Kumpi on pahempi tunne: lapsettomuuden katuminen vai lapsien katuminen?

Vierailija kirjoitti:

Mahdoton kysymys. Koska kyse on aina yhden henkilön subjektiivisesta tunteesta, hän ei voi vastata molempien vaihtoehtojen osalta. Kukin voi tietää vain sen, millaisen tunteen oma valinta (lapsia vai ei lapsia) itselle aiheutti.

Mutta eikö yleisesti sanotaan, että enemmän ihmiset katuvat tekemättä jättämisiä kuin tehtyjä asioita.

Maailman typerin sanonta. Ihmiset eivät kadu sitä mitä jättivät tekemättä harkittuaan asiaan. Ihmiset katuvat sitä mitä jättivät tekemättä kuviltujen pelkojen takia. Tuskin kukaan on katunut ettei hypännyt tuntemattomaan veteen pää edeltä. Enkä usko, että kukaan neliraajahalvaantunut on sitä mieltä, että hyvä kun uskalsi hypätä, että olisi jäänyt kaduttamaan, jos olisi jättänyt tekemättä.

Eniten ihmiset katuvat tekojaan. Toiseksi turhia pelkojaan. Harkittuja päätöksiä vain harvoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisin, että lapsettomuuden katuminen olisi pahempi tunne, koska jossain vaiheessa sitä tilannetta ei voi enää korjata. Toisaalta kuvittelisi, että ei ole kauhean yleistä katua lapsettomuutta koska miksipä sitä olisi tahallisesti lapseton, jossei siitä elämästä tykkäisi.

 

Lasten katuminen taas on tilapäistä, koska hetkenhän he vain tossa pyörivät, ehkä parikymmentävuotta ja sitten ovat jo aikuisia ja täysin itsenäisiä toimijoita.

 

 

Lapset ovat sinun lapsiasi koko elämänsä ajan. Ei aikuistuminen heitä poista. 

Heistä tulee itsenisiä olentoja joista kyllä pitää päästää irti. Vaikea uskoa, että kukaan vanhempi siinävaiheessa miettii, että hitsi kun tuli tehtyä toi lapsi, harmi kun se nyt tuolla elää omaa elämäänsä. 

 

Enempi katumuksen tunteet lastenteosta varmaankin ajoittuvat lapsen varhaislapsuuteen ja teini-ikään ja koskevat sitä elämän vaivalloisuutta ja sitovuutta.

Ei aina tule. Lapsi voi olla vaikeasti vammainen, joka ei koskaan kykene elämään itsenäistä elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen biologinen tarkoitus on lisääntyä. Myöskään en tunne yhtään ihmistä joka ei sanoisi että lasten saaminen ja heidän lapsuus on elämän parasta aikaa. Tutkimuksenkin mukaan lapsia saaneet ovat saman ikäisiin verrokkiryhmiin verrattuna onnellisempia.

Minunkin mielestäni lapsia tulee hankkia vain heidän, jotka ovat hyvinvoivia ja onnellisia ihmisiä ja joilla tämän tähden on hyvää jaettavaa lapsilleen, aineellista ja aineetonta.

Ei se niin päin mene, että kunhan vain hankit lapsen niin velatkin muuttuvat saataviksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahdoton kysymys. Koska kyse on aina yhden henkilön subjektiivisesta tunteesta, hän ei voi vastata molempien vaihtoehtojen osalta. Kukin voi tietää vain sen, millaisen tunteen oma valinta (lapsia vai ei lapsia) itselle aiheutti.

Mutta eikö yleisesti sanotaan, että enemmän ihmiset katuvat tekemättä jättämisiä kuin tehtyjä asioita.

Maailman typerin sanonta. Ihmiset eivät kadu sitä mitä jättivät tekemättä harkittuaan asiaan. Ihmiset katuvat sitä mitä jättivät tekemättä kuviltujen pelkojen takia. Tuskin kukaan on katunut ettei hypännyt tuntemattomaan veteen pää edeltä. Enkä usko, että kukaan neliraajahalvaantunut on sitä mieltä, että hyvä kun uskalsi hypätä, että olisi jäänyt kaduttamaan, jos olisi jättänyt tekemättä.

 

Eniten ihmiset katuvat tekojaan. Toiseksi turhia pelkojaan. Harkittuja päätöksiä vain harvoin. 

Ihan hyvin voi katua harkittujakin päätöksiä, koska aina se harkintakaan ei takaa mitään. Päätökset tehdään senhetkisten tietojen valossa, ja tiedot saattavat päivittyyä oleellisesti jo seuraavana päivänä. Voit tehdä talokaupat, jotka sittemmin osoittautuvat isoksi virheeksi, ja vieläpä niin, että se unelmien koti olisi tullut myyntiin kauppakirjan allekirjoitusta seuraavana päivänä. Toki noissa tapauksissa ihmiset yleensä lohduttautuvat sillä, että tekivät ratkaisunsa niiden tietojen pohjalta, jotka silloin oli käytössä.

Vähän väärä kulma lapsen tekoon, jos paras puoli niissä on se, kun ovat mahdollisimman kaukana ja itsenäisiä. 

Joku sanoi, että lapsien katuminen on tilapäistä kun taas lapsettomuuden pysyvää. Eiköhän molemmissa pahin vaihe ole se keski-ikä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahdoton kysymys. Koska kyse on aina yhden henkilön subjektiivisesta tunteesta, hän ei voi vastata molempien vaihtoehtojen osalta. Kukin voi tietää vain sen, millaisen tunteen oma valinta (lapsia vai ei lapsia) itselle aiheutti.

Mutta eikö yleisesti sanotaan, että enemmän ihmiset katuvat tekemättä jättämisiä kuin tehtyjä asioita.

Maailman typerin sanonta. Ihmiset eivät kadu sitä mitä jättivät tekemättä harkittuaan asiaan. Ihmiset katuvat sitä mitä jättivät tekemättä kuviltujen pelkojen takia. Tuskin kukaan on katunut ettei hypännyt tuntemattomaan veteen pää edeltä. Enkä usko, että kukaan neliraajahalvaantunut on sitä mieltä, että hyvä kun uskalsi hypätä, että olisi jäänyt kaduttamaan, jos olisi jättänyt tekemättä.

 

Eniten ihmiset katuvat tekojaan. Toiseksi turhia pelkojaan. Harkittuja päätöksiä vain harvoin. 

Ihan hyvin voi katua harkittujakin päätöksiä, koska aina se harkintakaan ei takaa mitään. Päätökset tehdään senhetkisten tietojen valossa, ja tiedot saattavat päivittyyä oleellisesti jo seuraavana päivänä. Voit tehdä talokaupat, jotka sittemmin osoittautuvat isoksi virheeksi, ja vieläpä niin, että se unelmien koti olisi tullut myyntiin kauppakirjan allekirjoitusta seuraavana päivänä. Toki noissa tapauksissa ihmiset yleensä lohduttautuvat sillä, että tekivät ratkaisunsa niiden tietojen pohjalta, jotka silloin oli käytössä.

Voi, mutta se on harvinaisempaa ja helpommin kestettävää. 

Miksi joidenkin ihmisten lapsettomuus on osalle perheellisistä niin kova paikka, että nämä tuntee tarvetta vakuutella miten lapseton tulee katumaan päätöstään? En minäkään mene raskaana oleville ystäville jauhamaan, että kyllä sua vielä kaduttaa, kun vauva syntyy ja huutaa läpi yöt ja et saa nukuttua kunnolla moneen vuoteen. Tai kavereille joilla on murheita omien lasten kanssa, että mitäs läksit, kannattiko hankkia lapsia? Tehkää te lapsia jotka niitä haluatte. Eikö se ole vain hyvä asia, että sellaiset ihmiset jättää lisääntymättä jotka eivät lapsia halua? 

Minä en tehnyt lapsia, koska en yksinkertaisesti jaksa lapsiperhe-elämää. En mielestäni ole itsekäs. Minä pidän vapaa-ajallani seuraa vanhuksille, joiden omia lapsia ei vanhempiensa elämä jostain syystä enää kiinnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsien katuminenhan voi tarkoittaa myös sitä että lapset katuvat syntymistään juuri näille vanhemmille.

Katuminen voi tarkoittaa myös sitä, että oltuaan omistautunut ja lapsiaan tärkeimpänä pitävä vanhempi saakin lasten aikuistuttua kuulla, että yksi lapsista kokee sinun olleen aivan järkyttävän huono vanhempi, kadut sitä, että olet tämän lapsen hankkinut tänne maailmaan kärsimään. Ei siis kaduta se, että on hankkinut lapsen, joka ei ole tyytyväinen vanhemmuuteesi, vaan se, että olet saattanut jonkun ihmisen elinikäkseen kärsimään oman vanhemmuutesi jälkiä, joiden aiheuttamisesta sinulla ei ole ollut aavistuskaan tämän lapsesi kasvuvuosina. 

Kyllä saa toivomaan, ettei olisi saattanut tätä ihmistä maailmaan huonosta elämästään kärsimään.

Mitään yksittäisiä tekoja tässä ei varsinaisesti taustalla, vaan enemmänkin liian erilaiset persoonallisuudet, kemiat tai temperamentit, jotta lapsi on kokenut olevansa arvoton, vaikka hänelle on päivittäin kerrottu muuta ja vanhempana on viettänyt lasten kanssa kaiken vapaa-ajan ja yrittänyt lasta tukea hänen omissa tavoitteissaan ja toiveissaan. Aina ei voi onnistua vanhempana isossa kuvassa. Nyt en tarkoita yksittäisiä väärinymmärryksiä tai riitoja.

Vierailija kirjoitti:

Miksi joidenkin ihmisten lapsettomuus on osalle perheellisistä niin kova paikka, että nämä tuntee tarvetta vakuutella miten lapseton tulee katumaan päätöstään? En minäkään mene raskaana oleville ystäville jauhamaan, että kyllä sua vielä kaduttaa, kun vauva syntyy ja huutaa läpi yöt ja et saa nukuttua kunnolla moneen vuoteen. Tai kavereille joilla on murheita omien lasten kanssa, että mitäs läksit, kannattiko hankkia lapsia? Tehkää te lapsia jotka niitä haluatte. Eikö se ole vain hyvä asia, että sellaiset ihmiset jättää lisääntymättä jotka eivät lapsia halua? 

Minä en tehnyt lapsia, koska en yksinkertaisesti jaksa lapsiperhe-elämää. En mielestäni ole itsekäs. Minä pidän vapaa-ajallani seuraa vanhuksille, joiden omia lapsia ei vanhempiensa elämä jostain syystä enää kiinnosta. 

Moni perheelinen elää elämäänsä vain lasten kautta. Ovat niin syvällä omassa kuplassaan, ettei käy edes mielessä, että se oma ihana lapsikupla ei ole ainut mahdollinen tapa elää onnellista elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisin, että lapsettomuuden katuminen olisi pahempi tunne, koska jossain vaiheessa sitä tilannetta ei voi enää korjata. Toisaalta kuvittelisi, että ei ole kauhean yleistä katua lapsettomuutta koska miksipä sitä olisi tahallisesti lapseton, jossei siitä elämästä tykkäisi.

 

Lasten katuminen taas on tilapäistä, koska hetkenhän he vain tossa pyörivät, ehkä parikymmentävuotta ja sitten ovat jo aikuisia ja täysin itsenäisiä toimijoita.

 

 

Lapset ovat sinun lapsiasi koko elämänsä ajan. Ei aikuistuminen heitä poista. 

Heistä tulee itsenisiä olentoja joista kyllä pitää päästää irti. Vaikea uskoa, että kukaan vanhempi siinävaiheessa miettii, että hitsi kun tuli tehtyä toi lapsi, harmi kun se nyt tuolla elää omaa elämäänsä. 

 

Enempi katumuksen tunteet lastenteosta varmaankin ajoittuvat lapsen varhaislapsuuteen ja teini-ikään ja koskevat sitä elämän vaivalloisuutta ja sitovuutta.

Entäs ne vanhemmat joiden lasten elämä ei menekään kuten pitää? Lapsi sairastuu syöpään, masennukseen tai päihdeongelmaan. Tiedän vanhempia jotka edelleen joutuvat auttamaan aikuisia lapsiaan, kun nämä syystä tai toisesta eivät pärjääkään omillaan. Maailma on osalle hyvin karu paikka. Lisäksi 20 vuotta elämästä on pitkä aika. Kaikki eivät elä 80 vuotiaaksi. Siinä 20 vuodessa ehtii tekemään vaikka ja mitä. Miksi tuhlata elämänsä parhaat vuodet perhe-elämään jos sitä ei oikeasti halua?

Kaikkihan eivät tietenkään kadu valintojaan, olivat valinnat mitä hyvänsä. Mutta jos ihminen katuu valintaansa, niin lapsettomuuden katuminen on aivan varmasti kipeämpää kuin lasten saamisen katuminen.

Toisessa surraan idealisoitua asiaa ja toisessa oikeaa asiaa. Oikeista lapsista on aina myös iloa vuosien varrella. Ja niinhän sitä ylipäätään sanotaan, että ihminen katuu eniten elämättä jäänyttä elämää ja tekemättä jääneitä asioita. Kuten sitä, ettei ole kokenut vanhemmuutta. 

Vanhempana nimittäin valtaosa elämästä on lapsetonta elämää. Itsekin olin lapseton ensin 30 vuotta ja nyt viisikymppisenä olen taas käytännön elämän kannalta lapseton, kun lapset ovat nuoria aikuisia ja opiskelevat ja näen heitä suunnilleen yhtä usein kuin parhaita ystäviäni. Tätä lapsettoman aikuisen elämää on luvassa nyt kymmeniä vuosia eteenpäin. Se ei siis ole jäänyt eikä jää minulta mitenkään kokematta ja hyvä niin, koska onhan tässä puolensa.

Lasten saaminen ei siis ole estänyt minulta lapsetonta elämää, mutta toisin päin minulta olisi jäänyt yksi todella iso ja tärkeä osa elämää elämättä. 

Enemmän 45+ ikäiset katuvat lapsettomuuttaan kuin lapsiaan. Aikuiset lapset ei paljoa elämässä näy.

Vierailija kirjoitti:

Miksi joidenkin ihmisten lapsettomuus on osalle perheellisistä niin kova paikka, että nämä tuntee tarvetta vakuutella miten lapseton tulee katumaan päätöstään? En minäkään mene raskaana oleville ystäville jauhamaan, että kyllä sua vielä kaduttaa, kun vauva syntyy ja huutaa läpi yöt ja et saa nukuttua kunnolla moneen vuoteen. Tai kavereille joilla on murheita omien lasten kanssa, että mitäs läksit, kannattiko hankkia lapsia? Tehkää te lapsia jotka niitä haluatte. Eikö se ole vain hyvä asia, että sellaiset ihmiset jättää lisääntymättä jotka eivät lapsia halua? 

Minä en tehnyt lapsia, koska en yksinkertaisesti jaksa lapsiperhe-elämää. En mielestäni ole itsekäs. Minä pidän vapaa-ajallani seuraa vanhuksille, joiden omia lapsia ei vanhempiensa elämä jostain syystä enää kiinnosta. 

Jännä, että tulet sitä jankkaamaan VAUVA-palstalle! 😀

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisin, että lapsettomuuden katuminen olisi pahempi tunne, koska jossain vaiheessa sitä tilannetta ei voi enää korjata. Toisaalta kuvittelisi, että ei ole kauhean yleistä katua lapsettomuutta koska miksipä sitä olisi tahallisesti lapseton, jossei siitä elämästä tykkäisi.

 

Lasten katuminen taas on tilapäistä, koska hetkenhän he vain tossa pyörivät, ehkä parikymmentävuotta ja sitten ovat jo aikuisia ja täysin itsenäisiä toimijoita.

 

 

Lapset ovat sinun lapsiasi koko elämänsä ajan. Ei aikuistuminen heitä poista. 

Heistä tulee itsenisiä olentoja joista kyllä pitää päästää irti. Vaikea uskoa, että kukaan vanhempi siinävaiheessa miettii, että hitsi kun tuli tehtyä toi lapsi, harmi kun se nyt tuolla elää omaa elämäänsä. 

 

Enempi katumuksen tunteet lastenteosta varmaankin ajoittuvat lapsen varhaislapsuuteen ja teini-ikään ja koskevat sitä elämän vaivalloisuutta ja sitovuutta.

Entäs ne vanhemmat joiden lasten elämä ei menekään kuten pitää? Lapsi sairastuu syöpään, masennukseen tai päihdeongelmaan. Tiedän vanhempia jotka edelleen joutuvat auttamaan aikuisia lapsiaan, kun nämä syystä tai toisesta eivät pärjääkään omillaan. Maailma on osalle hyvin karu paikka. Lisäksi 20 vuotta elämästä on pitkä aika. Kaikki eivät elä 80 vuotiaaksi. Siinä 20 vuodessa ehtii tekemään vaikka ja mitä. Miksi tuhlata elämänsä parhaat vuodet perhe-elämään jos sitä ei oikeasti halua?

Jos et oikeasti halua, niin miksi kummassa pyörit tämmöisessä katumusketjussa? Vai pelottaako sittenkin vähän, että jos mieli muuttuu.

Vaikka lapselle kävisi elämässä huonosti ja siitä olisi huolta ja vaivaa, niin eihän se yleensä sitä tarkoita, että vanhempi katuisi lapsen saamista. Voi harmittaa huono tuuri lapsen puolesta, kun hän sairastui, mutta eihän se tee lapsesta arvotonta eikä kukaan varmaan toivo siinä ensimmäiseksi, ettei olisi koskaan koko lasta tuntenut. Ja jos lapsesta tulee joku aivan täysi hirviö, niin vanhemmat kai enemmän pohtivat, tuliko tehtyä jotain väärin, tai manailevat huonoa tuuria, että osui noin huonot geenit lapselle vaikka parempiakin olisi ollut.

Pitää olla syvästi hirviömäinen itse vanhempana, että katuisi lapsensa saamista. Näitäkin toki on. Silloin pitää muistaa, ettei läpimätä vanhempi määritä lasta eikä lapsen elämä muutu arvottomaksi siitä, että äiti tai isä on sysipska vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joidenkin ihmisten lapsettomuus on osalle perheellisistä niin kova paikka, että nämä tuntee tarvetta vakuutella miten lapseton tulee katumaan päätöstään? En minäkään mene raskaana oleville ystäville jauhamaan, että kyllä sua vielä kaduttaa, kun vauva syntyy ja huutaa läpi yöt ja et saa nukuttua kunnolla moneen vuoteen. Tai kavereille joilla on murheita omien lasten kanssa, että mitäs läksit, kannattiko hankkia lapsia? Tehkää te lapsia jotka niitä haluatte. Eikö se ole vain hyvä asia, että sellaiset ihmiset jättää lisääntymättä jotka eivät lapsia halua? 

Minä en tehnyt lapsia, koska en yksinkertaisesti jaksa lapsiperhe-elämää. En mielestäni ole itsekäs. Minä pidän vapaa-ajallani seuraa vanhuksille, joiden omia lapsia ei vanhempiensa elämä jostain syystä enää kiinnosta. 

Jännä, että tulet sitä jankkaamaan VAUVA-palstalle! 😀

Miten moni tämän palstan ketjuista liittyy vauvoihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisin, että lapsettomuuden katuminen olisi pahempi tunne, koska jossain vaiheessa sitä tilannetta ei voi enää korjata. Toisaalta kuvittelisi, että ei ole kauhean yleistä katua lapsettomuutta koska miksipä sitä olisi tahallisesti lapseton, jossei siitä elämästä tykkäisi.

 

Lasten katuminen taas on tilapäistä, koska hetkenhän he vain tossa pyörivät, ehkä parikymmentävuotta ja sitten ovat jo aikuisia ja täysin itsenäisiä toimijoita.

 

 

Lapset ovat sinun lapsiasi koko elämänsä ajan. Ei aikuistuminen heitä poista. 

Heistä tulee itsenisiä olentoja joista kyllä pitää päästää irti. Vaikea uskoa, että kukaan vanhempi siinävaiheessa miettii, että hitsi kun tuli tehtyä toi lapsi, harmi kun se nyt tuolla elää omaa elämäänsä. 

 

Enempi katumuksen tunteet lastenteosta varmaankin ajoittuvat lapsen varhaislapsuuteen ja teini-ikään ja koskevat sitä elämän vaivalloisuutta ja sitovuutta.

Entäs ne vanhemmat joiden lasten elämä ei menekään kuten pitää? Lapsi sairastuu syöpään, masennukseen tai päihdeongelmaan. Tiedän vanhempia jotka edelleen joutuvat auttamaan aikuisia lapsiaan, kun nämä syystä tai toisesta eivät pärjääkään omillaan. Maailma on osalle hyvin karu paikka. Lisäksi 20 vuotta elämästä on pitkä aika. Kaikki eivät elä 80 vuotiaaksi. Siinä 20 vuodessa ehtii tekemään vaikka ja mitä. Miksi tuhlata elämänsä parhaat vuodet perhe-elämään jos sitä ei oikeasti halua?

Jos et oikeasti halua, niin miksi kummassa pyörit tämmöisessä katumusketjussa? Vai pelottaako sittenkin vähän, että jos mieli muuttuu.

Vaikka lapselle kävisi elämässä huonosti ja siitä olisi huolta ja vaivaa, niin eihän se yleensä sitä tarkoita, että vanhempi katuisi lapsen saamista. Voi harmittaa huono tuuri lapsen puolesta, kun hän sairastui, mutta eihän se tee lapsesta arvotonta eikä kukaan varmaan toivo siinä ensimmäiseksi, ettei olisi koskaan koko lasta tuntenut. Ja jos lapsesta tulee joku aivan täysi hirviö, niin vanhemmat kai enemmän pohtivat, tuliko tehtyä jotain väärin, tai manailevat huonoa tuuria, että osui noin huonot geenit lapselle vaikka parempiakin olisi ollut.

Pitää olla syvästi hirviömäinen itse vanhempana, että katuisi lapsensa saamista. Näitäkin toki on. Silloin pitää muistaa, ettei läpimätä vanhempi määritä lasta eikä lapsen elämä muutu arvottomaksi siitä, että äiti tai isä on sysipska vanhempi.

Miksi itse tulit lukemaan katumisketjua? Ettet vain katuisi sinäkin? Vai olisiko kyse siitä, että olet utelias muiden vastauksien suhteen ketjun aiheeseen ja samalla kerrot oman mielipiteesi? Luen minä työttömyysketjujakin vaikka olen vakitöissä. :D

Lapsien katuminen on pahempaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joidenkin ihmisten lapsettomuus on osalle perheellisistä niin kova paikka, että nämä tuntee tarvetta vakuutella miten lapseton tulee katumaan päätöstään? En minäkään mene raskaana oleville ystäville jauhamaan, että kyllä sua vielä kaduttaa, kun vauva syntyy ja huutaa läpi yöt ja et saa nukuttua kunnolla moneen vuoteen. Tai kavereille joilla on murheita omien lasten kanssa, että mitäs läksit, kannattiko hankkia lapsia? Tehkää te lapsia jotka niitä haluatte. Eikö se ole vain hyvä asia, että sellaiset ihmiset jättää lisääntymättä jotka eivät lapsia halua? 

Minä en tehnyt lapsia, koska en yksinkertaisesti jaksa lapsiperhe-elämää. En mielestäni ole itsekäs. Minä pidän vapaa-ajallani seuraa vanhuksille, joiden omia lapsia ei vanhempiensa elämä jostain syystä enää kiinnosta. 

Jännä, että tulet sitä jankkaamaan VAUVA-palstalle! 😀

Miten moni tämän palstan ketjuista liittyy vauvoihin?

Onhan tämä silti vanhemmille suunnattu keskustelupalsta. Menetkö sinä seksipalstalle julistamaan aseksualisiuttasi? Ja uskovaisten palstalle julistamaan ateismia? 

Vierailija kirjoitti:

Luulisin, että lapsettomuuden katuminen olisi pahempi tunne, koska jossain vaiheessa sitä tilannetta ei voi enää korjata. Toisaalta kuvittelisi, että ei ole kauhean yleistä katua lapsettomuutta koska miksipä sitä olisi tahallisesti lapseton, jossei siitä elämästä tykkäisi.

 

Lasten katuminen taas on tilapäistä, koska hetkenhän he vain tossa pyörivät, ehkä parikymmentävuotta ja sitten ovat jo aikuisia ja täysin itsenäisiä toimijoita.

Ei se vanhemmuus lopu kun lapsi täyttää sen 20. Kyllä niistä lapsista varmasti on huolissaan kun ovat jo aikuisikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joidenkin ihmisten lapsettomuus on osalle perheellisistä niin kova paikka, että nämä tuntee tarvetta vakuutella miten lapseton tulee katumaan päätöstään? En minäkään mene raskaana oleville ystäville jauhamaan, että kyllä sua vielä kaduttaa, kun vauva syntyy ja huutaa läpi yöt ja et saa nukuttua kunnolla moneen vuoteen. Tai kavereille joilla on murheita omien lasten kanssa, että mitäs läksit, kannattiko hankkia lapsia? Tehkää te lapsia jotka niitä haluatte. Eikö se ole vain hyvä asia, että sellaiset ihmiset jättää lisääntymättä jotka eivät lapsia halua? 

Minä en tehnyt lapsia, koska en yksinkertaisesti jaksa lapsiperhe-elämää. En mielestäni ole itsekäs. Minä pidän vapaa-ajallani seuraa vanhuksille, joiden omia lapsia ei vanhempiensa elämä jostain syystä enää kiinnosta. 

Jännä, että tulet sitä jankkaamaan VAUVA-palstalle! 😀

Mikäs jännä tuo on? Se, että palvelin on vauva-lehden vanhan sivuston alalla, ei tarkoita, että täällä on pakko puhua vain vauvoista tai että kaikki täällä haluaisivat elämäänsä vauvoja :😀