Lue keskustelun säännöt.
Milloin keski-ikäisestä tuli liian vanha elämään?
26.08.2026 |
Muutamasta muusta tämän palstan ketjusta olen jäänyt miettimään, miksi niin moni keski-ikäinen tuntuu jotenkin henkisesti kuolevan keski-iän koittaessa. Mikään ei tunnu enää kiinnostavan, ja ajatellaan, ettei tuon ikäisen kuuluisi enää käydä konserteissa tai festareilla, mennä baareihin, matkustella tai harrastaa mitään uutta. Ei saisi enää opiskella uutta ammattia, välittää ulkonäöstään, pukeutua kivasti tai muutenkaan innostua elämästä.
Ja ehkä surullisinta on se, ettei muidenkaan samanikäisten pitäisi heidän mielestään tehdä näitä asioita. Aktiivisesti elämäänsä elävä keski-ikäinen leimataan helposti lapselliseksi tai ikäkriisissä olevaksi.
Miksi ihmeessä? Keski-ikä ei ole mikään elämän loppumetreille siirtymisen merkki. Saa edelleen innostua, oppia uutta, juhlia, matkustella, rakastaa musiikkia, pitää itsestään huolta ja kokeilla aivan kaikkea sellaista, mikä kiinnostaa. Minusta on oikeastaan paljon surullisempaa se, jos ihminen luopuu elämästä vain siksi, että joku muu on päättänyt, miltä tietyn ikäisen pitäisi näyttää ja miten hänen pitäisi käyttäytyä.
Kommentit (256)
Höh. Olen kohta jo kuusikymppinen, ja elän juuri sellaista elämää, mitä olen aina elänyt. Armottoman bailukännäämisen olen kyllä jättänyt pois jo vuosia sitten. Käyn keikoilla vaikka toisella puolella Suomea, aloitin uuden harrastuksen (vaeltaminen) viisikymppisenä, suunnittelen jatkuvasti uusia matkoja (ekologisesti mieluiten maata pitkin), opiskelin uuden tutkinnon ja pari uutta itämaista kieltä ja tapaan ystäviä sen minkä liikuntaharrastuksiltani kerkeän. Vaihdoin äskettäin työpaikkaakin. En silti kuvittele tai teeskentele olevani nuori, vaan nautin siitä, että voin edelleen kuitenkin tuntea itseni nuoreksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on selvästi joku sellainen että toinen on seesteinen ja rauhallinen. Hoitaa vaikka puutarhaa, käy kirjastossa ja tapaa kavereita. On sellainen henkinen seesteisyys ja kypsyys. Toiset taas tuntuvat elävän kadotettua nuoruutta ja pitää jotenkin saada niitä kokemuksia ja elämyksiä vaikka väkisin. Vaikuttavat vähän rauhattomilta ja jotkut jopa epävakailta. Tätä ei pidä ottaa niin mustavalkoisesti mutta vähän tälläinen vaikutelma tulee.
Minä olen jo lähempänä kuuttakymmentä, mutta teen hyvin samanlaisia asioita, kuin tein nuorempanakin. Pääosin samat harrastukset, festareita ja baareja en harrastanut nuorenakaan, eivätkä ne kiinnosta nytkään. Ainoa ero 30 vuoden takaiseen arkeen on, että nyt ei ole enää lapsia huolehdittavana, joten aikaa (ja rahaa) on käytettävissä enemmän vapaa-ajan tekemisiin kuin silloin. Uuden ammattikorkeakoulututkinnonkin suoritin vähän alta viisikymppisenä ja sen myötä olen edennyt uralla ja vaihtanut työpaikkaa pariinkin kertaan vielä yli viisikymppisenä.
Aloittajan kuvaamaan ajatusmaailmaan en ole törmännyt missään.
Kun on just kasvattanut kolme lasta aikuiseksi, takki on aika tyhjä. Keräilen voimia, tutustun uuteen elämänvaiheeseen ja omaan oikeaan itseeni. En vielä tiedä jäänkö odottamaan vanhuutta ja eläkeikää hiljaiselle hiillokselle vaiko puhallanko hiilloksen uudelleen liekkiin ja alan elää elämääni.
Työni on rankkaa ja rankemmaksi muuttuu vuosi vuodelta eikä ole mitenkään varmaa saanko työni pitää ja kelpaanko enää muualle töihin.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on selvästi joku sellainen että toinen on seesteinen ja rauhallinen. Hoitaa vaikka puutarhaa, käy kirjastossa ja tapaa kavereita. On sellainen henkinen seesteisyys ja kypsyys. Toiset taas tuntuvat elävän kadotettua nuoruutta ja pitää jotenkin saada niitä kokemuksia ja elämyksiä vaikka väkisin. Vaikuttavat vähän rauhattomilta ja jotkut jopa epävakailta. Tätä ei pidä ottaa niin mustavalkoisesti mutta vähän tälläinen vaikutelma tulee.
Ihmisen henkinen kypsyys ei näy siinä, kuinka vähän elämässä tapahtuu, vaan siinä, ettei tarvitse arvottaa muiden ihmisten elämäntapaa oman elämäntyylinsä kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on selvästi joku sellainen että toinen on seesteinen ja rauhallinen. Hoitaa vaikka puutarhaa, käy kirjastossa ja tapaa kavereita. On sellainen henkinen seesteisyys ja kypsyys. Toiset taas tuntuvat elävän kadotettua nuoruutta ja pitää jotenkin saada niitä kokemuksia ja elämyksiä vaikka väkisin. Vaikuttavat vähän rauhattomilta ja jotkut jopa epävakailta. Tätä ei pidä ottaa niin mustavalkoisesti mutta vähän tälläinen vaikutelma tulee.
Mä rakastin lapsena ja nuorena kirjastossa käyntiä. Tavoittelenko menetettyä lapsuutta ja nuoruutta kun käyn nyt aikuisenakin kirjastossa?
Vierailija kirjoitti:
Tässä on selvästi joku sellainen että toinen on seesteinen ja rauhallinen. Hoitaa vaikka puutarhaa, käy kirjastossa ja tapaa kavereita. On sellainen henkinen seesteisyys ja kypsyys. Toiset taas tuntuvat elävän kadotettua nuoruutta ja pitää jotenkin saada niitä kokemuksia ja elämyksiä vaikka väkisin. Vaikuttavat vähän rauhattomilta ja jotkut jopa epävakailta. Tätä ei pidä ottaa niin mustavalkoisesti mutta vähän tälläinen vaikutelma tulee.
Itse hoidan puutarhaa, lueskelen, tapaan niitä kavereita kotona, käyn keikoilla, baarissa ja teattereissa, ajelen prätkälläni auringonlaskuun. Eli laidasta laitaan fiiliksen mukaan. En ole vähääkään epävakaa. Tällainen olen aina ollut. En aio muuksi muuttua. Kroppa sanoo jonain päivänä oman sanasensa ja sitä pitää sitten varmasti kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on selvästi joku sellainen että toinen on seesteinen ja rauhallinen. Hoitaa vaikka puutarhaa, käy kirjastossa ja tapaa kavereita. On sellainen henkinen seesteisyys ja kypsyys. Toiset taas tuntuvat elävän kadotettua nuoruutta ja pitää jotenkin saada niitä kokemuksia ja elämyksiä vaikka väkisin. Vaikuttavat vähän rauhattomilta ja jotkut jopa epävakailta. Tätä ei pidä ottaa niin mustavalkoisesti mutta vähän tälläinen vaikutelma tulee.
Itse hoidan puutarhaa, lueskelen, tapaan niitä kavereita kotona, käyn keikoilla, baarissa ja teattereissa, ajelen prätkälläni auringonlaskuun. Eli laidasta laitaan fiiliksen mukaan. En ole vähääkään epävakaa. Tällainen olen aina ollut. En aio muuksi muuttua. Kroppa sanoo jonain päivänä oman sanasensa ja sitä pitää sitten varmasti kuunnella.
Sama täällä. Teen sekä rauhallisia, että meneviä juttuja. Eihän se festareilla käynti sulje mitenkään pois sitä, että jonain toisena päivänä lukee niitä kirjoja.
Miten niin? Kai ihmiset saavat tehdä sellaisia asioita, mitkä heitä itseään kiinnostaa. Itse olen välimaastossa oleva keskis. Suurimmaksi osaksi elän rauhallista elämää, lempipaikkani on mökki ja luonnonrauha. Töissä on töpinää riittävästi. Matkustan miltei joka viikko työreissuja ja niiden jälkeen kotona olo maistuu.
Käyn silti ulkona syömässä hyvin tai vaikka parilla drinkillä. Joskus konserteissa tai teatterissa. Jaksamisen ja kiinnostuksen mukaan. Suurin osa työn ulkopuolisesta ajasta kuluu silti kodin, kaupan ja salin välillä. Välillä opinnoissa. Siinä on aivan riittävästi.
Mikään biletysmeno ei voisi vähempää kiinnostaa. Sitä tuli harrstettua nuorena naapurinkin tarpeiksi asti (liikaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 44-vuotias nainen eli juurikin APn avauksen kohderyhmää. Kerronpa oman näkökulmani tähän keskusteluun.
Itse ainakin alan olemaan väsynyt tähän elämään. Kaikki on jo nähty niin sanotusti, eli elämä joka näillä pelikorteilla on mahdollista saavuttaa ilman ihmeen tapahtumista. Rahattomuus kaventaa mahdollisuuksia eli ei ole varaa tehdä niitä asioita jotka itseä aidosti kiinnostaisivat ja kutsuvat. Eli lannistuminen ja kyynistyminen ja väsyminen.
Täällä myös 44-vuotias nainen ja joka odotan jokaista uutta päivää mielenkiinnolla.
Kivahan se on jos on saanut syntymässä hyvät pelikortit tai muuten onnistunut nousemaan hyväosaisten joukkoon elämän aikana. Silloin on helppo olla innostunut ja onnellinen. Kiva juttu sinulle.
Olen 54-vuotias sinkkunainen, pitkäaikaistyötön ja elän tuilla. Olen silti onnellisempi kuin koskaan yli 30 vuotisen työurani aikana.
Minulla on harrastuksia, ystäviä, suku, kiva koti (omakotitalo), ja aina silloin tällöin pystyn matkustelenaankin. Olen todella tyytyväinen elämääni.
Jos olet 54 v, työuraa tehtynä 30 v, miten voit olla pitkäaikaistyötön? Vai joko nykyään puolen vuoden työttömyys lasketaan pitkäaikaiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 44-vuotias nainen eli juurikin APn avauksen kohderyhmää. Kerronpa oman näkökulmani tähän keskusteluun.
Itse ainakin alan olemaan väsynyt tähän elämään. Kaikki on jo nähty niin sanotusti, eli elämä joka näillä pelikorteilla on mahdollista saavuttaa ilman ihmeen tapahtumista. Rahattomuus kaventaa mahdollisuuksia eli ei ole varaa tehdä niitä asioita jotka itseä aidosti kiinnostaisivat ja kutsuvat. Eli lannistuminen ja kyynistyminen ja väsyminen.
Täällä myös 44-vuotias nainen ja joka odotan jokaista uutta päivää mielenkiinnolla.
Kivahan se on jos on saanut syntymässä hyvät pelikortit tai muuten onnistunut nousemaan hyväosaisten joukkoon elämän aikana. Silloin on helppo olla innostunut ja onnellinen. Kiva juttu sinulle.
Olen 54-vuotias sinkkunainen, pitkäaikaistyötön ja elän tuilla. Olen silti onnellisempi kuin koskaan yli 30 vuotisen työurani aikana.
Minulla on harrastuksia, ystäviä, suku, kiva koti (omakotitalo), ja aina silloin tällöin pystyn matkustelenaankin. Olen todella tyytyväinen elämääni.
Jos olet 54 v, työuraa tehtynä 30 v, miten voit olla pitkäaikaistyötön? Vai joko nykyään puolen vuoden työttömyys lasketaan pitkäaikaiseksi?
No jos vaikka on mennyt 18v töihin, tehnyt töitä 30v, jäänyt työttömäksi 48v niin tuleehan tuosta jo 6v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on selvästi joku sellainen että toinen on seesteinen ja rauhallinen. Hoitaa vaikka puutarhaa, käy kirjastossa ja tapaa kavereita. On sellainen henkinen seesteisyys ja kypsyys. Toiset taas tuntuvat elävän kadotettua nuoruutta ja pitää jotenkin saada niitä kokemuksia ja elämyksiä vaikka väkisin. Vaikuttavat vähän rauhattomilta ja jotkut jopa epävakailta. Tätä ei pidä ottaa niin mustavalkoisesti mutta vähän tälläinen vaikutelma tulee.
Puutarhan hoito ei ole erityisen seesteistä rauhallista. 😄 Lihakset kipeinä raatamista, hikisenä ja maan tomussa, rakot kämmenissä, käsivarret naarmuilla ja sata itikan pistoa ja paarman puremaa. Kun flow on päällä, ei tunne nälkää, janoa, pissahätää eikä kelloa. Välillä kurvataan peräkärry kolisten puutarhaliikkeeseen, heitellään kuorma täyteen multasäkkejä, laastaroidaan pahimmat rakot, ja hommat jatkuu. Välillä kirotaan ruohonleikkuria, jyrsintä tai moottorisahaa, joka ei veinaa millään käynnistyä. Sopii siis fyysisestä rehkimisestä pitävälle. Seesteiset ja rauhalliset käy ehkä vain siellä kirjastossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 44-vuotias nainen eli juurikin APn avauksen kohderyhmää. Kerronpa oman näkökulmani tähän keskusteluun.
Itse ainakin alan olemaan väsynyt tähän elämään. Kaikki on jo nähty niin sanotusti, eli elämä joka näillä pelikorteilla on mahdollista saavuttaa ilman ihmeen tapahtumista. Rahattomuus kaventaa mahdollisuuksia eli ei ole varaa tehdä niitä asioita jotka itseä aidosti kiinnostaisivat ja kutsuvat. Eli lannistuminen ja kyynistyminen ja väsyminen.
Täällä myös 44-vuotias nainen ja joka odotan jokaista uutta päivää mielenkiinnolla.
Kivahan se on jos on saanut syntymässä hyvät pelikortit tai muuten onnistunut nousemaan hyväosaisten joukkoon elämän aikana. Silloin on helppo olla innostunut ja onnellinen. Kiva juttu sinulle.
Olen 54-vuotias sinkkunainen, pitkäaikaistyötön ja elän tuilla. Olen silti onnellisempi kuin koskaan yli 30 vuotisen työurani aikana.
Minulla on harrastuksia, ystäviä, suku, kiva koti (omakotitalo), ja aina silloin tällöin pystyn matkustelenaankin. Olen todella tyytyväinen elämääni.
Jos olet 54 v, työuraa tehtynä 30 v, miten voit olla pitkäaikaistyötön? Vai joko nykyään puolen vuoden työttömyys lasketaan pitkäaikaiseksi?
No jos vaikka on mennyt 18v töihin, tehnyt töitä 30v, jäänyt työttömäksi 48v niin tuleehan tuosta jo 6v.
No ehkä sitten niin, jos on käynyt vain amiksen 2 v, eikä ole saanut yhtään lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, saa kyllä innostua, mutta jos ei kiinnosta. Monella alkaa tuossa iässä olemaan vaivaa jos toistakin, ja ne kenellä on töitä niin työtahti senkun kiristyy ja siellä revitään viimeisetkin mehut irti. Työpäivään jälkeen ei jaksa tehdä yhtään mitään. Estrogeenin tuotanto kropassa hiipuu, ja maailma näyttää muutenkin sumuiselta. Haluaisi vaan olla rauhassa ilman ketään muita.
Miehillä taas estrogeenipitoisuus lisääntyy, eivätkä myöskään jaksa mitään.
Ensin hoidat lapset itsenäisiksi ja sitten onkin jo aika hoitaa omien ikääntyvien vanhempien asioita seuraavat vuodet ehkä vuosikymmenet. Koskahan sitä ehtii elää itselleen.
Kuten sanoin jokaisella tulee joskus joku ankea ihminen vastaan, tai voi olla joku tyhmä työporukka tms. mutta se on eri asia kuin että olisi jotenkin todella yleinen ilmiö että muut ihmiset jotenkin kauhistelisivat jatkuvasti viisikymppisten baarissa tai festareilla käyntiä. Siitähän tässä oli kyse että miksi ei saisi tehdä niin tai noin. Itsekin olen siis kyseistä ikäluokkaa, en ole kauhean kiinnostunut siitä mitä ulkopuoliset ajattelevat elämästäni, enkä myöskään sitä erityisemmin pohdi.