Tunnetko äidin, joka pakeni lapsiperheen

yhteiskunta ei yhtä miestä kaipaa, mutta suurimmalla osalla lapsia on vain yksi äiti

Näitä viestejä luettuani, alkaa tuntua että kotona olevat äidit vakuuttelevat elämäntapansa mahtavuutta vähän liikaakin? Kenelle siis uskottelette, muille vai itsellenne? Eikö teillä kenties ole työpaikkaa mihin palata tai ovatko siellä olevat muut naiset kenties olleet teitä pätevämpiä? Onko löydettävä jokin ala missä olette MAAILMAN parhaita? Säälittävää....

Monestihan kotona verkkareissa vuosikausia ovat ne, jotka eivät ole vielä olleet työelämässä, joilla on merkonomin tutkinto ja siten työ kaupankassana, mihin ei varmasti kukaan halua palata... Huomattavissa on todellakin ero eri koulutustaustan ja tuloluokan naisissa. Jotkut sitten vaan on laiskoja.

Mä olen maailman paras äiti omille lapsilleni, eikä siinä ole mitään säälittävää mielestäni. Olen ollut monta vuotta kotona ja viihtynyt loistavasti. Oli urankin luominen kivaa (yhdessä maailman arvostetuimmassa ja suurimmassa yrityksessä), mutta kyllä kotona lasten kanssa oleminen on vielä kivempaa.

t. ekonomi

ps. ja kahden lapsen kanssa oleminen ei todellakaan ole laiskuutta ;)

Kaikilla korkeasti koulutetuilla ei ole, ja työnhaussa on aika heikoilla jos on ollut 6-10 vuotta pois työelämästä kokonaan. Tämä on kylmä fakta, eikä kyse ole edes mistään "uran luomisesta" vaan yksinkertaisesti koulutusta vastaavan työn tekemisestä.



No, itsellänikin ovat asiat hyvin järjestyneet ja olen pystynyt lapset hoitamaan n. 2-3-vuotiaiksi kotona.

Itse pidän kolmea vuotta rajapyykkinä. Sen jälkeen lapsi yleensä on jo kypsä siirtymään päivähoitoon kokopäiväisesti.

Mutta minulta ei riitä pätkääkään sympatiaa alle 1-vuotiaina lastaan hoitoon laittavia vanhempia kohtaan. Lapsi ei missään nimessä ole silloin hoitoon valmis. Itse söisin vaikka näkkileipää, että saisin pitää niin pienen lapsen kokopäiväisesti luonani.

Terv. päiväkodissa työskennellyt- ja välillä itkenytkin katsellessani pieniä taaperoita ulkosalla toppavaatteissaan, yksin, ilman vanhempiaan, ilman mitään tukea ja turvaa. Heillä ei ole mitään tarvetta kavereille, he vain kaipaavat ja itkevät äidin ja isin syliä.

elämässä on monenlaisia tilanteita ja kaikki eivät yksinkertaisesti pysty olemaan kotona sitä kolmea vuotta mutta ärsyttää nämä puolustelijat joiden mielestä lapsen on parempi sielä hoidossa ja äidin on parempi töissä. Jos ei jaksa 2-3 vuotta laittaa etusijalle sitä lasta jos on mahdollisuus niin pitäisi ehkä kysyä miksi lapsen halusi?

68 vastaa:



Kyllä on vakituinen paikka. Mutta olen ajatellut jäädä kotiin siihen saakka, kunnes lapset menevät kouluun. Tämän jälkeen tekisin osa-aikaista työtä, kunnes lapset menevät ylä-asteelle.

Näitä viestejä luettuani, alkaa tuntua että kotona olevat äidit vakuuttelevat elämäntapansa mahtavuutta vähän liikaakin? Kenelle siis uskottelette, muille vai itsellenne? Eikö teillä kenties ole työpaikkaa mihin palata tai ovatko siellä olevat muut naiset kenties olleet teitä pätevämpiä? Onko löydettävä jokin ala missä olette MAAILMAN parhaita? Säälittävää....

Monestihan kotona verkkareissa vuosikausia ovat ne, jotka eivät ole vielä olleet työelämässä, joilla on merkonomin tutkinto ja siten työ kaupankassana, mihin ei varmasti kukaan halua palata... Huomattavissa on todellakin ero eri koulutustaustan ja tuloluokan naisissa. Jotkut sitten vaan on laiskoja.

Kotona mutta ei verkkareissa oleva vastaa: olen kotona koska koen sen velvollisuudekseni lapsiani kohtaan, he ovat pieniä muutaman vuoden ja koen että tämä on sitä aikaa mihin kuuluu panostaa. Lapset ovat etusijalla vaikka on päiviä jolloin niin paljon mieluummin olisin siellä tavallisessa duunissani josta kuitenkin pidän. Toisina päivinä vaihtaisin lasten kanssa olon mieluusti työkavereihini mutta nyt lapseni tarvitsevat minua, ei päiväkotia ja virikkeitä. Tokikin lpaset käyvät kerhossa ja tapaamme paljon muita lapsiperheitä mutta ensisijaisesti uskon lasteni tarvitsevan kodin arkea ja säännöllistä rytmiä, tuttua ja turvallista. En siis valitse tätä koska se on kutsumukseni tai että paska duunini (minä moni voisi sitä pitää) ei kiinnosta minua. Yksinkertaisesti minä ehdin vielä 3-4vuoden kuluttua kun lapseni ovat valmiimpia viettämään päivänsä suurissa ryhmissä muiden lasten kanssa olemaan itse aktiivinen työelämässä. Sillävälin päätä ja sosiaalisia suhteitani hoidan ystävieni (joka myös tietysti jäänyt vähiin) kanssa sekä ottamalla pieniä irtiottoja niin että lapset ovat isänsä kanssa.

nim.kukkaron nyörejä on kiristettävä, se on varma, silti kannattaa

t. viiden äiti, ja töissäkin käyn.; )









t. ekonomi



ps. ja kahden lapsen kanssa oleminen ei todellakaan ole laiskuutta ;)

[/quote]

Lapsi meni hoitoon 2-vuotiaana, ja vikat puoli vuotta kotona oli aika kireää kun en vaan enää jaksanut. Musta ktona vauvan ja pikkulapsen kanssa on TYLSÄÄ! Liikaa rutiinia joka ei juuri vaadi ajattelua (ei ne leikitkään niin ihmeellisiä vauvalla/taaperolla ole), liian vähän aikuiskontakteja ja -keskusteluita (leikkipuisto/hiekkalaatikkokeskustelut harvemmin on kovin korkealentoisia) jne. Tuntui kuin pää olisi räjähtänyt aivojen ylikuumenemiseen kun niille ei ollut tarpeeksi käyttöä.