Lue keskustelun säännöt.
Mitä tämä käytös oikein on? Ystävä 50vee
21.08.2026 |
Lapsuudenystävä on viime vuosina (ollaan 50vee) muuttunut minun mielestäni paljon. Vai onko sittenkin niin, että minä olen muuttunut?
Hän ei halua keskustella syvällisemmin mistään. Jos yritän keskustella lasten kanssa olevista "vaikeuksista", vaihdevuosista, ikääntymisestä, raha-asioista niin hän kuittaa asiat olankohautuksella. Hänen mielestään kaikki nämä keskustelunaiheet esim.vaihdevuodet eivät vielä kosketa meitä, hän sanoo että ne tulee sitten joskus. Ja minä kuulemma olen liian negatiivinen nykyään.
Tuntuu siltä, ettei hän halua jutella mistään mikä on hieman vaikea aihe ja hänellä on siihen tietysti täysi oikeus.
Nyt olen tilanteessa jossa en oikein tiedä haluanko häntä kovasti enää nähdä. Viimeisen vuoden aikana hän on myös arvostellut minun ulkonäköä ja osottanut ärtymystä minuun. En ole ollut huomaavinana asiaa, mutta ne on kyllä vähän jäänyt painamaan mieltä.
Kannattaako hieman ottaa etäisyyttä vai mitä tekisitte tässä tilanteessa. Ystävyys on erittäin arvokas minulle, joten en halua että tulee mitään sanomisia ja välirikkoa jne.
Kommentit (50)
Ystävä on kertonut mikä häntä ärsyttää sinussa, mutta sinä et yhtään kuuntele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ovat toki vaihdevuosioireet yleistietoa ja paljon tietoa niistä onkin, mutta jaksaako aihe kiinnostaa loputtomiin?
Kohteliasta on keskustelussa myös jonkin ajan kuluttua jutella asioista, jotka koskettavat kumpaakin osapuolta.
Olen eri, mutta uskon aloittaja keskustelevan myös muistakin aiheista ja yrittävän etsiä myös toisia kiinnostavaa juttua. Tuskin vaihdevuodet ovat jatkuva ja loputon aihe. Tämä vaihdevuosijuttu nyt oli uskoakseni vain eräs esimerkki. Minulla on myös esimerkkejä kavereista, jotka tarttuvat johonkin antamaani esimerkkii ja jäävät siihen kiinni jauhamaan. Vaikka kuinka sanoisin, että tämä nyt oli vain esimerkki, en nyt tarkoittanut pelkästään tätä, niin jankkaavat, että sinähän itse sanoi näin, että...huh huh, raskasta.
Kerran juttelin ulkona eräästä paikkakunnan tunnetusta rakennuksesta, jonka hän tarkkaan tiesi missä sijaitsi. Jutellesani viittasin kädelläni tehostaakseni puhetta. Hän tarttui, että viittasit nyt väärään suuntaan, se rakennushan on tuollapäin. Korjasin rauhallisesti, niin, on, tiedän, en nyt niin tarkkaan miettinyt kunhan vain viittasin kädelläni kun on tapana elehtiä puhuessani. Hän tietää myös sen tapani. Niin, mutta kun se oli väärä suunta, edelleen sanoin juu, tiedän, mutta kun molemmat kuitenkin tiedämme missä suunnassa se on, viittauksella ei ollut sinällään merkitystä asiaan. Tätä jatkui jonkin aikaa ees taas kunnes hermostuin. "Mitä ihmettä tällä kädellä viittaukseni on näin iso juttu tähän asiaan jonka kumpikin tiedämme vain eleeksi, ei muuta asiaa mitenkään".
Vierailija kirjoitti:
Ystävä on kertonut mikä häntä ärsyttää sinussa, mutta sinä et yhtään kuuntele.
Ei siinä enää oikein voi ystävyydestä puhua, jos toinen ei halua kajota mihinkään vakavaan eikä pidä ystävänsä eksistentiaalisia ongelmia kiinnostavina.
Itselleni on jäänyt vähän mysteeriksi mitä tämä syvällinen keskustelu on. Se on lasten kanssa olevista "vaikeuksista", vaihdevuosista, ikääntymisestä, raha-asioista keskustelua? Näistä asioista keskustelu tekee elämästä merkityksellisen?
Sama ongelma, olen 50+. Toinen ystävä sanoo, että ei ajattele tollasia asioita kun ei voi niihin vaikuttaa. Ja monista asioista on jotenkin ihan pihalla vaikka on korkeasti koulutettu. On sanonut suoraan ettei halua noita juttuja miettiä. Tuli kyllä kylmä fiilis. No, puhutaan sitten vaan hänen antamista aiheista.
Toinen ystävä on jotenkin enemmän samalla aaltopituudella, mutta saattaa olla pimennossa pitkiä aikoja. Ja hänenkin kanssa keskustelu menee helposti siihen, että hän jotenkin lopettaa sen vaan ykskantaan. Vaikea selittää.
Mutta tulen siis torjutuksi molempien ystävien taholta. Olen sitten vaan yrittänyt myötäillä heidän haluamaansa keskustelutyyliä ja sillä tavalla pitää yhteyttä yllä. En enää puhu mistään mistä haluaisin itse puhua.
Olen tosi surullinen, sillä minulla ei ole ketään kenen kanssa voisin keskustella. Siis ihan mistä vaan aiheesta, syvällisempää tai vaikka siivoukseen liittyvää, ihan sama, mutta keskustella, puntaroida, pohtia, kuulla toisen mielipiteitä ja kokemuksia ja jakaa omia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta nuo esimerkkiaiheet eivät ole syvällisiä aiheita, vaan asioita jotka aiheuttavat huolta tai ovat jollain tapaa huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Mainitsit asioita, joista minäkään en välitä puhua. Puhun mieluummin hyvää mieltä tuovista asioista, en mistään vaihdevuosista.
Siinä tapauksessa tarvitset ihan toisenlaista seuraa jauhamaan kanssasi pintapaskaa. Ja kun kieltäydyt edes ajattelemasta mitään vakavaa, putoat korkealta joutuessasi tiukan paikan eteen. Kuvittele että ystäväsi esim. menettää lapsensa tai sairastuu syöpään (tai molemmat, kuten minulle kävi). Sinä et siis ole se johon hän voi ottaa yhteyttä, koska sinä haluat puhua vain hyvää mieltä tuovista asioista. Tai kuvittele että itse esim. menetät lapsesi tai sairastut syöpään (tai molempia). Olet täysin kädetön, koska aivoissasi ei ole siihen menessä ollut muuta kuin tuulitunneli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävä on kertonut mikä häntä ärsyttää sinussa, mutta sinä et yhtään kuuntele.
Ei siinä enää oikein voi ystävyydestä puhua, jos toinen ei halua kajota mihinkään vakavaan eikä pidä ystävänsä eksistentiaalisia ongelmia kiinnostavina.
Toisen kortit on kuintenkin nyt avoimena pöydällä ja nyt olisi ap vuoro puhua omista tunteista hän tulee nettiin puhumaan selän takana.
Moni ihminen muuttuu iän myötä negatiivisemmaksi ja valittaa paljon. Ehkä asenteesi ja puheenaiheesi ovat negatiivisia ja siksi toinen ei halua ryhtyä sellaisiin keskusteluihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Etäisyyttä vähintään. Ulkonäön arvostelua ei tarvitse sietää eikä huonoa käytöstä.
Ehkä tuo kaveri kieltää oman vanhenemisensa?
Minulla oli kanssa ystävä, joka oli tosi päällekäyvä lopulta. Olisi halunnut 50-vuotiaana vielä jotain bestismeininkiä, jossa puhutaan tunteista ja kasvusta ihmisinä. En tiedä, omalla kohdalla nuo asiat on olleet ajankohtaisia paljon aiemmin, enkä enää tässä iässä kyllä saa mitään "tunnepuheesta" ja yleisestä sekoilusta. Enkä pidä sitä vanhenemisen kieltämisenä, ettei esim vaihdevuodet kiinnosta paljonkaan, varsinkin kun itsellä ei ole oireita eikä toinenkaan osaa mitään konkreettisia ongelmia kuvailla, joihin voisi ottaa osaa.
Tämä kaveri oli mm. sitä mieltä, että verorahoilla pitäisi perustaa vaihdevuosineuvoloita kaikille naisille... juuh, kun eihän aikuinen nainen nyt itse osaa ottaa selvää mistään.
"arvostellut minun ulkonäköä ja osottanut ärtymystä minuun. En ole ollut huomaavinana asiaa, mutta ne on kyllä vähän jäänyt painamaan mieltä. "
Hä? Mielestäni teidän ei kannata tavata enää. Ei tuo ole ystävyyttä eikä edes kaveruutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on jäänyt vähän mysteeriksi mitä tämä syvällinen keskustelu on. Se on lasten kanssa olevista "vaikeuksista", vaihdevuosista, ikääntymisestä, raha-asioista keskustelua? Näistä asioista keskustelu tekee elämästä merkityksellisen?
No, esimerkiksi itse kerroin esimerkin, että mietin kuinka valtava on avaruus ja olisiko siellä elämää kuitenkin. Tämä ei kiinnostanut muita. Joskus haluaisin jutella miten kukin uskoo olevan sen jälkeen kun olemme kuolleet. Myös psykologisia asioita haluaisin jutella, miten eri ihmiset kokevat asioita ja käyttäytyvät. Lähinnä muuta kuin ihan konkreettista. Toki myös niitä tavallisiakin, mutta ei pelkästään.
Ei vaihdevuosivaivoista tai lasten ongelmista puhuminen ole syvällistä keskustelua.
Aija suppea on maailmankatsomus, jos noita aiheita ajattelee syvällisinä aiheina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen myös huomannut vanhemmiten, että monet ystävien keskustelut liikkuvat kovin ympäripyöreissä asioissa. Kaipaisin syvällisempää, mutta huomaan, että muita ei kiinosta. Minulle ei pitkän päälle anna oikein mitään jos puheet liikkuvat tasolla mitä kukin on tehnyt tai jossain sisustusjutuissa tms. Tietenkin voi välillä puhua tekemisistään tai sisustuksesta, mutta jotain muutakin kaipaan, voi olla, että olen sitten erilainen. Olen vanhempi yksinasuva nainen, ei mieskaveria siinä mielessä, ja naisystävät samaa ikäluokkaa suunnilleen. Osalla parisuhde, osalla ei.
Kerran aloin kysyä kun istuimme kahvilla muutaman ystävän kanssa yhdessä kotonani, että oletteko miettineet kuinka valtava avaruus on ja voisiko siellä olla elämää. Eräs sanoi, ettei ole miettinyt, muut olivat hiljaa. Se siitä sitten. Myös monet muut tämäntyyppiset aiheet eivät muita kiinnosta. Ihan kuin kaiken juttelun pitäisi olla jotain konkreettista ja arkista.
No sä taidat olla samanlainen kuin mä. Ja olen huomannut saman, että suurinta osaa ei kiinnosta jutella tai miettiä esim. avaruus -esimerkkisi tyylisiä asioita.
Meillä töissäkin porukka jauhaa taukoamatta jotain shoppailu ja Marimekko -juttua. Eivätkä tykkää musta, koska pitävät outona, kun kiinnostukseni on syvällisemmissä asioissa.
Mutta ystävikseni olen löytänyt onneksi samanlaisia kuin itse olen ja heidän kanssa puhutaan kaikesta.
Olen miettinyt, että nämä ystäväni vaikuttavat älykkäämiltä kuin suuri osa ihmisistä. Voiko liittyä siihen, että kiinnostukset ja puheenaiheet ovat eri?
Vai ovatko niitä katkeria itsensä menettäneitä, jotka kuittaavat kaiken lapsellisuudella ja sillä, että kaikki kurja on vain pakollista siitä on paras olla vain hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Moni ihminen muuttuu iän myötä negatiivisemmaksi ja valittaa paljon. Ehkä asenteesi ja puheenaiheesi ovat negatiivisia ja siksi toinen ei halua ryhtyä sellaisiin keskusteluihin.
Ja jos puhuu negatiivisista asioista vielä oikein paatoksella, tunnekuohulla, kimittämällä, niin eipä sellaista jaksa kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mainitsit asioita, joista minäkään en välitä puhua. Puhun mieluummin hyvää mieltä tuovista asioista, en mistään vaihdevuosista.
Siinä tapauksessa tarvitset ihan toisenlaista seuraa jauhamaan kanssasi pintapaskaa. Ja kun kieltäydyt edes ajattelemasta mitään vakavaa, putoat korkealta joutuessasi tiukan paikan eteen. Kuvittele että ystäväsi esim. menettää lapsensa tai sairastuu syöpään (tai molemmat, kuten minulle kävi). Sinä et siis ole se johon hän voi ottaa yhteyttä, koska sinä haluat puhua vain hyvää mieltä tuovista asioista. Tai kuvittele että itse esim. menetät lapsesi tai sairastut syöpään (tai molempia). Olet täysin kädetön, koska aivoissasi ei ole siihen menessä ollut muuta kuin tuulitunneli.
Itse olen ajatellut vakavia asioita koko ikäni. Kaverini on menettänyt lapsensa, syöpäänkin on suvussa kuoltu. Pidän kuoleman aina mielessä, näkyvillä. Siksipä en halua jonkun kavereiden kanssa niistä erityisesti puhua, kun eivät kestä näkemyksiäni kuitenkaan. Nautin hyväntuulisesta suht kevyestä vitsailusta, en mistään lapsen tasolle jääneen ikiteinin "syvällisistä" pohdinnoista vaihdevuosien äärellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös huomannut vanhemmiten, että monet ystävien keskustelut liikkuvat kovin ympäripyöreissä asioissa. Kaipaisin syvällisempää, mutta huomaan, että muita ei kiinosta. Minulle ei pitkän päälle anna oikein mitään jos puheet liikkuvat tasolla mitä kukin on tehnyt tai jossain sisustusjutuissa tms. Tietenkin voi välillä puhua tekemisistään tai sisustuksesta, mutta jotain muutakin kaipaan, voi olla, että olen sitten erilainen. Olen vanhempi yksinasuva nainen, ei mieskaveria siinä mielessä, ja naisystävät samaa ikäluokkaa suunnilleen. Osalla parisuhde, osalla ei.
Kerran aloin kysyä kun istuimme kahvilla muutaman ystävän kanssa yhdessä kotonani, että oletteko miettineet kuinka valtava avaruus on ja voisiko siellä olla elämää. Eräs sanoi, ettei ole miettinyt, muut olivat hiljaa. Se siitä sitten. Myös monet muut tämäntyyppiset aiheet eivät muita kiinnosta. Ihan kuin kaiken juttelun pitäisi olla jotain konkreettista ja arkista.
No sä taidat olla samanlainen kuin mä. Ja olen huomannut saman, että suurinta osaa ei kiinnosta jutella tai miettiä esim. avaruus -esimerkkisi tyylisiä asioita.
Meillä töissäkin porukka jauhaa taukoamatta jotain shoppailu ja Marimekko -juttua. Eivätkä tykkää musta, koska pitävät outona, kun kiinnostukseni on syvällisemmissä asioissa.
Mutta ystävikseni olen löytänyt onneksi samanlaisia kuin itse olen ja heidän kanssa puhutaan kaikesta.
Olen miettinyt, että nämä ystäväni vaikuttavat älykkäämiltä kuin suuri osa ihmisistä. Voiko liittyä siihen, että kiinnostukset ja puheenaiheet ovat eri?
Vai ovatko niitä katkeria itsensä menettäneitä, jotka kuittaavat kaiken lapsellisuudella ja sillä, että kaikki kurja on vain pakollista siitä on paras olla vain hiljaa.
Minun mielestäni avaruusteoriat ja esim. simulaatioteorian eri mahdollisuudet ovat juuri sitä kevyttä hauskaa keskustelua. Eihän noita nyt voi kauhean vakavasti ottaa, kun ovat ihan vaan teorioita. Mutta eikö ole mielenkiintoista, että esim. itämaisissa uskonnoissa ajatellaan, että elämä on oppimista varten, eli koulutusohjelma, kun taas lännessä ajatellaan, että elämässä ollaan keräämässä jotain armopisteitä, joilla sitten saa jatkaa seuraavalla tasolla tai ei. Itse pidän tätä lähinnä viihteenä.
Keski-iän voimaantuminen on elämänvaihe, jossa itsetuntemus, elämänkokemus ja viisaus yhdistyvät. Se on aikaa vapautua muiden odotuksista ja löytää uusia alkuja, rauhaa sekä vahvuutta omassa kehossaan ja mielessään. Sinä olet voimaantumassa ja löytämässä syvällisemmän vaiheen, jossa marista vaihdevuosista, rahasta ja tietenkin niistä lapsista joista ei tullutkaan Valtteri Torikkaa ja whitney houstonia vaan heidän laulunsa kuullostaa kimi räikkösen karaoke-laululta, mikä pettymys.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on jäänyt vähän mysteeriksi mitä tämä syvällinen keskustelu on. Se on lasten kanssa olevista "vaikeuksista", vaihdevuosista, ikääntymisestä, raha-asioista keskustelua? Näistä asioista keskustelu tekee elämästä merkityksellisen?
Tämä syvällinen on oikeasti eri asia eri ihmisille. AP jutut eivät ole minulle syvällisiä. Arkeen liittyviä, ja jos pitkään joudun kuuntelemaan, alkaa puuduttaa kuinka Pertin langon vaimo on kauhean kova kaäyttään huuhteluaineita ja sen kyllä huomaa.
Samoin teini-ikäisten (itselleni lähes vieraiden lasten) sielunelämä tai koulumenestys ei iske. Eikä puolison kuorsaus. Siihen löytyy apu lääkäristä.
Politiikasta tykkäisin puhua, mutta se on vähän niin ja näin viitsiikö. Samoin kirjoista, elokuvista, kokemuksista. Tuntuu vain, että harva lukee enää tai käy leffassa.
Samoin hyvä juoruilu on mukavaa. Tässä iässä se alkaa jo olla aidosti hyvähenkistä.
Jaettu valittaminen asioiden toimattomuudesta ja huonosta on hoidosta käy myös viihteenä. Kuka tietää huonoimmat remppakokemukset tai katastrofaalisimmat kampaamokäynnit.
Rennolla otteella. Koskaan ei voi nauraa liikaa.
Syvälliset teemat on kuolema, miten haluan elää elämääni tästä eteenpäin. Pelottaako lasteni puolesta maailman tila. Mistä olisin valmis luopumaan, mistä en. Onko vuosikymmenet kestänyt parisuhde rakkautta. Onko elämä mennyt kuten olen toivonut, olenko istunut itse kuskin paikalla. Näitä ei jaksa kuin harvoin itsekään pohtia.
Olet mummoutumassa ja ystävä joutuu kohtaamaan oman ikääntymisensä.