Lue keskustelun säännöt.
Kun aggressiivisen lapsen kanssa ei saa apua - vanhemman pettymys
Alle kouluikäisestä kyse ja me vanhemmat olemme kääntäneet kaikki mahdolliset kivet. Lapsi käyttäytyy usein aggressiivisesti huolimatta siitä, että olemme sen sata kertaa kieltäneet. Lapsella on rajat, mutta ei läheskään aina niitä tottele. Positiivinen kannustus säilyy lapsella mielessä hetken, sitten taas p'rseilee. Rangaistukset eivät tunnu tepsivän. Kiva leikkihetki saattaakin loppua siihen, että lapsi tönäisee leikkikaveria. Meillä on siis sääntönä, että kiva tekeminen päättyy kotiinlähtöön, jos lapsi heittäytyy aggressiiviseksi.
Lapsi ei ole enää mikään taapero, joten ei mene iänkään piikkiin. On myös suoraan sanottu lapselle, että tällä menolla lapsella ei kohta enää ole kavereita ollenkaan, jos jatkaa moista käytöstä. Ja toisten lasten vanhemmat kieltävät pian lapsiaan leikkimästä lapsemme kanssa. Lapsellamme on oikein hyvin kehittynyt puhe ja lapsi puhuu paljon, mutta tunnekuohun yllättäessä puhelahjat unohtuvat ja tilalle tulee huutaminen ja aggressiivinen käytös. Me vanhemmat olemme ihan loppu tämän lapsen käytöksen kanssa ja tähän päälle vielä häpeä siitä, kun oma lapsi käyttäytyy näin, vaikka kuinka olemme yrittäneet kasvattaa. Kaiken kukkuraksi päiväkodista on opittu aivan hirveää kieltä, mm. kiroilua (meillä ei kiroilla ollenkaan).
Olemme yrittäneet useamman kerran hakea apua terveydenhuollosta. Neuvolassa on vain kohauteltu olkia, kun on muuten terve ja hyvin kehittynyt lapsi. Lastenpsykologi vain voivottelee, että ikävä tilanne ja kun jo teette niin paljon lapsen eteen ja olette kasvatusoppaat/nettisivut lukeneet, niin ei tässä oikein mitään neuvojakaan ole antaa. Olen pyytänyt, eikö voitaisi saada joku ammattilainen käymään meillä kotona, mutta ei kuulemma ole mahdollista. Keskusteluaika järjestyisi reilun kuukauden päähän, vaikka lapsi on viimeksi tänään päiväkodissa huitaissut toista lasta ja eilen yritti lyödä kotona toista vanhempaa. Terveydenhuollossa vastassa on vain voivottelua, mutta ei apua. Eikä sekään lämmitä mieltä, että hoetaan lapsen olevan vielä "pieni". Juu, hän on vielä pieni, mutta ei se silti tuota käytöstä oikeuta.
Anteeksi siis sinulle, joka olet kohdannut lapseni kamalaa käytöstä. Olemme siihen yrittäneet puuttua ja saada apua, mutta aika yksin on jääty. Ihan itkettää tämä tilanne ja todella kaipaisin neuvoja siitä, miten tätä tilannetta lähtisi purkamaan, kun apua ei näytä neuvolasta saavan.
Kommentit (534)
Vihaisena ei tosiaan kannata huutaa, jos siinä menettää kontrollin. Kaikki eivät menetä. Toiset osaavat hallita myös aggressiotaan ja silloin voi olla hallitusti vihainen. Vihaisuus ei tarkoita sitä, että riehuu kuin sekopää tai sanoo mitä sylki suuhun tuo.
"Näin tekemällä näytän lapselle nimenomaan sitä, miten aikuinen säätelee tunteitaan, että kyllä, se tunne on sisällä"
Eli opetat, että tunteet pitää padota sisäänsä? Että voi sanoa olevansa vihainen, mutta ei saa oikeasti olla vihainen.
Ja joskus lapsi saa jopa pelästyä ja säikähtää. Se voi olla hyväkin asia. Reagointi pitää tietysti suhteuttaa teon vakavuuteen. Vahingosta ei ole syytä raivota tai suuttua, mutta esimerkiksi tahallisesta, ilkeämielisestä satuttamisesta voi suuttua. Ja näen ihan hyvänä asiana, jos tietoisen kiusanteon tai ilkeyden jälkeen tekijä säikähtää aikuisen reaktiota. Se, opettaa, että tahallinen kiusanteko, lyöminen tms. on erittäin tuomittavaa eikä ehkä toiste halua tehdä samaa.
Eli jos lapsi vaikkapa päättää lyödä ihan hyvin käyttäytynyttä kaveriaan täysillä mahaan tarkoituksenaan satuttaa tätä, on ihan hyvä vain jos niin vakavan teon jälkeen lapsi säikähtää aikuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
adhd ihmiset on maailman ärsyttävintä porukkaa
Vierailija kirjoitti:
Vihaisena ei tosiaan kannata huutaa, jos siinä menettää kontrollin. Kaikki eivät menetä. Toiset osaavat hallita myös aggressiotaan ja silloin voi olla hallitusti vihainen. Vihaisuus ei tarkoita sitä, että riehuu kuin sekopää tai sanoo mitä sylki suuhun tuo.
"Näin tekemällä näytän lapselle nimenomaan sitä, miten aikuinen säätelee tunteitaan, että kyllä, se tunne on sisällä"
Eli opetat, että tunteet pitää padota sisäänsä? Että voi sanoa olevansa vihainen, mutta ei saa oikeasti olla vihainen.
Ja joskus lapsi saa jopa pelästyä ja säikähtää. Se voi olla hyväkin asia. Reagointi pitää tietysti suhteuttaa teon vakavuuteen. Vahingosta ei ole syytä raivota tai suuttua, mutta esimerkiksi tahallisesta, ilkeämielisestä satuttamisesta voi suuttua. Ja näen ihan hyvänä asiana, jos tietoisen kiusanteon tai ilkeyden jälkeen tekijä säikähtää aikuisen reaktiota. Se, opettaa, että tahallinen kiusanteko, lyöminen tms. on erittäin tuomittavaa eikä ehkä toiste halua tehdä samaa.
Eli jos lapsi vaikkapa päättää lyödä ihan hyvin käyttäytynyttä kaveriaan täysillä mahaan tarkoituksenaan satuttaa tätä, on ihan hyvä vain jos niin vakavan teon jälkeen lapsi säikähtää aikuista.
Tiedätkö sinä mitä tunnesäätely tarkottaa?
Ja olen ollut ihan aikuisenakin tilanteissa missä toinen aikuinen on huutanut vihaisena ja se ON pelottavaa, vaikket täysin kontrollia menettäsikään.
Mutta jos nyt päätät vihan vallassa huutaa, niin muista sitten edes, että lapsikin saa tehdä samalla tavalla. Älä vaadi lapselta sellaista mihin et itsekkään pysty.
Hakeutukaa perheneuvolaan. Se kannattaa, vaikka olisi jonoakin. Lisäksi lääkäri ja pyytäkää lähetettä lastenpsykiatrialle tutkimuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vihaisena ei tosiaan kannata huutaa, jos siinä menettää kontrollin. Kaikki eivät menetä. Toiset osaavat hallita myös aggressiotaan ja silloin voi olla hallitusti vihainen. Vihaisuus ei tarkoita sitä, että riehuu kuin sekopää tai sanoo mitä sylki suuhun tuo.
"Näin tekemällä näytän lapselle nimenomaan sitä, miten aikuinen säätelee tunteitaan, että kyllä, se tunne on sisällä"
Eli opetat, että tunteet pitää padota sisäänsä? Että voi sanoa olevansa vihainen, mutta ei saa oikeasti olla vihainen.
Ja joskus lapsi saa jopa pelästyä ja säikähtää. Se voi olla hyväkin asia. Reagointi pitää tietysti suhteuttaa teon vakavuuteen. Vahingosta ei ole syytä raivota tai suuttua, mutta esimerkiksi tahallisesta, ilkeämielisestä satuttamisesta voi suuttua. Ja näen ihan hyvänä asiana, jos tietoisen kiusanteon tai ilkeyden jälkeen tekijä säikähtää aikuisen reaktiota. Se, opettaa, että tahallinen kiusanteko, lyöminen tms. on erittäin tuomittavaa eikä ehkä toiste halua tehdä samaa.
Eli jos lapsi vaikkapa päättää lyödä ihan hyvin käyttäytynyttä kaveriaan täysillä mahaan tarkoituksenaan satuttaa tätä, on ihan hyvä vain jos niin vakavan teon jälkeen lapsi säikähtää aikuista.
Kyllä se kontrolli on jo mennyt jo pelkästään vihan tunteen takia alkaa huutamaan.
Tässä pitää nyt erottaa tunne teosta ja se nimenomaan on sitä tunnesäätelyä.
Meillä kaikilla on tunteet ja ne tunteet on meidän sisällä, niiden tulemista ei voi estää.
Tunnesäätelyllä tarkoitetaan sitä, että vaikka sinulla olisi joku tunne, niin sinä säätelet omaa käytöstäsi niin, että et toimi pelkästään sen tunteen vallassa.
Juurikin esim. vihan tunne on yksi tyypillisimmistä asioista missä moni aikuinen epäonnistuu tunnesäätelyssään. Sen lisäksi on vaikkapa turhautuminen, pettymys jne.
On eri asua huutaa lapselle kun tämä on jotakuta lyömässä siitä syystä, että huutaminen lopettaa sen käytöksen, jonka jälkeen aikuinen ehtii lapsen luokse vähän rauhallisemmin selvittämään sitä asiaa. Tällöin huutamista ei aiheuta vihantunne vaan pelkkä halu pysäyttää se tilanne matkan päästä ja on pakko käyttää ääntä.
Ihminen on aivan erilainen, jos toimii oikeasti vihaisena vs. jostain muusta rationaalisesta syystä taikka esim. pakosta.
Tuossa tilanteessa vihan tunne toki voi silti herätä ja tunnesäätely tapahtuu sitten niin, että "LOPETA!", lapsi lopettaa, aikuinen stoppaa, rauhoittaa itsensä ja jatkaa sitten siitä ilman että viha määrittelee miten hän toimii. Se viha voi silti olla siellä sisällä ja sen voi vaikka ihan rauhassa kertoa sille lapsellekkin, mutta vihaisena huutaa ihminen, jonka tunnesäätely ei ihan toimi niinkuin pitäisi.
Jokaisella ihmisellä voi joskus tulla eteen tilanne kun tunnetta ei saakkaan säädeltyä, se on ihmillistä, mutta mikään kasvatusmetodi vihassa huutaminen ei kyllä voi olla, että se olisi oikein tarkoituksella että "annan vaan palaa, koska suututtaa".
Ja siinä tullaan tosiaan tuohonkin, että jos lastakin opetetaan että vihantunnetta voi käsitellä muutenkin kuin karjumalla täysiä, niin aika paha sitä on opettaa, jos aikuinen ei itsekkään osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen kanssa ei nevotella vaan käsketään ja katsotaan, että tekee kuten on käsketty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihaisena ei tosiaan kannata huutaa, jos siinä menettää kontrollin. Kaikki eivät menetä. Toiset osaavat hallita myös aggressiotaan ja silloin voi olla hallitusti vihainen. Vihaisuus ei tarkoita sitä, että riehuu kuin sekopää tai sanoo mitä sylki suuhun tuo.
"Näin tekemällä näytän lapselle nimenomaan sitä, miten aikuinen säätelee tunteitaan, että kyllä, se tunne on sisällä"
Eli opetat, että tunteet pitää padota sisäänsä? Että voi sanoa olevansa vihainen, mutta ei saa oikeasti olla vihainen.
Ja joskus lapsi saa jopa pelästyä ja säikähtää. Se voi olla hyväkin asia. Reagointi pitää tietysti suhteuttaa teon vakavuuteen. Vahingosta ei ole syytä raivota tai suuttua, mutta esimerkiksi tahallisesta, ilkeämielisestä satuttamisesta voi suuttua. Ja näen ihan hyvänä asiana, jos tietoisen kiusanteon tai ilkeyden jälkeen tekijä säikähtää aikuisen reaktiota. Se, opettaa, että tahallinen kiusanteko, lyöminen tms. on erittäin tuomittavaa eikä ehkä toiste halua tehdä samaa.
Eli jos lapsi vaikkapa päättää lyödä ihan hyvin käyttäytynyttä kaveriaan täysillä mahaan tarkoituksenaan satuttaa tätä, on ihan hyvä vain jos niin vakavan teon jälkeen lapsi säikähtää aikuista.
Tiedätkö sinä mitä tunnesäätely tarkottaa?
Ja olen ollut ihan aikuisenakin tilanteissa missä toinen aikuinen on huutanut vihaisena ja se ON pelottavaa, vaikket täysin kontrollia menettäsikään.
Mutta jos nyt päätät vihan vallassa huutaa, niin muista sitten edes, että lapsikin saa tehdä samalla tavalla. Älä vaadi lapselta sellaista mihin et itsekkään pysty.
"Ja olen ollut ihan aikuisenakin tilanteissa missä toinen aikuinen on huutanut vihaisena ja se ON pelottavaa"
Onko hänellä ollut syytä siihen vai ei? Kyllä, se on pelottavaa, jos kaadat maidon lattialle ja toinen kilahtaa totaalisesti. Et voi tietää mistä hän seuraavaksi suuttuu ja mitä hän tekee. Hän on arvaamaton ja kohtuuton ja epäreilu.
Mutta mitäpä jos otatkin pesäpallo mailan käteen ja meet moukaroimaan leppoisen naapurisi auton tuuskan nuuskaksi. Naapurisi syöksyy paikalle raivoissaan huutaen. Onko se pelottavaa? Ehkä. Mutta tietyllä tapaa ei. Sisimmässäsi tiedät että ansaitset huudot, turvallisuudentunteesi ei järky. Reaktio on arvattava ja kohtuullinen ja olisit omalla toimillasi voinut sen välttää.
Ja kyllä, myös lapsi saa olla vihainen ja huutaa. Toivottavasti itse et pyri kitkemään sitä lapsista tai kieltämään lapsia siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihaisena ei tosiaan kannata huutaa, jos siinä menettää kontrollin. Kaikki eivät menetä. Toiset osaavat hallita myös aggressiotaan ja silloin voi olla hallitusti vihainen. Vihaisuus ei tarkoita sitä, että riehuu kuin sekopää tai sanoo mitä sylki suuhun tuo.
"Näin tekemällä näytän lapselle nimenomaan sitä, miten aikuinen säätelee tunteitaan, että kyllä, se tunne on sisällä"
Eli opetat, että tunteet pitää padota sisäänsä? Että voi sanoa olevansa vihainen, mutta ei saa oikeasti olla vihainen.
Ja joskus lapsi saa jopa pelästyä ja säikähtää. Se voi olla hyväkin asia. Reagointi pitää tietysti suhteuttaa teon vakavuuteen. Vahingosta ei ole syytä raivota tai suuttua, mutta esimerkiksi tahallisesta, ilkeämielisestä satuttamisesta voi suuttua. Ja näen ihan hyvänä asiana, jos tietoisen kiusanteon tai ilkeyden jälkeen tekijä säikähtää aikuisen reaktiota. Se, opettaa, että tahallinen kiusanteko, lyöminen tms. on erittäin tuomittavaa eikä ehkä toiste halua tehdä samaa.
Eli jos lapsi vaikkapa päättää lyödä ihan hyvin käyttäytynyttä kaveriaan täysillä mahaan tarkoituksenaan satuttaa tätä, on ihan hyvä vain jos niin vakavan teon jälkeen lapsi säikähtää aikuista.
Kyllä se kontrolli on jo mennyt jo pelkästään vihan tunteen takia alkaa huutamaan.
Tässä pitää nyt erottaa tunne teosta ja se nimenomaan on sitä tunnesäätelyä.
Meillä kaikilla on tunteet ja ne tunteet on meidän sisällä, niiden tulemista ei voi estää.
Tunnesäätelyllä tarkoitetaan sitä, että vaikka sinulla olisi joku tunne, niin sinä säätelet omaa käytöstäsi niin, että et toimi pelkästään sen tunteen vallassa.
Juurikin esim. vihan tunne on yksi tyypillisimmistä asioista missä moni aikuinen epäonnistuu tunnesäätelyssään. Sen lisäksi on vaikkapa turhautuminen, pettymys jne.
On eri asua huutaa lapselle kun tämä on jotakuta lyömässä siitä syystä, että huutaminen lopettaa sen käytöksen, jonka jälkeen aikuinen ehtii lapsen luokse vähän rauhallisemmin selvittämään sitä asiaa. Tällöin huutamista ei aiheuta vihantunne vaan pelkkä halu pysäyttää se tilanne matkan päästä ja on pakko käyttää ääntä.
Ihminen on aivan erilainen, jos toimii oikeasti vihaisena vs. jostain muusta rationaalisesta syystä taikka esim. pakosta.
Tuossa tilanteessa vihan tunne toki voi silti herätä ja tunnesäätely tapahtuu sitten niin, että "LOPETA!", lapsi lopettaa, aikuinen stoppaa, rauhoittaa itsensä ja jatkaa sitten siitä ilman että viha määrittelee miten hän toimii. Se viha voi silti olla siellä sisällä ja sen voi vaikka ihan rauhassa kertoa sille lapsellekkin, mutta vihaisena huutaa ihminen, jonka tunnesäätely ei ihan toimi niinkuin pitäisi.
Jokaisella ihmisellä voi joskus tulla eteen tilanne kun tunnetta ei saakkaan säädeltyä, se on ihmillistä, mutta mikään kasvatusmetodi vihassa huutaminen ei kyllä voi olla, että se olisi oikein tarkoituksella että "annan vaan palaa, koska suututtaa".
Ja siinä tullaan tosiaan tuohonkin, että jos lastakin opetetaan että vihantunnetta voi käsitellä muutenkin kuin karjumalla täysiä, niin aika paha sitä on opettaa, jos aikuinen ei itsekkään osaa.
"Tunnesäätelyllä tarkoitetaan sitä, että vaikka sinulla olisi joku tunne, niin sinä säätelet omaa käytöstäsi niin, että et toimi pelkästään sen tunteen vallassa."
Kyllä. Lisäksi se tarkoittaa sitä, että osaa säätää tunnetta tilanteeseen sopivaksi. Se ei tarkoita, että tunne pitää pitää minimissään koko ajan, kuten sinä kuvittelet.
On myös kuvaavaa, että oletat lapsen lopettavan aikeensa kun huudat "lopeta". Mutta mitäpä jos hän ei lopeta. Tai lopettaa sen verran että pysähtyy, katsoo sinua, kuulee huutosi ja lyö sitten aivan täysiä sitä kaveria. Sanot vain, että "soo soo" ja ostat kuvakortin mitä heiluttelet jatkossa, jos hän ei vaikka ymmärtänyt kieltoa...?
Ja sillä omalla vihastumisella näytät myös sille lyödylle hänen arvonsa. Jos olet raivoissasi, tietää lyöty, että hän todella on arvokas ja tuo todella on väärin. Jos vain pidät kasvatuskeskustelun hillitysti, saa lyöty sen opin, että hän ei ole enemmän arvoinen. Hän ei ansaitse leijonaemoa puolustamaan häntä vaan hänen pitää sopeutua siihen, että joskus tulee nyrkistä. Että ei se nyt niin iso juttu ole. Siitä tulee sama reaktio kun ruuan heittelystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa varata tarjottu aika, vaikka se olisi vasta kuukauden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihaisena ei tosiaan kannata huutaa, jos siinä menettää kontrollin. Kaikki eivät menetä. Toiset osaavat hallita myös aggressiotaan ja silloin voi olla hallitusti vihainen. Vihaisuus ei tarkoita sitä, että riehuu kuin sekopää tai sanoo mitä sylki suuhun tuo.
"Näin tekemällä näytän lapselle nimenomaan sitä, miten aikuinen säätelee tunteitaan, että kyllä, se tunne on sisällä"
Eli opetat, että tunteet pitää padota sisäänsä? Että voi sanoa olevansa vihainen, mutta ei saa oikeasti olla vihainen.
Ja joskus lapsi saa jopa pelästyä ja säikähtää. Se voi olla hyväkin asia. Reagointi pitää tietysti suhteuttaa teon vakavuuteen. Vahingosta ei ole syytä raivota tai suuttua, mutta esimerkiksi tahallisesta, ilkeämielisestä satuttamisesta voi suuttua. Ja näen ihan hyvänä asiana, jos tietoisen kiusanteon tai ilkeyden jälkeen tekijä säikähtää aikuisen reaktiota. Se, opettaa, että tahallinen kiusanteko, lyöminen tms. on erittäin tuomittavaa eikä ehkä toiste halua tehdä samaa.
Eli jos lapsi vaikkapa päättää lyödä ihan hyvin käyttäytynyttä kaveriaan täysillä mahaan tarkoituksenaan satuttaa tätä, on ihan hyvä vain jos niin vakavan teon jälkeen lapsi säikähtää aikuista.
Tiedätkö sinä mitä tunnesäätely tarkottaa?
Ja olen ollut ihan aikuisenakin tilanteissa missä toinen aikuinen on huutanut vihaisena ja se ON pelottavaa, vaikket täysin kontrollia menettäsikään.
Mutta jos nyt päätät vihan vallassa huutaa, niin muista sitten edes, että lapsikin saa tehdä samalla tavalla. Älä vaadi lapselta sellaista mihin et itsekkään pysty."Ja olen ollut ihan aikuisenakin tilanteissa missä toinen aikuinen on huutanut vihaisena ja se ON pelottavaa"
Onko hänellä ollut syytä siihen vai ei? Kyllä, se on pelottavaa, jos kaadat maidon lattialle ja toinen kilahtaa totaalisesti. Et voi tietää mistä hän seuraavaksi suuttuu ja mitä hän tekee. Hän on arvaamaton ja kohtuuton ja epäreilu.
Mutta mitäpä jos otatkin pesäpallo mailan käteen ja meet moukaroimaan leppoisen naapurisi auton tuuskan nuuskaksi. Naapurisi syöksyy paikalle raivoissaan huutaen. Onko se pelottavaa? Ehkä. Mutta tietyllä tapaa ei. Sisimmässäsi tiedät että ansaitset huudot, turvallisuudentunteesi ei järky. Reaktio on arvattava ja kohtuullinen ja olisit omalla toimillasi voinut sen välttää.
Ja kyllä, myös lapsi saa olla vihainen ja huutaa. Toivottavasti itse et pyri kitkemään sitä lapsista tai kieltämään lapsia siitä.
Kuvailemasi tilanne on jo niin äärimmäinen, että siinä on kyllä ymmärrettävää jos JOKU huutaa. Huutamisesta tilanteessa sinällään ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, jos se auto on jo rutussa.
Mutta itse ajattelin nyt ihan päiväkoti-ikäisiä lapsia, jotka tässäkin on kyseessä, eli juurikin tuota että lapset vaikka huutaa huvikseen ja sitten joku alkaa raivolla karjumaan, koska ärsyttää ja suututtaa.
Ja kuten sanoin, sinälläänhän huutaminen ei aina ole väärin, mutta PELKKÄ tunnetila ei mielestäni siihen oikeuta. Ja tämä johtuu juurikin siitä, että on asioita mitkä herättää tunteita, vaikka se maidon kaatuminen, mutta jos ei heti ala huutamaan kun suututtaa kun lapsi kaatoi maidon, niin ehtii aivot mukaan siihen ja suhteuttamaan asioita "okei, mua ärsyttää, mutta huutaminen tässä tilanteessa ei silti ole tarpeen", toki tuossa voi montaa muutakin asiaa järkeillä mutta tuon verran vähintään.
Ja kyllä lapsiakin tulee nimenomaan ohjata siihen, että vihantunne ei tarkota, että olisi pakko huutaa. Toki tässä pitää muistaa ikä, esim. alle kolmevuotiaiden kanssa ja ehkä vähän siitä isompienkin kanssa, huutaminen on osa juttua, opetellaan ensin tunnistamaan eri tunteita jne. mutta en minä sanota lapselle "että joo hyvä kun huudat", vaan sanoitan että "saa olla vihainen".
Mutta kyllä lapseltakin myöhemmin voi jo alkaa opettamaan sellaista tunnesäätelyä, että jos jokin asia menee vähän pieleen, siitä ei heti synny 10 minuutin huutosessiota. Voidaan opetella rauhottumaan. Ja TÄMÄ on niinkuin sen tunnesäätelyn viimeinen oppitunti, jota joutuu harjoittelemaan aika pitkälle elämää. Ja TÄMÄ on se missä me aikuisetkin joskus epäonnistutaan.
Sanotaan vaikka että ystävä teki mulle oharit ja suutuin siitä, kun pystyn tunnistamaan sen tunteen ja säätelemään omaa toimintaani sen mukaan niin voin päättää: Soitanko heti ystävälle huutaen, että "Miten saatat tehdä mulle näin?? Ei ole reilua odotuttaa turhaan tuolla tavalla?", VAI olenko edelleen vihainen, mutta päätän, että toimin rauhallisemmin, koska en voi tietää miksi kaveri teki oharit ja soitankin ihan rauhalliseen ja ehkä jopa ystävälliseen sävyyn että "Heeiiii, meidänhän piti tavata täällä tänään, mutta sua ei näy täällä missä olet?" ja antaa hänen ihan rauhassa selvittää että miksei ole paikalla. Ja jos edelleen selityksen jälkeen suututtaa, niin huutamisen sijaan voin sanoa että "kyllä mua nyt todella harmittaa, että tulin tänne ihan turhaan, olisin toivonu että olisit ilmoittanu jos et pääsekkään paikalle?".
Tunnetta ei ole kielletty ja tunne on jopa näytetty kaverille, mutta sitä ei vain ole tehty HETI kun tunnetila tulee päälle aka, huutaminen ei ole lainkaan tarpeellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihaisena ei tosiaan kannata huutaa, jos siinä menettää kontrollin. Kaikki eivät menetä. Toiset osaavat hallita myös aggressiotaan ja silloin voi olla hallitusti vihainen. Vihaisuus ei tarkoita sitä, että riehuu kuin sekopää tai sanoo mitä sylki suuhun tuo.
"Näin tekemällä näytän lapselle nimenomaan sitä, miten aikuinen säätelee tunteitaan, että kyllä, se tunne on sisällä"
Eli opetat, että tunteet pitää padota sisäänsä? Että voi sanoa olevansa vihainen, mutta ei saa oikeasti olla vihainen.
Ja joskus lapsi saa jopa pelästyä ja säikähtää. Se voi olla hyväkin asia. Reagointi pitää tietysti suhteuttaa teon vakavuuteen. Vahingosta ei ole syytä raivota tai suuttua, mutta esimerkiksi tahallisesta, ilkeämielisestä satuttamisesta voi suuttua. Ja näen ihan hyvänä asiana, jos tietoisen kiusanteon tai ilkeyden jälkeen tekijä säikähtää aikuisen reaktiota. Se, opettaa, että tahallinen kiusanteko, lyöminen tms. on erittäin tuomittavaa eikä ehkä toiste halua tehdä samaa.
Eli jos lapsi vaikkapa päättää lyödä ihan hyvin käyttäytynyttä kaveriaan täysillä mahaan tarkoituksenaan satuttaa tätä, on ihan hyvä vain jos niin vakavan teon jälkeen lapsi säikähtää aikuista.
Kyllä se kontrolli on jo mennyt jo pelkästään vihan tunteen takia alkaa huutamaan.
Tässä pitää nyt erottaa tunne teosta ja se nimenomaan on sitä tunnesäätelyä.
Meillä kaikilla on tunteet ja ne tunteet on meidän sisällä, niiden tulemista ei voi estää.
Tunnesäätelyllä tarkoitetaan sitä, että vaikka sinulla olisi joku tunne, niin sinä säätelet omaa käytöstäsi niin, että et toimi pelkästään sen tunteen vallassa.
Juurikin esim. vihan tunne on yksi tyypillisimmistä asioista missä moni aikuinen epäonnistuu tunnesäätelyssään. Sen lisäksi on vaikkapa turhautuminen, pettymys jne.
On eri asua huutaa lapselle kun tämä on jotakuta lyömässä siitä syystä, että huutaminen lopettaa sen käytöksen, jonka jälkeen aikuinen ehtii lapsen luokse vähän rauhallisemmin selvittämään sitä asiaa. Tällöin huutamista ei aiheuta vihantunne vaan pelkkä halu pysäyttää se tilanne matkan päästä ja on pakko käyttää ääntä.
Ihminen on aivan erilainen, jos toimii oikeasti vihaisena vs. jostain muusta rationaalisesta syystä taikka esim. pakosta.
Tuossa tilanteessa vihan tunne toki voi silti herätä ja tunnesäätely tapahtuu sitten niin, että "LOPETA!", lapsi lopettaa, aikuinen stoppaa, rauhoittaa itsensä ja jatkaa sitten siitä ilman että viha määrittelee miten hän toimii. Se viha voi silti olla siellä sisällä ja sen voi vaikka ihan rauhassa kertoa sille lapsellekkin, mutta vihaisena huutaa ihminen, jonka tunnesäätely ei ihan toimi niinkuin pitäisi.
Jokaisella ihmisellä voi joskus tulla eteen tilanne kun tunnetta ei saakkaan säädeltyä, se on ihmillistä, mutta mikään kasvatusmetodi vihassa huutaminen ei kyllä voi olla, että se olisi oikein tarkoituksella että "annan vaan palaa, koska suututtaa".
Ja siinä tullaan tosiaan tuohonkin, että jos lastakin opetetaan että vihantunnetta voi käsitellä muutenkin kuin karjumalla täysiä, niin aika paha sitä on opettaa, jos aikuinen ei itsekkään osaa."Tunnesäätelyllä tarkoitetaan sitä, että vaikka sinulla olisi joku tunne, niin sinä säätelet omaa käytöstäsi niin, että et toimi pelkästään sen tunteen vallassa."
Kyllä. Lisäksi se tarkoittaa sitä, että osaa säätää tunnetta tilanteeseen sopivaksi. Se ei tarkoita, että tunne pitää pitää minimissään koko ajan, kuten sinä kuvittelet.
On myös kuvaavaa, että oletat lapsen lopettavan aikeensa kun huudat "lopeta". Mutta mitäpä jos hän ei lopeta. Tai lopettaa sen verran että pysähtyy, katsoo sinua, kuulee huutosi ja lyö sitten aivan täysiä sitä kaveria. Sanot vain, että "soo soo" ja ostat kuvakortin mitä heiluttelet jatkossa, jos hän ei vaikka ymmärtänyt kieltoa...?
Jos hän ei lopeta, niin sitten saatan kyllä huutaa enemmän, että saisin hänen huomion sen aikaa pidettyä minussa että ehdin paikalle fyysisesti estämään lyömisen. Päiväkotityössä näitä tilanteita välillä tulee, kun on vaikka joltakin lapselta pesemässä kakkaa ja samalla valvoo lapsia, niin sitä pesemistä ei noinvain keskeytetä ja rynnätä paikalle. Toki en minä itse näissäkään erityisen vihainen silti ole, enemmänkin epätoivoinen keskeyttämään sen lapsen toiminnan.
Itse en käytä kuvakortteja vaan käytän fyysistä ohjausta, jos lapsi lyö kaveria nyrkillä naamaan, niin ensinnäkin pitää tietää minkä ikäinen lapsi ja mikä ymmärryskyky lapsella muutenkin on ja siitä sitten lähteä purkamaan, että minkä verran lapselle voi sanoin selittää asioita. Mutta itse otan käsistä kiinni, otan syliin rauhoittumaan/talutan lasta jonkun aikaa, otan penkille istumaan ja vähän tilanteen mukaan, kiellän ko. lapsia leikkimästä yhdessä.
Karjuminen kun tilanne on jo ohi ei ole todellakaan tarpeen. Ja olen itse just siitä tiukummasta päästä kasvattajia talosamme.
Tässä työssä jos alkaa raivokarjumaan aina kun lapset tekee jotain typerää, niin olisit kyllä ihan ylistressaantunut ja pian työuupunut.
Vierailija kirjoitti:
Ja sillä omalla vihastumisella näytät myös sille lyödylle hänen arvonsa. Jos olet raivoissasi, tietää lyöty, että hän todella on arvokas ja tuo todella on väärin. Jos vain pidät kasvatuskeskustelun hillitysti, saa lyöty sen opin, että hän ei ole enemmän arvoinen. Hän ei ansaitse leijonaemoa puolustamaan häntä vaan hänen pitää sopeutua siihen, että joskus tulee nyrkistä. Että ei se nyt niin iso juttu ole. Siitä tulee sama reaktio kun ruuan heittelystä.
Minä näytän lyödylle hänen arvonsa, halaamalla häntä ja pitämällä sylissä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihaisena ei tosiaan kannata huutaa, jos siinä menettää kontrollin. Kaikki eivät menetä. Toiset osaavat hallita myös aggressiotaan ja silloin voi olla hallitusti vihainen. Vihaisuus ei tarkoita sitä, että riehuu kuin sekopää tai sanoo mitä sylki suuhun tuo.
"Näin tekemällä näytän lapselle nimenomaan sitä, miten aikuinen säätelee tunteitaan, että kyllä, se tunne on sisällä"
Eli opetat, että tunteet pitää padota sisäänsä? Että voi sanoa olevansa vihainen, mutta ei saa oikeasti olla vihainen.
Ja joskus lapsi saa jopa pelästyä ja säikähtää. Se voi olla hyväkin asia. Reagointi pitää tietysti suhteuttaa teon vakavuuteen. Vahingosta ei ole syytä raivota tai suuttua, mutta esimerkiksi tahallisesta, ilkeämielisestä satuttamisesta voi suuttua. Ja näen ihan hyvänä asiana, jos tietoisen kiusanteon tai ilkeyden jälkeen tekijä säikähtää aikuisen reaktiota. Se, opettaa, että tahallinen kiusanteko, lyöminen tms. on erittäin tuomittavaa eikä ehkä toiste halua tehdä samaa.
Eli jos lapsi vaikkapa päättää lyödä ihan hyvin käyttäytynyttä kaveriaan täysillä mahaan tarkoituksenaan satuttaa tätä, on ihan hyvä vain jos niin vakavan teon jälkeen lapsi säikähtää aikuista.
Tiedätkö sinä mitä tunnesäätely tarkottaa?
Ja olen ollut ihan aikuisenakin tilanteissa missä toinen aikuinen on huutanut vihaisena ja se ON pelottavaa, vaikket täysin kontrollia menettäsikään.
Mutta jos nyt päätät vihan vallassa huutaa, niin muista sitten edes, että lapsikin saa tehdä samalla tavalla. Älä vaadi lapselta sellaista mihin et itsekkään pysty."Ja olen ollut ihan aikuisenakin tilanteissa missä toinen aikuinen on huutanut vihaisena ja se ON pelottavaa"
Onko hänellä ollut syytä siihen vai ei? Kyllä, se on pelottavaa, jos kaadat maidon lattialle ja toinen kilahtaa totaalisesti. Et voi tietää mistä hän seuraavaksi suuttuu ja mitä hän tekee. Hän on arvaamaton ja kohtuuton ja epäreilu.
Mutta mitäpä jos otatkin pesäpallo mailan käteen ja meet moukaroimaan leppoisen naapurisi auton tuuskan nuuskaksi. Naapurisi syöksyy paikalle raivoissaan huutaen. Onko se pelottavaa? Ehkä. Mutta tietyllä tapaa ei. Sisimmässäsi tiedät että ansaitset huudot, turvallisuudentunteesi ei järky. Reaktio on arvattava ja kohtuullinen ja olisit omalla toimillasi voinut sen välttää.
Ja kyllä, myös lapsi saa olla vihainen ja huutaa. Toivottavasti itse et pyri kitkemään sitä lapsista tai kieltämään lapsia siitä.
Lapsi saakin olla vihainen ja huutaa vihasta, koska hän on pieni lapsi ja hänen tunnesäätelytaitonsa ovat ihan oletetusti pienen lapsen tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Ja sillä omalla vihastumisella näytät myös sille lyödylle hänen arvonsa. Jos olet raivoissasi, tietää lyöty, että hän todella on arvokas ja tuo todella on väärin. Jos vain pidät kasvatuskeskustelun hillitysti, saa lyöty sen opin, että hän ei ole enemmän arvoinen. Hän ei ansaitse leijonaemoa puolustamaan häntä vaan hänen pitää sopeutua siihen, että joskus tulee nyrkistä. Että ei se nyt niin iso juttu ole. Siitä tulee sama reaktio kun ruuan heittelystä.
Kiinnostaa tietää, että millä vuosikymmenellä sun lapset on olleet pieniä?
Siis tämä lasten superkouluttaja joka huutaa lapsilleen, mutta kuitenkin sitten hänen lapset saa raivohuutaa muille aina kun siltä tuntuu?
Onpa nyt aika ristiriitainen kasvatustapa, että lapset ojennukseen, lukuunottamatta vihaisena huutamista.
Tuolla metodilla siis rajoitetaan kaikkea muuta, paitsi vihan ilmaisua huutamalla. Hmmm.
Meillä töissä moni 3 vuotiaskin onnistuu siinä, että vaikka joku ottaakin lapion kädestä, niin ihan vain sanoo toiselle, että "hei anna se takaisin" ja jos ei onnistu, niin sitten haetaan aikuinen apuun.
Tunnesäätely on tuossa tilanteessa erittäin onnistunutta! Toki temperamenttieroja on, mutta lähtökohtaisesti kyllä opetetaan muita konsteja ratkaista konflikteja kuin huutaminen.
Huutaminen on myöskin yksi aggression muodoista, varsinkin pienen lapsen kohdalla siitä ei aina ole kovin pitkä matka fyysiseen aggressioon. Joten senkin vuoksi parempi opettaa muita tapoja.
Ei tarkoita, etteikö koskaan tunteet ryöppyäisi, mutta tavanomaisissa tilanteissa näin. Ja pettymyksiähän lapsille esim. tulee jatkuvasti, niitäkin opetellaan sietämään ja opetellaan eri konsteja ilmaista niitä.
Temperamenttisen (nyt jo aikuisen) lapsen yksinhuoltaja-äitinä voin antaa pari vinkkiä toivoten, että niistä olis jotain apua. Oma lapseni oli täysin mahdoton useasti. Ei kunnioittanut mitään auktoriteetteja, käskyjä yms ja teki epätoivotulla tavalla asioita jatkuvasti. Joutui arkipäiväisesti konflikteihin toisten lasten kanssa ja lasuja satoi joskus jopa kuukausittain.
Nyt hän nuorena (tervejärkisenä) aikuisena sanoo, että silloin kun hän oli lapsi, hänet olisi pitänyt aina ottaa syliin ja sanoa, että hän on ihana, ja että joskus virheitä tapahtuu ihan kaikille. Kiellot ja määrittelemättömät rajat ei auta, päinvastoin. Kannustus ja hyväksyntä auttaa lähes kaikkia. Selkeät säännöt perheen sisällä mukaanlukien selkeät rangaistukset (progressiivisesti) epätoivotusta käytöksestä ohjaa käytöstä eteenpäin. Epätoivotuksi ihmiseksi kukaan ei halua joutua varsinkaan lapsuusvuosina :(
Luuletteko te, että ammattilaisillakaan on mitään taikakeinoja miten se lapsi muuttuisi eri ihmiseksi. Netissä ja kirjoissa olevat keinot on ne keinot mitkä niilläkin on käytössä, ei oo mitään salaista supertietoa
Toki tuonkin "minun oli pakko" voisi muuttaa muotoon "minä päätin huutaa koska..".
Miksi? Siksi, että eihän ne lapset sitä mun huutamistani varsinaisesti käynnistäneet vaan minä itse.
Noh, olen selittänyt eri tavalla, pienet lapset ei toki välttämättä huomaa tuota eroa, mutta täytyypä jatkossa kiinnittää huomiota, nyt kun aloin tätä ajatella.
Toisinsanoen: Virheetkin on sallittu ja niitä tekee kaikki, aina voi kuitenkin oppia uutta!