Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kelan kysely: Suomessa ihmiset näkevät jo nälkää

Vierailija
03.09.2026 |

"Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan.

Kelan vuoden 2025 lopussa toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan sosiaaliturvaleikkaukset ovat heikentäneet erityisesti toimeentulotukea saavien ihmisten arkea. 

Lähes yhdeksän kymmenestä perustoimeentulotukea saaneesta koki asumistuen, toimeentulotuen ja työttömyysturvan muutosten heikentäneen omaa toimeentuloaan, ja noin puolet arvioi vaikutusten olleen merkittäviä.

Yli puolet vastaajista kertoi joutuneensa tinkimään ruoasta tai hakemaan ruoka-apua. Lisäksi moni on vetäytynyt sosiaalisista kontakteista ja kokenut lisääntynyttä ahdistusta ja stressiä.

Lähes kaksi kolmesta ilmoitti, ettei heillä ole enää varaa lomaan tai vapaa-ajan viettoon kodin ulkopuolella. Myös ulkovaatteiden, kenkien, hygieniatarvikkeiden ja lääkkeiden hankinta on vaikeutunut.

Leikkaukset ovat osuneet erityisesti pienituloisiin ja näkyvät arjen perustarpeista tinkimisenä sekä psyykkisenä kuormituksena, toteaa Kelan tutkija Hanna-Mari Heinonen tiedotteessa.

Toimeentulotuen saajat arvioivat omaa taloudellista tulevaisuuttaan huomattavasti synkemmin kuin muut etuuksien saajat. Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan."

https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/9752663

Hienosti menee. Meillä on vahva ja välittävä Suomi. (huom. sarkasmia)

Kommentit (565)

Vierailija
381/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä näkevät nälkää? Suomalaisethan ovat Euroopaan LIHAVINTA kansaa. 

Nälkää näkevissä maissa ihmiset ovat LAIHOJA.

Se on katsos niin, että suomalaiset nälkää näkevät lihovat, kun taas niissä nälkämaissa väki laihtuu. Suomalaisilla näet on sellaiset geenit, että ne lihoo vaan vaikka elävät nälässä. 

Yhdellä Prisman reissulla näkee valtavan määrän näitä nälkiintyneitä ihraansa halkeavia poloisia. 

Huono ravinto vai väitätkö, että laihat julkkikset on köyhiä?

Kyllä köyhä osaa syödä edullisesti ja terveellisesti jos ei ole tyhmä. Vai onko niin, että köyhyys tekee tyhmäksi ja pistää mättämään rasvaa ja sokeria kitaansa ja lihomaan? 

Vierailija
382/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.

Ei jää koska kaikki eivät saa toimeentulotukea. Väliinputoajat ovat heikoimmassa asemassa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
383/565 |

Eli sulla on omaisuutta jota et halua myydä ja oletat että veronmaksajat ylläpitää omaisuuttasi?

Vierailija
384/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Me ( yh äiti ja yksi lapsi) ei nähdä nälkää, mutta ruoka on yksipuolisempaa, kuin ennen. Nyt vuoden verran tuntunut säästöt. Hajonnut esim. paahdin ja vedenkeitin, enkä ole voinut uusia. Silloin kun pitää ostaa lapselle vaatteita ( jatkuvasti) tingin omasta syömisestäkin. Polkupyörää ei ole ollut vara ostaa lapselle, käytetytkin liian kalliita. Kuukautissuojia ei ole aina varaa ostaa, se on kyllä ollut nöyryyttävää. Olen ollut tänä aikana työtön ja pienipalkkaisessa työssä. En polta, juo, leikkaan itse meidän molempien tukat ja teen ihan peruskotiruokaa. Ei ole ikinä ennen ollut näin pelottavaa ja tiukkaa.

Oletko kysynyt diakonilta apua?Ehkä voisit saada sieltä jotakin apua myös.Voisit säästää siitä vaikka lapsen joululahjaan jos sieltä jotain saa.kannattaa olla ajoissa asialla.Työtön olen itsekin mutta kyllä me tästä noustaan vielä.Jaksamista  sinne.

Vierailija
385/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetelkoon jokainen tekemään edullista ruokaa itse. Tarvitsee vain kattilan ja paistinpannun. 

Wolttaus- ja pikaruokakielto näille uusavuttomille tuhlareille. Ei lounaita "ulkona". 

Näin, perunat, juurekset kuoritaan ja pilkotaan kotona.

Nyt on syksyn kasvis- ja juuressato parhaimmillaan. 

Tänään keitin ison kattilallisen perunakasviskeittoa johon pilkoin tarjousnakkeja. Ruisleipää sen kanssa ja kyllä oli hyvää! Leipiä on aina alessa. 

T. Köyhä ja hoikka 

Vierailija
386/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Juuri kaikken köyhimmillä on enemmän ylipainoa kuin koskaan ja oikein massoittain!

Se on just näin eli ongelma ei ole ruoan puute, vaan että aladesiilien jengi syö aivan liikaa. Meidän työpaikka on täynnä (siis satoja) ylimpien tulodesiilin porukkaa ja ihmiset (miehet&naiset) ovat lähes poikkeuksetta hoikkia tai max. normaalivartaloisia. Läskejä ei ole käytännössä yhtään. Eli on aivan koominen väite, että ihmiset näkisivät nälkää Suomessa, kun ne, joilla on oikeasti varaa ostaa kaupasta tai ravintolasta mitä huvittaa, ovat hoikkia. Vika on vain läskien ja alimpien tulodesiilien ihmisten asenteissa ja mielessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
387/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä näkevät nälkää? Suomalaisethan ovat Euroopaan LIHAVINTA kansaa. 

Nälkää näkevissä maissa ihmiset ovat LAIHOJA.

Se on katsos niin, että suomalaiset nälkää näkevät lihovat, kun taas niissä nälkämaissa väki laihtuu. Suomalaisilla näet on sellaiset geenit, että ne lihoo vaan vaikka elävät nälässä. 

Yhdellä Prisman reissulla näkee valtavan määrän näitä nälkiintyneitä ihraansa halkeavia poloisia. 

Huono ravinto vai väitätkö, että laihat julkkikset on köyhiä?

Kyllä köyhä osaa syödä edullisesti ja terveellisesti jos ei ole tyhmä. Vai onko niin, että köyhyys tekee tyhmäksi ja pistää mättämään rasvaa ja sokeria kitaansa ja lihomaan? 

Ei, kyllä se edelleen on rikkaus mikä tyhmistyttää ihmisen.

Vierailija
388/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Monet elävät yli varojensa ja ostelevat kaikkea turhaa. Jätä ne Temu tilaukset tekemättä, nuuskat ja röökit pois ja irtoripset ottamatta, niin rahaa riittää ruokaakin.

Ja erityisesti älä hanki lemmikkejä tai hankkiudu niistä eroon, jos niitä on. Aivan käsittämätön kallis ja kuukausittainen rahareikä. Tuntuu, että aina kun tv:stä tulee joku ohjelma pienituloisista, niin kodista löytyy kolme koiraa, pari kissaa ja papukaija olkapäällä. Yllätys, että rahat ei riitä mihinkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
389/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Makaroonipussi maksaa 40 senttiä. Syön myös nuudeleita.

Joskus v 2014? 

Ei, vaan viime viikolla Prisman tarjouksessa oli 40 senttiä/pussi. 

Aiemmin sai 20 sentillä makaroonipussin.

Vierailija
390/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ketjua lukiessa ajattelee, että onneksi potkulaki on voimassa.

Ja vanhuuseläkkeellä miljoona neljäsataatuhatta eikä perintöasuntoja saa myytyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
391/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri kaikken köyhimmillä on enemmän ylipainoa kuin koskaan ja oikein massoittain!

Se on just näin eli ongelma ei ole ruoan puute, vaan että aladesiilien jengi syö aivan liikaa. Meidän työpaikka on täynnä (siis satoja) ylimpien tulodesiilin porukkaa ja ihmiset (miehet&naiset) ovat lähes poikkeuksetta hoikkia tai max. normaalivartaloisia. Läskejä ei ole käytännössä yhtään. Eli on aivan koominen väite, että ihmiset näkisivät nälkää Suomessa, kun ne, joilla on oikeasti varaa ostaa kaupasta tai ravintolasta mitä huvittaa, ovat hoikkia. Vika on vain läskien ja alimpien tulodesiilien ihmisten asenteissa ja mielessä.

Onhan se Satonenkin aika rikas ja läski se on, monia muitakin rikkaita läskejä että ei mene nyt ihan tuolleen että käytännössä yhtään ei ole läskejä rikkaissa ja ovar varmaan kaikki sporttisi, kauniita ja syövät terveellisesti ei ole mitään päihde tai muita riippuvuusongelmia, juoppoja ja nistejä myös paljon rikkaissa. Jotain Perskokkare propagandaa nyt levität. Ja on niitä köyhiä ja hoikkiakin, kuten minä.

Vierailija
392/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri kaikken köyhimmillä on enemmän ylipainoa kuin koskaan ja oikein massoittain!

Se on just näin eli ongelma ei ole ruoan puute, vaan että aladesiilien jengi syö aivan liikaa. Meidän työpaikka on täynnä (siis satoja) ylimpien tulodesiilin porukkaa ja ihmiset (miehet&naiset) ovat lähes poikkeuksetta hoikkia tai max. normaalivartaloisia. Läskejä ei ole käytännössä yhtään. Eli on aivan koominen väite, että ihmiset näkisivät nälkää Suomessa, kun ne, joilla on oikeasti varaa ostaa kaupasta tai ravintolasta mitä huvittaa, ovat hoikkia. Vika on vain läskien ja alimpien tulodesiilien ihmisten asenteissa ja mielessä.

Työssäkäyvä myös usein liikkuu n. 10h/vrk ,kun taas työttömällä se jää paljon vähemmälle.Joo neuvokaa nyt ,että ulkoilkaa sitten 10 tuntia.. .itse ulkoilen noin tunnin päivässä ,se riittää.Työttömyys myös alkaa masentaa ja ahdistaa jolloin liikkuminen vähenee tai jopa jää pois joiltain.Lääkkeet lihottavat, varsinkin mielialalääkkeet.Ei kaikki liho syömällä urpot.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
393/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuttu myy nyt jo toista vuotta perintöosaketta sisarensa kanssa. Perintöasuntoja ei saa myytyä, jäävät eläkeläisten aikuisten lasten riesaksi.

Vierailija
394/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Myös työssäkäyvät voivat nähdä nälkää jos on matala palkka alan töissä vaikka tunnit olisivat sen 37,5 h/vko mut palkka menee mm vuokraan ja laskuihin niin ei se ole kannattavaa, työnteko Suomessa ei kannata koska palkat raahaavat jäljessä muita Euroopan maita, meillä on myös ennätyskorkea työttömyys. 

Totta, että moni työssäkäyvä, ansiosidonnaisella tai yleistuella sinnittelevä saattaa nähdä nälkää, mutta tässä tutkimuksessa tt-tukea saavat olivat niitä nälästä kärsiviä, ja kuitenkin heidän rahatulonsa vastaa lähes mediaanipalkkaa. Muilla ryhmillä asiat ovat paljon huonommin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
395/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Perintöosakkeen putkiremontti tulee sun maksettavaksi, kun kukaan ei osta eikä vuokraa. Hemmetin hyvä.

Vierailija
396/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet elävät yli varojensa ja ostelevat kaikkea turhaa. Jätä ne Temu tilaukset tekemättä, nuuskat ja röökit pois ja irtoripset ottamatta, niin rahaa riittää ruokaakin.

Ja erityisesti älä hanki lemmikkejä tai hankkiudu niistä eroon, jos niitä on. Aivan käsittämätön kallis ja kuukausittainen rahareikä. Tuntuu, että aina kun tv:stä tulee joku ohjelma pienituloisista, niin kodista löytyy kolme koiraa, pari kissaa ja papukaija olkapäällä. Yllätys, että rahat ei riitä mihinkään.

Ymmärrän hyvin ettei sinulla ole lemmikkejä.Sääliksi käy lasta ,jos sellainen on.

Vierailija
397/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.

ja siitä -200 lääkkeisiin. julkisillakin mennessä pitäisi maksaa.

Kela korvaa halvimmat lääkkeet.

Ozempicin käyttö laihdutukseen on oma valinta.

Vierailija
398/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetelkoon jokainen tekemään edullista ruokaa itse. Tarvitsee vain kattilan ja paistinpannun. 

Wolttaus- ja pikaruokakielto näille uusavuttomille tuhlareille. Ei lounaita "ulkona". 

Näin, perunat, juurekset kuoritaan ja pilkotaan kotona.

Nyt on syksyn kasvis- ja juuressato parhaimmillaan. 

Tänään keitin ison kattilallisen perunakasviskeittoa johon pilkoin tarjousnakkeja. Ruisleipää sen kanssa ja kyllä oli hyvää! Leipiä on aina alessa. 

T. Köyhä ja hoikka 

Just tollasta höttöhiilariruokaa mitä köyhät ahtaa kupuihinsa.

Vierailija
399/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet elävät yli varojensa ja ostelevat kaikkea turhaa. Jätä ne Temu tilaukset tekemättä, nuuskat ja röökit pois ja irtoripset ottamatta, niin rahaa riittää ruokaakin.

Ja erityisesti älä hanki lemmikkejä tai hankkiudu niistä eroon, jos niitä on. Aivan käsittämätön kallis ja kuukausittainen rahareikä. Tuntuu, että aina kun tv:stä tulee joku ohjelma pienituloisista, niin kodista löytyy kolme koiraa, pari kissaa ja papukaija olkapäällä. Yllätys, että rahat ei riitä mihinkään.

Ymmärrän hyvin ettei sinulla ole lemmikkejä.Sääliksi käy lasta ,jos sellainen on.

Ellei lemmikit ole olleet teillä pitkään, niin on kyllä lemmikinkin kannalta törkeää pitää lemmikit, jos niihin ei ole varaa.

Tuollaiset omistajat kun eivät käytä aktiivisesti lemmikkejään eläinlääkärissä, ja jos lemmikille tapahtuu jotain niin eivät varmasti saa tarvittavia hoitoja, koska ei ole varaa.

Vierailija
400/565 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kela ei korvaa kaikkia lääkkeitä tai eivät kuulu maksukattoon.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä kahdeksan