuormituksena, toteaa Kelan tutkija Hanna-Mari Heinonen tiedotteessa.
Toimeentulotuen saajat arvioivat omaa taloudellista tulevaisuuttaan huomattavasti synkemmin kuin muut etuuksien saajat. Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan."
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/9752663
Hienosti menee. Meillä on vahva ja välittävä Suomi. (huom. sarkasmia)
Kommentit (627)
Meidän kaupungista ei kannata poliisin tai pelastajan ostaa asuntoa, koska suurin osa asukkaista eläkeläisiä ja iso työttömyys. Pankit ei kuulemma anna edes remonttilainaa suurelle osalle kerrostaloista enää eli eivät pysty tekemään putkiremonttia meidän kaupungissa.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
Ai jääkö? Tohon nimenomaan menee asumiskulut eikä siitä montaa penniä jää. Joten pois pskapuhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri kaikken köyhimmillä on enemmän ylipainoa kuin koskaan ja oikein massoittain!
Se on just näin eli ongelma ei ole ruoan puute, vaan että aladesiilien jengi syö aivan liikaa. Meidän työpaikka on täynnä (siis satoja) ylimpien tulodesiilin porukkaa ja ihmiset (miehet&naiset) ovat lähes poikkeuksetta hoikkia tai max. normaalivartaloisia. Läskejä ei ole käytännössä yhtään. Eli on aivan koominen väite, että ihmiset näkisivät nälkää Suomessa, kun ne, joilla on oikeasti varaa ostaa kaupasta tai ravintolasta mitä huvittaa, ovat hoikkia. Vika on vain läskien ja alimpien tulodesiilien ihmisten asenteissa ja mielessä.
Onhan se Satonenkin aika rikas ja läski se on, monia muitakin rikkaita läskejä että ei mene nyt ihan tuolleen että käytännössä yhtään ei ole läskejä rikkaissa ja ovar varmaan kaikki sporttisi, kauniita ja syövät terveellisesti ei ole mitään päihde tai muita riippuvuusongelmia, juoppoja ja nistejä myös paljon rikkaissa. Jotain Perskokkare propagandaa nyt levität. Ja on niitä köyhiä ja hoikkiakin, kuten minä.
Kukaan ei väittänytkään, etteikö ylipainoisia olisi kaikissa tuloluokissa, mutta väite oli, että niitä on enemmän alimmissa tulodesiileissä ja vähemmän ylimmissä. Ja näinhän tämä on useiden tutkimusten mukaan. Ei asiasta kannata kiistellä, kun se on puhdasta faktaa. Joskus keskiajalla asia oli toisin päin, mutta emme elä keskiajalla.
Köyhissä maissa köyhät ovat edelleen laihoja. Vain elintasomaissa köyhät ovat muuttuneet lihaviksi. Viime vuosituhannella lähes kaikki suomalaiset olivat hoikkia, sekä rikkaat että köyhät.
Tämän keskustelun aihe oli, että Suomessa nähdään nälkää. Lopputuloksena nämä nälkäiset kuitenkin näyttävät kovasti ylipainoisilta. :D
Veikkaan että jos koko ruokavalio koostuu halvimmasta kurasta niin siinä pääsee lihomaan vaikka välillä ei olisikaan rahaa ruokaan. Halvassa ruuassa kun on niin paljon skeidaa että se vaikuttaa jo elimistön toimintaan.
Lisäksi köyhät asuvat usein ankeilla alueilla eikä heillä ole varaa harrastaa tai reissata, joten suuri osa ajasta menee varmaan kotona istumiseen. Varsinkin jos pitää olla tyhjänpanttina ettei Kela vain tulkitse ettei ole ’kutsuttavissa töihin’.Stressi saa ihmisen lihomaan. Se sekoittaa monella tavalla hormonitoimintaa ja aineenvaihduntaa. Ja köyhällä on yleensä krooninen stressi.
Juu on tutkittu että se myös vie aivokapasiteettia eli tyhmistää ja saa ihmisen aloitekyvyttömäksi kun ei ehdi ja jaksa muuta kuin miettiä rahaa ja pelätä pärjäämistä.
Oikeiston ratkaisu tähänkin ongelmaan on tietysti syyllistää ja potkia lisää.

Näinhän se on. Tuon verran jää. Toimeentulotuen säännöt ovat kuitenkin tiukat. Oman asunnon tai auton kulut eivät siihen kuulu, mutta eihän asuntoa saa myytyäkään, eikä ilman autoa pääse töihin. Käytännössä sillä rahalla on ostettava muutakin kuin ruokaa. Ruokajakelu sen lisäksi mahdollistaa.
Asunnon saa aina myytyä, kun hinta on kohdallaan. Jos omistusasuntoosi kuukahdat ruuan puutteeseen, on se kyllä erittäin iso oma moga.
Ei todellakaan saa jos se on jossain minne kukaan ei halua muuttaa. Suomi on täynnä autioita omakotitaloja ja tyhjiä syrjäkyliä, ja niissä asuu työttömiä jotka omistavat asunnon.
Kyllä saa, vaikka polttopuina jos ei muuten.
Muualta tulleet muuttaa Vantaalle. Ei ne viihdy meidän kaupungissa.
Vierailija kirjoitti:
Opetelkaa leipomaan ja tekeen isoja annoksia ruokaa.
Herkkuja ei tartte olla yhtenään.
Läskisoosi, perunat, juurekset,marjat ovat pitäneet Suomessa hengissä kansaa.
Joku äiti ja perhe olisi onnellinen valmiista pussista jauhoja että saa leipää paistaa perheelle (avotulen ääressä)
Sopat kunniaan edullista on, samoin puurot.
Aivan ja toisaalla lienee edelleen ketju jossa moni sanoo syövänsä satasella kuukaudessa. Kun tekee itse mahdollisimman paljon ruokansa, sämpylänsä jne niin uskon että ainakin 5e päivä ruokaan ja pärjäät hyvin. Eli siitä n 570e jää isoin osa muuhun. Sillä pärjää.
Meidän kaupungissa ei viihdy ulkomailta tulleet. Ne muuttavat Vantaalle.
Yleistuki 595e kk ja toimeentulotukea muutama kymppi. Vuokra 500e. Laskepas paljoko jää elämiseen=ruoka, laskut, lääkkeet ym.
Ottakaapa se silmäkäteen kun menette ulos ovesta. Missä on ne nälkää näkevät suomalaiset? Jokapaikassa ihan hirveän ylipainoista porukkaa. Ei ole päivääkään nähty mitään nälkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
Ai jääkö? Tohon nimenomaan menee asumiskulut eikä siitä montaa penniä jää. Joten pois pskapuhe.
Kyllä sosturva pitää kutinsa. Asumiskulujen jälkeen elämiseen tulee jäädä 570e( saattaa olla hiukan eroa eri kaupungeissa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri kaikken köyhimmillä on enemmän ylipainoa kuin koskaan ja oikein massoittain!
Se on just näin eli ongelma ei ole ruoan puute, vaan että aladesiilien jengi syö aivan liikaa. Meidän työpaikka on täynnä (siis satoja) ylimpien tulodesiilin porukkaa ja ihmiset (miehet&naiset) ovat lähes poikkeuksetta hoikkia tai max. normaalivartaloisia. Läskejä ei ole käytännössä yhtään. Eli on aivan koominen väite, että ihmiset näkisivät nälkää Suomessa, kun ne, joilla on oikeasti varaa ostaa kaupasta tai ravintolasta mitä huvittaa, ovat hoikkia. Vika on vain läskien ja alimpien tulodesiilien ihmisten asenteissa ja mielessä.
Onhan se Satonenkin aika rikas ja läski se on, monia muitakin rikkaita läskejä että ei mene nyt ihan tuolleen että käytännössä yhtään ei ole läskejä rikkaissa ja ovar varmaan kaikki sporttisi, kauniita ja syövät terveellisesti ei ole mitään päihde tai muita riippuvuusongelmia, juoppoja ja nistejä myös paljon rikkaissa. Jotain Perskokkare propagandaa nyt levität. Ja on niitä köyhiä ja hoikkiakin, kuten minä.
Kukaan ei väittänytkään, etteikö ylipainoisia olisi kaikissa tuloluokissa, mutta väite oli, että niitä on enemmän alimmissa tulodesiileissä ja vähemmän ylimmissä. Ja näinhän tämä on useiden tutkimusten mukaan. Ei asiasta kannata kiistellä, kun se on puhdasta faktaa. Joskus keskiajalla asia oli toisin päin, mutta emme elä keskiajalla.
Köyhissä maissa köyhät ovat edelleen laihoja. Vain elintasomaissa köyhät ovat muuttuneet lihaviksi. Viime vuosituhannella lähes kaikki suomalaiset olivat hoikkia, sekä rikkaat että köyhät.
Tämän keskustelun aihe oli, että Suomessa nähdään nälkää. Lopputuloksena nämä nälkäiset kuitenkin näyttävät kovasti ylipainoisilta. :D
Veikkaan että jos koko ruokavalio koostuu halvimmasta kurasta niin siinä pääsee lihomaan vaikka välillä ei olisikaan rahaa ruokaan. Halvassa ruuassa kun on niin paljon skeidaa että se vaikuttaa jo elimistön toimintaan.
Lisäksi köyhät asuvat usein ankeilla alueilla eikä heillä ole varaa harrastaa tai reissata, joten suuri osa ajasta menee varmaan kotona istumiseen. Varsinkin jos pitää olla tyhjänpanttina ettei Kela vain tulkitse ettei ole ’kutsuttavissa töihin’.Stressi saa ihmisen lihomaan. Se sekoittaa monella tavalla hormonitoimintaa ja aineenvaihduntaa. Ja köyhällä on yleensä krooninen stressi.
Juu on tutkittu että se myös vie aivokapasiteettia eli tyhmistää ja saa ihmisen aloitekyvyttömäksi kun ei ehdi ja jaksa muuta kuin miettiä rahaa ja pelätä pärjäämistä.
Oikeiston ratkaisu tähänkin ongelmaan on tietysti syyllistää ja potkia lisää.
Koska varakkaat eivät varmaan tähänkään pysty samaistumaan niin selvenetään:
Milloin saat tehtyä eniten ajatustyötä ja on paras fiilis saada jotakin aikaan? Juuri ennen stressaavaa tilannetta, esim sitä kun odotat lääkäriltä tuloksia mahdollisesta syövästä tai olet joutumassa leikkaukseen? Vai silloin kun ei ole mainittavia huolia, tilillä on rahaa ja jotain kivaa tapahtumassa?
Kuvittele sitten että sulla on 24/7 samanlainen olo kuin ennen leikkaukseen joutumista.
Vierailija kirjoitti:
Yleistuki 595e kk ja toimeentulotukea muutama kymppi. Vuokra 500e. Laskepas paljoko jää elämiseen=ruoka, laskut, lääkkeet ym.
No mihin unohdit asumistuen?
Ei ollut ylipaino ongelmaa ennen, ei ruokaa myöskään liikaa.
Vehnää syötiin silloin myös paljon mutta oli muutakin hommaa.
Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea.
Ja vuokra-asunnossa ruokakunnan bruttotulot ja varallisuus vaikuttavat asumistukeen.
Vierailija kirjoitti:
Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea.
Ja vuokra-asunnossa ruokakunnan bruttotulot ja varallisuus vaikuttavat asumistukeen.
Älkää ostako asuntoa näistä paskakaupungeista, missä on korkeintaan pätkätöitä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on hyvä tilaisuus kaikilla hyvätuloisilla näyttää mallia miten autetaan ja avustetaan hädässä olevia, kun muutenkin sitä hyveen rummutusta kuuluu joka paikasta.
Niin siis nehän tekee jo sitä, kohtuuttoman iso prosentti heidän palkastaan lähtee veroihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri kaikken köyhimmillä on enemmän ylipainoa kuin koskaan ja oikein massoittain!
Se on just näin eli ongelma ei ole ruoan puute, vaan että aladesiilien jengi syö aivan liikaa. Meidän työpaikka on täynnä (siis satoja) ylimpien tulodesiilin porukkaa ja ihmiset (miehet&naiset) ovat lähes poikkeuksetta hoikkia tai max. normaalivartaloisia. Läskejä ei ole käytännössä yhtään. Eli on aivan koominen väite, että ihmiset näkisivät nälkää Suomessa, kun ne, joilla on oikeasti varaa ostaa kaupasta tai ravintolasta mitä huvittaa, ovat hoikkia. Vika on vain läskien ja alimpien tulodesiilien ihmisten asenteissa ja mielessä.
Onhan se Satonenkin aika rikas ja läski se on, monia muitakin rikkaita läskejä että ei mene nyt ihan tuolleen että käytännössä yhtään ei ole läskejä rikkaissa ja ovar varmaan kaikki sporttisi, kauniita ja syövät terveellisesti ei ole mitään päihde tai muita riippuvuusongelmia, juoppoja ja nistejä myös paljon rikkaissa. Jotain Perskokkare propagandaa nyt levität. Ja on niitä köyhiä ja hoikkiakin, kuten minä.
Kukaan ei väittänytkään, etteikö ylipainoisia olisi kaikissa tuloluokissa, mutta väite oli, että niitä on enemmän alimmissa tulodesiileissä ja vähemmän ylimmissä. Ja näinhän tämä on useiden tutkimusten mukaan. Ei asiasta kannata kiistellä, kun se on puhdasta faktaa. Joskus keskiajalla asia oli toisin päin, mutta emme elä keskiajalla.
Köyhissä maissa köyhät ovat edelleen laihoja. Vain elintasomaissa köyhät ovat muuttuneet lihaviksi. Viime vuosituhannella lähes kaikki suomalaiset olivat hoikkia, sekä rikkaat että köyhät.
Tämän keskustelun aihe oli, että Suomessa nähdään nälkää. Lopputuloksena nämä nälkäiset kuitenkin näyttävät kovasti ylipainoisilta. :D
Veikkaan että jos koko ruokavalio koostuu halvimmasta kurasta niin siinä pääsee lihomaan vaikka välillä ei olisikaan rahaa ruokaan. Halvassa ruuassa kun on niin paljon skeidaa että se vaikuttaa jo elimistön toimintaan.
Lisäksi köyhät asuvat usein ankeilla alueilla eikä heillä ole varaa harrastaa tai reissata, joten suuri osa ajasta menee varmaan kotona istumiseen. Varsinkin jos pitää olla tyhjänpanttina ettei Kela vain tulkitse ettei ole ’kutsuttavissa töihin’.Stressi saa ihmisen lihomaan. Se sekoittaa monella tavalla hormonitoimintaa ja aineenvaihduntaa. Ja köyhällä on yleensä krooninen stressi.
Juu on tutkittu että se myös vie aivokapasiteettia eli tyhmistää ja saa ihmisen aloitekyvyttömäksi kun ei ehdi ja jaksa muuta kuin miettiä rahaa ja pelätä pärjäämistä.
Oikeiston ratkaisu tähänkin ongelmaan on tietysti syyllistää ja potkia lisää.
Vasemmisto taas lisää maamun tukia, ei kotimaisen. Myös määrää.
Jos näen ihmisen joka näkee nälkää, näenkö silloin itsekin nälkää - ainakin välillisesti. Lasketaanko muihinkin kuin vihervassujen laatimiin tilastoihin.
Vierailija kirjoitti:
"Syntyvyys vähenee. Suomessa loppuu lähivuosina puolet peruskouluista. Osalle paikkakunnista ei jää yhtään koulua."
Tule takaisin 2020-luvulle. Puhut vanhoista asioista. Syntyvyys on nykyisin noususssa.
Etätyöt olisi tässä yksi iso ratkaisu.
Harmi vaan että oikeisto tuntuu vihaavan etätyöläisiä (kun ne kuitenkin laiskottelevat ja niillä on liian kivaa ja isojen kaupunkien toimistotiloihin ei saa tarpeeksi täytettä), ja kaikki työt mitä voisi tehdä etänä todennäköisesti pitkälti katoavat tekoälyn myötä.