Onko burn out enemmänkin neurokirjolaisten vaiva?

Täältä taisi poistua viesti, jossa kerroin usean neurotyypillisen kohdelleen minua ikävästi mutta että silti näen neurotyypilliset yksilöinä joista osa voi olla aivan kivoja. Mikä siinä oli sopimatonta? 

Sivusta nyt löysin tieni ketjuun, jankkaamiseksi näyttää menevän. 

Useampikin kirjoittaja on maininnut avioelämän, perhe-elämän ja sitten eron olleen vaikeita autistisen ihmisen kanssa. Ehkä nämä kokemukset eivät ole ihan pelkkiä yksittäisiä kokemuksia, vaan taustalla on autismiin liittyvää problematiikkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neitokirjolaiset myös polttavat läheisiään loppuun.

Ei pidä paikkaansa. Joku voi kuormittaa ja toinen ei. Itse olen läheisteni voimavara ja osaan käsitellä itseäni ja ymmärrän mistä kuormitun ja osaan keinot akkujeni lataamiseen. Jaksan loputtomasti, kun on pakko ja pystyn valita hetket tunteilleni. Kukaan ei näe päällepäin jos elän vaikeaa elämänvaihetta tm.

Mun ex olisi voinut kuvailla itseään juuri noin. 

Oikeasti söi ympäriltään voimavarat, jopa teinimme olivat uupuneita avioliiton vedellessä viimeisiään. Ja käräjäoikeuden kautta piti eroprosessi käydä, eikä poliisin kanssa asioimiseltakaan vältytty siinä rytäkässä. 

Kaikki muut olivat hulluja ja tyhmiä, minä, asianajaja, tuomari, virkavallan edustajat. 

Silti uskoo kiven kovasti olleensa perheen voimavara ja minä heikkohermoinen mielenterveysongelmainen. 

Työterveyden psykologi ei tosin löytänyt viitteitä muusta kuin loppuunpalamisesta.

Laiska pska sinä olet. Taitava manipuloimaan ihmisiä. Olet keksinyt, että saat yhteiskunnalta elatuksen, kun syytät vetelyydestäsi haavoittuvassa asemassa olevia vähemmistöjä. Häpeä.

Kirjoitin tuon lainatun tekstin. 

Voin kertoa, että en saa yhteiskunnalta mitään tukia. Nuoretkin jo täysi-ikäisiä, että edes niitä ah niin avokätisiä lapsilisiä eivät enää saa. 

En pidä itseäni laiskana, kasvatin lapset yksin exän haahuillessa ekkojensa parissa ja tein samalla kokopäiväisesti töitä. Tienasin silloin ja tienaan nyt enemmän kuin ex.

Exääni en ajattele haavoittuvaisena, vaan uskon tämän voivan olla jopa vaarallinen tietyissä tilanteissa. 

Turha kai näille palstan peikoille on vastata, mutta miksi asiallinen, joskin ei niin neurokirjolaista mairitteleva viesti, aiheuttaa tällaisen reaktion? Totuutta ei haluta kuulla?

Sinun kokemuksesi on varmasti todellinen. Se ei kuitenkaan kerro autisteista yleisesti mitään, vaan se kertoo ainoastaan sinun ex-puolisostasi. 

Lisäksi tuo "uskon tämän voivan olla jopa vaarallinen tietyissä tilanteissa" -kommentti on hiukan erikoinen. Totta kai ihminen voi olla vaarallinen tietyissä tilanteissa, esimerkiksi jos tämän omaa tai läheisten henkeä uhataan akuutisti. Mutta tässä tullaan taas siihen, että näitten mielestä autistilla ei ole ihmisarvoa, vaan autistin pitää jäädä vartomaan tyynesti pahoinpidellyksi tai jopa ta petuksi tulemista. Näinhän kävi siinä Koskelan tapauksessakin. Opettajanretkujen mielestä väkivalta oli normaalia ja oikein, kunnes sitten tulikin viimein ruumis, ja ulkopuolisten viranomaisten oli pakko puuttua asiaan. Tap  pajat toki selvisivät nimellisellä rangaistuksella, koska uhrilla oli ilmeisesti jokin neurologinen kehityspoikkeama, jonka takia hän saattoi vaikuttaa erikoiselta.

Vierailija kirjoitti:

Sivusta nyt löysin tieni ketjuun, jankkaamiseksi näyttää menevän. 

Useampikin kirjoittaja on maininnut avioelämän, perhe-elämän ja sitten eron olleen vaikeita autistisen ihmisen kanssa. Ehkä nämä kokemukset eivät ole ihan pelkkiä yksittäisiä kokemuksia, vaan taustalla on autismiin liittyvää problematiikkaa. 

Eivät ole kumpaakaan, vaan järjestäytyneesti levitettävää propagandaa.

Burn out voi tulla neurotyypillisellekin, mutta se on harvinaista, koska yhteiskunta on rakennettu neurotyypillisten ehdoilla, eikä heiltä vaadita juuri mitään.

Vierailija kirjoitti:

Sivusta nyt löysin tieni ketjuun, jankkaamiseksi näyttää menevän. 

Useampikin kirjoittaja on maininnut avioelämän, perhe-elämän ja sitten eron olleen vaikeita autistisen ihmisen kanssa. Ehkä nämä kokemukset eivät ole ihan pelkkiä yksittäisiä kokemuksia, vaan taustalla on autismiin liittyvää problematiikkaa. 

Meinaatko, että useampikaan ihminen ei missään ole maininnut avioelämän, perhe-elämän ja sitten eron olleen vaikeita neurotyypillisen ihmisen kanssa? Ehkä nämä kokemukset eivät ole pelkkiä yksittäisiä kokemuksia, vaan taustalla on neurotyypillisyyteen liittyvää problematiikkaa? 

Aika ikävä tulla ketjuun, joka käsittelee neurokirjon ihmisten burn outia, kaappaamaan aihe omista traumoista johtuvaan yleistävään neurokirjon ihmisten haukkumiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Sivusta nyt löysin tieni ketjuun, jankkaamiseksi näyttää menevän. 

Useampikin kirjoittaja on maininnut avioelämän, perhe-elämän ja sitten eron olleen vaikeita autistisen ihmisen kanssa. Ehkä nämä kokemukset eivät ole ihan pelkkiä yksittäisiä kokemuksia, vaan taustalla on autismiin liittyvää problematiikkaa. 

No minun koulutaipaleeni, rippikouluni, yksi harrastukseni ja jopa yksi ihmissuhde on pilattu usean neurotyypillisen toimesta. Laskin että heitä on ainakin kahdeksan. Pitäisikö minun siis ajatella että tuo johtuu neurotyypillisyydestä ja että heitä pitää välttää?

Neurotyypillisille lapsille ei varmaan yleensä tule burn outtia peruskoulussa käymisestä, niin kuin neurokirjon lapselle voi herkästi käydä.

Aikuisilla kyllä burn outtia esiintyy neurotyypillisilläkin, mutta neurokirjon ihmisillä herkemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Burn out voi tulla neurotyypillisellekin, mutta se on harvinaista, koska yhteiskunta on rakennettu neurotyypillisten ehdoilla, eikä heiltä vaadita juuri mitään.

Neuronormot sekoavat kun joutuvat olemaan työttöminä ja yksin. Autistille yksinolo ilman pelkoa töihinjoutumisesta voi olla luovuuden vapauttava tilaisuus taas sitten. Kuitenkin yksi ja sama työkkäri yrittää pakottaa neuronormot ja autistit tappelemaan samoista työpaikoista rangaistuksen uhalla.