Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Omaisten velvollisuudet liittyen vanhuksiin?
Sain puhelun liittyen tätiini. Hän on 87v ja kaaduttuaan hän on ollut leikkauksessa ja sen jälkeen siirtymässä ainakin toipumisen ajaksi palveluasumiseen. Kuulin nämä asiat fysioterapeutilta, joka soitti. Kun ihmettelin, onko hänellä lupa kertoa tätini terveystietoja minulle, hän sanoi minun olevan tätini kontaktihenkilönä terveystiedoissa. Ja hänen puhelunsa koski sitä, että omaisen velvollisuus on hakea tädille suunnitellut apuvälineet apuvälinelainaamosta ja viedä ne tädin asumisyksikköön ennen päivä x, jolloin hän tulee opastamaan tätiä niiden käytössä. Kerroin, että.olen kuullut tädistä viimeksi 7kk sitten, asun 250km päässä ja minulla ei ole aikomusta kuljetella apuvälineitä. Fysioterapeutti pahoitteli, että apuvälineiden noudot ja palautukset eivät kuulu fysioterapeutin, vaan omaisten vastuulle. Toistin, että en aio mitään noutaa ja haluan että tietoni poistetaan tädin terveystiedoista. Fysioterapeutti pahoitteli, että hän ei voi tehdä muutosta ja kysyi, että perutaanko fysioterapiakäynti tädin luo. Sanoin, että en aio kommentoida mitenkään etäisen tätini terveysasioita ja päätin puhelun.
Haluaisin kuulla, mitä kaikkea muuta voi kuulua "omaisen" vastuulle? Olin tästä aivan ällikällä lyöty ja pelkään, että pian tulee lisää yhteydenottoja.
Kommentit (765)
Vierailija kirjoitti:
Viime vuonna mun piti tuurata työkaveria, että hän saa toimitettua iäkkään äitinsä lääkkeet sairaalaan. Luulin jo hetken, että mua narutetaan tekemään tuplavuoro turhaan, mutta niin se vaan oli että sairaalassa ei ole ihmiselle lääkkeitä. Työkaveria ajoi ensi 200km äitinsä asunnolle ja 80km siitä sairaalaan ja sitten siitä kotiin. Päivän reissu.
Eikö tuolla äidillä ollut yhtään ystävää/naapuria jota olisi voinut lääkkeet sairaalaan viedä.
Normaalisti lääkkeet annetaan aina sairaalan puolesta ja vain jos kyseessä on todella harvinainen tai erikoinen lääke sitä voidaan pyytää omaista tuomaan kotoa. Muuten sekin yritetään hankkia äkkiä sairaalan kautta. Ihan herää kysymys, että mihin sairaalaan lääkkeet on pitänyt viedä?
vai onko sinua sittenkin kusetettu.
Kyllä sairaalassa on ihmiselle lääke.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun on hoitanut edes vähän aikaa syvästi muistisairasta Alzheimerin tautia tai Lewyn kappaleen sairastavaa vanhempaansa, niin tietää, ettei lapset voi tilanteelle kovin paljon mitään. Vaikka Verisure valvoo ulko-oven, niin arjen huolto iloisella naamalla on melkoinen työ. Potilasta hoitaa korkeintaan puoliso kotipalvelun kanssa yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa se hoitavataho nimenomaan on se fysioterapeutti. Luurinlyömisestä korvaan ei tosin ole mitään hyötyä. Mutta niin ei tuskin ole tuossa tilanteessa tapahtunut kun se fysioterapeutti on ehtinyt selvityämmän asian noinkin perusteellisesti. Ehkä olisi kannattanut jo heti alussa sanoa että et hoida tädin asioita, kiitos ja hei.
No niinhän sanottiinkin ja luurin korvaan lyömiset on taas palstakeksintöjä. Täällä kun juttu alkaa heti elää omaa elämäänsä ja keksitään typeryyksiä. Tulee mukaan meilläkin mies-jutut ja kaikilla on sama kuin itsellä.
Itse en olisi kuunnellut niinkään kauan että fysioterapeutti olisi selvittänyt mitä pitäisi tehdä. Vain ystävälllisesti ilmoittanut että asia ei minulle kuulu.
Normikohtelias ihminen kuuntelee loppuun, mitä toisella on asiaa, jos kerran puhelimeen vastaa. Sitten sanoo, kuten ap teki, oman kantansa asiaan.
Ensinnäkin minusta ei ole kohteliasta käyttää kenenkään työaikaa turhaan. Kun joku soittaa ja kertoo että asia koskee henkilön x asiaa. Toiseksi minusta kohteliasta on kertoa että minä en hoida hänen asioitaan kuin kuunnella niitä terveysasioita yhtään pidempään.
Tämä ei tosiaan ole mikään yksiselitteinen asia. Äitini muistisairauden viimeisinä kuukausina mut merkittiin äidin tietoihin yhteyshenkilöksi ja isä oli edelleen äidin lähiomainen. Minut siksi, että entisenä sairaanhoitajana sekä isäni että siskoni katsoi parhaimmaksi, että mulle soitetaan, jos on jotain äidin vointiin liittyvää asiaa. Siis mieluummin minulle kuin kummallekaan heistä. Kuten muistisairauksissa usein loppuaikoina käy, vanhus ei enää syö eikä juo. Joten äiti oli sitten taas kerran kärrätty päivystykseen nesteytettäväksi ja sieltä siirretty akuuttipaikalle hoivakotiin. Ei äiti syönyt ja juonut sielläkään ja kun päivystyksessä annetun nesteytyksen vaikutus alkoi hävitä, äiti meni taas huonompaan kuntoon. Hoivakodista oli konsultoitu lääkäriä ja lääkäri sitten soitti mulle. Halusi mun mielipiteen, miten äitiä hoidetaan. Jo lääkärin ensimmäisestä lauseesta tiesin, mitä hän aikoo multa kysyä, joten keskeytin hänet ja sanoin, että vaikka minä olenkin yhteyshenkilö, niin isäni on kuitenkin se, joka tästä asiasta päättää. Ja kehotin soittamaan isälle. Soittivat ja niin äiti päätyi taas kerran päivystykseen nesteytettäväksi. Minä kyllä tiesin äidin hototahdon, kun oli jo kauan sitten siitä mulle kertonut, mutta koska mulla ei ollut mustaa valkoisella asiasta, niin tätä nesteytyshommaa jatkui sitten useamman kerran, kunnes lopulta joku päivystyksen lääkäri uskalsi tehdä saattohoitopäätöksen.
En katsonut siis tarpeelliseksi tuhlata lääkärin aikaa kuuntelemalla häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime vuonna mun piti tuurata työkaveria, että hän saa toimitettua iäkkään äitinsä lääkkeet sairaalaan. Luulin jo hetken, että mua narutetaan tekemään tuplavuoro turhaan, mutta niin se vaan oli että sairaalassa ei ole ihmiselle lääkkeitä. Työkaveria ajoi ensi 200km äitinsä asunnolle ja 80km siitä sairaalaan ja sitten siitä kotiin. Päivän reissu.
Eikö tuolla äidillä ollut yhtään ystävää/naapuria jota olisi voinut lääkkeet sairaalaan viedä.
Normaalisti lääkkeet annetaan aina sairaalan puolesta ja vain jos kyseessä on todella harvinainen tai erikoinen lääke sitä voidaan pyytää omaista tuomaan kotoa. Muuten sekin yritetään hankkia äkkiä sairaalan kautta. Ihan herää kysymys, että mihin sairaalaan lääkkeet on pitänyt viedä?
vai onko sinua sittenkin kusetettu.
Kyllä sairaalassa on ihmiselle lääke.
Todennäköisesti niillä ystävillä ja naapureilla ei ole hänen avaintaan eikä kenenkään kotiin saa murtautua. Työnantajat suhtautuvat hyvin nihkeästi, jos joku sanoo lähtevänsä päiväksi hoitamaan naapurin asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en minä ainakaan ole ollut tätieni kanssa missään tekemisissä yli 10 vuoteen.
Minä olen ollut yhteydessä viimeisen elossa olevan tätini kanssa yli 50 vuotta sitten. En pidä häntä kyllä vieraana itselleni, jollei sitten yli puoli vuosisataa olisi mahdollisesti vieraannuttanut. Hänen ainoaa poikaansa en ole koskaan nähnytkään enkä ole ollut mitenkään yhteyksissä.
-eri -
No aika erikoinen henkinen yhteys teillä on, jos se kestää puoli vuosisataa erillisyyttä ilman, että toinen tuntuu vieraalta. Minulla on vain yksi täti elossa, hän lakkasi pitämästä yhteyttä, kun äitini meni uusiin naimisiin isäni kuoltua. Äitini oli nuori leski ja meni naimisiin vuosia isän kuoleman kuoleman jälkeen, isän puolen suku lakkasi pitämästä yhteyttä myös meihin lapsiin. Olimme jo teini-iässä, eli jos yhteyttä olisi haluttu pitää, sen olisi voinut tehdä suoraan meihin, ei olisi tarvinnut äitiin pitää.
Välit serkkuihin katkesi siinä samalla lukuun ottamatta muutamaa, jonka kanssa olemme nyt aikuisina vähän väkinäisesti yrittäneet jotain yhteyttä pitää, somessa enimmäkseen ja pari vaivautunutta tapaamista on ollut.
Jos tätini jostain syystä saisi päähänsä laittaa minut huoltojoukkoihinsa, en lähtisi minäkään satojen kilometrien päähän mitään tavaroita kuskaamaan. Kyllä saisi serkkupoika hoitaa minunkin puolesta.
Omiin sisarukseni lapsiin olen pitänyt koko heidän lapsuutensa syvää yhteyttä ja pidän edelleen, kun ovat lähes kolmikymppisiä aikuisia. Se on aikuisen velvollisuus, jos haluaa, että nuoret edes tuntevat sukulaisensa.
Yllättävän moni aikuinen ei tuota viimeistä kappaletta tajua, vaan marisee, että miksi suvun nuoret ei pidä yhteyttä. Ihan kuin se olisi nuorten velvollisuus, eikä aikuisten. Kyllä se yhteys luodaan lapsena ja sitä täytyy aikuisen ruokkia olemalla ihminen, johon nuoret ja nuoret aikuiset haluaa pitää yhteyttä.
Ei ketään vanhempien sukulaista tarvitse hyysätä sen vuoksi, että hän on sukua vanhemmille, jos ei omassa elämässä ole tukevana, auttavana ja välittävänä aikuisena esiintynyt.
Missäs iässä se nuori sitten on sen ikäinen, että on itse velvollinen alkamaan pitämään yhteyttä niihin sukulaisiinsa? Jos ihminen on 20v pitääkö hänen alkaa pitämään yhteyttä suvun lapsiin. Vai missä iässä ihminen on niin vanha että sen täytyy alkaa pitämään yhteyttä nuorempiinsa??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en minä ainakaan ole ollut tätieni kanssa missään tekemisissä yli 10 vuoteen.
Minä olen ollut yhteydessä viimeisen elossa olevan tätini kanssa yli 50 vuotta sitten. En pidä häntä kyllä vieraana itselleni, jollei sitten yli puoli vuosisataa olisi mahdollisesti vieraannuttanut. Hänen ainoaa poikaansa en ole koskaan nähnytkään enkä ole ollut mitenkään yhteyksissä.
-eri -
No aika erikoinen henkinen yhteys teillä on, jos se kestää puoli vuosisataa erillisyyttä ilman, että toinen tuntuu vieraalta. Minulla on vain yksi täti elossa, hän lakkasi pitämästä yhteyttä, kun äitini meni uusiin naimisiin isäni kuoltua. Äitini oli nuori leski ja meni naimisiin vuosia isän kuoleman kuoleman jälkeen, isän puolen suku lakkasi pitämästä yhteyttä myös meihin lapsiin. Olimme jo teini-iässä, eli jos yhteyttä olisi haluttu pitää, sen olisi voinut tehdä suoraan meihin, ei olisi tarvinnut äitiin pitää.
Välit serkkuihin katkesi siinä samalla lukuun ottamatta muutamaa, jonka kanssa olemme nyt aikuisina vähän väkinäisesti yrittäneet jotain yhteyttä pitää, somessa enimmäkseen ja pari vaivautunutta tapaamista on ollut.
Jos tätini jostain syystä saisi päähänsä laittaa minut huoltojoukkoihinsa, en lähtisi minäkään satojen kilometrien päähän mitään tavaroita kuskaamaan. Kyllä saisi serkkupoika hoitaa minunkin puolesta.
Omiin sisarukseni lapsiin olen pitänyt koko heidän lapsuutensa syvää yhteyttä ja pidän edelleen, kun ovat lähes kolmikymppisiä aikuisia. Se on aikuisen velvollisuus, jos haluaa, että nuoret edes tuntevat sukulaisensa.
Yllättävän moni aikuinen ei tuota viimeistä kappaletta tajua, vaan marisee, että miksi suvun nuoret ei pidä yhteyttä. Ihan kuin se olisi nuorten velvollisuus, eikä aikuisten. Kyllä se yhteys luodaan lapsena ja sitä täytyy aikuisen ruokkia olemalla ihminen, johon nuoret ja nuoret aikuiset haluaa pitää yhteyttä.
Ei ketään vanhempien sukulaista tarvitse hyysätä sen vuoksi, että hän on sukua vanhemmille, jos ei omassa elämässä ole tukevana, auttavana ja välittävänä aikuisena esiintynyt.
Missäs iässä se nuori sitten on sen ikäinen, että on itse velvollinen alkamaan pitämään yhteyttä niihin sukulaisiinsa? Jos ihminen on 20v pitääkö hänen alkaa pitämään yhteyttä suvun lapsiin. Vai missä iässä ihminen on niin vanha että sen täytyy alkaa pitämään yhteyttä nuorempiinsa??
Aivan ja missä iässä sitä voi vielä odottaa, että muut sitä yhteyttä pitää ja missä iässä pitää itsekin alkaa pitämään yhteyttä. Ja kyllä sen nuorenkin pitää sitten jo täysi-ikäisenä alkaa niitä yhteyksiä pitämään niihin sukuun syntyviin uusiin ihmisiin. Tämän päivän nuori on huomisen keski-ikäinen tai jopa vanhus.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa se hoitavataho nimenomaan on se fysioterapeutti. Luurinlyömisestä korvaan ei tosin ole mitään hyötyä. Mutta niin ei tuskin ole tuossa tilanteessa tapahtunut kun se fysioterapeutti on ehtinyt selvityämmän asian noinkin perusteellisesti. Ehkä olisi kannattanut jo heti alussa sanoa että et hoida tädin asioita, kiitos ja hei.
No niinhän sanottiinkin ja luurin korvaan lyömiset on taas palstakeksintöjä. Täällä kun juttu alkaa heti elää omaa elämäänsä ja keksitään typeryyksiä. Tulee mukaan meilläkin mies-jutut ja kaikilla on sama kuin itsellä.
Itse en olisi kuunnellut niinkään kauan että fysioterapeutti olisi selvittänyt mitä pitäisi tehdä. Vain ystävälllisesti ilmoittanut että asia ei minulle kuulu.
Normikohtelias ihminen kuuntelee loppuun, mitä toisella on asiaa, jos kerran puhelimeen vastaa. Sitten sanoo, kuten ap teki, oman kantansa asiaan.
Ensinnäkin minusta ei ole kohteliasta käyttää kenenkään työaikaa turhaan. Kun joku soittaa ja kertoo että asia koskee henkilön x asiaa. Toiseksi minusta kohteliasta on kertoa että minä en hoida hänen asioitaan kuin kuunnella niitä terveysasioita yhtään pidempään.
Tämä ei tosiaan ole mikään yksiselitteinen asia. Äitini muistisairauden viimeisinä kuukausina mut merkittiin äidin tietoihin yhteyshenkilöksi ja isä oli edelleen äidin lähiomainen. Minut siksi, että entisenä sairaanhoitajana sekä isäni että siskoni katsoi parhaimmaksi, että mulle soitetaan, jos on jotain äidin vointiin liittyvää asiaa. Siis mieluummin minulle kuin kummallekaan heistä. Kuten muistisairauksissa usein loppuaikoina käy, vanhus ei enää syö eikä juo. Joten äiti oli sitten taas kerran kärrätty päivystykseen nesteytettäväksi ja sieltä siirretty akuuttipaikalle hoivakotiin. Ei äiti syönyt ja juonut sielläkään ja kun päivystyksessä annetun nesteytyksen vaikutus alkoi hävitä, äiti meni taas huonompaan kuntoon. Hoivakodista oli konsultoitu lääkäriä ja lääkäri sitten soitti mulle. Halusi mun mielipiteen, miten äitiä hoidetaan. Jo lääkärin ensimmäisestä lauseesta tiesin, mitä hän aikoo multa kysyä, joten keskeytin hänet ja sanoin, että vaikka minä olenkin yhteyshenkilö, niin isäni on kuitenkin se, joka tästä asiasta päättää. Ja kehotin soittamaan isälle. Soittivat ja niin äiti päätyi taas kerran päivystykseen nesteytettäväksi. Minä kyllä tiesin äidin hototahdon, kun oli jo kauan sitten siitä mulle kertonut, mutta koska mulla ei ollut mustaa valkoisella asiasta, niin tätä nesteytyshommaa jatkui sitten useamman kerran, kunnes lopulta joku päivystyksen lääkäri uskalsi tehdä saattohoitopäätöksen.
En katsonut siis tarpeelliseksi tuhlata lääkärin aikaa kuuntelemalla häntä.
Aloituksessa oli kai kyse tädistä jota aloittaja ei edes juurikaan tuntenut. Joten minusta kohteliasta olisi kertoa heti että hän ei hoida asiaa.
Ymmärrän hyvin että sinun äitisi tilanteessa toimittiin niin että sinä toimit yhteyshenkilönä. Ja todennäköisesti myös teit niin. Aloittajalla todennäköisesti ei edes ollut tarkoitus hoitaa mitään asioita edes yhteyshenkilön ominaisuudessa.
Se miten aloittaja on päätynyt yhteyshenkilöksi ei mun nähdäksseni täysin ole ketjussa selvinnyt. Ilmeisesti täti on tiedot antanut kysymättä toimikko aloittaja yhteyshenkilönä vai ei. Se ei kuitenkaan ole hänen vastuulla vaain tädillä on vastuu siitä mitä tietoja itsestään antaa. Viisainta ehkä olisi valita yhteyshenkilöksi sellainen henkilö joka yhteyshenkilönä haluaa toimia ja joka teitää asioistasi edes jotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime vuonna mun piti tuurata työkaveria, että hän saa toimitettua iäkkään äitinsä lääkkeet sairaalaan. Luulin jo hetken, että mua narutetaan tekemään tuplavuoro turhaan, mutta niin se vaan oli että sairaalassa ei ole ihmiselle lääkkeitä. Työkaveria ajoi ensi 200km äitinsä asunnolle ja 80km siitä sairaalaan ja sitten siitä kotiin. Päivän reissu.
Eikö tuolla äidillä ollut yhtään ystävää/naapuria jota olisi voinut lääkkeet sairaalaan viedä.
Normaalisti lääkkeet annetaan aina sairaalan puolesta ja vain jos kyseessä on todella harvinainen tai erikoinen lääke sitä voidaan pyytää omaista tuomaan kotoa. Muuten sekin yritetään hankkia äkkiä sairaalan kautta. Ihan herää kysymys, että mihin sairaalaan lääkkeet on pitänyt viedä?
vai onko sinua sittenkin kusetettu.
Kyllä sairaalassa on ihmiselle lääke.
Todennäköisesti niillä ystävillä ja naapureilla ei ole hänen avaintaan eikä kenenkään kotiin saa murtautua. Työnantajat suhtautuvat hyvin nihkeästi, jos joku sanoo lähtevänsä päiväksi hoitamaan naapurin asioita.
Kuten sanottua, lääkkeet tulee oikeastaan aina sairaalasta. Mikä lie harvinainen lääke sitten ollut tuossa käytössä, se ei viestistä selvinnyt, mutta muuten ei niitä lääkkeitä tarvitse kenenkään sinne sairaalalle kyyrätä. Siellä sairaanhoitaja jakaa lääkkeet, eikä niitä todellakaan jaeta potilaan omista lääkkeistä vaan sairaalan lääkevarastosta.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa se hoitavataho nimenomaan on se fysioterapeutti. Luurinlyömisestä korvaan ei tosin ole mitään hyötyä. Mutta niin ei tuskin ole tuossa tilanteessa tapahtunut kun se fysioterapeutti on ehtinyt selvityämmän asian noinkin perusteellisesti. Ehkä olisi kannattanut jo heti alussa sanoa että et hoida tädin asioita, kiitos ja hei.
No niinhän sanottiinkin ja luurin korvaan lyömiset on taas palstakeksintöjä. Täällä kun juttu alkaa heti elää omaa elämäänsä ja keksitään typeryyksiä. Tulee mukaan meilläkin mies-jutut ja kaikilla on sama kuin itsellä.
Itse en olisi kuunnellut niinkään kauan että fysioterapeutti olisi selvittänyt mitä pitäisi tehdä. Vain ystävälllisesti ilmoittanut että asia ei minulle kuulu.
Normikohtelias ihminen kuuntelee loppuun, mitä toisella on asiaa, jos kerran puhelimeen vastaa. Sitten sanoo, kuten ap teki, oman kantansa asiaan.
Ensinnäkin minusta ei ole kohteliasta käyttää kenenkään työaikaa turhaan. Kun joku soittaa ja kertoo että asia koskee henkilön x asiaa. Toiseksi minusta kohteliasta on kertoa että minä en hoida hänen asioitaan kuin kuunnella niitä terveysasioita yhtään pidempään.
Tämä ei tosiaan ole mikään yksiselitteinen asia. Äitini muistisairauden viimeisinä kuukausina mut merkittiin äidin tietoihin yhteyshenkilöksi ja isä oli edelleen äidin lähiomainen. Minut siksi, että entisenä sairaanhoitajana sekä isäni että siskoni katsoi parhaimmaksi, että mulle soitetaan, jos on jotain äidin vointiin liittyvää asiaa. Siis mieluummin minulle kuin kummallekaan heistä. Kuten muistisairauksissa usein loppuaikoina käy, vanhus ei enää syö eikä juo. Joten äiti oli sitten taas kerran kärrätty päivystykseen nesteytettäväksi ja sieltä siirretty akuuttipaikalle hoivakotiin. Ei äiti syönyt ja juonut sielläkään ja kun päivystyksessä annetun nesteytyksen vaikutus alkoi hävitä, äiti meni taas huonompaan kuntoon. Hoivakodista oli konsultoitu lääkäriä ja lääkäri sitten soitti mulle. Halusi mun mielipiteen, miten äitiä hoidetaan. Jo lääkärin ensimmäisestä lauseesta tiesin, mitä hän aikoo multa kysyä, joten keskeytin hänet ja sanoin, että vaikka minä olenkin yhteyshenkilö, niin isäni on kuitenkin se, joka tästä asiasta päättää. Ja kehotin soittamaan isälle. Soittivat ja niin äiti päätyi taas kerran päivystykseen nesteytettäväksi. Minä kyllä tiesin äidin hototahdon, kun oli jo kauan sitten siitä mulle kertonut, mutta koska mulla ei ollut mustaa valkoisella asiasta, niin tätä nesteytyshommaa jatkui sitten useamman kerran, kunnes lopulta joku päivystyksen lääkäri uskalsi tehdä saattohoitopäätöksen.
En katsonut siis tarpeelliseksi tuhlata lääkärin aikaa kuuntelemalla häntä.Aloituksessa oli kai kyse tädistä jota aloittaja ei edes juurikaan tuntenut. Joten minusta kohteliasta olisi kertoa heti että hän ei hoida asiaa.
Ymmärrän hyvin että sinun äitisi tilanteessa toimittiin niin että sinä toimit yhteyshenkilönä. Ja todennäköisesti myös teit niin. Aloittajalla todennäköisesti ei edes ollut tarkoitus hoitaa mitään asioita edes yhteyshenkilön ominaisuudessa.
Se miten aloittaja on päätynyt yhteyshenkilöksi ei mun nähdäksseni täysin ole ketjussa selvinnyt. Ilmeisesti täti on tiedot antanut kysymättä toimikko aloittaja yhteyshenkilönä vai ei. Se ei kuitenkaan ole hänen vastuulla vaain tädillä on vastuu siitä mitä tietoja itsestään antaa. Viisainta ehkä olisi valita yhteyshenkilöksi sellainen henkilö joka yhteyshenkilönä haluaa toimia ja joka teitää asioistasi edes jotakin.
Mä otinkin kommentillani kantaa siihen, pitääkö tuhlata soittajan (lääkäri, sairaanhoitaja, fyssari tms) aikaa kuuntelemalla vai voiko keskeyttää ja sanoa, että tämä asia ei koske minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime vuonna mun piti tuurata työkaveria, että hän saa toimitettua iäkkään äitinsä lääkkeet sairaalaan. Luulin jo hetken, että mua narutetaan tekemään tuplavuoro turhaan, mutta niin se vaan oli että sairaalassa ei ole ihmiselle lääkkeitä. Työkaveria ajoi ensi 200km äitinsä asunnolle ja 80km siitä sairaalaan ja sitten siitä kotiin. Päivän reissu.
Eikö tuolla äidillä ollut yhtään ystävää/naapuria jota olisi voinut lääkkeet sairaalaan viedä.
Normaalisti lääkkeet annetaan aina sairaalan puolesta ja vain jos kyseessä on todella harvinainen tai erikoinen lääke sitä voidaan pyytää omaista tuomaan kotoa. Muuten sekin yritetään hankkia äkkiä sairaalan kautta. Ihan herää kysymys, että mihin sairaalaan lääkkeet on pitänyt viedä?
vai onko sinua sittenkin kusetettu.
Kyllä sairaalassa on ihmiselle lääke.
Ennen oli, kun joka sairaalassa oli apteekki. Nyt ne on säästösyistä lopetettu. Miten siellä sairaalassa olisi jokaisen reseptin mukaista lääkettä? Kun minä poikkasin kinttuni ja olin sairaalassa, mies toi sinne ensimmäisenä kilpparilääkkeet, muiden asioiden mukana tosin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en minä ainakaan ole ollut tätieni kanssa missään tekemisissä yli 10 vuoteen.
Minä olen ollut yhteydessä viimeisen elossa olevan tätini kanssa yli 50 vuotta sitten. En pidä häntä kyllä vieraana itselleni, jollei sitten yli puoli vuosisataa olisi mahdollisesti vieraannuttanut. Hänen ainoaa poikaansa en ole koskaan nähnytkään enkä ole ollut mitenkään yhteyksissä.
-eri -
No aika erikoinen henkinen yhteys teillä on, jos se kestää puoli vuosisataa erillisyyttä ilman, että toinen tuntuu vieraalta. Minulla on vain yksi täti elossa, hän lakkasi pitämästä yhteyttä, kun äitini meni uusiin naimisiin isäni kuoltua. Äitini oli nuori leski ja meni naimisiin vuosia isän kuoleman kuoleman jälkeen, isän puolen suku lakkasi pitämästä yhteyttä myös meihin lapsiin. Olimme jo teini-iässä, eli jos yhteyttä olisi haluttu pitää, sen olisi voinut tehdä suoraan meihin, ei olisi tarvinnut äitiin pitää.
Välit serkkuihin katkesi siinä samalla lukuun ottamatta muutamaa, jonka kanssa olemme nyt aikuisina vähän väkinäisesti yrittäneet jotain yhteyttä pitää, somessa enimmäkseen ja pari vaivautunutta tapaamista on ollut.
Jos tätini jostain syystä saisi päähänsä laittaa minut huoltojoukkoihinsa, en lähtisi minäkään satojen kilometrien päähän mitään tavaroita kuskaamaan. Kyllä saisi serkkupoika hoitaa minunkin puolesta.
Omiin sisarukseni lapsiin olen pitänyt koko heidän lapsuutensa syvää yhteyttä ja pidän edelleen, kun ovat lähes kolmikymppisiä aikuisia. Se on aikuisen velvollisuus, jos haluaa, että nuoret edes tuntevat sukulaisensa.
Yllättävän moni aikuinen ei tuota viimeistä kappaletta tajua, vaan marisee, että miksi suvun nuoret ei pidä yhteyttä. Ihan kuin se olisi nuorten velvollisuus, eikä aikuisten. Kyllä se yhteys luodaan lapsena ja sitä täytyy aikuisen ruokkia olemalla ihminen, johon nuoret ja nuoret aikuiset haluaa pitää yhteyttä.
Ei ketään vanhempien sukulaista tarvitse hyysätä sen vuoksi, että hän on sukua vanhemmille, jos ei omassa elämässä ole tukevana, auttavana ja välittävänä aikuisena esiintynyt.
Missäs iässä se nuori sitten on sen ikäinen, että on itse velvollinen alkamaan pitämään yhteyttä niihin sukulaisiinsa? Jos ihminen on 20v pitääkö hänen alkaa pitämään yhteyttä suvun lapsiin. Vai missä iässä ihminen on niin vanha että sen täytyy alkaa pitämään yhteyttä nuorempiinsa??
Ei koskaan ole velvollinen. Kukaan ei koskaan ole velvollinen. Mutta jos vanhempi sukulainen toivoo, että nuorempi pitää yhteyttä, ei ole mitään muuta tietä kuin olla sen lapsen ja nuoren elämässä läsnä, kun hän kasvaa.
Parikymppinen pitänee yhteyttä suvun lapsiin, jos vanhempansa ovat mahdollistaneet sen. Se tapahtuu tutustumalla serkkuihin ja muuhun kaksikymppistä nuorempiin jo lapsena.
Eivät nämä tyhjästä synny, yhteydenpidot, siinä vaiheessa kun sukulainen on niin vanha, että alkaa kaivata apua ja sen vuoksi yhteyttä. Jos kaksikymppinen ei ole ollut missään tekemisissä niiden suvun lasten kanssa, tuskin hän tyhjästä alkaa yhteyttä pitämään. Ja sama sinne ylöspäin vanhempiin sukulaisiin.
On ihan kumma, että jotkut kuvittelevat, että jollain tittelillä, kuten täti, ostetaan nuorelle velvoitus pitää yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime vuonna mun piti tuurata työkaveria, että hän saa toimitettua iäkkään äitinsä lääkkeet sairaalaan. Luulin jo hetken, että mua narutetaan tekemään tuplavuoro turhaan, mutta niin se vaan oli että sairaalassa ei ole ihmiselle lääkkeitä. Työkaveria ajoi ensi 200km äitinsä asunnolle ja 80km siitä sairaalaan ja sitten siitä kotiin. Päivän reissu.
Eikö tuolla äidillä ollut yhtään ystävää/naapuria jota olisi voinut lääkkeet sairaalaan viedä.
Normaalisti lääkkeet annetaan aina sairaalan puolesta ja vain jos kyseessä on todella harvinainen tai erikoinen lääke sitä voidaan pyytää omaista tuomaan kotoa. Muuten sekin yritetään hankkia äkkiä sairaalan kautta. Ihan herää kysymys, että mihin sairaalaan lääkkeet on pitänyt viedä?
vai onko sinua sittenkin kusetettu.
Kyllä sairaalassa on ihmiselle lääke.
Ennen oli, kun joka sairaalassa oli apteekki. Nyt ne on säästösyistä lopetettu. Miten siellä sairaalassa olisi jokaisen reseptin mukaista lääkettä? Kun minä poikkasin kinttuni ja olin sairaalassa, mies toi sinne ensimmäisenä kilpparilääkkeet, muiden asioiden mukana tosin.
Kyllä sairaaloissa edelleen on apteekki. Tosin ne on apteekkitoiminta on sekä säästö että myös turvallisuus syistä keskitetty. Lähiterveyspalveluihin lääkkeet yleensä tilataan ja tuodaan isomman sairaalan sairaala-apteekista. Kuljetukset ja tilaukset tapahtuu arkisin joten joskus saattaa olla tilanne että jotakin lääkettä pyydetään tuomaan kotoa jos se vain on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en minä ainakaan ole ollut tätieni kanssa missään tekemisissä yli 10 vuoteen.
Minä olen ollut yhteydessä viimeisen elossa olevan tätini kanssa yli 50 vuotta sitten. En pidä häntä kyllä vieraana itselleni, jollei sitten yli puoli vuosisataa olisi mahdollisesti vieraannuttanut. Hänen ainoaa poikaansa en ole koskaan nähnytkään enkä ole ollut mitenkään yhteyksissä.
-eri -
No aika erikoinen henkinen yhteys teillä on, jos se kestää puoli vuosisataa erillisyyttä ilman, että toinen tuntuu vieraalta. Minulla on vain yksi täti elossa, hän lakkasi pitämästä yhteyttä, kun äitini meni uusiin naimisiin isäni kuoltua. Äitini oli nuori leski ja meni naimisiin vuosia isän kuoleman kuoleman jälkeen, isän puolen suku lakkasi pitämästä yhteyttä myös meihin lapsiin. Olimme jo teini-iässä, eli jos yhteyttä olisi haluttu pitää, sen olisi voinut tehdä suoraan meihin, ei olisi tarvinnut äitiin pitää.
Välit serkkuihin katkesi siinä samalla lukuun ottamatta muutamaa, jonka kanssa olemme nyt aikuisina vähän väkinäisesti yrittäneet jotain yhteyttä pitää, somessa enimmäkseen ja pari vaivautunutta tapaamista on ollut.
Jos tätini jostain syystä saisi päähänsä laittaa minut huoltojoukkoihinsa, en lähtisi minäkään satojen kilometrien päähän mitään tavaroita kuskaamaan. Kyllä saisi serkkupoika hoitaa minunkin puolesta.
Omiin sisarukseni lapsiin olen pitänyt koko heidän lapsuutensa syvää yhteyttä ja pidän edelleen, kun ovat lähes kolmikymppisiä aikuisia. Se on aikuisen velvollisuus, jos haluaa, että nuoret edes tuntevat sukulaisensa.
Yllättävän moni aikuinen ei tuota viimeistä kappaletta tajua, vaan marisee, että miksi suvun nuoret ei pidä yhteyttä. Ihan kuin se olisi nuorten velvollisuus, eikä aikuisten. Kyllä se yhteys luodaan lapsena ja sitä täytyy aikuisen ruokkia olemalla ihminen, johon nuoret ja nuoret aikuiset haluaa pitää yhteyttä.
Ei ketään vanhempien sukulaista tarvitse hyysätä sen vuoksi, että hän on sukua vanhemmille, jos ei omassa elämässä ole tukevana, auttavana ja välittävänä aikuisena esiintynyt.
Missäs iässä se nuori sitten on sen ikäinen, että on itse velvollinen alkamaan pitämään yhteyttä niihin sukulaisiinsa? Jos ihminen on 20v pitääkö hänen alkaa pitämään yhteyttä suvun lapsiin. Vai missä iässä ihminen on niin vanha että sen täytyy alkaa pitämään yhteyttä nuorempiinsa??
Aivan ja missä iässä sitä voi vielä odottaa, että muut sitä yhteyttä pitää ja missä iässä pitää itsekin alkaa pitämään yhteyttä. Ja kyllä sen nuorenkin pitää sitten jo täysi-ikäisenä alkaa niitä yhteyksiä pitämään niihin sukuun syntyviin uusiin ihmisiin. Tämän päivän nuori on huomisen keski-ikäinen tai jopa vanhus.
Tietysti. Juuri noin: vanhempi pitää lapsuuden ja teini-iän ajan yhteyttä, soittelee, laittaa wa-viestiä, tulee kutsuttuna synttäreille, kutsuu nuorta tapahtumiin ja vie elokuviin, syömään jne. Kiinnostuu lapsen ja nuoren elämästä. Silloin on luonnollista, että nuori aikuistuessaan siirtyy kaksisuuntaiseen yhteydenpitoon. Ja sama ihan kaikilla koskien itseään nuorempia, vanhemman henkilön vastuulla on, minkälainen suhde itseään nuorempiin sukulaisiin muodostuu. Iästä riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime vuonna mun piti tuurata työkaveria, että hän saa toimitettua iäkkään äitinsä lääkkeet sairaalaan. Luulin jo hetken, että mua narutetaan tekemään tuplavuoro turhaan, mutta niin se vaan oli että sairaalassa ei ole ihmiselle lääkkeitä. Työkaveria ajoi ensi 200km äitinsä asunnolle ja 80km siitä sairaalaan ja sitten siitä kotiin. Päivän reissu.
Eikö tuolla äidillä ollut yhtään ystävää/naapuria jota olisi voinut lääkkeet sairaalaan viedä.
Normaalisti lääkkeet annetaan aina sairaalan puolesta ja vain jos kyseessä on todella harvinainen tai erikoinen lääke sitä voidaan pyytää omaista tuomaan kotoa. Muuten sekin yritetään hankkia äkkiä sairaalan kautta. Ihan herää kysymys, että mihin sairaalaan lääkkeet on pitänyt viedä?
vai onko sinua sittenkin kusetettu.
Kyllä sairaalassa on ihmiselle lääke.
Ennen oli, kun joka sairaalassa oli apteekki. Nyt ne on säästösyistä lopetettu. Miten siellä sairaalassa olisi jokaisen reseptin mukaista lääkettä? Kun minä poikkasin kinttuni ja olin sairaalassa, mies toi sinne ensimmäisenä kilpparilääkkeet, muiden asioiden mukana tosin.
Kyllä sairaaloissa edelleen on apteekki. Tosin ne on apteekkitoiminta on sekä säästö että myös turvallisuus syistä keskitetty. Lähiterveyspalveluihin lääkkeet yleensä tilataan ja tuodaan isomman sairaalan sairaala-apteekista. Kuljetukset ja tilaukset tapahtuu arkisin joten joskus saattaa olla tilanne että jotakin lääkettä pyydetään tuomaan kotoa jos se vain on mahdollista.
Ei sairaalan apteekit ala mitään annostuksia juurikin tavallisissa kortisoni-, verenpaine-, kilpparilääkkeissä jne annostelemaan, vaan käsketään tuoda ensisijaisesti kotoa. Jos ei todellakaan onnistu ja henki on kyseessä, voi jotain sairaalasta saadakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime vuonna mun piti tuurata työkaveria, että hän saa toimitettua iäkkään äitinsä lääkkeet sairaalaan. Luulin jo hetken, että mua narutetaan tekemään tuplavuoro turhaan, mutta niin se vaan oli että sairaalassa ei ole ihmiselle lääkkeitä. Työkaveria ajoi ensi 200km äitinsä asunnolle ja 80km siitä sairaalaan ja sitten siitä kotiin. Päivän reissu.
Eikö tuolla äidillä ollut yhtään ystävää/naapuria jota olisi voinut lääkkeet sairaalaan viedä.
Normaalisti lääkkeet annetaan aina sairaalan puolesta ja vain jos kyseessä on todella harvinainen tai erikoinen lääke sitä voidaan pyytää omaista tuomaan kotoa. Muuten sekin yritetään hankkia äkkiä sairaalan kautta. Ihan herää kysymys, että mihin sairaalaan lääkkeet on pitänyt viedä?
vai onko sinua sittenkin kusetettu.
Kyllä sairaalassa on ihmiselle lääke.
Ennen oli, kun joka sairaalassa oli apteekki. Nyt ne on säästösyistä lopetettu. Miten siellä sairaalassa olisi jokaisen reseptin mukaista lääkettä? Kun minä poikkasin kinttuni ja olin sairaalassa, mies toi sinne ensimmäisenä kilpparilääkkeet, muiden asioiden mukana tosin.
Kyllä sairaaloissa edelleen on apteekki. Tosin ne on apteekkitoiminta on sekä säästö että myös turvallisuus syistä keskitetty. Lähiterveyspalveluihin lääkkeet yleensä tilataan ja tuodaan isomman sairaalan sairaala-apteekista. Kuljetukset ja tilaukset tapahtuu arkisin joten joskus saattaa olla tilanne että jotakin lääkettä pyydetään tuomaan kotoa jos se vain on mahdollista.
Ei sairaalan apteekit ala mitään annostuksia juurikin tavallisissa kortisoni-, verenpaine-, kilpparilääkkeissä jne annostelemaan, vaan käsketään tuoda ensisijaisesti kotoa. Jos ei todellakaan onnistu ja henki on kyseessä, voi jotain sairaalasta saadakin.
Jos henki on kyseessä mutta ei olla palliatiivisen hoidon vaiheessa ei edes olla siellä lähiterveyspalveluiden vuodrosastolla. Erikoissairaanhoidossa apteekki on sairraalassa ja viikonloppuisin vähintään päivystysvarasto käytössä. Toki välillä etsitään lääkkeitä myös muiden osastojen lääkevarastoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän paljon kuuluu omaisten vastuulle. Meillä kyllä nuo apuvälineet tuli samalla taksilla kotiin, millä omainenkin. Olin vastassa ja vietin sen päivän ja yön omaisen luona ja opettelimme käyttämään apuvälineitä.
Sitten järjestelin ruokahuollon, siivouksen, laskujenmaksun ja ties mitä muuta. En siis ollut omaishoitaja tai edunvalvoja. Olin vain kontaktihenkilö, kun muut kontaktihenkilöt olivat jo kuolleet.
Kun omaiseni sitten parin viikon päästä tästä kotiutuksesta kuoli, alkoi ne oikeat ongelmat. Apuvälineet piti palauttaa. Minulla ei ole autoa. Miten palautan ison sairaalasängyn ja peräkärryllisen muita apuvälineitä. Jouduin vuokraamaan auton, peräkärryn ja kuljettajan. Raahaamaan apuvälineet palautuspisteeseen. Sitten alkoi hautajaisten suunnittelu ja perunkirjoitus.
Kyllä sängyt yleensä kuljetetaan lainaamon puolesta, ainakin meidän sairaanhoitopiirissä. Ehkä käytäntö sitten voi olla eri jossain muualla, mutta veikkaan, ettei suurin osa ihmisistä pysty kuljettelemaan sairaalasänkyjä omilla autoillaan. Pienemmät apuvälineet joutuu yleensä kuskailemaan itse.
Sängyssähän on renkaat. Sänky vaan auton peräkoukkuun kiinni, jarrut auki ja baanalle!
Vierailija kirjoitti:
Eipä itseäni ole kukaan hoitamassa. Toisaalta tuskin elänkään vanhaksi syistä x,y ja z. En ole itselleni mitään tekemässä, vaikka se ehkä olisikin helpotus tahoille a,b ja c. Kärsin jo nyt keski-ikäisenä monista ongelmista, enkä ole saanut tarvitsemaani apua. Elämäni on ollut vaikea. Se, että yhtään kukaan ei saa tarvitsemaansa apua on kieltämättä ollut järkytys. Vielä järkyttävämpää on se, että vaikka en saa apua edes omiin ongelmiini, enkä pysty huolehtimaan edes itsestäni niin silti vaan pitäisi toimia 24/7 palvelijana vanhalle, sairaalle ja vihaiselle vanhemmalle, joka aloitti tämänkin päivän huutamalla ties mistä. Vanhukset vaativat jonkun toisen uhraamista itsensä takia ja vielä pahempaa kun yhteiskunta vaatii tätä. Usein sitä miettii, että kenen annetaan selviytyä ja kenen ei, ilmeisesti vanhukset ovat ne tärkeimmät ja liian usein keski-ikäiset naiset ovat ne, jotka ollaan valmiita uhraamaan muiden edessä. Keski-ikäisten naisten hyvinvoinnista ei välitetä.
Aivan näin. Mitä keski-ikäisistä naisista on hyötyä? Emme tee enää lapsia joten joutavia ollaan vanhuksia hoitamaan. Mitä muuta virkaa meillä on?
Painukaa helvetin esikartanoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en minä ainakaan ole ollut tätieni kanssa missään tekemisissä yli 10 vuoteen.
Eivät he kai silti vieraiksi ole muuttuneet? Samaa sukua olette edelleen. Vieras on henkilö jota ei tunne.
Mulla on 4 veljeä ja 7 lasta, joille olen täti. Koska ei olla veljien kanssa missään tekemisissä eikä lasten niin miten ihmeessä pitäisi olla sen takia kenenkään huoltaja tai huolehdittava? Ei tarvitse todellakaan. Kyseessä ei ole lähisuku. Joka koostuu yleensä omista vanhemmista tai lapsista, puolisosta tai kumppanista.
Se on jännä, että itse en ole löytänyt oikein mitään paikkaa (esim. Omakanta tms.), jossa voisin poistaa exäni lähiomaisena toimimisesta. Ilmeisesti pitäisi soittaa ajanvaraukseen ja ilmoittaa tämä asia. Joka ikinen kerta, kun asioin muuten terveydenhuollossa, kysytään onko osoitetiedot samat, puhelinnumero sama, mutta ikinä ei mitään lähiomaisesta. Ja tuonne voisi kai nimetä lähiomaiseksi vaikka Alexander Stubbin. Ainakin silloin kun itse työskentelin julkisella puolella, riitti pelkkä puhelinnumero lähiomaiselle, ei tarvinnut hänen hetua laittaa järjestelmään. On tuokin aika ontuva systeemi, jos lähiomaiseksi ilmoitetulta ei varmisteta, onko hän todella lähiomainen.
Alue: Aihe vapaa
Ensinnäkin minusta ei ole kohteliasta käyttää kenenkään työaikaa turhaan. Kun joku soittaa ja kertoo että asia koskee henkilön x asiaa. Toiseksi minusta kohteliasta on kertoa että minä en hoida hänen asioitaan kuin kuunnella niitä terveysasioita yhtään pidempään.