Omaisten velvollisuudet liittyen vanhuksiin?
Sain puhelun liittyen tätiini. Hän on 87v ja kaaduttuaan hän on ollut leikkauksessa ja sen jälkeen siirtymässä ainakin toipumisen ajaksi palveluasumiseen. Kuulin nämä asiat fysioterapeutilta, joka soitti. Kun ihmettelin, onko hänellä lupa kertoa tätini terveystietoja minulle, hän sanoi minun olevan tätini kontaktihenkilönä terveystiedoissa. Ja hänen puhelunsa koski sitä, että omaisen velvollisuus on hakea tädille suunnitellut apuvälineet apuvälinelainaamosta ja viedä ne tädin asumisyksikköön ennen päivä x, jolloin hän tulee opastamaan tätiä niiden käytössä. Kerroin, että.olen kuullut tädistä viimeksi 7kk sitten, asun 250km päässä ja minulla ei ole aikomusta kuljetella apuvälineitä. Fysioterapeutti pahoitteli, että apuvälineiden noudot ja palautukset eivät kuulu fysioterapeutin, vaan omaisten vastuulle. Toistin, että en aio mitään noutaa ja haluan että tietoni poistetaan tädin terveystiedoista. Fysioterapeutti pahoitteli, että hän ei voi tehdä muutosta ja kysyi, että perutaanko fysioterapiakäynti tädin luo. Sanoin, että en aio kommentoida mitenkään etäisen tätini terveysasioita ja päätin puhelun.
Haluaisin kuulla, mitä kaikkea muuta voi kuulua "omaisen" vastuulle? Olin tästä aivan ällikällä lyöty ja pelkään, että pian tulee lisää yhteydenottoja.
Kommentit (254)
Perintö kyllä varmaan sitten kelpaa sulle. Toivottavasti tätisi testamenttaa perintönsä jollekin järjestölle.
Vierailija kirjoitti:

Mieheni sai juuri 800 000€:n perinnön, joten eiköhän se (ja ne perintöverot) riitä.
Vierailija kirjoitti:
Perintö kyllä varmaan sitten kelpaa sulle. Toivottavasti tätisi testamenttaa perintönsä jollekin järjestölle.
Eihän ap peri tätiään. Paitsi jos täti on tehnyt testamentin, jossa ap saa jotain.
Oikeastiko joku edellyttää että toiselta paikkakunnalta satojen kilometrien päästä kaukainen omainen matkustaisi tädin paikkakunnalle ja hakisi hänelle apuvälineet lainaamosta. Ensinnäkin apuvälinelainaamot ovat auki rajoitetusti , jotkut vain kerran viikossa ja joihinkin pitää varata aika etukäteen. Kunhan ensin saa puhelimella yhteyden sinne, kun niissäkin on takaisinsoittosysteemit nykyisin. Lainaamossakin pitää tietää tarkalleen mitä hakee, minkälainen rolla ja WC- korottaja esimerkiksi, niitäkin on erilaisia ja korkuisia. eiköhän se fyssari osaa ne parhaiten valita.
Vierailija kirjoitti:
Perintö kyllä varmaan sitten kelpaa sulle. Toivottavasti tätisi testamenttaa perintönsä jollekin järjestölle.
Olen samaa mieltä jonkun edellisen kanssa, aikuisten velvollisuus pitää suvun lapsiin yhteyttä, eikä millään perinnöllä kiristäen, vaan koska haluaa yhteyden. Jos ei halua, perintö menee heille, joille se lain mukaan kuuluu, ellei tässäkään ole pitänyt asioistaan huolta, eli testamentannut jollekin, kelle haluaa.
Ihan outoa tämä perinnöstä uliseminen aina, hoitakaa asianne eläessänne, että ei tarvitse harmitella etukäteen, kuka teiltä perintöä saa. Rintaperillinen saa osansa aina, mutta muutoin antakaa järjestöille, niillä on nyt tiukkaa.
Tämä on hieman erilainen tapaus, mutta tuli mieleeni tästä:
Tätini oli saanut soiton jostain itärajan kunnasta sosiaalitoimesta. Sieltä oli kerrottu, että tädin veljen (joka on kuollut) poika oli menehtynyt. Kuolinsyytä ei toki oltu kerrottu. Virkailija oli todennut, että tätini pitäisi tulla ja siivota pojan vuokra-asunto ja eritoten tyhjentää jääkaappi pikaisesti, etteivät ruuat mätäne ja levitä hajuja. Tätini on hieman yli 80, joten hänellä ei varsinaisesti pääkaupunkiseudulta ollut halua lähteä itärajalle siivoamaan tuikituntemattoman ihmisen huushollia. Hän kertoi, ettei ollut koskaan tavannut tätä poikaa, koska poika oli aikanaan otettu huostaan.
Hän kieltäytyi kunniasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta ei voi hoitaa kaikkea. Jos ei mikään kiinnosta, niin hae täti edunvalvontaan. Hän voi sitten palkata tätisi rahoilla yksityisen tahon hoitamaan nämä asiat.
Omaisen tekemä työ tulee lisääntymään. Yt neuvottelujen myötä yhä huonokuntoisemmat kotitutetaan sairaalasta ja kotihoidon kriteerit nousee.
Tätisi on ilmoittanut sinut lähiomaiseksi. Se ei ole fysioterapeutin vika.
No ei kai ketään voi pakottaa jonkun sukulaisen asioita hoitamaan jos ei halua??
Ei voi, mutta turha siitä on syyttömälle fysioterapeutille avautua ja luuria laittaa korvaan. Kannattaa olla yhteydessä hoitavaan tahoon, muuten puhelut tulee lisimään.
Fysioterapeutti on ehkä syytön tässä kohtaa, mutta pitäähän se nyt jollekin työntekijälle selvitä ettei tädillä ole mitään asioita hoitavaa omaista ja voi tehdä vaikka kuntaan huoli-ilmoituksen että sellainen henkilö löytyy. Se 250km päässä asuva kontakti voi olla köyhä, ilman mitään kulkuneuvoja tai sitten vuorotyössä tai muuten vain oma kiireinen elämä. Ei tuosta vain lähdetä ajelemaan pitkiä matkoja kun on muita elämän velvollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Olin ystävällinen, mutta selkeä puhelussa ja pahoittelin, että emme voi auttaa toisiamme enempää asian suhteen. En tiedä, miksi tädin poika ei ole tädin terveystiedoissa yhteyshenkilönä. Yritin etsiä hyvinvointialueen sivuilta lomaketta, jolla voi poistaa itsensä toisen ihmisen terveystiedoista. En löytänyt sellaista. Alan ymmärtää, miksi sellaista ei laiteta tarjolle. Löysin huoli-ilmoituksen, joten täytin sen ja avasin tilanteen avoimeen tekstikenttään.
Ap
Varha yritti saada minut erään kaukaisen sukulaisen omaishoitajaksi, aloittamalla tehän olette sen ja sen omaishoitaja, kun ilmoitin etten ole tuli surullista tarinaa vanhemman henkilön yksinäisyydestä.
Ilmoitin etten edelleenkään ole omaishoitaja. Valittivat että henkilön lapset ovat kieltäytyneet ja minun serkkuna ja naisena todettiin olevan sopiva henkilö. Olivat aiis todenneet sen ihan itse.
Ilmoitin vielä kerran etten ole omaishoitaja nyt enkä koskaan ja suljin äkkiä puhelimen.
Vierailija kirjoitti:
Minä ottaisin yhteyttä hyvinvointialueen tietosuojavastaavaan selvittääkseni asiaa. Mikään taho ei kuitenkaan ole toimittanut tietosuojaselostettaan viimeistään silloin, kun on lähetetty sähköpostia tai soitettu puhelimella.
Jos fysioterapeutti on väärentänyt johonkin tiedon, että lähiomaiseen on oltu onnistuneesti yhteydessä, niin siinä olisi jotakin korjattavaa.
Herra isä :D Fysioterapeutistako täällä tehdään roistoa ja konnaa ja vain sen takia, että on toiminut ihan sääntöjen mukaan ja soittanut numeroon, joka on merkitty potilaan tietoihin?
Eipä olisi tullut mieleenkään, kun itse on ollut omaisiin yhteydessä, että siinä olisi jotkakin väärää. Ihminen/potilas kun saa itse määrätä sen, kuka siellä yhteystiedoissa on lähiomaiseksi merkitty, eli siksi henkilöksi johon otetaan yhteyttä, jos tarve niin vaatii.
Ja miksi fyssari kirjoittaisi tietoihin mitään mikä ei ole totta. Eikä niihin tuollaisia höpötellä, että on "oltu onnistuneesti yhteydessä" :D
Sinne on tietenkin kirjattu, että lähiomaiseksi merkitty henkilö ei halua hoitaa potilaan asioita. Ei muuta, koska eihän se ole fyssarin ongelma, jos joku ei halua niitä hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin ystävällinen, mutta selkeä puhelussa ja pahoittelin, että emme voi auttaa toisiamme enempää asian suhteen. En tiedä, miksi tädin poika ei ole tädin terveystiedoissa yhteyshenkilönä. Yritin etsiä hyvinvointialueen sivuilta lomaketta, jolla voi poistaa itsensä toisen ihmisen terveystiedoista. En löytänyt sellaista. Alan ymmärtää, miksi sellaista ei laiteta tarjolle. Löysin huoli-ilmoituksen, joten täytin sen ja avasin tilanteen avoimeen tekstikenttään.
Ap
Varha yritti saada minut erään kaukaisen sukulaisen omaishoitajaksi, aloittamalla tehän olette sen ja sen omaishoitaja, kun ilmoitin etten ole tuli surullista tarinaa vanhemman henkilön yksinäisyydestä.
Ilmoitin etten edelleenkään ole omaishoitaja. Valittivat että henkilön lapset ovat kieltäytyneet ja minun serkkuna ja naisena todettiin olevan sopiva henkilö. Olivat aiis todenneet sen ihan itse.
Ilmoitin vielä kerran etten ole omaishoitaja nyt enkä koskaan ja suljin äkkiä puhelimen.
Onpas outoa. Varha ei todellakaan etsi tai yritä rekrytoida sukulaisia omaishoitajiksi. Siihen ei resurssit riitä. Kyllä omaisen pitää itse ilmoittaa, että sellaiseksi haluaa.

Varhasta en tiedä, mutta VaKen palvelutarpeenohjaaja kyllä yritti houkutella mua muistisairaan äitini omaishoitajaksi. En suostunut, koska olin vielä työelämässäkin.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hieman erilainen tapaus, mutta tuli mieleeni tästä:
Tätini oli saanut soiton jostain itärajan kunnasta sosiaalitoimesta. Sieltä oli kerrottu, että tädin veljen (joka on kuollut) poika oli menehtynyt. Kuolinsyytä ei toki oltu kerrottu. Virkailija oli todennut, että tätini pitäisi tulla ja siivota pojan vuokra-asunto ja eritoten tyhjentää jääkaappi pikaisesti, etteivät ruuat mätäne ja levitä hajuja. Tätini on hieman yli 80, joten hänellä ei varsinaisesti pääkaupunkiseudulta ollut halua lähteä itärajalle siivoamaan tuikituntemattoman ihmisen huushollia. Hän kertoi, ettei ollut koskaan tavannut tätä poikaa, koska poika oli aikanaan otettu huostaan.
Hän kieltäytyi kunniasta.
Eihän tuossa ole mitään outoa. Noihan sitä toimitaan. Jos taas tehtäisiin niin, että omaisiin ei oltaisiin ollenkaan yhteydessä ja sitten vaan jostain vuosien saatossa selviäisi, että ihminen on kuollut, eikä omaisille ole kerrottu mitään niin sitä vasta poru nousisi. Tekeepä viranomainen miten vaan aina näköjään tulee sanomista.
Kun eihän ne siellä sosiaalitoimessa voi tietää, onko sukulaiset väleissä vai ei.
Ja on ihan normaalia myös se, että omainen kieltäytyy kunniasta siivot toisen sotkut.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Kyllähän ne soittaa ja kysyy, koska jos noin ei tehtäisi sitten ihmiset valittaisi, että eivät edes kysyneet ja jos olisin tiennyt niin olisin alkanut omaishoitajaksi tai henkilöksi joka hoitaa esim raha-asiat. Mutta ei niihin ole pakko kenenkään suostua ja asia on sillä selvä.

Niin, jäi sanomatta että tällä pojalla oli äiti elossa, vieläpä samalla paikkakunnallakin. Hän oli kuulemma kieltäytynyt hommasta.
En kyllä itse pitäisi ihan normaalina, että sossu alkaa selvittelemään sukulaisuussuhteita. Antaahan se jo vähän kuvaa tilanteesta, että poika oli lapsena huostaanotettu laitokseen.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin ystävällinen, mutta selkeä puhelussa ja pahoittelin, että emme voi auttaa toisiamme enempää asian suhteen. En tiedä, miksi tädin poika ei ole tädin terveystiedoissa yhteyshenkilönä. Yritin etsiä hyvinvointialueen sivuilta lomaketta, jolla voi poistaa itsensä toisen ihmisen terveystiedoista. En löytänyt sellaista. Alan ymmärtää, miksi sellaista ei laiteta tarjolle. Löysin huoli-ilmoituksen, joten täytin sen ja avasin tilanteen avoimeen tekstikenttään.
Ap
Varha yritti saada minut erään kaukaisen sukulaisen omaishoitajaksi, aloittamalla tehän olette sen ja sen omaishoitaja, kun ilmoitin etten ole tuli surullista tarinaa vanhemman henkilön yksinäisyydestä.
Ilmoitin etten edelleenkään ole omaishoitaja. Valittivat että henkilön lapset ovat kieltäytyneet ja minun serkkuna ja naisena todettiin olevan sopiva henkilö. Olivat aiis todenneet sen ihan itse.
Ilmoitin vielä kerran etten ole omaishoitaja nyt enkä koskaan ja suljin äkkiä puhelimen.
Onpas outoa. Varha ei todellakaan etsi tai yritä rekrytoida sukulaisia omaishoitajiksi. Siihen ei resurssit riitä. Kyllä omaisen pitää itse ilmoittaa, että sellaiseksi haluaa.
Varhasta en tiedä, mutta VaKen palvelutarpeenohjaaja kyllä yritti houkutella mua muistisairaan äitini omaishoitajaksi. En suostunut, koska olin vielä työelämässäkin.
Kyllähän ne soittaa ja kysyy, koska jos noin ei tehtäisi sitten ihmiset valittaisi, että eivät edes kysyneet ja jos olisin tiennyt niin olisin alkanut omaishoitajaksi tai henkilöksi joka hoitaa esim raha-asiat. Mutta ei niihin ole pakko kenenkään suostua ja asia on sillä selvä.
Toki noin, mutta kysyminen - johon voi vastata vain kyllä tai ei - on kuitenkin vähän eri asia kuin yrittää houkutella. Mun siskolta taas eivät edes kysyneet.
Monut oli Varhassa merkitty halukkaaksi omaisoitajaksi sukulaiselle. Itseltäni ei kysytty mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hieman erilainen tapaus, mutta tuli mieleeni tästä:
Tätini oli saanut soiton jostain itärajan kunnasta sosiaalitoimesta. Sieltä oli kerrottu, että tädin veljen (joka on kuollut) poika oli menehtynyt. Kuolinsyytä ei toki oltu kerrottu. Virkailija oli todennut, että tätini pitäisi tulla ja siivota pojan vuokra-asunto ja eritoten tyhjentää jääkaappi pikaisesti, etteivät ruuat mätäne ja levitä hajuja. Tätini on hieman yli 80, joten hänellä ei varsinaisesti pääkaupunkiseudulta ollut halua lähteä itärajalle siivoamaan tuikituntemattoman ihmisen huushollia. Hän kertoi, ettei ollut koskaan tavannut tätä poikaa, koska poika oli aikanaan otettu huostaan.
Hän kieltäytyi kunniasta.
Eihän tuossa ole mitään outoa. Noihan sitä toimitaan. Jos taas tehtäisiin niin, että omaisiin ei oltaisiin ollenkaan yhteydessä ja sitten vaan jostain vuosien saatossa selviäisi, että ihminen on kuollut, eikä omaisille ole kerrottu mitään niin sitä vasta poru nousisi. Tekeepä viranomainen miten vaan aina näköjään tulee sanomista.
Kun eihän ne siellä sosiaalitoimessa voi tietää, onko sukulaiset väleissä vai ei.
Ja on ihan normaalia myös se, että omainen kieltäytyy kunniasta siivot toisen sotkut.
Olen eri kuin kenelle vastasit. Mut eikö siellä sosiaalitäti oo yhtään aatellu ton tädin ikää ja asuinpaikkaa. Ei kai kukaan yheksääkymmentä käyvä ihminen lähe johonkin satojen kilsojen päähän siivoon jonkun jääkaappia. :D Sen ikäset tarvii yleensä ite apua jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa kertoa omaa tarinaani pitkästi, mutta kerrottakoot lyhyesti, että olen itse joutunut tahtomattani vanhempani kotiorjaksi. Välimme ovat huonot ja olen itse mielenterveysongelmista mm. kova ahdistus ja sosiaalisten tilanteiden pelko kärsivä köyhä työtön ja yritän saada virallisen diagnoosin autismista. En pysty huolehtimaan edes itsestäni, mutta niin vaan joudun huolehtimaan vihaamastani vanhasta, sairaasta ja vihaisesta ihmisestä. Tilanteesta tietää moni taho ja olen yrittänyt hakea apua, mutta mitään käytännön apua tai parannusta ei ole luvassa.
Ei ole mikään pakko.
Ei kukaan joudu tahtomattaan tuollaiseen tilanteeseen. Vedä rajat ja huolehdi itsestäsi. Sano ettei sinusta ole huolehtimaan vanhemmistasi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti saat vanhana samanlaisen kohtelun.
KarmaKylläpä olet tyhmä!
No ei välttämättä tyhmä. Voidaan ajatella, että tuo "karma" on sama asia, kun se vanha suomalinen sananlasku: Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.
Eli, jos et itse piittaa mistään/kenestäkään, ei kukaan välitä sinusta. Ja näinhän se monesti menee, ihmiset kaikkoaa kylmän ihmisen läheltä.