Vauvan nettijatkot: Kipeä tie äidiksi

Ystävä on ystävä ja hänet voi aina kohdata "niinkuin ennenkin". Vaikka hän olisi kokenut keskenmenon, läheisensä kuoleman tms., niin eihän se ystävyys mihinkään katoa. Hyvän ystävän kanssa riittää, kun kriisitilanteessa ottaa vain kädestä kiinni ja pitää korvat auki.

Olen itse kokenut kuusi keskenmenoa ja se on ollut niin uuvuttava kokemus

että olen halunnut vain puhua ja ystäväni ovat kuunnelleet minua.

Ainakaan minä en ole kaivannut minkäänlaisia kommentteja toisilta.

On tietysti ikävää kun raskaus on jo näkynyt ulospäin ja keskenmenon jälkeen

esim. kaupan myyjä totesi iloisena " oletkin jo saanut vauvan".

Ensin mietin miten kommentoin, mutta sitten sanoin vain että vauva ei ole enää elossa vaan menetimme hänet.

Itselläni keskenmenon jälkeen auttoi se, että ystäväni vain olivat. Sain puhua ja minua kuunneltiin.

Eripuolilta tuli kommentteja, jotka olisivat mielestäni saaneet jäädä sanomatta: keskenmenoa kokematon sanoi ymmärtävänsä miltä minusta tuntuu, joku sanoi että olen vielä nuori ja tulen varmasti taas pian raskaaksi, joku jopa totesi, että parempi sekin kuin jos olisin synnyttänyt vammaisen lapsen. Vältäppä ainakin noita.

Ole läsnä ja kuuntele. Ystäväsi varmasti arvostaa sitä.