Mitä tämä käytös oikein on? Ystävä 50vee

Mistä hän haluaa puhua?

Joko kestät tai nostat kissan pöydälle, vai mitä odotat tapahtuvan siellä Porvoossa.

Mainitsit asioita, joista minäkään en välitä puhua. Puhun mieluummin hyvää mieltä tuovista asioista, en mistään vaihdevuosista. 

Etäisyyttä vähintään. Ulkonäön arvostelua ei tarvitse sietää eikä huonoa käytöstä. 

Ehkä tuo kaveri kieltää oman vanhenemisensa?

Ota etäisyyttä. 

Minulla ystävä, joka ollut aina hieman "raskas", mikään ei ole koskaan hyvin (paitsi hänen asiansa), lapsensa hän haukkuu, eksänsä, kaikki ihmiset ovat vain häntä vastaan. Nyt, kun hän on aloittanut terapian, hänestä on tullut ihan mahdoton, kukaan ei ole enää häneltä turvassa, kun hän "on oikeutettu" tunteisiinsa ja kaikki muut ovat niitä pahoja ja hän vain uhri. 

Jätä pois piiristä, ei tarvii miettiä ihmisten kummallisuuksia ja tuhlata energiaa asioihin jotka ei vie mihinkään. Mulle on käynyt samoin, monta kaveria olen hylännyt kun ovat niin omituisia käytökseltään.

Ehkä meidän arvomaailma on vain jotenkin muuttunut, ehkä muuttuja olen minä.

Esim.kerroin hänelle yhdestä naurettavasta mokasta minkä tein niin häntä se ei naurattanut yhtään vaan hän vaan tokas että ei hän tollasta kyllä tekis. Uudesta kaveristaan hän puhuu todella paljon ja kuinka heillä on niin paljon yhteistä.

Ehkä häntä vain ärsyttää minä ja mun ajatukset. Tuntuu ettei hän arvosta enää minua tarpeeksi?

Ja varmasti minussakin on vikaa. Ehkä haluankin puhua paljon syvällisemmim kuin aiemmin tai ainakin haluaisin, mutta sen hän kuittaa negatiivisenä vuorovaikutuksena. Harmi ettei ystävän kanssa voi olla oma itsensä.

Ap

Mitä sitä vanhenemista turhaan vatvomaan. Se tapahtuu kyllä vaikka et puhuisi siitä sanaakaan. Onhan niitä paljon kiinnostavampia asioita mistä jutella. 

Mua ei ihan kauheasti kiinnosta vakavat keskustelut ystävien kanssa. On ihan tarpeeksi puolison, gynen, lasten, työpaikan yms. 

Ystävien kanssa haluan rentoutua ja nauraa näille jutuille. Ei sitä kivirekeä voi jatkuvasti kiskoa. Ystäviä tuen jos tulee kriisi, mutta arjen kukin kantakoon itse. 

N50v++

Vierailija kirjoitti:

Ehkä meidän arvomaailma on vain jotenkin muuttunut, ehkä muuttuja olen minä.

Esim.kerroin hänelle yhdestä naurettavasta mokasta minkä tein niin häntä se ei naurattanut yhtään vaan hän vaan tokas että ei hän tollasta kyllä tekis. Uudesta kaveristaan hän puhuu todella paljon ja kuinka heillä on niin paljon yhteistä.

Ehkä häntä vain ärsyttää minä ja mun ajatukset. Tuntuu ettei hän arvosta enää minua tarpeeksi?

Ja varmasti minussakin on vikaa. Ehkä haluankin puhua paljon syvällisemmim kuin aiemmin tai ainakin haluaisin, mutta sen hän kuittaa negatiivisenä vuorovaikutuksena. Harmi ettei ystävän kanssa voi olla oma itsensä.

Ap

Ota time out kyseisestä henkilöstä, ihmiset muuttuu vanhetessaan ja arvot muuttuu 

Onhan se raskasta olla toiselle terapeutti, kun itsellä asiat hyvin. En minäkään jaksaisi ilmaiseksi kuunnella joka tapaamisella toisen ongelmia.

Joskus voi olla, että vaihdevuosioireita ei juurikaan ole. Silloin voi toki kuunnella ystävää, mutta ei välttämättä voi jakaa asiaa omasta puolestaan jos oireilua ei kerrassaan ole. 

Kyllä muuten kuuntelen ja jaan omankin elämän varjopuolia ja syvällisiäkin asioita. Olisitteko kasvaneet ihmisinä eri suuntiin? Joskus niin käy. Silloin vaan pitää lähteä eri suuntiin.

Olen myös huomannut vanhemmiten, että monet ystävien keskustelut liikkuvat kovin ympäripyöreissä asioissa. Kaipaisin syvällisempää, mutta huomaan, että muita ei kiinosta. Minulle ei pitkän päälle anna oikein mitään jos puheet liikkuvat tasolla mitä kukin on tehnyt tai jossain sisustusjutuissa tms. Tietenkin voi välillä puhua tekemisistään tai sisustuksesta, mutta jotain muutakin kaipaan, voi olla, että olen sitten erilainen. Olen vanhempi yksinasuva nainen, ei mieskaveria siinä mielessä, ja naisystävät samaa ikäluokkaa suunnilleen. Osalla parisuhde, osalla ei. 

Kerran aloin kysyä kun istuimme kahvilla muutaman ystävän kanssa yhdessä kotonani, että oletteko miettineet kuinka valtava avaruus on ja voisiko siellä olla elämää. Eräs sanoi, ettei ole miettinyt, muut olivat hiljaa. Se siitä sitten.  Myös monet muut tämäntyyppiset aiheet eivät muita kiinnosta. Ihan kuin kaiken juttelun pitäisi olla jotain konkreettista ja arkista. 

Pää kiinni ketään ei kiinnosta 

Joskus kun kuuntelee lenkeillä mummeleita, niin jutut ovat ihan todella konkreettisia ja arkisia. Tyyliin, ostan kaupasta 300g jauhelihaa ja pakastan sitä pienissä erissä loppupäivän. Muuttuukohan ihmisen aivokemia sitten jotenkin siihen suuntaan, että vain arkinen ja olennainen kiinnostaa? Onko tästä tehty tutkimusta? Vai elävätkö konkreettiset ihmiset pidempään? 

Nuoremmat taas pohtivat aikaa ja avaruuksia, mutta vanhetessa jotenkin tulee maanläheisemmäksi. 

Vaihdevuosihommiin taas joko pitää olla omaa kokemusta tai kauhean iso mielenkiinto aiheeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi olla, että vaihdevuosioireita ei juurikaan ole. Silloin voi toki kuunnella ystävää, mutta ei välttämättä voi jakaa asiaa omasta puolestaan jos oireilua ei kerrassaan ole. 

Kyllä muuten kuuntelen ja jaan omankin elämän varjopuolia ja syvällisiäkin asioita. Olisitteko kasvaneet ihmisinä eri suuntiin? Joskus niin käy. Silloin vaan pitää lähteä eri suuntiin.

Minä ainakin pystyn keskustelemaan yleisistä tiedossa olevista asioista, vaikkei juuri itsellä niitä ole samaa tilannetta.  Esimerkisi vaihdevuodet ovat ihan yleistietoa. Eihän se voi niinkään, olla, että silloin vain syntyy keskustelua kun on sama tilanne itsellä. Kyllähän silloin olisi aika vaikeaa löytää kaikille sopivaa keskustelua. 

Puhuvathan parisuhteessa olevat miltei aina jostain siihen liittyvästä vaikka porukassa varmaan on myös niitä, joilla kumppania ei sillä hetkellä ole tai on kovin kauan sitten ollut. Tai omakoti- ja omistusasujat puhuvat siihen liittyvistä vaikka porukassa on vuokralla-asuvia mukana, joita aihe ei koske lainkaan. Myös monet puhuvat matkoistaan, vaikka itsellänikin on aikaa kymmeniä vuosia ulkomaanmatkoista. 

Ovat toki vaihdevuosioireet yleistietoa ja paljon tietoa niistä onkin, mutta jaksaako aihe kiinnostaa loputtomiin? 

Kohteliasta on keskustelussa myös jonkin ajan kuluttua jutella asioista, jotka koskettavat kumpaakin osapuolta. 

Vierailija kirjoitti:

Joskus kun kuuntelee lenkeillä mummeleita, niin jutut ovat ihan todella konkreettisia ja arkisia. Tyyliin, ostan kaupasta 300g jauhelihaa ja pakastan sitä pienissä erissä loppupäivän. Muuttuukohan ihmisen aivokemia sitten jotenkin siihen suuntaan, että vain arkinen ja olennainen kiinnostaa? Onko tästä tehty tutkimusta? Vai elävätkö konkreettiset ihmiset pidempään? 

Nuoremmat taas pohtivat aikaa ja avaruuksia, mutta vanhetessa jotenkin tulee maanläheisemmäksi. 

Vaihdevuosihommiin taas joko pitää olla omaa kokemusta tai kauhean iso mielenkiinto aiheeseen. 

Niinpä. Itse olen mummeli-iässä, mutta haluaisin muutakin keskusteltavaa. Minun aivoni eivät ainakaan ole vielä muuttuneet arkiseen suuntaan. Sehän juuri piristää kun jostain muustakin puhutaan välillä.  Olen sanonutkin, että kroppa ja pää on minulla ihan eri ikäkaudella. Toisaalta onneksi. Mutta mielenkiintoiset juttukaverit vähissä.  Onneksi lastenlasten kanssa kivoja keskusteluja. 

En osaa myöskään kuvitella, että mummoiässä muuttuisin jotenkin konkreettisemmaksi. Syvälliset aiheet tulevat kiinnostamaan aina. Mutta sen myännän, että vaihdevuosissa jumittaminen on aika tylsä aihe. Jotenkin, jos niihin vaivoihin oikein todella keskittyy, tuntuu että muuta ei kohta elämässä olekaan kuin ne vaihdevuodet. Enemmän auttaa liikunta, kasvisravinto ja vaikka sitten hormonihoito, mutta ei kaikista vaivoista jaksaisi koko päivää keskustella. 

Sinusta on tullut ammattimarisija.