Lue keskustelun säännöt.
Vaikein taideteos josta oikeasti pidät
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Superlatiivi on aina vaikea (mulle).
Esim. Picasson teoksia en kätsää ollenkaan (joku sitten selittää). Esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Guernica_(maalaus)
Sit oli joku kotimainen taidemaalari, näyttely oli Retretissä (tietenkään saa nyt nimeä päähän ..... :( )
Guernica esittää minun mielestäni yleisesti sodan järjettömyyttä ja Guernican pommituksen aikaansaamaa tuhoa ja kaaosta.
Kuva on mustavalkoinen, värit hävinneet, kaikki on palasina, sekaisin, äiti pitelee kuollutta vauvaansa härän (fasismin symboli) alla, keskellä hevonen (Espanjan symboli) kärsii seipään lävistämänä, etualalla pirstaloitunut sotilaan ruumis katkennut keihäs kädessään, kaiken yllä hehkulampun valvova silmä, ja ihmisillä suut auki.
Lasta pitelevän äidin voi yhdistää uskonnolliseen Neitsyt Maria ja Jeesus lapsi (Pietá) -aiheeseen, koska kyseessä katolinen Espanja. Huomaa myös että hehkulamppu ei valaise vaan valvoo, ja valo tulee ulkopuolelta, ikkunasta kurkottavasta kädestä, joka pitelee öljylamppua, mikä vihjaa ulkopuolelta tulevaan toivoon. Myös keskellä edessä katkenneesta miekasta kasvaa pieni kukan verso, toivon symboli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidemaalari on maailman turhin ammatti.
Niin kauan, kun joku maksaa siitä, se ei ole turhaa.
Taidemaalari maalaa eri värisiä viivoja sinne, tänne ja tonne. Siinä estetiikkaa hölmöläisille.
Tajuatko, kuinka vaikeaa se on? Maalaus elää. Kun teet yhden viivan, koko teos muuttuu. Värejä pitää maalata päällekkäin, jo paletin sekoittaminen on vaikeaa. Yksi veto ja se on siinä. Korjata ei voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Superlatiivi on aina vaikea (mulle).
Esim. Picasson teoksia en kätsää ollenkaan (joku sitten selittää). Esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Guernica_(maalaus)
Sit oli joku kotimainen taidemaalari, näyttely oli Retretissä (tietenkään saa nyt nimeä päähän ..... :( )
Guernica esittää minun mielestäni yleisesti sodan järjettömyyttä ja Guernican pommituksen aikaansaamaa tuhoa ja kaaosta.
Kuva on mustavalkoinen, värit hävinneet, kaikki on palasina, sekaisin, äiti pitelee kuollutta vauvaansa härän (fasismin symboli) alla, keskellä hevonen (Espanjan symboli) kärsii seipään lävistämänä, etualalla pirstaloitunut sotilaan ruumis katkennut keihäs kädessään, kaiken yllä hehkulampun valvova silmä, ja ihmisillä suut auki.
Lasta pitelevän äidin voi yhdistää uskonnolliseen Neitsyt Maria ja Jeesus lapsi (Pietá) -aiheeseen, koska kyseessä katolinen Espanja. Huomaa myös että hehkulamppu ei valaise vaan valvoo, ja valo tulee ulkopuolelta, ikkunasta kurkottavasta kädestä, joka pitelee öljylamppua, mikä vihjaa ulkopuolelta tulevaan toivoon. Myös keskellä edessä katkenneesta miekasta kasvaa pieni kukan verso, toivon symboli.
Minusta siinä teoksessa ei ole mitään vaikeaa. Minulle. Upeaa viivan, muodon ja värin käyttöä. Kaikesta ei voi tykätä, mutta taiteellinen ansio on helppo tunnustaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Juhani Palmun maalaukset. Todella vaikeaselkoisia, mutta kun niitä lopulta ymmärtää, diggaaminen on loputonta!
Ai miten ne ladot pitäis muka ymmärtää?
Ne ladot edustavat suomalaista mielenmaisemaa, yksinäisyyttä, hiljaisuutta ja lakeuksien tyhjyyttä. Latomaisema on myös kunnianosoitus työlle, historialle ja maaseudun sitkeydelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidemaalari on maailman turhin ammatti.
Niin kauan, kun joku maksaa siitä, se ei ole turhaa.
Taidemaalari maalaa eri värisiä viivoja sinne, tänne ja tonne. Siinä estetiikkaa hölmöläisille.
Tajuatko, kuinka vaikeaa se on? Maalaus elää. Kun teet yhden viivan, koko teos muuttuu. Värejä pitää maalata päällekkäin, jo paletin sekoittaminen on vaikeaa. Yksi veto ja se on siinä. Korjata ei voi.
Jos taiteen tekeminen olisi helppoa, kaikki tekisivät sitä. Se ei välttämättä myöskään koskaan tule helpommaksi. Aina on uuden äärellä. Sitä oppii olemaan vain kokoajan uuden äärellä. Ja kun on liikaa uuden äärellä, ei ole valpas. Helppous houkuttaa. Ja silloin taide ei ole hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Superlatiivi on aina vaikea (mulle).
Esim. Picasson teoksia en kätsää ollenkaan (joku sitten selittää). Esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Guernica_(maalaus)
Sit oli joku kotimainen taidemaalari, näyttely oli Retretissä (tietenkään saa nyt nimeä päähän ..... :( )
Guernica esittää minun mielestäni yleisesti sodan järjettömyyttä ja Guernican pommituksen aikaansaamaa tuhoa ja kaaosta.
Kuva on mustavalkoinen, värit hävinneet, kaikki on palasina, sekaisin, äiti pitelee kuollutta vauvaansa härän (fasismin symboli) alla, keskellä hevonen (Espanjan symboli) kärsii seipään lävistämänä, etualalla pirstaloitunut sotilaan ruumis katkennut keihäs kädessään, kaiken yllä hehkulampun valvova silmä, ja ihmisillä suut auki.
Lasta pitelevän äidin voi yhdistää uskonnolliseen Neitsyt Maria ja Jeesus lapsi (Pietá) -aiheeseen, koska kyseessä katolinen Espanja. Huomaa myös että hehkulamppu ei valaise vaan valvoo, ja valo tulee ulkopuolelta, ikkunasta kurkottavasta kädestä, joka pitelee öljylamppua, mikä vihjaa ulkopuolelta tulevaan toivoon. Myös keskellä edessä katkenneesta miekasta kasvaa pieni kukan verso, toivon symboli.
Minusta siinä teoksessa ei ole mitään vaikeaa. Minulle. Upeaa viivan, muodon ja värin käyttöä. Kaikesta ei voi tykätä, mutta taiteellinen ansio on helppo tunnustaa.
Ja aihe. Kaiken hajoaminen -pirstaloituminen- toisen maailman sodan kynnyksellä. Atomipommi, ihmisyys, kaikki edessä olevat karmeudet. Picasso oli tulevaisuuden visioija. Yleensä taiteilijat ovat, herkkiä ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ponterosa
Vaikka en kyseisestä elokuvasta tykkää, niin ymmärrän sen jotenkin niin, että Ponterosan arvo ei ole sen elokuvallisissa ansioissa, vaan jonkinlaisessa elokuvallisten sääntöjen häpeilemättömässä rikkomisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidemaalari on maailman turhin ammatti.
Niin kauan, kun joku maksaa siitä, se ei ole turhaa.
Taidemaalari maalaa eri värisiä viivoja sinne, tänne ja tonne. Siinä estetiikkaa hölmöläisille.
Kun on yksinkertainen ihminen niin taiteessa ei varmasti näekään mitään. Vähän sääliksi käy.
Jos haluan esteettisen kokemuksen, niin menen valoisaan vuodenaikaan luontoon. En todellakaan pidä esteettisenä, että eri värejä vain räiskitään tauluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mark Z. Danielewskin House of Leaves
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidemaalari on maailman turhin ammatti.
Niin kauan, kun joku maksaa siitä, se ei ole turhaa.
Taidemaalari maalaa eri värisiä viivoja sinne, tänne ja tonne. Siinä estetiikkaa hölmöläisille.
Kun on yksinkertainen ihminen niin taiteessa ei varmasti näekään mitään. Vähän sääliksi käy.
Jos haluan esteettisen kokemuksen, niin menen valoisaan vuodenaikaan luontoon. En todellakaan pidä esteettisenä, että eri värejä vain räiskitään tauluun.
Jos nyt ajattelee maalaustaidetta keskimäärin, niin aika harvoin se on sitä, että eri värejä vain räiskitään tauluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidemaalari on maailman turhin ammatti.
Niin kauan, kun joku maksaa siitä, se ei ole turhaa.
Taidemaalari maalaa eri värisiä viivoja sinne, tänne ja tonne. Siinä estetiikkaa hölmöläisille.
Kun on yksinkertainen ihminen niin taiteessa ei varmasti näekään mitään. Vähän sääliksi käy.
Jos haluan esteettisen kokemuksen, niin menen valoisaan vuodenaikaan luontoon. En todellakaan pidä esteettisenä, että eri värejä vain räiskitään tauluun.
Riippuu. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Taidemaalaus voi olla kuvatekemistä aina puhtaasti materiaalin käyttöön performanssissa. Ei ole rajoitettu. Taidetta ei ole oikeastaan rajoitettu. Tietysti käy tylsäksi, jos ei löydä yhtään ihmistä, joka ymmärtää tekemäänsä taidetta. Moni luovuttaa tässä vaiheessa. Ymmärtäjät ovat kuratoijat, apurahanmyöntäjät ja kriitikot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reidar Särestöniemen taide, tunnelma ja pohjoinen valo on niissä niin hieno ja autenttinen. Rothkon taide on myös kiehtovaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidemaalari on maailman turhin ammatti.
Niin kauan, kun joku maksaa siitä, se ei ole turhaa.
Taidemaalari maalaa eri värisiä viivoja sinne, tänne ja tonne. Siinä estetiikkaa hölmöläisille.
Kun on yksinkertainen ihminen niin taiteessa ei varmasti näekään mitään. Vähän sääliksi käy.
Jos haluan esteettisen kokemuksen, niin menen valoisaan vuodenaikaan luontoon. En todellakaan pidä esteettisenä, että eri värejä vain räiskitään tauluun.
Minusta luonto on välillä sotkuinen. Heinää ja pöheikköä. Liikaa vihreää väriä ja murrettuja värejä. Punainen tuulipuku ulkoilijalle on kaunis kaiken vihreän mössön keskellä.
Yritäppä ottaa metsästä visuaalista kuvaa. Vaikeaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ponterosa
Vaikka en kyseisestä elokuvasta tykkää, niin ymmärrän sen jotenkin niin, että Ponterosan arvo ei ole sen elokuvallisissa ansioissa, vaan jonkinlaisessa elokuvallisten sääntöjen häpeilemättömässä rikkomisessa.
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ponterosa
Vaikka en kyseisestä elokuvasta tykkää, niin ymmärrän sen jotenkin niin, että Ponterosan arvo ei ole sen elokuvallisissa ansioissa, vaan jonkinlaisessa elokuvallisten sääntöjen häpeilemättömässä rikkomisessa.
Juuri näin.
Ai kauhee! Tuommoinen!
Vierailija kirjoitti:
Muiston pysyvyys
Yksi lempikuvistani. Ymmärrän sen psykologisena maisemana. Se kuvaa minusta ihmismielen sisäistä todellisuutta, jossa aika menettää voimansa ja muistot sekoittuvat ikuisuuteen.
Taskukellot, jotka yleensä edustavat tarkkuutta, ovat sulaneet voimattomiksi. Aika menettää merkityksensä unimaailmassa. Taustalla näkyvät jyrkät kalliot kuvaavat Dalín kotiseudun rakkaita maisemia. Luonto on pysyvä ja toimii vastakohtana ajalle, joka on suhteellista ja katoavaista. Muurahaiset ja kärpänen symboloivat lahoavaisuutta ja kuolemaa.
Maassa makaava, sulava valkoinen olio on Dalín vääristynyt omakuva.
Vierailija kirjoitti:
Kai ne on sitten David Lynchin elokuvat. En kyllä halua kauhean usein niitä katsoa, koska ovat niin ahdistavia. Tarkovski myös, mutta ei niinkään ahdistavaa.
Itse en ole oikein ikinä ymmärtänyt mikä Lynchissä on joidenkin mielestä niin ihmeellistä. Omiin silmiin vaikuttaa rasittavan alleviivaavalta tekotaiteelliselta pöljien vedätykseltä, mutta ehkä en vaan tajua mikä niissä itsekeksityissä symboleissa ja sekavassa harhatiloja muisuttavassa kohelluksessa on se pointti.
Samaa olin tulossa kirjoittamaan.
Kolahtivat kovaa lukiolaisena silloin 90-luvun lopulla, en kuitenkaan tiedä mitä ajattelisin nyt.
Sininen oli valtavan surullinen ja samalla kertoi elämän halusta, musiikista ja oman itsensä löytämisestä. Ehkä en äitinä edes pystyisi enää katsomaan.